lauantai 24. elokuuta 2013

Winku-Iita ja lomapäivä

Wiimasta on tullut vähän Winku-Iita. Ennen niin äänetön koira ei olekaan yhtäkkiä enää äänetön. Eihän koiran tarvi äänetön ollakaan, mutta "ajankulu-rutinat" ja "tyhjänvinkumiset" eivät ole kivaa käytöstä. Pimulla on muutoinkin vauhtidraivia nyt vähän enemmän kuin ennen ja kierrokset nousevat toisinaan turhan helposti.

En ensin huomannut sitä ja kun olin viime kerrasta oppinut, että valeraskausaikana Wiima oli rauhattomampi ja puheliaampi, niin kuittasin asian sillä. Mutta pikkuhiljaa on alkanut käydä selväksi ettei ole (enää) mistään valeraskausoireesta kyse vaan Wiima on nyt muutoinkin kovemmassa vauhtimoodissa kuin oli ennen kesää.

Lenkillä jos vaikka pysähdyn puhumaan puhelimessa ja matka pysähtyy, niin se ei osaa rauhoittua paikalleen odottelemaan vaan alkaa vinkua ja 'laulaa' tylsistymistään, kuitenkin saman koiran kanssa on kökötetty jalkapallokenttien reunamilla ja kesäruokaterasseilla monen monta kertaa ja typykkä on ollut ihan rauhallinen ja lötkötellyt maisemia katsomassa. Mutta loman jälkeen arkirutiinien alettua on volumenappi kääntynyt kohti kaakkoa. Wimpsahdus on kyllä iloinen, tottelevainen ja kultainen itsensä, mutta kun pitäisi relata niin se ei meinaa onnistua muuta kuin kotona.

Ihmettelin ensin että mistä se voisi johtua, ikäkö siihen vaikuttaisi. Ja varmasti vaikuttaakin, Wiima on nyt vuoden ja neljä kuukautta, kahdet juoksut takana, eli typykkä on tullut aikuiseksi. Ehkäpä siihen liittyy tämän kaltaista kierrosten nousua ja tunnemyrskyä - ainakin ihmislapsilla liittyy :)
Toinen juttu joka tuli mieleeni on, että Wiima on lähes koko kesän ollut mökillä. Siellä sen ei ole tarvinnut sietää tylsyyttä lähes ollenkaan, sillä kotiväki lomaili sen kera ja silloin kun ei ollut mitään "järjestettyä" ohjelmaa kulki typykkä pitkin metsäistä mökkipihaa ja merenrantaa nenähommissa, en nähnyt sen useinkaan päivän mittaa lötköttelevän vaan lähes aina liikkeessä.
Koiria tapasimme aika paljon ja jokainen tapaamamme koira (kylään tulleiden tuttaviemme tai  mökkinaapurien) oli leikkikaveri, eli ei tarvinnut muistella miten fiksu koira ohittaa toisen koiran.

Nyt kun kesä on ohi ja arki rullaa taas vanhaan tapaansa, niin yhtäkkiä Wiimalla on arjessa yksinäisiäkin hetkiä, vastaan tulevat koirat pitäisi mukamas taas ohittaa leikkimättä ja niin edelleen. Kesän aikana kadonneita arkisääntöjä on taas ilmestynyt sen päivärytmiin, ja lieneekö tämä asia sitten vähän sekoittanut tytön pään. Luulen siis että pimatsu pääsi vähän "villiintymään" loman aikana - ei pahasti, mutta vähän :)

Toisaalta olipa syy mikä tahansa, tahdon vähän sammutella moista draivikäytöstä. Tein muutamat järjestelyt menon rauhoittamiseksi. Ei suurempia, aikakin tehnee tehtävänsä eikä asiasta kannattane tehdä suurempaa numeroakaan. Mutta ensiksikin Wiiman äänet jätetään siis huomiotta. Lisäksi päätin tiivistää kontaktia; kontaktin parantamiseksi typykkä on nyt viikon ajan saanut iltaruokansa kupin sijaan yksinomaan lenkeillä palkintojen muodossa. Eli jokaisesta kontaktista ja minua lähestyvästä liikkeestä koiraeläimen suuhun on tipahtanut ruokanappula. Pidän sen näin myös tarkoituksella poissa tienvarsien koiranpissien haistelusta, koiranpissimerkkejä pääsee typykkä nyt haistelemaan harvemmalti, jonkin verran sentään toki, mutta valitsemassani paikoissa.
Ja sitten erityishyvät herkut on ollut mukana ohitustilanteisiin, sekä olen myös pitänyt vastaantuleviin koiriin pidempää välimatkaa, eli vaihdamme puolta jos mahdollista, niin Wiimalla olisi helpompaa.

Ja kuulkaa, viikko tuota kuvattua meininkiä, niin merkkejä rauhallisemmasta menosta on jo havaittavissa. Kierrokset ei nousekaan ihan samalla tavalla kuin vielä viikko, pari sitten ja malttia löytyy vähän 'seisoskeluunkin' lenkin varrella, eli kitinää ei olekaan kuulunut nyt joka kerta seisahtuessamme taikka se on ollut vaimeampaa. Hyvä hyvä! Lisäksi kontakti on tiivistynyt ja koirien ohituksessa on koettu onnistumisia (kaukana täydellisyydestä tosin..).

Ja otsikon lomailuun liittyen; eilen pääsimmekin Wiiman kanssa keskellä päivää lenkille vaikka oli perjantai ja arkipäivä, sillä pidin extempore lomapäivän. Ihanuutta! Onni muodostuu pienistä asioista! Keli oli lämmin ja aurinkoinen, ja sain nauttia siitä ulkona eikä toimiston ikkunan takaa, ihan luxusta! Lenkillä ulkoilutin Wiiman ja itseni lisäksi myös kameraa ja alla vähän valokuvia reissun varrelta :


"Paikka!" - hyvin pysyi pylly maassa :)
Paikallaoloa harjoiteltiin enemmänkin lenkin varrella. Se on ollut joskus paremminkin hallussa, nyt kesän jäljiltä häipynyt vähän. Wiima pysyy kyllä paikallaan kuin tatti niin kauan kuin olen sen edessä, mutta kun kierrän sen taakse, alkaa sekin helposti kääntyä - etenkin jos jätän sen odottamaan seisoen.


Paikalliset maanviljelijät viljelevät kesäisin läheiselle pellolle pellon kokoisen auringonkukkameren.
Tulee iloiselle mielelle sitää katsellessa :)

Lauma - tai parvi - turisteja saapumassa kaupunkiin.


Jouduin valaisemaan Wiimaa keinotekoisesti aika lailla tässä yläkuvassa,
kun valo-olosuhteet muutti hauvan mustaksi möykyksi jota en kuvatessani pöllösti hoksannut.
Voi siten näyttää vähän keinotekoiselta nuo värit.


Apua, susihukkanen!


Lähestyvän syksyn merkkejä, punaisena hehkuvat pihlajanmarjat


Tuossa vasemmalla on muuten paikallinen Hesburger - ei, emme käyneet.
Pihvinpaistotuoksut leijailevat koiraeläimen nenuliiniin :)


Näytti niin kivalta tuo lammikko Keskuspuistossa siltoineen että piti tietty Wiimakin
tällätä lammikon äärelle poseeraamaan :)
Tämän lammikon äärellä myös istuskelimme tovin, rauhoituttiin. Ensin vähän vingututti ja keikututti, varsin vaimeasti kuitenkin ja lopuksi typykkä pani makuulle! Ei kylläkään ihan nokosille ryhtynyt vaan tarkkaili tapahtumia korvat hörössä, mutta makuulla ja hiljaa. Ou jees!
Vielä vähän aikaa sitten olisi ääntä lähtenyt enemmälti.


" Sivu!" Keskuspuiston viheriöllä treenattiin vähän rally-tokoa.
Pimulla pysyi keskittyminen ihan hyvin kasassa ohikulkevista ihmisistä huolimatta.
Ihmisiä aavistuksen suurempi haaste, mutta voitettiin, oli hanhien jätökset nurmikolla jotka taisivat maistua hyvältä... :D


Maasta se pienikin ponnistaa. Tämä tyyppi oli kivunnut metrin mittaisen aitatolpan huipulle! Toivottavasti sitä ei huimaa laskeutuminen nousua enempää.

Aah! Loma keskellä arkea on parasta! Etenkin kun kotona on aina valmis lenkkikaveri!
(ei viikonlopuissakaan mitään vikaa ole :D )

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos! Kiva että pidit =) Sattui lomapäivälle niin upeat kelit ettei paremmista väliä ja tehtiinkin oikein pitkä lenkki typykän kanssa - ihanaa arjen luksusta =)

      Poista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima