maanantai 30. joulukuuta 2013

Eläinlääkärillä ja sorsia Uittamolla

Perjantaina 27.12 kiikutin Wiiman eläinlääkärille. Se oli päätös, jota edelsi pitkähkö harkinta ja koiran tarkkailu. Nimittäin Wiima ei minusta tunnu juuri nyt olevan ihan itsensä, vaikka vieraammalta voisi jäädä huomaamatta.

Ensiksikin kotona Wiima makailee ja nukkuu nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Se on kyllä aina ollut rauhallinen kotona, mutta nyt vielä enemmän. Luulen kylläkin, että se liittyy typykän aikuistumiseen sekä juoksujen vaiheeseen, eli juoksuista on nyt sellaiset 1½ kk (alk 5.11).Joten tämä asia ei minua varsinaisesti huoleta, muuta kuin vain että olen pannut tällaisen muutoksen merkille.

Wiima ei myöskään nyt viihdy ulkona itsekseen samalla tavalla kuin vielä viime talvena ja kesällä, jolloin se saattoi pyytää pihalle, touhuta siellä ja ottaa vieläpä nokosetkin itsekseen. Nykyisin Wiima ei  viihdy ulkona pihalla juurikaan itsekseen, se voi pyytää ulos toisinaan, mutta ihan hetken päästä kinuaa takaisin sisään ja lötkähtää päiväunille mieluummin seurassamme kuin yksin ulkona. Asia voi tietenkin johtua näistä märistä syyskeleistä (taikka taas tuosta juoksurytmistä), tai mistä lie, mutta tällainenkin muutos suhteessa aikaisempaan on merkillepantu, vaikka tässä asiassahan ei varsinaisesti ole tietty mitään ongelmaa.

Mutta se miksi huolestuin, oli että, Wiima ei tuntunut oikein jaksavan lenkeillä. Tai en itse asiassa ollut siitäkään varma, merkit olivat hyvin heppoiset, mutta sanotaan vaikkapa tunnin reippaasta hihnakävelylenkistä ensimmäinen puolikas sujui niin, että Wiima havainnoi tarkkana ympäristöä ja kulki reippaasti pääosin edelläni, kun taas toinen puolikas sujui niin, että Wiima alkoi jättäytyä ja sain kiskoa sitä perässäni. Se alkoi välillä myös koputella kuonollaan reiteeni huomiota pyytäen, tuolloin yleensä pysähdyimme ja pidimme pienet halihetket kesken lenkin. Mitään vinkumista ei kuitenkaan kuulunut, Wiima ei kieltäytynyt kulkemasta ja sen liike ravissa oli niin kaunista katsottavaa kuin se aina on - eli se ei vaikuttanut aristelevan mitään liikeratoja.

Eli en osannut sormella osoittaa, että tuossa on ongelma, vaan Wiima tuntui vaan jotenkin yleisesti väsyneemmältä kuin yleensä. Ja niinpä kipitimme kuulemaan lääkärin mielipidettä ekana arkipäivänä Tapanin jälkeen.

Lääkäri tutki liikeradat ja luuston (painellen ja tunnustellen, vääntäen), tunnusteli myös kohdun alueen (ok) kuunteli sydämen (ok) ja tyhjensipä myös Wiiman anaalit, jotka olivat täynnä, mutta neste kirkasta ja juoksevaa (Wiimalla tuntuu täyttyvän anaalit helposti, mutta eivät tyhjene yhtä helposti, tulehduksia ei kuitenkaan ole ollut).
Lääkäri ei löytänyt Wiimasta löytynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Ja koska kerroin, että se on muuten kovin iloinen ja sillä on ruokahalukin erinomaisesti tallella, niin lääkäri katsoi, että voisimme jatkaa tarkkailulinjalla ja niin päätimme tehdä.

Lääkärinlausunnossa: "Wiima tuotiin klinikalle juoksusta jatkuneen väsähtämisen takia. Se oli ollut myös kotona normaalia enemmän nukkuvaisempi.  Yleistutkimuksessa ei todettu mitään erityistä. Myöskään jaloissa, selässä tai niskassa ei todettu aristuksia. Käytös voisi johtua esim valeraskaudesta tai  'aikuistumisesta', mutta myöskään kivun mahdollisuutta ei voida poissulkea". Kohtutulehduksen lääkäri sulki tässä vaiheessa pois tunnustelun ja koiran yleisen olemuksen (iloisuus ja ruokahalu) perusteella, mutta koska ajankohta siihenkin sopisi, niin koiran kuntoa tulee nyt erityisesti tarkkailla (tietty).
Lääkäri kirjoitti Wiimalle myös kipulääkettä, jota voisi kokeilla ja jos koiruus siitä huomattavasti piristyisi, niin sillä olisi todennäköisesti kipua jossakin päin. Toisaalta jos kipulääke ei auttaisi, niin olisi todennäköisempää, että tila liittyisi valeraskauteen. Eli katsotaan ja seuraillaan typykän vointia ja kokeillaan kipulääkkeen vaikutusta muutaman päivän ajan.


Minulla oli lomapäivä tuo arkiperjantai ja lähdimme lääkärikäynnin jälkeen hakemaan vaihtelua lenkkimaastoon Turun Uittamon suunnasta, jossa on laajat, kallioiset metsäalueet. Parkkeerasimme auton Uittamon rannan tuntumaan ja kiipesimme metsäkallioille. Sataa tihutti, välillä ihan kaatamallakin, mutta ei se meitä haitannut, suuremmin ainakaan.

 Kuvassa näkyy Pitkäsalmi ja Uittamon uimarannan 'aallonmurtaja'.

 Rannassa oli paljon sorsia. Tässä kuvassa näkyy niistä noin kolmasosa.
Tehtiin pientä malttiharjoitusta typykän kanssa; istuttiin ja katseltiin vain. Sitten rauhassa sivulla muutama askel lähemmäs tipusia ja taas istuttiin katsomaan. Ja taas uudelleen, pari askelta lähemmäs ja jäätiin katsomaan. Wiimalla oli selvästi aluksi vähän hinkua tehdä syöksy ja lennättää koko parvi lentoon, mutta pimu hoksasi nopeasti leikin hengen ja tyytyi vain katselemaan niitä. Ja itse asiassa varsin läheltäkin ja silti typykän maltti riitti, nimittäin sorsat olivat urbanisoituneen rohkeita ja tallustelivat välillä käsittämättömän lähellä meitä. Silloin Wiima vähän vilkuili minua, että mitä tehdä, mutta kökötti paikallaan kuitenkin.
Ja oli hieno juttu, että sen maltti riitti, sillä lintusia ei nimittäin pidä lennättää, niiden touhuja on paljon kivampi seurailla sopivan etäisyyden päästä :)

Pahoittelut kuvituksen laadusta, pahaisia kännykkäkuvia sadekelillä vain.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima