lauantai 5. elokuuta 2017

Päiväreissu Örön linnakesaarelle

Alkuviikosta teimme reissun, jota olimme suunnitelleet jo pitkään, eli vierailimme Örön linnakesaarella. Örö sijaitsee Kemiön Kasnäsissa, Lounais-Suomessa.

Vaihtoehtoina kulkupeliksi meillä oli oma vene taikka sitten jokin yhteysalus. Kuten koko kesä, oli myös reissupäivä aika tuulinen, vaikka lämmin, että meitä ei houkutellut reissata omalla moottoriveneellä koko kuoppaista matkaa Paraisilta Kemiöön. Etenkin kun meillä tietenkin oli myös Wiima mukana. Varasin siis meille paikat aamulla Kasnäsistä lähtevään vesibussiin ja paluumatkan samalla kulkuvälineellä ja samaan paikkaan sitten illalla.

Saavumme Örölle vesibussikyydillä, matka-aika n 45 min.
Menomatkalla jouduimme istumaan vesibussin takaosaan, jonne moottorin ääni kuului todella hyvin eli kovin ja koiran korkeudelta ei pressujen vuoksi nähnyt ulos. Wiima oli menomatkalla selkeästi hieman huolissaan siitä, että miten tässä käy.
Paluumatkalla hoksasimme jäädä ulkotilaan vesibussin etuosaan, ja nyt Wiima reissasi ihan rentona :)

Örön saari on linnakesaari; Venäjä linnoitti saaren Suomen vielä ollessa osa Venäjää, ja sitten itsenäisyyden ajan koitettua on saari toiminut Suomen puolustusvoimain linnakkeena ihan viime vuosiin asti. Niinpä saarella on nähtävillä jos jonkinlaisia tykkejä, poteroita ja myös aiheeseen liittyviä valokuva- yms. näyttelyitä. Lisäksi jäljellä on silloisten asukkaiden, sotaväen ja huoltojoukkojen rakennuksia, kuten majoitus- ja kerhotaloja.


Alempi jättiläistykki on edelleen suunnattu kohti Bengtskäriä, koska Örön tykeillä on vuonna 1941 osallistuttu ns. Bengtskärin taisteluun.

Tähystystorni ja yksi saaren vuokramökeistä - muuten, tuo mökki oli nimeltään Käärmemurju. Kuvannee ehkä olosuhteita silloin joskus aiemmin...

Örön vaiheista kertova näyttely. Valokuvia ja pienoismalleja.

Wiimakin arvosti näyttelyn antia.

 


Mutta totta puhuen, enemmän kuin nuo sota-ajan muistot, jotka nekin toki oli mielenkiintoisia, minua kiinnosti kuitenkin Örön hieno ja monipuolinen luonto ja saaren useat hyvät vaellusreitit.
Saarella oli tavallista mäntymetsää, oli lehtipuulehtoa, oli hiekkaharjua ja -rantaa, oli kallioita, oli katajaista laidunmaata ja varmaan vielä muutakin. 


Mikä tämä luontotyyppi on nimeltään? Tämä on se, jota yllä kutsun "katajaiseksi laidunmaaksi", tuollaista heinikkoista. Myös kanerva näyttää siinä viihtyvän. Mutta en tarkalleen tiedä, miksi tällaista maastoa oikeasti pitäisi kutsua?

 Hiekkarannalla oli kiva vähän päästellä höyryjä - koiran siis :) , rannalla ei ollut meidän lisäksemme muita, niin koiraa saattoi pitää vähän vapaana muiden pelästymättä tai ärsyyntymättä.
Hiekkarannat ja hiekkakasat aikaansaavat Wiimassa usein hassut hiekkahepulit
😊, jolloin pitää vähän laukata ympyrää korvat sukkana päätä myöden.



Saarella on kivoja vaellusreittejä, jotka välillä ovat tällaisia hieman leveämpiä polkuja..

... välillä vähän kapeampia polkuja...

.. ja sitten ihan tällaisia pieniä kävelyteitäkin...

... joilla oli erikoisia nimiä, kuten Pitkä Ikävä ja Lyhyt Ikävä. Varmastikin perua siltä ajalta kun sotilaspojat olivat saarella tosihommissa.




Tällaiset retkikohteet, jossa on vaellusreittejä ja mielenkiintoista nähtävää ovat ihan kullanarvoisia. Meillä ei ollut ihan tuhottomasti aikaa, koska olimme riippuvaisia vesibussin kyydistä. Ehdimme tehdä noin 6 kilometrin lenkin ja sitten kiirehdimme vielä Örön vierasvenesataman rantaravintolaan, joka oli mahdottoman kiva ja henkilöstö todella mukavaa - iloisia ja mutkattomia nuoria, tyttöjä ja poikia kesäduuneissaan. 



Ylempänä näkyvästä tönöstä tilattiin ja haettiin juotavat, kahvit ja leivonnaiset. Sitten tuotiin itse tilauskuponki tähän harmaaseen kokin kojuun, ja hän toimitti sitten ruuat pöytään. Homma toimi erinomaisesti :) ! Itse tilasin kana-ceasarsalaatin ja isäntä päivän kala-annoksen, molemmat annokset olivat oikein herkullisia.


Wiimalle oli tietenkin varattu vähän omia herkkuja mukaan ruokailuhetkeä varten, ja sehän toisaalta myös herkutteli pitkin matkaa vaeltaessamme 😋 :

Jos ikinä liikut näillä seuduin tai päätät tulla kauempaakin, iso suositus vierailulle Örön saarella. Ja se on erinomainen retkikohde myös koiran kanssa, kuten kuvista ilmi käy.
Tänä kesänä emme varmaan ehdi vierailla tuolla uudelleen, mutta ensi kesänä tahtoisin mielelläni palata, sillä saaren pohjoisrannat jäivät vielä kokonaan näkemättä ajanpuutteen vuoksi.


Örön rantakallioilla vähän poseerausta, tietenkin 😊

Sitten oli aika hypätä vesibussin kyytiin ja hyvästellä Örö


'That's all folks!' - tältä kertaa 💚💚💚





tiistai 18. heinäkuuta 2017

Möksä- NoseWorkia laakerintuoksulla ja kisauutisia

Kulunut kevät ja kesä ollaan harjoiteltu hajunetsintähommia säännöllisesti. Kerroinkin edellisessä päivityksessä - vai kerroinko 😊 - että kuulumme joka toinen viikko kokoontuvaan treeniryhmään. Siinä välissä sitten harjoittelemme miten milloinkin, joskus itseksemme, toisinaan porukassa. Treenit on lähes säännönmukaisesti joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olleet eucalyptuksen hajulla, joka siis on NW 1 luokan haju.

Alkuvuodesta esittelin Wiimalle myös 2 luokan hajun eli laakerinlehden (http://wiimansivu.blogspot.fi/2017/01/) ja tuolloin koiruus ilmaisi laakerinkin ilman minkäänlaisia ongelmia. Sen jälkeen on laakerintuoksu on kuitenkin enimmäkseen jäänyt hyllylle, lukuunottamatta niitä paria kertaa keväällä kun treeniryhmämme vetäjä ujutti myös laakeria hajukätköihin.

Kesäloman alkaessa keksin napata laakerintuoksun mukaan ja eilen tein sitten koiraneidille pienet harjoitukset. Tein ensin itse etsintäalueen metsämaastoon. Ensimmäisen löydön kohdalla kävi sitten niin, että neiti kyllä löysi hajun, haisteli sen tarkkaan, mutta jätti ilmaisematta. Uusi tuoksu ja maastoetsinnän metsänpohja taisi hieman sekoittaa neitikoiran päätä. Mutta palikat oli kohdillaan heti sen jälkeen, sillä toisella löydöllä ilmaisu jo tuli tavalliseen tapaan. Wiima löysi hajut maastosta todella nopeasti - vähän liian nopeasti, koska olisin halunnut harjoitella samalla myös maastoetsintää itseään.

Isäntä oli sillä välin tehnyt vielä toisen etsintäalueen mökin taakse. On aina parempi päästä etsimään toisen tekemiä piiloja, koska itse tehdessä ne omat kätkönsä tietenkin tietää ja kehon kielellä saattaa koiralleen tulla etsintävaiheessa jotain paljastaneeksi.
Lisäksi tietenkin toisen tekemillä kätköillä tulee varmistettua se, ettei Wiima esimerkiksi etsi hajulähteitä, jotka tuoksuvat minulta vaan se etsii nimenomaan niitä etsittävän hajun tuoksuisia piiloja.
Tämä pieni filminpätkä on tuolta mökin takana olevalta alueelta. Wiiman ilmaisu on istuminen, se on aavistuksen verkkainen, kuten filmillä näkyy, mutta onneksi varsin selkeä 😅 :




Jos ei filmi näy, niin se näkyy tällä linkillä (linkki vie Wiiman googlealbumiin) : https://photos.app.goo.gl/BdBlKxVGua52Qug53)


Mutta vaikka ilmaisu on tuollainen verkkaisen oloinen, niin välillä ollaan kyllä tosi nopeita!
Osallistuttiin Wiiman kanssa pari viikkoa sitten epävirallisiin NW-möllikisoihin täällä Turun seudulla. Virallisia kisojahan*** ei täällä päin ole vielä ollutkaan - yhdet on tulossa elokuussa, mutta en mahtunut mukaan, paikat olivat menneet ensimmäisen tunnin sisällä! Höh ja pöh :) !
Mölleissä oli neljä osa-aluetta, joista laatikoilta saatiin Wiiman kanssa kisan paras aika ja voitettiin se osakilpailu! Hyvä Wiima!
Wiiman kanssa odotellaan vuoroamme.
Paikalla oli muistaakseni 15 koirakkoa vaikka kuvassa näkyy vain yksi nelijalkainen.

Laatikkoetsintä oli sisäetsintä, kuten tietysti itse sisäetsintäkin. Sisäetsinnöistä Wiima sai kovasti kehuja ja tuomari kehui ilmaisua hyväksi ja selkeäksi, sekä etsintätyöskentelyä ylipäätäänkin hyväksi ja järjestelmälliseksi. Saimme etsinnöistä täydet pisteet.

Ulkoetsinnät ei sujunut ihan niin hyvin. Ajoneuvoetsinnässä oltiin kyllä nopeasti hajulla, mutta aikaa söi kun en itse ollut ihan varma Wiiman ilmaisusta - tiesin sen olevan hajulla, mutta en oikein heti osannut siitä lukea, että missä haju tarkkaan ottaen sijaitsi. Tästä osakilpailusta saimme täydet pisteet, mutta aikaa kului hieman ja tuomarin kommentti oli, että Luota Koiraasi. 
Ja sitten ulkoetsintä oli maastossa, jossa oli tiukka aikaraami. Aika moni koira missasi kätkön, mutta olisin tietenkin itse halunnut olla löytäjien joukossa! Paikalla oli kova tuuli, ja aluenauhat rätköttivät tuulessa. Ne veivät hieman Wiiman huomiota. Emme ehtineet tutkia koko aluetta sallitussa ajassa, joten jäimme pisteittä tässä etsinnässä. Tuomarin kommentti tästä etsinnästä oli, että Koira kaipaa harjoitusta maastoetsintään.

Kiva ja opettavainen kokemus!

***edit: kirjoittelen tuolla yllä Nose Work -lajin virallisista ja epävirallisista kisoista. Niin sanottuja oikeasti virallisia kisojahan lajissa ei vielä järjestetä. Tulokset eivät esim tule Koiranettiin.
Laji on niin uusi ja hakee vielä muotoaan. Virallisilla kisoilla Nose Workin osalta tarkoitetaan sellaisia kisoja, joiden tulokset merkitään NW -kisakirjaan, jonka koirakko saa suoritettuaan kyseisen kisaluokan hajutestin. Ehkäpä NW jonain päivänä on myös Kennelliiton hyväksymä laji ja kisat saavat silloin ihan oikeastikin virallisen statuksen.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Road Trip ja nähtävyyksiä Raumalla

Pari viikkoa sitten lomaviikon aluksi oli asiaa Tampereelle. Ja koska itseni on pitkään tehnyt mieli nähdä Rauman Vanha Kaupunki tai Vanha Rauma kuten sitä kutsutaan, niin päätimme tehdä reissun pitkän kaavan mukaan, vaikkemme koko reissun aikana olleet edes 200 kilometrin päässä kotoa. Sen sijaan, että olisimme körötelleet illaksi kotiin, teimmekin hotellivarauksen ja käytimme reissuun kaksi päivää.

Tampere-asian hoitamisen jälkeen käänsimme siis auton nokan kohti länsirannikkoa ja ensimmäinen pysähdys oli Sastamalassa. Nälkä nimittäin kurni jo suolissa ja ajoimme rantaan kivalta näyttävän Laiturikahvilan pihaan. Se olikin hyvä valinta ja hampurilaiset olivat herkullisia!

 Kuva on Sastamalan venelaitureilta Rautavesi-järven rannalta.
Tampereelta kun starttasimme, niin satoi ja matkalla kohti Sastamalaa satoi vielä enemmän, mutta sitten pääsimme pilvenreunan ohi ja loppureissu tästä Sastamalan pysähdyksestä eteenpäin oli jo poutainen. Taivaalla ne uhkaavat pilvet kuitenkin vielä keikkuvat :)

Kaikki riippuu kuitenkin kuvakulmasta. Tässä tuo sama maisema kuvattuna aavistuksen toisesta suunnasta. Ei näytä enää niin uhkaavalta, eihän :)

Kun me isännän kanssa mussutimme hampurilaisiamme, niin Wiima puuhasi tämmöistä. Oli se onni ja ns luojan lykky, että tuli juuri tuossa kahvilassa pysähdyttyä, sillä kahvilan erittäin mukava tarjoilijapoika sanoi, ettei ollut ikinä ennen suomenlapinkoiraa nähnyt. Ja nyt kun näki, niin hänen mielestään ne olivat varsin mukavia hännänheiluttajia.

Sastamalan jälkeen köröttelimme Raumalle asti. Oli ehtinyt tulla ilta, joten kirjauduimme hotelliin, ja sitten teimme pienen kierroksen keskustassa ja kävimme syömässä. Jos koskaan piipahdat Raumalla, niin pistä pääsi sisään Amarillon ovesta - rakennus on todella upeassa melkein voisi sanoa kivilinnassa! Mutta meillä kun oli koiruus mukana, niin söimme tietenkin taas terassilla.

Hotelli Kalliohovi tarjosi meille oikein kivan huoneen ja eka kerroksesta vielä, niin oli helppo Wiiman kanssa piipahtaa vielä ennen nukkumista pikapissalla, kuten myös aamulla ennen kaksijalkaisten aamupalaa. Jos matkustat koiran kanssa Raumalle, niin tätä hotellia voin lämpimästi suositella :)
Wiimukkainen hotellihuoneessa.
Yöpyminen meni hienosti ja Wiima oli kuin jatkuvasti matkustelisi ja asuisi hotelleissa - eli sen enempää ihmettelemättä paineli kotoa mukaan otetulle pedilleen ja ryhtyi koisimaan.


Aamiaisen jälkeen köpöttelimme sitten ihmettelemään sitä kuuluisaa Vanhaa Raumaa, joka on muuten UNESCO:n maailmanperintöluettelossa. Ja siinä sitä olikin ihmettelemistä: kauniita puutaloja vieri vieressä kaupungin keskustassa. Ja parasta on, ettei kyse ollut mistään museoalueesta vaan elävästä kaupungin keskustasta.


Kitukränn

Eniten ehkä ihmettelin sitä, että autojen sallittiin niin suuressa määrin ajaa tuolla vanhan kaupungin kujilla. Näissä blogin kuvissa ei näy se automäärä, mutta niitä oli välillä ihan ruuhkaksi asti. Minusta olisi hyvin voinut tehdä osan kaduista täysin autottomiksi, kun välimatkat kävelylle olivat lyhyet.


Rauman kaunis kirkko


Vanhaa kaupunkia ja sen kauppoja ja museoita (enemmän kuitenkin sitä ulkopuolelta katsomista, koska koiruus oli matkassa mukana. Mutta pariin putiikkiin ja museoon en voinut vastustaa halua poiketa, ja isäntä ja Wimppu nauttivat sen aikaa kauniista päivänpaisteesta) kierrettyämme alkoi meitä jo hiukoa ja poikkesimme torikahville. 
Torilla oli mukavasti vilinää ja vilskettä. Oli vihannesmyyntikojuja, kalaa ja sitten näitä yhdistettyjä kahvi- ja jäätelökojuja ihan useampikin kappale. 

Tuosta kojusta isäntä poikkesi ostamahan pussillisen herneitä, joita sitten popsimme jäätelön ja kahvin päälle jälkiruuaksi. 


Raumalla on myös hauskoja taideteoksia, tässä niistä muutama:
Nämä ovat Sulottaret. Neitikolmikko, jotka kylpevät Rauman kaupunkia halkovassa kanaalissa. Talveksi ne kuulemma siirretään sisätiloihin. Se on hyvä, sillä noissa vaatteissa voisi muuten palella.

Tämä on Rauman tyttö eli Rauma Flikk - siis tuo vasemman puoleinen. Tuo oikeanpuoleinen taas on enempi lapintyttö, joskin tuo yksilö yllättäin myös saaristolaistyttö :)

Rauman kaupungintalo oli itsekin kuin taideteos.
Minusta tässä oli melkeinpä Etelä -Euroopan tunnelmaa!

... mitä, ai tämäkö ei siis olekaan taideteos?...


SAMMALLAHDENMÄKI
Iltapäivällä suuntasimme ihan toisenlaisiin maisemiin, nimittäin kävimme tutustumassa Rauman Sammallahdenmäkeen, joka myös kuuluu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Sinne se valittiin vuonna 1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena. Kyseessä on Pohjoismaidenkin mittakaavassa ainutlaatuinen ja edustava pronssikautinen hautaröykkiöalue; alueella on yli 30 kivistä hautaröykkiötä. 



Juomapaussi - keli oli nyt aika helteinen

Sammallahdenmäen reissu olikin monella tapaa hyvä valinta matkakohteeksi. Ensiksikin tietenkin yleissivistyksen vuoksi - oli mielenkiintoista nähdä noita röykkiöitä ja kuvitella miten se pronssikautinen ihminen mahtoi noilla seuduin elellä. Ja lisäksi siitäkin syystä, että samalla saatiin tehdyksi tunnin koiralenkki, josta neiti Koiranen erityisesti nautti helteisen kaupunkikäppäilyn jälkeen. Tuolla Sammallahdenmäellä polku nimittäin jatkui mukavana luontopolkuna hautaröykkiöalueen jälkeen.




Ja sitten Sammallahdenmäen jälkeen suuntasimmekin jo autonnokan kohti kotia. Matkalla poikkesimme vielä Uuteenkaupunkiin, jossa syöpöttelimme päivällisen. Uudenkaupungin rantoja olisi niitäkin ollut kiva tutkailla pitempäänkin, mutta nyt alkoi jo olla hinku päästä kotiin ja muihin puuhiin.
Kivaa oli huomata, miten vaivaton ja mukava reissukaveri Wiima on. Se on tilanteessa kuin tilanteessa rauhallinen, malttaa kiltisti odotella ravintoloiden terasseilla kun me ihmiset ruokailemme ja hotellissakin jäi rauhallisena huoneeseen kun poistuimme aamiaiselle. 
Toisaalta koiran kanssa matkustaminenkin on helppoa, etenkin näin kesäaikaan, kun terassit ovat auki ja voi syödä ulkona. Koiran kanssa saapuessa herättää yleensä vain positiivista huomiota ja useimmissa paikoissa tarjoudutaan heti tuomaan koiralle vettä tai ainakin sitä vähän rapsutellaan. 

Se oli kiva reissu, ja tuollaisia irtiottoja pitäisi harrastaa useammin. Ei tarvitse aina matkustaa kauas nähdäkseen jotain uutta :)






maanantai 15. toukokuuta 2017

Back to Basics ja kevättäkin jo rinnassa

Hups! Edellisestä kerrasta on hurjasti aikaa! Miten ihmeessä tämä aika valuu käsistä, niin ettei muka ole aikaa tänne blogin puolelle kirjoitella. Ja kuitenkin haluan pitää blogin elossa - monestakin syystä. Ensiksikin tykkään kirjoittelusta, vaikka se ei näiden superpitkien taukojen vuoksi ole ehkä niin ilmiselvää. Lisäksi bloggailu on hyvä tapa laittaa asioita muistiin - ei ole vain yksi tai kaksi kertaa kun olen tarkistellut joitakin yksityiskohtia täältä blogikirjoituksista oman muistini pettäessä tai hidastellessa.

Nyt pitäisi sitten varmaan kertoa kuulumisia. Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu 😊!

Tässä välissä on talvi edennyt kevääseen. Joskin kevätkeleistä olemme ehkä saaneet nauttia vain tämän kuluvan viikonlopun. Lunta on tullut runsain mitoin vielä toukokuussakin. Tällaista toukokuuta en kyllä aiemmilta elinvuosiltani muista!
Lumisade Turun jokirannassa toukokuussa 9.5.2017

Nyt onneksi tämä toukokuun puolenvälin viikonloppu on ollut keväinen, tästä se lämpeneminen sitten toivottavasti alkaa.

Wiiman kanssa on tänä keväänä keskitytty entiseen tapaan Nose Workkaamaan sekä vähän TOKO-treeniä myös.
TOKOhan on meille vieras laji - rallytokoa olemme harrastaneet paljonkin, mutta TOKOa ei. Kurssilla on käyty läpi alokasluokan liikkeitä, jotka ovat nyt aika mukavalla hantilla - siis ei tietenkään mitenkään valmiita, mutta tiedän nyt miltä niiden suurinpiirtein kuuluisi näyttää, ja jonkinlaisia niitä muistuttavia liikkeitä saadaan itsekin aikaiseksi. Mutta yllätyksenä on tullut noutokapulan suussapitämisen vaikeus!
Wiimahan on ns kantajakoira. Eli vaikkapa kun kotiin tulee ihmisiä - omia tai vieraita - niin Wiimalla on kiire hakea kannettavaa suuhun, ennen kuin ehtii tervehtimään. Mutta nyt kun olisi kyse siitä, että kapula  p i t ä i s i  ottaa suuhun, niin siitä ei tule nyt yhtään mitään. On koitettu leikkiä, on koitettu arvottaa kapulaa, kapulaksi on hankittu kapulan näköinen lelu ja vaikka mitä temppuja, mutta en ole vielä edennyt asiassa siihen, että Wiima pitäisi sitä suussaan tai edes ottaisi kapulan suuhunsa. Heti kun neiti tajuaa, että tää oli taas tää juttu, niin hän katsoo loukkantuneena poispäin 😳😕...
Joskin totuuden nimissä, en ole alun jälkeen ehtinyt tätä taitoa harjoitella niin paljon kuin olisin halunnut.

Kaukokäskyjen asentovaihtoja ollaan hiottu. Wiimahan siis kyllä osaa istu ja maahan -käskyt, mutta se pakkaa ottamaan niiden väliin pieniä väliaskelia. Asiaan auttaa jos olen ihan lähellä ja ohjaan oikein huolella käsiapua käyttäen. Varmasti kun liike jossain vaiheessa syöpyy Neiti Koirasen hienostuneeseen lihasmuistiin, niin siinä vaiheessa voisi sitten alkaa kasvattaa etäisyyttä.
Mietin vaan sellaista, että kun rallytokossa haluan, että Wiima menee seisonnasta etujalkojen kautta maahan, niin en tahtoisi tärvellä sitä liikettä sellaiseksi, että neitiä alkaisi houkuttaa rallyradallakin laskeutua istunnan kautta makuulle. Siinä minun on oltava tarkkana.

TOKOn paikallejäävät sujuu aika hyvin, Wiimalle on paikalleenjäämiskäsky muodostunut varsin vahvaksi. Ei lähde kursilla haahuamaan, vaikka vieressä istuu vieras koira, siitä olin iloinen!

TOKO-kurssi on kuuden kerran kurssi tässä keväällä - en usko, että sen jälkeen jatkamme siitä eteenpäin TOKOtiellä, muuta kuin omatoimisesti ja tällaisin pienin kurssispurtein, mutta halusin tutustua noihin alo-luokan liikkeisiin ja lisäksi halusin jotain uusia haasteita tottelevaisuuspuolelta, kun rallya on tullut hiottua niin pitkään. Kurssilta olemme saaneet myös koulutuksellisesti paljon lisää ajateltavaa, ja lisää ehdimme saada kun kurssi etenee :).

Nose Workkia on treenattu koko kevät. Samalla tavalla kuin syksylläkin - järjestetyt treenit joka toinen viikko ja siinä välissä vaihtelevasti itse omia treenejä. Wiimasta on tullut hommassa varsin pätevä ja myös innostunut. Tällä hetkellä työstän omissa treeneissä joko korkeita kätköjä sekä sellaisia kätköjä, jotka ovat ihan vaan kulkureitillä ja "keskilattialla". Wiima pakkaa nimittäin tilaan tullessaan hakemaan hajuja reunoista, rakenteista ja esineistä. Mutta jos haju onkin keskellä lattiaa ( / maata) ilman mitään kiinnekohtaa, niin Wiima ei oikein hoksaa hakeutua sitä hakemaan. Myös portaat on vaikea paikka - Wiimalla on ajatus, että haju on portaiden ala- tai yläpäässä, mutta ei keskellä portaikkoa, koska ne ovat kulkemista varten 😋, joten nyt koitan tehdä sille kätköjä juuri tällaisiin paikkoihin, joissa Wiiman mielestä kätköä ei voi olla!
Tosi iloinen olin yhdestä maastotreenistä pari viikkoa sitten. Kuvittelin, että maastotreeneissä eucalyptukset ja laakerit jäisivät toiseksi, ja enemmän kiinnostaisi muut hajut, kuten ihanat koiranpissat. Mutta niin vaan etsi koiruus kaikki NW-hajut alueelta ja siitä huolimatta, että hölmö ohjaaja mokasi ja koitti kiskoa koiraa pois hajulta... (Note to Self: Trust Your Dog!!)

 

Nose Work -treenejä: Laiturille oli hyvä tehdä "keskilattia" -piiloja, koska siinä oli lankkujen välissä hyviä kiinnityspintoja. Tuulen pyöriminen lankkujen välissä toi etsintään lisähaastetta, muttei voittamatonta, sillä niin vaan hajut kuitenkin löytyivät :)
Tuo toinen kuva lienee sitten jotain rauniohässäkkää 😃 - no ei; oikeasti halusin yhdistää etsintään vaativan alustan ja tuo Paraisten sataman merimerkki eli kummeli sopi hyvin siihen tarkoitukseen :D.


Blogitekstin otsikko on Back to Basics, eli paluu perusteisiin. Ja se tulee siitä, että ehkä kaikkein innostunein olen tällä hetkellä semmoisesta, kun tulin ilmoittautuneeksi täkäläisen koirakoulun perustaitokurssille. Kurssilla opetellaan perustaitoja, joista on hyötyä kaikilla harrastuskentillä, mihin sitten Wiiman kanssa 'joudutaankaan' sekä ihan arjessa myös.
Kurssiaiheotsakkeet eivät olleet ihan vieraita alun alkaenkaan - luopumista, kohdetyöskentelyä, kontaktia, yms taitoja - mutta tekemistä niissä meillä silti piisaa ja tajusin, että olen viime aikoina tullut keskittyneeksi lajiharrastuksiin ja ihan perusasiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle - joka on valitettavasti hieman alkanut näkyä Wiiman käytöksessä.
Ei onneksi vielä mitenkään dramaattisesti, mutta sen verran, että olen huomannut.
Wiiman taukoharjoitus. Jospa tuosta matosta saataisiin Wiimalle maailman paras paikka :) ?

Niinpä olen nyt kurssin myötä napannut klikkerin lenkeillekin, ja merkkaillut sille sen toivottua käytöstä ja oli kyllä hienoa huomata, miten kontakti parani jo ihan lenkin parin jälkeen.
Tämmöinen herättäjä piti tulla :) !

Että semmoisia puuhia tänä keväänä täällä meillä päin. Ja on tässä ollut muutakin. Muun muassa paimensukuisten lapinkoirien katselmus, jota olin itse järjestämässä. Siitä kuitenkin jossain toisessa postauksessa - toivottavasti jo ihan kohta, nyt kun sain taas tämän kirjoittamispään auki 😊