maanantai 24. kesäkuuta 2013

Ja sitten oli Juhannus..

Juhannus vietettiin tänä kesänä aivan upeassa säässä - ainakin siis siinä tapauksessa, että sattuu tykkäämään auringonpaisteesta ja lämmöstä. Tämä emäntäinen myöntää kyllä tykkäävänsä myös tuulesta, tuiverruksesta ja sadesäästä, mutta kun on kutsunut vieraita juhannuksen viettoon ja on tarkoitus olla ulkosalla, niin on tuollainen poutainen lämmin kesäpäivä paras vaihtoehto.

Myös Wiimalla oli juhannusvieraita, bordercollie Nemo ja löwchen eli leijonakoira nimeltään Bono. Mainitut karvakuonot ovat tuttavaperheemme ja siis juhannusvieraidemme koiria ja Wiimalle entuudestaan tuttuja. Lisäksi kuvioissa oli naapurin labradori Fonzie, jota käytiin moikkaamassa.
Niin ja kävihän tässä pihalla kääntymässä juhannusaattona myös toinenkin mökkinaapuriperhe parsonrusselterrierinsä Maisan kanssa, mutta se ei oikein pitänyt Wiimasta, vaan vältteli ja murahteli, taisi olla toinen narttu liikaa Maisalle, nimittäin poikakoirien kanssa ei moisia ongelmia ollut.

Juhannusta vietettiin mökillä, joten ohjelmassa oli vesileikkejä (ei, uimaan ei Wiima vieläkään mennyt, kahlaili kyllä), metsälenkkejä, ruoka-aikaan grillin äärellä päivystämistä ja rapsuttavia käsiä siellä täällä.

Oli mukava huomata, että typykkä pysyi pihalla varsin hyvin, vaikka mökkipiha ei olekaan aidattu. Välillä Wiima eksyy kuono maassa jälkiä seuraten hipsimään vähän pitemmälle kuin tahtoisin, mutta eiköhän ne tontin rajat sen päähän pikku hiljaa piirry, kun tietyn rajan ylitettyään kutsun sen takaisin. Mutta pääasia, että ainakaan se ei siis ns. livahtele.

Alla kuvakavalkadin muodossa Wiima-tylleröisen juhannuksen viettoa.


 Wiima ja Bono olivat kuin paita ja peppu

 


Nemo on äijä jonka mielestä töitä pitää paiskia juhannuksenakin. Niinpä se ei ehtinyt koiraleikkiin paljon osallistua vaan piti huolta siitä ettei pihamaan pallot karkaile. Jos joku erehtyi palloa potkaisemaan, niin karannut pallo oli heti palautettava ruotuun.


Mökkisaaren hevosia katsomassa


Naapurissa käytiin vesille laskemassa uusi lautta lapsille uimaleluksi ja siellä odotteli Wiiman "serkkupoika" Fonzie. Alla Fonzie ja Nemo tekevät tuttavuutta.




Käytiinpä sitten Wiiman kanssa kahdestaan aamulenkilläkin:


Siinä se menee, tylleröinen :)


^ Lenkki kulki hiekkarannan ohi ja kurvasimme sinne vähän vilvoittelemaan. Kahlattuaan hieman sai Wiima patterinsa taas latinkiin ja hepulikohtaus yllätti, kuten yllä kuvissa näkyy =)



Tässä alla näkyvässä asennossa Wiima vaeltelee pitkin mökkitonttia, oikeastaan koko päivän, jos ei ole muuta ohjelmaa menossa. Hiljaa hiippailee tutkimassa ja haistelemassa joka kolkan. Taukohetken koittaessa se tulee hollille ja lötkähtää nokosille kotiväen piiriin, mutta herättyään lähtee se taas ihmettelemään mitä kaikkea ihmeellistä luonnosta löytyykään.



Pitihän karvakorvat saada myös ryhmäkuvaan. Lopuksi mukaan saatiin myös pikkuinen Bono, mutta sitä taisi kyllä ihmetyttää koko touhu =)




Juhannussalko on noussut rannantuntumaan samoin voimin ja samoin juhannusvierain jo vuodesta 2008, niin tänäkin vuonna. Jonkun sortin traditioksi voipi siis alkaa tapahtumaa jo kutsua.

 Ja sitten sunnuntaina oli juhannus ohi ja vieraat lähdössä kohti kotejaan.

"Olipas mukava juhannus", sanoo Wiima, "mutta vaikka se otti ja loppui, niin kesää on vielä jäljellä! Hyvää kesän jatkoa itse kullekin!"







6 kommenttia:

  1. Mukavan näköinen juhannus ollut teillä siellä! Ja mukavan näköisiä koirakavereita myös. Lupullakin oli juhannuksen ajan neljä koirakaveria, ja vieläkin näyttää väsyttävän tuon parin päivän riehumisen toimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipähei! Juu, koirakaverin kanssa peuhaaminen on parasta väsytystä =) Juhannusraporttiasi odotellen.. :)

      Poista
  2. On se kaunis paikka olla saaristossa, olen saanut kuvan että teijän kesämökki on turun saaristossa, me olemme menty skärgårlinjen, nauvoo korpoo ollut yö kökariin ja sitten menty ahvenanmaalle ja toinen tie takaisin, rakastan sitä paikka voisin muutta sinne.:) kauniita kuvia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejssvejs Iika! Jodå, rätt gissat, vi bor (stugan också) i Åbolands skärgård. Det är nog mycket vackert, det tycker jag med, men vackra ställen finns det också runt hela Finland =)
      Så ni har åkt Ringvägen runt skärgården - åkte ni med bilar eller cycklar & ryggsäck?

      Poista
    2. Vi åkt me bilar o tältta, vi ha vari 2 ggr o tänker nog göra det om på nytt.:)

      Poista
  3. Olipas Wiimalla mukava juhannus! Aivan ihanat hiekkarannat siellä! Lumokin tekee samaa, että aina kahlailun jälkeen hepuloi :)
    Oikein mukavaa kesää teille!

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku