perjantai 9. heinäkuuta 2021

Kirjalöytö sekä terassikoiran rähinöitä

Minulle on tärkeää, että koiran kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että sen käytöstä pitää hävetä tai selitellä. Täytyy voida liikkua väkijoukoissa, ostoskeskuksissa, yöpyä hotelleissa ja niin edelleen.
Yksi tärkeistä taidoista on osata olla rauhassa ja huomaamattomana kun isäntäväki ruokailee ravintolaterassilla. Niinpä ryhdyin viemään Tihkuakin erilaisille terasseille heti kun se korona-aikana oli mahdollista. 

Terassikoirailut eivät ole Tihkun kanssa läpivetojuttu, koska se vaatii sitä Rauhoittumista, joka on Tihkulle vähän haasteellista. Lisäksi hän kiihtyy muista koirista, mutta sitä olemme onneksi saaneet vähennettyä ja homma toimii useimmissa tilanteissa. 

Tässä ollaan päivällisellä Paraisten Sattmarkissa. Ensimmäinen syöntikeikka, joka tarkoitti, että Tihkun piti osata olla hiljaa ja kauniisti aika pitkän aikaa.

Luun pureksiminen rauhoittaa ja antaa pientä tekemistä 

Ylimmäiset kuvat ovat ulkoilmaravintolasta Paraisten Sattmarkissa. Tällä reissulla tarkoituksemme oli syödä ruokaa nopean kahvittelun sijaan, eli istumisaikakin oli pitempi. Varasin reissulle mukaan luun, niin että Tihkulla olisi pientä puuhaa siinä pöytämme alla..
Annoin luun heti istuttuamme, ja se meinasi olla virhe, sillä luu oli syöty jo ennen kuin ruoka tuli pöytään 😃. Mutta Tihku käyttäytyi oikein fiksusti ja katseli rauhassa ympärilleen, ravintolan ohi käveli pari koiraakin, eikä Tihku rähähtänyt niille, vaikka tarkkaan niiden kulkua seurasikin. Syömisemme loppumetreillä terassille saapui perhe koiriensa kanssa, mutta Tihku tyytyi niitäkin vain katselemaan. 
Homma pelittää nykyisin useimmiten, jos ehdin olla askelen edellä, eli nähdä toinen koira Tihkua ennen, niin pystyn rauhoittamaan tilanteen, tällöin ei pääsääntöisesti ääniefektejä tule.
Olin todella iloinen ja tyytyväinen Tihkun käytökseen ravintolassa!


Tihkun eka terassikoirailu ikinä tapahtui Turun Satamakonttorissa!

Mairea hymy ekakertalaisella terassikoiralla!

Ensimmäinen terassipisto ikinä tehtiin keväällä, kun olin Tihkun kanssa kahdestaan Turussa katsomassa kaupungin vilinää. Aurajoen rannalla on useita kahviloita ja ravintoloita, ja piipahdimme yhdessä kahvikupposella terassikoiraharjoittelun merkeissä. Voi olla, etten olisi tällaista päätöstä tehnyt, jos olisin huomannut terassilla jo olevat kaksi koiraa!
Mutta kaikki hyvin - Tihku toki kiinnostui koirista, mutta ei tainnut muistaakseni ääntäkään päästää silloinkaan. Ja lisäksi makaili, jos ei nyt ihan rauhallisena kuten kuvista näkyy 😀, mutta kuitenkin paikallaan, ja se riittää 😊.

Ostoskeskus Myllyn kahvilassa

Ostoskeskuksissa ollaan käyty aika paljon. Ostoskeskusvierailut aloitin jo heti Tihkun tultua kotiin. Koronatalvena ei mahdollisuuksia sosiaalistamiseen ollut kovin paljon ja ostoskeskuksissa toteutuu monta haastetta.
Näissä kuvissa ollaan taas kahvikupposella treenaamisen merkeissä.


Kuten yllä näkyy, on terassikoirailu sujunut aika hyvin. Kuten meillä ihmisillä, ei koirillakaan silti ole päivät veljiä keskenään, tämän sain huomata käytyämme muutama päivä sitten syömässä Nauvon vierasvenesatamassa. Koirat mukana tietenkin!
Olin jo ehtinyt tottua siihen, että terassikoirailu sujuu, mutta aika erilainen keikka 🙄oli tuo Nauvon keikka! 

Olimme juuri hypänneet veneestä ja, koska vesi näytti kirkkaalta ja oli kova helle, veimme koirat ensin kahlaamaan mereen. 
Eipä aikaakaan kun näkyviin tuli emäntineen mäyräkoira, jota Tihku varmaan epäili itänaapurin vakoojaksi, kun niin kovan metakan nosti! Ja juuri kun päästiin mäyräkoirasta, niin eikö seuraavan kulman takaa tullut keskikokoinen puudeli, jolle sillekin piti äänijänteitä esitellä, kun ei edellinenkään konsertti ollut oikein vielä päätöstään saanut. Huhhuh, sanoi Tihkun emäntä siinä kohtaa, mitä täällä tapahtuu?!

Nälkäisiä kun olimme, niin astuimme ravintolan terassille, ja bongasimme ainoan vapaan pöydän keskellä ravintolaa. Eikös siinä ollut koirat perhekuntineen molemmin puolin pöytää ja taas alkoi Tihku äänekkäästi varoitella vaarasta. Kiva kun saimme tehtyä näyttävän sisääntulon (not) 😂!

No, pienellä keskustelulla saimme Tihkulle kerrottua, että me kaksjalkaiset hoidamme nyt vartioinnin ja hän saa tällä reissulla rentoutua, sekä vierestä vapautui sopivasti reunapöytä, joten kaikki sujui lopuksi hyvin ja enempiä mekkaloita emme järjestäneet.
Vaikka äänenkäyttö hiljenikin, oli Tihkulla nyt kuitenkin suuria vaikeuksia rauhoittua pöydän alle vaikka Wiima näytti hyvää esimerkkiä. 

Nauvon Kirjaisten vierasvenesataman ravintolassa.
Tällainenkin kuva saatiin, vaikka pikkumies olikin aika levoton.

Yritin miettiä, mitä oli tällä kertaa toisin, kuin ennen. No, ainakin se, että nyt oli Wiima mukana, kun tähän asti olen harjoitellut vain Tihkun kanssa. Kahdella koiralla mielirauhan tasapainopiste on vähän toisessa kohtaa kuin yhden koiran kanssa ollessa, olen tullut huomanneeksi. Eli sillä saattoi olla vaikutusta, että oltiin matkassa koko poppoo. 

Ja sitten, niinhän se on tuttua meille ihmisillekin, että kaikkina päivinä ei hommat skulaa ihan yhtä hyvin kuin toisena, ja kyllä se pätee koiraväkeen myös - toisinaan on hyvä päivä ja toisinaan taas ei. 
Joten päätin olla enempiä pohtimatta tuota kertaa, kun en mitään ilmeistä syytä löytänyt. Harjoittelut jatkuu ja Tihkendaali-mussukka kehittyy 😊. 



Trubaduuri-duo soitteli klassikoita 






KIRJASTOSSA KIRJALÖYTÖ
Kirjaisten ravintolarakennuksen yläpuolella kallioilla on pieni punainen tönö ja kun ovet avaa, niin huomaa astuvansa kirjastoon!

Kirjasto toimii "Tuo tullessas ja vie mennessäs" -periaatteella, eli omia jo lukemiaan kirjoja voi toimittaa sinne muiden löydettäväksi, ja sitten vastineeksi itse viedä sieltä mukanaan vielä itselle tuntemattomia kirjoja luettavaksi.


Tuo kirja tullessas ja vie kirja mennessäs.
Suosikkipaikkojani Nauvossa
:)


Kirjasto on ylhäällä kalliolla ja sieltä olisi komeat näköalat,
jos noiden puiden isä olisi lasimestari :) (muistatko tämän vanhan sanonnan?)



Ilostuin kovasti kun löysin kirjojen joukosta tämän Hiljaiset Sillat, eli The Bridges of Madison County, tällä kertaa ruotsiksi kirjoitettuna. En ole kirjaa vielä millään kielellä vielä lukenut, mutta elokuvista se minun all time favorite romantiikkasarjassa!



 
Meryl Streep näyttelee suurperheen äitiä, jonka perhe lähtee viikonlopuksi markkinoille, ja jona aikana hän tapaa miehen, jota näyttelee Clint Eastwood. Mahtavat roolisuoritukset ja hieno tarina!
Olen nähnyt filmin monta kertaa, yhteen aikaan minulla oli tapana katsoa sitä aina kun olin flunssassa tai kuumeessa ja siksi sairauslomalla töistä - joo tiedän, vähän omituista, mutta jotenkin se sopi siihen muutenkin surkeaan olooni, että sain vielä tirauttaa muutaman kyyneleen elokuvan pyörteissä! Edellisestä elokuvan katsomiskerrasta on kylläkin vierähtänyt jo useampi vuosi.

Niinhän sitä sanotaan, että kirja on aina elokuvaa parempi, joten oikein jännittää millainen lukukokemus tämä sitten on. Voiko se peitota Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin 😍?






2 kommenttia:

  1. Luulen, että Wiiman mukana olo on vaikuttanut Tihkun erilaiseen käytökseen. Koiralle on eri asia olla lauman (= perheen toinen koira) mukana kuin vain ihmisten kanssa. Meillä ainakin esim. Roni käyttäytyy paljon rauhallisemmin, kun ei tarvitse valvoa Lucyn turvallisuutta. Jotenkin se on ottanut tehtäväkseen laumansa nartusta huolehtimisen. Myös näistä meidän osa-aika laumamme lapinkoirista löytyy sellainen piirre, että yksin ihmisten kanssa liikkuessaan Ninni on hiljainen nössykkä, joka ei välitä vieraista koirista, mutta jos kuka tahansa muu koiralauman jäsen on mukana, on Ninnin aivan pakko haukkua kaikille muille koirille.

    Mutta eiköhän se hyvin ala mennä, kun treenaatte tilanteita vain niin, että Wiimakin on mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kanssa huomannut, että rauhan tasapainopiste on vähän kireämmällä kun molemmat ovat mukana, vaikka Wiima ei rähjääkään. Voisi luulla, että pentu katsoisi rauhallisesta isosiskosta mallia, mutta käy vähän päinvastoin.
      Onneksi kyllä onnistuneitakin ohituksia ja koiratapaamisia on tehty, niin että on molemmat koirat mukana, joten kaipa tuokin jossain vaiheessa helpottaa - ainakin koitan siihen suuntaan ajatella :D

      Poista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku