sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vuosi koiramaista elämää elettynä ja ..

Vuosi koiramaista elämää elettynä ja .. toivottavasti vielä monen monta samanlaista edessä!
Nimittäin tismalleen vuosi sitten 9.6.2012 typykkämme Wiima saapui synnyinkodistaan Villi-Joikhulasta ( Linkki kasvattajakenneliin ) tänne omaan kotiinsa.
Noutoaika oli iltapäivällä, noutotapahtuma kesti infotilaisuuksineen muutaman tunnin ja kun kerran tuota kotimatkaakin oli, niin kävi niin että saavuimme kotosalle vasta iltamyöhään, puoli kymmenen huitteissa. Kotona odottaneella Juniorillakin alkoi jo olla muurahaisia housuissa, perhosia vatsassa ja ties mitä hyönteisiä ties missä, kun meitä pennun kanssa vaan ei kuulunut - odottavan aika on tunnetusti pitkä :)

Automatka kotiin sujui hyvin, paitsi että autossa typykkä ei rentoutunut ollenkaan. Automatkailu oli sen mielestä pentuna varsin pelottavaa, eikä se tykännyt siitä ollenkaan. Mutta tämäkin asia on muuttunut - Wiimasta tuli sittemmin kesän mittaan ihan rauhallinen autoilija (siedätyksellä ja makupaloilla oli osansa tässä kehityksessä).

Wiima oli pelottavasta automatkasta huolimatta varsin reipas tyttönen heti kotiinsaapumisestaan alkaen. Juniori tietenkin tervehdittiin ensin ja sen jälkeen typykkä kiersi talon häntä pystyssä ja jopa 'tappoi' ohikulkiessaan lattialla lojuneen vinkuhiiren. Talon tutkittuamme keräännyimme koko perhe huoneeseen, jossa Wiiman oli tarkoitus jatkossa oppia nukkumaan. Huone on heti makuuhuoneidemme ulkopuolella, kulkeminen makuuhuoneisiin oli estetty pentuportilla.
Pienen leikki- ja halihetken jälkeen typykkä simahti jolloin vetäydyimme yöpuulle koko perhe. Olin jättänyt Wiiman huoneen lattialle patjan, siltä varalta että se alkaisi vinkua ja itkeä, jolloin suunnitelmani mukaan siirtyisin yöpymään sen vierelle, kunnes se tottuisi uuteen kotiinsa. Siinä vaiheessa arvelin että kovin monta unituntia ei perhe sinä yönä vetäisi, pentu alkaisi kuitenkin äänekkäästi ikävöimään äitiään ja sisaruksiaan.

Aamusella varhain kuitenkin heräsin ja hätkähdin kun en ollutkaan kuullut vinkunan vinkunaa. Mieleeni hiipi kauhu, että löytäisinkö pennun kuolleena pediltään, kun ei kai mikään pentu uudessa kodissa voinut näin hiljaa olla - ja vieläpä yksinään. Mutta kun kurkistin "Wiiman huoneeseen" killitti minua sieltä pieni iloinen koiraeläin :)

Että niin se sujui Wiiman kotiinsaapuminen, ilman suurempaa dramatiikkaa. Wiima on aika itsenäinen pimu, joten sen luonteenpiirteen turvin typykkä varmaankin koisi rennosti jo ekasta yöstä lähtien.
Itsenäisyys luonteenpiirteenä oli toisinaan pentuaikoina vähän työläskin, sillä kun koitin opettaa sitä kulkemaan mukanani, niin vaikka se hetkeksi hävitti minut näkyvistä, ei sille tullut kauhu ja kiire perääni, kuten koirakirjoissa lukee että pennuille tulee - se saattoi haistella hyvät hajut rauhassa ensin ja vasta sen jälkeen iloinen ilme naamalla lähteä kurkkimaan että minnekäs minä oikein hävisinkään. Ajan mittaan onpi kyllä osoittautunut että itsenäisyys on mukavasti tasapainossa kontaktinhakuisuuden kanssa, eli varsin mukavasti pimu pitää yhteyttä ja kulkee mukana nykyisin.

Alla olevat kuvat on otettu Wiimasta 7 viikon iässä, heti ensimmäisellä viikolla vauvelin kotiinnuttua,
kaksi ylimmäistä kuvaa peräti seuraavana päivänä, ensimmäisen yön nukuttuamme:





Olin koko elämäni haaveillut koirasta ja Wiimassa se toteutui (odotusaikaa vain tuollaiset rapiat 40 vuotta, mutta mikä sellainen aika on ihmiskunnan historiassa, ei mikään!).
Ja koirantulo perheeseen on ollut juuri niin hauskaa, kivaa, antoisaa ja terveellistä kuin kuvittelinkin, paitsi kaikkea niin moninkertaisesti kuin edes osasin kuvitella!


4 kommenttia:

  1. Jos ei koskaan haaveile mistään, ei voi myöskään saavuttaa mitään. Kannatti siis haaveilla! :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei, mikä pikkuhauveli siinä ihmettelee! ♥ Paljon sitä vuodessa ehtii tapahtua, tuollaisista pikkunaperoista on muututtu ihan oikeiksi, isoiksi koiriksi.

    VastaaPoista
  3. Söpö... Niin hän se vuos on mennyt nopeasti..:)

    VastaaPoista
  4. Ihania pentukuvia! Vuosi kuluu niin äkkiä...

    VastaaPoista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima