sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pikkujouluilua, Silakkamarkkinoita ja muita kuulumisia

Pikkuisen hiljaista on ollut Wiiman blogirintamalla. Tuntuu, että on ollut nyt niin paljon kaikkea muuta, ettei ole tullut istuttua alas tämän sivun ääreen. Tänään päätin tehdä korjausliikkeen tähän asiaan ja kirjoittelin vähän kuulumisia:

Juoksut alkoivat
Wiima-neiti aloitti juoksunsa toissapäivänä (27.11), taikka silloin bongattiin eka veripisara. Pari päivää aikaisemmin oli neidin tuoksut ilmeisesti jo varsin huumaavat vaikkei tuolloin vuotoa vielä ollutkaan. Tämä kävi ilmi, kun tulimme pitkästä aikaa hankkiutuneeksi täkäläisen koirakerhon arkitottistunnille ja huomasimme, että tunnille osallistuvan leikkaamattoman uros-russelirassukan sydän heitti vähän volttia Wiiman lähellä. Saimme kuitenkin osallistuttua tunnille suuremmin häiritsemättä russelia, kun pysyttelimme toisessa päässä kenttää.

Arkitottis-tunnilla temppua opettelemassa
Olipa muuten mukava piipahdus tuo arkitottistunti, sillä tällä kertaa heillä oli ollut teemana tempun opettelu ja oikea-aikainen palkitseminen. Niinpä opettelimme Wiimankin kanssa tuolla tunnilla uuden tempun - jollaiseksi valikoitui niiaaminen.
Sen opettelussa oli muuten klikkeri ihan ehdoton: Koulutusmenetelmänä oli ihan vaan yksinkertaisesti se, että vein namia alas Wiiman etujalkojen väliin ja vapautin namin kun etujalat olivat maassa, mutta pylly vielä ilmassa. Niillä muutamilla kerroilla, kun tein harjoituksen ilman klikkeria, laskeutui pyllykin etujalkojen perässä, vaikka nami vapautettiinkin oikeassa kohdassa pyllyn vielä ollessa ylhäällä.
Kun taas käyttäessäni klikkeriä sain merkattua oikean hetken - etuosa alhaalla ja takaosa ylhäällä - jäi Wiima oikeaan asentoon syömään herkkupalaa ja nousi siitä vasta luvan kanssa.
Mitään vihjesanaa en ole vielä ehtinyt kytkemään temppuun, vielä ollaan tuossa namin kanssa houkutteluvaiheessa.

Rally-tokoilua
Koirayhdistyksen kentällä on tullut syksyn mittaan muutenkin vierailluksi aina lauantai-aamupäivisin harjoittelemassa rally-tokoa. Ihan omaksi iloksemme ilman ohjaajaa muiden rallysta innostuneiden kanssa. Viikko sitten treenatessamme tuli kaverini Maija filmanneeksi rataamme, kiitos Maija, jos luet tätä :) !
Filmi on hyvä apuväline, siitä pääsee näkemään, miltä se meno itse asiassa näyttikään. Olen suht tyytyväinen tuohon rataan, paitsi parannettavaa aina löytyy.
Ensiksikin minä itse - miksi ihmeessä kuljen pää vinossa?! Tai tiedän kyllä, minulla on tunne, että pitää varmistella Wiiman kulkevan vieressä. Lisäksi annan Wiimalle käsimerkkejä ja käteni on siitä syystä hassusti vatsan päällä. Pitäisi opetella olemaan suorempi ja pitää apukäden kanssa vaikka liivin helmasta kiinni, ettei se heiluisi noin.
Wiima jää jossain kohtaa perusasennossa vähän vinottain. Ja lisäksi spiraalissa seuruuliike on jostain syystä vähän vaikea - en tiedä missä vika eli mitä teen väärin, mutta Wiima jätättää spiraalin seuruussa melkein joka kerta.  Filmilläkin näkyy kun "kadotan koiran" :)
Mutta toisaalta - en kauheasti stressaa noista hiottavista asioista, koska en rallitokoile kisaamista varten vaan hauskanpidon ja yhdessäolon vuoksi sekä koska se on meistä molemmista hauskaa. Joskin toki pyrin parantamaan suoritusta ja hiomaan nuokin asiat jollain aika välillä kuntoon.

Turku ja the Silakkamarkkinat
Lokakuun lopussa piipahdimme Silakkamarkkinoilla Turussa. Siitä on jo vierähtänyt kokonainen kuukausi, mutta tulin ottaneeksi jonkin verran kuvia ja huomaan, etten ole niitä vielä julkaissut.
Silakkamarkkinoilla oli varsin paljon tungosta, mutta ihmiset silti iloisia ja hymyileviä. Kauniilla syyssäällä oli varmasti merkitystä asiaan. 
Wiima oli tietenkin mukana - koitan viedä sitä toisinaan vähän haastaviin paikkoihin, kuten ihmistungoksiin, ihan totuttelumielessä. Ja kyllähän Wiimasta huomasi, ettei se välttämättä nauttinut ihmismäärästä (korvat luimuttelivat), mutta hienosti ja oikeastaan yllättävänkin pirteänä neiti haasteesta selvisi :). Hyvä Wiima!
Ja kyllä on Turku - henkinen kotikaupunkini - kaunis kaupunki:

Silakkamarkkinateltat ja -kojut levittäytyivät molemmin puolin Aurajoen reunaa..kuvassa "tois pual jokkee!"

Loimulohta tulossa - tuoksut olivat nenua hivelevät :) !

Kalastajat itse myymässä tuotteitaan kalastusaluksista. 
Mekin ostimme tältä herralta pari purkkia herkkuja :)



Aurajoen rantaa vanhalle Kirjastolle päin





Sitten kierreltiin vielä Turun Vartiovuorenmäellä, jossa oli ihanan syksyistä ja keltaiset lehdet värittivät maiseman:


Tietenkin Wiima piti kuvata keltaisten lehtien joukossa! Neidin naama on vähän mutrulla, koska maassa oli kivoja tuoksuja ja piti vaan malttaa seistä mallina :)


Tämä on taideteos, Vartiovuorenmäen vaahtera oli saanut haarniskan suojakseen. 

Wiima opin tiellä, eli Åbo Akademin (säätion) portailla. Tämäkin rakennus löytyy Vartiovuorenmäeltä, aivan huipulta. Siellä oli muuten myös kyltti, että 3000 vuotta sitten merenpinta oli näillä main - pientä maanpinnan liikettä on siis tapahtunut. 
....Tietenkin paikallinen taiteilija on halunnut hieman koristella kylttiä:
Mäen päällä oli samanlainen kyltti, jossa kerrottin, että siinä kohtaa merenpinta on ollut 4000 vuotta sitten. Historia oli aika läsnä. Teki mieli pidätellä hengitystäni, etten huku :)
 Ja sitten piipahdimme myös KUI Designin kaupassa, jonne Wiimakin oli tervetullut sisään ja sai siellä paljon rapsutuksia!
KUI Design suunnittelee, valmistaa ja myy erilaisia Turku-aiheisia artikkeleita ja minä ostin sieltä Turku-myssyn :) Kaupan piha oli näin viihtyisä:
("Kui" on muuten Turkua, kurkkaa linkki)

*********

Tänään tätä kirjoitettaessa on 1. adventti ja pikkujoulu. Meilläkin katettiin tänään ruokapöytään hieman ensimaistiaisia jouluruuista - joulukinkkua (ei sentään paistettu, kaupasta siivutettua, kuten kuvasta näkyy), laatikoita, lohta, maksapasteijaa ja muita herkkuja. 
Kylläpä maistui hyvältä ja niin maistui Wiimankin mielestä, joka tietenkin sai myös makupaloja kinkusta ja lohesta. Tästä se alkaa pienen tonttukoirankin herkuttelukausi :)
Hyvää pikkujoulua kaikille hännänheiluttajille ihmisineen, 
t. Wiima




sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pyllyongelmia - eli juttua anaaleista ja vähän myös kivusta

Wiima on terve kuin pukki. Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä muuta kuin rokotusten ja pentuikään liittyvien muutaman silmätulehduksen vuoksi. Ripulilla ei Wiiman vatsa ole ollut kertaakaan ja oksennuskertojenkin laskemiseen riittää yksi käsi.

Mutta Wiiman heikko kohta on hänen sievä takapäänsä, siis anaalit. Toisinaan huomaan, että Wiima vetää pyllyä pitkin maata ja sitten tyhjentelemme anaaleja suihkussa. Ne myös tyhjenevät kyllä ihan itsestäänkin - ja sen kyllä tietää, koska silloin koko koira haisee rankkitynnyrin ja kalanraadon sekoitukselle. Olen myös kerran pari vienyt Wiiman eläinlääkärille varta vasten anaalien tyhjennykseen, kun minusta tuntuu, että saatamme olla edelleen hieman osaamattomia siinä tyhjennyshommassa. Lääkärissä anaaleista on joka kerta saatu tavaraa ulos, mutta mitään tulehduksen kaltaista ei ole ollut, ei lähellekään.

No, nytpä sitten oli. Veimme Wiiman lääkärille viikko sitten tiistaina ja tyhjennyksessä tuli toisesta rauhasesta verensekaista mössöä ulos = tulehdus. Toinen rauhanen oli terve.
Hoidoksi rauhasiin piti saada antibiootti-/kortisoni-injektio ja lääkäri ryhtyi miettimään koska saapuisimme rauhoitukseen - koska rauhoituksen toimenpide kuulemma yleensä vaatii.
"Paitsi että luuletteko, että saisitte Wiiman pysymään paikallaan toimenpiteen ajan", hän kysyi ja me vannoimme, että kyllä saamme. Parastahan olisi, jos toimenpide saataisiin ilman rauhoitusta pois alta.

Pyllyyn laitettiin vähän paikallispuudutetta ja sitten koira taas ylös laverille. Joko puudutusaine oli ihan superia tai sitten Wiima ymmärsi, ettei kannata ketkuilla, mutta neiti seisoi kuin patsas ilman vikurointia kun takapään rauhasiin suihkautettiin lääkeaineet.

Wiima taisi luulla, että se oli sitten siinä, mutta pahin oli edessä. Päähän laitettiin kauhea tötterö, joka oli Wiiman mielestä aivan käsittämättömän kauhea.



Tötterö otti kiinni kaikkiin nurkkiin ja kulmiin talossa, se kolisi ja paukkui ja Wiima ei uskaltanut se päässään muuta kuin istua. Neiti istahti kotiin päästyämme keskelle lattiaa, eikä suostunut liikkumaan enää mihinkään. Koko homma tuntui ihan koiran kidutukselta, vaikka kaipa se olisi siihenkin tottunut ajan mittaan.

Mutta Facebook on hyvä vertaistuki. Siellä tein pienen postauksen Wiiman harmittavaisesta tilanteesta ja heti sain tuttavalta vinkin, että ilmatyynyrengas olisi paljon kivampi ja vielä että hän voisi sellaisen meille lainata. Siltä istumalta ponkaisin autonrattiin pehmoisempaa kauluria lainaamaan ja alle parissa tunnissa kotiin saapumisen jälkeen Wiimalla olikin tällainen kaulassa:





Se oli huomattavasti paljon parempi kuin koliseva, pelottava tötterö. Vaikkakin tyynyn on oltava ihan pinkeäksi puhallettuna, sillä Wiima on tuollainen jooga-asentoihin yltävä liikkuvarunkoinen koira, niin että on vain senteistä kiinni, ettei se yllä nuolemaan itseään. 

Nyt kotona hoitelemme Wiiman peräpäätä rakkaudella ja parin viikon päästä kontrolli. Toivottavasti vaiva on sitten jo ohi ja parantunut.

Mutta sain tässä samassa myös oppitunnin siitä, miten koira näyttää kipua. Hölmöintä on, etten ensin edes ymmärtänyt mistä on kyse. Koirahan kun ei oikeastaan sitä kipua näytä, koska kipuoireiden peittäminen on aikanaan ollut sille eloojäämisen kannalta tärkeää. Niinpä pitäisi seurata koiran käytöstä ja kiinnostua heti, jos koira alkaa käyttäytyä eri tavalla.

Eläinlääkäri sanoi, että Wiiman takamus on varmasti ollut kivulias. Ja siksi vamaan viime aikoina on lenkeillä voinut käydä niin, että jossain vaiheessa Wiima alkaa jätättämään, olevinaan jää haistelemaan, mutta se on ollut vähän sellaista wannabe-haistelua. Ilmeisesti takamusta on kirveltänyt sen verran, että Wiima näki parhaaksi pysähtyä.
Lisäksi Wiima alkoi harrastaa sellaista, että se kipitti vieressäni ja alkoi tökkiä minua kuonollaan ja kun katsahdin siihen, niin häntä alkoi heilua ja neiti tunki itsensä ihan lähelle kesken lenkin rapsuteltavaksi. Minua moinen käytös hymyilytti, mutta nyt tajuan, että se oli Wiiman keino saada minut pysähtymään kun pyllyssä tuntui tykyttävä kipu.
Muistan sen joskus jopa lenkillä ollessamme hieman vinkuneen kävellessämme, ihmettelin sitä, kun se ei ollut tavallista, mutta kuittasin sen tuolloin vain jonain piippauksena, enkä noteerannut asiaa tarkemmin.

Kaikki nuo merkit olivat muutoksia käyttäytymiseen ja jos olisin ollut valppaana, olisi minun pitänyt tajuta, että koira yrittää kertoa minulle jotain ja olisimme päässeet lääkäriin jo hieman aikaisemmin.
Mutta ehkä tuollaiset oppirahat on sitten maksettava, että oppii tarkkailemaan koiran merkkejä ja tulkitsemaan niitä. Harmi, että ne oppirahat piti repiä Wiiman selkänahasta.

No, paraneminen on varmasti vauhdissa ja neiti pääsee ennen pitkää kauluristaan ja on taas elämänsä kunnossa :)

***

Kävimme muutama päivä sitten kiertämässä täkäläistä luontopolkua. Siellä oli tuolloin vielä lehdet puissa, mutta keltaisia sysyn värejä jo mukavasti näkyvissä :)



Kaisla oli kauniisti keltaantunutta ja alakuvassa..

..yksi kärsii hepulikohtauksesta :D






Nopealla vilkaisulla voisi tätä otusta Kettu Repolaiseksikin erehtyä luulemaan..

Rannalta löytyi myös tällainen aarre. Siihen piti koiraneidin tietenkin iskeä hohtavat hampaansa ja ryhtyä teroittelemaan niitä..  Kaikki meressä lillunut maistuu muuten Wiiman mielestä hyvälle, vettynyt puu ja näkinkengät - ah mitä herkkua :) !

Ja sänkipellot - ihan parasta! 
Semmoisella sitä voi pieni lapinkoirakin päästellä menemään, niin että hippulat vinkuu :)





sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Nose Workkia ja syksyisiä maisemia

Kesä meni humps! Mutta jotenkin on aika ihania nämä pimenevät illatkin. Vaikka iltalenkeillä tuntuukin siltä, että on keskellä yötä liikkeellä eikä kello kuitenkaan ole iltakasia tai -ysiä enempää.
Tällaisen kännykkäkuvan nappasin yhtenä iltana. Puhelin ei ihan taivu noin pimeään, mutta kyllä tuostakin hämäriin tunnelmiini pääsee :)


Syksyn alettua on tullut puuhailtua vähän uusia juttuja. Olen mukana täkäläisen koirakerhon toiminnassa ja innostuin ilmoittautumaan kurssille:


Osallistuimme Wiiman kanssa Nose Work - kurssille, kyse on siis hajutyöskentelystä, jossa etsitään tiettyjä hajuja erilaisilla ympäristöissä. Lajista voit lukea lisää Nose Work Finlandin sivuilta, klik.

Kiinnostuin NW:stä jo jokin aika sitten, kun kuulin siitä. Ajattelin, että tuossapa olisi mukava tapa saada koiralle aivonystyrähierontaa sisätiloissa ja lisäksi nenän käyttö olisi oiva tapa virikkeistää koiraa tarjoamalla sen nenälle luontaista työtä.
Teen Wiimalle aika usein nami-/ruokaetsintäratoja ajanvietteeksi tänne kotiin ja tarjoan sille myös toisinaan ruuan ulos "heiteltynä", jolloin se joutuu nenää käyttäen etsimään sitä pihamaalta. Mutta Nose Workin avulla saataisiin vielä uusi ulottuvuus tuohon nenänkäyttöön :)



 Pjukalan Kansanopisto (Axxel), Paraisilla

Kurssi oli koko viikonlopun workshop ihanassa Pjukalan Kansanopistossa Paraisilla. Kouluttajana Anna Loimaranta Taikamon Koirakoulusta.
Perjantaina kuulimme lajin teoriaa, hajujen käsittelystä ja kilpailuluokista, joskaan kilpailuja ei ole Suomessa vielä järjestetty lajin ollessa niin uusi. Lauantaina ja sunnuntaina pääsimme sitten itse asiaan, eli käytännön harjoituksiin.
Nose Work sopii kaikenlaisille koirille, siis aroillekin ja toisaalta myös koira-aggressiivisille koirille, sillä harjoitustilanteessa on aina yksi koira kerrallaan.
Harjoittelu aloitettiin niin, että meillä oli kaksi muovilaatikkoa, joista toisen pohjaan oli teipattu pieni huovanpala (huonekalutossu) ja siihen imeytetty yksi tippa hajuhydrolaattia, eucalyptuksen tuoksua.
Sitten harjoitusvuorossa oleva koira tuotiin paikalle ja joka kerta kun se vain edes katsahti oikeaa laatikkoa, naksuttimella naks ja palkka suuhun.

Pikku hiljaa, jokainen koira tahdissaan alkoi oivaltaa, että eucalyptuksen haju on hyvä juttu ja se kannattaa bongata. Wiima ei ollut nopeimpia oivaltajia - sillä oli selvästi hieman tekemistä vieraan tilan kanssa ja "tuijottavien" ihmisten, eli muiden kurssilaisten, sillä kaikki ohjaajat seurasivat jokaisen koiran harjoituksia. Wiima ei tosin arastellut ihmisiä, kävipä tervehdyskierroksellakin :) , mutta jotenkin sillä näytti olevan sellainen olo, että itse hajutehtävän lisäksi sen piti pitää silmällä huoneen tapahtumia. Paimenrotuiselle koiralle tosin aika tyypillistä tuo yleistilanteen tarkkailu.


Kun koira oli hoksannut, että eucalyptuksen haju on hyvä juttu ja sitä kannattaisi hakea, lisättiin laatikoita, sekä käännettiin ne toisin päin, jolloin koira joutui löytämään hajun laatikon alaosien reikien kautta.

Sitten ei tietenkään ihan riitä, että koira tunnistaa hajun, vaan sillä pitää olla jokin keino kertoa siitä ohjaajallekin. Eli piti päättää millainen olisi toivottava ilmaisu. Valitsin istumisasennon - Wiiman tulisi istua hajun äärelle merkiksi löydöstään. Ajattelin, että se olisi riittävän selkeä merkki minun havaita. Luulen, että kaikki kurssilaiset yhtä lukuunottamatta, valitsivat istumisen, ja tuo yksi koirakko taisi valita makuun.
Ilmaisun valittuamme harjoittelu jatkui niin, että hajun löydyttyä palkkaus tapahtui koiran ilmaisuasennossa, eli meillä Wiiman istuttua. Jossakin vaiheessa hajun tunnistaminen ja istahtaminen yhdistyisivät koiran korvien välissä jatkumoksi ja zadaa - siinä meillä olisi hajutunnistus ja sen ilmaisu :) !

Tein kurssilta pienen hankinnan ja ostin itselleni pari metallirasiaa, joihin oli porattu reiät. Sekä kävin ostamassa kuvassa olevan kaltaisia muovikoreja ja huonekaluhuopatassuja. Eucalyptus-hydrolaatin saimme kurssihintaan kuuluvana kurssilta.

Kurssin jälkeen treenailimme oppimaamme kotona . Wiimalla oli selvästi helpompaa kotona ja omalla pihalla kuin kurssipaikan luokkahuoneessa kun muut häiriöt olivat poissa. Tein sille laatikkoratoja muovisista säilytyslaatikoista sekä lisäksi piilottelin hajua kotona mm tuolien jalkoihin ja muihin paikkoihin.
Wiima oli hienosti hengessä mukana ja haki hajun kerta toisensa jälkeen. 
Mutta sitten tuli joitakin viikonloppuja kun olikin paljon muuta ohjelmaa ja pitkät työpäivät siihen päälle, niin hajuhommat jäivät taka-alalle...

Mutta kaivoin nuo laatikot tänä viikonloppuna "naftaliinista" ja tein Wiimalle radan lähikentälle. Jännäsin, että vieläköhän pimu muistaisi eucalyptuksen tuoksua pitäisi hakea. Iloni oli suuri kun huomasin sen muistavan mistä on kyse ja nuuskivan tiensä poikkeuksetta sen laatikon äärelle, johon eucalyptus-tuoksu oli piilotettu!



Joten uusi alku tähän hommaan ja nyt pitäisi koittaa pitää harjoittelut edes jotenkin säännöllisinä.

Hajun ilmaisussa on vielä vähän - aika paljon - hiomista. Istuminen ei ole vielä 'nivoutunut' tuoksun kanssa yhteen. Taitaa olla syytä nähdä vähän vaivaa tuon ilmaisun vahvistamisen suhteen myös, ehkä ihan erillisharjoituksina.

Mutta haisteluhommat tuntuu mukavalta puuhalta ja kivointa on, ettei tarvi lähteä pitkälle harrastamaan vaan radan voi rakentaa vaikka kotiin :)


Syksy on kivaa lenkkiaikaa, kun kelit on raikkaita ja kuulaita. Toisinaan on sateistakin, mutta olen sillä lailla vähän höyrähtänyt, ettei sadekaan varsinaisesti minua haittaa. Alla muutama lenkeillä räpsitty kuva päätähdestä sekä maisemakuvia täältä Paraislta :



Hauskoja ja kutsuvia kadunnimiä :)

Mukava tarjous, mutten hyödyntänyt.

Paraisten Kirkkosalmessa on liikennettä.
Tuossa vieressä oikealla puolella kuvan ulkopuolella on täkäläinen K-Supermarket ja ihmiset saapuvat tässä ostoksille. Autollakin kyllä pääsee kauppaan :)


Eräänä iltana Paraisten Keskuspuistossa reippaillessamme tuntui värit olevan kohdillaan.
Ilta-aurinko ja tumma taivaankansi, joka korosti värejä. Sellaisissa tunnelmissa tallensin Wimpulasta muutaman poseerauskuvan :


Mukavaa syksyn jatkoa !



sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Wiima veneajelulla ja valokuvamallina

Viime aikoina en ole oikein ehtinyt päivitellä Wiiman sivuja, vaikka kerrottavaakin on kyllä kertynyt, mutta niistä myöhemmin.

Tässä kuitenkin yksi matkakertomus ja hassu sattumus, kun kuvailin Wiimaa veneen takapenkillä elokuun loppupuolella. Wiima näytti niin sievältä siinä penkillä kököttäessään - taustallaan liehuva Suomen lippu ja kaunis saarimaisema - että päätin ottaa typykästä kuvan :)

Tähtäsin ja painoin laukaisinta - ja juuri sillä hetkellä Wiima päätti alkaa irvailemaan ja tällainen näky ilmestyi kameran näytölle:


Oikein hätkähdin nähdessäni tuon hurjan näköisen otuksen, joka ei ollenkaan muistuttanut kiltinnäköistä Wiimaani :)  Enemmän oli yhdennäköisyyttä Ice Age-elokuvista tutun oravan kanssa, vai mitä mieltä olet?





Mutta kyllä neiti onneksi suostui sitten poseeraamaan hieman asiallisemminkin minulle:

Tällä veneajelulla olimme matkalla mökiltä Nauvon pääsaarelle ostoksille ja syömään. 


Välillä mentiin vähän lujempaakin, kuten ilmeestä näkyy :)
Tämä veneen kokassa oleva tähyäjän paikka on Wiiman lempipaikka veneessä ja siinä se istua kököttää, ellei sitä siitä muualle komenneta (kuten alussa olevissa kuvissa on tapahtunut :) ).

 "Ohoi Kapu, Nauvon vierasvenesatama näkyvissä!"

Ravintolaksi valikoitui ravintolalaiva Najaden, joka tarjoaa ehkä lähiseudun parhaat pizzat. Tällainen nassu kurkki pizzariassa ravintolapöydän alta:


 Onhan se ehkä koiralle vähän epäreilua tuollainen ihmisravintolassa käynti, kun pöydän alle leijuu tällaisten herkkujen vastustamattomia tuoksuja. Mutta yritimme parhaamme mukaan korvata asiaa Wiimalle sitten myöhemmin paijauksen ja kepinheiton muodossa =)




 Ja taas ollaan takaisin mökkilaiturilla. Semmoinen reissu se oli. Kiitos kyydistä!

(Kuvat on otettu pokkarilla ja jokin "papukaija-asetus" päällä, siitä nuo riemunkirjavat värit. Mutta ne olivatkin silmääni tällä kertaa jotenkin hauskat, niin enpä ryhtynyt väritasapainoa jälkikäteen korjailemaan. Koittakaa kestää :) )



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lohen kyselyihin vastaamista ja olon tasaantumista

Edellisessä postauksessa 28.7 kerroin valeraskauden kourissa läähkivästä neitikoirasta.
Muut oireet, kuten petaaminen ja hoivaaminen menivät ohi varsin nopeasti, mutta läähättely kesti pidempään. Oli kuin Wiimakin (kuten naiset, ihmiset) olisi kärsinyt ns kuumasta aallosta, koska läähätyskohtaus iski yleensä ilta-aikaan, jolloin se saattoi herätä makuulta istumaan ja tuli viereen istumaan ja läähättelemään. Läähätteli siinä jonkin aikaa, minä paijasin massua ja hetken päästä koiruus vetäytyi takaisin makuulle - paha olo kai väistyi. Onkohan koirillakin tuollaisia hormonaalisia 'kuumia aaltoja', jotka tekevät, että olo tuntuu epämukavalta ajoittain? Siltä se kuitenkin vaikutti, koska pääasiassa muun ajan koiruus oli aivan normaali.

Tässä kylläkin läähätellään kuumaa kesähellettä ja kuvanottoa edeltänyttä suihkuttelua, joka ei ole Wiimasta oikein kivaa, mutta johon se kiltisti alistuu. Neiti kun oli kaislikossa pyörittyään poiminut itseensä ah, niin ihanan mädäntyneen kalan haj...tuoksun, jota me ihmiset emme osanneet oikein arvostaa, vaan pesimme pois. Koiraraukka!

Jännä, miten juoksut muuttavat myös energiatasoa. Alkukesän (juoksujen jälkeen n 2 kk) Wiima oli hyväntuulinen, mutta varsin rauhallinen ja piti maailmaa paljolti silmällä makuuasennosta käsin.
Juoksujen jälkeen kotona asuu kuin toinen koira. Esim eilen mökkeillessä seurasin Wiimaa oikein ajatuksella - olimme pääasiassa rannalla, kun sattui kaunis ja aurinkoinen päivä. Wiima oli koko ajan liikkeessä. Milloin se leikki itsekseen pallolla tai pyysi meitä heittelemään sitä, milloin se kulki nenä maassa kaislikossa ja pihamaalla. Välillä vauhdikkaita juoksuhepuleita, jotka päättyivät veteenkahlaukseen. Välillä toki rauhallisemminkin keppiä järsien taikka kaislikossa laiduntaen ja ruohoa syöden. Muutaman kerran näin Wiiman laskeutuvan makuuasentoon, mutta silloinkin pää pystyssä ja tapahtumia seuraten. Nokosia en nähnyt sen vetävän kertaakaan.
Wiimalle tuli runsaan tunnin pakotettu paussi, kun jätimme sen hetkeksi mökille odottelemaan ja piipahdimme itse naapuriin. Kunnes tunnin päästä haimme sen mukaan leikkimään naapurin labbiksen kanssa. Eli koiruus oli jollain tavalla liikkeessä tai ainakin valppaana oikeastaan koko päivän yhtä yksinolotuntia lukuunottamatta. Aika ero siihen alkukesän tylleröön, joka veteli nokosia pihalla silmät kiinni :)
Kyllä hormooneilla on näköjään vaikutusta.

Hauskinta tänä kesänä on ollut huomata, että Wiima on pysynyt mökkitontilla, vaikka tontti on aitaamaton! Viime kesänä oli pientä reviirin laajenemisen ongelmaa ja aloimme harkita tontin aitaamista. Tänä kesänä on yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun neiti on hävinnyt näkymättömiin ja niilläkin kerroilla useimmiten se on silti ollut ihan lähistöllä ja tullut kutsuttaessa.

"...suomenlapinkoiran ryhti on ahmamainen..."

 Onkos tämä ryhti nyt se jota 'ahmamaisella' tarkoitetaan?
Tämä on ainakin se ryhti jolla Wiima useimmiten luonnossa etenee, pää selkärangan jatkeena ja usein vielä tällä lailla ala-asentoisesti. Luulen osasyyn asentoon olevan, että tältä maa-kuono -etäisyydeltä tuoksut varmaan yltävät mukavasti nenuun :)
Jotenkin tulee kyllä itsellä enemmän mieleen susi tai kettu kuin ahma tuosta etenijästä, jos nyt joku villieläin pitäisi valita?


Pää nousee ala-asennosta pystyyn tarkkailuasennossa. Tässä ollaan jähmetytty katsomaan näkyykö naapurin labbista pihalla. Ei näkynyt. Eikä mitään muutakaan, tyhjä piha vain. 
Tarkkailuasennossa häntä on yleensä hinan ylempänä - ja olisipa katselusuunnassa näkynyt mitä tahansa liikettä, olisi häntä noussut kaarelle selän yli.


Kyselyt
Niin, ja nuo kyselyt, joihin otsikossa viittasin. Olen tässä kesän mittaan vastaillut pariinkin kyselyyn, joita herra Hannes Lohi on minulle lähettänyt tai pyytänyt minua vastaamaan (no, ei sentään ihan henkilökohtaisesti...)
Aiemmin kesällä naputtelin vastauksia prof. Hannes Lohen johtaman geenitutkimusryhmän (Hgin yliopisto) Käyttäytymiskyselyyn. Kyselyn tavoitteena on kerätä laajasti tietoa koirien käyttäytymisestä eri tilanteissa. Jokaiselle rodulle on asetettu tavoitevastausmäärä ja jos tuo tavoite saavutetaan, niin rotu on mukana työryhmän myöhemmin tulosten perusteella laatimassa käyttäytymisprofiilianalyysissä.
Olisi niin mahtavaa, jos oma kotimainen rotumme lapinkoira olisi mukana analyysissä, joten toivottavasti tavoitevastausmäärä täyttyy!
Jos siis sulla asuu kotona suomenlapinkoira, etkä vielä ole vastannut kyselyyn, käy kipin kapin vastaamassa kysymyksiin tästä linkistä (muidenkin rotujen omistajien kannattaa käydä kertomassa vastauksensa ) :
https://koirangeenit-fi.directo.fi/?x103997=401175

Ja sitten juuri viime viikolla vastasin toiseen kyselyyn, joka liittyi koirien allergioihin. Se kysely tuli minulle henkilökohtaisesti sähköpostiin ja vastaus haluttiin nimenomaisesti kotonani asuvasta Wiimasta, Villi-Joikhu Lumihohdosta. Toki toivoivat, että jos kotonani asuu myös muita koiria, niin olisin voinut toimittaa vastaukset niistäkin.
Henkilökohtainen kutsu tuli, koska olin antanut verinäytteen Lohen geenipankkiin n vuosi sitten koiratapahtumassa ja nyt haettiin koiria mukaan tutkimukseen, jossa selvitettäisiin miten elinympäristö vaikuttaa allergiaoireiluun.

Kyselyyn voi vastata ja vastauksia toivotaan myös ilman henkilökohtaista kutsua sekä myös vaikka verinäytettä ei olisi jättänytkään. Lisäksi kaivataan myös allergioista kärsimättömien koirien vastauksia, Wiimallakaan ei mitään allergista oireilua ole toistaiseksi ollut.
Käy tämän linkin kautta kertomassa koirasi elinympäristöstä ja siitä, kärsiikö se allergisista oireista:https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/52350/lomake.html


Kyselyihin vastaaminen antaa meille loppukädessä lisää tietoa niistä asioista joilla on suora tai välillinen vaikutus koiran terveyteen ja se on eduksi mm jalostuspäätöksiä tehdessä.