maanantai 10. joulukuuta 2012

"Mitäs nyt", ihmetteli Wiima

Pidin tänään vapaapäivän ja se olikin ihan parhautta ehtiä tekemään parintunnin lenkki Wiiman kanssa keskellä kirkasta arkipäivää. No, ei nyt niin kirkasta ollut, mutta ihan mukiinmenevä keli. Parasta mielen ja kehon huoltoa!

Lenkin varrella törmäsin uuteen puoleen Wiimasta. Nimittäin Wiima edelleen 7 kk:n ikäisenä rakastaa kaikkia ihmisiä, ei se hihnassa ollessaan syöksyile ohikulkijoita tervehtimään enää, mutta jos joku alkaa sille puhua tai leperrellä, niin takuulla on pimu salamana paijausta vastaanottamassa - olipa sitten kyseessä nuori tai vanha, mies tai nainen, tumma, vaalea, Wiimalle kaikki käy :)

Tänään Wiima tapasi eka kertaa ihmisen jota sen ei tehnytkään mieli tervehtiä. Törmäsimme reitillämme kaupunkimme keskustassa ns laitapuolen kulkijaan, joka lemusi viinalta ja poltteli tupakkaa meitä vastaan tullessaan. Kulkija huomasi Wiiman meidän seisoessamme näyteikkunaostoksilla ja alkoi puhutella sitä. "Haluatkos koira tupakkaa, maistuisikos tupakka", laitapuolen kulkija alkoi kysellä, varsin matalalla ja möreällä äänellä muuten, yhtään mitenkään lepertelemättä pentukoiralle - päinvastoin varsin ilmeettömänä ja tiukin leukaperin. Pysytteli kuitenkin parin askelen päässä mitenkään edes yrittämättä kumartua Wiiman puoleen.

Wiima ei reagoinut kuten kaikkina siihen astisen elämänsä aiempina kertoina, eli ei tällä kertaa hyppelehtinyt puhuttelijansa luokse - ei, nyt se istui paikallaan hievahtamatta. Se katsoi minuun ja se katsoi mieheen ja sitten taas minuun ja sitten mieheen ja sitten se mieheen katsoen sanoi kerran , että "vuh". Se näytti tajuavan että tässä miehessä ei kaikki ollut ihan sillä lailla kunnossa kuin se oli tottunut, vaikka tilanne ei ollutkaan mitenkään erityisen uhkaava, niin kuin minä sen koin - tosin mies oli koko ajan tiukassa silmäkontaktissa Wiimaan, joten se saattoi kokea tilanteen siksi uhkaavampana kuin se olikaan.

Minulla ei ollut syytä tai haluja jäädä miehen kanssa juttelemaan aiheesta haluaisiko koirani mahdollisesti tupakkaa vai ei, kunhan vain totesin arvelevani, ettei se todennäköisesti haluaisi ja niin me jatkoimme matkaa.

Mutta jäin miettimään Wiiman käytöstä jälkikäteen. En ole kokemattomuuttani mikään suuri koirakäytöksen asiantuntuja, mutta pidin kovasti siitä mitä Wiiman käytöksestä näin.
Ensiksikin oli tosi hienoa, että se otti uudessa tilanteessa kontaktia minuun, ikään kuin kysyen, että mitäs mamma nyt pitäisi tehdä ja onko tuo vaarallinen. Eikä se myöskään vilahtanut peloissaan jalkojeni väliin piiloon niin kuin pelkäävä koira kai olisi tehnyt, vaikka se ihan ilmiselvästi koki tilanteen epämiellyttäväksi vaan tosiaan istua kökötti paikallaan odottaen viestiäni minua vilkuilemalla siitä, miten tilanne hoidellaan. Olen vain hyvin harvoin kuullut Wiiman vahtihaukun (taikka itse asiassa haukahduksen, sillä se lausuu vahtihaukahduksen vain kertaalleen), onhan se vielä vasta pentukin, mutta tuo haukahdus ei ollut ihan niin syvällä rintaäänellä kuin siltä tähän mennessä kuulemani vahtihaukahdukset, vaan pikemminkin vähän kysyvän sävyinen haukku.

Olisi kauhean hauska tietää mitä tuo Wiiman käytös tilanteessa merkitsisi kokeneemmalle koirien tarkkailijalle, voiko siitä päätellä jotain sen hermorakenteesta, toimintakyvystä - tai sen puutteesta mahdollisesti?! En tiedä. Mutta toivon sen tietysti ennakoivan, että pimulle on kasvamassa hyvät hermot ja ettei se isona plikkana pienestä hätkähtelisi - nähtäväksi jää :)


Tuo mainitsemani vahtihaukku muuten, se kuultiin viimeksi joitakin viikkoja sitten sellaisessa vähän koomisessa tilanteessa, kun isäntä oli jättänyt märät saappaansa toiletin lattialle kuivumaan ja toiletin oven vähän auki. Wiima kulki raollaan olevan vessan oven ohi ja jähmettyi kiveksi. Se tuijotti ovenraosta vessaan ja sitten kuului yksi erittäin matalaääninen 'Vuh'. Isäntä oli seurannut tilannetta 'livenä' lähistöllä, ihmetteli että mitä siellä vessassa saattoi olla ja meni Wiiman kanssa katsomaan. Ennen kuin vessan ovi oli ehditty kokonaan saada auki, niin isännällä leikkasi - hänen jättämänsä saappaat olivat pimeässä toiletin murkassa juuri sopivasti siten, että niiden kantapään kohdalle teipatut heijasteet kiiluivat valon sopivasti osuessa kuin kaksi silmää pimeässä vessassa. Emme tiedä tulkitsiko Wiima ne kiiluviksi silmiksi vai olivatko ne vaan uusi merkillinen elementti, mutta joka tapauksessa Wiiman mielestä niille piti kertoa ettei meille ole tulemista kuin hyvin aikein ja lausui 'silmäparille' syvä-äänisen vahtihaukahduksen rintaäänellään.
Wiima on aika hiljainen lapinkoira, ääniä sillä kyllä on, mutta ne ovat voimakkuudeltaan aika hiljaisia - haukkuääntä se käyttää varsin harvoin.

Tällaisissa maisemissa vapaapäivän lenkkimme muun muassa kulki, eli kaupunkia halkovan kirkkosalmen varrelta:


Ja tässä alla vielä isännän ottama kuva Wiimasta vartiopaikallaan - tätä aitaa vasten se usein nousee katselemaan, kun joku kiinnostava kulkee kauempana olevan varsinaisen piha-aitamme ohi. Tässä se onnistui tupsauttamaan lumipesut alla seisovan isännän naamaan nostaessaan tassunsa lumiselle kaiteelle :)


2 kommenttia:

  1. Hyvä Wiima! Kylläpä osasikin käyttäytyä fiksusti moisessa tilanteessa. Inhottavia tuollaiset jutut, kun ei itsekään aina meinaa tietää, miten niistä oikein pääsee pois.

    Ja vau, vähänkö hieno tuo alimmainen(kin) kuva!

    VastaaPoista
  2. Joo, ei ole mukavia kohtaamiset tuollaisten öykkäröitsijöiden kanssa, mutta yleensähän ne onneksi on kovasta äänestä huolimatta harmittomia.
    Mutta nyt oli Wimppu hienosti ja rauhallisesti tilanteessa mukana , se oli kiva huomata :)
    Alimmaisen kuvan on ottanut mieheni, kun Wiima hypähti häntä aidalle kurkistelemaan, minustakin siitä tuli oiken hieno :)

    VastaaPoista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima