maanantai 8. helmikuuta 2021

Ristiriitainen käsi ja mitä jos ei namipalkka toimi?

Silmiini osui jokin aika sitten netissä kirjoitus siitä, miten ihmisen käsi voi olla koiralle varsin ristiriitainen asia - etenkin pennulle, jonka kanssa vasta aloitellaan yhteistä elämää.
Käsi hellii, käsi ruokkii, käsi rapsuttelee, käsi myös estää, pakottaa, rajoittaa, käsi pitää kiinni - koiran voi olla vaikea päättää, että mitä mieltä se olisikaan noista kahdesta hetkuttimesta, jotka meidän ihmisten olkapäistä roikkuu, kun ei voi olla varma, millaista asiaa sillä lähestyvällä kädellä milloinkin on.

Tihku 13 viikkoa, hieno ja reipas pentu ❤,
toinen korva lepattaa edelleen, jännä seurata mitä sille tapahtuu. 

Kirjoitus osui oikeastaan silmiini täydelliseen aikaan kun olin juuri itsekin joutunut miettimään asiaa oman koiranpitoni kannalta. Olin nimittäin joutunut toteamaan muutaman sellaisen tilanteen, että kun asiat oli Tihku-pennun mielestä mukavimmillaan, ja jos vaikka olin sellaisella hetkellä kumartumassa Tihkun puoleen, se saattoikin vetytyä läheltäni kauemmas. Tai sattui sellaistakin, että Tihku ihan vaan väisti kättäni kun olin aikeissa sitä silittää. Ja sellaistahan en tietty halua ollenkaan, kun minunhan päinvastoin pitäisi olla pennun tärkein turvasatama.
Havainnot liittyvät siis vain suhteeseeni Tihkun kanssa, Wiima toki tuntee minut jo perinpohjin ja meille on kehittynyt hyvä luottamus. 

Tihkukin periaatteessa nauttii kosketuksesta, tulee mielellään syliin ja nauttii kosketuksestakin, mutta tuollaisia tilanteita on kuitenkin välillä tullut eteen, joissa Tihku valitsee väistämisen.

Tihku Turun Kupittaan puistossa harjoittelemassa koiraohituksia. Toiset koirat hieman kiihdyttävät sitä.
Kovin monta koiraa emme nähneet vaikka Kupittaa on yleensä täynnä koiria, mutta ne muutamat kohtaamiset menivät ilokseni melko hyvin ja rauhallisesti. 
Kuvassa ollaan Kupittaan lumisessa Lasten Liikennepuistossa.


Summailin mielessäni Tihkun käytöstä ja tajuan toisaalta todella hyvin mistä se kumpuaa. Tihku on pentu eikä vielä ymmärrä mitä kaikkea voi tehdä ja mitä ei. Joudun kieltämään sitä Wiiman kimpussa olemisesta (Wiimalla on liian pitkä pinna..) tai joudun rajoittamaan sen oloa tai tekemisiä eri tilanteissa - toki aina koitan olla innovatiivinen ja ennakoida tai käyttää muita ns. koiraystävällisiä keinoja, mutta rehellisesti sanoen, en aina tilanteen sattuen ehdi, vaan sitten on otettava pentu syliin tai muuten estettävä sitä tekemästä jotain, missä se voi itse loukata tai toisaalta tuhota jotain, mitä ei pitäisi. 

Kunhan tässä tullaan tutummiksi, niin kaipa asia korjaantuu itsestäänkin luottamuksen kasvaessa. Mutta aloitin myös ihan tähän asiaan liittyvät harjoituksetkin, jotta saisin vahvistettua sitä, ettei käteni tai lähestymiseni tarkoita epämiellyttäviä asioita, vaan miellyttäviä tai ainakin sellaisia, joihin koira voi mielessään valmistautua.


"Kuka minua tuijottaa?"
Minä ottamassa nojatuolissa nokosia ja sain seuraa - torku nyt sitten tällaisen silmäilyn alla ❤😃

- nykyisin kun nostan Tihkun syliin, sanon vihjesanan Nosto. Olen jo nyt huomannut, että tämä toimii - Tihku rentoutuu nykyisin nostossa eri tavalla tietäessään mitä tapahtuu ja voidessaan valmistautua nostoon. 

- syötän Tihkulle nameja ja toinen käteni puuhailee samalla omiaan Tihkun sivunäkökentässä ja välillä silittelee pentua. Niin toivon vahvistavani sitä, että lähistöllä puuhaileva ja koskettava käteni ei tarkoita ikäviä vaan kivoja asioita. 

Tuossa alussa mainitsemassa kirjoituksessa (Eläinkoulutusblogi, Jaana Pohjola) muuten annettiin sellainen vinkki, että jos joskus joutuu koiralle tekemään pakottavin keinoin käsillään jotain sellaista, mistä koira ei tykkää, niin voisi kannattaa pitää kädessään hanskoja, jolloin omat kädet säilyvät "puhtaina" koiran mielessä. En ole tällaista itse tullut tehneeksi, mutta ihan hyvä vinkki, joka voi olla hyvä pitää korvan takana ainakin pentua hoitaessa.

*****

NAMIPOHDINTOJA

Olen myös pohtinut viime aikoina namipalkkausta. Haluan käyttää ruokaa ja herkkuja koiran palkitsemisessa, koska niiden avulla on helpompaa (kuin esim lelulla) palkata koiraa pitkäkestoisesti, syöminen laskee virettä ja positiivisen koulutusmenetelmän toteuttaminen hieman kärsii jos namit puuttuvat työkalupakista.


Tihku tutustuu hevosiin.
Varsin rauhassa hän niitä katseli, eikä olisi millään malttanut jatkaa matkaa.

Wiima on ahne ja ellen väärin muista, se on aina ollut. Tihku taas - sille maistuu ja ei maistu. Kotona kyllä maistuu, mutta voi toisaalta esimerkiksi jättää osan ruokaansa syömättä. Ulkona namit toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten Tihku alkaa tuhahdella nameille. Ja saman olen saanut huomata pentukurssilla, namit toimii välillä ja tiettyyn pisteeseen asti - riippuu paljon myös Tihkun vireestä, mutta sitten on hetkiä kun voin seistä vaikka päälläni ja namit ei maistu - leluista Tihku on onneksi  innostunut, joten saan palkattua niillä, mutta haluaisin kovasti pitää myös namit työkalupakissa.

Onkohan blogin lukijoissa koiraihmisiä, joilla on ollut sama tilanne ja miten olet toiminut? Kertooko pentuiän nirsous nirsoudesta myös kasvaessa? Onko nirsouden kannalta eroja uroksissa ja nartuissa vai onko yksilökysymys? Tosi mielellään lukisin kokemuksistasi kommenttikentästä :). 

Olen nyt koittanut nostaa ruuan arvoa niin, että Tihku saa usein päivän yhden ruoka-annoksensa (kolme ateriaa päivässä) taskusta ulkona palkintona kontakteista ja muista hyvistä jutuista. 

Lisäksi olen alkanut harrastaa "vauhtinamittamista" (oma termini 😃) eli vaan heittelen namia ensin yhteen suuntaan, Tihku syöksyy perässä ja syö nappulan, ja sitten se alkaa juosta minua kohti ja heitän toisen nappulan toiseen suuntaan, ja taas hän syöksyy perään, käy syömässä nappulan ja taas minä heitän ja hän syöksyy, ja niin edelleen - siitä namien syömisestä tulee sellainen hauska leikki. Toivon, että leikkiin liittyvä hauskanpito nostaa myös namin arvoa. Tihku ainakin tästä leikistä kovasti innostuu :).

Ylipäätään on vierivä nami kiinnostavampi kuin kädestä tarjottu nami, ja jos vaan mahdollista ja tilanteeseen sopii, niin pyrin palkatessani näin tekemään. Tätä käytin ja edelleen käytän Wiimankin kanssa kun haluan saada rouvaan vähän vauhtia ja nostaa virettä. 

Ja tietenkin namien laatu - välillä ruokanappulaa, mutta myös mm keitettyä maksaa, täyslihaherkkuja, juustoakin pienissä määrin sekä jopa lohipasteijatuubia oon käyttänyt - eli koitan varioida palkkoja haasteen mukaan ja että ne olisi yllätyksellisiä.

Jos sinulla siis on muita keinoja tai kokemuksiasi asiasta, niin niistä olisi hurjan kiva kuulla!



Tihku te on on huljan waalallinen koilanpentu 😄💗


10 kommenttia:

  1. Saiva nirsoili pentuna/junnuna kovastikin, varmaan jotain tuskailuja löytyy blogista sen alkuvuosilta, mutta valitettavasti en varmaan ole hoksannut tägätä siihen mitään fiksua asiasanaa. :D

    Keitetty broiskun sydän oli pelastus. Esim. nakki tai lihapullat oli ihan pyh. Ja tosiaan palkan saalistaminen toimi ihan kivasti muistaakseni. Tämä koirahan siis saattoi jättää päivän ruokailutkin väliin, kun ei kiinnostanut. Mutta noin muuten miettisin myös, että saisiko kaiken ruoan palkkana? Onneksi Saiva myöhemmin alkoi arvottamaan ruokaa paremmin ja toisaalta kasvun myötä se myös alkoi arvostamaan yhdessä tekemistä enemmän. Välillä tuntuukin sen kanssa että ruoka on vain toissijainen juttu, vain merkki siitä että se on tehnyt oikein. Treenitilanteet varsinkin, jos olen ensin treenannut Hilpan, niin tuo ihan puhkuu intoa, että nyt on kyllä hänen vuoronsa! Tätä "kateutta" kannattaa myös käyttää hyödyksi. Mutta uskoisin, että pentukin kasvaa ja oppii luottamaan, suhteenne paranee ja sitä myöten palkkaaminenkin helpottuu.

    Olen muuten vakaasti päättänyt opettaa seuraavalle koiralle järjestelmällisemmin sosiaalisen palkan pennusta asti!

    t. Saivan ja Hilpan ihminen, joka kirjoitti pitkän kommentin, mutta unohti kirjautua sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Minäpä kaivelenkin jonain päivänä blogiasi tämän asian suhteen, jos löytäisin sieltä jotain mitä en ole kokeillut :). Ihanaa kuulla, että ruoka on saanut lisää arvoa ja itsekin vähän mietin sitä, että kun Wiimakin niin tykkää siitä yhdessä tekemisestä, ja näyttää siltä, että tällä Tihkullakin jonkinlainen into siihen on, vaikka pennulla on tietty toisenlaiset arvostukset, mutta jospa se ruokakin alkaisi maistua sen työnteon/leikin kautta. Ja tosiaan niitä erilaisia leikkejä koitan ruualla nyt kovin harrastaa. Onpa jännää nähdä mihin tämä tie vie ja jännää, miten erilaisia nämä koirat voi olla, minun kokemukset kun rajoittuu Wiimaan.

      Tuo sosiaalinen palkka kiinnostaa minuakin. Olin kuuntelemassa siitä yhden luennon viime vuonna ja innostuin. Se olisi mahtava lisä työkalupakkiin, plus se kiinnostaa myös ihan ajatuksellisesti. Wiiman kanssa en kuitenkaan hommaan ryhtynyt, mutta ajatus jäi korvan taakse :).

      Poista
  2. Meillä raaka jauheliha on herkku, jonka voimalla voi keskittyä seuraamiseen missä vain ja se kelpaa palkaksi jopa linnun noutamisessa. Jos ei ole jauhelihaa, niin sitten Roni toteaa, ettei kannata vaihtaa lintua mihinkään huonompaan namiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Vai on Ronissakin samoja elkeitä :D. Jotenkin olen itse aina ajatellut, että jauheliha sopii superpalkaksi purkkiin, mutta ei tiheään tai nopeasti toistuvaan palkkaukseen kuten seuruussa?
      Tämä lähtee siis ihan korvieni välistä - ei tunnu kivalta näpelöidä sitä raakaa jauhelihaa sormien välissä siten kuin tiheässä palkassa pitäisi..
      Millaisia ratkaisuja olet tähän käsittelyyn keksinyt just esim seuruuta treenatessasi, vai oletko vaan parempihermoinen kuin minä ja sinua ei ällötä se raaka jauheliha sormien välissä :D ?

      Poista
    2. Seuruun harjoittelu raa'alla jauhelihalla oli juurikin todella ällöttävää ja kuvottavaa, koska kahmin sitä pussista suoraan koiralle suuhun! :D Ehkä olen sitten parempihermoinen... Vaihtoehdot vain olivat joko lopettaa rally-toko, koska seuraaminen ei toiminut, tai käyttää jauhelihaa. Pohdin jonkinlaisen pursottimen tekemistä pussista, mutta olin liian laiska toteuttamaan ajatusta. Nykyisin onneksi palkaksi riittää jo tavallinen Fresh Meat -kuutio höyrykypsennettyä lampaanlihaa. Paljon siistimpiä antaa. :D

      Poista
    3. Ok. Laitan vastauksesi korvan taakse, sillä voi olla, että tähän raaka jauheliha-osastolle meidänkin vielä on mentävä, vaikka ensin kokeilen muut keinot. Ja onhan se Tihku vielä vauva, joten ei tässä suurta hätää ole, mutta yritän reagoida asiaan etukenossa ettei tarttis katua :D

      Poista
  3. söpö koira itselläni on saksanpaimenkoira

    VastaaPoista
  4. Äh, väsäsin pitkän kommentin, mutta se katosi.... Vähän tiivistettynä uusiks.

    Meillä hoitotoimissa on käytössä hanskat silloin kun "on pakko saada kynnet leikattua tmv" ja paljain käsin sitten harjoitellaan vapaaehtosesti. Eli jos Savu poistuu kesken turkin harjaamisen, harjaaminen on sitten siltä kerralta ohi. Olen yllättänyt miten paljon tällaisen eron tekeminen on helpottanut hoitotilanteita. Savu ei vieläkään pidä kynsien leikkaamisesta, mutta se tulee kuitenkin luokse, eikä enää rimpuile niin paljon leikatessa. Sen sijaan harjattavaksi Savu hyppää usein kivelle ja palkkailen siitä kun saadaan vähän harjailtua.

    Ja palkoista tuli mieleen, Savulla oli pentuna kausi, kun namit kelpasivat vain keittiössä. Meillä namien kanssa auttoi just niiden heittely, mutta myös lelupalkka. Savu tykkäsi jo pentuna kovasti repiä lelua yhdessä, joten aloin namin antamisen jälkeen leikittämään Savua. Näin Savu alkoi tavoitella herkkuja ahnaasti, sillä siitä seurasi usein leikkiä :D

    Hankalissa tilanteissa meidän luottonameina on ollut possunsydämiä ja Kivikylän lihapullia. Joskus myös kissan märkäruokaa ja muuta ällöä taskussa, mutta mitä vain koiran hyväksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hauska kuulla kokemuksesi noista hanskoista. Se siis oikeasti toimii. Tätä saatan kyllä ryhtyä käyttämään, koska meillä on mennyt rauhoittuminen kynsien leikkuseen vähän takapakkia. Vielä vauvana sain tehtyä sen niin, että Tihku vaan väsyneenä katseli mitä puuhaan sen kynsien kanssa, mutta nyt hän on ryhtynyt epäilemään, vaikkei meillä olekaan mitään vahinkoja sattunut. Tähän voisi noi hanskat auttaa, kun onhan ne kynnet kuitnekin leikattava.
      Harjaaminen ei onneksi tuota vaikeuksia, vaan siitä hän tuntuu nauttivan ja syö nameja samalla.

      Ihanaa kuulla, että pentunirsous ei teillä ole tarkoittanut aikuisnirsoutta :). Luulen myös, että minun pitäisi alkaa uudelleen opetella lelun käyttöä arkipalkkauksessa. Harrastin sitä aikanaan Wiiman kanssa, mutta se on iän myötä tullut niin persoksi herkuille, että ruoka on vienyt voiton, niin itsekin olen tullut mukavuuden haluiseksi - namit on niin helpot :). Mutta olen oivaltanut, että palkkaus on nyt mietittävä uusiksi.

      Kiva kun kirjoittelit kokemuksiasi!

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku