sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kiirettä pukkaa..

Kuten otsikosta ilmi käy, on pari viime viikkoa ollut sellaista haipakkaa etten ole paljon ehtinyt kirjoitella.
Kaikki vapaa-aika on oikeastaan mennyt juniorin jalkapalloharrastuksen parissa - seuramme oli mukana järjestämässä suurta koko viikonlopun jalkapalloturnausta ja heikkona hetkenäni olin mennyt lupaamaan olevani käytettävissä kioskin suhteen - ja niin siinä sitten kävi, että tarjoilun suunnittelu, vuorojen jakaminen ja muut tohinat tupsahtivat työpöydälleni ja ovat nielaisseet kaiken vapaa-aikani kuluneen parin viikon aikana. Niinpä tänne Wiiman sivullekaan ei ole tullut kirjoiteltua.

Mutta, ensiksikin, jalkapalloturnaus sujui varsin mukavasti, kuudesta pelatusta pelistä kolme voittoa ja kolme hävittyä - ja hävityistä yksi pilkkukisassa hävitty peli sekä yksi alimiehityksellä (poissaoloja ja loukkaantumisia) pelattu peli. Sijoitus taisi olla 8. ja joukkueita 20.

Wiima on ollut futistouhuissa mukana, etenkin kisaviikonloppuna sulostuttamassa katsomoa. On muuten ihan hyvää maltin harjoittelua sekin, että pitää jaksaa olla pelin aikana suurin piirtein paikallaan. Kyllä Wiima varsin kiltisti olikin, ei tempoillut eikä sellaista, mutta marisi kyllä hieman, eli piti sellaista "lappalaisten laulua" ja välillä haukotteli dramaattisesti komein äänitehostein. Mutta oli sillä myös kivaa kun sai kasapäin rapsuja kisakatsomossa ohiulkijoilta :)

Viime viikolla osallistuimme katselmustreeneihin, jotka järjestivät Lounais-Suomen Paimensukuiset Lapinkoirat. Katselmus on paimensukuisen lapinkoiran näyttelyä vastaava tapahtuma ja olenkin ilmoittanut Wimpulan juniori-luokkaan. Huhtikuun lopulla pidettävä Katselmus tulee olemaan ensimmäinen Katselmuksemme ikinä, joten en tiedä siitä paljonkaan muuta kuin lukemani, mutta kuvittelen sen eroavan tavallisesta näyttelystä siinä mielessä, että koiria ei lähtökohtaisesti arvioida suomenlapinkoiran rotumääritelmää vasten vaan sitä vasten miten hyvin koira vastaa vanhaa poropaimenena toiminutta pitkäkarvaista lapinkoiraa rakenteeltaan ja olemukseltaan.
Katselmustreeneissä oli eritysen mukavaa hyvien oppien lisäksi tavata muita lapinkoiria omistajineen ja eritoten Wiimalla ja  ihanalla 5 kk -ikäisellä Vilma-pennulla tuntui synkkaavan :) Tosin tämän leikkihetken jälkeen sain taas pitkän putipuhtoisen talven jälkeen muistutuksen millainen kauhistus onkaan rapainen lappalainen - kääk! :D

Huhtikuun eka viikolla olimme hiekkakuopilla juoksemassa. Tai Wiima juoksi ja me kotiväki reippailimme kävellen. Tarkoituksena virkistymisen ja kuntoilun lisäksi päästä vahvistamaan luoksetuloa - sekä vähän valokuvata Neiti Näpsää :). Seuraavassa muutama kuva hiekkakuoppareissulta.
Wiimalla Wirtawiivaista menoa  :)



Wiima odottaa että isäntä heittäisi kepin :)




***********

Taisin muutama kirjoitus sitten (http://wiimansivu.blogspot.fi/2013/03/liikunnallisia-ilotteluja-ja.html)  uhota osallistuvamme Agilityn alkeet - kurssille, mutta jouduinkin peruuttamaan sen päällekkäisten menojen vuoksi, harmittelin kovasti asiaa!

Mutta nyt on harmi muuttunut iloksi taas sillä sain tietää paikallisen koiraseuran tarjoavan alkavalla kaudella Sekä agilityä Että täkäläisittäin uutena lajina rally-tokoa! Kättentaputuksia ja iloa - aion osallistua molempiin, jos mahdollista, kunhan kesän tullen alkavat. Rally-tokoahan kävimmekin Wiiman kanssa harjoittelemassa talven aikana, mutta agility on ihan uusi juttu.

Ja jo ensi viikolla alkaa talvipaussille jäänyt arkitoko - tulee olemaan hauskaa kouluttajalta kuulla että pitääkö meidän kiriä talven aikana unohdettua kiinni, vai olisimmeko jopa edistyneet omin päin.
Arkitoko päättynee kesällä mahdollisuuteen suorittaa Kiva Koirakansalainen- testi ja se minunkin mielessäni väikkyy :)

Täkäläisestä koirayhdistyksestä puheen ollen - en ole tainnut mainita, että osallistumme aika ajoin viikottaisiin kaupunkikävelyihin, ja sellainen päivä oli tänä aamuna. Porukka oli tällä kertaa Wiimaa lukuunottamatta aika kiharaista ja villavaa, sillä porukassa oli peräti neljä toyvillakoiraa ja kaksi lagottoa. Melkein voisi kysyä, että "kuka ei kuulu joukkoon?" :)

Semmoisia tällä kertaa. Näin tänään muuten tämän kevään ekat kärpäset! Kesä ja kärpäset, ei toista ilman toista!

4 kommenttia:

  1. Haha! Tuota koirajoukkokuvaa kun katsoo, niin Wiima vähän näyttää miettivänkin, että mitä kumman kikkarakasoja nuo ovat? :D

    Oletteko muuten menossa Katselmukseen Wiiman kanssa?

    VastaaPoista
  2. Juu, ja eritoten nuo pienet tuntuivat sitä ihmetyttävän :)

    Ja ollaan menossa Katselmukseen, ekamme ikinä, kun Wiima on eka koiramme. Jännä nähdä että millainen tilaisuus se sitten on kun siitä on paljon kuullut.
    Ilmoitin Wiiman junioriluokkaan - jännä kuulla mitä siellä Wiimasta sanotaan. Eritoten kiinnostaa mitä kuulen sen rakenteesta, kun itse en vielä paljon niistä asioista ymmärrä, mutta sen takajalat tuntuu jäävän aavistuksen vinoon sen seistessä. Niin kuulen sitten että onko se ihan ok vai mistä on kyse.
    Entäs tuletko Maurin kanssa?

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka olet kaunis siskoseni! T: Lumo

    Teilläpä on paljon suunnitteilla keväälle ja kesälle. Lumon kanssa olen haaveillut tuosta agilityn-alkeiskurssista ja ollaan väsäilty tuonne pihalle agility esteitä (ks. Lumon blogi teksti Kevättä odotellessa). Ajattelin vielä, että tekisimme A-esteen tai puomin tyyppisen. Tuota rally-tokoakin olisi kiva kokeilla... ja jos pääsisi vielä sinne pls:n raunioetsinnän tutustumispäivään...

    Tuosta Katselmuksesta vielä, että uskon Wiiman saavan hyvän arvostelun, koska kun olimme Lumon kanssa Turun kv:ssä niin siellä Lumo oli ihan "vääränlainen" suomenlapinkoira, eli siis silloin täydellinen paimensukuinen :)

    Kevät terveisin: Lumo & Pinja

    VastaaPoista
  4. Heipparallaa Pinja ja Lumo! Juu, suunnitteilla on paljon, tekisi mieli kokeilla sekä agilitya että myöskin jatkaa rallytokoa, nyt kun vähän päästiin siitä kärryille. Mutta nähtäväksi jää miten mahtuu aikatauluun.
    Näin Lumon sivuilla hienon aitaesteen, se onkin hyvä että voi pihallakin harjoitella :)
    Katselmuksessa nähdään. Jännä kuulla tuomarikommentit :D

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku