sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sairaan ihana koira..

Pakko tehdä lyhyt postaus tästäkin aiheesta. Katsoin Areenalta A-studion lähetyksen aiheesta Koirarodut jotka on ns jalostettu sairaaksi - tai ehkä oikeammin sanoen - tulleet sairaaksi jalostuksen myötä.
Ohjelmassa esiintyi englanninbulldoggi, josta rodusta ohjelmassa esiintynyt eläinlääkäri kertoi miten rodun hengitystiet ovat useimmilla yksilöillä täysin tukossa ja koira on käytännössä tukehtumaisillaan koko elämänsä ajan. Rodulla on nikamavikoja, surkeita lonkkia, se ei pysty hoitamaan hygieniaansa itse jne.
Englannin bulldoggi ei ole ainoa terveysongelmarotu. Ongelma ovat esim hengitysongelmien osalta lähtökohtaisesti kaikki lyttykuonoiset rodut.
Olen mielenkiinnolla seurannut blogia nimeltä http://olennaisestisairaampi.com/, jossa englanninbulldogin omistaja kertoo kyseisen rodun edustajan kanssa elämästään arjesta. Blogissa käsitellään terveysongelmia tätä kyseistä rotua laajemmaltikin.

Tällaisia asioita miettiessä tulee olleeksi aina vaan onnellisempi ja iloisempi siitä että tuli itse valinneeksi ns. perusterveen rodun, jonka ulkomuoto on kaikin tavoin liioittelematon, terveen koiran perikuva. Uskon että jos Suomessa eläisi villi alkuperäiskoirakanta, muistuttaisi se varmasti sääolosuhteista johtuen aikalailla nykyisiä lapinkoiria (mukaanlukien porokoirat).
Mutta ehkä ns. terveysongelmarotujenkin tilanne pikkuhiljaa - toivottavasti nopeammin kuin hitaasti - paranee, asiahan on ainakin jo tiedostettu, ja varmasti paljon jo asian hyväksi tehtykin.

Laitan vielä linkin tuohon A-studion lähetykseen mutta sehän on katsottavissa vain rajoitetun ajan (25 pvää tästä päivästä eteenpäin): http://areena.yle.fi/tv/1889733 . Suosittelen.

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä, pitääpä itsekin katsoa tuo ohjelma ihan samoin tein!

    Onneksi itse pääsee helpolla ja ilman tunnontuskia tässä asiassa, kun mielestäni nuo sairaaksi jalostetut koirat eivät edes ole mitenkään kivan näköisiä. Pitkä naama yms se olla pitää! ;)

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku