perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ruokalistalla - nappuloiden vaihto

Wiiman pitkään käyttämä nappulamerkki poistui markkinoilta ja eteen tuli tilanne, että piti miettiä mitä neidille jatkossa syötetään.
Tajusin, ettei se ollutkaan niin helppoa - koirille on nappulamerkkejä merkki toisensa jälkeen, miten ihmeessä niistä osaisin valita yhden. Ihan kauheita määriä en ollut halukas maksamaan uudestakaan nappulamerkistä, mutta halusin silti, että ruoka olisi laadukasta. Päätin siis jättää markettien nappulat hyllyille ja valita eläinkauppojen tuotteista (en tiedä, saattaa marketeissakin olla ihan hyviä perusnappuloita, mutta en jaksanut alkaa niitä tutkia). Sekä tietysti uudenkin nappulan piti olla myös Wiimalle maistuvaa.

Wiima saa yleensä kaksi ruoka-annosta päivässä, toinen on nappula-ateria ja toinen useimmiten jotain muuta. Päivän perussetti on tavallisesti, että aamuisin nakkaan neidille kanansiiven pakkasesta sekä pari raakalihapullaa pihalle etsittäväksi ja sitten illalla on nappuloiden vuoro.
Nappuloihin lorautan pienen määrän piimää/luonnonjugurttia ja vähän vettä pohjalle sekä ruiskauksen kalaöljyä. Toisinaan voin laittaa oheen nokareen maksalaatikkoa, jauhelihaa, kananmunaa tai jotain meidän kaksijalkaisten ruuanrippeitä tms.
Wiiman ravinto ei siten muodostu pelkästään nappuloiden sisällöstä.


Wiima oli syönyt pitkään Purina Pro Plan -merkin lohipohjaista ruokaa (salmon and rice), mutta sitten minulle kerrottiin eläinkaupassa, että kyseessä olisi väistyvä tuote.

Niin minä siellä eläinkaupassa sitten hyörin ja pyörin, että mikä olisi ruoka, jota jatkossa Wiimalle tarjoaisin. Olin aiemminkin vältellyt ruokia, joissa oli käytetty viljoja kuten vehnää, ja sillä linjalla ajattelin olla nytkin. Ja koska jokin muukin linja piti vetää, jotta saisin rajattua valittavissa olevia ruokia, niin päätin pysytellä kalaa sisältävässä vaihtoehdossa, olivathan lohinappulatkin maistuneet Wiimalle ja pitäneet turkin kiiltävänä.

Tämmöisin miettein tartuin Pro Pac -ruokamerkin alla myytävään säkkiin ja sitä Bayside-vaihtoehtoon, jonka pääraaka-aineet ovat siika(-jauho) ja peruna. Lihavalkuainen jauhon muodossa takaa paremmin sen, että lihavalkuaisen osuus säilyy riittävänä valmiseen tuotteeseen asti. Tuoreen lihan ongelma on, että siitä haihtuu valmistusprosessin aikana  suuri osa vesihöyrynä ilmaan.


Pro Pac Bayside on sopinut hyvin Wiimalle, makukin tuntuisi olevan kohdillaan. Vatsa toimii kuten pitäisi eikä muitakaan ongelmia ole todettu.
Tätä on nyt ehditty syömään muutama säkki (ostan aina vain 3 kg:n pikkusäkkejä) ja tällä mennään varmaankin jonkin aikaa.

Pikkuisen itseäni harmittaa kuitenkin, kun kyseessä on amerikkalainen merkki, eli ruoka tulee jenkkilästä asti. Voi siis olla, että koitan katsella vielä vähän lähempänä tuotettua vastaavaa kalanappulaa. Että josko löytyisi edes eurooppalainen merkki, jos ei ihan suomalaista tai pohjoismaalaista.

Mitä nappulaa teillä syödään (tai syödäänkö teillä nappulaa?)  ja miten olet siihen päätynyt? Meneekö sinunkin pääsi pyörälle koirien ruokamerkkien äärellä?




8 kommenttia:

  1. Tuo on kuin viidakkossa samoaisi, kun valitsee nappulaa koiralle. Meillä ei nykyään koira (chihu) syö enää (lapsuudenkodissaan 3,5 vuotta kylläkin) nappulaa, mutta aikaisemmilla koirillani se on ollut osana muuta ruokaa, kuten sinun koirallasikin. Sellaista yhdistelmää pidän ihan hyvänä.
    Tärkeintä ovat mielestäni, että koira syö valittua nappulaa mielellään, koiran ruuansulatus sietää sitä erinomaisesti ja kolmantena se, että se on hyvälaatuista omistajankin mielestä.
    Mielenkiintoista seikkailua nappulaviidakossa toivotellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappulaviidakko tosiaan! Luinkin sivultasi Wupen menyyn, joka on extra herkullinen, tykkäisin itsekin :) Jätitkö nappulat terveyssyistä (yliherkkyyksiä) ?

      Poista
    2. Nappulat jätin heti pois, tavallaan terveyssyistä. Pidin lihaa parempana vaihtoehtona, ensin annoin raakana ja nyt vuoden alusta kypsänä. Ensimmäisen lihapalan nähdessään Wuppe ei tiennyt, mitä sillä tehdä. Mutta ei kauaa kestänyt, kun ei enää huolinut ollenkaan nappulaa ja niin on edelleenkin. Mielessäni on toisinaan, että voisin muutaman nappulan sekoittaa ruokaan, saa nyt nähdä, toteutuuko se ajatus koskaan.
      Wuppe onneksi ei ole osoittanut yliherkkyyden merkkejä, kuten edellinen koirani.

      Poista
  2. Meilläkin syödään pääosin nappulaa, mutta lisukkeena lihoja, raejuusto yms. mitä nyt keksiikään ja koirille maistuukaan. Kuuran kohdalla sen yliherkkyys ja herkkävatsaisuus määrittelee mitä kuvamuonaa meillä syödään (minusta on kätevämpää syöttää molemmille koirille samaa ruokaa, kun toisella ei ole mitään ongelmia). Pihkalle taas kelpaa kaikki. Tulevaisuudessa olisi mukava siirtää kokonaan raakaruokinnalle, mutta vielä ei anna emännän lompakko tai kylmäsäilytystila myöten. ;)
    Välillä kyllä tuntuu, että kuivamuonia on tarjolla ihan liikaa ja melkein samoja ruokia eri pusseissa eri hinnoilla. Mutta toisaalta, kaipa se kulutus vastaa kysyntään, joten jokaiselle toivottavasti löytyy se sopiva vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästään raakaruokintaan siirtymisessä pelkäisin itse sitä, etten osaisi kaikkia välttämättömiä vitamiineja ja kivennäisiä oikein laskea, joskin tietoa olisi varmasti netti pullollaan saatavilla niin paljon kuin jaksaa lukea. Yliherkkyyksiin aika moni on käsittääkseni saanut avun raakaruokinnasta.

      Luulen että meille sopii aika hyvin tämä n 50/50 periaate. Etenkin kun kylmäsäilytystilat eivät tosiaan meilläkään oikein anna myöden enempään.
      Haaveilen pienestä koiranruokapakkasesta, mutta vielä ainakaan ei ole tullut sijoitettua pennosia sellaiseen =)

      Poista
  3. Ruotsissahan tehdään peräti kolmea eri ruokamerkkiä, mutta niiden saatavuus Suomessa ei ole kovin hyvä; Nordic delight, Mästers ja Nordic by nature (jota Musti&Mirri alkoi juuri myymään ja otinkin puolisäkkiä kokeiluun. Vai olikohan Roburkin ruotsalainen... Eniten meillä syödään Canagan-merkin ruokia, aina välillä "huvikseen" ostan jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin innostuin kun näin mainoksen tuosta Nordic by Nature -sarjasta. Ruotsissa tuotettu olisi melkein niin kuin Suomessa tuotettu, melkein lähiruokaa :) .
      Mutta sitten kun katsoin sitä sisältöä, niin näyttäisi siltä kuin että riisi olisi pääraaka-aine, koska se on luettelossa ensin? En ole kyllä ollenkaan mikään asiantuntija tulkitsemaan noita koiranruokien sisältöjä, mutta toivoisin, että se lihaproteiini olisi pääosassa. Oikein harmitti kun näin tuon.

      Mutta itse asiassa tuon yllä olevan postauksen kirjoitettuani olen myös 'iskenyt silmäni' Canaganin lohiversioon - se olisi sentään eurooppalaista.
      Luulen, että hankin sitä jossain vaiheessa kokeiltavaksi :)

      Poista
    2. Mäkin olin vähän pettynyt tuotesisältöön, koska olisin toivonut lihaa enemmän, mutta ehkä mitään ruoka ei ole täydellinen, joko tuotantomaa tai sisältö ei vastaa odotuksia. Täytyy syöttää sitten itse enemmän lihaa lisukkeena. En ole sitä säkkiä kyllä vielä avannut, mutta jos näyttää koirille sopivan niin saatan syöttää sitä ja Canagania vaikka vuorotellen.

      Poista

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima