sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Lip lap loiskis

Kevät tuli lumi suli, puro sanoi puli puli. Ja niin sanoivat myös aallot merenrannalla viikonloppuna. Olipa kiva pitkästä aikaa nähdä liplattavaa vettä jääpeitteen sijaan. Lauantaina päivälenkki kulki rannan kautta ja Wiima-typykkä kävi vähän kahlailemassa.

Sunnuntaina taasen teimme ekan paattiajelumme tänä keväänä, ihanaa taas tuntea merituuli kasvoilla.
Ikävämpi asia oli tajuta että Wiima-typykällä ei ole liivejä!! Ne pitää hankkia Ensi Tilassa ennen seuraavaa kertaa. Wiima kyllä osaa uida ja jopa pitää siitä (piti ainakin viime kesänä), mutta jos koiraneiti hulahtaisi reunan yli, niin olisi kyllä vaikeuksia saada typykkä paattiin ilman liivejä.
Mutta koska teimme vain pienen rauhallisen reissun ja laituri on turvallinen, sekä olimme extra varovaisia, niin Wiima pääsi kuin pääsikin mukaan jo tänään. Hauska oli huomata, miten kotonaan lappalaisneito on veneessä :)
Venereissusta muutama kuva lopussa.



 Huiikea vesikuppi!

Plääh, olipa suolaista!

Kjäh kjäh nyt muistankin viime kesästä, ei tuo ollutkaan vesikippo vaan suuri kahluuallas, 
 myös kylpyammeena käytetään!


          

Uuuhhp, keuhkot täyteen ilmaa, nenästä kii ja...
....Plumps!

Märkä tupsukas lappalaistassu :)

       


Uuh aah, ihania nämä kesän maut - ihan menee pienen koiraeläimen kieli makkaralle!

Matte pyysi poseeraamaan, onko näin hyvä?

Aijaa, että oli turhan tuijottava katseko???  No näin sitten?

Yllä olevat kuvat on pääasiassa otettu alla näkyvissä sijainneissa, eli tuolla metsäisessä niemenkärjessä, jossa kesälläkin käyn uittamassa Wiimaa lenkin ohessa sekä alempi kuva kaupungin uimarannalta, joka ei vielä ollut täyttynyt auringonpalvojista.



**********
Ja sitten vielä muutama kuva sunnuntain veneajelulta:

^ Wiima venerannassa odottelemassa paattiin pääsyä



  ^ Myös hytti piti tietenkin perin pohjin nuuskia :)


 Puut vielä ihan lehdetönnä, ja kaisla viime kesän tuleentunutta


Ja alakuvissa vielä Herra Haahka joka oli ajelulla kanssamme samaan aikaan.
Minä sitten tykkään näistä haahkoista ja niiden keväisestä huhuilusta; yksi minulle tärkeimpiä kevätääniä, jota minun on joka kevät pakko kuulla! :)


Sellainen oli tämä varsin valokuvapainotteinen postitukseni varsin 'vetispainotteisesta' viikonlopustamme :)

10 kommenttia:

  1. Siellähän ollaan jo oltu hyvinkin kesäisissä tunnelmissa! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Marika, kesäisissä tunnelmissa! Tai miten sen nyt ottaa kun pipot päässä, pompat päällä ja tumput kädessä tuolla veneen kyydissä oltiin.
      Vaikka näyttää lämpimältä kuvassa niin merituuli on kylmä vielä - mutta ah, niin ihana :)

      Poista
  2. Kävin katsomassa Pics Alang my Path -blogia, mutta huomasin, että täällä toisessa blogissa on vilskettä ja vilinää! Wiimalle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej på dig Ekholmare :) Kivaa että löysit Wiiman sivulle! Olen aina tykännyt valokuvata, erityisesti saaristo- ja luontoaiheita, mutta koiran tultua perheeseen, minun kävi kuten pikkulasten vanhemmille, kuvausaiheena pakkaa nyttemmin olemaan tuo pikku hauveli edestä tai takaa. Ja vaikka olisi miten hieno rantakallio kuvassa, niin karvakorva aina töröttää keskellä kuvaa.
      Niinpä tuo innolla aloittamani valokuvablogi on harmillisesti jäänyt vähän jalkapuolen asemaan.
      Hauskaa kevätpäivää sinulle!

      Poista
  3. Taas niin hienoja kuvia! Ihana ilme Wiimalla tuossa neljännessä, voin melkein kuulla kun se nauraa "kjähkjäh".

    Veneily on niin ihanaa. Lieköhän siitä viisi vuotta, vai enemmänkin, kun olen viimeksi päässyt saaristoon veneilemään. Jos sitä tänä kesänä pääsisi edes järvelle soutelemaan. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos terveisistä Jenna! Juu, nämä lappalaiset on aika ilmeikkäitä koiria :)
    Mukavaa helatorstaita teille!

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Tämä kuva on ehdottomasti saatava Reviiri-lehden kanneksi:
    http://4.bp.blogspot.com/-mK-sgVhLHgQ/UYVgS3SwTDI/AAAAAAABBqI/J8Xg68JV2-U/s640/Bl%25C3%25A4sn%25C3%25A4sin+rannassa+05_2013+%252893.%2529.jpg

    Eikö niin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Tomi! Hauskaa että löysit sivuille ja kivaa että pidät kuvasta :) Tuo kuva taisikin itse asiassa olla mukana kun pistin muutaman kevätkuvan menemään Reviirin toimitukseen heidän kaipaillessaan kevätkuvia. Tokkopa sentään kanteen... mutta sisäsivuilla saatat tähän karvakorvaan törmätä jos joku kuvista valikoituisi julkaisuun :)
      Mukavaa kevättä ja kiitos kivasta viestistä !

      Poista
  6. Ollaan katseltu näitä Wiima(uksen) sivuja jo pidemmän aikaa ja itse asiassa olemme koiramme (Nila, Eidalun Essiivi)) kanssa käyneet leikkimässä Wiiman siskon, Takun, kanssa. Terävä ja pätevä mimmi se Takku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Takun kavereita! Kivaa! Tavattiin Takku kotiväkineen Katselmuksessa - oli kyllä mukava ja nätti koira. Paljon terveisiä siskolle Wiimalta ja Takun kotiväellekin kun seuraavan kerran tapaatte ja iloiset pörrötykset myös Nilalle.

      Poista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima