sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Valeraskauksia ja luoksetuloja

Neitikoiran on vallannut hormoonihuuruinen valeraskaus! Jo vähän aikaa sitten. Wiimasta on taas tullut tullut rauhaton piippailija, kuten joka kerta juoksukierron tässä vaiheessa.
Valeraskauden mukana tuli energisyys ja ruokahaluttomuus. Tuntuu kuin Wiima olisi lataillut pattereitaan juoksuista lähtien, nyt yhtäkkiä 'herännyt' ja ottanut kaikki patterit yhtaikaa käyttöön!
Se suhteellisen asiallinen koira, joka mulla vielä hetki sitten oli, on muuttunut vauhtihirmuksi. Wauhti-Wiima on hauska otus, mutta välillä vauhdikkuus voi hieman häiritä niin käytöstapoja kuin myös hieman keskittymistäkin :)

Energiamäärän lisääntyminen tässä vaiheessa kun kuvitteelliset pennut olisivat syntyneet, on kuitenkin hyvin järkeenkäypää, pitäisihän koiran nyt jaksaa huolehtia jälkikasvustaankin, jos sellaista olisi syntynyt. Että kyllä tämä energiabuusti lienee kaikessa järkevyydessään luonnon suunnittelema juttu.

Ja ruokahalu tosiaan, juoksujen jälkeen valeraskausoireiden alkamiseen asti Wiima oli ahne pikku possu, mutta nyt saattaa aterialta jäädä kuppiin ruokaa. Esim eilen illalla tarjosin aika perussetin nappulaa, raa'an kananmunan ja loraus piimää - kiposta oli hävinnyt muna ja piimä, nappuloihin ei suuremmalti oltu koskettu. Mutta ei huolta, uskon, että ruoka taas maistuu ennen kuin nälkäkuolema koittaa =)

Ja sitä paitsi, meillähän on tämä uusi luoksetuloprojekti meneillään! Siis luoksetulon klassinen ehdollistaminen - lue lisää edellisestä päivityksestä.
Olen harjoittelun myötä useina päivinä jättänyt neidin kiposta tarjottavan aamupalan pois ja päiväruoka tulee taskusta luoksetulojen - ja muiden temppujen - palkkioina. Ja nyt on herkut käytössä, jotta luoksetulo olisi mahdollisimman kannattavaa - tänään tarjoilussa on ollut keitettyä sydäntä ja se kyllä teki hyvin kauppansa!

Tänään oli myös toinen kurssikerta. Harjoittelimme luoksetuloa liinassa erilaisten häiriöiden kanssa, häiriöinä mm vieressä leikkivä koirakko ja namikippo, joka piti luoksetulossa ohittaa. Wiima hoiti hommat hienosti, tuli kun kutsuttiin eikä edes oikein meinannut poistua viereltäni. Jos poistuikin, tuli oma-aloitteisesti takaisin, ennen kuin ehdin kutsua. Vaikein häiriö Wiimalle ehdottomasti oli kun kouluttaja veti perässään kaninkarvalelua. Siinä oli kaikki - haju ja jahtaamismahdollisuus - mutta hienosti Wiima pärjäsi, luopui jahtiajatuksesta (joka kehossa jo näkyi) ja tuli luo.

Mutta en hurraa, enemmälti ainakaan, sillä onnistumiset johtuivat osittain ainakin Wiiman "treenimoodista":
Wiima on nimittäin todella kuuliainen ja yhteistyöhaluinen koira kun tehdään yhdessä asioita. Mutta kun ollaan vapaalla, pää tyhjänä, vaikkapa metsässä, niin luulen, että meillä on vielä paljon harjoittelua ja toistoja edessä ennen kuin luoksetulo toimii pomminvarmasti samalla intensiteetillä kaikkialla.

Mutta treenaaminen on käynnissä. En ole laskenut miten monta toistoa päivittäin saamme aikaan, mutta kyllä niitä on kymmeniä, kymmeniä per päivä. Tässä muutamia taidonnäytteitä (pahoittelen kuvalaatua, pahaisia pokkariräpsyjä) :




Etäisesti koiraltani näyttävä mangusti säntäsi luokseni kun iltalenkillä vähän tuota luoksetuloa harjoiteltiin.
Ja 'pitkät päällä', kuten tuttavani sanoi kuvan nähdessään :D

Lisäksi olen yrittänyt huomioida sitä, että harjoitusta tulisi erilaisissa ympäristöissä; puistoissa, maantiellä, kaupungissa yms erilaisten tuoksujen äärellä.
Koira on nimittäin huono yleistäjä: jos se oppii taidon yhdessä paikassa, ei taidon osaaminen toisessa paikassa ole ollenkaan varmaa. Niinpä, jos tavoitteena on, että koira tulee luo paikassa kuin paikassa ja luotettavasti joka kerta, niin harjoituksiakin on tehtävä paikassa kuin paikassa.

Toki Wiima on osannut luoksetulokäskyn ennenkin ja useimmiten jopa noudattanut sitä. Olen nyt kuitenkin tämän uuden projektimme myötä hieman laskenut osaamisen aloitustasoa, pyrin luomaan sille onnistumisia ja harjoittelemme luoksetuloa vain paikoissa, joissa Wiimalla varmasti on tilaisuus onnistua. Pikku hiljaa vaikeutetaan tehtäviä ja hakeudutaan haastavampiin paikkoihin.

Tällä kaikella pyrin siihen, että luoksetulosta tulisi refleksi, se jäisi ns lihasmuistiin. Eli kun kutsusana kuuluu, niin Wiima ei voi itselleen mitään vaan kääntyy ja tulee luokseni. Tämä perustuu vähän samaan kuin Pavlovin koirien kuolaneritys kellon äänen kuultuaan. Riittävän monta toistoa, niin koira ei enää tiedä muuta toimintatapaa kuin sen jota on harjoiteltu.
Näin siis ainakin teoriassa ja muilta kuultuna. Pääsemmekö me ikinä siihen, jää nähtäväksi =)

Luoksetuloleikki - niin kuin Wiima asian nähnee - näyttäisi olevan Wiiman mielestä varsin hauskaa :)
Sen sijaan, että törkkäisin namin sen suuhun heitänkin namin taakseni ja siitähän syntyy pikkukoiran iloksi vielä pieni jahtaamisleikki palkinnoksi.
Myös lelupalkkaus on käytössä, Wiima tykkää kovasti leikkimisestä. Välillä tosin mietin sen kiiruhtaessa luokseni, että kumpaa se mahtaa milloinkin haluta enemmän. Niin, että jos se saapuu luokseni silmissään herkkupala, niin ei ole ehkä niin motivoivaa jos nenän edessä heilutellaankin solmunarua. Koitankin siis pohtia ja ennakoida, että onko neidillä mahdollisesti nälkä vai riehumieli ja valitsen palkan sen perusteella.

Aikamoista tiedettä siis tämä luoksetulojenkin harjoittelu. Mutta hauskaa! :)

Ohessa vielä pari lenkkipolkujen varrelta kameraan tallentunutta kuvaa:


"Hei mama, onkohan tässä seisottava pitkäänkin?!"

Lenkkimme kulkee usein Paraisten Vanhalla Malmilla asuvien lampaiden ohi. Hauskoja veijareita! Tällä kertaa sattui olemaan myös hoitaja paikalla ja hän kertoi hauskoja juttuja lampaiden persoonallisuuksista :)

Kirjastovene jäissä

Paraisten kalkkikivikaivos on aika jännittävän näköinen paikka, eikös vaan?

(aika kiva ohje jatkotarinana netin syövereissä, jossa samaa ajatusta kuin itsellänikin :
http://www.kumikana.org/koulutus/luoksetulo1.php )



sunnuntai 1. helmikuuta 2015

"Wiima, tänne!" eli määränpäänä luotettava luoksetulo...

Olimme tänään Wiiman kanssa eka kertaa luoksetulokurssilla. Wiima nimittäin on sellainen koira, joka tulee kutsusta luokse neljä kertaa viidesta kutsusta. Eli useimmiten saapuu kutsusta ihan nätisti, mutta kuitenkin toisinaan pitää haistella ensin haju tai jopa toinenkin ja sellainen pelihän ei aina oikein vetele. Luoksetulotaitojen pitäisi nimittäin olla hallinnassa ja pomminvarmaa, se taito voi joskus pelastaa jopa koiran hengen - se on kaikkein tärkein taito, jonka koiralleen voi opettaa.

Luoksetulon opettelussa on kuitenkin haastavaa kun ohjaajan pitäisi osata olla kiinnostavampi kuin koko maailma. Koiralle kun lajityypillinen käytös, kuten haistelu tai jahtaaminen, on yleensä kaikkein palkitsevinta. Koirahan tekee luoksetulokutsun kuullessaan usein nopean päätelmän, jossa se punnitsee että tuolla suunnassa olisi kiva koirakaveri, riistan tuoksuja tai mahdollisesti vaikka jahtaamista 'kaipaava' jänis tai  ja taas tuolla toisessa suunnassa odottelee se pikku emäntäinen ne vanhat tutut makkarat taskussaan..kumpi siinä tilanteessa kiinnostaa koiraa enemmän, jänis vai emäntä, sen se valitsee.


Kuvista kiitos Johannalle!

Ja koska tiedän, etten millään pysty jokaisella kerralla tarpeen tullen voittamaan koko maailmaa vetovoimallani - edes koirani mielestä :)  - ryhdyin tavoittelemaan klassista ehdollistumista Wiiman luoksetulotaidoissa! Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa sitä, että luoksetuloon luodaan niin vahva rutiini, että se vastaa refleksiä.
Harjoitusta toistetaan ja toistetaan, uudelleen ja uudelleen, useita päivittäisiä toistoja, eri ympäristöissä. Loppujen lopuksi käytöksestä pitäisi vihjesanan (tänne!) jälkeen muodostua kuulemma refleksin omainen. Eli koira tulee luokse kutsusta vähän samasta syystä kuin sinä rapsutat nenääsi kun se kutiaa :) .

Tänään ensimmäisellä tunnilla puhuimme luoksetulon opettettelun teoriasta klassisen ehdollistamisen näkökulmasta. Lisäksi teimme palkkausharjoituksia, testasimme palkkaamista niin nameilla kuin leluilla. Wiiman kanssa minulla on se onni, että se on sekä ahne että taistelunhaluinen ( = tykkää kiskoa ja retuuttaa leikkien), joten palkitseminen on suhteellisen helppoa. Namiherkkujen olisi myös oltava maultaan jotain ihan erityistä, taivaallista - tällä kertaa namipalkinnot olivat broilerin filettä, mutta ehkäpä viikolla keittelen vaikkapa sydäntä, niin pikku neiti toivottavasti mennee luoksetuloa harjoitellessaan ihan kiemuralle onnesta :)

Tulevilla tunneilla keskitymme kuulemma mm. etäisyyteen - että se luoksetulo toimisi vaikka koira olisi etäämmälläkin, sekä myös luopumiseen ja toisaalta myös reaktion nopeuteen vihjesanan jälkeen.

Jännittävää. Katsotaan mihin tässä hommassa päädytään, olkoon 'pomminvarman' luoksetulon opettelu tämän vuoden haasteemme! :)






sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Wiima hierottavana

Meidän perheessä eniten hierontaa juuri nyt tarvitsisi isäntä oltuaan pitkään silmäleikkaustoipilas. Ja itsellänikin on hieman jumia hartioissa. Niin kukapa sitten hierontapöydälle ensiksi toimitetaan - tietenkin perheen koira!  Hih, eikös se pakkaa juuri näin päin menemään useimmissa koiraperheissä :) ?

Olin neidin hierottavaksi toimittamista  joskus ajatellut, mutten ollut tullut toteuttaneeksi kun mitään erityistä hieromista vaativaa vaivaa ei ollut. Mutta sitten ystäväni alkoi järjestää koirien hierontatilaisuuksia kampaamossaan (Hius-Taiga, Turku, kuvassa) ja niinpä tartuin tilaisuuteen. Hierojana toimi Anna Tuukkanen (Koiranpolkka ) .


Wiima oli siis tänään eka kertaa hierottavana. Wiimalla on aavistuksen luisu lantio, joten minua kiinnosti, josko lantion asento olisi aiheuttanut jonkinlaista jumia takaosan lihaksiin. Lisäksi vieraan ihmisen antama hieronta olisi erinomainen käsittelyharjoitus. Etukäteen jännäsin, miten hieronta mahtaa onnistua - vaikka Wiima pitää kovasti ihmisistä ja tykkää että sitä rapsutellaan, niin se ei ole tottunut siihen, että vieraat ihmiset hoitavat sitä. En toki pelännyt sen purevan tai olevan muuten vaaraksi, mutta ajattelin, ettei se vapaaehtoisesti makaisi aloillaan.

Mutta Wiima käyttäytyikin oikein mallikelpoisesti. Tervehdittyään iloisesti hierojaa, kellahti neiti sitten pyynnöstä kyljelleen hoitoalustalle. Hierontasessio kesti noin tunnin, Wiima makaili aika kärsivällisesti, mitä nyt välillä nosteli uteliaana päätään kurkistelemaan. Loppua kohti Wiimalta alkoi kärsivällisyys vähän loppua ja ilmoille pääsi pieni kyllästymisestä kertova marmatus. Mutta kaiken kaikkiaan ensikertalaiseksi oikein hieno 'suoritus'! Ehkäpä se joskus tulevana hierontakertana osaa rentoutua vaikka nokosille - niin minulle voisi käydä :)

Ja mitä hieronnassa sitten todettiin? Todettiin että neito on hyvässä kunnossa. Ei jumeja eikä kireyksiä - oikeassa lavassa tuntui aluksi pientä kireyttä, mutta Annan mukaan varsin vaatimatonta.
Takaosan lihakset olivatkin ihan vetreät =) Hauska tietää, että pimu oli siltä osin kunnossa, toki Wiiman nuori ikäkin on sille eduksi.

Hieronnan jälkeen teimme pienen palauttavan lenkin ennen kotiinlähtöä. Ja kylläpä Turku näytti syksyiseltä keskellä tammikuuta:

^ Nou comments ;D

Sunnuntai-aamupäivänä oli kauppakeskuksessakin aika hiljaista


Tämän reissun jälkeen neiti ottikin kotona piitkät nokoset! Sillä oli varmaan ihanan raukea olo hoidosta ja kaikesta kokemastaan. Ja minä taas ryhdyin selaamaan kalenteria hieronta-ajan sovittamiseksi itsellenikin :)



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Neiti Marraskuu tammikuussa

Tammikuussa vaihdettiin taas tietenkin myös seinäkalenteri! Seinälle nousi tänäkin vuonna Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran (linkki seuran sivulle) julkaisema kalenteri. On varmaan helppo arvata, että kuvien aiheena esiintyy näitä ihania lapinkoiria.
Ja tänä vuonna kalenteri on taas kannaltamme ihan erityinen, sillä Wiima-neidon kuvakin pääsi kalenteriin ja hän on Neiti Marraskuu!

Ei ihan ns. "kolmossivun tyttö" mutta 11. sivun tyttönä kuitenkin :)

Kalenterin kansikin lupailee jo kauneutta kalenterin täydeltä :)

*******

Ja tässäpä mallineito vielä vapaalla eli hiekkakuopalla juoksemassa. Piti kuvata neitoa vähän liikkeessäkin mutta kävi niin todella pöljästi, että olin sotkenut vahingossa kameran asetukset ja muita kuvia tältä reissulta minulla ei olekaan.
Tuo Wiiman päällä oleva Hurtan heijastinliivi oli muuten erinomainen hankinta. Pysyy päällä, ei kierry, ei lepata eikä kahise - kunnollinen vetoketjukiinnityskin vielä. Väreinä löytyi ainakin tuo oranssi sekä keltainen.



perjantai 9. tammikuuta 2015

Uusi Vuosi ja karkurin etsimistä

Taas on yksi vuodenvaihde takana. Koiran tultua perheeseen ihmisten vuodenvaihteen juhlintaa tulee seuranneeksi uusin silmin ja ajatuksin. Ajan takaa lähinnä rakettien melskettä. Rakettien ampuminen on kylläkin koko aikuisikäni ollut varsin turhaa rahanhukkaa, siis eritoten yksityisihmisten tekemänä.
Toisaalta esim oman kotikaupunkini vuodenvaihteen ilotulitus on kylläkin näyttävä ja katselen sitä mielelläni, kun mahdollista. Kannatan ajatusta, että ilotulitteiden myyntiä rajoitettaisiin - myynnin yksityishenkilöille voisi lopettaa ja niiden ampuminen olisi sallittua vain isommille toimijoille - kuten kaupungeille, yrityksille tms.

Sitä odotellessa on toiveissa tulevia uusia vuosia silmällä pitäen, että rakettien ammuskelu tapahtuisi vain sallittuna aikana. Kyllä ainakin meillä päin pamauksia kuului jo ennen sallittua aikaa ja etenkin vielä pitkään uuden vuoden päivänä.

Onnekseni Wiima ei ole herkistynyt koville äänille, mutta lukiessani Facebookin eri sivuja, ystävieni päivityksiä ja muita foorumeita, niin todella paljon ihmiset kirjoittivat koiriensa vaikeuksista rakettien paukkeessa. On vaikea olla iloisella mielellä vuodenvaihteen juhlassa, jos koira viettää illan vaikkapa sängyn alla täristen.

Wiimakin kyllä ensimmäisten pamausten aikana katseli ympärilleen äänet noteeraten, mutta kun mitään ääniä kummempaa ei tapahtunut, sekin rentoutui. Siitä huolimatta pyrin erityisesti rauhoittamaan uuden vuoden illan, niin että pidempi lenkki tehdään ennen paukutuksen alkamista ja sitten illemmalla vain pikkuinen pissilenkki.
Lisäksi varasin iltaa varten mm täytetyn kongin, herkkuluun sekä tarjoilin iltaruuankin aktivointilelusta, jotta neiti saisi keskittyä muihin puuhiin kuin äänien kuunteluun. Ja lisäksi syominen tunnetusti rauhoittaa.

Kovien äänien pelko voi nimittäin syntyä yhdestäkin epäonnisesta kerrasta kun räjähde pamahtaakin iltalenkillä ihan vieressä ja äänipelotonkin koira muuttuu araksi äänille.

^ Wiiman Uuden Vuoden puuhailuja

Karkurin tarina

Toisenlaisiakin tarinoita uudenvuodenvietosta on. Esimerkiksi sillä täkäläisellä pienellä chihu-mixillä, joka karkasi omistajaltaan uudenvuoden yönä juurikin raketteja pelästyessään.

Näin ilmoituksia kadonneesta chihusta jo heti päivän pari uuden vuoden jälkeen. Olin tietysti suruissani koiran selviämisestä talviyössä, mutta karkuri-ilmoituksia oli paljon muitakin, niin asia jäi hieman taka-alalle. Yleensähän koiran karkumatkat ovat aika lyhyitä kuitenkin.
Mutta päivää ennen loppiaista bongasin ilmoituksen facebookissa uudelleen ja laskin, että hetkinen - tuo chihu oli viettänyt jo viisi päivää karkuteillä. Ilmoituksen mukaan koira painoi 2,5 kiloa ja pakkanen oli nousemassa - miten se ikinä voisi selvitä?!

Tiedustelin, josko etsintään kaivattaisiin apujoukkoja. Samana iltana olinkin sitten jo keskiyön vuorossa grillaamassa paikalla, jonka etsijäkoira oli merkannut karkurin oleskelupaikaksi. Grillaamisen oli tarkoitus houkutella tuoksullaan nälkäistä koiraa lähemmäs.
Ongelmana oli, että aika moni oli yrittänyt kiinniottaa koiraa ja siitä oli tullut aina vaan arempi ja pelokkaampi, joten ohjeena oli, että jos koira ilmestyisi näkösälle, niin tulisi lasketutua itsekin maan tasolle, heitellä ruokaa ja katsoa koirasta poispäin (rauhoittava ele). Missään nimessä koiraa ei saisi kutsua nimeltä, se saattaisi karkuteillä olevaa koiraa pelottaa vielä enemmän.
Grillausyönä koira ei saapunut ruokavieraaksi, mutta sain siitä näköhavainnon sen laukatessa etäällä. Ainakin se oli siis elossa.
Päätimme, että seuraavana aamuna tapaisimme samalla paikalla ja organisoituisimme uudelleen. Samana yönä yksi etsijöistä kuulutteli asiasta facebookissa ja perusti FB-ryhmän etsintää varten.

Kun seuraavana aamuna sovittuun aikaan saavuin treffipaikalle silmäni levisivät hämmästyksestä. Paikalla oli kymmeniä ja taas kymmeniä vapaaehtoisia etsijöitä. Kaikki vieraita toisilleen, mutta jokaisella hätä pikkukoiran selviämisestä - pakkasta oli lähes 15 astetta tuona aamuna!


TESY:n (Turun Eläinsuojeluyhdistys) asiantuntija oli saapunut paikalle antamaan meille neuvoja etsimiseen ja niin me sitten järjestäydyimme taas, aamuvuoroon ja iltavuoroon. Onneksemme koirasta oli useita näköhavaintoja samalta aamulta lähialueiden taloista, niin tiesimme millä alueella toimia. Osa paineli laittamaan grillin päälle, jotta ruuan tuoksu taas leviäisi ilmaan. Jotkut keskittyivät partioimaan vilkasliikenteisen maantien varrella, jotta koira pysyisi pois liikenteen joukosta ja sitten toiset keskittyivät näyttämään "sunnuntaikävelijöiltä" ja keräämään näköhavaintoja.

Koira saatiin kiinni samana iltana, onneksi se loppujen lopuksi hakeutui eräälle pihalle, ja jäi aidan sisälle mottiin - ja niin saatiin koira kotiin!

Turun poliisikin huomioi twiittailemalla ja instagramissa etsintämme:


 ***

Mutta mitä tästä opimme. Ensiksikin sen, että pidä koira kytkettynä uudenvuoden yönä ja muussakin melskeessä, vaikka se pysyisikin normaalisti pihalla. Säikähtänyt koira ei toimi normaalisti ja saattaa sännätä karkuteille.
Ja toiseksi - oli ihanaa huomata ihmisten hyväsydämisyys ja huoli pikkukoirasta sekä se miten niin moni ihminen oli valmis seisomaan pakkasessa ja antamaan omaa aikaansa karkurin pelastamiseksi.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja pidetäänhän huolta toisistamme!



maanantai 29. joulukuuta 2014

Talvi tuli !

Lounais-Suomeen saatiin talvi vihdoin jouluksi! Erinomainen ajoitus! Marraskuussa meillä oli hetken aikaa lumivaippa, joka kuitenkin sitten aika äkkiä suli ja maa oli taas musta, ja keli sateinen ja tuulinen.

Lumettomuus ei periaatteessa minua häirinnyt, koska minusta keli on aina oikea, vaatetus vaan kohdalleen ;)  Mutta onhan se luminen maisema upea! Lumi satoi maahan kaksi päivää ennen jouluaattoa ja joulupäivänä pakkanenkin jo laski alle kymmenen asteen, aurinko paistoi ja lumi narskui jalkojen alla. Täydellistä!
Ja nyt tuosta lumipeitteestä on saatu nauttia siitä asti, joskaan aurinko ei ole joka päivä näyttäytynyt.
Mukavat kelit yhtä kaikki ja niinpä tuli hieman ulkoilutettua taas kameraakin :



 Puuhun jäätynetä omenoita. Alempi omppu oli musta vähän humoristinen, kun näytti siltä kuin jonkun kankut olisivat jäätyneet puunoksaan =)

Kun minä kuvasin omppuja, niin Wimppu puuhasi tuommoisia ^ . Löysi jäätyneen ompun leikkikaluksi ja jonka lopuksi mutusti =)



Paraisten keskuspuistossa ^ 


Paraisten Keskuspuistossa on kauniita siltoja...

... jotka kaipaisivat vähän uutta maalipintaa, mutta ehkäpä ne keväällä sellaisen saavat.



Tässä kuvassa ei ole muuta järkeä paitsi että ihana oli pitkän pimeän jakson jälkeen nähdä auringonlaskun värejä!

Näkymä Keskuspuistosta Kirkkosalmen yli kaupungin keskustaan.



Paraisten vierasvenesatamassa oli hiljaista

Mukavaa tämän vuoden loppua, uuden vuoden alkua
 ja eritoten Iloista Uuden Vuoden juhlaa
toivottaa Wiima ja emäntänsä sekä näyteikkunan joulumuori =)


tiistai 23. joulukuuta 2014