sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lampaita kuljettamassa

Sunnuntaiaamuksi 2.11. olimme neljän lappalaisen porukalla varanneet itsellemme parin tunnin paimennustreenit Päivästöön Lietoon Kaisa Hilskan oppiin. Wiiman kanssa tuli käytyä viime kesänä (2013 ) kolme kertaa lammasaitauksessa, mutta sitten tänä vuonna ei olla saatu itseämme lammastelun merkeissä liikkeelle kertaakaan ennen tätä sunnuntaita.

Tällä kertaa oli leikin nimenä lampaiden siirtäminen yhdeltä laitumelta toiselle. Kuljetusreitti kulki hiekka- ja metsäteitä, polkuja ja jopa ihan polutontakin metsänpohjaa pitkin. Lampaita (uuhia) oli kokonaiset 53 kappaletta, ellen ihan väärin lukemaa muista, sitä luokkaa kuitenkin. Eli aika iso lauma!

Työ tapahtui pareittain, ensin kaksi koiraa kuljetti alkumatkan ja toiset kaksi loppumatkan. Parivaljakon työt jakautuivat niin, että eteen asettui ns jarrukoira, jonka tehtävänä oli pitää huoli sitä, että lampaat pysähtyvät eivätkä lähde rynnimään, vaikka paineistuisivatkin takaa päin. Sekä lisäksi tietenkin pysäyttää lauma muutenkin tarpeen tullen jos eteneminen piti estää.
Lauman taakse asettui ns ajokoira, joka piti lampaat liikkeellä.

Siirron aikana pidimme kolme viiden minuutin laidunnustaukoa, eli lammaslauma pysäytettiin paikalleen ja tilanne rauhoiteltiin, koirat vetäytyivät etäämmälle. Nyt pääsivät kaikki neljä koiraa töihin huolehtimaan jokainen omasta kulmastaan, etteivät lampaat päässeet levittäytymään valtoimenaan - ja lampaat saivat nyt rauhassa nautiskella metsän antimista, kanervien ja mustikanvarpujen mausta.

Wiima pärjäsi 'ajokoirana' (lauman takana) aika hyvin, joskin välillä sen ajatus karkaili jonkin hajun perään ja piti käydä nuuhkimassa pientareella, ja sitten taas palata takaisin 'työpaikalle', välillä ihan itsestään ja välillä minun piti vähän muistutella neidille mitä oltiin tekemässä.
Sen sijaan rooli jarrukoirana (lauman edessä) ei ehkä ihan vielä auennut Wiimalle. Silloin oltiin Wiiman mielestä enemmänkin metsälenkillä kuin paimenessa. Välillä se kyllä muisti roolinsa, kuikuili taaksepäin, että tulevatko ne tyypit, mutta sitten pimu taas paineli metsän tuoksuja nuuskutellen. Sitten neiti kyllä hoiti homman hyvin, kun lauma piti pysäyttää - käänsi rintamasuunnan hyvin kohti lampaita eikä väistellyt. Taisipa kerran haukahduksella käskyttääkin johtajauuhta, joka meinasi Wiiman pysähtymisvinkistä huolimatta jatkaa matkaa.

Valokuvia ei valitettavasti tullut otettua kun jänistin kameran ottamista olalle metsään. Pelkäsin sen olevan tiellä tai jos vaikka kompastuisin oksaan, niin se olisi kameran menoa. Mutta muutaman kuvan sain mukana olleelta Katjalta (Kiitos Katja!) ja alla hänen kuviaan, sekä oma surkea kännykkäkuvani.


^ siellä me mennään 'jarrukoirana' lauman edessä (pun huppu) ja pidetään huoli,
ettei lauma lähde keulimaan. Lauman takana ajamassa Koda ja emäntänsä Maria.
Takimmaisena kuvassa kouluttaja Kaisa Hilska ja kelpiensä.


^ oma kännykkäkuvani.
Tässä ollaan pysähdytty ja lampaat saavat herkutella. Me ollaan Wiiman kanssa varmistelemassa, että tänne päin ei kannata ryysiä.

^ ja tässä vielä tuosta samaisesta paikasta vielä ihan oikea kuva Katjan ottamana. Olemme vaihtamassa vuoroa, siirrymme Wiiman kanssa jarrulta peränpitäjiksi.


Olipas kiva reissu ja sunnuntaiaamun aloitus! Tihkusateista, sumuista, tuulista, mutta ei haitannut - ja sitä paitsi metsässä ei tuullut. Sen sijaan ropiseva metsä kuulostaa ihanalta ja tuoksuu vielä ihanammalta. 
Kaikki neljä koiraakin toimivat hyvin, olivat kiinnostuneita lampaista ja tekivät hommia. Joskin oli se kyllä kuitenkin onni, että Kaisalla oli mukana apukouluttajansa - eli taitava paimenkelpie, joka paikkaili siellä koloissa, joihin me aloittelijalappalaiset emme ihan ehtineet :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima