sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Sananen koiran luopumiskäytöksestä ja juoruiluakin

Sujuva luopumiskäytös koiralla helpottaa arkea hyvin paljon! Luopumiskäytöstä tarvitaan ohitustilanteissa ja vaikka tilanteessa kun koirasi löytää jonkun sen mielestä ihanan herkun, mutta jonka syömisestä itse olet eri mieltä. Miten nämä asiat teillä onnistuu? Mestarin ottein vai pitäisikö vielä vähän harjoitella?

Tässä kirjoituksessa kuvaan meidän tilannettamme luopumistaitojen osalta ja miten olemme taitoja harjoitelleet. Kuvituksena jutussa on pääosin lenkkikuvia lokakuisista maisemista =).


Lokakuisen ulkoilulenkin varrelta.
Kuvituskuva :) tässä kuvassa ei ole luopumisaiheita.

Olen viime aikoina ollut aika iloinen huomattuani, että Wiiman luopumiskäytös toimii varsin hyvin - sitä on testattu, jopa aika haastavissakin tilanteissa. Kuten vaikkapa kissatilanteissa! Asumme omakotitaloalueella, jossa monella naapurilla on ulkona juoksevia kissoja (kissojen kannalta surullista ja koiranomistajan kannalta ärsyttävää, murr). Omalle kotipihalle tai aidan taakse tulevat kissat saavat  Wiimalta kyllä edelleen selkeän mielipiteen. Kun taas kotoa kauempana nähdyistä kissoista Wiima nykyisin omaehtoisesti "luopuu" ja sen sijaan kertoo niistä minulle: "Kato mamma, tuolla on kissa". 

Serkkuni Molla-kissa.
Wiima olisi kauhuissaan, jos kuulisi kirjurin liittävän kissakuvia hänen sivulleen!

Kissoja vielä kovempi testi koettiin kesällä kauriin kanssa. Se tapahtuma oikeastaan vasta sai minut ajattelemaan, että vitsit miten hienoa, että tämä toimii näin hyvin! Tuo tapahtuma ja sen jälkeiset ajatukseni myös saivat minut kirjoittamaan tämän postauksen.
Lähdin nimittäin eräänä kesäiltana mökkisaaressa Wiiman kanssa lyhyelle iltapissilenkille kytkemättä sitä. En myöskään jonkun älyväläyksen tai luultavasti laiskuuteni vuoksi ottanut mukaan hihnaa, enkä muitakaan apuvälineitä kuten edes palkkanameja. Ja ihan hyvinhän se sujuikin, yhteistuumin kuljettiin - Wiima vähän edellä tai takana nuuskimaan jäätyään, mutta mukana kuitenkin.
Matkan varrella aloin kuitenkin vähän harmitella hihnan unohtamista - minulla ei ollut hinkua antaa koiran hävitä saaren metsiin myöhään illalla.


Kauris tuli esiin nuolen osoittamasta paikasta. Minä tietenkin moderniin tapaan ensin näppäsin kännykällä ja vasta sitten aloin kutsua koiraa :D ! Wiima Pörröpöksy jo laukkaamassa kauriin perään.


Kunnes ihan vain pienen matkan päässä edestämme ryntäsi pellolta tiellemme eteen metsäkauris!
Ensin kuului ryskettä ja Wiima pysähtyi hetkeksi äänen kuultuaan (eka kuva yllä) ja lähti sitten laukkaamaan kauriin perään (toka kuva yllä).  Nykyajan tyyliin, eka ajatukseni oli näpätä kuva. Toinen ajatus oli "Perskule, koira lähti!".
Sadattelin mielessäni, enkä uskonut sillä vaikutusta laukkaavaan koiraan olevan, mutta ryhdyin kuitenkin huutelemaan Wiimaa ja "jätä"-käskyä.
Ja mitä tapahtui - Wiima pysähtyi, katsoi kun kauris meni menojaan ja palasi luokseni. Uskomatonta! Minulla ei ollut mitään millä palkata Wiimaa mahtavasta luopumisesta ja luoksetulosta, mutta koitin paikata palkan puutetta käpyjä ja keppejä heittelemällä ja hihkuin ilosta. Luulen, että tein ihan hyvää työtä, niin iloisena se Wiima syöksähteli käpyjen perässä :) !


Vieläkin kukkii päivänkakkarat vaikka ollaan lokakuussa!


No, ei ihan kaikki luopumistilanteet meilläkään aina ihan näin auvoisesti mene, vaikka sellainen käsitys voi tekstistä syntyä😅. Haasteita on edelleen. Mutta useimmissa tilanteissa Wiima toimii luopumisen kannalta nykyisin varsin mallikkaasti. 
Koiraohitukset ovat sellaisia, joissa minun edelleen pitää keskittyä ja käyttää vihjesanaa, jotta homma sujuisi fiksusti. Jos joudumme yllättävään koirakohtaamiseen, niin Wiimalta pääsee satavarmasti äänimerkki - etenkin, jos vastaantuleva koira on keskikokoinen tai isompi. Ei Wiima mitään kauheaa kohtausta järjestä, mutta luopumisen vahvistamisella pyrin siihen, että päästäisiin ohi ilman ääniefektejä ja muutenkin sitä, että Wiiman tarvitsisi koirakohtaamisissa jännittyä. Vireellä on koirakohtaamisissa suuri merkitys - jos vireet on korkealla, niin onnistuminen on vaikeampaa.

Lisäksi ulkona maasta löytyvät herkut antavat haastetta. Wiima kyllä luopuu niistä käskyn kuultuaan, mutta usein liian hitaasti. Tässäkin meillä on siis edelleen harjoiteltavaa. 


Paraisilla on komeat lenkkimaisemat!


Miten ollaan harjoiteltu?

Ollaan harjoiteltu Wiiman kanssa luopumista kahdella tavalla. Toisaalta vihjeen kanssa, ja toisaalta vastaehdollistamalla. Jälkimmäisen menetelmän tällainen ekan koiran omistaja kuin minä tajusin vasta kun Wiima oli aikuisikäinen, luopumisvihje on ollut mukana pidempään. Varsinaisia treenejä en ole näistä järjestänyt pitkään aikaan (luopumisvihjettä olen toki harjoitellut ihan järjestelmällisesti aikanaan kun sitä jollain kurssilla opeteltiin, vastaehdollistamisen olen vain "sulauttanut" arkeen) vaan ne elävät arjessa mukana ja vahvistuvat toivottavasti arjen haasteissa. Varmasti saisi taitoihin vielä lisäpotkua jos minulla olisi ollut viitseliäisyyttä järjestää treenitilanteita. 

Jätä

"Jätä" on meillä luopumisen vihjesana ja sen aikanaan valitsin ehkä tavalliseman "irti"-sanan sijaan, koska Irti! tulee helpommin sanottua negatiivisväritteisesti ja myös kasvojen muoto voi muuttua vähän kiukkuiseksi. 
Koitapa itse ja sano sanat Jätä ja Irti peräkkäin niin ystävällisesti kuin pystyt, niin Jätä-sana kuulostaa aina astetta ystävällisemmältä. Tai näin ainakin minulla. 

Jätä-käskyä voit harjoitella vaikka niin, että aseta herkkupala koiran lähelle ja kytke koira siten, ettei se ihan yllä herkkupalaan - voit vaikka seistä hihnan päällä. Varaa kiitosnami myös käteesi tai treenitaskuun (älä pidä esillä) ja kun koira vähänkin luopuu näkyvillään olevasta herkusta, niin sillä hetkellä sano kehusana ja anna sille palkka omasta kädestäsi. Voit pitää kriteerin ihan alussa väljänä - palkkaa heti kun koira ylipäätään kääntää katseensa pois herkusta, mutta kiristä kriteeriä pian, siihen, että koira katsoo nimenomaan sinua - ottaa kontaktia. Kannattaa myös pitää huoli siitä, että itse tarjoamasi herkku on astetta parempi kuin tarjolla ollut, jolloin oppi on, että sinulta saa parhaat herkut.
Toista tätä muutaman kerran ja lisää sitten mukaan vihjesana "Jätä!" kun koira hoksaa mistä on kyse ja kääntää katseensa sinuun.



Jos et ole luopumista koiran kanssa ollenkaan harjoitellut, niin hyvä ensiharjoitus on myös kontaktiharjoitus, jossa otat namin molempiin käsiisi. Laskeudu polvillesi koiran tasolle. Toinen käsi esiin ja toinen selän taakse piiloon. Koirasi luultavasti kiinnostuu kädessäsi esillä olevasta namista, mutta älä anna koiran syödä sitä vaan sulje käsi nyrkkiin aina kun koiran kuono lähestyy. Pentu voi käyttää vähän hampaitakin, mutta koita kestää 😊 . Kun koira sitten katsahtaakin sinuun niin heti palkkasana sekä anna palkka selkäsi takana olevasta kädestä. 

Ja sitten toista harjoitus. Selän taakse olevaan käteen uusi palkkanami ja taas kun koirasi luopuu esillä olevasta namista ja katsoo sinua, palkka tulee takaa. Kiinnitä huomiota siihen, että kehusana tulee oikea-aikaisesti juuri koiran katsoessa sinua ja toisaalta suositan tässäkin harjoituksessa varaamaan astetta paremmat namit siihen käteen josta syötät koiraa. 

Näin koirasi oppii jättämään houkutuksen vihjeestä, koska sinulta saa paremmat herkut. Tätä on syytä vahvistaa arkisissa tilanteissa koko elämän ajan, jotta asia pysyy muistissa ja koiran motivaatio luopumiseen säilyy - koirahan ei muuten kovin mielellään luovu löytämästään herkusta.



Juoruilu eli skvallerträning

Edellä kerrotun luopumisvihjeen lisäksi olen tullut harrastaneeksi niin sanottua juoruilua. Se lähti liikkeelle yhdeltä Control Unleashed -luennolta, jolle otin osaa. Siinä koin oivalluksen, että koiraa voikin palkita siitä, kun se näkee ärsykkeen (toisen koiran, kissan, peuran, jne) ilman, että se voimistaa vetoa ärsykettä kohti vaan toimii toisinpäin. Lueskelin sitten vielä kirjoituksia netissä ja löysin ruotsalaisilta sivuilta menetelmän nimeltä Skvallerträning eli juoruiluharjoittelu.
Tässä on kyse siitä, että koiran näkemä ärsyke muodostuu vihjeeksi kontaktinottoon: koira "juoruaa" ärsykkeestä ihmiselleen, näin ärsykkeen vetovoima katkeaa ja sen sijaan syntyy kontakti koiran ja ohjaajan välille. Esimerkiksi: koira näkee kissan, mutta kääntyykin pois kissasta kertomaan siitä ihmiselleen ja "juoruaa", että Kato, tuolla on kissa! 



Omaksuin tämän mallin meidän arkeen. En ole järjestänyt mitään treenejä tai sen kummempaa, mutta ihan arkisissa tilanteissa kun Wiima näki ärsykkeen, kuten sen kissan, aloin palkata kissan näkemisestä. Siis en vasta siitä, että Wiima ottaisi kontaktia vaan jo ennen, ärsykkeen näkemisestä. 
Ja tämä on pikkuhiljaa muotoutunut sellaiseksi lähes itsestään, että Wiima kertoo häiriöistä minulle, ennen kuin edes ehdin kehumaan häiriön näkemisestä - se on siis oppinut juoruilemaan :) . Ei haittaa vaikka kontakti olisi nopea ja Wiima jatkaa kissan katsomista, kehun ja palkkaan edelleen, kissan suuntaan jos mahdollista.

Tämä on ollut hyvä tapa ja olen nähnyt selkeän muutoksen Wiimassa tämän myötä. Ulkoilusta on tullut vuorovaikutteista, kun Wiima kertoilee näkemistään asioista. Wiima oli jo aikuinen, siis ehkä 5 tai 6 vuotias, kun omaksuin menetelmän. Ja nyt se on kahdeksanvuotias. Ollaan päästy ihan hyviin tuloksiin, mutta josjakun ikinä perheeseen tulee pentu, niin tämä on malli, jolla aion pennun kanssa kohdata maailman.

Juoruharjoittelu pohjautuu Leslie McDevittin Control Unleashed/LAT-menetelmään (Look at that), mutta en ole siitä riittävästi lukenut, että voisin kommentoida onko juoruharjoittelu (skvallerträning) täysin identtistä vai joltain osin poikkeavaa.



Paraisten koirauimaranta on merkitty punaisin aidoin.





Semmoisia ajatuksia luopumisen tärkeistä taidoista sekä somistuksena lokakuisia maisemakuvia.
Syksy on ollut mahtava - vain muutama sadepäivä ja muuten aurinkoisia ulkoilukelejä! Näin ainakin täällä maan lounaiskolkassa.



torstai 1. lokakuuta 2020

Wiiman keittiössä: maksaherkut

Hei, Wiima tässä. Ajattelin tulla kertomaan yhden lempireseptini. Näitten kanssa on kyllä vaarana, että kieli menee niellessä mukana. Resepti on kaksjalkasille superhelppo ja meille nelijalkasille vielä helpompi, kun meidän hommia on vaan valvoa kypsyysastetta uunin ikkunan takana.


No eikö ne jo valmistu???

- ekaks: lähetä kaksjalkainen kauppaan
- ostoslistalle maksaa (maksaviipaleita, kypsyy nopeammin)
- keitä maksaviipaleita n 40-45 min, kunnes vesi kirkastuu
- pilko keitetyt viipaleet pieniksi kynnen kokoisiksi paloiksi
- ja sit kiertoilmauuniin ja paista n 80 asteessa kunnes ovat tummanruskeita (Huom! uunivaiheessa alkaa se koiran osuus valmistuksessa - päivystä uuninluukulla ja ilmoita heti, kun on valmista ja olisi syytä ryhtyä maisteluhommiin!)

Tarkkaile tilannetta loppuvaiheessa - jos käytät heti tai kaksjalkanen on päättänyt pakastaa, niin voi jättää palat ihan vähän pehmeiksi ja sitkeiksi, silloin menee treeneissä nopeasti kurkusta alas.
Mutta voi myös kuivattaa palat kokonaan "korpuksi", jolloin säilyvyys paranee ja nameja voi säilyttää kohtuullisen ajan rasiassa huoneenlämmössäkin. ... Jos siis maistelun jälkeen jää mitään säilytettävää 😋.


Mars kaupan kautta keittiöön herkkujenvalmistuspuuhiin, namnam 😉😀!

PS: ohje toimii hyvin myös vaikkapa sydämestä valmistettuihin herkkuihin, keittoaikaa tosin pidentäisin hieman 👍






sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Vaarniemen polkuja tallaamassa

Vaarniemen polut (Rauvolanlahti) ovat osa Pyhän Katariinan ulkoilureitistöä Turun ja naapurikaupunki Kaarinan alueella. Katariinan alueella on tullut useinkin käveltyä, kun taas Vaarniemen puolella ihan sattumasta johtuneista syistä ei, mutta viime viikonloppuna oli oleva ensimmäinen kerta. Ei tosin viimeinen, sillä päätimme mieheni kanssa, että sinne on tehtävä pisto toisenkin kerran - nyt emme aikataulusyistä ehtineet kiertää polkuja ihan siihen tapaan kuin olisimme halunneet, mutta ihan kiva pikku metsälenkki reitistämme koostui - ja plussana kunnon kohotuksen kannalta täältä löytyy myös kuntoportaat, jotka jatkuivat, jatkuivat ja jatkuivat.

Mutta aloitetaanpa alusta. Jos saavut alueelle autolla, kannattaa se jättää Rauvolantien varrelle parkkipaikalle - parkkipaikka näkyy hyvin kartasta. 

Lampaita sadetta pitämässä. Idyllinen näky.

Parkkipaikalta jatka kävellen tietä eteenpäin, jolloin kuljet pientä hiekkatietä ihanien tammien ja vaahteroiden kehystämällä kujalla. Reitin varrella on myös arvellusti Turun seudun vanhimpia tammivanhuksia ja lisäksi hauska tammenkolo, jonka sisälle mahtuisi helposti ihminenkin seisomaan, mutta meidän reissulla siellä kävi kurkistelemassa vain Wiima. 



Wiima tammenkolossa

Tammivanhuksia elämänsä loppupuolella ja osa jo siirtyneinä täältä ikuisuuteen. 
Tai "nextille levelille", kuten nykyisin asia ilmaistaan :) .

Matkaa taittaessa kuljetaan Vaarniemen rälssitilan ohitse - nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1828 ja uhkasi kuulemma pitkään autiona olleena rapistua kokonaan, kunnes yksityinen perhe osti tilan ja kunnosti siitä itselleen kodin. Ihanaa, että historia säilyy. Ensimmäinen kirjallinen tieto Vaarniemen maatilasta on vuodelta 1451, jolloin se kuului Turun tuomiokirkolle. Pitkän historiansa aikana tilaa on hallinnut niin hengellinen kuin maallinen rälssi (Turun Sanomat 10.5.2014).





Rälssitilan vierellä oli lammasaitaus, jossa muut lampaat pitelivät sadetta, mutta musta, iso lammas oli uteliaampi ja tuli tekemään tuttavuutta.





Vaarniemen kuntoportaat löytyvät kohdasta, jossa hiekkatie muuttuu poluksi ja päästään metsään. Olin niistä aikaisemmin lukenut eri FB-palstoilla, mutta en muistanut, joten ne olivat iloinen yllätys pilkottaessaan mäkeä vasten. 

Niin lähdettiin kiipeämään eikä yläpäätä näy.
Portaat on hyvää harjoitusta myös Wiimalle, joka on viime vuodesta lähtien taistellut polvivaivojen kanssa, joskaan ei onneksi akuutisti, mutta hyvä, polvea tukeva lihasvoima on nyt erityisen tärkeää!

Kuntoportaiden yläpäässä avautui näkymä merenlahdelle.




Ylhäällä kalliolla löytyy myös näköalatorni ja laavu, sekä myös pöytäryhmä ruokailua varten. Joten voit mainiosti varata kahvitermarin reppuun ja juoda kaffet istuen maisemia ihaillen. Jostain ihme aivosumusta johtuen en näpännyt ainoatakaan kuvaa mainituista kohteista.  



Koitin kuvata polkua. Wiima huomasi aikeeni ja kääntyi hymyilemään kameralle (puhelimelle).
Hän hyvin tietää, että posehommista saa hyvin usein pikku palkan :) .


Metsä tuoksuu sateella ihanalta. Ja poutasäällä myös, mutta sateella erityisesti.

Polku kulkee pellon viertä. 



Sinisiä merkkejä seuraamalla ei eksy. Vaikea olisi luultavasti muutenkaan suuremmin eksyä.

Kuvaamisen kuvaamista.


Loppupätkä muutama kymmenmetriä on asfalttitietä. Tässä vaiheessa satoi jo kuin saavista kaataen - myös se Esteriin liittyvä vertaus olisi tähän kohtaan erittäin sopiva! Onneksi olimme sadevarusteissa ja Wiimahan ei sadetta säikähdäkään.




Vaarniemen polut kuuluvat St Olavin Vesireittiin. St. Olav's Waterway on hanke, joka perustettiin muutamia vuosia sitten - pyhiinvaellusreitti Turusta Norjan Trondheimiin, kyltin mukaan n 1200 km. 
Nimensä reitti on saanut keskiajalla eläneeltä Norjan kuninkaalta Olav Haraldssonilta, josta kuolemansa jälkeen tuli Pohjoismaiden tärkein pyhimys, kerrotaan kyltissä.
Ihan Trondheimiin asti emme siis tuona sateisena sunnuntaina vaeltaneet, mutta pikkupätkän kävimme pyhiinvaeltamassa :) .




Oikein kiva reitti siis, SportTrackerin näyttämä matka kartalla ja aikaa meillä meni noin tunti kaikkine valokuvaus- ja näköalojen ihailutaukoineen. 
Monta mielenkiintoista polkua jouduttiin harmillisesti aikasyistä hylkäämään ja tuoltahan pääsee, kuten alussa taisin mainita, lisäksi pitkospuita pitkin Katariinanlaakson poluille - sen aion lähiaikoina käydä testaamassa.  Vaarniemen poluilla pääsee siis tekemään pidempää ja lyhempää lenkkiä, tilanteen - ja sään - mukaan! 

#vaarniemi #rauvolanlahti


sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Muuttohommia ja Turun kansallismaisemia - nenätöitä unohtamatta!

Perheen juniori muutti omaan kotiinsa syyskuun alusta ja se on tarkoittanut meille vanhemmille touhukkaita viikonloppuja. Olen esimerkiksi joutunut käymään Ikeassa jo kolmena peräkkäisenä viikonloppuna (phuuh) ja päätin, etten avaa Ikean ovea enää koko syksynä - se on melkoinen aikarosvo!

Niinpä Wiimallakin on ollut saman tyyppistä ohjelmaa, kaupungissa juniorin kämpässä hengailua kun niitä Ikean kalustuksia on sitten koottu, tai muita kalustuksia haettu muualta tai sitten tehty siivousta tai porattu reikiä seinään. 

Wiima työnjohtajan tärkeissä tehtävissä.

Ilolla olen seurannut sitä, miten oma itsenäinen elämä on lähtenyt käyntiin. Nuori mies hoitaa omia asioitaan itsenäisesti, pitää kämppänsä järjestyksessä ja kertoo iloisesti uusista opinnoistaan. Niinhän sen pitääkin mennä. 
... Ehkä vähän huolehtivaisen (liian 😄?) äidin tyyliin olen kuitenkin näinä muutamana viikkona osallistunut ruokahuoltoon siten, että kun juniori viikonloppuna poikkeaa kotona pyykkäämässä, niin olen lykännyt mukaan ruokavuuan, josta ajattelen, että hänelle riittäisi pari kolme päivää syötävää. Jos sitten loppuviikolla tuleekin vedettyä jotain "opiskelijaruokaa", niin ainakin osan viikkoa olisi aina kunnon sapuskat. Vielä ei nimittäin varsinainen ruuanlaittokärpänen ole junioria puraissut - sellaista odotellessa. Ja kiitosta on annettava myös opinahjon ruuille, niistä juniorimme puhuu ylistävästi.

Jänniä aikoja niin juniorille itselleen, kuin meille vanhemmille. Vähän haikeaa, mutta kuitenkin onnellista asioiden sujuessa hyvin.


Ilon asia on sekin, että juniorin kämppä on Turun Aurajoen lähistöllä ja olemme Wiiman kanssa pitäneet käppäilytaukoja jokivarren kansallismaisemissa. Turun joenrantaa kulkee kävelybulevardi koko matkaltaan suistosta pitkälle yläjuoksulle asti. Reitti on keskustassa vilkas urbaani päällystetty kävelykatu, mutta poispäin keskustasta muuttuu ensin laiturimaiseksi puupäällysteiseksi käytäväksi ja sen jälkeen hiekkapäällysteiseksi reitiksi jokivartta seuraten. Reitti on kaupunkilaisten suosima ulkoilureitti - on koiria, juoksijoita ja pyöräilijöitä - joka lähtöön.

Turun Tuomiokirkko Aurajoen rannalla. 


Aurajoen jokivarren kävelyreitti


Näillä kerroilla emme ole ajan puutteessa kiertäneet koko reittiä, mutta pientä pätkää - koiran kannalta on kiva päästä suoraan vehreisiin maisemiin, vaikka ollaan keskellä kaupunkia.


Wiima Wimpelsson poseeraa jokivarsireitillä. 

************

Vielä pari kuvaa viime viikon Nose Work treeneistä, jossa treenin aiheena oli lähtörutiini. Eli useita hakualueita sisällä ja ulkona ja erityisesti piti kiinnittää huomiota siihen, että hakemaan lähettäminen toistuisi samanlaisena. Tämä auttaa koiraa tietämään, mitä sen pitäisi hakiessaan tehdä, ja siis mitä etsiä, koska mitään lähtöhajua ei ole (tai siis emme käytä, voisihan sellaista halutessaan käyttää).

Treenipaikka oli Vanton tila Raisiossa. Takana näkyy tilan omenatarha. 


Wiiman lähtörutiini lähtee innostuslauseella "Mennään hommiin!" jolloin koiron ilme kirkastuu ja olemukseen tulee ryhtiä. Koira viereen oikealle puolelle ja sitten ruotsiksi "Söka!" - ja vielä kädenheilautus etsintäalueen suuntaan. 


Varsinaisista etsinnöistä ei tullut kuvia, vaan sitten näitä poseerauskuvia etsintöjen välillä 


Vantolla on myös tällainen antiikkiliike, tai vanhain tavarain liike, ja viimeinen etsintäalueemme oli siellä. Voi sentään kun oli ihanaa tavaraa ja olisi tehnyt mieli ostaa kauppa tyhjäksi, mutta pidin pintani!

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kaksikielinen snapsilaulu Wiiman tyyliin

 Kerrottakoon heti, ettei Wiima kyllä snapseja harrasta ja emäntänsäkin joskus vain seuran vuoksi (tunnustus: pidän snapsien lauluosuudesta, en mausta).. Mutta olin tänä kesänä kutsuttuna kivoihin laiturijuhliin, jossa nautimme hyvästä ruuasta ja mahtavasta seurasta, ja snapseja kohotettiin sitten illan mittaan yhdelle jos toisellekin asialle. 

Yksi lauluista oli minulle tuntematon, mutta sen haluan ehdottomasti jatkossa muistaa, ja kirjaankin siksi tänne muistiin. Toivottavasti sanoista on iloa muillekin skåålailijoille, säveltä en valitettavasti osaa kirjata esiin, mutta voit käyttää omavalinnaista 😃.

Wiiman snapsilaulu:

Vad blåser det för vind idag?
Brännviiiind.
Mi tuuli tänään puhaltaa?
Wiiiima.

💗




Kesäjuhlat on kivoja!