torstai 6. joulukuuta 2012

Mökkireissu

Piipahdimme päivän mittaisen vierailun mökille tarkistamaan että tölli on vielä paikallaan, veneen pressu niin kuin kuuluukin ja että muutkin asiat ovat mallillaan. Vapaapäivät rulettaa!
Mökki on parin lossin päässä saaressa ja sattui olemaan mukava valokuvauskeli, niin pääsi kamerakin taas töihin.
Tässäpä siis vähän matkan varrella otettuja kuvia  - maisemakuvaa ja koirulikuvaa suloisessa sekamelskassa :)

Ensi töiksemme nousimme lossiin, jolla köröttelimme Paraisten saarelta Nauvon saarelle. 
Tosin kuntaliitosten myötä kaikki on yhtä suurta Paraista nyt.

 Kiipesin lossin kannelle ottamaan muutaman kuvan. Keli oli suhteellisen kirkas, kaunis talvipäivä. Alla oleva aurinkokuva on muuten otettu samaan aikaan kuin ylempi. Vastavalon vuoksi tuli vaikutelma kuin se olisi otettu iltahämärässä.


Itse hyppäsimme toiseen lossiin toisen jäädessä rantaan. Kaksi lossia (Falco ja Sterna) sahaavat tätä Paraisten ja Nauvon väliä Airiston vesillä. Juhannuspyhinä ja muina kiireisinä aikoina joukkoon liittyy vielä kolmaskin alus ja silti paikka ruuhkautuu. Juhannuksena voi lossille pääsyä joutua odottamaan tunninkin, joskus vielä enemmänkin. Nyt ei kuitenkaan ruuhkaa ollut.

Palatessani autoa kohden minut yllätti tällainen näky! Siellä eräs pieni neitonen jo odotteli saapumistani  :)

Takapenkin matkustaja - mistä lie aiheutuu tuo vähän hömppä ilme :)

Sitten köröttelimme taas jonkin matkaa kunnes saavuimme seuraavaan lossirantaan. Tämä lossi on edellisen pikkuveli. Maisema oli komea veden pinnan ollessa ihan tyyni ja kuvan heijastuessa meren pintaan.


Näetkö veneen kuvan oikeassa reunassa? Kalastajat ovat liikkeellä kesät talvet.

 Wiimakin tuli autosta ulos ihmettelemään maisemia lossirannassa, sillä jouduimme hetken odottelemaan lossin saapumista.
Häntä tyttömäisenä viuhkana :)



 (Pikku)lossirannassa kuvattua

Tässä ollaan jo mökkirannassa. Auringon kajo osui lahteen.

Ryhdikkäitä korsia

Typykkä paineli häntä viidentenä jalkana pitkin mökkipihan hankia pelkästä juoksemisen riemusta :D




 Ja sitten piti hetkeksi pysähtyä vetämään henkeä. Pakkasellakin voi näköjään joillekin tyypeille tulla kuuma :D

Ja sitten mentiin taas :)



Mökkiranta. Hassua miten erilaista kuin kesällä - kesällä on aina pieni tuulenvire, vesi on harvoin noin tyyni, merilintuja näkyvissä ja etenkin kuuluvissa :)  ja kaislakin on silloin vihreää.


Ja sitten vielä videopätkä Wiimasta tositoimissa :)


4 kommenttia:

  1. Saaristossa on kyllä varmasti ihana asua. :) Eipä tule ihan heti mieleen, koska itse on viimeksi lossilla mennyt, varmaan joskus viisivuotiaana...

    Ihana tuo video! Ja nuo juoksukuvatkin, voi että.

    VastaaPoista
  2. Heippa, mukavaa että pidit kuvista ja filmistä :) Wiima oli innoissaan mökillä kun sai vapaana painella hangessa niin paljon kuin jaksoi. Oli myös mukava huomata että se pysyi lähistöllä vaikka oli vapaana koko päivän.

    Saaristossa on juu kiva asua, mutta Suomi on kauniita paikkoja pullollaan :) En itsekään ihan tuolla 'ulkosaaristossa' asu vaan pikkukaupungissa Turun liepeillä - vaikka saaristoalueeksi tämäkin kyllä jo lasketaan. Mutta tuo lossiasia sinun täytyy korjata ensi kesänä :D

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka sinusta on kasvanut kaunis neitokainen. Sinäkin näytät pitävän paljon lumesta, rakas siskoseni <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan Lumo, mitäs me kauniit lumipentulaiset - juu ja lumikasa on "toinen kotini" :)

    VastaaPoista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima