Wiima Pevisa -tarkastuksessa

Tänään lauantaina suunnattiin auton kokka kohti Helsinkiä ja siellä eläinlääkäriasema Mevetiä. Matkan tarkoitus oli toimittaa Wiima PEVISA- ( = perinnöllisten vikojen ja sairauksien ) tarkastukseen.
Paikalla olikin paljon koiria, yhteensä kai kaikenkaikkiaan n 50 koiraa tarkastettiin tuona päivänä. Pääasiassa Wiiman kasvattajan koiria (kennel Villi-Joikhu) sekä toisen lapinkoirakennelin (Puurattaren), mutta lisäksi muita lapinkoiria sekä muita rotujakin oli paikalla. Tarkastustilaisuus olikin näiden kahden mainitun kennelin yhdessä järjestämä 'joukkotilaisuus'. Tuo suuri koiramäärä mahdollisti hinnan tarkastuksen, kun silmätarkit ja röntgaukset ei varsinaisesti mitään ihan halpaa lystiä ole - ja vielä matkat päälle.

Wiimalta kuvattiin lonkat, polvet ja kyynärät sekä silmät. Silmä- ja polvitulokset saimmekin jo heti käteen, kun taas lonkka- ja kyynärätulokset vain alustavasti, lopulliset kennelliitosta lähiviikkoina.

Silmät todettiin terveiksi. ((Pieni PPM-löydös (PPM iris-iris) tehtiin. Kyse ei kuitenkaan ole sairadesta vaan sikiöaikaisesta jääänteestä, rihmasta. Jäi epäselväksi kummassa silmässä löydös oli, eikä siitä ole lääkärinlausunnossakaan mainintaa vaan silmät todettiin terveiksi)).
Polvet terveet 0/0
Kyynäristä alustava lausunto 1/1 ja
lonkista alustava lausunto A/B.

Kyynär- ja lonkkatulokset voivat siis vielä muuttua, kun Kennelliiton eläinlääkäri /-kolleegio on ne ehtinyt katsoa. Toivottavasti niissä on muutosta parempaan, etenkin toivon sitä kyynärien osalta, vaikka kyllä näidenkin tulosten kanssa varmaan ja toivottavasti selvitään. Wiimalla ei kuitenkaan ole mitään erityisen vauhdikkaita liikuntaelimistöä erityisesti rasittavia harrastuksia, kuten esim agility olisi - ja painokin on toistaiseksi pysytellyt kohdallaan, liikapaino olisi nyt pahasta. Mutta eipä auta kuin odotella lopullisia tuloksia.

EDIT - ai niin; Wiima tuli myös punnittua. Paino tänään 18 kk:n iässä on 16,1 kg (ja säkä keikkui viimeksi mitatessa jossain 48 cm:n huitteilla)

.

 Wiimaa hymyilyttää eläinlääkäriaseman odotushuoneessa

Wiimalle on silmien tarkastusta varten laitettu pupilleja laajentavaa ainetta ja pimu on kuin olisi 'aineissa'. Se hieman hämmentyi näkökentän sumenemista ja jopa alkoi väistellä paijaamaan tulevia ihmisiä, mikä oli uutta tälle meidän halikoneelle =)

 Yllä Wiiman sisko odottelee vuoroaan, Ronja eli Villi-Joikhu Lumipyry.
Ronja ihmettelee kun kaverit vieressä ovat ns 'kanttu vei' =)

Ja paikalle sattui myös toinen tuttu koira samasta Villi-Joikhun kennelistä, joskaan ei Wiimalle sukua eli Viivi, virallisemmin Villi-Joikhu Hymyhuuli

Paha paha flexi

Eilen lauantana oli eka kerta kun tein Wiiman kanssa lenkin flexiä käyttäen. Olin jo itse asiassa unohtanut, että meillä edes on sellainen. Tulin nimittäin sen hankkineeksi jo ennen Wiiman tuloa perheeseen, aikana jolloin meillä vieraili hoitokoiramme Rölli, borderterrieri. Rölliä ulkoilutin siinä paljonkin.

Wiiman tultua kuitenkin unohdin koko flexin, osittain tarkoituksella, sillä oli tärkeää saada typykkä oppimaan hihnassa kulkeminen. Flexi kun ei ole sihen tarkoitukseen oikein sopiva, siinä on esimerkiksi pieni veto koko ajan ja koira oppii sietämään vetoa. Oma päämääräni kun kuitenkin hihnalenkeillä on, ettei vetoa olisi. Koiran hallittavuus ei tietenkään myöskään ole samaa luokkaa kuin hihnan kanssa, ainakaan jos flexiä käytetään koko mitassaan ja koira huitelee 25 metrin päässä ihmisestään. Yleisönpalstoja ja vaikka facebook-kirjoituksia kun lueskeleepi, niin nuo flexit taitavatkin olla lähtöisin itse 'Peevelistä', niin paljon vahinkoja niitä käytettäessä sattuu juuri edellä mainituista seikoista johtuen.

Eilen lenkille lähtiessämme bongasinkin kuitenkin tuon peevelinlaitteen flexin hyllyssä ja päätin kokeilla sitä. Puin Wiimalle pannan sijasta valjaat, sillä valjaissa ollessaan sillä saa olla vähän vetoa, niitä käytetään Wiimalla myös esim pyöräillessä ja lampaillakin ollessa. Eikä sitten tuntuisi ikävältä pikkutypykän kurkussakaan se flexin veto.
Lenkkimme suuntautui hiljaisille hiekkateille, osittaista metsänpätkääkin, joskin myös autoteitäkin ja sinne maastoon tuo venyvä talutusväline sopi vallan mainiosti. Wiima sai huidella oman halunsa mukaan vähän laajemmaltikin nenä maassa, välillä jäädä nuuskuttelemaan ilman että minun piti pysähdellä tai olla käskemässä sitä jatkamaan. Flexi olikin aivan sopiva tuollaiseen käyttöön! Wiima oli selvästi aluksi vähän ihmeissään kun saikin vetää etäisyyttä minuun, mutta kun se hoksasi leikin juonen, sekin tuntui nauttivan "vapaudestaan". Vapaaksi en sitä kuitenkaan tuolla lenkillä uskaltanut päästää, mahdollisten autojen ja reitillä vastaantulleiden muiden koiranulkoiluttajien vuoksi.

Tuli tietty taas Wiiman lisäksi ulkoilutettua myös kameraa ja muutama kuva lauantain lenkiltä:

Wiima flexissään. Takana aukeaa golfkenttä, jonka läpi kulkevaa hiekkatietä patikoimme

Golfkentällä oli liikettä tänä kauniina syyslauantaina

^ ja ^^ ja ^^^ ; kauniita tienvarsinäkymiä matkan varrelta

 "Onx näin hyvä?"

"Entä näin?"

"Ääh, en mä jaksa enää, onx pakko?"

 "Plääh sulle ja sun kameralles!"

 "No okei, kerran vielä, yksi kuva, ja sitten tälle likalle riitti! Kiitos ja hei!"

Lammastelua

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin kolmannen kerran lampaita katsomassa paimennusharjoitusten merkeissä. Jännäsin vähän miten asia sujuu, sillä meillä oli takana kaksi niin erilaista paimennusharjoituskertaa; keväällä eka kerralla Wiima oli rauhallinen ja haki kaunista kaarta lampaita lähestyessään (siis sen jälkeen kun  ensin oli oivaltanut että tässä saapi toimia itsenäisesti sekä oli täyttänyt vatsansa "lampaanpee'llä"), loppukesästä oltiin toisen kerran ja silloin Wiima ei mielestäni keskittynyt mihinkään. Kyllä tuolloinkin onnistumisia koettiin, mutta Wiimalla ei ollut 'hyvä päivä' sekä lisäksi huomasin sen vähän jännittävän lampaita jos joutui niiden kanssa lähietäisyydelle.

Niinpä ollaan tuon jännityksen vähentämiseksi käyty ennen tätä syyskuista paimennuspäivää muutaman kerran katsomassa lampaita päivälenkin varrella. Huomasin näillä kerroilla selvää edistymistä Wiimassa. Ihan eka kerroilla lampaiden tullessa lähelle, aidalle, meitä moikkaamaan, oli tilanne Wiimasta varsin jännä. Sitä vähän haukututti ja se hyppeli innoissaan edes takaisin. Mutta rauhoittelin sitä ja annoin sen katsoa kun syötin voikukanlehtiä lampaille aidanraosta ja muutaman kerran jälkeen Wiimakin oli kohtaamisissa paljon rauhallisempi ja istuskeli nätisti paikallaan katsellen ja lampaantuoksua nuuskutellen.

Sellaisissa tunnelmissa sitä sitten taas Oripään Määtilalle matkattiin. Kaksi kertaa oltiin aitauksessa. Eka kerralla Wiimalle selvästi nousi taas jännitys ja se sai pikku hepulitkin (edestakaisin juoksukohtauksen, narun päässä). Kiinnostusta oli mutta maltti ei riittänyt. Lampaat tuntuvat olevan edelleen vähän jännittäviä sen mielestä.
Toisella kertaa kun päivä oli jo edennyt eikä kaikki ollut enää niin uutta, oli aitauksessakin paremman oloista menoa. Wiima oli rauhallisempi ja työskenteli intensiivisemmin. Sen verran uinuvaa toiminta vielä on, että kiinnostuksen ja viettien nousemiseksi Wiiman täytyy olla lähellä lampaita. Kun lampaat ovat siitä kauempana, niin typykkä keskittyy enemmän edelleen siihen lampaanjätösten nautiskeluun.

Sanallinen arviokin kouluttajalta, tilaisäntä Heikki Mäkiseltä, saatiin, joka kuuluu seuraavasti: "Vahva kiinnostus, mutta jossain kohtaa menee hurlumheiksi? Jännittääkö? Toisella kerralla oli rennompi. Keskittyy hyvin kun on lähellä lampaita.". Eli varsin samannäköinen arvio kuin omatkin tunnelmani olivat.

Mukana oli meidän lisäksemme paljon muitakin lappalaisia - olihan kyse Paimensukuisen Lapinkoiraseuran järjestämästä päivästä. 

Joitakin valokuvia tuli napsittua, mutta (uuden) kameran säädöt olivat jääneet pöllöyksissä vähän vinksalleen, joten osa kuvista meni harakoille ja loput ovat vähän pikselimössöä, kuin kännykällä kuvattuja. Mutta lataanpa niitä tänne siitä huolimatta.

Ai juu, ennen kuin siirrytään katsomaan valokuvia, niin vielä sellainen juttu, että parin viikon päästä koittaa Wiimalle jännittävä päivä sillä tuolloin typykältä kuvataan lonkat, kyynärät, polvet ja silmät. Toivottavasti pimu saapi mukavat terveet tulokset, niin tulevaisuus on siltä osin huolettomampi. Tästä lisää myöhemmin. Sitä reissua ennen nautitaan syyskeleistä ja keltaisiksi muuttuvista lehdistä =)

 

Wiima odottelee vuoroaan

 
Päivän päätähdet - osa niistä. Nämä ovat ahvenanmaanlampaita, jotka kerrotun mukaan ovat rohkeita eikä vähästä hötkyile. Lampaita vaihdettiin päivän mittaan sekä niille annettiin taukoja.
Lampaat olivat myös jo entuudestaan tottuneet koiraan, Määtilalla kun työskentelee kaksi paimentavaa bordercollieta.


 
Wiima tositoimissa ^

Hännänhuipuksi jäänyt lammaskin olisi saatava laumaan, miettii Wimppu

 

Mukana menossa myös Siru (Puurattaren Eloisa Elli)
joka on ulkoisesti lähes Wiiman kaksoisolento :)

 Vilma (Vanilija) näyttää mallia =)

 Tämä viehko kaunokainen oli Seitavuoren Viehkalas, kutsumanimenään Viehku

 Äijäenergiaa päivään toi komistus Vincent (Villi-Joikhu Sähäkkä Suhari). Tässä saamassa ohjeita kouluttajalta, Vincenttiä kyllä kiinnostaa jo enemmän lampaat kuin ohjeiden kuuleminen :)

 

Tässä odotellaan oman paimennusvuoron koittamista - Wiiman sievä takamus etuoikealla

Ruokapaussi - ja Wimpsahdus etuvasemmalla

 Tämä sorja neito on nimeltään Minja (Puurattaren Elotuuli) ja Minja on ...


...Äijänkoriläs Bamun (Puurattaren Elotanka) sisko :)


Profiilikuvassa Louhi eli 'Puhuripeikon Does Your Mother Know'


Pentunen Johka sulatti kaikkien sydämet, vain 4 kk (Juskankankaan Otso Karhunen).
Johka villitsi ja riemastutti katsomossa, lammasaitaukseen se ei vielä päässyt.


 Tähän herraan nimeltään Varre (Äänekäs Tunturihaukka) ihastuin kovasti. Niin rauhallinen ja mukavaluontoinen herrakoira, ja vielä komeakin, että oksat pois <3

 
Varre-poika oli ainoa, joka päästettiin vapaaksi lampaille ja tässä sitä mennään.
Varre oli hienosti hallinnassa koko ajan ja kohteli lampaita kunnioittavasti.

 
Wiima

 
Tässä väsynyt könöttäjä kotimatkalla vauhdikkaan päivän jälkeen.
Typykkä pilkki koko kotimatkan ja illan viihtyi lähinnä reporankana lattialla pikku pissilenkkiä lukuunottamatta :)

 

Koiran muisti - arkipäivän havaintoja

Minun on tästä aiheesta pitänyt jo jonkin aikaa kirjoitella. Nimittäin koiran Muistista. En ollut oikeastaan asiaa kummemmin ajatellut tai etenkään tutkinut, mutta olen tullut vahingossa muutaman kerran todistaneeksi ja hämmästelleeksi seuraavaa tapahtumaketjua:

Meillä on kotona tapana kerääntyä iltaisin ns televisiohuoneeseen koko perheen voimin. Filmiä katsoessamme meidän tulee joskus vähän herkuteltua ja silloin Wiimakin voi saada makupalan kuten luun. Joskus on kuitenkin käynyt niin, ettei sille olekaan makupala sillä hetkellä maistunut niin pimatsu on käynyt piilottamassa saamansa makupalan vaikka huoneen nurkkaan ja sitten käynyt makuulle toiseen nurkkaan ja lähtenyt Höyhensaarille filmin ajaksi.
Filmin katselemisen päätteeksi alamme koko perhe vetäytyä huoneesta ja Wiima herää unenpöpperössä. Pimu ottaa muutaman askelen kohti ovea, kääntyykin sitten yhtäkkiä palatakseen nurkkaan, jonne oli makupalansa jättänyt, hakee sen ja sitten vasta poistuu huoneesta kanssamme.

Eli Wiimako siis Muisti piilottamansa makupalan? Vaikka aikaa oli välissä kulunut tunti tai joskus kaksikin...? On tietysti mahdollista, että se tunsi makupalan hajun häivähdyksen ja siten muisti noutaa sen mukaansa, enkä voi sitä mahdollisuutta poissulkea, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei ainakaan joka kerta ole ollut siitä kyse, piilopaikatkin ovat olleet niin toisella puolella huonetta ja milloin missäkin ja eikä aina mitään erityisen tuoksuvia herkkujakaan (kai? mulla ei kyllä ole ihan niin tarkkoja hajureseptoreita kuin Wimpulalla :)).

Että voikohan koiran muisti siis todellakin toimia noin? Että sen korvien välissä syntyisi seuraavanlainen älynväläys "ai juu, sain pari tuntia sitten sen herkkupalan, jota en juuri silloin jaksanut syödä, kipaisenpa nyt hakemaan sen itselleni sieltä piilopaikastaan" ja tämä kaikki ilman mitään hajuhäivähdyksiä muistuttamassa? Aika jännä juttu, olen jotenkin aina ajatellut, että koira eläisi ns hetkessä. Toisaalta Wiima on eka koirani, etten vain ehkä ole tiennyt?
..Niin, ja lisään vielä etten tarkoita muistilla vaistomaista toimintaa taikka opittua, koirahan on ns tapojensa orja. Myös hajut jäänevät koiran muistiin ikuisiksi ajoiksi, mutta että se muistaisi aiempia tekojaankin ilman mitään "assosiaatioapua", en ollut ajatellut, että ne siihen kykenisivät? (kun en itsekään meinaa kyetä :D)

En ole muilla keinoin tullut mitenkään testanneeksi Wiiman muistia, eikä tuokaan ole mitään testausta ollut, arkipäivän huomioita vain. Olisi kiva kuulla onko lukijoillamme samanlaisia muistiin liittyviä huomioita?

Ja pohdiskelun kuvitukseksi pari kuvaa tämän päivän lenkiltä:

 Hevosia ihmettelemässä. Typykkä katseli niitä hyvin tarkkana, mutta ääneti.

Sitten kiivettiin kalliolle maisemia ihailemaan.

Wiimasta poseerauskuva uimarannan kivellä. Hienosti pysyi pylly maassa, mutta sekunninsadasosaa pidempi katsekontakti kuvan ottamiseksi oli liikaa vaadittu, sillä vieressä on lapsilauma leikkimässä karusellilla ja ne kiinnostivat Wiimaa paljon enemmän kuin minä kameroineni =)

That's all folks! :)

ja toivottavasti muistat vastata muistikysymykseen ! :)

Syyskuulumisia Auran rannoilta

Syksy on kai sitten jo virallisesti tullut sillä kalenterissa on saanyt kääntää syyskuun esiin.
Meilläkin on arkinen aherrus taas alkanut - eli työt ja koulut, sekä Wiiman kanssa myös harrastukset.
Täkäläisen koirakerhon arkitottis-ryhmään ilmottauduin vielä, ollaan käyty siellä nyt tarkkaan ottaen yksi vuosi, eli viime syksynä aloitettiin. Wiima tietty jo osaa suuren osan harjoitteista, mutta käyn siellä silti muutamasta syystä; Ensiksikin tietenkin osaaminen vahvistuu kun asioita 'tankataan'. Ja toinen, tärkeä syy, on ihan vaan se että paikalla on paljon koiria, joten päästään treenaamaan muiden koirien lähellä, joskus vähän omiakin juttuja, erittäin hyvä. Ja kolmas syy on että kurssin päätteeksi odottelen Kiva Koirakansalainen -testiä järjestettäväksi (piti olla jo kesällä, mutta siirtyi), ja ajattelin että siihen asti päntätään käytöstapoja säännöllisesti että oltaisiin sitten iskussa :) Ja sen jälkeenkin tietysti käytöstapoja päntätään ja kerrataan, mutta sitten jo mahdollisesti omatoimisesti - ainakin pääasiassa.

Ja rally-tokoakin harjoitellaan taas, Liedon Tuulissuolla. Laji on alkanut tuntua oikein omalta ja meille molemmille mieleiseltä, myös Wiima silminnähden viihtyy rallytokon parissa. Tällä hetkellä meillä on haasteena vähän tiivistää käännöksissä ja etusivunvaihdoissa. Wiimasta on tullut varsin pätevä likka tässä hommassa, vielä kun itsekin olisin, niin kaikki olisi oikein bueno. Pakkaan edelleen vähän laskemaan väärin niitä spiraalitötteröitä ja toisinaan unohdan radan kulun vaikka se hetki sitten tuntui niin selvältä.. Radanlukutaitoni on kuitenkin selvästi parantunut kivikkoisesta alusta (kuluvan vuoden tammikuu) huolimatta jolloin tunsin itseni norsuksi posliinikaupassa :) joten molemmat ollaan kehitytty :)

Rally-toko on siitä kiva laji että se nivoutuu arkeen aivan luonnollisesti ja siitä on ihan älyttömästi hyötyä ihmisten ilmoilla liikuttaessa. Kontakti ja yhteistyö koiran kanssa syvenee ja koiraa on käskyjen avulla helppo ohjeistaa esim tarvittaessa puolenvaihtoon (kuten usein ohituksissa) ilman että pitää remmistä kiskoa.
Olen tosi iloinen että tulin lajin aloittaneeksi, enkä siinä vaiheessa ollenkaan ymmärtänyt millainen hyöty lajista tulisi olemaan arjessa. Suosittelen lämpimästi kaikille!

***

Tänään meillä oli sellainen lauantai että isäntä oli miesporukassa purjehtimassa, teini-ikäinen juniori huini omia reissujaan ja huomasimme Wiiman kanssa olevamme kahdestaan kotona.
Olin jo jonkin aikaa miettinyt että pitäisipä taas pitkästä aikaa kiikuttaa Wiima kaupungin hulinaan, nyt kun on mökkikausi takana ja täällä pikkukaupungissakaan ei varsinaisesti 'hulinaa' ole. Ihan vaan siinä tarkoituksessa että typykän muisti virkistyisi sellaisen kaupunkihulinan ja -vilinän suhteen. Niinpä päätettiin täräyttää itsemme autolla tänään Turkuun - ja mikä hyvä päätös se olikaan! Olikin tosi kivaa pitkästä aikaa paseerata kaupungin katuja ja Auran rantoja kauniissa säässä. Moni muukin oli päättänyt samoin, olihan lauantai-iltapäivä, ja paljon ihmisiä oli liikkeellä.

Hauskinta oli huomata, että Wiiman kanssa olikin ihan helppoa liikkua ihmisvilinässä. Vaikka välillä ihmisiä parveili oikealla ja vasemmalla, edessä ja takana, niin Wiima oli silti varsin hyvin kuulolla.
Koiria oli liikkeellä muitakin aika lailla ja ehkä juuri se, kun niitä oli niin paljon, teki sen, että ohituksessakaan ei tarvinnut tehdä kevätjuhlaliikkeitä :) Wiimallahan on siis tapana tehdä pentuloikkia lähestymisvaiheessa kun tullaan vastakkain toisen koiran kanssa ja sitten ohituksen jälkeen kyttäillä turhan pitkään taakse päin - joskin nämä tavat, etenkin loikat, on kyllä vähän vähentyneet viime aikoina asiaan paneuduttuani, ja nyt niistä ei näkynyt siis merkkiäkään. Jess! Hyvä Wiima, Wiima on ♥

Alla vielä muutama kuva syyskesäisestä Turusta. Tosiaan, vaikka elämme syyskuuta oli päivä ihan ihmeellisen kesäinen ja lämmin :)

^ Turun ihania vanhoja taloja - joita siellä maineestaan huolimatta vielä on paljon.

^ Ravintolalautta (Jakke Jokilautta) seilaa Aurajokea edestakaisin 

Aurajoen jokilaivoja, jotka pääosin ravintolakäytössä

Muitakin paatteja kuin ravintolalaivoja nähtiin,

mm. tämä söötti nimeltään "Putputti" :)

Martinsilta

Myllysilta, uusi. Aiempi notkahti (v. 2010) ja tämä silta aukesi liikenteelle 2011.

Tämä oranssinvärinen lautta on nimeltään "Föri" ja se kulkee nonstoppia "Turun ja Åbon väliä" Aurajoen ylittäen. Kyyti ei muuten maksa mitään, harvinaista :)

Tämän kyydissä mekin Wiiman kanssa matkustimme vastakkaiselle rannalle.

Oli muuten nostalgista, edellisestä kerrastani Förin kyydissä oli kulunut jo paljon aikaa, mutta pikkutyttönä matkustin sillä usein, sillä olin hoidossa tässä lähellä ja kävimme usein leikkipuistossa vastarannalla :)

Taustalla häämöttää Turun Tuomiokirkon torni

Maanalaisessa parkkihallissa kaikui ja kolisi. Wiima oli selvästi saapuessamme vähän ihmeissään, että mihin sen oikein olin tuonut, ei pelokas mutta jännittynyt. Samaten hissimatka ylös maantasalle oli vähän jännä.

Mutta palatessamme reissumme jälkeen autolle, oli typykkä kuin maailmannainen, ei hätiä mitiä enää :)