tiistai 19. toukokuuta 2020

Hammashuoltoa ja polvitarkkeja

Wiima-muori kun täytti kahdeksan vuotta huhtikuussa niin lupasin sille lahjakortin eläinlääkärille hammashoitoon. Ei hän mitenkään innosta hihkunut lahjastaan kuullessaan, mutta tiistaina 19.5.2020 tuli sitten lupaus lunastettavaksi. Nimittäin pidin vapaapäivän ja kiikutin Wiiman Kaarinan Eläinlääkäriasemalle hampaiden kunnon tarkistukseen ja hammaskiven poistoon, sekä kirsikkana kakussa, polvitarkkeihin!

Eihän niiden polvien virallinen tarkastus nyt mikään välttämättömyys ollut, mutta viime vuotisen polvisirkuksen jälkeen ja tilanteen nyt rauhoituttua, minua on askarruttanut, että mihin polven/polvien luksaatioaste olisi nyt asettunut ja halusin sen selvittää.

Tässä odotellaan eläinlääkäriaseman ulkopuolella lupaa saada astua sisään. Näin koronakeväänä piti ilmoittautuminen hoitaa ilman koiraa ja sitten odotella ulkona koiran kanssa kunnes kutsutaan. Saattajia koiralla saisi olla mahdollisuuksien mukaan vain yksi.

Polvien terveystulokset
Ensin tarkistettiin polvet. Ja niin kävi - yllätys ja ihmetys - että polvien luksaatioasteeksi lausuttiin 0/0! Olin tästä vähän ns. äimän käkenä. Olin valmistautunut siihen, että polvet olisivat nyt ykköstä molemmat, mutta niin oli ,ettei lääkäri saanut patelloja mitenkään liikutettua. 
Niinpä Wiiman virallinen polvitulos on edelleen 0/0. 

Joskus kyllä haluaisin käydä koko jutun jonkun ortopedin kanssa läpi, että miten ihmeessä voi nuo tulokset noin paljon heitellä. Toki ymmärrän, että lihaskunto vaikuttaa, ja kun polvivaivojen akuuttivaiheessa polvia arvioitiin (tuolloin epävirallinen 1/2, vasemman eli ykkösen oireillessa), niin oltiin jo oltu viikkoja vähäisellä liikunnalla. Fyssarin mukaan lihaskunto alkaa koiralla laskea jo parissa viikossa. Mutta selittääkö pelkkä lihaskunto siis nämä vaihtelut tuloksissa, en tosiaan tiedä. 
Pientä turvotusta, paksuuntumaa, tuntui vasemmassa polvessa. Lääkäri arveli sen olevan arpikudosta. 

Wiiman kuntohan on siis kuitenkin nyt hyvä eikä polvi oireile yhtään. Hän hyppää, ponnistaa, tekee tiukkoja silmukoita ilman minkäänlaisia ongelmia, joten siinä mielessä tulos vastaa fiilistä.
Edelleen treenaamme useamman kerran viikossa tasapainotyynyllä ja -tyynyillä. Vesiallastreenit on jääneet tuon viheliäisen viruksen vuoksi, kun alkuperäinen ajatus oli ottaa setti allastreenejä tyynyjen rinnalle parin, kolmen kuukauden välein.


Suun terveys
Tämä oli eka kerta ikinä kun Wiima oli hammashoidossa. Sen purukalusto on näyttänyt minusta hyvältä ja kun mitään akuuttia ei ole ollut, niin homma on lykkääntynyt. Nyt ajattelin, että kahdeksan vuotiaan muorin hampaita olisi käytävä näyttämässä, jotta saisin varmuuden tilanteesta.

Wiima odottelee nukutuspiikkiä vastaanotolla onnellisen tietämättömänä, mitä on tulossa.

Niinpä polvitarkin jälkeen Wiimukka sai piikin sievään pyllyynsä ja ryhtyi hissukseen vetämään hirsiä.
Itse lähdin käymään kotona ja sain neuvon palata parin tunnin päästä koiruutta hakemaan, eläinlääkäriasemalta soitettaisiin minulle sitä ennen.

Ja kun palasin, niin minua odotti pöpperöinen, mutta hereillä oleva koiruus heräämistiloissa.
Raporttina suunhoidosta kuulin, että Wiiman hammaskalusto oli hyvässä kunnossa. Hammaskiveä oli ollut (tiesin), mutta kuulemma aika vähän, esimerkiksi ientaskuihin se ei ollut levinnyt lainkaan. 
Eikä muitakaan lisähoitotarpeita oltu todettu, vaan suu oli priimaa. 
Ai niin, Wiima oli saanut myös manikyyrin ollessaan kanttuvei.

Kun se suu kerran on nyt priimassa kunnossa, niin se kai olisi syytä koittaa pitää sellaisena. Niinpä ostin uudet puhdistusvälineet. Tällä kertaa päätin satsata tuollaiseen mikrokuituiseen sormiliinaan, jolla hampaita voisi pyyhkiä. Ajattelin, että harjoitusvaiheessa voisi olla hyötyä siitä, että liinan läpi minulla olisi hyvä kosketustuntuma. Nyt koitetaan luoda hommasta rutiini, kun viimeksi samaa yrittäessäni, luovutin.

Mikrokuituinen sormiliina hammashuoltoon.


Ja kaikki kun on nykyisin digitaalista, niin polvituloskin löytyy jo Koiranetistä :) !
Silmien peilaus on vielä jossain vaiheessa tarkoitus toteuttaa, niin kuulen miten rouvan näkimet pelaavat.


Semmosia tällä kertaa! Hyvien uutisten saaminen on sitten mukavaa!




sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kuusiston linnanraunioilla ja sananen valokuvamallin ammatista

Tässä eräänä iltana olin lähdössä iltakävelylle. Koko päivän olin istunut sisällä etätöissä ja ollut muutenkin kotiympyröissä, ja nyt teki mieli saada vähän vaihtelua. 

Pakkasin Neiti Koirasen autoon ja päätin, että tehdään iltaulkoilu jossain muualla. Harvinaista kyllä, siinä vaiheessa minulla ei ollut vielä ajatusta mihin päätyisin, kun vastoin tyypillistä minääni toimin vähän impulsiivisesti lähtemällä reissuun tietämättä vielä minne :) - ajattelin, että kyllä päämäärä siinä matkalla valkenee, pari vaihtoehtoa oli toki jo lähtiessä mielessä.

Ajaessani ja fundeeraillessani putkahti mielen syövereistä mieleen Kuusiston piispanlinnan rauniot! Nehän olisivat melko lähellä ja edellisestä vierailustani oli jo useita vuosia. Sinne päätin siis suunnata!

Piispanlinnan rauniot sijaitsevat rannassa Kuusiston saarella (Kaarinan kaupunki), joka oli saari siihen aikaan kun rauniot olivat loistossaan, mutta nykyisin maa on jo kohonnut, niin etten itse asiassa tiedä, onko enää kyseessä saari vai ei. Ympäröivä luonto on todella kaunis, lehtomainen,  ja sitä suosivat myös mm. lintubongaajat.

Tällä reissulla minua hieman harmitti, etten ollut tullut ottaneeksi mukaan oikeaa kameraa vaan jouduin näpsimään kuvat puhelimella, mutta enhän arvannut lähtiessäni, miten hienoon paikkaan päädyin.
(Samalla törmäsin kuvia tähän lataillessani pieneen ongelmaan, että uusi puhelimeni lataa kuvat HEIC-muodossa eikä JPGnä. Sain ne nyt konvertoitua JPGksi, mutten vielä löytänyt puhelimesta sellaista namiskaa, jonka avulla olisin voinut muuttaa save as -asetuksia, niin, että kuvat latautuisivat JPGformaatissa. Anna vinkki kommenttikentässä, jos sinulla on asiaan liittyvää tietoa :) )


"Kirkon ylimysten hulppea linna Kuusistossa oli täynnä aikansa arjen ylellisyyttä ja uudenaikaisia ratkaisuja maailmalta. Keskiajalla piispan palatsi oli katolisen Suomen hengellisen elämän ja poliittisen vallan keskus. Linnan tarina päättyi, kun kuningas Kustaa Vaasa määräsi piispanlinnan purettavaksi uskonpuhdistuksen jälkeen. Loiston päivistä jäi jäljelle vain raunio." kohteesta kertoo sivu luontoon.fi (LINK), josta löytyy paljon muitakin tietoja ja vinkkejä tästä kohteesta.

"Kuusiston keskiaikainen piispanlinna rakennettiin Suomen katolisen kirkon piispojen turvapaikaksi Piikkiönlahden rannalle. Se palveli heidän turvapaikkanaan uskonpuhdistukseen asti. Kaikkiaan Kuusiston linnan isäntinä ehti olla 15 katolista piispaa. Linnaa rakennettiin, korjattiin, lisärakennettiin ja käytettiin parisen vuosisataa. Linna oli ainutlaatuinen rakennus Suomessa. Se purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528. Tänään linnasta on jäljellä vain sen pohjakerros." kohteesta kertoo puolestaan VisitKaarina.fi -sivusto (LINK).

Raunioiden takana siintää kauniisti meri. Ennen vanhaan sitä liikuttiin enemmän vesireittejä kuin maanteitse, tieverkkohan oli hyvin vaatimaton jos sitä edes oli, josta syystä tällaiset kohteet sijaitsevat usein rannan läheisyydessä. Tuolta vetten puolelta ne piispat henkilökuntineen saapuivat linnaan, melkein voi kuvitella venheensä tuonne ulapalle lähestymään rantaa.

Wiima joutui tietenkin taas toimimaan valokuvamallina


Portaat, jotka eivät johda mihinkään..

Jos tätä kuvaa tarkkaan katsoo, niin voi nähdä valkoisen purjeveneen, sen purjeen, tuolla puiden välissä.




Jos jonkinmoista holvikaarta :) 


Tuossa yllä vielä pari kuvaa linnan rannasta ja sitä kiertävältä polulta


Kuusiston linnanraunioiden vieressä kiertää myös luontopolku
Olemme kiertäneet luontopolun joskus vuosia sitten, mutta tällä kertaa jätimme sen välistä, kun aika ei iltakävelyllä riittänyt niin pitkään lenkkiin. Tuolloin vuosia sitten muistan, että reitti oli myös vähän huonosti merkitty, joka osaltaan hillitsi hinkuani lähteä ilta-aikaan polulle.

Laitoin kuitenkin reissumme jälkeen vähän kuvia sivulleni Facebookiin ja siellä ystäväni kertoi vastikään lenkin kiertäneensä ja nyt merkinnät olivat oikein hienossa kunnossa! Siispä notetoself - reitti on kierrettävä kesän mittaan :) !

En voinut vastustaa kutsuvaa luontopolkua ihan kokonaan ja teimme polulla pienen 'svengin' rantaan ja sitten takaisin.

  

Luontopolun kiertämisen jälkeen voi olla kiva vielä keittää nokipannukahvit tai grillata makkarat (hännänheiluttajien osasto antaa äänen jälkimmäiselle). Linnanraunioiden alapuolelta löytyykin kiva grillipaikka yleisön käyttöön.


Grillipaikalta aukeaa hienot näkymät rantaan. Kaislikossa oli joutsenen pesä.

*****


Wiima Walokuvamalli Wimpelsson

Tuli mieleen näitä tässäkin jutussa nähtäviä kuvia räpsiessä, että Wiiman harrasteluetteloon pitäisi varmaan rallyn ja nosen perään lisätä myös valokuvamallius!

Minulla kun on se vika, että mielelläni kuvaan näkemääni, maisemia ja muita luontokohteita ja tietenkin Wiimaa. Ja homma on vähän sellainen win-win, kuten nykyisin on tapana sanoa, sillä hän puolestaan saa tietenkin palkkaa poseerauksistaan. 

Viime aikoina olen huvittuneena huomannut, että Wiimasta on tullut todella taitava noissa mallin hommissa ja hän poseeraa vaikkei häntä kuvattaisikaan. 
Vaikkapa siis kun kuvaan maisemaa yhdessä suunnassa, niin samalla hetkellä Wiimakin on ammattimaisesti omalla tahollaan jähmettynyt kuvattavaksi ja sitten tietenkin killittää tarkkana kiitosta ( = palkkaa) odottaen, vaikka kuvausaihe sillä kertaa olikin muualla.

Se on aika hassua, ja toisaalta kääntöpuolena on, että jos haluan kuvata Wiimasta muita kuin poseerauskuvia, niin minulla on oltava suunnitelma tai sitten minun on oltava hyvin nopea 😄!

Valokuvamallin ammatissa voi joutua poseeraamaan kummallisissa paikoissa. 
Esimerkiksi puussa.
Onneksi Wiima suhtautuu kärsivällisesti ja ilon kautta emäntänsä kotkotuksiin!





maanantai 27. huhtikuuta 2020

Onnea tylleröinen!

Tässä välissä ehti jo käymään niin, että Wiima-tyllerö täytti 20.4. kokonaista kahdeksan vuotta!


Hyvää syntymäpäivää rakas, elämäni koira 💗.

Kuvissa Wiima neljän kuukauden ikäisenä ja sitten syntymäpäivänään (8 vee) otettu kuva. Värit olivat pentuiässä hauskasti väärinpäin - siellä missä naamassa nyt on tummaa oli silloin vaaleaa, ja päinvastoin. Värityksen muutos on tyypillinen riistanvärisille lapinkoirille, niille tulee pentuiässä tuollainen hauska maski, joka sitten pikkuhiljaa muuttuu ja vakiintuu.

Värien muutosta tuntuu tapahtuvan vieläkin. Ainakin kuononpäässä, pienimuotoisesti. Kuononpää oli tuollainen tumma, kuin pentukuvassa, vielä senkin jälkeenkun maski muuten oli hävinnyt.
Pikkuhiljaa kuononpäästä tuli tuollainen valkoinen kuin aikuiskuvassa, mutta sekin edelleen välillä tummenee ja vaalenee! En ole kiinnittänyt huomiota, että liittyykö vaihtelut esimerkiksi vuodenaikoihin tai karvanlähtöön.

Syntymäpäivälahjaksi Wiima sai temppuilua koirayhdistyksen kentällä. Kaivoimme esiin rallytokokylttejä sekä agilityn kepit ja välinumerona pallon heittoa ja -noutoa - minä heitin ja Wiima nouti, jos ihan tarkkoja ollaan :) .

Teemoina käännökset, sekä kuvan ulkopuolella oikealla eteentulo, joka joskus jää vähän vinoksi ja merkille lähetys. 


Pieni radanpätkäkin tuli ikuistettua :) .


Olin ennen tätä korona-aikaa ajatellut, että Wiima olisi tällaisen toiminnallisen lahjan lisäksi saanut myös palvelusetelilahjan eläinlääkärille. Mielessä oli silmien peilaus ja ihan vaan terveystarkastus, kun kerran aletaan olla molemmat tässä mainiossa keski-iässä.

Homma kuitenkin jäi vähän vaiheeseen nyt, kun koitan näinä aikoina itse välttää menemästä mihinkään mihin ei ole pakko. Ehtiihän tuota myöhemminkin, vaikka kesällä - luulen, ettei Wiima pahastu, vaikka lahjantulo vähän viivästyykin :) .. saattaapi olla tällaisten lahjojen kohdalla jopa hieman iloinen "armoajasta" :D.



***



sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Monen tyylin nuuskutteluja

Kaiken sen lisäksi, mistä kirjoittelin viime tekstissä, on myös harrastukset tilanteesta johtuen paussilla. Tai siis ohjatut harrastukset. Mutta onneksi nämä meidän lajit, nose ja rally, ovat sellaisia, että niiden puitteissa on helppo keksiä omatoimisia harjoituksia, niitä tosin teen myös ihan normiaikoina. .. no, en kylläkään ihan näin aktiivisesti, kun välillä laiskottaa (yksi syy siihen, miksi pidän kiinni ohjatuista treeneistä :) ).

Nose Work on yleistynyt Wiimalla yleiseksi etsimistaidoksi. Eli hajun ei tarvitse olla Nose Work -haju, vaan muukin etsintä onnistuu, kun perustaito on opittu. Sillä lailla pyrin kuitenkin erottelemaan, jottei koira ihan menisi sekaisin, että muuta kuin NoseWork-hajuja etsittäessä annan Wiimalle aina lähtöhajun sekä käytän hieman eri käskyä, kun taas Nose-etsinnän taas käynnistän ilman lähtöhajua.




Kolikkojen etsintä on aika helppoa, eikä vaadi mitään etukäteissuunnittelua. Treenin toteutan ihan niin helposti, että haistatan kolikon Wiimalla, ja sitten menen ja piilotan sen. Piilolle kuljen mutkitellen ja koskettelen muitakin paikkoja kuin sitä missä kolikko on, ja sitten vapautan Wiiman etsimään. 
En ihan tarkaan tiedä mitä hajukombinaatiota se etsii, mutta luultavasti minulta tuoksuvia kolikkoja. Koska tämä kolikkoetsintä on pelkkää hauskanpitoa ja aktivointia, niin en ole välittänyt harjoitella myös vierailla kolikoilla, eli sellaisilla, jotka eivät haise (tai tuoksu) minulta. Noseworkissahan on tärkeää, ettei koira etsi oman hajuni perusteella vaan etsii omatoimitreeneissäkin nimenomaan NW-hajuja.

Tässä pari filmiä kolikon etsinnästä. Puulle Wiima osasi hakeutua suoraan, vaikka arvelin, ettei ehkä osaisi. Se nimittäin silmä tarkkana seurasi piilotusoperaatiota portin takana :D ja vaikka mutkittelin niin matkallani tuolle puulle, kuin myös palatessani sieltä, sekä koskettelin aitaa ja kiviä yms paikkoja kulkiessani, niin Wiima oli selvästi päätellyt, että piilo on puussa. 



Toinen etsintä oli terassilla ja se ei ollut aivan yhtä nopea. Piilo on tuolissa, jossa on koirien alustahuopa. Wiima haistelee sitä kahdessa erässä - se näyttää kyllä saavan hajusta vainun heti tuolin luokse osuttuaan, koska kiinnostuu tuolista. Mutta ei saa kohdennettua (on aika kova tuuli) ja hylkää tuolin, tekee sitten kierroksen terassilla. Wiima palaa kuitenkin takaisin tutkimaan tuolia ja nythän se kolikko sitten löytyykin.



Pääsiäisenä hassuteltiin taas vähän nose-hajulla ja tein Wiimalle oman pääsiäsispuun, hajuhyrrän.
Ripustin pääsiäismunien muoveja ja muita pikkuesineitä kuivatustelineeseen, haju on takimmaisessa munassa. Tämä olikin aika hauska ja koira aluksi vähän hämmetynyt. 
Eka kierroksella Wiima luuli, että oli saanut hajuhyrrän sijaan leluhyrrän ja merkkasi (ja otti suutuntumaa) ne kaikki. Mutta sitten aukesi neidin nenä ja hän hoksasi, että tässä pitäisi myös etsiä.


Hajuhyrrään toi haastetta myös se, kun esineet roikkuivat aika alhaalla. Eli kun Wiiman nenä bongaa hajun, niin esine karkaakin narun varassa nenän edestä ja Wiima ei tiedä mihin se hävisi :D, ja niin hän rassukka sukeltelee siellä joukossa uudelleen hajua hakemassa. 
Hajulähde sitten lopuksi saadaan paikallistettua ja ilmaistua, ja Wiimukka saa palkkansa :) .

****

Wiiman kanssa ollaan valmisteltu erästä koiranpäivän ohjelmaa. Toimin paikallisessa koirayhdistyksessä ja meillä on ollut tapana järjestää jotain kivaa huhtikuun koiranpäivälle.
Viime vuonna meillä oli puuhatapahtuma, jossa osallistuja saattoi kiertää rallyrastilta agilityrastille ja agilityrastilta tasapainorastille ja myös oli ainakin nosework-rasti ja aktivointilelurasti. Lisäksi toteutimme "Houkutusten valtatien", eli että koiralle annettiin luoksetulokutsu ja luoksetuloreitin varrella oli herkkuja ja leluja. Koirat suoriutuivat siitä.. no, vaihtelevasti :D.

Tässä viime vuotinen NoseWork -rastimme

Houkutusten highway ei mennyt tältä koirulilta ihan putkeen :D


Wiima testailee balanssirastin rengasta tapahtumaa edeltävänä iltana, 
kun olimme laittamassa kenttää valmiiksi.

Kuvat yllä siis viime vuodesta. 

Tänä vuonna järjestämme valokuvasuunnistuksen. Eli piirretään karttaan reitti, ja reitin varrella otettu valokuvia paikoista, jotka pitäisi tunnistaa ja ottaa niissä kuvat omista koirista. Wiiman kanssa ollaan näitä kuvia käyty ottamassa kaupunkilaisten tunnistettavaksi ja tässä niistä pieni kavalkadi.

Tällaiset kivat portaat sijaitsevat Paraisilla pihojen välissä, vähän piilossa.


Tämä ikkuna on Vanhalla Malmilla, Paraisten vanhalla 1700-luvulta peräisin olevalla puutaloalueella, joka on edelleen elävässä käytössä, talot kauniisti restauroituina.
Yhden talon ikkunassa on hauska "somistus".


Uskaltaisitko sinä poseerata näin hurrrjien jellonien kanssa?





maanantai 13. huhtikuuta 2020

Kevät koronan varjossa

Tulipa tästä varsin erikoinen kevät. Kaikenlaisia uhkia olin maailman tilanteessa vuosien mittaan nähnyt; milloin pullisteli itäinen naapurimme, milloin tuntui, että terroritekoja tapahtui "joka puolella" Eurooppaa, joka laittoi harkitsemaan matkustuskohteita. Mutta tällaista uhkaa, minkä edessä nyt olemme, en rehellisyyden nimissä ollut tullut ajatelleeksi. Toki tiesin, että SARSit ja ebolat olivat ihmishenkiä vieneet, aikaisemmin myös ns. espanjalaiset ja hongkongilaiset virukset, mutta ensin mainitut tuntuivat muiden maiden ongelmilta ja jälkimmäiset menneiden aikojen ongelmilta. Eihän tänne Pohjolaan, Suomeen, tällaisia ongelmia tulisi - kunnes tuli.

Itseni kohdalla - ehkä jopa vähän noloa kirjoittaa, kun monella on suuria ongelmia tulojen tai yksinäisyyden kanssa - tilanne on toistaiseksi tuonut aika vähän muutoksia arkeeni. Olen astmani vuoksi riskiryhmää, joten siirryin tekemään etätöitä jo aikaisessa vaiheessa. Se oli ennestään tuttua, koska olin aiemminkin tehnyt etätöitä pari päivää viikossa, nyt teen niitä kokoaikaisesti. Mieheni tekee nyt myös etätöitä. Sosiaaliset kontaktit olen koittanut karsia minimiin, kaupassa käynti hoituu nykyisin nettitilauksella.
Mutta toki minulla on suuri huoli omista vanhemmistani, joihin pidän nyt yhteyttä vain puhelimella ja viestejä kirjoitellen, ikävä ystäviäni. Ja lisäksi ajatuksissa pyörii omassa elämässä ajankohtainen asia, eli millaiseksi nyt muuttuu opinahjojen yhteishaku, kun perinteiset pääsykokeet jäävät pois, ja miten se vaikuttaa yhteishaussa mukana olevan poikani tilanteeseen. Kovasti toivon, että opintopaikka löytyisi!


Taloudellinen kuoppa ja yksinäisyys

Huoleni eivät lopu edelliseen. Minulla on useita ystäviä yrittäjinä palvelualoilla, esimerkiksi kampaajina. Heillä on asiakasvirta lähes tyrehtynyt ja monella on lappu luukulla. Mistä tulot? Onneksi yrittäjät nyt vihdoin pääsivät sosiaaliturvan piiriin, ja toivottavasti saavat myös jäädä. Opettajaystäväni tekevät pitkää päivää uuden tilanteen edessä, uusilla digitaalisilla välineillä, joihin heistä kaikki eivät ollenkaan olleet edes tutustuneet ennen tätä tilannetta ja nyt yhtäkkiä kaiken piti sujua ja opettamisen jatkua. Hoitoalalla olevat ystäväni joutuvat päivittäin laittamaan itsensä alttiiksi tartunnalle, etätyö ei ole mahdollista.
Sama tilanne kaupan alalla toimivien ihmisten kanssa, apteekeissa, siistimistöissä ja niin edelleen. Töiden vaan täytyy sujua, vaikka riskit on isot.

Lisäksi ajatuksissa on myös kollektiivinen huoli esimerkiksi lapsiperheistä, joissa vanhemmat eivät nyt jaksa olla lastensa tukena. Perheistä, joissa on alkoholismia tai väkivaltaa. Vähävaraisista perheistä, joilla ei ole tarjota lapselle työkaluja opetukseen osallistumiseen. Perheistä, joissa on taloudellisia ongelmia, kouluruokailu kun on voinut olla joillekin lapsille päivän ainoa lämmin ateria.
Miten näitä perheitä voidaan nyt tukea?

Toisaalta on huoli yksinäisistä ihmisistä, vanhuksista, jotka varmaan tuntevat nyt olevansa todella yksinäisiä.
Eikä yksinäisyys ikää katso, yksinelävillä aikuisillakin on nyt rajattu mahdollisuus nähdä muita ja puhua toiselle ihmiselle. Yksinhuoltajan huoletkin moninkertaistuneet - pitäisi huolehtia etäkoulusta, omasta ja lastensa terveydestä ja poisjäänyt kouluateria nakertaa taloudenpitoa (joissakin kunnissa onneksi toimitetaan kouluruoka, mm. omassani Paraisilla).


Koska tämä on ohi?

Ahdistavinta minusta on lukea uutisia siitä, ettei kukaan oikeastaan tiedä koska tämä päättyy. Koska viruksenpaholainen ei kerro. Vielä jokin aika sitten kerrottiin, että 'homma' on ohi kesään mennessä. Sitten sanottiin, että jos kontakteja karsimalla saamme tartuntojen määrää hidastettua, niin tällöin myös virus on pidempään vieraanamme, eli tilanne voisi ehkä helpottua kesällä, loppukesällä. Ja eilen luin uusimpia ajatuksia tilanteesta, joiden mukaan tilanne voisi ehkä helpottua vasta kun saadaan rokote... nähtäväksi jää, kuka oli oikeassa.

Yhteiskunta ei tietenkään voi olla suljettuna niin pitkään, vaan talouden rattaiden on alettava pyöriä. Muuten tulee lisää suruja ja huolia, ja vielä moninkertaisesti, vajotessamme syvälle taloudelliseen kuiluun.
Miten löytää tässä tasapaino, niin, että ihmishenget eivät vaarannu, mutta talous alkaisi pyöriä niin, että kun tästä selvitään, on meillä edelleen toimiva yhteiskunta? Onneksi en ole siitä päättämässä, eikä kateeksi käy heitä, jotka niitä päätöksiä joutuvat tekemään.

Toki talouden käynnistämisessä varmasti auttaa, jos Suomi saa virustestauksen käyntiin. Mikäänhän ei ainakaan nykytiedon valossa estä jo taudin sairastanutta palaamaan aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Hämmästellen luin niitä kommentteja, joissa yksityinen sektori kertoo tarjonneensa apua tässä asiassa, mutta apu oli torjuttu. Toivottavasti tässä ei nyt edetä pelkästään punavihreällä ideologialla, vaan kaikki mahdollisuudet käytetään.


Hyviäkin seurauksia?

Niin kammottava kuin tämä tilanne onkin, Suomessa ja eritoten ulkomaan uutisia seuraillessa, niin en voi välttyä ajatukselta, että jotain hyvääkin tästä seuraa.

Ajattelen, että viimeistään tässä vaiheessa Suomessa ja Euroopassa toivottavasti nähdään, miten tiiviisti olemme asettaneet itsemme Kiinan ja Aasian rattaisiin. Sieltä tulee kaikki tuotantomme tarvitsemat komponentit ja muu halvalla tuotettu tavara. On ollut vallalla ajatus, ettei länsimaissa kannata tuottaa, vaan täällä tehdään suunnittelutyö ja Aasiassa tuotetaan. Itse olen mahdollisuuksieni mukaan jo pitkään yrittänyt välttää Kiinan tuotantoa, mutta liike-elämä on mennyt (halpa) hinta edellä.
Mistä se halpuus syntyy? Se syntyy siitä, ettei työntekijöille makseta kunnollisia palkkoja; siitä, ettei työturvallisuusasiosta huolehdita; siitä, ettei yhteiskuntaa ja sosiaaliturvaa rakenneta oman maan kansalaisille. Haluammeko tukea tällaista yhteiskuntaa?
Toivon ja uskon, että Eurooppa, Suomi ja muut länsimaat koronan muodossa toteutuneen riskin jälkeen näkevät asiat uudessa valossa ja ryhtyvät tuomaan tuotantoa Aasiasta lähemmäs.

Toisaalta ainakin toivon, että myös Kiinassa ja muissa Aasian maissa nyt nähtäisiin, että kertyneet rahavarat tulisi suunnata oman maan kehittämiseen. Tuntuu erikoiselta, että Kiina olisi esimerkiksi ollut halukas sijoittamaan miljoonia Helsingin ja Tallinnan väliseen tunneliin samalla kun oman maansa asukkaat joutuvat ostamaan lihansa elävinä toreilta, koska kauppoja, supermarketteja, kylmäketjuja ei ole maankattavasti, riittävästi.
Satunnaiselle tarkastelijalle näyttää muutenkin siltä, että Kiina on halunnut sijoittaa rahansa mieluummin maailman valloittamiseen ja valtansa lisäämiseen, kun samaan aikaan esimerkiksi Kiinan maaseutu kipeästi kaipaisi rahoittamista ja kehittämistä.
Heidän tulisi pikaisesti kehittää maataan siihen suuntaan, että villieläintorit jäävät historiaan sekä hyvin paljon muitakin kehittämisideoita tulee mieleen.

Arvelen, ettei maailma muutenkaan arkisissakaan asioissa ole tämän jälkeen ihan entisensä. Työnantajat huomaavat, että etätöissäkin työt sujuvat, siispä konttoreissa ei tarvitse olla kaikille omaa paikkaa = säästöä kiinteistökuluissa. Ravintoloiden palveluvalikoimat monipuolistuvat, alácarte-ruokasettien take away -myynti on tullut varmaan jäädäkseen. Iloitsen jokaisesta innovaatiosta, josta luen, jossa yrittäjä tai yritys on nopeassa tahdissa keksinyt muokata toimintaansa ja siten onnistuu saamaan kolikoita kassaan - viimeksi näin kukkakauppayrittäjiä, jotka myivät kukkia drive in -kaistalla tai tuulikaapista, ja asiakkaita riitti!


Koiruli mielenterveyshoitajana 

No eihän tämä koronajuttu siis varsinaisesti koirablogiin kuulu, mutta menköön, sillä teki mieleni vähän tuulettaa ajatuksiani ja kirjoittaa niitä muistiin tulevia aikoja varten.

Mutta toisaalta koirakin kyllä kuuluu tähän tarinaan erittäin vahvasti, sillä päivien kohokohdaksi on muodostunut koiralenkit. Toki ne ovat olleet kohokohtia ennenkin, ja lempipuuhiani arjessa aina, mutta nyt lenkkien merkitys on kohonnut sfääreihin, kun kalenteri on muuten tyhjentynyt menoista. Kun arki on kokonaan samojen seinien sisässä, niin koiralenkit tarjoaa siihen ihanan henkireiän.
Ja koirahan se ei osaa näitä asioita surra, joten niitä en sitten itsekään koiralenkeillä ehdi miettiä. Koiralenkeillä sen sijaan leikitään koiran kanssa, potkaistaan tiellä makaava käpy koiran noudettavaksi, kiskotaan koiran mukaansa poimimaan keppiä ja kuljetaan aistit auki kevään merkkejä bongaillen.

Pääsiäislauantaina käytiin mökkisaaressa (saman kunnan alueella). Isäntä teki askareitaan veneverstaassa ja minä hieman haravoin. Joskin aika vähän, sillä mieli teki lenkille saarta kiertämään ja katsomaan, miltä paikat talven jäljiltä näyttävät. Aurinko paistoi ihanasti ja metsän keskellä piti riisua takkia, mutta rannoilla puhalsi vilpoinen merituuli.



Zadaa, aarre eli keppi löytyi!



Törmäsimme metsätiellä myös toiseen koiran taluttajaan, jolla oli hihnan päässä nuori bortsu-uros.
Hän kyseli, että josko Wiimaa kiinnostaisi ottaa pienet juoksutreenit ja niin sitten tehtiin. 
Toisiimme välimatkaa pitäen katselimme, kun koiramme laukkasivat pitkin mustikanvarpumetsää.


Pysykäähän terveinä ja jaksamista tilanteisiinne!





keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Luolavuoren luonnonsuojelualue

Pari viikkoa sitten lenkkeiltiin alueella, joka on itse asiassa minulle hyvinkin tuttu, eli Turun Luolavuoren (Luolavuori-Ilpoinen) luonnonsuojelualue ja ulkoilureitistö. Luonnonsuojelualue perustettiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja itse olen pikkutyttönä asunut Turun Ilpoisissa Lauklähteenkadulla aivan tuon alueen vierellä (siis huomattavasti ennen noita maamme 100-vuotisjuhlallisuuksia)

Muutimme kuitenkin pois jo kun täytin 7-vuotta ja sen jälkeen en noilla seuduilla oikeastaan ole käynyt ennen tuota parin viikon takaista reissuamme.

Lähestyimme aluetta Ilpoisten kautta ja jätimme auton koulun/kirjaston eteen, Lauklähteenkadun päähän ja, koska vanha kotipihani on heti toisella puolella, niin toki nostalgiasyistä kurkistimme ensin kotipihalleni. Muistot vierivät mieleen, mm. miten kerran olin saanut hienon vaaleanpunaisen vekkihameen ja ylpeänä menin hametta pihakavereille näyttämään. Kävi kuitenkin niin hassusti, että astuttuani ulko-ovesta pihamaalle jäin vahingossa heti isomman pojan polkupyörän alle!
En tiedä miten pojan siinä kävi, itse sain kaatumisesta haavan polveen, mutta ikävintä oli, että uusi hameeni meni heti riekaleiksi. Se kirveli paljon enemmän kuin polvi :) ! Mutta enemmän on kuitenkin hyviä muistoja ja huvittavaksi muistoksi se on tuo vekkihamemuistokin jalostunut :) .

https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/ulkoilualueet/luonnonsuojelualueet/luolavuori

Reitistö lähtee heti kirjaston takaa, ja edessä nousee Luolavuoren kukkula. Se on itse asiassa vanha maantäyttöalue, ja sitä aiemmin ihan kaatopaikkakin 😳, mutta sitä ei voi mistään enää ympärilleen katsomalla päätellä. Nykyisin kukkula toimii mm maastopyöräilijöiden harjoitusratana, näköalakukkukana sekä ulkoilualueena koiran ulkoiluttajille ja muille lähiseudun kaupunkilaisille.


Luolavuoren kukkulalta näkyy koko Turun yli, yhdessä suunnassa Turun Tuomiokirkko (kuvassa yllä), toisessa suunnassa Mayerin telakka ja kolmannessa suunnassa Paraisten kalkkitehtaiden piiput.

Hieman yllätyin kun huomasin kukkulan laella jatulintarhan tai toiselta nimeltään neidontanssin. Nehän ovat muistoja kaukaa viikinkiajoilta, ja hetkeksi pääni tyhjeni kaikesta vähästäkin tiedosta ja olin vaan hämmästynyt, etten ollut kuullut Luolavuoren kukkulallakin keskiaikaisia muistoja olevan. Kunnes sitten tajusin missä oltiin ja ettei kukkulaa tässä muodossaan ollut olemassakaan keskiajalla.
Kotiin tultuani vähän googlailin, ja selvisi, että Luolavuoren jatulintarha on rakennettu vuonna 2011,  siis keskiaikaa huomattavasti tuoreempaa tuotantoa.


"Jatulintarha on suomalaiseen kansanperinteeseen pohjaava nimitys eri puolilla Eurooppaa esiintyvälle kivistä kootulle labyrinttikuviolle eli kiertokäytävälle. Muista labyrinttikuvioista poiketen jatulintarhassa ei yleensä ole umpikujia. Jatulintarhan kehien välissä kulkevaa mutkittelevaa polkua pitkin voi kävellä kuvion reunalta keskustaan." (Wikipedia).
Jatulintarhojen, niiden oikeiden, tarkkaa ikää tai merkitystäkään ei täysin tunneta. Arvellaan, että niillä olisi ollut uskonnollinen tausta. Paraisilta löytyy jatulintarha Nauvosta (linkki), ja niitä käsittääkseni löytyykin pääasiassa Pohjolan rannikkoseuduilta.

En saanut jatulintarhaa ihan kokonaan kuvaan, koska keskelle sitä oli majoittunut dronen lennättäjiä, joita en sitten viitsinyt ilman lupaa kuviini poimia.

Nousimme kukkulalle yhdeltä puolelta ja sitten toiselta puolelta alas. Mäki oli varsin jyrkkä, ja koska oli satanut useana päivänä, oli myös polku aika liukas ja liejuinen.



Kukkulan jälkeen toisella puolella alkoi sitten luonnonsuojelualue. Turun Sanomat on kirjoittanut aiheesta näin:
"Turun Luolavuoren kaupunginosaan on perustettu Varsinais-Suomen Ely-keskuksen päätöksellä 25 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue. Se on osa Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaa. Luonnonsuojelualue sijaitsee Ilpoisten kaupunginosan ja Luolavuoren vesitornin välisellä metsäalueella.
Alueella on yksi Suomen komeimmista luolista, varhaismetallikautisia kivistä kasattuja hautaröykkiöitä ja Ropovahaksi kutsuttu vanha Turun kaupungin rajakivi satojen vuosien takaa. Siellä on myös luonnontilaista männikköä sekä korpimaista vanhaa metsää, jossa on liito-oravan reviiri. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaan lahopuun määrä metsässä on huomattava. Louhikkoisesta kalliomänniköstä löytyy myös Litorinameren muinaisranta 7 000–8 000 vuoden takaa.


Luonnonsuojelualueella on kolme muinaismuistoa ja yksi luonnonmuistomerkki. Kaksi muinaismuistoista on varhaismetallikautisia, kivistä kasattuja hautaröykkiöitä. Yksi muinaismuistoista on Turun kaupungin vanha rajakivi, Ropovaha, josta on maininta jo vuodelta 1530. Kiveen on hakattu A-kirjain ja vuosiluku 1794. Alueen pohjoispäässä sijaitsee yksi Suomen komeimmista luolista, jolla on pituutta peräti 45 metriä."


Meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa, miten lähdemme alueeseen tutustumaan ja meihin iski oikeastaan valinnan vaikeus. Olisi ollut kuntopolun tyyppistä leveämpää maastopolkua tarjolla ja sitten tällaisia kuvassa näkyviä kutsuvia metsäpolkuja, ja näiden välillä pohtiessamme, oli päätös aika helppo - päätimme suunnata metsään.


Alueella risteilee todella paljon metsäisiä polkuja ja ihan tuntui kuin olisi satumetsässä kulkenut. Paljon kiveä ja kalliota polun molemmin puolin ja ryhdikästä mäntypuumetsää ympärillä. Unohtui, että itse asiassa ollaan keskellä Turkua.





Polkuja olisi riittänyt tutkittavaksi varmaan enemmänkin, mutta polkujen lisäksi taitimme matkaa alueella kiertävällä kuntopolulla sekä ihan poluttomalla taipaleella metsässä.






Luolauoren alueella on tietenkin myös luolia ja korkeita kallioita. Siellä on muun muassa kymmeniä metrejä pitkä luola, johon aikuinen ihminenkin voi mennä tutustumaan, mutta paikka ei kuulemma sovi ahtaan paikan kammoisille, joten jätimme sen suosiolla väliin. Jos kiinnostuit, niin mm. tästä voit lukea luolasta lisää (linkki).

Mutta toki oli meidän hieman kiipeiltävä kun kerran olimme paikalle tulleet, mutta minua korkeanpaikan kammoisena kyllä vähän huomasi tuo laella olo. Kuvassa olemme jo kiivenneet aika matkan, eli alas on matkaa enemmän kuin mitä kuvasta näkyy :) .




Kiva alue kaiken kaikkiaan ja varmasti tulee poikettua siellä jollain sunnuntailenkillä toistekin. On todella hieno juttu, että tällainen keidas on jätetty kaupungin keskelle kaupunkilaisten nautittavaksi, niin on kerrostalonkin pihalta lyhyt matka luontoon!
Lenkkimme pituudeksi taisi tulla sellaiset n 5 km, mutta lisää saa mainiosti venytettyä niillä monilla poluilla, ja matkaa voi taittaa aina Kaarinan Vaarniemeen ja Turun Katariinanlaaksoon asti. Toisaalta jos aika on tiukilla, niin lyhemmälläkin reitillä selviää.