perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui paukkuen eli uudenvuoden toivotuksia ja pari sanaa ääniherkkyydestä

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


Wiima tähyilemässä uuteen vuoteen
(Turku, Katariinanlaakso 2.1.2016)

Tässä kirjoitelmien välissä on ehtinyt joulu tulla ja mennä sekä on ehtinyt myös vuosi vaihtua ja tammikuun pakkaset kiristyä ja nyt vihdoin hieman lauhtua. Itselläni oli joulun ja uudenvuoden välipäivät lomaa, ja pääsin joka päivä ulkoilemaan ihanasti valoisaan aikaan :) !
Kyllä pitäisi ihmisellä ( ja koiralla) olla sellainen perusoikeus, että pääsee päivittäin valoisaan aikaan ulos! Wiimalla se tosin toteutuukin (isäntä fiksaa), mutta itselläni toimistotyöläisenä ei.


 Joulupaketteja availemassa

 Joululahjakirjaa lukemassa


Uusi vuosi vaihtui kotona, paitsi teini huiteli tietysti omissa menoissaan. Iltapäivällä tehtiin Wimpulan kanssa pitkä lenkki, sitten lähdettiin isännän kanssa Turkuun ulos syömään vähän vuoden vaihtumista juhlistaaksemme.  Kotiin palattiin Wiiman luokse vähän ennen iltakymmentä.

Uutena vuotena tulin taas miettineeksi noita paukeasioita. Nimittäin ilotulitteiden räiske on joillekin koirille painajaismaista. Wiimalla ei onneksi ole sellaisia 'oireita' ollut, vaan se on ollut uudenvuodenräiskeessä ihan rauhallinen.

Mietin kuitenkin tuota Wiiman suhtautumista kovin ääniin. Että jos joku kysyisi, niin miten kuvailisin. Kuvailisinko Wiimaa ns. äänivarmaksi. Vai kuvailisinko ääniherkäksi. Vai ääniaraksi. No, ääniarkuus on helppo karsia pois, koska mitään pelkotiloja Wiimalle ei kovistakaan äänistä jää.

Mutta ääniherkkä, mmm...ehkä? Kerronpa pienen tilanteen. Uudenvuoden aattona kun olimme tekemässä päivälenkkiämme, räjähtikin aaton eka pommi. Aikä lähellä - niin, että pamaus oli aika kova. Kun pamahti, niin Wiima hyppäsi ainakin metrin ellei kaksikin sivusuuntaan säpsähdyksestä. Sen jälkeen se kääntyi ympäri, jähmettyi niille sijoilleen ja alkoi tuijottaa äänen suuntaan. Tuijotteli siinä tovin ja kun kutsuin jatkamaan kävelyä, niin tuijotteli vielä taakseenkin. Mutta sitten kun ei sen kummempia tapahtunut, niin Wiima ilmeisesti totesi, että vaarattomia nuo paukut ja sitten seuraavien paukkujen kohdalla neiti käyttäytyi viileän rauhallisesti, kuin ei paukkuisi ollenkaan.
Näin on käynyt ennenkin, sekä aiempina uusina vuosina, että muiden kovien ja yllättävien äänien kohdalla - että Wiima säpsähtää ensin, joskus aika merkittävästikin, mutta kun sitten mitään sen henkeä uhkaavaa ei tapahdu, niin saman äänen tai tilanteen jatkuessa Wiima ei enää reagoi tai asiasta riippuen voi pyrkiä uteliaana tutkimaan äänen ( / ärsykkeen) lähdettä.

Illemmalla piipahdimme ulkona pihalla pikapissillä, pamahteli jo aika paljonkin - Wiima ei meteliä (eikä taivaalla vilkkuvia valoja) merkille laittanut, vaan pissi ja haisteli rauhassa. Puolilta öin, kun maailma hetkeksi 'räjähti' , nosti torkkuva neiti päätään ja kuunteli, mutta jatkoi sitten uniaan.

Että kaipa Wiimalla jonkinasteinen ääniherkkyys siis on. Toisaalta sen käytös tuntuu loogiselta ja järkevältä (noo, se väistävä säpsähdyshyppy voisi olla hieman maltillisempi ideaalitapauksessa ... )  eli väistöliike ja sen jälkeen tilanteen tarkkailu. Nimittäin ihminenkin pyrkii väistämään säikähtäessään ja sen jälkeen tarkkailemaan tilannetta, ja sillä käytöksellä sitä voi joskus vaikka henkiriepu säilyä. Niin sanottu äänivarma koira ei ehkä olisi korvaansa lotkauttanut taikka olisi mahdollisesti vilkaissut äänen suuntaan. Jos pitäisi valita vaikkapa opaskoiraa itselleen valita, niin toki valitsisin mieluummin hieman hillitymmin reagoivan kuin säpsähtelevän koiran. Toisaalta paimenkoiran on alkuperäisen ammattinsa vuoksi pitänytkin reagoida ärsykkeisiin nopeasti ja melko vahvasti.

Vaikka äänet eivät varsinaisia pelkotiloja Wiimalle aiheuta, niin pyrin kuitenkin käytettävissä olevin keinoin minimoimaan ne tilanteet, että Wiima joutuisi säikähtämään vaikkapa lähelle osuvaa uudenvuoden rakettia. Sillä tuttavapiirissä on aika monta pelkäämään oppinutta koiraa, ja se oppiminen on usein syntynyt juurikin surullisen lähelle osuneesta jyskystä.

Kannattaa myös miettiä, miten ihmisväki suhtautuu ääniin. Olen pannut merkille, että ihmiset ovat joskus ajattelemattomuuksissaan taipuvaisia lohduttelemaan ja "sössöttämään" lemmikilleen tällaisissa tilanteissa (uudenvuoden raketit, ukkosenilma) ja se voi vaan pahentaa tilannetta. Normaali rauhallinen käytös kertoo koiralle, että mitään pelättävää ei ole. Rauhallinen käytös ei tietenkään välttämättä korjaa jo alkanutta pelkoa, mutta osaltaan estää pelkotilan syntymisen.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulen hurrrjan iloiseksi kommentistasi! Terv Wiima