Luopuminen - hauska koulutuspeli

Kolmannella pentukurssikerralla meille esiteltiin hauska luopumiskäytökseen liittyvä koulutuspeli, josta hieman innostuin! Kolmannella tunnilla oli kyllä muutakin mielenkiintoista, mutta kirjoittelen siitä oman postauksen. 

Tämän uuden metodin Tihku hoksasi muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen taitoa on testattu elävässä elämässä, ja se todellakin toimii! Koulutuspelissä lähdettiin liikkeelle siitä tilanteesta, ettei koiralla vielä ole mitään mistä pitäisi luopua! Kyllä, näinkin päin sen voi tehdä!

Tihku Tiihonen Turussa

Päätä ensin mitä vihjesanaa haluat käyttää, kun haluat koiran irroittavan otteensa, kuten esimerkiksi Jätä tai Kiitos tai Irti. Seuraavaksi varaa taskuun nameja ja ota yksi käteen. 
Sano koiran nimi ja sano "Irti", sitten pudota nami koiran vierelle sen löydettäväksi. Toistele tätä muutaman toiston seteissä.
Muutaman toiston jälkeen, ryhdy kumartumaan vihjesanaa sanoessasi koiran puoleen, kuten tekisit jos sillä oikeasti olisi suussa jotain, voit jopa koskea ohimennen kuonoon, sitten "Irti" ja heitä nami maahan koiran poimittavaksi, koiran mielestä homma on hauskempaa, jos nami myös vierii hieman.

Koiralla ei siis harjoituksen aikana ole mitään mistä sen pitäisi luopua, vaan se oppii, että valitsemastasi vihjeestä putoaa herkku maahan. 

Ylläolevan harjoituksen teimme tunnilla, ja Tihku selvästi hoksasi, että vihjesanasta putoaa nami.
Seuraavaksi lisäsin vähän häiriötä, eli kurssirepussamme olevan lelun ja kun Tihku oli menossa lelulle, niin toistin taas vihjesanan, Tihku kääntyi ja nami putosi kädestäni. 

Ja siinä se on, koko temppu! Yksinkertaista vai mitä, mutta todella toimivaa! Ja vaikka on näin simppeli juttu, ei tällainen harjoittelu ole tullut omaan mieleeni - koiran koulutus se on oikea oivalluslaji 😊!

Putoilevat namit olivat Tihkusta niin kivoja, että hän vallan innostui harjoituksesta ja häntä heiluen odotti seuraavaa putoavaa namia. Kun treenejä jatkaa kotona, niin kannattaa muistaa vaihdella herkkuja ja tarjota pääasiassa oikeasti hyviä herkkuja ruokanappulan sijaan.

Turun Hansakorttelissa on näin hieno lasilattia, josta näki läpi alakertaan asti.
Tuntui kuin olisi ollut keskellä maalausta - niin kuin oikeastaan olikin 😊

Pääsin heti testaamaan taitoa myös käytännössä - ensin mm. poikani hanskalla, joka päätyi pennun retutettavaksi, mutta josta hän irrotti heti otteensa, kun kuuli irroitusvihjeen, ja taas nami putosi. Jotta ilo säilyisi, niin jatkoin heti perään muutaman toiston.

Viikonloppuna kävin pennun kanssa Turussa sosiaalistumassa, ja hämmästyin miten paljon tupakan tumppeja kaduilla makaa (murr, eikö niitä muka voi laittaa roskiin tai kantaa mukana??!) Toki ne kiukuttavat minua muutenkin, mutta nytpä minulla olikin mukana pentu, joka tykkäsi poimia niitä suuhunsa! Koitimme tietenkin niitä vältellä, mutta välillä pentu oli minua nopeampi ja taas oli jostain tumppi löytynyt!
Olin ikionnellinen, että minulla oli tämä uusi työkalu käytössäni - minun ei tarvinnut repiä tumppeja Tihkun suusta, vaan tällä koulutuspelillä tumppi putosi oitis suusta, koska emäntä tarjosi parempaa ja Tihku ajatteli, että peli alkaa taas.

Wiiman, aikuisen koiramme kanssa käytän useampia luopumisvihjeitä, en oikein tiedä miksi, mutta jotenkin ne valikoituvat tilanteen mukaan. Tavallisemmin kuitenkin tullee varmaan sanottua  Jätä, kun haluan, että hän luopuu jostain hajusta tai näkemästään, mutta jos suussaan on jotain, jonka haluan itselleni, on vihjeenä Kiitos.
Siksi valitsin itse tämän koulutuspelin vihjeeksi myös sanan Kiitos, niin säilyy samat vihjeet molemmilla koirilla. 

Luopumisharjoitteluista voit lukea myös aiemmasta tekstistäni, tästä ekan kurssikerran referoinnista, jossa harjoittelimme vähän toisella tavalla sekä lisäksi tästä vanhemmasta kirjoituksesta, jossa kerron, miten Wiiman kanssa olen tullut tehneeksi, siellä kerron mm. "juoruilusta".

Aika paljon siis kirjoituksia luopumisen taidoista😊, mutta ajattelen, että se on yksi tärkeimpiä asioita, joita koiran tulisi oppia, jotta sen kanssa olisi helppoa olla, elellä ja puuhata. Tilanteet, joissa luopumista tarvitaan, ovat erilaisia, joten työkalupakissakin on hyvä olla erilaisia keinoja ja tämä hauska koulutuspeli täydentää mielestäni settiä oikein mainiosti!

Postauksen kuvat ovat tuolta mainitulta kaupunkireissulta, jolla yritettiin syödä tupakantumppeja, mutta ei sitten syötykään, kun osattiin tällainen temppu. Toivottavasti näistä tiedoista on iloa muillekin 😊!

Puuhapäivä ja Onko lapinkoira räksyttäjä, mukamas?

Tihkunen täytti 11 viikkoa 22.11. ja sai itselleen synttärilahjaksi puuhapäivän. Ilmoitin nimittäin Tihkun koirakoulun järjestämään Puuhamaahan, jota mainostettiin seuraavasti:
"Puuhamaa -tunnilla halli muuntautuu nimensä mukaisesti puuhamaaksi! Koirille on tarjolla paljon erilaisia virikkeitä, joiden maailmaan ne pääsevät tutustumaan. Puuhamaan jälkeen koira on varmasti väsynyt ja onnellinen. Puuhamaa sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta, puuhamaa on myös oiva tapa tulla tutustumaan halliin!"

Käytännössä halli oli jaettu kahteen osaan ja molemmilla puolilla oli erilaisia ruuanetsintäpelejä - kohteita joihin oli piilotettu ruokaa ja koira sai kulkea kohteissa itsenäisesti ja hakea namipaloja. Toisella puolella oli enemmän älliä ja miettimistä korostavia tehtäviä ja toisella puolella erilaisia alustoja - nenän käyttöä tarvittiin molemmilla puolilla :).

Tihku oli oikein reipas ja haki nameja häntä heiluen. Niin reipas, että ohjaajakin totesi, että tällä pennulla ei näytä olevan minkäänlaisia alustapelkoja. Erikoisin alusta oli potkulautatyyppinen teline, joka lähti liikkeelle, kun Tihkun etutassut olivat telineellä ja takatassut lattialla. Eipä hän ollut moksiskaan, kulki vaan takajaloillaan perässä ja sitten kiipesi kyytiin. Aika rohkeaa!

Pikku filmi puuhahommista.
(filmi ei välttämättä aukea/näy mobiilissa)

Tihku innostui rullalautailemaan, mutta kuvassa oleva ruokalabyrintti ei vielä sopinut Tihkulle - kieli ei yllä pohjaan asti. Sellainen on meillä kotonakin, mutta Tihkulaisen osalta se vielä odottelee pikkuvesselin kasvamista.

Kuono syvällä purkissa, onneksi lähti irti :) !

Haukkuuko lapinkoirat koko ajan?

Ohjaaja, joka veti tunnin, oli itselleni ennestään tuntematon. Hän ryhtyi viriketunnin edetessä pohtimaan Tihkuun liittyen, että onpas se ollut hiljaa - "Osaako se ollenkaan haukkua, kun ei ole vielä kuulunut mitään?" 

Vastasin, että kaipa se osaa jo haukkua, mutta, ettei se sitä "taitoaan" juurikaan vielä käytä, vaan on aika hiljainen pentu. Ohjaaja vastasi siihen, että outoa, kun hän vetää pentukursseja ja siellä on ollut lapinkoiria ja ne ovat haukkuneet tunneilla jo pentuikäisinä, niin, että tuli kiinnittäneeksi huomiota, miten hiljainen Tihku oli.
Ohjaaja siis käytännössä yritti kertoa, minulle, että kokemuksensa lapinkoirista, siis pennuistakin, on sellainen, että ne haukkua räköttävät koko ajan, mutta hän ei diplomaattisesti muotoillut asiaa ihan näin.

Kerroin, että tämä on haukullaan paimentava poropaimen, ja työssään niiden kuuluukin käyttää haukkua. Mutta lapinkoiran ei kuulu olla tyhjän räksyttäjä, vaan haukahdella silloin kun on asiaa.
Kerroin vielä, että minulla on kotona aikuinen lapinkoira, joka on samanlainen - ei sekään tyhjää räksytä; pihaansa vahtii ja häätää ohikulkevat kissat ja koirat, leikkiessään käyttää haukkua ja saattaa jotain asiaa viestiessään haukahtaa asiasta, mutta haukku ei jää mitenkään päälle. En esimerkiksi joudu pelkäämään, että Wiima alkaisi ylenpalttisesti haukkua kun olemme sen kanssa jossain yleisillä paikoilla tai vaikka treeneissä. Tai koiraohituksissa se saattaa haukahtaa (joo, riippuu ohitettavasta koirasta ja tahtoisin senkin haukun pois, mutten ole ihan onnistunut), mutta haukku ei jää päälle.
- Ohjaaja vaikutti selvästi yllättyneeltä näistä "hiljaisista" lapinkoiristani.

Osaa se Wiimakin haukkua 😁 ....

Onko siis niin, että valtaosa suomenlapinkoirista on niin haukkuvaisia, että pentukurssillakin erottuvat haukkunsa vuoksi? Minäkin muistan joskus lenkeillä kohdanneeni sellaisia lappalaisia, jotka haukkuvat ihan tauotta kohtaamisen ajan, mutta lapinkoirat, jotka itse tunnen - ja tunnen aika monta, eivät ole sellaisia yksikään. 

Mistä se jatkuva haukku sitten kertoo? En tiedä, mutta veikkaan, että huonot hermot liittyvät asiaan. Jalostusvalinnoissa on paljon mietittävää, enkä ollenkaan edes esitä, että ymmärtäisin siitä paljonkaan, mutta tulee mieleen, että itse jättäisin jatkuvasti räksyttävän koiran jalostusvalintojeni ulkopuolelle. Pennun ostajana kannattaa katsoa vanhempien ominaisuuksia ja itse jättäisin tällaisten vanhempien pennun ostamatta.

... ,mutta yleensä hän kylläkin tyytyy hymyilemään <3

Tulipa ikävä fiilis siitä, että lapinkoirasta tulee ihmisille mieleen sietämätön räksyttäjä. Ikävä fiilis ei siis tullut ohjaajan kommentista, vaan siitä, miten lapinkoira hänen mielessään profiloituu.
Toivon, että kaikki kasvattajat tuntisivat vastuunsa, mutta kun on kyseessä Suomen neljänneksi suosituin rotu niin kaikenlaista kasvattajaa mahtuu mukaan - kaikilla ei laatu mene määrän edelle, valitettavasti.

Miten sinä koet asian - tunnetko sinä räksyttäviä lapinkoiria vai oletko tavannut enemmän sellaisia, joiden äänenkäyttö on hallittavissa? 

Pentukurssin antia - kontakti, luopuminen ja kohdetyöskentely

Tihku on käynyt pentukurssilla turkulaisessa Pawsiteam -pentukoulussa. Nyt on takana kolme kurssikertaa, ja ajattelin kirjoitella tähän ylös mitä asioita olemme tunneilla käyneet läpi, niin voin joskus myöhemminkin lueskella, mitä tuli kurssilla opittua.
Tähän postaukseen tiivistän kaksi ekaa kurssikertaa, ja kolmas ja myöhemmät kerrat sitten omina postauksinaan.

Tihku on kurssin juniori, aloitti kurssin 9 viikon ikäisenä, kun suositusalaikäraja oli 11 viikkoa. Laitoin viestiä pentukoulun vetäjälle, josko saisimme uhmata ikärajaa ja tulla nuoremman pennun kanssa. Pentukoulun aloittaminen tuntui nyt erityisen tärkeältä, kun sosiaalistaminen on koronan vuoksi hieman hankalampaa ja myös on kesäpennun sosiaalistaminen talvipentua helpompaa, niin nämä ekat viikot keskellä pimeintä talvea on käytettävä viisaasti :) .

9-viikkoinen Tihku ekalla pentukurssikerrallaan 💗 
Halli on kooltaan iso ja pentuja kerrallaan viisi, mahdumme tunneilla hyvin pitämään oikein reilut koronaetäisyydet.

Eka kurssikerta

Ekalla kertaa harjoiteltiin kontaktia ja luopumista. Mutta ihan aluksi kuitenkin keskusteltiin palkkasanasta ja tehtiin siihen liittyvä harjoitus. Palkkasanalla on tarkoitus merkitä koiralle kun se tekee oikein. Toinen vaihtoehto tarkoitukseen on naksutin, mutta se ei ole aina mukana kun taas palkkasana on tietenkin helppoa sanoa aina kun on tarvis. Ennen palkkasanan ilmoille päästämistä on kuitenkin varauduttava, että taskussa on nameja, sillä palkkasanaa on Aina seurattava palkka.

Itselläni on jo ennestään palkkasana Jess, jota käytän Wiimankin kanssa ja se tarkoittaa Namia Tulossa - oli luonnollista valita Tihkullekin sama sana, muuten kyllä menisi kieli solmuun 😊. Olen hieman naksutellutkin Tihkulle, mutta sen olen nyt toistaiseksi jättänyt. Tavallinen tapa opettaa palkkasana koiralle on, kuten mekin teimme kurssilla: sanoo palkkasanan ja sitten nami, palkkasana ja nami ja vielä uudelleen, noin kymmenen kerran setti. Ja sitten sama setti uudelleen vielä muutaman kerran. Niin, että koira varmasti tietää, että palkkasanaa seuraa nami.

Kontaktia olinkin jo kotona Tihkun kanssa harjoitellut, ja kurssilla jatkoimme harjoituksia. Kontaktiharjoitus sujui niin, että pennun kanssa istutaan alas ja kun se katsahtaa sinua päin, niin palkkasana ja nami. Pian voi kriteeriä kiristää ja palkata koiran vasta kun se katsoo sinua silmiin.
Sitten voi namin heittää viereen, jotta kontakti katkeaa, ja kun pentu taas katsoo sinua silmiin, niin taas palkkasana ja nami. Jos ja kun tämä alkoi sujua, niin sitten lähdettiin vähän liikkeelle - peruutettiin itse  koiran edessä ja kun se katsoi päin, niin palkkasana ja nami. Tämä viimeinen harjoitus vahvistaa myös luoksetulon käytösmallia. Tihkulle nämä olivat tuttuja juttuja ja oli oikein pätevä junioripupsi <3.
Tihku on muuten myös jotenkin ihan luonnostaan ja alusta asti helposti tarjonnut kontaktia ja kysynyt asioita katseellaan, siis ihan eka päivistä asti. Muistelisin, että Wiima ei ehkä ollut tällainen pentu, vaan sen kanssa piti asia kokonaan opetella - siitäkin on kyllä kasvanut kontaktihaluinen koiruus.

Ohjelmassa oli myös luopuminen,  ja oppimismetodi oli sama, kuin miten olin itsekin Tihkun kanssa jo ennen kurssia harjoitellut. Eli herkku molempiin käsiin, toinen käsi suljettuna pennun eteen ja toinen käsi piiloon selän taa. Pentu luultavasti ensin yrittää saada namia suljetusta kädestäsi, mutta kun se edes hetkeksi vetää kuononsa pois suljetusta kädestä, niin palkkasana ja nami. Koira siis saa selän takana olevan namin luopumalla siitä, jota pidät kädessäsi.
Kun koira alkaa hoksata tilanteen, eikä enää heti syöksy kiinni suljettuun nyrkkiisi, niin siinä kohtaa on oikea hetki nostaa kriteeriä - jatkossa palkkaa pentu kun se luopuu suljetusta namikädestä JA katsoo sinua. Näin luopumisharjoittelu tukee myös kontaktia. Liitä luopumisharjoitukseen vihjesana, kun koira on hoksannut mitä siltä odotetaan, eli esimerkiksi Jätä. 

Maailman söpöin pikkunäätä - Tihku 9 vkoa

Luopumisharjoitusta kannattaa tehdä kotona ja laajentaa se sitten ulos eri paikkoihin, jonka jälkeen voit harjoitella toisilla kohteilla - laita vaikka herkkukippo keskelle pihaa, koira hihnaan ja pidä koira niin, ettei se ihan pääse herkkukippoonsa käsisi. Kun koira sitten katsoo pois kiposta, sano taas Jätä ja palkitse ruhtinaallisesti. Herkkukipon tilalle voit vaihtaa lelun tai minkä tahansa houkuttelevan asian. Muista, että myös Jättämisestä saatava palkka on herkullisuudeltaan oltava verrannollinen asiaan, josta koira luopuu, ainakin treeneissä - arjessahan sitä sitten voi tulla tilanteita, ettei taskussa ole parhaat namit, mutta jos pohjatyöt on tehty herkuilla, niin koiran motivaatio ei yhdestä kerrasta laske.

Luopuminen on hyvä taito osata, kun koirasi näkee lenkillä jotain, mitä et halua, että se ottaa suuhunsa tai jos haluat, että se kulkee edes yhden lyhtypylväsvälin haistelematta pylvään juurta 😊

Kuvissa 9 viikkoinen Tihku

Toka kurssikerta

Aiheina oli koiran virikkeistäminen ja käsikosketus. Kurssin eka puolikas oli kaikkien koirien mielestä varmasti ihan huippujuttu, sillä kouluttaja Anna oli rakentanut halliin erilaisia virikkeistämispisteitä ja tarkoitus oli, että pennut käyvät niissä vuorotellen, niin että jokainen ehtii kokeilla kaikkia.
Virikkeistämispisteet olivat itse asiassa erilaisia ruuanhakupelejä, pyyheliina, jonka sisälle piilotettiin nameja; älypeli, jossa pennun piti hoksata vetää luukkuja auki; tötteröitä, joiden sisälle laitettiin nameja; laatikko täynnä sanomalehtisilppua, jonne sekaan laitettiin nameja ja vastaavia kohteita.

Virikkeistämishetken tarkoitus oli saada meidät koiranomistajat ymmärtämään virikkeistämisen tärkeys koiran arjessa (linkki) ja näyttää siihen sopivia esimerkkejä, miten koiraa voi ruokkia muutenkin kuin ruokakupista.
Itse olenkin Wiiman kanssa sitä paljon harrastanut - lähes päivittäin piilottelen nappularuuan pitkin kotia etsittäväksi tai heittelen pihanurmikolle kelien salliessa. Käytän myös erilaisia ruoka-astioita, joiden kanssa koira joutuu hieman työskentelemään ruuan saadakseen. Kesähelteillä jäädytin koko ruuan maitopurkkiin ja Wiima sai nauttia viilentävän ruokansa pihanurmikolla - mielikuvitus vain on rajana :).
Nyt kun Tihku on tullut, niin koirot saavat yhteiset ruokansa (aamu ja ilta) samaan aikaan kupista, jotta rutiini vahvistuu, mutta Tihkun keskipäivän ruokinnassa olen käyttänyt mielikuvitusta.

Tihku pentukurssin virikkeistämishetkessä. Malttoi myös sekunnin ajan poseerata, vaikka muuten haki häntä heiluen nameja. Yksi virikepiste oli tämä lehtisilppulaatikko, jonne oli pudotettu nameja.

Yhdellä virikkeistämishetken pisteellä oli älypeli.
Jos laatikot olivat hieman auki, niin Tihku oivalsi tökkiä niitä tassulla enemmän auki, mutta suljettuja laatikoita se ei hoksannut availla - se kai olisikin jo liikaa vaadittu 10-viikkoiselta penneliltä💗

Toisella osuudella opetettiin koiralle käsikosketus. Eli siis sellainen taito, että koiran kuuluu tökätä kämmentäsi, ja se saa siitä palkan. Tämä olikin Tihkulle jo ennestään tuttua, ja tällöin voi lisätä haastetta esimerkiksi liikkumalla itse ja koira liikkuu mukanasi. Heitä "välinami" aina itsestäsi poispäin, jotta koira voi taas hakeutua kämmenen luo. 

Käsikosketus on taito, jonka koira oppii nopeasti ja siitä saa tehtyä varsin vauhdikkaankin pelin, josta koirat tykkää. Itse olen käyttänyt tätä temppua esim rallytreeneissä kun otan koiran treenivuoroon, niin saan sen paremmin kuulolle ja vireeseen kun tehdään tätä tuttua temppua muutaman kerran lentän laidalla. Lisäksi se on kohdetyöskentelyn alkeita, jota voi jalostaa pitemmälle - koira oppii, että tökkäisyllä on merkitys. 

Jokainen kurssikerta lopetetaan omalle matolle rauhoittumiseen - koira maahan petille ja nameja suuhun ja rauhallista silittelyä. Välillä voit vapauttaa pennun heittämällä namin hieman kauemmas, ja sitten taas kutsu pentu petille rauhoittumaan.

***

Ekan ja tokan kurssikerran taidot olivat sattumoisin sellaisia, jotka olivat kaikki Tihkulle tuttuja kotona tekemiemme pikku harjoitusten ansiosta, mutta olin oikein iloinen huomatessani, että taidot onnistuivat pikkuvesseliltä myös hallin häiriössä. 
Se myös jaksoi mukavasti työskennellä pieniä pätkiä - keskittyminen on pennulla vielä kovin lyhyttä ja yhteistyötä pitää tauottaa runsaasti. 

Pennun sosiaalistamista ja lumimaisemia

Pentu on vain vähän aikaa pentu ja ensimmäiset viikot 12een ikäviikkoon asti kannattaa käyttää hyväksi sosiaalistamisen merkeissä. Kaikki sellainen, mitä pentu kokee näinä ekoina viikkoina, on sille jatkossa "normaalia". Niinpä sille kannattaakin esitellä elinympäristöä mahdollisimman kattavasti, jotta sen on myöhemmin helpompi suhtautua eri tilanteihin. Ihan kaikkea ei tietenkään pennulle ehdi esitellä, mutta pentu, joka on vaihtelevasti nähnyt erilaisia ympäristöjä, myös yleistää, eli tottuu siihen, että välillä on erilaista kuin toisinaan ja siten helpommin ankkuroituu ja sopeutuu vaihtuviin tiloihin ja tilanteisiin. 

Oppiminen ei toki lopu kun pentu täyttää 12 viikkoa, mutta tietty pennun kehityskaaren mukainen oppimisikkuna kyllä sulkeutuu, joten ajankohta kannattaa todella hyödyntää 😊. Ympäristöissä kannattaa huomioida esimerkiksi ihmismäärä, kulkemisalustat (liukkaat alustat, liikkuvat alustat, korkeat paikat, jne), sekä myös äänimaailma.

Korona-aikana sosiaalistaminen on vähän haastavampaa, mutta olen koittanut viedä Tihkua esimerkiksi ostoskeskuksiin, joissa liikkuu ihmisiä ja kuulutukset kaikuu. Niissä on myös liukkaat lattiat, jotka monia koiria jännittää. 

Tihku ostoskeskuksessa
Toinen korva on noussut pystyyn, toinen vielä taitossa. Toivon, että jäisikin taittoon, mutta toisaalta tärkeintä olisi, että mainitut vekottimet ovat toimivat :D.

Tihku on aika rohkea pentu, eikä se kauheasti häiriintynyt ohikulkijoista ostoskeskuksessa, edes kun ensimmäistä kertaa kävimme. Tämän päivän reissulla keskityimme ensin vaan katselemaan ja syötiin vähän herkkuja samalla. Sain pieniä harjoituksiakin tehtyä, esimerkiksi kontaktia Tihku tarjosi aika kivastikin. Lisäksi hieman käsikosketusta ja namikäden seuraamista pienissä pyörähdyksissä ja lyhyissä seuraamispätkissä.  
Varsin pienet harjoitukset tein, lähinnä vaan siinä mielessä, että näkisin, että pystyykö Tihku keskittymään tuossa erilaisessa tilassa. Jokaisesta havaitsemastani kontaktista kyllä palkitsin, mutta muuten keskityttiin pääasiassa katsomaan ja kulkemaan. 

Tässä astutaan hissiin, ja kuten takajalasta näkyy, sinne mentiin reippaasti oikein pitkällä askelella 😀

Hei, peilissä on joku komistus 😄!

Matkustimme myös hissillä ja se olikin Tihkulle ensimmäinen kerta ikinä. Etukäteen mietin, että mitä mahtaa pentu ajatella, kun hississä on lasiseinät ja maisemat alkavat vilistä. Valmistauduin namittamaan, jos Tihku tuntisi itsensä epävarmaksi, mutta kävikin niin, että liike ja lasiseinät eivät hermostuttaneet ollenkaan, vaan eniten kiinnosti peilistä näkyvä vieras komea uros 😋.

Wiima on varsin alustavarma, mutta joitakin huomioita olen sen käytöksessä tehnyt. Yksi on sellainen, että Wiimalla oli vaikeuksia ostoskeskuksessa mennä lähelle yläkerroksen lasiseinää. Luulen, että se pelkäsi putoavansa. Siitä jäi mieleen, että jos joskus koiranpentu taloon tulee, niin tällainenkin asia on hyvä käydä pienenä kokemassa. Niin tehtiin tänään, mutta Tihkulle korkea paikka ainakaan tässä muodossa ei tuottanut mitään ongelmia, vaan ihan levollisena tiiraili alakerran tapahtumia. 

Oliks hei jottai namei kans?

Saapuessamme parkkihalliin tapahtui asia, jota en olisi toivonut tapahtuvan, mutta ei se onneksi tuntunut vahingoksi koituvan: 

Parkkeerasin autoni riviin ja katsoinkin, että vastapäisen auton valot vilkkuvat kummallisesti, mutta ketään ei istunut sisällä, vähän sitä vilkkumista ihmettelin. Otin Tihkun ulos autosta, asetin parkkihallin lattialle ja ryhdyin sulkemaan auton ovia, kun yhtäkkiä sen auton varashälytin alkoi huutaa todella kovin ja se kaikui parkkihallissa niin, että omiin korviinikin melkein sattui. 

Vähän siinä mielessäni hätäännyin, että mitenköhän se Tihku nyt tämän tilanteen hanskaa, mutta koitin tietenkin ulospäin olla ihan rauhallinen ja juttelin pennulle, että mitäs se nyt tuolla lailla alkoi huutaa. Koppasin pennun syliini, että pääsisimme nopeammin matkan päähän huutavasta autosta ja siinä edelleen rauhallisia juttelin, vähän naureskelinkin. 
Laitoin sitten pienen matkan päässä Tihkun taas maahan, auton tuutti kuului vieläkin oikein hyvin, muttei enää sattunut korvissa ja Tihku ei tuntunut panevan mekkalaa pahakseen vaan lähti reippaasti kohti menosuuntaamme ja nuuski mennessään. 

Olen ennenkin huomannut, että Tihku kestää ääniä varsin hyvin, ja se oli varmasti tässä tilanteessa onni. Olisi sille voinut syntyä joninlainen traumakin, jos olisi ollut ääniherkempi. Tai jos olisin ollut huolimaton, niin koira olisi voinut säikähtää ja karata, mutta Tihku oli tietenkin tuollaisessa paikassa koko ajan kytkettynä.

Vaikka ostoskeskuskäynti ei varsinaisesti vaikuttanut olevan Tihkulle erityisen ongelmallista ja viivyimme ehkä puolisen tuntia, niin oli se silti varsin väsyttävää pienelle pennulle. Käytöksestä aloin huomata, että sen keskittymiskyky alkoi hävitä ja kontaktia alkoi olla vaikeampi saada. Puoli tuntia oli siis ihan hyvä aika, vähempikin olisi riittänyt, mutta ei yhtään pidempi - pitenee sitten iän myötä :).

Lumisia kuvia

Turun korkeuksillekin saapui lumipeite joitakin päiviä sitten ja siitä on ollut paljon iloa niin pihalla kuin metsälenkeilläkin. Joskin tulevaksi torstaiksi lupasivat lisää, ja minusta tämä nykyinen määrä riittäisi hyvin :) !

Viikonloppuna oli pakkanen varsin kireää, joten Tihkua en pitänyt pitkään ulkona. Pihalla käytiin tekemässä tarvittavat asiat ja pieni kävelykierros tehtiin Paraisten keskustassa. 

Käytiin moikkaamassa lampaitakin! Nämä asuvat Paraisten keskustassa vanhalla historiallisella puutalokorttelialueella, Vanhalla Malmilla. 

Mutta alkuviikolla pakkanen hellitti ja päästiin vähän pidemmältikin taas olemaan ulkona. Piti mennä harrastamaan peltorallia, mutta siellähän oli tietenkin lunta niin, ettei Tihku siellä selvinnyt, niinpä pysyttelimme poluilla ja metsässä :)

Linssilude :D

Majakka ja perävaunu 💗

Note to self - Tihkun ruokinta ja paino

Tihkunen täytti eilen pe 15.1. "jo" kymmenen viikkoa! Hän on siis asunut meillä jo kolme viikkoa. Ne viikot ovat menneet lentämällä, ja ne ovat sisältäneet iloa, hauskuutta, hellyyttä, oivalluksia, touhukkaita päiviä, mutta myös liian aikaisia aamuja, pissilätäkköihin astumisia ja väsymystäkin. Ja niinhän se elämässä on, erilaisia elämän värejä 😊. 

Kun Tihku kotiutui, sai hän kasvattajalta pentupussissa mukaan pussillisen Arden Grange Puppy -ruokaa, sekä alennuslipukkeen samanlaisesta pussista (ja paljon muutakin!). Minulla oli kuitenkin pieni propleema - Arden Grangea myydään vaan Faunattaressa ja lähin Faunatar on meiltä Paraisilta aika pitkän matkan päässä Turun toisella puolella. Tosi, tosi mielellään tukisin yrittäjävetoisia eläintarvikeliikkeitä, mutta tällä puolen kaupunkia on vain M&M -ketjun liikkeitä ja niissä tulee sitten useimmin asioituakin. 

Tämä kuva on edelliseltä kauppareissulta viikko sitten. Cittarin keikalta en tullut kuvia ottaneeksi - minulla taisi olla kädet täynnä pentua ja ostoksia :D.

Tässä Tihku on 7 vkoa, kun hän kävi kauppakeskuksessa eka kertaa, 

ja silloin hän nautiskeli mm sonninsutia .D

Halusin vaihtaa ruokamerkkiä, jotta jatkossa saisin sitä lähempää hankittua. Niin pakkasin Tihku Tiihosen autoon ja ajettiin Turun Länsikeskuksen Citymarketiin, jossa kätevästi sijaitsee sekä Faunatar että Musti ja Mirri. Sekä myös apteekki, jonne kanssa teimme Tihkun kanssa piston ei-koiramaisissa asioissa. Sain apteekissa hyvää palvelua, koira sylissäni sain ostaa tuotteen, vaikka koiran kanssa ei liene suotavaa apteekeissa käydä, mutta käyntimme oli hyvin nopea.

Tihku esiintyi oikein edukseen ja keräsi tietysti paljon huomiota, kuten pennut tekevät. Joidenkin kanssa tervehdittiin, mutta aika paljon koitin myös hyödyntää häiriötä ja kutsua Tihkua luokseni sen ensin kiinnostuttua ihmisistä. Liukkaita lattioita se ei tunnu pelkäävän, eikä myöskään vieraita ihmisiä.

Tihkun käsitys siitä, millainen on kiva sisustus 😂
Jos kuva olisi tältä päivältä, niin oikeassa reunassa olisi vielä iso pahvilaatikko täynnä munakennoja ja leluja. Pruukaan tiputella nameja sinne etsittäväksi, kun Tihkun on oltava yksin, ja hän etsii nameja laatikostaan aina yhtä innolla kaiken muun unohtaen.

Faunattaresta hain Arden Grange -pussin, ja sitten seuraavaksi marssin Mustiin ja Mirriin kysymään heidän penturuuistaan. Olin siis päättänyt ostaa molemmat ruuat samalla kertaa, myös uuden merkin, jotta voisin pikkuhiljaa toteuttaa siirtymisen. Esittelyn jälkeen päädyin ostamaan Tihkulle pussillisen 

• Purenatural Puppy-penturuokaa. Ja suosituksen mukaisesti ostin isojen pentujen ruokaa (Large), vaikka Tihku on pikkuinen veijari, ja minusta ihan tosi taini, mutta M&M:n myyjä kertoi, että raja menee 10 kilossa. Siis, jos aikuisen koiran odotepaino on yli 10 kiloa, niin Large Puppy olisi oikea valinta. Sekä Purenatural Puppyssä että aiemmassa Arden Grangessa proteiinina on kana.
  
  

Kun on paljon touhunut, tulee tuutimalullan 💗

Kävi vielä niin hauskasti, että olen viime käynnillä ilmoittanut Tihkun M&M-pentuklubiin, joten saimmekin ruokapussin veloituksetta sekä vielä kaupan päälle ilmaisen lelunkin alle 7 euron valikoimasta. Valitsin kahisevan aasin ja se on tuntunut olevan Tihkun mieleen. Lelun paikka on autossa olevassa kevythäkissä, niin on tekemistä sielläkin, vaikka useimmiten Tihku kyllä nukahtaa autoon.

Ruokaa menee päivässä kolme kertaa desin verran nappulaa sekä lisiä, kuten kananmunaa, raakalihapullia, piimää ja/tai raejuustoa. Treeniherkut vähennän määrästä, ettei laardia kertyisi.
Kolme desiä tuntuu tosin kauhean paljolta kun Wiimakin syö vaan kaksi desiä plus lisät, mutta kaipa sitä energiaa tuossa iässä tarvitaan ja ruuassa on tietenkin eri koostumus.

Tihku ei ole varsinaisesti ahne pentu, ahneempikin voisi olla, mutta kyllä ruoka sille maistuu. Vain muutaman kerran tämän kolmen viikon aikana heppu on jättänyt annoksensa syömättä. Silloin kuppi on otettu pois ja uudelleen eteen seuraavana ruokinta-aikana, niin sitten onkin jo maistunut. 

Aluksi turvotin nappulat, mutta silloin ruoka ei oikein Tihkulle maistunut. Nyt kun tarjoan kuivana ja vettä kipon pohjalla, niin maistuu paremmin.

Tihku on myös syntymäpäivän kunniaksi taas punnittu ja äijä senkun kasvaa ja kasvaa. Vaakamme ei ole ihan tarkka, kilot sentään on oikein, mutta grammoissa on vähän vaihtelua. 
Näyttäisi kuitenkin siltä useamman punnituksen jälkeen, että  

• paino on nyt 10 viikkoisena 5,3 kiloa. Viikko sitten (9 vkoa)  saimme kokoon 4,6 kiloa, joten kasvaahan se näköjään onneksi,

Kasvamisen huomaa myös siitä, että valjaita on jouduttu löysäämään.

Valjaista puheen ollen - valitsin Tihkulle tyhmät valjaat. Olisi pitänyt ottaa sellaiset, että myös kaulaosa kiinnitetään klipsulla. Nyt ei ole niin, vaan kaulaosa pujotetaan pään yli, eikä Tihku oikein siitä pidä. En tajunnut tätä ajatella, kun Wiimallekin pujotetaan ja se ei pane pahakseen, mutta kun muistelen, niin silläkin taisi olla pikkutyttönä toisenlaiset, ei-pujotettavat.

Wiimalla ja Tihkulla sujuu varsin hyvin. Paitsi että Tihku on välillä varsinainen riesa ja roikkuu Wiiman korvissa ja hännässä. Wiima kyllä huomauttaa ja komentaa, mutta minusta vähän liian kiltisti, sillä Tihku ei meinaa oikein uskoa, tai uskoo vain hetken. Kaipa sillä Wiimalla sitten vaan on hyvät ja venyvät hermot, ja kaipa tuo isosiskon kiusaaminen jossain kohtaa loppuu. 

Itse en ole kovin paljon siihen sekaantunut, paitsi jos menee liian hurjaksi. Wiimalla on myös oma paikkansa kotona, jonne pieni rasavilli 💗ei pääse. Kyllä niistä varmaan ihan hyvä pari vielä tulee, kunhan Tiihonen saa ikää 😊.