lauantai 20. heinäkuuta 2013

Pesäntekoa

Kaksi kuukautta juoksuista ja se on taas täällä - valeraskaus. Toista kertaa; Wiimalla on vasta kahdet juoksut takanaan - joulukuussa ekat 8 kk:n iässä ja nyt pari kuukautta sitten toukokuussa oli toiset.

Tällä kertaa Wiimalla on valeraskauden yhteydessä vähän erilainen meininki kuin viimeksi. Ekalla kerralla nimittäin (linkki blogikirjoitukseen / eka valeraskaus) Wiima kyllä oli yhtäkkiä kiinnostuneempi pehmoleluistaan kuin hetkeen oli ollut, mutta sen sijaan että se olisi niitä hoivannut, se nylpytti niitä! Muistan vähän säälineeni "penturaukkoja" :)

Mutta nyt Wiima on täydellinen pikkuäiti. Vauvaksi valikoitui oranssi kala, vinkulelu, jota Wiima hellästi hoivaa. Kalavauva ei ole pedillä koskaan noin esillä kuin kuvassa, siirsin vain kuvaa varten sitä vähän näkyviin - Wiima sen sijaan töpsöttää sen hellästi massunsa alle ja asettuu sitten vasta lepäämään.


Mutta joudun tunnustamaan sittemmin olleeni tooosi tuhma ja poimin vinkukalan talteen ja muutkin lelut vähäksi aikaa, niin että Wimpsahdus saisi hieman muuta ajateltavaa. Lenkkien lisäksi koitamme puuhata sen kanssa paljon, josko 'kohtaus' menisi äkkiämmin ohi. Tämä on loma-aikana helposti toteutettavissa, kun se tietty muutenkin nyt kulkee mukanamme kaikkialle.

Wiima on mielialaltaankin vähän erilainen kuin viime kerralla. Viimeksi koin Wiiman olevan vähän tavallista rauhattomampi kun taas tällä kertaa se mielestäni makoilee enemmän. Mutta äänenkäyttö on samaa luokkaa, Wiimalla on nyt valeraskauden aikana taas aika paljon sanottavaa. Se ei nytkään hauku yksittäisiä haukahteluja lukuunottamatta, mutta vinkuu, ulisee ja joikaa juttujaan tiedoksi paljon aktiivisemmin kuin yleensä - onneksi maltillisella volyymillä =)

Ulkona se on kuitenkin ihan iloinen touhukas itsensä, pesävietti ja muu hormoonitoiminta 'napsahtaa päälle' kun tullaan sisään ja ihmisväki rauhoittuu kotipuuhiinsa.
Että semmosta meininkiä täällä tällä hetkellä, hormooniaallolla ratsastetaan. 
Katsotaan miten kauan kestää ennen kuin typykkä on taas normaali itsensä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima