Ensilumilla osa II

Ensilumi on pysynyt maassa jo torstaista lähtien kolmatta päivää. Ensi viikolla palannemme taas matalapaineen myötä uudelleen mustaan syksyyn, joten näistä maisemista on nyt nautittava ihan satasella!
Siksi halusin tänään viedä Wiiman jonnekin missä se saisi painella vapaana sielunsa kyllyydestä ja nauttia tästä uudesta ihmeellisestä valkoisesta satumaailmasta. Ja niinpä lähdimme autolla pois kaupungin keskustasta kohti metsiä ja rantoja.

Olipa mahtavan mukava lenkki hienossa säässä! Ja samalla oli tilaisuus harjoitella sitä tärkeintä taitoa eli luoksetuloa - sekä vähän muutakin. Luoksetulo-käsky oli Wiimalla taas suhteellisen hyvin hallussa - paitsi yhden kerran kun metsästä putkahti auto joltain pihatieltä eteemme: Silloin meni Wiimalla korvat lukkoon ja mimmi loikki auton perään taakseen katsomatta ja hävisi metsätietä pitkin näköpiiristäni! Säikähdin aikamoisesti vaikka ajattelinkin että kohta se varmaan kurvaa takaisin. Ja niin se kurvasikin, eli ilmestyi hetken päästä mutkan takaa iloisesti loikkien luokseni ja nauravalla naamallaan kertoi miten kivaa sillä oli ollut. Mutta huh, kaikki katastrofin ainekset tilanteessa olivat!

Haluaisin koulutuksellisesti pystyä vaikuttamaan siihen säteeseen jolla Wiima ympärilläni liikkuu vapaana ollessaan, mutta en oikein tiedä miten. Se kyllä itse asiassa useimmiten silloinkin seurailee minua kun en huutele sitä luokseni, eli itsenäisesti pääosin valvoo silmäkulmastaan kulkuani pysyäkseen matkassani, mutta toivoisin sen kulkevan hieman lähempänä. Sillä kun se on lähempänä, niin tunnen että se on paremmin hallinnassani. Kyllä se toki paljon kulkee ihan lähistöllä, suurimmaksi osaksi, eikä ihan vieressä kulkea tarvitsekaan, mutta välillä ottaa mielestäni vähän turhan isoa etäisyyttä. Joskin loikkii sieltä myös kutsumattakin takaisin luokseni. Minulla on tapana - tänäänkin - mennä vähän piiloon kun Wiima huitelee liian kaukana, silloin se selvästi vähän säikähtää, inahtelee, alkaa säntäillä ja ilmahaistella minut löytääkseen.
Mutta en tällä tavalla ole kuitenkaan saanut sitä lyhentämään sädettä.  >> Onko jollain lukijallamme tähän vinkkiä?? Siinä tapauksessa kirjoittele mielellään kommenttiruutuun, olisin siitä iloinen. Vaikuttaakohan aikuistuminen tähän asiaan, Wiimahan on vasta puolivuotias pentunen. Ja tämä taitaa osittain kai olla myös rotutyypillistä - poropaimenella on kuulemma pitempi etäisyyssäde kuin vaikka bc:llä tai muilla lammaspaimenilla, jotain tällaista muistan jostain lukeneeni, lieneekö niin? Ajatuksia?

Mutta piristävä hyvänmielen reippailu meillä oli, ihanaa! Ihana auringonpaiste! Ihana lumenhehku! Ihanat ruskavärit! Ihana pikku höperöpentunen Wiima, joka nautti reissusta silminnähden - ja minä myös! Huomenna uudestaan ja tällaisia päiviä lisää, kiitos :)

Jääriitteiset lammikot olivat jännittäviä ritistessään ja rätistessään jalan alla

Sekunninsadasosa ennen tämän kuvan ottamista Wiima istui lumikasassa erittäin edustavan näköisenä. Mutta miten voikaan sattua että useimmiten heti kun nostan kameran eteeni, niin typykälle tulee kiire! Ei ole helppo laji tämä koiranpennunkuvaaminen :D

Tikka Tuulispää! :)

..No onkos tullut talvi nyt syksyn keskelle..?

Wakava Wiima

 Oravien ravintolassa oli pöydät katettuna!

  Löydätkö kuvasta Wimppulin? Hän on tuo pieni kärpäsenkakka laiturinpäässä :)

Talvehtimaan jääneiden merilintujen äänet kiinnostivat Wiimaa

 

Muutama paatti vesillä vielä

Maisemissa ja kelissä ei kyllä tosiaankaan ollut valittamista!