torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannus ja juhannuksen ahnein akka :) !

Juhannus tuli ja meni. Tänä vuonna saatiin nauttia kauniista keleistä, jotka paranivat juhannuksen loppua kohden. Yksi sadekuurokin taisi ropsahtaa, mutta ei sen enempää.

Juhannusaattoiltana nousi komeat sumut. Oli hieman aavemainen tunnelma kun istuksimme laiturilla ja merellä oli tiheä sumuseinämä. Onneksi ei tarvinnut lähteä merelle vaan sai pysytellä maissa.


















Ihmeellistä kyllä, pikkutunneillakaan ei tullut vilu (meillä oli kylläkin kaasulla käyvä terassilämmitin, jolla oli ehkä osuutensa asiaan :) ), ja hyttysiä ei näkynyt koko juhannuksena, mikä oli erittäin bueno.
Kylässä piipahtivat juhannuksen vakiovieraamme, venekansa, sekä kahden naapurimökin väkeä.

















Wiiman juhannuskaverit
Myös Wiimalla oli koiramaista seuraa - voisi siitäkin todeta, että hänelläkin oli vakiovieraansa :) .
Aika vähän tuli koiruuksia kuvattua, mutta jokainen ikuistui sentään ainakin yhteen kuvaan.

Tässä bordercollie Nemo. Mukava koira. Isäntänsä on Nemon maailman napa. Sen jälkeen tulee kepit ja pallot. Sitten me kaikki muut.






























Sitten meillä kävi myös löwchen Bono. Bono alkaa olla jo herrasmiesiässä, 10-vuotta tai ylikin.
Bonon mielestä elämä hymyilee, kunhan se vaan pääsee lämpimään syliin paijattavaksi. Ja naisten syleistä se jostain syystä tykkää enemmän kuin miesten syleistä. Saattaa liittyä joihinkin sen aiempiin kokemuksiin - Bono tuli ystäväperheelleni vasta täysi-ikäisenä, neljän-viiden vuoden iässä.
























Ja sitten meillä tietenkin kävi serkkupoika Fonzie, labrador. Serkkupoika siksi, että se asuu poikani serkkujen perheessä (mieheni sisar). Fonzie on kuuden vuoden iässä, rasavilli, ikuinen pentu -  ja sillä on loputon nälkä! Fonzien ruokahalusta olisi monta tarinaa kerrottavana, ehkäpä joskus :) .














Näiden kaikkien koirien kanssa Wiiman yhteiselo sujuu oikein mukavasti. Joskin viime aikoina Wiiman aikuistuttua olen alkanut huomaamaan, että Fonzien villeyttä Wiima kestää nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Fonzie haluaisi loputtomasti takaa-ajoleikkejä, ja Wiima ei viitsisi ihan niin paljon. Lisäksi Fonziella on - vaikka se on leikattu - ikävä tapa loikata Wiiman pysähtyessä sen selkään ja jyskyttää menemään äijämäiseen tyyliin. Joten tajuan kyllä, että Wiimaa voi se vähän ärsyttää. Niinpä Wiima näyttää Fonzielle aika paljon rauhoittavia eleitä ja saattaapi nykyisin aikuisena pikkuisen ärähtääkin, ellei Fonzie hoksaa, että Wiima on tosissaan. Siinä kohtaa Fonzie viimeistään perääntyy.

Juhannuksen ahnein akka
Otsikossa luvattiin tarinaa juhannuksen ahneimmasta akasta. Se en ole minä itse, kirjuri, niinkuin voisi luulla, vaan ahnein oli kyllä pikkuinen tyllerökoirani Wiima. Nimittäin sen käytös yllätti minut hieman.
Wiima on ihmiselle hyvin nöyrä ja kuuliainen (siitä huolimatta, että se on aika itsenäinen, kummallista, että nuo ominaisuudet yhdistyvät samassa koirassa :) . Wiima on perheen ainoa koira, joten sen ei ole tarvinnut jakaa resurssejaan muiden koirien kanssa.

Minulla on pari aiempaa muistoa resurssien jakamisesta:
1. Wiimalla oli nuorena koirana luu, Fonzie asteli paikalle ja otti muitta mutkitta Wiimalta luun suusta ja Wiima jäi paikalleen hölmistyneenä istumaan.
2. Toinen muisto on alkukesän (tänä vuonna) yhdeltä hellepäivältä - naapurin hoffipentu oli meillä Wiiman kanssa leikkimässä. Toin niille vesikupin. Hoffipennulla oli jano, mutta Wiima sanoi vaimean mur-äänen ja omistajan elkein asteli vesikupille, joi ensin, ja vasta sen jälkeen oli pennun vuoro. Tapahtuma jäi mieleeni, koska se oli eka kerta kun näin Wiiman ottavan etuoikeuden resurssiin.

Koirat Nemo ja Bono olivat meillä koko juhannuksen ja erilaisia ruokailutilanteita tuli eteen. Muun muassa tapahtui seuraavaa, että yksi vieraista tarjosi grillipihvinsä jämiä vieressään istuvalle Nemo borderille. Ja kun kauempana makoileva Wiima sen huomasi, syöksähti se salamana paikalle, sanoi murmur ja söi grillipihvin jämät Nemon nenän edestä - Nemon kiltisti väistäessä hetkellisesti hurjaksi muuttunutta tyttöystäväänsä.

Samanlaisia tilanteita nähtiin pari kertaa muulloinkin, muuten oltiin kuin parhaat koiraystävykset, mutta kun ruokaa tuli tarjolle, niin Wiima veteli sen kitusiinsa muiden edessä.
Jouduin sitten käskyttämään Wiiman paikalleen, kun Nemo ja Bono saivat päiväruokansa, jotta ne saisivat ruokailla rauhassa ja kielsin vieraita antamasta herkkupaloja koirille, ainakaan niin, että Wimppuli olisi lähellä.

Tämä oli minusta erikoista. Wiima oli minusta yllättävän röyhkeä muille koirille kun oli ruuasta kyse. Kun ruokaa ei ollut tarjolla oli koirilla rauha maassa. Wiima ei kuitenkaan ole kovin dominoiva koira, käyttää rauhoittavia eleitä ja esimerkiksi Nemon suupieliä se toisinaan nuolaisee kertoen olevansa pikkutyttö vaan. Joskin itse osaan kai arvioida Wiiman dominoivuutta lähinnä ihmisnäkökulmasta. Kotioloissa Wiima ei vahdi resurssejaan ollenkaan, siltä voi ottaa herkullisimman luun pois ilman mitään ongelmia. En tosin harrasta sellaista muuta kuin pakon edessä ja olen opettanut sille, että käteni ruokakupin ääressä tarkoittaa yleensä ruokamäärän lisääntymistä.
Wiima täytti juuri neljä vuotta ja siitä on kai nyt tullut sitten aikuinen. Samojen koirien kanssa olemme olleet yhdessä useasti ennenkin ja nyt oli eka kerta, kun Wiiman mielestä kaikki ruoka kuului sille. Mistäköhän tuo kertoo? Siitäkö, että Wiima on nyt aikuinen narttu? Vai siitä, että koiralaumassa yleensäkin nartut päättää? Vai siitä, että Wiima on luonteeltaan kuitenkin dominoiva (koirien suhteen), vaikka itseni on ollut sitä vaikea nähdä? Vai siitä, että nyt oltiin sen kotitontilla? Wiimalla oli myös juoksut toukokuussa, joten valeraskausoireistokin saattaa olla pukkaamassa pintaan.

Koirilla on ollut aika herkullinen juhannus niilläkin, kuten asiaan kuuluu. Perusmömmöt ovat osittain korvautuneet grillilihojen ja makkaroiden jämillä, savulohella ja savukampelalla. Eritoten nuo kalat saivat koirilta kuolan valumaan! Wiimalla on onneksi rautainen vatsa, eikä se reagoi ruokien muutoksiin, joten sitä voi toisinaan vähän hemmotella. Ja ken tietää, mitä muuta se on vatsaansa pistellyt - metsästä ja luonnosta kun voi löytyä mitä vaan. Ainakin kaislikosta se on käynyt noutamassa pari kalan luurankoa, jotka Wiiman ilmeestä päätellen olivat parasta herkkua nekin!

Juhannustunnelmia
Ja vielä pari juhannuksena otettua kuvaa löytyi kamerasta. Kokkoakin polteltiin, mutta kummallista, etten ole siitä tullut ottaneeksi ensimmäistäkään kuvaa. Taisin vain seurustella vieraiden kanssa :) .















Juhannuspöytä on katettu! Tämä kuva taitaa olla lauantailta, koska perjantailta jäljelle jääneet perunat grillattiin. Tarjolla onkin uusia perunoita kolmessa eri muodossa, ihan vaan keitettynä, sitten perunasalaatissa ja sitten kolmantena vielä nuo etualan grillatut perunat.
Silliä tietenkin ja saaristolaislimppua, savukalaa ja grillissä sitten erilaisia lihoja, mitä kukin oli mukanaan tuonut. Nyyttikestiperiaatteella toimittiin, niin ei ollut emännällekään liikaa puuhaa ja stressiä. Ja tällaisista ihan perusaineksista tuli ulkona syödessä oikea juhla-ateria! Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle :) !
















Jälkiruuaksi tein tällaisen Brita-tortun (jota myös Pinokkio-tortuksi kutsutaan). En oikein osaa leipoa enkä varsinkaan tykkää siitä hommasta. Silloin kun joudun leivontahommiin, niin yleensä teen tällaisen Britan, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka mulla yleensä onnistuu :) .
Välissä kermavaahtoa kotimaisten mansikoiden ja vadelmien kera (ihmettelin muuten, että kotimaisia vadelmiakin oli jo saatavilla. Kasvatetaanko niitäkin kasvihuoneissa?).

























Wiima ja Wiiman Yoda-korvat (you know, tyyppi Star Warsista..)


















Sumujen hellitettyä tuli taivas esiin ja joka ilta auringonlaskun aikaan esittelyyn tuli luonnon oma taiteellinen mestariteos.
















Peto lähestyy hampaat vilkkuen..

















.. mutta osataan sitä nätistikin poseerata :)


















Semmoinen juhannus se oli. Juhannus meni, mutta kesä jatkuu.
Hyvää kesää itse kullekin :) !



























sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Wiima telineillä

Erilaiset alustat voivat olla koiran mielestä jännittäviä. Liukkaat alustat. Erilaiset ristikkoalustat, joista näkee läpi, kuten esim paloportaat. Harvaan asetellut laudat erilaisissa ylityksissä. Ja niin edelleen, mitä niitä nyt voikaan olla.

Olen aina tilaisuuden tullen yrittänyt kuljettaa Wiimaa tällaisille alustoille ja siitä onkin tullut suhteellisen varmajalkainen tyttö.

Mutta tuon nose work -harrastuksen myötä olen joutunut tutustuttamaan Wiimaa vaihtolavoihin. Nimittäin harjoitustilanteissa ja eritoten kokeissa haju saattaa olla piilotettuna siten, että koiran pitäisi hajun paikallistaakseen nousta vähän ylöspäin ja tällaisena nousuna käytetään usein vaihtolavoja.
Huomasin harjoituksissa, että Wiima niitä pikkuisen arkaili eikä oikein halunnut lavan päälle astua.

Niinpä iloni oli suuri kun olin kotikaupunkimme keskustassa kävelemässä viikko sitten ja huomasin vaihtolavoista tehdyn radan. Arvelin sen olevan trialpyörätarkoitusta varten (ja arveluni osoittautuikin oikeaksi), mutta ajattelimme Wiiman kanssa, ettei kukaan varmaan pahastuisi, jos esteitä hieman lainaisimme.


Ja tuossa harjoitellessamme tapahtuikin hauska asia:
Ensin Wiima siirsi yhden tassunsa esteelle ja otti sen pois. Laittoi sitten molemmat etutassunsa esteelle, mutta takatassut piti vakaasti maassa. Houkuttelin sitä vähän namilla ja ahne neitonen rohkaisi mielensä ja nousi esteelle kurottaakseen herkkupalaa.

Ja sitten muutaman namittelun jälkeen Wiima innostui! Se huomasi, ettei vaihtolavoissa mitään ihmeellistä ollutkaan ja että niille nousemisesta saa palkkaa. Niinpä se ryhtyi itsenäisesti ja pyytämättä nousemaan esteille ja törötti niiden päällä ylpeänä - sekä palkkausta odotellen :) .

Joten varsin onnistunut homma! Ikävä vaan, että lavat oli sitten seuraavana iltana kerätty pois, niin ei päästy uusimaan hyppelyä.

Pienen pätkän kuvasin Wiiman taiteilua. Filmillä nähtävissä esteylityksissä vielä pyydän sitä nousemaan esteelle - sitten kun neiti ryhtyi hommaa itse mulle tarjoilemaan, niin en enää ehtinyt kuvailla Iloinen hymiö .

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

"Onks tällai hyvä?"


Ihan vaan kännyräpsy, ja kännyssäkin aika surkea kamera.
Mutta valot, varjot ja värit sattuivat kohdilleen, Wiima malttoi seisoa - 
ja lopputuloksena oli minusta aika kiva kuva :)

En tiedä miksi, mutta jostain syystä värit toistuvat kuvassa ensi silmäyksellä vähän kuin kyseessä olisi maalaus? Johtuu ehkä juurikin siitä kuvan teknisestä huonolaatuisuudesta Iloinen hymiö .

Wiima (4 vuotta, 20.4.2012)

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Jess! Jess! Nenäkoira sittenkin!

Terveisiä Nose Work -jatkokurssilta (hajuetsintä, linkki)! Olipa kiva kurssi ja opittiin paljon! Kurssi ei sujunut ihan vaikeuksitta - nimittäin Wiimalle pumpsahti juoksut ja sen motivaatio katosi. En ollut ihan varma, että liittyikö motivaation katoaminen pelkästään juoksuihin vai olisiko Wiima saanut muutenkin hajuhommista tarpeekseen (samaan aikaan se oli edelleen varsin pirteä rallytokoharjoituksissa).

 Wiima tarjosi alkuvaiheessa enemmän tällaista käytöstä (ja istumista ja ihmettelyä) NW-tunneilla kuin itsenäistä hakua.

Päätin sitten tehdä niin, että pidin viikon tauon (yhden kurssi-iltavälin) kaikesta NW-etsinnästä täällä kotosalla. Mutta ruuan tarjosin niin (saamani vinkin perusteella, kiitos Emmi), että piilottelin sen ruokakuppia pihalle eri paikkoihin ja ruokakuppiin teippasin eucayptuksen tuoksua. Wiima sai sitten kuitenkin päivittäin etsiskellä aamu- ja iltaruokansa ja samalla eucalyptukselta tuoksuvan ruokakuppinsa.
Sen syödessä toivoin, että etsittävä tuoksu nivoutuisi kunnon ruokapalkan kera sen ihanassa korvienvälikössä vielä mukavammaksi asiaksi.


Aina on myös aikaa hieman poseerata kameralle :) !

  1.tunnin aihe: laatikkoetsintä. "Tässä se on"

3.tunnin aihe: ulkoetsintä
(2. tunnin aihe: sisätilaetsintä, siitä ei ole kuvia)

 Ulkoetsintä suoritettiin vesisateessa, kuvassakin sade näkyy jos tarkkaan katsoo.
Me etsijät olimme onneksi katon alla, mutta kuvaajarassukka seisoo sateessa.
(Kiitos Helena G. kuvista!)

Mutta juoksutkin loppuvat joskus ja Wiiman työskentelymotivaatiokin palaili. Uskon, että harjoittelupaussilla ja tuoksun nivomisella tuohon ruokaan, oli kanssa merkityksensä.

Neljännellä kurssikerralla oli vuorossa ajoneuvoetsintä ja siellä nähtiin jo paljon reippaampi Wiima Wimpsahdus. Wiima jaksoi hakea, vaikka tuoksu ei joka kerralla heti löytynytkään. Sitkeyskin on nimittäin valttia etsintähommissa.  

Omatoimiharjoittelua lenkkipolun varrella.
Hyvin neiti etsii ja nätisti ilmaisee. Etsintä oli hieman pidempi kuin mitä filmillä näkyy,
aloitimme telineen toisesta päästä.

Ja kuluneella viikolla oli sitten kurssin viimeinen kerta ja loppukoe. Eli tehtiin kaikki NW-kisalajiin kuuluvat 1-luokan etsinnät ja ne tuli suorittaa annetun ajan sisällä.

Wiima Wimpsahdus Pumpsahdus Kukkanen löysi kaikki hajut sallitussa ajassa, eli sai täydet sata pistettä!! Itse sitten hieman verotin Wiiman pistesaalista palkitsemalla löydöstä väärällä tavalla.
Nimittäin harjoitellessa palkkaan aina hajun suunnasta ja läheltä hajua, jotta kuono helpommin ohjautuisi merkkaamaan oikeaa paikkaa. Mutta niin ei saakaan kokeessa tehdä ja tämän olin kokeen alustuksessa missannut. Palkitsemisen on tapahduttava vähintään 20 sentin etäisyydellä kätköstä.
Pistesaaliimme oli siis 98 ja tulimme sillä komeasti kurssin kolmannelle sijalle!

Olin tylleröön ihan supertyytyväinen. Sai kehut myös kouluttajalta. Wiima merkkasi hyvin ja etsi rauhallisesti ja keskittyneesti. Mutta sen lisäksi, että mokasin meiltä kaksi pistettä, niin en myöskään luottanut sen ekaan merkkaukseen, vaan luulin sitä vaan "muuksi istuskeluksi". Se söi meiltä hieman aikaa, mutta sallitun ajan sisällä silti pysyttiin. 
Olisi pitänyt vaan luottaa Nenäkoira Pimpulaan, se kyllä tiesi. Wiima-rassu, kun sillä on niin tohelo ohjaaja!

Hajuetsintä on kiva laji, ja tykkään siitä, että yhteistyölajien (kuten tuo tutumpi rally) vastapainoksi koira tekee tässä lajissa itsenäistä työtä nenällään, jonka käyttö on sille luonnollista ja vaistomaista. Hajuetsintä on siis mitä parhainta koiran aktivointia ja etsinnän jälkeen kotona on yleensä varsin raukea koira. Väsynyt koira on onnellinen koira!

Alkeiskurssin juttu löytyy tästä.


PS: Juoksujen aikaan ollaankin yleensä eletty hiljaiseloa, lähinnä lenkkeilty vaan, sillä Wiima on juoksujen aikaan aina vähän vetämättömissä ja silloin on epäreilua vaatia siltä suorituksia. Etenkin kun vetämätön olo pakkaa usein olemaan meillä naisillakin, kun meillä on "ihmis-juoksujen" (joilla on toinenkin nimi) aika. Nyt saan sattui niin paljon kivaa tarjolle tähän kevääseen, etten millään malttanut jättää menemättä. Jatkossa aion kyllä taas kunnioittaa Wimpulan fiiliksiä juoksujen aikaan, niin hyvin kuin pystyn.


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Harrastuskevät: rallitokoa ja markkinahumua!

Tänä keväänä blogin päivitys on ollut harmillisesti ihan olematonta. Aika ei vaan kerta kaikkiaan ole oikein riittänyt koneen ääressä istumiseen.

Ensiksikin taisin ahnettua tähän kevääseen vähän liikaa harrastuksia ja kun sen päälle tuli vielä lapsen futisharrastuksen haasteet, yhdistystoiminta ja eikä vähäisempänä kodin vessaremppa, niin aikataulu on ollut aika tiukka.

No, niitä "liikoja" kevään harrastuksia on ollut siis kokonaista kaksi kappaletta, rally-toko ja nose work. Ja siis vaikka sanon, että niitä oli liikaa, niin oikeasti ei kyllä harmita. On ollut hurjan mukavaa ja opettavaista molemmilla kursseilla. Lajit jatkuvat arjessa näiden kurssien päätyttyäkin.

Rally-toko
Tämä kevät ollaan tosiaan käyty Wiiman kanssa rallytoko-kursseilla. Vanha tuttu lajimme, jota harjoittelemme välillä ohjatusti tunneilla ja toisinaan omatoimisesti joko ihan itsenäisesti lenkkipoluilla taikka tutussa porukassa.

Täkäläinen koirakerho osti (ja itse asiassa itse järjestin mainitun koirakerhon hallituksen jäsenenä) alkeis- ja jatkokurssin, jossa kouluttajana toimi Outi Vormisto.
Wiiman kanssa osallistuimme jatkokurssille, ja sen viimeinen kerta oli toukokuun lopussa.
Saatiin taas paljon purtavaa. Ja kuten aiemminkin on todettu, Wiima on taitava rally-tokokoira, lukee pienimmätkin vihjeeni - katsettanikin, mutta Wiiman ohjaaja on vähän kömpelö ja unohtelevainen...

Kurssin kokemusten perusteella meillä on työstettävää eritoten oikean puolen liikkeissä:
Oikean puolen perusasennot pakkaa jäämään vähän vinoon. Jo kurssilla saatiin oikean puolen seuruussa aika hyvä roti oik. käännöksiin (Wiima joutuu peruuttamaan), hiottiin niitä oikein järjestelmällisesti.
Siitä on selvästi ollut hyötyä, että ollaan aika paljon harjoiteltu Wiiman kanssa takapään käyttöä ja neiti tietää ja tuntee takajalkojensa olemassa olon, ne eivät siis pelkästään seuraa perässä, jihuu! Vasemmalle käännöksissä (oik seuruu) Wiima jätättää vähän liian taakse, tähän auttanee palkkioinnin paikan määrittäminen vähän eteenpäin.

Omaan ohjaukseen täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota ja siis  k e s k i t t y ä  siihen hommaan. Radalla tapahtuvat virheet kun liittyvät kaikki omaan ohjaukseeni. Esim eteentuloliike: Jos erehdyn vahingossa antamaan käsivihjeen (käytän sekä sanallista että liikevihjettä, Wiima tietty seuraa paremmin liikevihjeitä) koiranpuoleisella kädellä, niin Wiima Pyörähtää eteentulon sijaan, koska sen vihje on samanlainen eteenpäin suuntautuva kädenheilautus, loppukaarre vain on eri suuntiin.
Ja jos se sitten ehtiikin ennen liikkeeseen lähtöä huomata, että vihjeeni kaartuu eteen (eteentulo) eikä sivulle (pyörähdys), ei se enää ehdi korjata asentoaan suoraan, vaan jää vinoon eteeni. Oma moka, ei koiran.
Kunhan muistaisin ohjata Wiiman liikkeeseen kulloinkin oikealla kädellä ja oikealla tavalla, niin lopputulos näyttäisi paremmalta.

Ohjatut kurssit ovat tältä erää päättyneet, mutta jatkossa kokoonnumme kerran viikossa harjoittelemaan itsenäisesti yhdistyksemme kentälle sekä rallitokoahan voi harjoitella missä vaan milloin vaan.

(Kiitos kuvista Siv!)



Wiima edustaa
Täällä kotikaupungissa järjestettiin toukokuun lopussa kädentaitajien ja yhdistysten markkinat, nimeltään Skäri Open (Skäri = Skärgården, eli Saaristo, täällä Turun saaristossa kun asustellaan).
Koirayhdistyksellämme oli siellä ständi ja oltiin Wiiman kanssa tietenkin menossa mukana!

Sattui markkinapäiväksi vaan niin hullu juttu, että keskellä auringonpaisteista kevättä oli yksi sateinen päivä = meidän messupäivämme. Onneksi ollaan Wiiman kanssa säänkestävää tyyppiä, mutta markkinavieraat eivät olleet ja se söi hamillisesti vierailijakuntaa.
Onneksi kuitenkin jotkut rohkeat uhmasivat säätä ja Wiima pääsi olemaan sekä pallutuskoira, että esittelemään rallitokoa.


Edustukoira Wiima Wimpsahdus Kukkanen markkinakojun edustalla.
Valmiina ottamaan vastaan haleja ja esittelemään rallitokoa.

 Pieni märkä koiraeläin. Voi voi <3

Kostean kelin rallaajat!
Aika innovatiiviset rallitokon kylttitelineet?
Pyykkipoika on hyvä ratkaisu moneen asiaan :) !
Sittemmin olen tilannut ja noutanut yhdistyksellemme ihan oikeat, tehtävään tarkoitetut kylttitelineet, ja kyllä helpottui radanteko huomattavasti!

Semmoisia (rallitoko- ) kuulumisia täältä tällä kertaa!

Ja se toinen laji tänä keväänä oli Nose Work.
Kirjoittelen siitä lähiaikoina ihan oman päivityksensä, koska siinä meillä oli hieman haasteita.

Mainoskoira ( -ksiko)
Toukokuussa jännättiin parin viikon ajan, että pääseekö Wiima muihinkin edustustehtäviin. Nimittäin Nose Work-kouluttajaamme oli ottanut yhteyttä mainostuottaja, joka kaipasi kiltinnäköistä koiraa mainokseensa. Kouluttajamme oli heti tullut ajatelleeksi Wiimaa (ja paria muutakin koiraa).
Niinpä pyynnöstä lähetin Wiima Wimpulasta pari kuvaa tuottajan katsottavaksi. Koitin valita sellaiset kuvat, joista koiran yleisolemus ja ilme kävisivät hyvin ilmi, sekä vielä sellaisen, josta kävisi ilmi, että Wiima on aika helposti ohjailtavissa, jonka arvelin olevan tärkeää.
Itse tehtävä olisi kylläkin ollut aika helppo - kuulemma koiran piti istua portailla kenkiään sitovan miehen vieressä ja oltaisiin ikään kun lenkille lähdössä.
No, kävi sitten niin, että Wiimaa ei valittu. Höh. Tarvittiin kuulemma isompi koira ja valituksi tuli leonberg-rotuinen karvakorva. Vähän isompi siis kuin meidän neiti. Olisi kyllä ollut hauska kokemus ja mainostettavan tuotteen menestys taattu :) .

Muuten on kesä lähtenyt mukavasti käyntiin. Juoksutkin on 'podettu' kuten Wiimalla vuosittain toukokuussa on tapana. Tällä kertaa olikin varsin kuivat juoksut, vuotoa ei juuri nimeksikään. Ei tullut pidettyä neidillä sisällä edes housuja jalassa, olohuoneen vaalean maton kylläkin kääräisin rullalle, varmuuden vuoksi.

Ei pedillä, ei matolla, vaan siinä välissä.

Mukavaa alkukesää!




sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevät on täällä!

Tänään tuntui keväiseltä. Aurinko paistoi ja metsälenkillä piti takki riisua lanteille, kun alkoi tuntua liian lämpimältä.

Kierrettiin Wiiman kanssa tänään täkäläinen Sattmarkin luontopolku (linkki).


Polku alkaa Sattmarkin kahvituvalta, joka on aluan alkujaan läheisen Lofsdalin kartanon (Lofsdal Gård) vanha pursimiehen torppa. Kahvitupa oli vielä kiinni, mutta aukeaa varmaan viimeistään vappuna. Lenkin päätteeksi meillä onkin usein tapana ostaa kahvituvalta kupponen kahvia ja vastaleivottu pulla ja nauttia se ulkopenkeillä, jotka kesäisin tuohon tuvan eteen nurmikolle nostetaan. Ulkopenkeissä on sekin hyvä puoli, että Wiimakin pääsee mukaan :)

Kahvituvan vierellä on paikallisen kalastajan kalasavustamo, josta saa ostaa vasta savustettua kalaa ja muita ihania kalatuotteita sekä saaristolaislimppua. Olenkin kesäaikaan kyseisen putiikin vakioasiakas, savukala on herkkua!
Pihamaalle avattiin viime kesänä myös pieni kesäravintola, joka ei näy kuvassa, sitä en ole vielä tullut kokeilleeksi.


Luontopolun alkupäässä kallion laella on kiviröykkiö. En ole ihan varma, että onko se muinaishauta vai ihan vaan jääkauden muisto. Epäilen jälkimmäistä, mutta toisaalta muinaishaudat sijaitsevat tyypillisesti korkeilla paikoilla.

 Tiennäyttäjäni





Osa reitistä on metsäpolkua ja osa tällaisia hiekkateitä. Reitti on merkitty sinisin maalimerkein - puun rungossa, kivessä tai maantiekepissä :) . 



Kaikenlaisia kevään merkkejä bongasimme. Kuten mm runsain mitoin leskenlehtiä ja pajukissoja. 


Lenkki kulkee paljolti Lofsdalin kartanon mailla. Tässä jonkinlainen talousrakennus, jonka takaa kuljimme. Se on minusta upea värityksineen, hienoine ikkuineen ja koristeineen.


Jos ei tässä ole Rölli Peikon metsä ^ , niin sitten ei missään.  Saatoin melkein kuulla menninkäiset ja muut pikkukansan heppuset ja ehkä jopa näinkin heistä vilauksen :) .
Mielikuvitus alkaa juosta tällaisissa satumetsissä.


Yksi ääni, joka kuului joka paikassa, oli lorina ja lirinä. Maaperän sulamisvedet ne siellä pauhasivat ojissa ja purosissa. Ihana keväinen ääni!


Tässä koitin ottaa vähän sellaista taidekuvaa, mutta en oikein saanut hyviä säätöjä kameraani. 
Halusin kiinteät kohteet teräviksi, mutta sitten liikettä veteen ( = pitkä suljinaika), mutta tulos ei ole ihan sellainen mitä tavoittelin. Kuva ei ole mistään kohtaa terävä...kuvaajalla oli epävakaa käsi.
Mutta tällään sen silti tähän, kun jostain ihme syystä tykkään tästä tuhrukuvasta silti.



Sattmarkin vierasvenesatamassa on vielä autiota. Mutta vesi on jo sula! Kohta saadaan paatti vesille :) !



Sattmarkin sillan alla. Yllä kulkee Saaristotie, joka vie Paraisilta pitemmälle saaristoon, Nauvoon, Korppooseen, Houtskariin..


Yhtäkkiä näin, että Neiti Koiranen oli maassa selällään ketarat pystyssä ja hieroi itseään johonkin ihanaan hajuun. Ihanaan. Niin varmaan. Meillä on valitettavan harvoin yhteisymmärrys siitä, mikä haju on ihana ja mikä ei... 

 "Wiima, tules pois sieltä!"



Ja sitten löytyi tällainen aarre. Keppi, eikä ihan pienimmästä päästä :D

Kiva reissu! Metsässä on kivaa. Ja ihanan pitkällä oli jo kevät. Vielä kun olisi saanut sen kahvikupposen siellä kahvituvalla. Mutta se sitten ensi kerralla :) !

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Tihkusateinen Turku

Pääsiäislauantaina eli lankalauantaina teimme täkäläisen koirayhdistyksen kanssa lenkin Turun keskustassa näiden tuttujen, omien kotikaupunkimme reittiemme sijaan. Pääsiäisen vietto rajoitti osallistujien määrää ja meitä oli tällä kertaa reissussa vain kolme.

Mutta kiva reissu oli ja Turku oli kaunis kuin aina, vaikka keli olikin tihkusateinen.
On piristävää välillä lähteä muille poluille lenkkeilemään kuin näille kotoisille.
Plus että (maalais-) koiralle on kovin hyödyllistä tottumismielessä päästä liikenteen vilinään, erilaiseen äänimaailmaan, parkkihalleihin ja ostoskeskuksiin.

Nyt meillä oli mukanamme pikkuisen aremmanpuoleinen pikkupentu, joten koitettiin pitää ärsykkeet maltillisina, emmekä siten poikenneet ihan vilkkaimmille kaduille. Sen aika on sitten kun pentunen saa vähän lisää rohkeutta. Pikkuhiljaa hyvä tulee :)

Mutta Wiiman käytöksestä iloitsin - sen kanssa voi hyvin mennä paikkaan kuin paikkaan, ja neiti pääsääntöisesti tietää käytössäännöt, eikä emännän tarvi (yleensä) häpeillä :) !

Harmajata vain. Sumuinen tihkusää nielee sisäänsä kaikki värit. 
Aurajokimaisema on silti tunnelmallinen.

 
Wiima toivonee kuonoonsa lisäsenttejä. Kurottaa, kurottaa, vaan ei yllä nuuskimaan pentusta :)
Hieman naurattaa tuo neidin kurotteluasento, profiilista tulee äkkiä katsoen mieleen varis tai noita-akka näin pääsiäispyhinä!