lauantai 25. syyskuuta 2021

Seuraamisen työkalujamme - imutus, 1-2-3, tarjoilu, ja mitä niitä nyt on..

Tässä postauksessa käsittelen seuruu-liikkeeseen liittyviä haasteitamme ja niitä työkaluja, joita olen siihen löytänyt ja jollain tapaa toimiviksi todennut.

Tihku 10 kk on koira, joka tykkää tehdä ihmisensä kanssa yhteistyötä. Esimerkiksi rallytokokurssilla, jonka aloitimme elokuussa, Tihku työskentelee todella kivasti ja olemme edenneet liikeiden opettelussa mielestäni varsin mukavasti.
Tihku myös luopuu hienosti muista treenikentällä olevista koirista - hetkellisiä kiinnostuksen hetkiä on pitkin kurssinkulkua, mutta luopuminen on käynyt oikeastaan yllättävän helposti (päinvastoin kuin perusulkoilussa!!).

Seuruu se kuitenkin takkuaa. Vaikka kontaktiharjoitukset onnistuvat nykyisin oikeinkin hyvin, myös jopa ihan kentälle tullessa, jolloin on vielä vähän jännittävää. Kontakti pysyy liikkeiden harjoittelussa, mutta pääsääntöisesti häviää heti kun lähdemme kävelemään samaan suuntaan (seuruu) - siinä kohtaa Tihkun keskittyminen putoaa ja vaihtuu kaikkeen siihen, mitä ympärillä on, palkoistani huolimatta. 

Viimeksi treenattiin sadesäässä ja tuulikin puhalsi roimasti. 
Onneksi ollaan säänkestävää porukkaa koko poppoo.
Lokakuussa siirrymme hallitreeneihin.

LELUPALKKAUS

Lelupalkkausta en oikein osaa seuruussa käyttää. Se on kyllä vähän harmi, sillä Tihku palkkautuu leluista todella hyvin.
Olen lelupalkkaustakin hieman alkanut jalostaa seuruuseen sellaiseen tyyliin, että kätken (veto- )lelun kämmeneni sisään, ja asetan lelukäden imutustyyliin koiran kuonon korkeudelle. Tämä kyllä toimii, joskin vielä aika railakkaasti kun on lelusta kyse :D, mutta olen varma, että tällä keinolla saamme jalostettua ihan siistiä liikettä, kun Tihku oppii, että lelua ei tässä tilanteessa saa kädestä repimällä, vaan vasta kun käsi aukeaa. Tämä olisi nami-imutukselle (ks alla) rinnakkainen tapa, mutta korkeamassa vireessä.

NAMI-IMUTUS

Tätä tyyliä olen nyt pääsääntöisesti käyttänyt. Joskus sitä kuulee sanottavan, että koira ei imuttaessa opi, koska sen ajatukset ovat ulottuvilla olevassa namissa. 
Olen kuitenkin toista mieltä, sillä Wiimankin kanssa aikanaan imuttamisella aloitin, kun en muutakaan silloin osannut. Wiiman kanssa saatoin kuitenkin edetä imutuksesta käytöksen vahvistamiseen aika nopeasti, koska se oli ja on niin perso herkuille ja herkut siis kiinnostivat enemmän kuin ympäristö - näin ei välttämättä ole Tihkun kanssa.
Niin ja Wiiman seuruuseen olen todella tyytyväinen - kontakti pysyy ja seuraamispaikkakin todella hyvin (oikealle käännöksissä joudun käyttämään pientä käsiapua jätättämisen estämiseksi, muuten sujuu kokonaan ilman apuja).

👉 Imutus siis tarkoittaa sitä, että otetaan koiran mielestä herkullinen nami käteen, ja vedetään koira mukaan liikkeeseen pitämällä namikäsi kiinni, mutta koiran ulottuvlla kuonon edessä, jolloin koira liikkuu toivottuun suuntaan namia tavoitellen.  
Tämä tyyli on tietenkin vain alkuvaiheen tyyli ja namista on jossain kohtaa luovuttava, kunhan koiralle on vahvistunut käytös seurata kättä (jonka jälkeen käsikin on vielä hyvä häivyttää eli tehdä merkityksettämäksi).


Kuvakaappaus treenifilmistä.
Tässä omatoimiharjoituksissa lenkin varrella.

TARJOAMISKÄYTÖS

Seuraamista voisi myös kouluttaa tarjoamiskäytöstä hyväksi käyttäen ja naksuttelemalla - eli palkita koira aina kun se itse hakeutuu oikeaan paikkaan.

Tihku tarjoileekin käytöksiä jonkin verran luontaisesti. Tihku esimerkiksi on oivaltanut, että kiville ja kannoille kiipeämällä saa palkkaa sekä vaikkapa ritiläalustalle astumisesta. Tässä alla toukokuinen video (Tihku 6 kk) tilanteesta, jossa ohjasin Tihkun ritilälle ja palkkasin lentävällä namilla. Sen jälkeen Tihku alkoi itsenäisesti hakeutua ritilälle ja meille syntyi hauska peli, jossa minä heittelin nameja ja Tihku juoksi ritilällä edes takaisin. Tätä pelaamme edelleen kun tällaisten ritilöiden kohdalle osumme :).

6/2021 - Tihku 6 kk
Alustaharjoitus - tarjoamiskäytös
Jos video ei näy, johtuu se mobiiliversiosta. Klikkaa tällöin sivun alareunasta internetversio.

Huolimatta siitä, että tarjoilukäytöstä löytyy, niin sitä esiintyy aika harvoin seuruussa. Olen kovasti sitä koittanut vahvistaa ja tämä on se tyyli, jolla haluaisin kouluttaa, koska tällöin koirallakin on aktiivinen rooli oppimisessa, ja oppiminen on nopeampaa. 

Jostain ihme syystä, tämä ei vaan poikkeuksia lukuunottamatta onnistu seuruussa. Tai - syy ei ole edes niin ihmeellinen, vaan syy on se, että ympäristön palkka on minulta saatua suurempi - eli ympäristö kiinnostaa kun kuljemme rinnakkain, enkä ole keksinyt, miten olisin kiinnostavampi - herkkujen laatua on kyllä testattu ihan keitetyistä sydämistä kuvattuihin maksakuutioihin, ei vaikutusta, ja lelulla en saa tehdyksi tai osaa tehdä vastaavaa harjoitusta. 

Tässä pieni filminpätkä, jonka olen filmannut pikku-Tihkusta viime talvena. Tässä ollaan lumisella treenikentällä, jossa ärsykkeet olivat vähissä - homma siis toimii, ellei muuta katsottavaa ole.


3/2021 - Tihku 4 kk
Seuraamisharjoitus ilman hihnaa.
Homma menee niin, että Tihku itse päättää suuntansa, mutta vieressä kulkiessa avautuu palkkahanat. Jos Tihku lähtee teilleen, annan huomioäänen ja käännyn päinvastaiseen suuntaan. Aika hyvin se Tihkunen pysyi mukana.
Video on Youtubessa, eikä näkyne blogin mobiiliversiossa -> klikkaa alareunasta internetversio.


Tämä tarjoilukäytös, vaikka filmeillä näkyy ihan onnistuneita harjoituksia, ei siis tällä hetkellä kanna meitä seuruuharjoituksissa eteenpäin. Tarjoilukäytöksiä poimin kuitenkin muissa tilanteissa, jotta käytöstapa vahvistuisi.

Kuvakaappaus treenifilmistä.
Omatoimiharjoituksia lenkin varrella.


1-2-3

Nostan esiin tällaisen hauskan koulutuspelin, josta olen yllättäin löytänyt apua seuruun opetteluun pennun kanssa! Tähän törmäsin viime keväänä yhdellä hihnakurssilla, hihnassa kulkemisen apuvälineenä (Tihku vetää ja kontakti puuttuu). 
Tapa ei ole toistaiseksi jalostunut lenkeillemme varsinaiseksi työvälineeksi, mutta keksin poimia tämän käyttöön seuraamisliikkeen tueksi ja hups - vaikuttaa toimivan!
Koiralle siis "hoetaan" lukusarjaa 1-2-3, joka itselläni on toisen kotimaisen muodossa ett - två - tre. Ja aina Tre:n kohdalla koira saa palkan. 

Tällä metodilla teimme viimeksi rallytunnilla kokonaisen radan seuruuosuudet, Tihku kulkee hienosti kontaktissa ykkösen ja kakkosen aikana, tietäessään, että seuraavan numeron kohdalla tulee nami. Kunhan metodista muodostuu tuttu käytäntö koiralle, niin numeroiden väliä voi alkaa pidentää, jolloin kontaktikin pitenee. Kuitenkin kannattaa völillä taas palata lyhyeen palkkaukseen/numeroväliin, niin, ettei koira kyllästy ja, että liikkeeseen muodostuu pieni yllätyksellisyys. 

Tällä hetkellä vaihtelen Tihkun kanssa siis seuruuliikkeissä tätä 1-2-3 -metodia ja imutusta, vähän tilanteesta riippuen. Ja alan pikkuhiljaa ajatella, että varmastikin me sen ihan oikean seuruunkin ilon joskus löydämme näiden onnistumisten myötä! Miten mahtava tunne onkaan kun jokin takkuava asia nytkähtää eteenpäin!


Perusasento

Pari sanaa perusasennon kautta opettelemisesta. Tämäkin keino voisi olla toimiva ja pidän sen työkalupakissa, mutta vielä ei ole meillä Tihkun kanssa tämän aika. 

Seuruuta voisi myös vahvistaa perusasennon kautta. Siis käytännössä vahvistaa perusasentoa, niin että koira pysyy paikassa myös liikkeessä. Tämä johtaa siihen, että kun ohjaaja pysähtyy, niin koira asettuu automaattisesti perusasentoon, eli istuu. 

Wiiman kanssa homma toimii oikeastaan tällä hetkellä juuri näin. Sillä on vain yksi vihje "Sivu", ja kun se annetaan, niin Wiima pysyy sivulla, liikunpa tai seison tai peruutan - ja kun seison, niin hän istahtaa. Rallytokossa on joskus koiran seisottava, kun ohjaajakin seisoo - tällöin minun on oltava vikkelä Seiso-vihjeen kanssa, ettei pylly laskeudu, ja tässä on joskus vähän haastetta, koska pylly niin aktiivisesti hakeutuu Sivulla maahan.

Oikean puolen seuruu tapahtuu Wiimalla kuten vasen puoli, mutta vihje on Viereen. Oikealla puolella seuruukin toimii hyvin, mutta joudun ehkä aavistuksen enemmän auttamaan kädellä oikeassa kohdassa pysymistä ja istumiset voi jäädä hieman vinoon, ellen ole tarkkana - tässä auttaa hartialinjan apu.


Wiiman mielestä rallyhommat on ihan superjuttuja <3

Vihjesana

Kirjaan vielä itselleni muistiin, että rallykurssin aluksi vaihdoin seuruun vihjesanaa. Olin Tihkun kanssa jo ennen kurssia tuota seuraamista koittanut harjoitella ja jotenkin olin onnistunut myrkyttämään ensimmäisen vihjessanan Sivu.

En oikein tiedä miten siinä niin kävi - ehkä olin valinnut treenihetket väärin tai tehnyt pennun kanssa liian pitkää harjoitusta, niin että siitä muodostui Tihkulle tylsää ja ankeuttajien puuhaa.
Vaihdoin vihjesanan ruotsin vastaavaan Sida, ja sen omaksuttuani havaitsikin, että se onkin sanana vielä parempi, sillä sen saa kahden ii:n ansiosta sanottua vielä iloisemmalla äänensävyllä kuin Sivun, ja josta äänensävystä Tihku innostuu.

Joskus kannattaa ottaa uusi lähtö harjoittelussa, jos tuntuu, että ollaan menossa metsään - Tihkukin siis tunnisti jo sanan Sivu ja tiesi sen merkkaavan pohkeen viereistä paikkaa, mutta sen mieliala alkoi mataloitua sen kuullessaan, ja sitähän en tietenkään halunnut. Vihjesanan vaihdon myötä ollaan taas oikeilla jäljillä!


Sadekelin treenejä :)
Treeneissä tulee iloittua muistakin jutuista kuin liikkeiden onnistumisista.
Esimerkiksi näistä hetkistä kun Tihku rauhoittuu ja laittaa makuulle odottaessaan. Tätä rauhamieltä on harjoiteltu erittäin paljon ja se alkaa kantaa hedelmää!

Kirjoita mielellään kommenttikenttään oma seuruunkoulutustyylisi ja parhaat vinkkisi, niin saan uutta ajateltavaa tai toisen näkökulman omiin treeneihini :) . 

lauantai 18. syyskuuta 2021

Veljesten leikit Koirametsässä

Tihku tapasi veljensä Kuuran riekkumistuokion merkeissä Paimion Koirametsässä. Pojat ovat nyt 10kk ja edellinen treffikerta oli alkukesästä, niin ohimennen kävi mielessä, että toivottavasti pojilla edelleen synkkaa, mutta se huoli oli kyllä ihan turha - leikki alkoi juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin :). Molemmat pojat ovat hyvin koirasosiaalisia tyyppejä.


Treffipaikkana meillä oli tosiaan Paimion Koirametsä. Kyseessä on aidattu parin hehtaarin metsäalue, jossa voit pitää koiraasi vapaana pelkäämättä, että se törmää toiseen koiraan tai lähtee laukalle peuran perään. Tällaisille alueille on nykyisin kysyntää, tänne Paimionkin Koirametsään oli vaikea löytää aikaa. Viikonloppuajat olivat jo menneet, vain aikaista aamua ja pimeää iltaa oli tarjolla. Mutta perjantaille löytyi yksi kello 17.00 aika, johon iskimme kiinni, ja järkkäsimme molemmat liukua työpäivään.
Varsinais-Suomesta löytyy käsittääkseni toinen samanlainen aidattu koirametsä, ja se on Nousiaisissa.


Koirametsän portti. 

Koirametsää kiertää vankka ja korkea aita, sekä portissa on lukko. Jokainen kävijä saa puhelimeensa käyntikohtaisen salasanan, joka naputellaan portin lukkoon ja sitten alueella voi viettää ostamansa pituisen ajan. Meidän tunnin vierailumme maksoi n. kolmekymppiä. Yhden perheen koirille en ehkä viitsisi moista summaa pulittaa, mutta näin porukassa tuntihinta on leikkihetkestä ihan ok.

Myös pitempiä aikoja on mahdollista ostaa ja vaikka grillailla tai kattaa kahvipöytä eväistä sillä aikaa kun koirulaiset leikkivät - grillausmahdollisuus löytyy ja se kahvipöytäkin. Lisäksi löytyy myös huussi meitä ihmisiä varten.
Alueella on kiva metsäpohja - löytyy kalliota ja selkeäpohjaista mäntymetsää, jossa ihmisenkin on helppo kulkea. Koirametsässä ei myöskään ollut mitään sellaisia esimerkiksi kallionkielekkeitä, jotka aiheuttaisi vaaratilanteita kun koirat laukkaavat leikeissään.

Sellainen fiilis tuli tästä käynnistä, että jos omistaisin metsäpläntin, niin nyt tietäisin mihin käyttöön sen valjastaisin. Metsäpläntti minulta vain vielä puuttuu !

Varsinais-Suomessa on niin pienet metsät, autotiet menevät läheltä ja metsissä liikkuu paljon ihmisiä, niin koiran pitäminen vapaana tavallisissa metsissä on aika vaikeaa ja tarkan harkinnan varassa. Eikä kaikkia koiria vapaaksi voi toki edes päästää. Sitten tietenkin myös laki säätelee koiranirtipitoa.
Näin tällaiset aidatut metsäalueet tuovat turvallisen vaihtoehdon koiran ulkoilutukseen ja siksi ne varmasti ovatkin nyt niin kysyttyjä, ettei aikoja meinaa olla ja uusia koirametsiä tupsahtelee.



Kuva: M. Ristimäki
(vas. Erimoone Läpimurto ja Erimoone Loppusilaus)

Poikien leikki oli kivaa katsottavaa. Pääosin takaa-ajoa, mutta mikä hienoa - takaa-ajettavana olivat molemmat poitsut vuorotellen. Takaa-ajojen välillä keskityttiin painiin ja siinäkin oli toinen välillä alla ja toinen päällä, ja sitten osat vaihtuvat. Eli hyvin tasaväkisiä nuoria miehiä, eikä kumpikaan ollut millään tavalla enemmän alakynnessä.

Sitä onkin koirien leikeissä tärkeä huomioida, että leikkivillä koirilla olisi yhtäläinen rooli leikeissä, eikä niin, että toinen on jatkuvasti takaa-ajettavana, tai ainakin tarkkailla tätä koiraa, että nauttiiko se siitä.



En ole varma, onko tässä meidän pikkupojat vai
lauma Sepe Susia 😃🧡?


Oli kyllä kiva keikka, ja jo kotimatkalla Tihku veteli onnellisena hirsiä autossa. Meillä emännillä oli myös oikein kiva juttuhetki pieniä smoothieita nautiskellen. Olen varma, että tätä palvelua tulee käytettyä toistekin ja itse asiassa siihen liittyviä suunnitelmia on jo!


Kuva: M. Ristimäki




perjantai 17. syyskuuta 2021

Note to self: Koirien painopäivitys

Wiima ja Tihku piipahtivat tovi sitten molemmat Mustin ja Mirrin vaa'alla, ja kirjaan tähän muistiin, mitä veijareiden numerot näyttivät. Päivitän tähän julkaisuun myös Tihkun aiemmat (ja jälkikirjoituksena myöhemmätkin) kilot, niin löytyy kaikki jatkossa yhdestä postauksesta.


Kaverukset vierekkäin.

Wiima on lapinkoiramittarilla iso narttu, näyttelymittauksessa 49 senttiä, rakenteeltaan roteva ja pitkäselkäinen (tavarajuna, kuten vähän vitsikkäästi häntä joskus kutsumme 🥰). 
Tihku on vasta 10 kk, ja tässä kehitysvaiheessaan kevyt ja kapoinen. Säkä kuitenkin sentin tai sentin puolikkaan yli Wiiman kotimittauksessa.


Tihku (pentupaino alimmaisena ja tuoreimmat ylimpänä)

1 v 3 kk (14.2.22) 15,9 kg
1 v, 1 kk (27.12.21) 15,5 kg / kotimittaus säkä: 50,5 senttiä
1v, 1 kk (4.12.21) 15,4 
10 kk (10.9.21) 14,5 kg (postauksen kirjoituspäivän tieto)
5 kk 11,5 kg
16 vko 9,6 kg
10 vko (16.1.21) 5,3 kg
9 vkoa 4,6 kg

Wiima
9 v, 8 kk (27.12.21) 18,1 kg / kotimittaus säkä: 49,5 senttiä
9 v, 8 kk (4.12.21) 18,2 kg (jihuu! Vielä voitaisiin tuohon tasalukuun pyrkiä!)
9,5 vuotta (10.9.21) 18,9 kg (postauksen kirjoituspäivän tieto)

Wiiman osalta painohistoria löytyy tästä: https://wiimansivu.blogspot.com/2012/08/paino-nousee.html
Wiiman paino voi kuulostaa monen lappalaisnartun omistajan mielestä korkealta, mutta Wiima on tosiaan rakenteellisesti tavallista rotevampi koira. Joskin hän kyllä on dieetillä, siitä lisää kuvan alla.


Tässäkin kuvassa ovat molemmat koirat vierekkäin, vaikka toista ei näy.
Kuvauskulma on juuri "sopiva", sillä Wiima on kyllä aavistuksen pidempiselkäinen ja pitäisi näkyä joko päätä tai pyllyä, mutta kuvakulmasta johtuen ei näy.
Etutassuja laskemalla voi keksiä, että koiria on kuvassa yhtä enemmän.


Wiiman kanssa on pientä taistelua kiloja vastaan (kuten emännälläkin). Sterilisaation jälkeen kilot kerääntyvät helposti, jos en ole tarkkana ja paino on joskus ohimenevästi käynyt maksimissaan 19,5 kilossa, joka kyllä on liikaa!

Tavoittelen n 18,0 - 18,5 kilon painoa Wiiman kanssa, jolloin se on hyvässä kuosissa. Korvaan osan Wiiman ruuasta mm. keitetyillä kasviksilla ja muulla kevyellä, jotta sillä kuitenkin olisi kylläinen olo, vaikka kaloreja onkin vähemmän. Eli matka on kyllä alaspäin tuosta nykyisestä painosta. 


"Mitäs siellä sättäät sen kamerasi kanssa 😃??"

#suomenlapinkoira #paino

NYRKKISÄÄNTÖ

Koiran painoahan ei pitäisi seurata vain vaa'an perusteella, vaan sen kylkiluita tunnustelemalla. Tämä siitä syystä, että koirien rakenteet poikkeavat toisistaan, mikä on paljon painoa yhdelle, on vähän painoa toiselle.
Mutta miten ne kylkiluut pitäisi sitten tuntua, kun koira on timmissä kunnossa?

Juttelin Erimoone kennelin, ja siten Tihkunkin kasvattajan Minna Rinteen kanssa kerran, ja hän antoi hyvän nyrkkisäännön, joka perustuu omiin rystysiisi.

  • Laita käsi nyrkkiin ja tunnustele rystysiä. Jos koiran kylkiluut tuntuvat tältä, on koira liian laiha.
  • Avaa käsi suoraksi, mutta tunnustele rystyspaikkoja kämmenpuolelta. Jos koirasi kylki tuntuu tältä, on koirasi liian lihava
  • Avaa käsi suoraksi, mutta tunnustele rystysiä käden selkäpuolelta.
    Tältä pitäisi kylkiluiden tuntua, kun koira on hyväkuntoinen.

torstai 16. syyskuuta 2021

Näytelmiä ja ravintolaillallisia Porvoossa

Kaikkea hassua sitä saakin päähänsä! Kuten minä ilmoittaessani Tihkun näyttelyyn :D.
En varsinaisesti ole näyttelyistä kovin kiinnostunut ja oman rotuni suomenlapinkoiran osalta ajattelen, että näyttelyt ovat ohjanneet sen ulkomuotoa väärään suuntaan, ja se vähentää kiinnostustani vielä lisää.
Palkinnoille nousevat usein varsin pehkoturkkiset, neliömäiset yksilöt - ja kun pitää mielessä, että koiran olisi kuitenkin selvittävä porotokan perässä tuntureiden lumilla, niin en ole varma, miten sellainen koira niistä hommista selviäisi.
Joskus myös kasvonpiirteet voivat näyttelyissä menestyvällä lapinkoiralla olla minusta liian raskaat - otsassa jo liian voimakas stoppi ja raskas kuono. Toisaalta minulla on lukemani perusteella se käsitys, että linja olisi ehkä hieman korjaantumassa, mutta varmuutta minulla ei tästä suuntaan tai toiseen ole.


Tihkukin pääsi mukanamme ravintolaan Porvoossa ja osasi hienosti käyttytyä.


Olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama pyörähdys kehässä on ihan hyväksi virallisen rakennearvion saamiseksi, jotta kuulee rakenteen plussat ja miinukset, ja ne taas ovat hyödyksi rotua kasvatettaessa ja toisaalta myös voivat vaikuttaa harrastuksiinkin, esim vauhdikas agility ja vaikka canicross vaativat kropalta tiettyjä asioita.
Tihkuhan on aika erinäköinen kuin lapinkoirat yleensä, niin kovin korkeita arvosanoja en odota, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, miten hyvn Tihku vastaa käyttötarkoitustaan, eli onko turkki oikean laatuinen, sekä rakenteen arvion terveys- ja käyttötarkoitusperusteisesti. Rotumääritelmän ulkonäköä määrittävät lauseet kiinnostavat vain löyhästi - esimerkiksi korvien ja hännän asennolla ei ole väliä.

Eräänä iltana tajusin, että Tihku on nyt juniorikäinen ja vielä se ehkä saisi anteeksi joitakin kehätaitojen puutteita, kun taas isompana edellytetään jo taidokasta olemista, ja siihen meillä on vielä matkaa :). Niinpä ilmoitin Tihkun enempiä ajattelematta viime viikonloppuna pidettyihin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyihin ja varasin meille hotellihuoneen. 

Lauantaina iltapäivällä lähdimme köröttelemään kohti Porvoota. Sitä ennen vein Wiiman ystäväperheelle hoitoon. Ensin mietin, että Wiima tietenkin mukaan, mutta sitten päädyin ajattelemaan, että hän arvostaa enemmän lepolomaa tuttujen luona ja päästessään lenkeille, kuin sitä, että joutuu istumaan tuntikaupalla autossa ja näyttelykentällä. Ja uskon hänen eritoten arvostaneen sitä, että rakas pikkuriesa eli Tihku oli pari päivää pois näkyvistä :D.


ENSIN SYÖMÄÄN! ...

Saavuimme lauantai-illalla Porvooseen ja kävimme heittämässä kamat hotellihuoneeseen. Sitten suuntasimme ensin pienelle verryttelylle ja sen jälkeen oli tarkoitus saada ruokaa!

Olimme etukäteen miettineet, että vaikka oli syyskuun ilta, niin oli poutaa ja melko lämmintä, niin voisimme hyvin syödä terassilla, kun Tihkukin oli mukana. Mutta jos sellaista paikkaa ei löytyisi, niin Tihku voisi ottaa nokoset autossa sillä aikaa.

Kävi kuitenkin onnenpotku osuessamme Rafael's Bistroon, sillä sinne koiratkin olivat tervetulleita!
Tihkun lisäksi paikalla oli kaksi muutakin koiraa, ja kaikki sujui oikein hienosti!
Mahtavaa, että löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä koiran kanssa! Uskon vahvasti, että siitä hyötyy koiranomistajan lisäksi myös ravintoloitsija kun koirat tuovat mukanaan kotoisaa tunnelmaa koko ravintolaan - esimerkiksi tälläkin kertaa naapuripöydistäkin luotiin iloisia silmäyksiä Tihkuun. Ymmärrän kyllä allergisten ongelmat, mutta tässäkin ravintolassa oli kaksi siipeä, joista toinen oli koiraystävällinen. Hyvä Porvoo ja hyvä #rafaelsbistro!


Rafaelin Bistro oli Tihkun mielestä mahtava paikka, kun 
siellä sai nakin! Onnenpäivä! En tiedä onko Tihku vielä ikinä elämässään saanut yhdellä kertaa kokonaista nakkia!

Tihku myös käyttäytyi ravintolassa tosi hienosti. Kyllä häntä vähän ehkä jännitti, sillä hieman läähätytti alussa, mutta sitten hänellä mieli rauhoittui ja hän painui makuulle, ja otti nokoset.
Ravintolassa oli aika kova meteli, kun musiikki pauhasi - ei tosin ihmiskorvaan mitenkään erityisen kovasti, mutta sitten paikalla oli yhdessä pöydässä aika kovaääninen juhlaseurue, mutta hienosti Tihku siinäkin sitten rentoutui. Hyvää harjoitusta pennulle!
Ja vaikka kerron kovasta metelistä, niin ihmiskorvaa se ei tosiaan häirinnyt vaan ravintolassa oli iloinen äänimaailma, hyvä palvelu sekä maistuva ruoka!

Nakkiateria loppui kylläkin ihan liian nopeasti, tuumii Tihku

... Sitten näytelmiin!

Seuraavana aamuna starttasimme kohti näyttelypaikkaa, joka oli ulkokenttä. Ja tietenkin - oli alkanut sataa! Onneksi ei ole mitään tupsuteltavaa rotua vaan säänkestävä lappalainen, niin ei sade kovasti haitannut, etenkin kun itsekin olimme sadeasuihin pukeutuneita.

Kahvilateltassa sadetta pitämässä

Alueelle saapumisen jälkeen tehtiin muutamia juoksuharjoituksia näyttelypannassa, joka oli Tihkulle vieras. Näyttelypanta oli Tihkulla vain kertaalleen treenimielessä ennen näyttelyä, kun olin pitkän aikaa ajatuksessa, että esitän Tihkun tavallisessa nahkapannassa, koska se on minusta huomattavasti koiraystävällisempi tällaiselle vilkkaalle pojankoltiaiselle.
Mutta päädyin sitten kuitenkin tuohon ohueen näyttelypantaan, kun ajattelin, että tilanne on nopeasti ohi. Meidän näyttelypannassa on levennetty alakaulaosa, eli se ei tunnu niin ikävältä kuin pelkkä ohut naru.


Kehässä. Ihan hyvin se näyttää tuo juoksemisemme sujuvan :)
Kuvassa näkyy sadeasuinen kehäsihteeri.

Vuoromme koitti varsin nopeasti aamupäivällä, koska penturyhmässä oli vain yksi koira ja seuraavaksi arvosteltiin junnut, joita oli kaksi - me olimme niistä toiset. 
Siihen nähden, että melkein kylmiltään toin Tihkun isoon kaikkien rotujen näyttelyyn, niin kaikki meni varsin hyvin! Liikeosuudet uskoakseni oikeinkin hyvin, Tihku juoksi vieressäni kiskomatta ja kääntyi hienosti vihjeestä Vasen aina kulmissa (olemme harjoitelleet kääntymisiä vihjeestä ihan muissa tarkoituksissa ). 
Mutta seisominen oli vaikeampaa :D . Silloin Tihkun keskittyminen levisi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja jouduin monta kertaa "keräämään" koiran ja asettamaan uudelleen. Mutta saimme kyllä aikaiseksi ihan hienojakin seisontahetkiä!  (ps. seisontaharjoitukset sujuvat hienosti kotikentällä ja muissa paikoissa, mutta koiranäyttely oli liikaa vasta-alkajalle)

Tihku tuomari Harri Lehkosen arvosteltavana.
Minä sadetakissa ja treenihousuissa, vuoronumero jalan ympäri teipattuna :D,
onneksi ei tarvinnut jakkupukua ylle kiskoa, niinkuin näyttelyissä vissiin on tapana!

Tihku sai tuomari Harri Lehkoselta kivan, aivan itsensä näköisen arvostelun (H) :
"Vielä kesken kehityksen oleva, kevytrunkoinen nuori uros. Pään ja rungon tulee vielä vahvistua ja kallon leventyä. Riittävät kulmaukset, mutta jyrkkyyttä lantiossa. Hieman alaskiinnittynyt häntä ja lyhyt taka-askel. Oikean laatuinen tänään lyhyt turkki. Saisi kantaansa häntäänsä liikkeessä korkealla. Esiintyy iloisesti, tarvitsee kehätottumusta ja aikaa.".

H:sta varmaan harva näyttelykävijä ilostuu, mutta minä ilostuin, kun etukäteen ajattelin, että heitetäänkö meidät ulkonäön vuoksi porokoirakehään ja sitten kun Tihku sopivasti tiputti vielä kaikki alusvillansa ennen näyttelyä. 
Mutta alusvillaton turkki ei saanut moitteita, vaan oikeanlaatuiseksi todettiin, vaikka lyhyeksi, ja sellainen se onkin - myös alusvillaisena. Lisäksi Tihkuhan on kevytrunkoinen - toki vahvistuu kyllä, mutta hitaasti, valmista tulee n. kolmen vuoden iässä, mutta olihan Tihku aivan erinäköinen kuin muut kehässä piipahtaneet lapinkoirat :D. Kulmaukset on tasapainossa, mutta eivät ne tosiaan vielä kovin voimakkaat olekaan, enkä tiedä vaikuttaako rungon kehittyminen niihin. 
Tuo lyhyt taka-askel minua kyllä mietityttää. Ehkä Tihkulla vaan on oikeastikin lyhyt taka-askel, mutta luulen, että vien sen hierojalle tai fyssarille, ettei ainakaan mikään selän tai takapään, lantion kireys siihen myötävaikuta.
Ja häntä - sehän on tuollainen ketunhuiska ja pidän siitä, että se on matala-asentoinen. Kyllä se löyhälle kiepillekin nousee, mutta kuvassa tosiaan näkyy häntä olevan rungon jatkeena ja niin se usein on.


Sellainen Porvoon visiitti se oli. Ihan kiva kokemus ja uskoakseni vielä ainakin kerran käydään näyttelyssä rakennearvostelu hakemassa, mutta se on varmaan sitten joskus täysi-ikäisenä aikaisintaan :).

Ai niin - Tihku sai myös ihailijoita näyttelyissä. Yksi pariskunta tuli varta vasten kysymään, että millaisen arvostelun Tihku sai ja mistä kennelistä koira on. Kun heitäkin kiinnostaisi lapinkoira perheeseen ja heidän mielestään Tihku oli niin nätti, ja allekirjoitan heidän mielipiteensä!





maanantai 30. elokuuta 2021

Katsooko koirasi televisiota?

Tihku 9 kk katsoo television luonto-ohjelmia 😀. Pari päivää sitten hän seurasi suoraa lähetystä SM-agilitykisoista. Kotona asuu myös Wiima 9 v, joka taas on aina viis veisannut televisiolle, tai on saattanut reagoida ohimenevästi johonkin television ääneen, mutta ei ikinä kuvaan. 

Tihku kiinnostui viime viikolla myös seuraamaan yleisurheilukisojen kuulantyöntöä - sitä vaihetta, kun kuvassa oli selkeästi vain kuulantyöntäjä suorituksessaan eikä muuta - kun kuvakulma laajeni, hävisi myös kiinnostus televisioon. Olen ollut havaitsevinani, että Tihku kiinnostuu televisiokuvasta, jos kuvassa selkeästi näkyy koira tai koirannäköinen eläin, hevonenkin tai vastaava. Ihmiset televisiossa eivät Tihkua kiinnosta, muuta kuin poikkeukellisesti, kuten esimerkiksi tuo kuulantyöntäjä - en tiedä, liittyikö tilanteeseen siinä kohtaa myös jokin ääni.

Aluksi ajattelinkin, että Tihku kiinnostuu vain telkun äänistä, mutta olen saanut kummastellen todeta, että myös kuva sellaisenaan kiinnostaa.

Olen tästä hämmästynyt, koska olen joskus lukenut, etteivät koirat näe television kuvaa - että ne näkevät vain värejä ja liikettä, mutta eivät varsinaisesti itse kuva-aihetta. Tätä ajatustani on tukenut se, ettei Wiima katso televisiota. Mutta nyt en tiedä mitä ajatella, kun meillä asuu koira, joka toden totta katsoo televisiota.




Tihku katsoo agilitykisoja


Katsooko sinun koirasi televisiota? Mitenkähän tavallista tai tavatonta televisiota katsova koira on?
Oletko tehnyt huomioita, että kuva kiinnostaa ilman ääntäkin?

Olen miettinyt myös koirieni eroa 

- miksi Tihku kiinnostuu televisiokuvasta, mutta Wiima ei?

Sopiikohan tähän selitykseksi havaintoni siitä, että Wiima tarkastelee maailmaa ensisijaisesti nenällään ja Tihku silmillään? Kun näiden koirien kanssa ulkoilee, niin niiden olemus on aivan erilainen: telkkarinkatsoja-Tihku kulkee pää pystyssä ja katselee ympärilleen, kun taas Wiima kulkee pää alhaalla, nenä maassa ja haistelee.

Wiimalla on ihan toimiva näkö, mutta hajuaisti on sille tärkein, se siis ensisijaisesti käyttää nenäänsä ja vasta sitten turvautuu silmiinsä, jos haistelu ei johda sitä eteenpäin. Tihku taas silmäilee ja katselee, ja sitten vasta haistelee. Tihkullakin on kyllä oikein toimiva nenä, testattu etsintätreeneissä 😊.

Voikohan tuo, että toinen on ensisijaisesti "nenäkoira" ja toinen "silmäkoira" olla TV:n katselua selittävä tekijä - "hajukoira" ei kiinnostu, kun hajut ei välity? Vai onko tässä kyse kognitiivisista taidoista? Vai mistä tässä on kyse?

Paljon kysymyksiä, hämmästelyjä ja pohdintaa, mutta vähän vastauksia 😊. 

Olisi kiva kuulla miten sinun koirasi suhtautuu telkkarikuvaan ja millaisia havaintoja olet tehnyt?




Wiima ja Tihku katsomassa sitä parasta telkkaria, luonnon omaa lähetystä 🌳


lauantai 28. elokuuta 2021

Lampaita ja yhdistysihmisiä

Lammaspaimennusjuttuja tässä postauksessa. Ollaan käyty muutaman kerran lampaita katsomassa tänä kesänä Tihkun kanssa. Wiimalle en nyt ole aikoja varannut - sen kanssa myös aikanaan käytiin paimennusharjoituksissa, ja eräs kouluttaja arvioi aikanaan (Tuija Wahlroos), ettei Wiimasta varsinaisesti ehkä ihan paimeneksi isolla P:llä olisi, mutta ihan kelvollinen tilan apukoira kylläkin siitä voisi tulla, esimerkiksi lampaiden siirrossa ihmistä auttamaan, mutta olisi vaatinut vielä paljon harjoittelua.
Harjoittelu kuitenkin silloin sitten lopahti, koska harrastus oli aikaavievä, paimennuspaikat kaukana ja ryhdyttiin keskittymään meille tutumpiin lajeihin.


Tihkua olen kuitenkin nyt jo pikkupojasta asti vienyt lampaille, en vieläkään tiedä kehittyykö homma varsinaisesti harrastukseksi asti, mutta ainakin jotain pohjahommia olisi sitten tehty :).


Tihku 3 kk odottelee, että portti avautuu. Tässä lampolassa käytiin "pikkupoikana" joitakin kertoja herkuttelemassa nameilla ja papanoilla :)


Kävin muutaman kerran jo talvella  Tihkun kanssa herkuttelemassa lampolassa, opettelemassa rauhallista oloa lampaiden kanssa. Mutta varsinaisia paimennusoppeja ollaan sitten haettu vasta nyt kesällä. 

Muistiin itseäni varten, että tätä kirjoittaessani ollaan käyty lampailla seuraavasti:

15.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

29.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

6.7. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

30.7. Sipilän tila, kouluttaja Kaisla-Maria Hakala

7.8. Woollandia, Tuija Vahlroos

... ja noiden jälkeen vielä pari kertaa Paraisilla paimennusta harrastavan ystäväni luona, heillä on kesälampaita Woollandiasta.


Pitkään oli niin, että Tihku on lampaista kiinnostunut, lähinnä kun ne liikkuu. Kun ne jäivät paikalleen, niin kiinnostuskin lopahti, ja herkkupapanat alkoivat kiinnostaa enemmän. Näin se nuorella koiralla usein onkin, liike sytyttää.
Tihkun touhuissa on myös monasti paljon vauhtia, vaan ei malttia, eli Tihku ryntäili haukkuen päin laumaa. Ei kylläkään koko ajan, välillä näkyi pieniä hyviä pätkiä, välillä pidempiäkin, mutta sitten maltti petti ja sitten piti Tihkun mielestä syöksähtää äänitehosteita käyttäen.

Tätä vauhtia on nyt koulutuksissa koitettu karsia ja kehua tulee rauhallisesta lähestymisestä. Vaikuttaa myös siltä, että Tihkua hieman jännittää lampaiden ollessa lähellä ja etenkin joutuessaan silmäkontaktiin niiden kanssa, joka voikin olla pennulle jännittävä ja vähän uhkaava tilanne.

Syöksähtely ja jännitys johtuu tulkintani mukaan myös ainakin osin siitä, että paimennuksissa on usein paikalla muita koiria ja Tihku kiihtyy muista koirista varsin paljon, ja se näkyy piippauksena ja hermostuneena läähätyksenä. Tämä kiihtyminen on sitten näkynyt siellä aitauksessakin, ja kiihtyneenä on vaikea ajatella.

Yllätyin ollessani mukana yksissä treeneissä, jossa olimme vain me ja toinen koirakko, niin tätä "aitauksenreunakiihtymistä" ei juurikaan näkynyt, eli koiran tunnelmat oli rauhallisemmat kuin aluekerhon paimennuksissa.
Lisäksi toisista koirista kiihtyminen on ylipäätään kesän mittaan hieman rauhoittunut, vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta oikealla tiellä ollaan :) .


Hyviä oppeja lähikontaktissa

Joka paikassa olen oppinut uutta, mutta lottovoitto kuitenkin on ollut nämä viimeisimmät Paraisten keikat ystäväni luona. Ystäväni on oikeasti pohtinut mikä olisi juuri Tihkulle oikea tapa lähestyä lampaita ja kun molemmat ajattelimme, että pieni jännitys varmasti vaikuttaa tuohon "pelmautusintoon", niin ollaankin tehty nyt parilla viimeisellä kerralla harjoituksia pienessä aitauksessa, lähikontaktissa niin, että Tihku on myös rauhassa päässyt haistelemaan lampaita ja oikeasti tutustumaan niihin. 


Ja onpa mahtavaa ollut nähdä kun hän siellä pikkuaitauksessa käyttäytyykin toisin, hän on rauhallinen ja kierrättää lampaita ihan kauniisti aitauksen ympäri. Välillä pennulla menee vähän yli, mutta hän tottelee vapaanakin aitauksessa todella hienosti ja keskeyttää puuhat käskystä. 

Tästä on kiva edetä ja on ollut myös hauska huomata, että Tihkun kanssa ei ole missään vaiheessa tarvinnut pelätä, että hän purisi lampaita, hän on hyvin kiltti ja kultainen, ja vähän mammanpoika 😀🧡.


Niin hienosti ja rauhassa hän pikkumiäs hoiti hommat aitauksessa, että lähes liikutuin 😭😍

Nyt meillä on vielä yksi kerta täällä Paraisilla ennen kuin lambit lähtevät takaisin kotiinsa Woollandiaan. Pikkuhiljaa edetään, mutta suunta on ainakin oikea.
Ja vielä ilon aihe - muista koirista aiheutuva kiihtymys on viime aikoina laimentunut, edelleen sitä on, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa! Ai niin, taisin tämä jo edellä mainita, mutta jääköön vielä tähän toistoksi, koska olen näistä onnistumisista niin iloinen!

Paimennus vie mennessään, se on mielenkiintoista, kun siihen liittyy vielä tuo kolmas eläinlaji minun ja Tihkun lisäksi, ja koko homman on toteuduttava niiden kolmansien, eli lampaiden ehdoilla🧡.



Yhdistysihminen on aina yhdistysihminen

No, tosiasissa ei minulla mitään kovin laajaa yhdistystaustaa ole, ja koirayhdistyksiä pelkästään, mutta Wiiman tultua taloon olin vuosia Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran (PLS) Turun aluekerhon vetäjänä sekä niin ikään kotikaupunkini koirayhdistyksen hallituksessa istuin pitkään suunnittelemassa ja järkkääämässä koulutuksia ja päivittelin kotisivuja.
PLS:n aluekerhon vetovastuu siirtyi toisaalle pari vuotta sitten ja täkäläisen koirayhdistyksen hommistakin vetäydyin jokin aika sitten ja tein tilaa muille. 

Kun keväällä ajattelin ryhtyä keräämään paimennuskokemuksia Tihkulle, järjestinkin ne PLS:n aluekerhotapahtumina, eikä vain omina treeneinä. Viisi treenikertaa viidelle koirakolle, joista kolmeen pystyimme itse kesälomailun puitteissa osallistumaan. 

Miestäni nauratti ja hän taisi pitää minua vähän hassuna, että miksi ihmeessä edelleen luon itselleni tällaisia työllistäviä vastuita, kun juuri olin päässyt niistä eroon jättäytymällä pois vetovastuista. En tiedä, jokin valuvika minussa kai on 😄. Jollain tavalla verissäni kai kulkee yhteisen hyvän ajaminen, kun asioita pitää aina alkaa järkätä "isolla kauhalla".

Ja itse asiassa - täkäläisen koirayhdistyksen toimihenkilöiden miehityksessä tapahtui yllättäviä muutoksia ja käsiä väheni, ja pari päivää sitten tarjosin olevani tarvittaessa käytettävissä vaikkapa kotisivujen ja muiden tiedotuskanavien päivittämiseen, mutta tällä kertaa vain aktiivijäsenenä, ei vastuupaikalta sentään.

Semmoisia lammastelujuttuja tällä kertaa :)


Aluekerhon koiria kuvissa





tiistai 24. elokuuta 2021

Speedy Gonzales - eli miten Tihkusta tuli ratajuoksija

Viikonloppuna kokeiltiin taas jotain uutta, nimittäin vinttikoirien ratajuoksua! Olen kyttäillyt Tihkulle mätsäreitä harjoituspaikaksi harjoitella niin rauhoittumista kuin käsittelyäkin. Sitten osui silmiin Suomen Afgaanien järjestämä tapahtumapäivä, joka alkaisi puolilta päivin ratajuoksulla ja iltapäivällä jatkuisi match show -kehillä.


Tihku lentää!
Kuva: Teemu Simula

Laskin päivään mahtuvia tunteja ja alkoi tuntua mahdottomalta viettää kuusi tuntia vinttikoiraradalla, vaikka koiratapahtumissa aina kivaa onkin, joten jouduin valinnan eteen, että osallistuako mätsäreihin vai juoksuihin.

Valinta oli loppujen lopuksi helppo, koska ratajuoksu kiinnosti, saisimmehan siinä ihan tutka-ajan, vaikka harmittikin, että mätsärit jäisivät välistä, mutta tuleehan niitä.

Olimme vähän viime tipassa paikalla, ja kaikkialla oli jo paljon koiria kun saavuimme. Oma saapumisemme ei voinut mennä keltään ohi, koska Tihku järjesti niin mahtavan haukkukonserton, että kaikki muutkin koirat alkoivat haukkua. Aina kiva tehdä näyttävä esiintulo 😁😜!
- Note to self - ole ajoissa paikalla, että koira ehtii tottua tilanteeseen.
- Note to self - taitaa teini-ikä vihdoin puskea päätään, olenkin sitä jo odotellut, ohitukset sujuivat jossain välissä leppoisammin (mutt'eivät leppoisasti 😂).


Valittavissa oli käsiviehe 80 metrin matkalle, sekä lisäksi koneviehe 80 metrin, 280 metrin ja runsaan 400 metrin matkalle. En oikein tiennyt, mikä olisi Tihkulle sopivin, paitsi, että sen melkein puolen kilsan juoksun suljin toki heti kättelyssä pois.

Kun ilmoittautumispisteellä kuultiin, että koira on ensikertalainen ja vielä mukeloikäinen, oli suosituksena käsiviehe 80 metrin matkalla, ja siihen me sitten ilmoittauduimme. Koneviehe pitää kuulemma enemmän ääntä ja kolisee, niin se voisi olla ekakertalaiselle jännä, joskaan en usko, että Tihku olisi sellaisesta juurikaan häiriintynyt, koska äänet eivät sitä ainakaan tavallisesti hätkähdytä. Mutta se on aina hyvä edetä asiassa kuin asiassa asiantuntijoiden suosittamassa järjestyksessä, niin teimme nytkin.

Koska ilmoittauduimme viimeisten joukossa, niin odotusaikaakin oli kosolti. Sen käytimme hyväksi lihasten lämmittelyyn, eli teimme puolessa välissä odottelua pienen lenkin, ja muuten istuksimme rauhassa alueella ja totuttelimme muihin koiriin, ja kyllähän se sitten jo paremmin ja äänettömämmin sujuikin, kun oli hetken aikaa katseltu.



Kuva: Teemu Simula

Varsinaista oikeaa rauhoittumista Tihkussa oli kylläkin nähtävissä vasta juoksun jälkeen, juoksu varmasti pöllytti turhat kierrokset pois, jolloin oli helpompi sitten koirankin rauhoittua. Söimme lopuksi buffasta muurikkalätyt ja hörppäsimme kahvit, ja siinä vaiheessa Tihkua kiinnosti enemmän saada makupaloja lätyistä kuin lähellä olevat koirat.

Miten meni juoksu?

Niin, entäpä sitten itse juoksu? Koiria ei tällaisessa humputtelujuoksussa laitettu lähtöhäkkeihin, joita tottumattomat koirat olisivatkin saattaneet pelästyä. Koirasta sen sijaan pideltiin lähtöalueella itse kiinni niin kauan, että saimme lähtöluvan, ja viehe oli jo koiran edestä singonnut matkaan - ja luvasta koira vapautettiin.

Tihku säntäsi vauhdilla matkaan taakseen katselematta, ja vasta maalissa pysähtyi vähän hölmistyneenä katsomaan missä olin. Kun näki, että sieltä minä löntystin, minkä jaloistani pääsin, hän hetken aikaa raateli viehettä ja sitten vielä pussasi kaikki tutkamiehet ennen kuin sain hänet taas kytkettyä. 


Kuva: Teemu Simula

Niin hienosti juoksi pikkuinen Tihkuinen, että ajaksi 80 metrillä tuli 7,67 sekuntia ja tutkanopeudeksi 42 kilometriä tunnissa! Aikamoinen vilistäjä siis, mutta senhän jo tiesimmekin!

Kiihdytyskisan voittoon aika ei kylläkään riittänyt, vaan joku muu oli nopeampi, mutta sen kuulin, että yksi whippet juoksi suurin piirtein saman ajan, ja yksi afgaani ei yltänyt Tihkun aikaan ollenkaan. 
Nopein, hassuin ja hitain palkittiin, ja me emme olleet millään niistä palkintopalleista, mutta hauskaa kokemusta rikkaampia olimme!



Hauskaa oli myös seurata muiden juoksuja, koska "muun rotuisten" sarjassa rotukirjo oli suurta. "Muun rotuisissa" juoksivat siis muut kuin näöllä metsästävät vinttikoirat ja joukkoon mahtui shiboja, malamuutti, corgi, mäykky, sheltti, havanese, suomenajokoira, jakutianlaikakin, bercamasco, pari kelpietä ja aussikin muutamia mainitakseni. 
Myös tyyleissä oli vaihtelua - yhdet juoksivat kuten Tihku, innolla vieheen perässä, toiset juoksivat mamman kanssa rintarinnan ja kolmannet pysähtelivät aidalle moikkaamaan yleisöä!

---  >>>   Tulipa mieleen, että arjen sujumisen kannalta olisikin parasta juuri sellainen koira, joka haluaisi juosta omistajansa kanssa yhdessä! Lisäksi itsekin toivon, etten tullut liikaa vahvistaneeksi Tihkun saalisviettiä tuomalla sitä viehejuoksuun. Minulla kun on haave, että jossain vaiheessa Tihku olisi koira, joka pystyisi  luopumaan pupusta ja peurasta!
Tihku on kyllä varsin saalisviettinen koira, että siinä voi olla kyllä meikämammalla tekemistä, ennen kuin tuolle luopumisentasolle päästään :D. Mutta ehkäpä tämä yksi viehejuoksu ei nyt pakkaa silti kaatanut!

Sellainen oli se reissu, ja tavoitteet tuli täytetyiksi - eli rauhamielikin lopulta löytyi ja päästiin kokeilemaan viehejuoksua. Taas oli kiva koirailupäivä!