maanantai 15. toukokuuta 2017

Back to Basics ja kevättäkin jo rinnassa

Hups! Edellisestä kerrasta on hurjasti aikaa! Miten ihmeessä tämä aika valuu käsistä, niin ettei muka ole aikaa tänne blogin puolelle kirjoitella. Ja kuitenkin haluan pitää blogin elossa - monestakin syystä. Ensiksikin tykkään kirjoittelusta, vaikka se ei näiden superpitkien taukojen vuoksi ole ehkä niin ilmiselvää. Lisäksi bloggailu on hyvä tapa laittaa asioita muistiin - ei ole vain yksi tai kaksi kertaa kun olen tarkistellut joitakin yksityiskohtia täältä blogikirjoituksista oman muistini pettäessä tai hidastellessa.

Nyt pitäisi sitten varmaan kertoa kuulumisia. Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu 😊!

Tässä välissä on talvi edennyt kevääseen. Joskin kevätkeleistä olemme ehkä saaneet nauttia vain tämän kuluvan viikonlopun. Lunta on tullut runsain mitoin vielä toukokuussakin. Tällaista toukokuuta en kyllä aiemmilta elinvuosiltani muista!
Lumisade Turun jokirannassa toukokuussa 9.5.2017

Nyt onneksi tämä toukokuun puolenvälin viikonloppu on ollut keväinen, tästä se lämpeneminen sitten toivottavasti alkaa.

Wiiman kanssa on tänä keväänä keskitytty entiseen tapaan Nose Workkaamaan sekä vähän TOKO-treeniä myös.
TOKOhan on meille vieras laji - rallytokoa olemme harrastaneet paljonkin, mutta TOKOa ei. Kurssilla on käyty läpi alokasluokan liikkeitä, jotka ovat nyt aika mukavalla hantilla - siis ei tietenkään mitenkään valmiita, mutta tiedän nyt miltä niiden suurinpiirtein kuuluisi näyttää, ja jonkinlaisia niitä muistuttavia liikkeitä saadaan itsekin aikaiseksi. Mutta yllätyksenä on tullut noutokapulan suussapitämisen vaikeus!
Wiimahan on ns kantajakoira. Eli vaikkapa kun kotiin tulee ihmisiä - omia tai vieraita - niin Wiimalla on kiire hakea kannettavaa suuhun, ennen kuin ehtii tervehtimään. Mutta nyt kun olisi kyse siitä, että kapula  p i t ä i s i  ottaa suuhun, niin siitä ei tule nyt yhtään mitään. On koitettu leikkiä, on koitettu arvottaa kapulaa, kapulaksi on hankittu kapulan näköinen lelu ja vaikka mitä temppuja, mutta en ole vielä edennyt asiassa siihen, että Wiima pitäisi sitä suussaan tai edes ottaisi kapulan suuhunsa. Heti kun neiti tajuaa, että tää oli taas tää juttu, niin hän katsoo loukkantuneena poispäin 😳😕...
Joskin totuuden nimissä, en ole alun jälkeen ehtinyt tätä taitoa harjoitella niin paljon kuin olisin halunnut.

Kaukokäskyjen asentovaihtoja ollaan hiottu. Wiimahan siis kyllä osaa istu ja maahan -käskyt, mutta se pakkaa ottamaan niiden väliin pieniä väliaskelia. Asiaan auttaa jos olen ihan lähellä ja ohjaan oikein huolella käsiapua käyttäen. Varmasti kun liike jossain vaiheessa syöpyy Neiti Koirasen hienostuneeseen lihasmuistiin, niin siinä vaiheessa voisi sitten alkaa kasvattaa etäisyyttä.
Mietin vaan sellaista, että kun rallytokossa haluan, että Wiima menee seisonnasta etujalkojen kautta maahan, niin en tahtoisi tärvellä sitä liikettä sellaiseksi, että neitiä alkaisi houkuttaa rallyradallakin laskeutua istunnan kautta makuulle. Siinä minun on oltava tarkkana.

TOKOn paikallejäävät sujuu aika hyvin, Wiimalle on paikalleenjäämiskäsky muodostunut varsin vahvaksi. Ei lähde kursilla haahuamaan, vaikka vieressä istuu vieras koira, siitä olin iloinen!

TOKO-kurssi on kuuden kerran kurssi tässä keväällä - en usko, että sen jälkeen jatkamme siitä eteenpäin TOKOtiellä, muuta kuin omatoimisesti ja tällaisin pienin kurssispurtein, mutta halusin tutustua noihin alo-luokan liikkeisiin ja lisäksi halusin jotain uusia haasteita tottelevaisuuspuolelta, kun rallya on tullut hiottua niin pitkään. Kurssilta olemme saaneet myös koulutuksellisesti paljon lisää ajateltavaa, ja lisää ehdimme saada kun kurssi etenee :).

Nose Workkia on treenattu koko kevät. Samalla tavalla kuin syksylläkin - järjestetyt treenit joka toinen viikko ja siinä välissä vaihtelevasti itse omia treenejä. Wiimasta on tullut hommassa varsin pätevä ja myös innostunut. Tällä hetkellä työstän omissa treeneissä joko korkeita kätköjä sekä sellaisia kätköjä, jotka ovat ihan vaan kulkureitillä ja "keskilattialla". Wiima pakkaa nimittäin tilaan tullessaan hakemaan hajuja reunoista, rakenteista ja esineistä. Mutta jos haju onkin keskellä lattiaa ( / maata) ilman mitään kiinnekohtaa, niin Wiima ei oikein hoksaa hakeutua sitä hakemaan. Myös portaat on vaikea paikka - Wiimalla on ajatus, että haju on portaiden ala- tai yläpäässä, mutta ei keskellä portaikkoa, koska ne ovat kulkemista varten 😋, joten nyt koitan tehdä sille kätköjä juuri tällaisiin paikkoihin, joissa Wiiman mielestä kätköä ei voi olla!
Tosi iloinen olin yhdestä maastotreenistä pari viikkoa sitten. Kuvittelin, että maastotreeneissä eucalyptukset ja laakerit jäisivät toiseksi, ja enemmän kiinnostaisi muut hajut, kuten ihanat koiranpissat. Mutta niin vaan etsi koiruus kaikki NW-hajut alueelta ja siitä huolimatta, että hölmö ohjaaja mokasi ja koitti kiskoa koiraa pois hajulta... (Note to Self: Trust Your Dog!!)

 

Nose Work -treenejä: Laiturille oli hyvä tehdä "keskilattia" -piiloja, koska siinä oli lankkujen välissä hyviä kiinnityspintoja. Tuulen pyöriminen lankkujen välissä toi etsintään lisähaastetta, muttei voittamatonta, sillä niin vaan hajut kuitenkin löytyivät :)
Tuo toinen kuva lienee sitten jotain rauniohässäkkää 😃 - no ei; oikeasti halusin yhdistää etsintään vaativan alustan ja tuo Paraisten sataman merimerkki eli kummeli sopi hyvin siihen tarkoitukseen :D.


Blogitekstin otsikko on Back to Basics, eli paluu perusteisiin. Ja se tulee siitä, että ehkä kaikkein innostunein olen tällä hetkellä semmoisesta, kun tulin ilmoittautuneeksi täkäläisen koirakoulun perustaitokurssille. Kurssilla opetellaan perustaitoja, joista on hyötyä kaikilla harrastuskentillä, mihin sitten Wiiman kanssa 'joudutaankaan' sekä ihan arjessa myös.
Kurssiaiheotsakkeet eivät olleet ihan vieraita alun alkaenkaan - luopumista, kohdetyöskentelyä, kontaktia, yms taitoja - mutta tekemistä niissä meillä silti piisaa ja tajusin, että olen viime aikoina tullut keskittyneeksi lajiharrastuksiin ja ihan perusasiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle - joka on valitettavasti hieman alkanut näkyä Wiiman käytöksessä.
Ei onneksi vielä mitenkään dramaattisesti, mutta sen verran, että olen huomannut.
Wiiman taukoharjoitus. Jospa tuosta matosta saataisiin Wiimalle maailman paras paikka :) ?

Niinpä olen nyt kurssin myötä napannut klikkerin lenkeillekin, ja merkkaillut sille sen toivottua käytöstä ja oli kyllä hienoa huomata, miten kontakti parani jo ihan lenkin parin jälkeen.
Tämmöinen herättäjä piti tulla :) !

Että semmoisia puuhia tänä keväänä täällä meillä päin. Ja on tässä ollut muutakin. Muun muassa paimensukuisten lapinkoirien katselmus, jota olin itse järjestämässä. Siitä kuitenkin jossain toisessa postauksessa - toivottavasti jo ihan kohta, nyt kun sain taas tämän kirjoittamispään auki 😊



maanantai 30. tammikuuta 2017

Tammikuun hiljaiseloa, nenujuttuja ja luntakin

Tammikuu on sujunut hiljaiseloa elellen. Joskin siis ihan normaalia arkea tottakai, mutta Wiimalla on juoksujen ja valeraskauden välinen jakso menossa, jolloin se on vähän tavallista rauhallisempi ja hellyydenkipeämpi - vähän 'naatti'.

Nyt olen jo oppinut, että jonkinlainen 'naattius' kuuluu Wiiman normaaliin juoksukiertoon ja menee ohi automaattisesti kun "pennut ovat syntyneet", joka tapahtunee helmikuun puolivälin huitteilla, siis leikisti vain. Mutta Wiima on silti ollut mukava harrastuskaveri ja jaksanut keskittyä tekemiseen, vaikka onkin nyt vähän rauhallisempi.





Nose Work
Nose Workissa tein eilen hauskan kokeilun. Wiima nimittäin tunnistaa NW:n ekan luokan tuoksun, eucalyptuksen, mutta emme ole vielä edenneet muihin tuoksuihin. Ostin ennen joulua varastoon lisäksi laakerituoksun (NW II) sekä laventelin (NW III) ja ajattelin, että nyt kun olen oppinut tekniikan, jolla koira opetetaan tunnistamaan haju, niin osaisin varmaan 'ajaa sisään' nämä tuoksut ihan itsenäisesti.

Golfkentällä juoksemassa
Kiva päästellä höyryjä lenkin lomassa golfkentällä talvisaikaan,
kun muina aikoina eivät pienet koirulit ole viheriöille (ymmärrettävästi) tervetulleita.


Eilen illalla sitten innostuin kokeilemaan mitä Wiima sanoisi uudesta tuoksusta. Olin valmistautunut opettamaan uudenkin hajun portaittain vahvistamalla kuten aikanaan eucalyptuksenkin, mutta sitten kurssiryhmäni vetäjä tuli maininneeksi, että koira saattaa joskus tunnistaa seuraavan luokan tuoksun ihan itsestäänkin, koska hajuissa on sama pohja, hydrolaatti. Ja sitähän piti tietty kokeilla!

Nappasin keittiöstä kaksi tuolia, ja laitoin niihin yhden tarran eucalyptus-hajua, yhden tarran laakeria ja kaksi tyhjääkin tarraa hämäykseksi. Sitten asetin ne keskelle huonetta ja lähetin Wiiman etsimään. Eucalyptuksen se ilmaisisi, mutta imaisisiko se myös uuden tuoksun ja toisaalta, ilmaisisiko se myös tyhjät tarrat.

Mutta Wiima-neidin nenä toimi kuin unelma. Ensin löytyi eucalyptus. Sitten löytyi laakeri. Kyllä. Wiima ilmaisi laakerin yhtä kauniisti kuin tutumman eucalyptuksenkin! Nyt saan harjoituksiin hajuilla variaatioita. Taidan kuitenkin vielä malttaa mieleni ennen kuin esittelen sille kolmannen ja harjoittelemme näin ensin.

Nose Work -treeneissä varastorakennuksessa.
Wiima on löytänyt hajukätkön.
Kuva: Gunveig Sundén
Tällä tiiviillä katseella ja kuonon osoituksilla
Wiima viestii minulle löytäneensä mitä haettiin.
Kuva: Gunveig Sundén


Ja tuoliharjoituksessa minua ilostutti myös, että hämäykseksi asettamani hajuttomat tarrat eivät Wiimaa kiinnostaneet. Olen ennenkin huomannut Wiiman olevan nenäkoira, se hakee asioita ensisijaisesti nenänsä kanssa. Olen joskus huomannut sen vaikkapa niin, että heitän Wiimalle makupalan vähän matkan päähän - vaikka makupala selvästi näkyy maassa, niin Wiima etsii sen nenänsä kanssa. Siitä on nyt hyötyä tässä hajunetsintäharrastuksessa :)


Jonninmoisia talvikelejä
Luntakin täällä lounaiskolkalla saatiin, mutta hyvin naftisti ja enemmänkin olisi saanut olla. Nythän kirjoitellessa lumi on muisto vain, suli pois ehkä viikko sitten. Mutta vähän aikaa tammikuussa piteli kivoja, aurinkoisia ja lumisia ulkoiluilmoja.

Tämmöisistä metsistä tykkään,
kuin satukirjasta :)
Ihana valoilmiö!

Metsän keskellä oli pelto ja joku oli sinne
rakentanut lumiukon tai  -hevosen.
Sitä piti vartiokoiran tietenkin
heti syöksyä tutkimaan :)
Joskus voi joutua vähän köllöttelemään, vaikkei
haluaisikaan, jos kaksijalkaisilla on
jokin hölmö pysähdys kesken lenkin.




Mukavaa talven jatkoa!  😊😊

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

NW-kokeissa ja tapaninpäivän jännissä tunnelmissa

Wiiman kanssa käytiin 27.12 Nose Work -möllikisoissa Turun Murren tiloissa, Vainuvoima järjestäjänä, tuomarina Elisa Forsman.
Tämä oli eka kisamuotoinen tapahtuma ikinä, johon ollaan Wiiman kanssa otettu osaa. En ole niin kovin kisahaluinen, mutta oli hauska käydä katsomassa millaista se sitten on. No, eihän se oikeastaan paljon eronnut hyvin järjestetystä treenistä, paitsi siten, että koiria oli 20 ja se aiheutti pitkät odottelut.
Nose Work on uusi laji, eikä siinä vielä virallisia kisoja ole ollutkaan, olisi hyvä jos näihin pitkiin odotteluihin saisi vähän muutosta - vaikkapa kahta tuomaria käyttämällä, kuten odotellessamme osallistujaporukassa pohdimme. Tai koiramäärää vähentämällä, mutta se ei taida tulla kysymykseen.
Lisäksi, itse satuin saamaan loppupään numeron, 14, ja sen seurauksena en päässyt juurikaan seuraamaan muiden koirien suorituksia. Se oli vähän harmi, sillä niitä seuraamalla oppii myös paljon. Ehkäpä kisajärjestystä voisi muuttaa osioiden välillä, jolloin mahdollisuus seurata muidenkin suoritusta olisi useammalla. Varmasti järjestelyt vielä kehittyvät, kun näitä ongelmia ja pullonkauloja kisoissa löytyy, ja näissäkin kisoissa kaikki kyllä toimi kuin junan vessa eikä mitään tarvinnut ihmetellä.

Meillä ei mennyt ihan kuten Strömsössä, niin kuin on tapana sanoa. Kisassa oli kolme etsintää - sisätilaetsintä, laatikkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Sisätilaetsintä ja laatikkoetsintä suoritettiin ekana osiona peräkkäin ja sitten ajoneuvoetsintä kakkososiossa.
Etukäteen arvelin, että sisätila- ja autoetsintä menisivät varmaan putkeen, kun taas varsinaista laatikkoetsintää emme oikeastaan ole harjoitelleet.

Sisätilaetsintä oli hallissa kuin hieman sotkuisesti sisustettu huone. Oli tuolia, pöytää, sohvaa ja hyllykköä. Myöhemmin kuulin, että aika moni koira oli ollut kiinnostunut hyllyköstä, varmaan siis jokin mielenkiintoinen haju siinäkin oli, mutta eucalyptuskätkö ei ollut lähelläkään sitä.

Mutta toisin kävi. Ensimmäinen etsintä oli sisätilaetsintä. Kätkö ei  löytynyt, sen sijaan Wiima antoi valeilmaisun haun loppuvaiheessa. Tai itse asiassa se ei ollut edes valeilmaisu, vaan Wiima osoitti toistuvasti kiinnostusta yhteen hyllynpätkään ja merkkasin sen lopulta löydöksi, vaikka ilmaisu ei ollutkaan selkeä. Arvelin nimittäin, että Wiima ei ehkä osaa keskittyä ilmaisuun, koska oltiin vieraassa paikassa ja huoneessa yleisöä - yleensä Wiima tarvii hetken orientoituakseen uuteen tilaan. Mutta pieleen siis meni..
Seuraava piilo haettiin heti edellisen jatkoksi, eli laatikot. Wiima työskenteli hyvin, haisteli laatikoita yksi kerrallaan ja oikean laatikon luokse saavttuaan, istahti ja ilmaisi sen oikein tyylikkäästi.
Sitten olikin taas odottelua vuorossa, ennen kuin pääsimme seuraavaan osioon, eli ajoneuvoetsintään.

Laatikoilla tehtiin oikein hyvää työtä. Tuomari antoi tämän ekan osion jälkeen kehuja hyvästä ohjauksesta, ja siitä olin iloinen.

Toisen osion ajoneuvoetsintä on ollut yleensä Wiiman vahvuuksia, mutta nyt ei kyllä ollut. Piilo ei löytynyt sallitussa ajassa, ei sitten millään. Positiivista oli, että Wiima luovuttamatta haki ja etsi koko sallitun ajan, eli neljä minuuttia. Mutta se ei oikein keskittynyt tekemiseensä ja valitti etsiessään jopa ääneen. Uskon Wiima kärsineen - tai vireensä siis - tuosta odottelusta autossa, vaikka teinkin sen kanssa pienet kävelylenkit välillä.

No, mutta ihan hyvä kokemus oli kuitenkin. Ja opin itsekin - menin kokeeseen vähän tyhjäpäisenä ajatellen, että koira tekee tässä lajissa työt, mutta tajuan nyt, että etenkin ajoneuvohaussa minulla olisi itsellä ollut hyvä olla jonkinlainen strategia. Varmaan mennään joskus toistekin kokeilemaan 😊

**********

Joulu sujui mukavissa merkeissä, ruokapöydän äärellä ja sukulaisia tavatessa. Suklaata mussuttaessa ja kirjaa lukiessa. Tänä jouluna oli myös upeat ulkoiluilmat, siis siitä huolimatta, että lunta ei täällä lounaiskolkalla edelleenkään näy eikä kuulu.

Tapaninpäivänä ajelimme läheiselle hiekkakuopalle ja sen viereisille pelloille ulkoilemaan.


Ei tuntunut kovin joulukuiselta auringon paistaessa vaan lähes kesäiseltä. Neiti Koiranen paineli menemään pää kolmantena jalkana juoksemisen riemusta - vai pitäisikö sanoa, häntä viidentenä jalkana 😄




Postauksen otsikossa mainitsen, että tunnelmat tapaninpäivän lenkillä olivat vähän jännittävät. Ja niin ne olivatkin, sillä pellolla alkoi äkkiä kuulua ammuskelua! Metsästäjäporukka oli varmaankin saapuneet paikalle, vaikka emme heitä nähneetkään. Mutta näimme kyllä ampumakopin pellon laidalla ja kauriiden ruokintapaikan. 



Ensin laukausten kuuluminen tuntui epäuskottavalta ja siksi ehkä vähän hassulta ja jatkoimme vaan pellolla talsimista, mutta kun laukaukset vaan jatkuivat ja jatkuivat, homma alkoi mennä epämiellyttäväksi ja meidän alkoi tehdä mieli poistua paikalta kun vielä pystyimme. Sain myös päähäni, että joku vielä ampuu vapaana juoksevan Wiiman supikoirana, pois kuleksimasta. Hui!

Hämmästelin, että miten ihmeessä metsästäjät ovat joulurauhan aikana liikkeellä ja miten ihmeessä niitä laukauksia voi aina vaan kuulua. Että miten monta hutia on oikein ammuttava, ennen kuin tähtäimessä oleva eläin kaatuu eikä tarvitse enää ampua. Eihän se toki mitään sarjatulta ollut, mutta toistuvia laukauksia kuitenkin.
Vasta poistuttuamme mieleemme tuli, että luultavasti kyse oli harjoituksista ja savikiekkojen ampumisesta. Mutta mene ja tiedä, epämiellyttävää kumminkin.

Suomenlapinkoiralla tulee olla ahmamainen ryhti, 
eli tommonenko  😋⇑


Kullanmuru 💗

Isäntä on mennyt piiloon ja Wiimalla on kiire etsimään!
Tämä on Wiiman mielestä kiva leikki!

Kiva tapaninpäiväreippailu meillä oli joka tapauksessa vaikka saimmekin vähän shokkihoitoa. Kaunis sää piristää ja ylipäätään se, että joulun pyhinä pääsi valoisaan aikaan ulos. Se on ylellisyyttä, josta työssäkäydessä harvemmin pääsee tähän vuoden aikaan nauttimaan - mutta valoa kohti ollaan menossa!

Hyvää vuoden vaihdetta ja onnellista vuotta 2017!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Ei niin jouluinen juttu Wiima-neidin vaivoista

Tulipa vähän ylimääräisiäkin juttuja tähän joulun alle, vaikka muutenkin pitää jouluvalmisteluissa kiirettä. Nimittäin päätimme kiikuttaa Wiiman lääkäriin ja saimme ajan tähän jouluaatonaattoon.

Wiimalla on ollut pitkin syksyä hieman punoitusta alavatsalla ja nivusissa. Ei mitenkään kauhean paljon, mutta hieman. En oikein keksinyt mistä se voisi johtua, niin vaihdoin testimielessä jo Wiiman nappulatkin, jos olisikin ruuassa jotain, mille Wiima oli herkistynyt. Joskin Wiiman ruokalistan eri ravintoaineet on kovin laajat kun se nappuloiden lisäksi syö mm. raakalihaa, hapanmaitotuotteita ja sopivien kotiruokienkin jämiä.

Punoitus ei ollut kovin vahvaa, eikä vaiva ollut niin tiiviissä seurannassa. Kunnes pari iltaa sitten tajusin, että Wiima oli alkanut kirputtelemaan itseään sieltä vatsasta aika paljon ja monta kertaa illan aikana. Nousi makuultakin ylös ja rapsutti hampaillaan ja paneutui makuulle uudelleen, ja sitten hetken päästä sama toistui uudelleen.

Kellautin neidin kyljelleen ja kurkistin massua karvojen alla ja nivuset näyttivätkin nyt aika ikäviltä.
Punoitusta, ja tummaksi muuttunutta karstaa, selvästi ärsyyntyneen näköistä. Ajattelimme isännän kanssa, että nyt tätä vaivaa ei enää "katsella" vaan hankkiudutaan lääkäriin.

Mielessä pyöri ajatus siitä, että iho-oireet viittaavat todella usein allergiaperäisiin vaivoihin. Jo etukäteen hirvittelin sitä työmäärää ja asioihin paneutumisen määrää, jos joutuisin Wiiman kanssa käymään läpi jotain eliminaatiodieettejä mahdollisen ruoka-allergiadiagnoosin pamahtaessa ilmoille vastaanotolla. Wiiman ruokinta kun on tähän asti ollut niin helppoa, sen vatsa on terästä ja kaikki ruoka käy (ja maistuu :) ).


Neiti Koiranen tutkimuspöydällä. Ei näytä itse järin innostuneelta koko hommasta.

Mutta eläinlääkäri tutki Wiiman ja totesi, ettei koira ollenkaan tunnu tyypilliseltä atoopikolta, allergiapotilaalta. Iho oli hienossa kunnossa, kuten turkkikin. Silmät vuotamattomat ja korvatkin priimat. Iho-oireita esiintyi vain rajatulla alueella, ja allergiaoireena se on epätavallista - atooppisena ihottumaa on tavallisimmin muuallakin kehossa, tyypillisesti esim tassuissa. Olin todella iloinen tästä arviosta, ettei allergia todennäköisimmin olisikaan oireen takana.

Kerroin lääkärille, että Wiimalla on anaaliongelmia. Ollut aina. Joudumme tyhjentämään sen anaaleita kotona säännöllisesti ja ne lienevät usein kirvelevät tai ehkä jopa kipuilevat, koska se nuolee takapuoltaan. Vain kerran rauhasissa on ollut hoitoa vaativa tulehdus, mutta ne selvästi aiheuttavat epämukavuutta koiralle.

Lääkäri meinasi tähän, että iho-oireet alavatsalla saattavat hyvinkin liittyä anaaliongelmiin. Koira kun yrittää itse vaivaansa hoitaa ja päästä käsiksi ongelmapaikkaan, ja rauhasten kivuntunne tai epämukavuus voi säteillä laajemmaltikin. Mutta varmuutta tähän ei tietenkään yhdellä käynnillä näin äkkiseltään saatu.

Odotushuoneessa tutkimuksen jälkeen odottamassa ihottuma-analyysin tuloksia. Hieman oli hiivaakin pesiytynyt ihottumaan, niin antibiottilääkitystä ei tullutkaan vaikka alunperin lääkäri sitä suunnitteli.

Hoito-ohjeiksi saimme nyt sitten pestä neitiä Malaseb-shampoolla sekä paikallishoitona Canofite Vet -silmätippa, jota ei kuitenkaan tiputella nyt silmään vaan hierotaan kevyesti ärtyneelle alavatsan ja nivusten iholle kolme kertaa päivässä .
Lisäksi lääkäri suositteli anaalien operoimista leikkauksella. Tätä olin itse asiassa itsekin ajatellut jo jonkin aikaa, kun ne kerran koiraa vaivaavat. Mutta olin ymmärtänyt, että se on aika riski leikkaus: koiran pidätyskyky saattaisi kuulemma heiketä ja se on saanut minut empimään moista leikkausta.
Eläinlääkäri kuitenkin kertoi, että heillä on jo useiden vuosien, ellei vuosikymmenten ajan tehty näitä anaalileikkauksia koirille täysin onnistuneesti!
Niinpä tuntuukin nyt siltä, että varmaankin kiikutan Wiiman anaalioperaatioon joskus keväällä, kunhan vuodenvaihteen hyörinät on ohi, jos pääsisimmekin siten eroon koko harmittavista peppuongelmista! Ja jos iho-ongelmat nyt sitten niihin liittyvät, niin loppuisi sekin kurjuus! Olipa hyvä, että asia tuli lääkärin kanssa jutuiksi :) !

Emme kuitenkaan tulleet enempää  keskustelleeksi lääkärin kanssa itse toimenpiteestä ja siitä toipumisesta. Onkohan jollain tämän tekstin lukijoista kokemusta tai tietoa ko operaatiosta?

Ai niin, lääkärin kanssa keskusteltuamme kävi ilmi, että Wiimalla oli todennäköisesti tällä kertaa ns verettömät juoksut. Ollaan juoksujen alkamista odoteltu jo tovin ja ihmetelty kun niitä ei näy eikä kuulu. Yleensä olen alkupäivinä joutunut pitämään Wiimalla housuja, mutta sitten vuoto on tasaantunut niin, että neiti on itse hoitanut itsensä puhtaaksi. Mutta nyt ei tosiaan vuotoa kuulunut, vaikka joulukuun alussa totesin Wiiman 'pimpun' juuri oikealla tavalla juoksuihin viitaten turvonneeksi. Pari viikkoa kului, vuotoa ei kuulunut ja nyt Wiiman alapää onkin taas entisensä - siis turvotus laskenut. Lääkärin kanssa otin tämän puheiksi ja hän loihti lausumahan arvelevansa, että Wiimalla oli ns veretön kiima. Siinä ei sinänsä ole mitään ongelmaa eikä kerro mistään hormonihäiriöistä. Voisi tosin aiheuttaa hieman tenkkapoota, jos olisi ollut tarkoitus koira astuttaa - H-hetken arviointi olisi voinut olla vähän vaikeampaa. Mutta sellaisia astutusaikeita meillä ei ollut, joten päin vastoin oli tällainen veretön meininki ihan kiva (vaaleat matot olkkarissa, jne ... ) .


Tämäpä ei nyt ollut oikein jouluinen juttu vaikka vuorokausi on juuri vaihtumassa joulun aatonaatosta jouluaatoksi. Mutta eihän sitä emännän päässä oikein muut asiat pyöri jos on koiralla (tai lapsella) asiat vähän vinossa.

Kotosalla Wimpula kantaa nyt tällaista hienoa kauluria pari päivää, ettei se pääsisi nuolemaan lääkkeitä pois. Paraneminen pääsee nopeampaan alkuun, jos tyllerö malttaisi olla itse hoitamatta vaivaansa.

Nyt on onneksi lääkkeet ja hoito-ohjeet takataskussa, joten paraneminen on alkanut ja kutinat loppuvat. Kinkku on uunissa ja joulu voi huomenaamulla tulla :) !

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Hyvää Joulun odotusta ja muita kuulumisia

Blogin päivitys on jäänyt aika vähälle viime aikoina, mutta hengissä ollaan ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, niin Wiima kuin laumansa.

Kulunut syksy on koiranäkökulmasta tarkasteltuna sujunut varsin samalla kaavalla kuin tähänkin asti, eli normaalia arkea, lenkkeilyä, kotoilua ja harrastushommina nenähommaharjoitteluja sekä rallytokoa.
























(Turun lentokentällä hajunetsintähommissa. Neiti Koiranen näyttää hyvin pätevältä, ja varsin sellainen olikin!)

Hajunetsintähommissa on edistytty aika mukavasti. Wiimalla on hajunetsintätekniikka selvästi yleistynyt paikasta riippumattomammaksi, niin että etsiminen on viime aikoina sujunut vähintään hyvin (asteikolla hylätty, välttävä, hyvä, kiitettävä) vieraissakin paikoissa.
Haastavimmat etsintäpaikat lienevät tähän asti olleet lentokenttä ja eläinkauppa herkullisine ruokatuoksuineen ja hyvin onnistui keskittyminen ja etsintä niissäkin  Viime viikolla olisi ollut mahdollisuus käydä harjoitusryhmän mukana treenaamassa Turun pääjuna-asemalla, mutta olin kalenterisyistä harmikseni estynyt osallistumaan niihin harjoituksiin.


(Petolan eläinkaupassa "töissä"  Iloinen hymiö.  Nenä toimi täälläkin, vaikka häiriöhajuja oli varmasti roppakaupalla!  ).


Tässä vielä etsintävideo, jonka treenikaverini Annina ystävällisesti Petola-treeneissä filmasi, kiitos Annina :) ! Filmissä löydämme kaksi kätköä (ja vielä kolmannen ja neljännenkin, mutta ne eivät ole filmillä).



Filmillä näkyy kaksi juttua, joihin minun täytyy kiinnittää huomiota:
1 ) Ensiksikin kakkoskätköllä Wiima ilmaisee hajunlähteen tyynyn läpi. Haju siis varmaan tuntuu sen nenään tyynyn läpikin, mutta toiveena olisi, että neiti hakeutuisi nenänsä kanssa hajun lähteelle, eli siihen, missä haju vahvimpana tuntuu. On oltava tarkkana, että palkitsen Wiiman vasta kun nenä on hajun lähteellä, ettei mene huolimattomaksi tuo hajun osoitus.
2 ) Toinenkin juttu on tuossa samalla kätköllä, eli kun Wiima palaa kaksi kertaa samalle löydölle siinä toivossa, että taas tulee palkkaa. No, sehän on vaan enemmän hassua, eikä varsinainen selätettävä ongelma - paitsi jos on kelloa vastaan etsittävä, kuten kokeissa, silloin olisi syytä siirtyä etsintämoodiin varsin nopeasti löydön jälkeen! Joskin itsekin siinä vähän söhlään (kuten yleensä aina kun Wiima epäonnistuu..)  - vasta kolmannella kerralla sanon "loppu", joka Wiimalle nienomaan tarkoittaa, että namit siltä kätköltä loppuivat.
Ehkäpä ei siis olekaan ihme, että tyllerö palaa takaisin. Niin varmaan itsekin tekisin herkkujen toivossa, jos olisi jäänyt epäselväksi, että saako niitä vielä vaiko ei Iloinen hymiö.

Ja nytpä tein kuulkaa sellaisen tempun, että ilmoitin meidät kisoihin!! Ekat koiraharrastuskisamme ikinä! En ole kovin kilpailuhenkinen ja harrastan Wiiman kanssa lähinnä siksi, että se on koiralle hyvää aktivointia ja aivotyöskentelyä.  Se on myös kivaa tekemistä ja tapaa samanhenkisiä ihmisiä. Lisäksi harrastaminen lähentää meitä - opimme molemmat toisistamme ja yhteistyö sujuvoituu. Kilpaileminen ei ole ennen ollut mielessä, mutta joulun jälkeen mennään kokeilemaan sitäkin!

Itse asiassa, mulla ei ole suuria odotuksia tuloksesta tajuttuani, että Wiiman juoksut alkanevat kisoihin mennessä; Wiimasta tulee juoksujen myötä vähän saamaton höppänä. En siis ole ihan luottavaisella mielellä siitä, että koiruus keskittyisi eucalyptuksen haisteluun vaan muut hajut voivat kiinnostaa yhtä paljon, ellei enemmän. Mutta kisakokemusta ainakin saadaan ja nähdään miten hommat kisoissa sujuvat :) .

Ja edellisestä aasinsilta juoksuihin. Ne kun ovat antaneet odotuttaa itseään. Odotin juoksujen alkavan jo marraskuussa ja Wiiman käytöskin ennakoi juoksujen alkua jo silloin. Jättäydyin jopa marraskuun rallytoko-ryhmästä pois, koska arvelin, ettei treeneistä tule mitään. Mutta juoksuja ei vaan kuulu.
Poikakoirat, joita tavataan ovat selvästi kiinnostuneita Wiiman jalkovälistä, olleet jo jonkin aikaa, mutta täällä vaan odotellaan. Kummallista, sillä tähän asti Wiiman juoksut ovat olleet täsmälliset kuin kello.

****

Itsenäisyyspäivänä oli upea keli täällä Lounais-kolkalla Suomenmaata. Teimmekin pitkän lenkin täkäläisissä maalaismaisemissa.


Neiti Koiranen sieltä tepsuttelee




Hevosiakin nähtiin. Siis näiden kuvassa olevien ponien lisäksi :) 

Hauskoja nimiä täällä päin, eikö vaan. Ei ihan ruotsia eikä suomea, vaan siltä väliltä..

Lopuksi päädyttiin vetten rantaan. Vesi oli edellisenä yönä - tai sitä edellisenä - saanut jääkatteen. Pakkasta oli siinä - 7 tai - 8 astetta.


Koiraeläin löysi kepin - mums 


********

Kuluvana viikonloppuna on kotia laitettu joulukuntoon, koska sitten ollaan töissä koko ensi viikko ennen joulua. Ihana rauhoittua joulun viettoon ja Wiimakin varmaan jo haaveilee kinkusta ja savukalasta ja muista herkuista, joista sekin saa pienet makupalansa. Tai ainakin haaveilisi, jos ymmärtäisi niitä olevan tulossa.

Hyvää joulun odotusta kaikille karvakuonoille ihmisineen,
toivoo Wiima ja kaksijalkaiset laumanjäsenensä

(kuva on viime talvelta- tai jo edelliseltä. Tällaisia hankia odotellen tulevaankin talveen Iloinen hymiö )














tiistai 27. syyskuuta 2016

Nose Work -kuvapläjäys

Tänä syksynä mukana elävät viime "tuotantokaudelta" tutut Nose Work ja Rally-Toko edelleen.
Nose Work jatkuu siten että käymme Wiiman kanssa joka toinen viikko kokoontuvassa Vainuvoiman treeniryhmässä, joka kokoontuu milloin missäkin hajuja etsimässä ja paneutuen toisinaan etsintään ja toisinaan ilmaisuun. Ja sitten sillä välillä harjoittelen vaihtelevasti itse, joskus itsekseni Wiiman kanssa taikka sitten laitetaan pystyn omatoimitreenit kavereiden kanssa.
Ja Rally-Tokon suhteen on tilanne se, että käyn Turun Murrella viikkotreeneissä.

Tämä postaus koskee Nose Workkia ja tässä on enemmän kuvia kuin tekstiä. Kuvat on treenikaverini Helena ottanut lauantaisissa treeneissämme ja talletan ne tämän postauksen avulla sivustolle talteen :) . Kiitos Helena kuvista!

Harjoittelimme läheisen yläkoulun pihalla, kaksi hakualuetta, joissa useampi hajukätkö. Wiiman ilmaisu on istuminen, ja kuonolla hajun osoittaminen. Hajuina meillä oli yksinomaan eucalyptus, koska kumpikaan koira ei ole vielä muita hajuja opiskellut.




































"Täällä jossain tuntuu haju, mutta missä?!" ^




















"Löysin, tässä se on!!"
"Siis tarkoitan, että se on tuossa, mihin nenäni näyttää!" (alakuva)



















Wiimalla on vähän vaikeaa, kun nenällä pitäisi näyttää hajukätkö ja samalla neiti yrittää vilkuilla, että tuleeko se palkka. Siks vähän filunki ilme :D !

Wiima näyttää kyllä kätköpaikan aika selkeästi, mutta haluaisin siitä vielä täsmällisempää. Ja itse asiassa se täsmällisyys vähän vaihtelee. Kyllä mä aina melko tarkkaan tiedän missä se haju on koiran ilmaisusta, mutta etenkin paikoissa joissa on vähän vaikea liikkua, Wiima saattaa jättää merkkauksen vähän ylimalkaiseksi. Ajatuksissa on panostaa harjoitellessa tuon kuono-osoituksen täsmällisyyteen, ettei merkkaus ainakaan lipsahda käsistä.




















Taas etsitään seuraavaa kätköä seinän viertä kulkien.



















Tässä syöksytorvessa oli hajupiilo, mutta jostain syystä kumpikaan koira ei merkannut sitä. Olen ennenkin huomannut syöksytorvipiilojen olevan haasteellisia  - niissä taitaa ilma kiertää yllätyksellisesti, vaikkapa alhaalta ylöspäin, joka vaikuttaa hajun leviämisen suuntaan. Tai sitten jokin muu syy, En viitsinyt piilon etsintää "hinkata", ettei hommasta häviä ilo, joten ohitimme sen suosiolla ja haimme seuraavan.


















Tämä veijari oli Wiiman treenauskaveri, kultainen noutaja nimeltään Dusty. Mutta NW:ssä treenataan koira kerrallaan ja muut koirat odottavat vuoroaan, joten itse asiassa ne eivät edes tavanneet :)




















"Ihan kuin tässä roskiksessakin haisisi eucalyptus!"


























"Kyllä haisee. Löysin!" :)


















Sitten teimme vielä tällaisen ruukkuradan, joka vastaa Nose Work -kilpailulajin laatikkoetsintää.
Yhdessä ruukussa on siis haju, ja muissa ei.



















































Löytyivät ne oikeat ruukutkin :)

Sitten lopuksi vähän rehaamista, riemua ja riehua, tottakai!






















































Semmoset kivat hyvänmielen treenit oli ne. Mutta muutama seikka jäi mieleeni ja työstettäväksi:

- Kestävyyttä lisää. Wiima alkaa pullikoida, jos etsii eikä löydä ja sitten tulee huolimattomaksi. Jotenkin sen sinnikkyyttä olisi kasvatettava. Jos sulla on ehdotus tähän, niin kerro :) . Mutta oma ajatuseni oli, hakea sen kanssa hajukätköjä niin, että muistan aina lopettaa kun vielä on hauskinta. Ettei tulisi niitä "hinkkaustilanteita", joissa etsitään ja etsitään löytämättä.

- Ilmaisun täsmentäminen. Wiima kyllä istuu heti löydölle, mutta toivon, että se veisi nenunsa vielä täsmällisemmin hajulähteelle. Nose Workissa kun on kyse siitä, että  minun on koiran käytöksestä pääteltävä missä haju on ja joskus kun en itsekään tiedä missä kätkö tarkallee on, niin saatan joutua joskus aavistuksen pähkäilemään tarkkaa sijaintia. Tähän uskoisin voivani vaikuttaa palkkauksella ja täsmätreenillä.

Parasta on, että vaikka toivon sille lisää kestävyyttä, on se jo kehittynyt siinä paljon sekä myöskään joidenkin koirien antamia valeilmaisuja (arvailuja) Wiima ei juurikaan anna, itse asiassa koskaan ja se on hieno juttu :) !

Kiva harrastus tämä Nose Work!