sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Hoopersia ja leluoppia!

Tihkun kanssa ollaan vietetty ei pizza- vaan Hoopers-perjantaita tammikuusta alkaen. Hoopers on uusi ja vauhdikas koiraharrastuslaji, vähän kuin agility, jossa tässäkin tehdään esterataa, mutta rataan ei sisälly hyppyjä. Toinen iso ero on, että koiran mukana ei juosta itse, vaan ohjaaja seisoo suurin piirtein paikoillaan ja koiran tulisi radalla edetessään kuunnella kaukokäskyjä ja suorittaa rata ohjeiden perusteella. Radalla on erilaisia käännöksiä ja kiertoja (tynnyrieste), sekä putkia, seiniä ja "hooppeja" eli renkaita, joiden läpi koiran tulee tietyssä järjestyksessä juosta.

Kun tammikuussa aloitimme, laji ei ollut ihan vieras, sillä oltiin yhdellä kolmen kerran kurssilla viime keväänä, joista kahdelle osallistuttiin ja nekin meni pipariksi, sillä Tihkua kiinnosti tuolloin vain maassa olevat hajut! Sain kuitenkin tuolloin käsityksen, mistä lajissa olisi kyse ja kun ystäväni vuoden vaihteessa innosti minua ilmoittautumaan tammikuussa alkavalle kurssille, niin en tarvinnut paljon suostuttelua.  


Tihku on innostunut lajista todella paljon! Ensiksikin - Hoopersissa saa kaahata niin kovin kuin jaloista pääsee, sekä toiseksi - oikeista ratkaisuista on tarjolla leluleikkiä. Eikä Tihku oikeastaan muuta tarvitse ollakseen onnellinen :) . No.. pari muutakin juttua tulee kyllä noiden lisäksi vielä mieleen, mutta nuo vauhti ja leikki on ne tärkeimmät.

Tihkulla oli jo etukäteen hallussa vihjeet Putki ja Kierrä. Lisäksi siltä viime kevään kurssilta jäi käteen Läpi tarkoittaen Hoopin läpimenoa. Olen nyt sillä tiellä jatkanut, vaikka olenkin nyt oikeastaan hoksannut, että pelkkä eteenpäinmenovihjekin riittäisi. 

Tihkun ääretön nopeus tuo vähän propleemaa. Nimittäin kun vapautan Tihkun radalle, lähtee hän niin räjähtävällä vauhdilla, etten meinaa ehtiä A) antamaan ohjausvihjeitä, saatika B ) heittämään palkkaa ennen kuin Tihku on jo targetilla. Mutta ehkäpä kehityn siinä vielä.


Tihku odottamassa lähtölupaa. Hänellä on hyvät paikallapysymisentaidot.
Uskon, että valokuvien näpsiminen pikkupojasta asti on sitä taitoa vahvistanut - kaikki vaikuttaa kaikkeen :) .


Palkkausjuttuja

Palkkausmetodina meillä on siis lelu ja target, josta palkka laukeaa. Lelu lentää palkaksi kun Tihku pääsee radan loppuun maahan asetetulle targetille. Olen pari kertaa ehdottanut kouluttajalle, että mitä jos laitettaisiinkin herkkuja sinne loppupäähän loppupalkasi - ehkä olisi vähän maltillisempi vauhti, ja sekä minä että Tihku ehtisimme paremmin ajatella suorituksen aikana. Kouluttaja kuitenkin törmäsi ajatukseni - ystävällisesti ja perustellen toki - ja kysyi, että työskentelenkö itse mieluummin kymppiä vai satasta vastaan, ja suositti, että lelulla jatkettaisiin. Lisäksi hän kertoi havaintonaan, että Tihku kyllä keskittyy tekemiseen ihan hyvin - ajattelemisen ehtimisen ongelmat ovat siis lähinnä itselläni :D.

Kun treenit tammikuussa alkoivat, meillä oli vähän sellaistakin ongelmaa se, että suorituksen jälkeen palkan saatuaan Tihku lähti palkkalelun kanssa riekkumaan eikä oikein halunnut keskeyttää leikkiä, ja luovuttaa lelua. Sikäli vähän yllättävää, että esimerkiksi rallyssa usein palkkaan lelulla, ja hän usein pysyttelee tällöin lähistöllä ja tulee tarjoamaan lelua uudelleen heitettäväksi tai rieputettavaksi. Hoopersissa ollaan kyllä sata kertaa korkeammassa vireessä, siinä ehkä syy. 


Kahden lelun leikki

Otin tähän omatoimirallatteluun lääkkeeksi ns. kahden lelun leikin. Marssittiin yhteistoimin ekojen treenien jälkeen eläintarvikauppaan ja ostettiin kaksi prikulleen samanlaista vetolelua, joiden päässä oli pallo. 
Viikolla ennen treenejä aloitin harjoittelut kahdella lelulla - ja se siis tarkoittaa sitä, että kun koiralla on lelu, jota se ei haluaisi luovuttaa, mutta kun alat itse leikkiä sillä toisella samanlaisella lelulla, niin koira tahtookin sen. Tärkeää on siis, että lelut ovat, jos eivät aivan samanlaiset, niin koiran mielestä samanarvoiset.

Leikki menee niin, että minulla on toinen lelu kainalossa ja leikin Tihkun kanssa toisella. Sitten lelu "kuolee" ja otan käyttöön toisen lelun, jolloin Tihku vaihtaa siihen. Samaan aikaan poimin toisen lelun vaivihkaa maasta, ja kun hetken päästä lopetan leikin kakkoslelun kanssa, niin aktivoin taas sen ykkösen. Ja niin edelleen, vuorotellen. Tässä vahvistuu se, että lelu kannattaa palauttaa omistajalle ja lisäksi koiralle ei myöskään synny sitä ikävää lelun luovutuksen tunnetta, että leikki loppuu kun lelusta luovuttaa. 

(..toim huom. ylipäätään kannattaa minimoida lelun luovutuksesta syntyvä harmitus. vaikka niin, että kun on ottanut lelun, antaakin sen heti takaisin. ja jos se ei ole mahdollista, niin palkkaan Tihkua luovutuksesta heittonamilla, jonka koppaa ilmasta niin, että on taas sitä liikettä mukana..)

Pätkä kahden lelun leikkiä radan päätteeksi.
Isäntä oli mukana kuskina kerran ja oli tullut filmanneeksi tällaisen hauskan pikku  filminpätkän. Tihku siis lähestyy targetilla palkaksi saadun lelunsa kanssa ja syöksyy leikkimään kädessäni olevan lelun kanssa.


Olin tätä kahden lelun leikkiä joskus kokeillutkin aiemmin, mutta en ollenkaan niin suunnitelmallisesti kuin tällä kurssilla. Lisäksi tuo palkkatarget oli minulla nyt ihan eka kertaa käytössä ja sen kyllä vienmukanani muihinkin lajeihin! Jo se, että tulin käyttäneeksi näitä taitoja ihan käytännössä enkä vain teoriassa summittain, on tästä kurssista todellinen hyöty. Puhumattakaan sitten muista ihan lajitaidoista.

Niin oli, että seuraavalla treenikerralla Tihku olikin jo ihan eri tavalla läsnä ja tekemisen meiningissä. Lelupalkalla se tykkää vieläkin juosta kierroksen ja nautiskella, se sille suotakoon, mutta sitten hän palaa luokseni ja vedetään pätkä kahden lelun leikkiä. Tämä kombinaatio on Tihkulle täydellinen palkka, sekä harrastuslaji supermieleinen, ja hän aivan tihkuu intoa, Tihku kun on :) !

Tämä kurssi on siis kokonaan menty lelupalkalla. Aiemmin minulla on aina ollut herkut mukana, mutta olenhan huomannut, että ne eivät samalla tavalla motivoi, kuin lelu. Vaikka kyllä niilläkin jotain onneksi aikaansaa - etenkin kun namipalkkaan yhdistyy liike. 
Olen tällä kurssilla tajunnut myös, että tähän lelupalkkaukseen, ja siihen liittyviä ideoita ja käyttömahdollisuuksia minun on opiskeltava lisää! Mistäköhän sitä oppia saisi?


Hoopers-treenit alkoi tammikuussa ja viimeinen kerta on nyt maaliskuussa. Vaikka laji on superkivaa, mutta luulen, että jätän puuhan tauolle. Tai siis ainakin ohjatussa muodossa. Tiedän nyt suurin piirtein mitä lajissa kuuluu tapahtua, ja omalle koirayhdistykselle hankittiin hooppi-esteitä viime syksynä, joten luulen, että keväällä harjoittelemme omatoimisesti ulkona.



perjantai 17. helmikuuta 2023

Mumman vatsavaivat

Wiima-mumma eleli hankalia hetkiä noin viikon päivät sitten. Nimittäin vatsaa kivisti oikein kunnolla. 

Kaikki alkoi edellisviikon lauantai-illasta. Olin ostanut koirille putkiluut, jollaisia ne saavat harvoin. Viimeksi uutena vuotena, ja sitä ennen en muista milloin. Wiima veteli omaansa antaumuksella, kuten hän vetää kaikkea mahaan laitettavaa. Pari tuntia syömisen jälkeen hän alkoi käyttäytyä vähän oudosti. Kello oli illalla jo paljon, lähes yö, mutta Wiima ei pannut maate, vaan istuskeli siellä täällä ja sitten välillä sai hellyyskohtauksia ja tuli kerjäämään minulta ja isännältä vuorotellen haleja - joita hän tietenkin sai.

Hieman isännän kanssa ihmeteltiin sitä Wiiman istuskelua ja ajattelin, että joku Wiimaa nyt vaivaa, mutta kun mitään muuta näkyvää ei ollut, oksentelua, nieleskelyä tai vastaavaa, sitä istuskelua ja halipuuskia vain, niin menimme nukkumaan.

Nukkumaan menosta parin tunnin päästä se alkoi. Wiima ulisi ja piippasi, oli levoton ja halusi ulos. Mieheni kävi hänen kanssaaan aamuyöllä pihalla ja olivat siellä tovin. Sitten en enää muista, että rauhoittuiko Wiima hetkeksi vai jatkuiko äänehtiminen heti sisääntultua, mutta ainakin se alkoi pian uudelleen ja itse lähdin la-su -välisenä yönä puoli viiden aikaan Wiiman kanssa pihalle. Olin pukeutunut niin, että lähdetiin ihan pihasta pois, ja köpöttelimme ulkona melkein tunnin siinä aamuyöllä.

Ulkona Wiima ei itkenyt, mutta oli koko ajan rauhaton. Koko ajan kuitenkin vähän kuin haki kakkapaikkaa, mutta ei kakkinut. Lopulta tuli pienenpieni kasa - löysähkö, mutta ei ihan velliä. Hetkeksi rauhoittui taas Wiima ja pääsimme sisälle ja minä nukkumaan.


Wiima on niin kaunis <3


Taaskaan ei uni saanut pitkään jatkua, vaan Wiima uikutti taas. Ensin lähti mieheni Wiiman kanssa. Tultuaan sanoi, että mitään ulosteita ei tullut, mutta Wiima oli hermostunut. Sisälle tultuaan Wiimalle tuli aina ihan paniikki ja se uikutti ulos - se halusi vain olla ulkona. Lähdin sitten itse Wiiman kanssa ja halusin nähdä mitä tapahtuu. 

Ja tapahtui kuten isäntä sanoi, kaikki ojienpohjan kakkapaikat taas koluttiin ja ehkä sellaista istumisen aikomustakin oli, mutta ei kuitenkaan ja taas jatkettiin matkaa. Tärkeintä Wiimalle oli pysyä liikkeessä, heti kun pysähdyttiin, alkoi itku. 


Päivystykseen

Minä jo vähän säikähdin. Olisiko siellä nyt jokin tukos niin, että tekisi mieli kakkia, mutta ei voi kun sattuu. Tai jokin putkiluusta irronnut luunsäle.

Tulimme sisään, minä nappasin puhelimen ja soitin päivystykseen. Turun vaikutuspiirissä on vuorokautinen eläinsairaalapäivystys Raision Evidensiassa. Heiltä ohjeistettiin, että voisi kyllä tulla näyttämään, jos koira on selvästi kivulloisen oloinen. 


Pikku potilas päivystyksessä odottamassa vuoroaan. 


Pukeuduin uudelleen ja taisin jotain suuhunikin heittää, ja sitten pakkasin Wiiman autoon ja lähdettiin kohti lääkäriä. Tunnin ehkä odottelimme vuoroamme. Wiimaa itketti ja se oli levoton istuessamme odotushuoneessa. Kunnes tajusin, että sillähän oli parempi olla kun kävelemme, joten kävelimme hissukseen sairaalan käytävää edestakaisin - päivystyspäivänä sunnuntaina ei onneksi niitä vuoronsa odottelijoita käyvävän varrella juurikaan ollut.


Tutkimuksia ja tuloksia

Sitten tuli meidän vuoro. Lääkäri paineli ja tutki ja kyseli. Sitten mentiin röntgeniin. Wiimaa pelotti ja jännitti asia, mutta silti sujui röntgaus ilman mitään rauhoitushumautuksia sekä kyljellään, että jopa selällään kourussa, jossa luulin Wiimalla rajan menevän. Selällään oleminen on Wiimalle todella epämiellyttävää - jotkus koirat nukkuvatkin selälllään, Wiima ei ikinä. Siitäkin selvittiin.
Olin Wiimasta hyvin ylpeä, pikkuinen tyttö, joka aina tekee kuten pyydetään<3.

Taas odoteltiin sitten tuloksia. Nyt saatiin olla kahdestaan lääkärin vastaanottohuoneessa. Ensin koitin istuskella, kun minuakin väsytti, mutta Wiima ei voinut olla paikallaan, joten kävelimme yhdessä huonetta ympäri ja tutkimme paikkoja, jolloin hän oli rauhallisempi.

Niin se sitten oli, ettei mitään tukoksia tai ummetuksia ollut. Vaan vatsalaukku ja paksusuoli olivat täpötäynnä ilmaa! Ja suolen venyminen ilmasta se aiheutti Wiimalle kipua. Olisi melkein hymyilyttänyt, ellei Wiima olisi ollut niin kivulias, se olikin siis isomman luokan paukku, joka oli tulossa! Wiima sai heti kaksi piikkiä pyllyynsä - toinen kipupiikki ja toinen jokin, joka rentouttaisi suolistoa. Lisäksi lääkäri totesi, että joskus ilman kertyminen suolistoon voi viitata ripuliin.


Vihdoinkin rauha

Wiima-rassu joka oli valvonut koko la-su -yön ja vielä su-päivänkin siellä jännittävässä eläinlääkärissä, nukahti heti kun pääsimme kotiin. Lääke vaikutti nopeasti. Ihanaa nähdä Wiima taas levollisena kaiken sen kipuilun jälkeen.
Sunnuntai-iltana meitä ihmisiä vähän jännitti kallistua petiin, kun mietitytti, että josko sama meno jatkuisi taas yöllä kun valmiiksi olimme väsyneitä edellisyön valvomisesta. Mutta ei, saimme kaikki nukkua koko yön rauhassa. Ihanaa.





Maanantain yllätys

Maanantai valkeni ja levänneinä nousimme ylös arjen puuhiin. Minä kiipesin yläkerran konttoriini etäpäivää viettämään ja isännällä oli sattumoisin - ja onneksi - vapaapäivä.

"Onneksi" siksi, että joskus päivän mittaan Wiiman oireilu alkoi taas. Isäntä tais hänen kanssaan ulkona käydä ja vietti Wiima itsenäisestikin aikaansa pihalla. En tarkkaan tiedä, kun tein töitä ja olin kokouksissa. 
Kun tilanne selvisi, niin kaivoin kaapista Carprodyl-tabletin, joita minulla oli tallessa jostain aiemmasta jutusta, Wiiman polvitapaturman huitteilta varmaan. Se helpotti ja Wiima sai taas levättyä. 
Ajattelin kuitenkin, että näin ei voi jatkua ja soitin päivystystykseen kysyäkseni lisäohjeita ja lääkitystä. 
Lääkäri soittikin asiasta kuullessaan meille reseptin lähiapteekkiin lääkkeestä Litalgin, joka on tarkoitettu ruuansulatuskanavan kouristuskipuihin. Se olisi kipulääke, mutta samalla vaivaa hoitava.

Hain lääkkeen heti, mutta koska olin omatoimisesti antanut Carprodylin, niin Litalginia sai antaa aikaisintaan seuraavana aamuna. 


Maanantai-ilta oli taas kaoottinen. Wiima halusi vain ulos. Nyt tuli jo ripuliakin, eli lääkärin loppukommentti siitä, että ilma suolistossa tarkoittaa usein ripulia, piti täydellisesti paikkansa.

Puolen yön koittaessa menimme nukkumaan. Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet olla Wiiman kanssa ulkona, niin päästimme Wiiman itsekseen olemaan pihalla, mutta sitten piti aina laittaa herätyskello hälyttämään puolen tunnin päähän, että Wiima pääsi taas sisään ja se oli yhtä hullunmyllyä.

Kolmelta yöllä päätimme isännän kanssa, että nyt on Carprodylin antamisesta kulunut niin pitkä aika, että vaikka ei olekaan vielä aamu, niin antaismme Wiimalle nyt tuon suolistolääkkeen. Koska meidän oli saatava nukkua, Wiiman oli saatava nukkua ja maallikonuskolla ajattelimme, että mitään peruuttamattoman ikävää, ei enää voisi sattua.

Niinpä annoimme Wiimalle suolistolääkkeen silloin aamuyöllä. En enää muista, miten pitkään meni, että se auttoi, mutta aika nopeasti kuitenkin. 

Siitä se sitten lähti se paraneminen. Litalginia ja Inupekt Fortea, jonka olin aloittanut jo aiemmin, aamuin ja illoin. Ja ruokana helposti sulavaa, pieniä määriä kerrallaan. 



Keskiviikon torstain huitteissa Wiima oli taas entisensä.  Taas nähtiin miten sekaisin koiran sairastelu saa koko perheen. Tihku-rassu minua säälitti, hän jäi ihan statistin rooliin, sen kanssa ei ehditty lenkeille eikä oikein muutakaan, mutta täysjärkisenä sekin silti pysyi. Mikä parasta - Tihku ei myöskään sairastunut.

En tiedä aiheuttiko tämän kaiken putkiluu vai oliko se jokin pöpö. Putkiluuhun viittaisi se, että Tihku ei sairastunut. Toisaalta olen viime aikoina nähnyt, että lähialueiden koirat ovat paljon olleet vatsataudeissa, joten ehkä yhteys oli vain sattuma. Mene ja tiedä.
Tämä oli kohta 11 vuotta täyttävän Wiiman toinen tai korkeintaan kolmas vatsatauti, ja sellaista rumbaa ovat olleet, että onneksi vatsapöpöjä ei ole meillä usein nähty!


lauantai 11. helmikuuta 2023

Koiraohitusfilosofiaa by Tihku

Koiraohitukset ovat olleet Tihkun kanssa yksi isoista haasteista, sillä Tihku kiihtyy kovasti muista koirista, edelleen nyt 2-vuotiaana. Olen kuitenkin viime aikoina ajatellut, että homma on oikeastaan aika hyvällä mallilla tällä hetkellä ja olen löytänyt ohituksiin hyviä työkaluja. Ajattelin niistä tehdä pienen postauksen yhteenvedoksi siitä, missä nyt mennään.



Look at That -menetelmä (oma sovellukseni siitä)

Ensimmäinen ja tärkein asia on, että alan kehua Tihkua heti kun näköpiiriimme ilmestyy koira. Käytännössä kehun häntä siis toisen koiran bongaamisesta (LAT). Samalla alan syöttää Tihkulle nameja, aluksi Tihkun ollessa nuorempi ihan liukuhihnalta sieltä toisen koiran suunnasta - ei siis ollut väliä, ettei Tihku ottanut kontaktia, palkkasin silti.
Nykyisin ollaan päästy sellaiseen tilanteeseen, että kun Tihku näkee koiran, alan edelleen heti kehua. Jos tilanne vaikuttaa vaikealta, teen kuten edellä ja palkkaan koiran suunnasta, mutta nykyisin useimmiten ja yhä useammin Tihku pystyy luopumaan vastaantulevan koiran katselusta ja vilkaisee minuun namin saadakseen, saa namin ja vilkaisee uudelleen, saa taas namin ja niin edelleen.

Varsinaisessa ohituksessa Tihku on aina toisella puolella kuin ohitettava koira, ja namien avulla päästään toisesta koirasta ohi nykyisin pääsääntöisesti ilman haukkua ja muutenkin päivästä ja tilanteesta riippuen oikein mallikkaastikin. Piippausta saattaa kuitenkin vielä noissa tilanteissa esiintyä, eli mitenkään rauhallisissa fiiliksissä ei vieläkään olla, mutta toivottavasti joskus.

Toisinaan näen koiran ennen Tihkua. Se on toisaalta harvinaista, sillä Tihku  n ä k e e   k a i k e n  , mutta välillä sellaista kuitenkin sattuu. Tällöin olen huomannut hyväksi tavaksi kertoa Tihkulle, että olen nähnyt koiran, jotta hän ehtii asennoitua vieraan koiran lähestymiseen ja heti kun hänkin näkee tuon lähestyvän koiran, niin alan vuolaasti kehua bongauksesta. Namipalkka alkaa taas virrata tilanteesta riippuen lähestyvän koiran suunnasta tai jos Tihku pystyy luopumaan, niin sitten kontaktista. 

Tuota yllä kerrottua tilannetta olen kylläkin miettinyt viime aikoina, pitäisiköhän minun hieman hioa sitä. Minulla on vihjesanana Koira, "katsopas Tihku, Koira tulee sieltä". Tihku tunnistaa vihjeen ja alkaa katsoa, missä se toinen koira sitten on.
Muistelen kuitenkin aikanaan Wiiman kanssa tehneeni sen virheen, että aloin sillekin ilmoitella lähestyvistä koirista, joka johti siihen, että Wiima alkoi nuorena tyttönä kiihtyä jo pelkästä sanasta - joskaan silloin en ymmärtänyt, että on hyvin tärkeää huomioida kriteerinä se hetki, kun koira näkee toisen koiran eikä odottaa kontaktia, jolloin palkka voi jäädä saamatta, joka oli tietenkin huono juttu.


Vaikka kriteerini on nyt eri - koska palkkaan Tihkun jo koiran näkemisestä ja se on ollut toimivaa, niin pohdin, josko vihjesanaa silti olisi syytä laajentaa. Eli että antaisin vihjeelle yleisemmän merkityksen, joka vain kertoisi Tihkulle, että "jotain" sellaista on tulossa, jonka näkemisesä saa palkkaa.
Sitten käyttäisin samaa sanaa niin koirien kuin myös myös muiden, ei-niin-kiihdyttävien asioiden bongailussa, kuten vaikka pyöräilijöiden tai rullalautailijoiden kohdalla, jotka eivät aiheuta Tihkussa reaktioita. Näin havainnot ei aina olisi niin kiihdyttäviä, ja riski vihjesanan latautumisesta ehkä vähenisi. Kokemuksia? Ajatuksia?

Sitten on niitä tilanteita, joissa ei kannata kikkailla vaan pelion menetetty heti alkuunsa. Esimerkiksi kun vieras koira ilmestyy eteemme ihan yhtäkkiä, vaikka jonkin kulman takaa, silloin Tihku ei saa itseään pidäteltyä eikä ehdi minua vilkuilemaan, vaan avaa sanaisen arkkunsa ja minä keskityn vain ohjaamaan koko poppoon - itseni ja Tihkun tai itseni, Tihkun ja Wiiman - tilanteesta pois. 





1 - 2 - 3 eli yksi - kaksi - kolme

Jollain kurssilla tutustuin Control Unleashed -menetelmään, joka menee niin, että koiralle lasketaan ääneen Yksi Kaksi Kolme - ja kolmosella koira saa aina herkun. Tämä on osoittautunut hyväksi tavaksi vetää Tihkun huomio itseeni laskemisen ajaksi, kun jo sanan Yksi oletusarvo on, että herkkua on tulossa. 

Tämä menetelmä ei aluksi meinannut kantaa hedelmää. Namit nimittäin ei ole Tihkulle kovin voimakas vahviste, nuorempana vielä vähemmän, ja saattoi olla, että vaikka laskeskelin noita numeroita, niin Tihku vaan ohitti kolmosen, koska olikin jotain kivampaa, vaikka yritin toki keskittää harjoitukset paikkoihin, joissa häiriöitä ei olisi.

Olen kuitenkin sinnikkäästi jatkanut, lenkeilläkin ottanut satunnaisesti ihan vain yhden tai kaksi sarjaa , ja jos kolmosen kohdalla tuli namin ohitus, niin saatoin vaihtaa suuntaa, laskin taas ja sitten kolmosella jo maistuikin.

Tästä on pikkuhiljaa muodostunut peli, johon Tihku nykyisin liittyy jännemmissäkin tilanteissa, ja vaikka nami ei juuri siinä kohtaa muuten niin kiinnostaisi, niin numeroita laskemalla se sitten kuitenkin kiinnostaa ja Tihku keskittyy peliin. Niinpä vaikeissa koiraohituksissa tai muuten erityisissä tilanteissa ryhdyn laskemaan ja saan useimmilla kerroilla Tihkun mukaani ja keskittymään itseeni.

Miten tämä tukitaito koulutetaan koiralle? Tämä kannattaa kouluttaa ketjuttaen, eli ensin hokea vain sanaa Kolme ja ja siitä palkka. Sitten kun se on hallussa, lisätä eteen Kaksi ja kolmosella palkka. Kun koira malttaa jo odottaa kakkosesta kolmoseen, niin vielä ykkönen eteen ja niin on ketju valmis.

Pelin sanat voi tietenkin numeroiden sijaan olla mitä vaan, mikä suuhun sopii :) . 


Harjoitukset jatkuvat. Tavoitteeni on, että Tihku olisi vastaantulevista koirista välinpitämätön. Ymmärrän kylläkin, että siihen on pitkä matka, eikä siihen ehkä ikinä Tihkun kanssa päästä, mutta välietappeja olemme jo tavoittaneet - jokainen haukkumaton ja rauhallisempi ohitus on ilon aihe ja olen tosi iloinen, että olen löytänyt hyviä ja toimivia työkaluja haasteeseen. 
Miten teillä? Ja millaisia työkaluja käytät?



maanantai 16. tammikuuta 2023

Miksi Wiima on Wiima ja miksi Tihku on Tihku?

Tarinoita koirannimistä

Instagramin puolella nostettiin esiin koirien nimenantoon liittyviä tarinoita. Tilillä @aussierevo kerrottiin heidän omien koiriensa nimien taustoja ja kyseltiin muiden Instagramin käyttäjien koirien nimien tarinoita. 

Minusta aihe oli kiva, ja vaikka vastailinkin omien hörökorvieni nimistä jo Instassa, niin halusin kirjata tarinat muistiin vielä täällä Blogilandiassa, ja tosi mielellään myös lukisin aiheeseen liittyviä blogipostauksia!

Monasti koirien nimen takana onkin monenlaista pohdintaa, ja jos on useampi koira, niin nimiteema jatkuu perheen seuraavassa koirassa - vaikkapa lapsuuden kirjasankarien tai saman alkukirjaimen mukaisilla teemoilla.

On minulla kyllä yksi ystävä, joka pari vuosikymmentä sitten otti koiran ja antoi sille nimeksi Koiruli, kun ei kuulemma muuta keksinyt. Minusta se oli silloin vähän ikävää (vaikka nyt ajattelen, että nimi se Koirulikin olisi ja, ettei kaimoja varmasti olisi vastaan tullut) ja ryhdyttiin yhdessä keksimään nimeä. Silloin päädyttiin suklaapatukkateemaan ja koirasta tuli Susu 😊. Sittemmin on hänelläkin ollut koiria, joilla on mielikuvituksellisemmat nimet kuin tuo Koiruli! 





Miksi Wiima on Wiima?

Olin tehnyt nimilistaa jo pitkään, odotimmehan Wiimaa yli puoli vuotta siitä kun olin ollut kasvattajaan yhteydessä (ensimmäinen yhteydenotto 08/2011 ja Wiima syntyi 04/2012). Koiran tulo perheeseen merkitsi minulle lenkkikaveria metsissä ja toisaalta lapinkoiran kotimaisuus ja alkukantaisuus vei ajatukset luontoon. Niinpä minulle oli alusta asti selvää, että nimi tulisi olla luontoaiheinen.

Keräsin pitkää nimilistaa ruutupaperille. Aina kun mieleeni tuli jokin erityinen suomenkielinen luontosana, kirjasin sen ylös. Listalla oli mm. erilaisia synonyymejä kylmälle, pakkaselle ja tuulelle sekä myös mereen ja saaristoon liittyvät sanat taisivat kotiseutumme vuoksi olla listalla "yliedustettuina".   

Kun pennun tulo alkoi olla lähellä, paneuduin tutkimaan listaa ja keräsin siitä kolme suosikkiani. Sitten pyysin miestäni ja poikaani valitsemaan niistä kolmesta mielestään parhaimman. Valitsivat nimen Viima. Meistä tuntui, että siinä nimessä vihmoivat niin tunturi- kuin merituuletkin juuri niin kuin halusimme. Sitten tarvittiin vielä pieni säätö; kun kerran koiratyyppi on ikiwanha, niin nimen toki piti sitäkin kuvata, ja niin hioimme nimen vielä etukirjaimen vaihdolla, muutimme Viiman Wiimaksi..
Pentua noutaessamme vielä tarkistimme, että näyttääkö pentu Wiimalta, ja kyllähän se näytti. Niin tuli Wiima❤️.

Nimi on sopinut Wiimalle oikein hyvin. Wiima ei ole se tuulennopein koira, mutta viima tarkoittaa vankkaa ja voimakasta, tasaisesti puhaltavaa tuulta. Ja sellainen Wiima on - tasainen, vankka, hötkyilemätön ja ”kun tehdään, niin tehdään”. Lisäksi nimi on helppo lausua ja todistetusti taipuu myös lähes rajattomasti monenkirjaviin rakkaudellisiin lempinimiin.



Miksi Tihku on Tihku?

Sitten ryhdyttiin miettimään toista koiraa ja nimiasia tuli taas ajankohtaiseksi. Olen kylläkin sellainen omatoiminen kieliharrastelija, että kuuntelen aina suomenkieltä tarkalla korvalla, ja jään kiinni kuulemiini kauniisiin sanoihin ja sanontoihin - joten olin jo ennen päätöstä toisesta koirasta laitellut taas mahdollisia nimiä muistiin - en enää ruutupaperille, vaan nyt ajan hengessä kännykän muistiinpanoihin. 

Selvää oli, että suomenkielisillä luontoaiheilla ja mahdollisesti vielä sääilmiöilläkin jatketaan, vaikka kyllä löytyi listalta muitakin suomenkielisiä suussa kivasti sointuvia nimiä, kuten Kehrä, josta todella pidin, mutta joka tipahti sitten loppukahinoista pois kun ajattelin sen voivan olla arjessa vaikea. 



Kerran ajelin kohti töitä aikaisin pimeänä syysaamuna. Alkoi tihkuttaa vettä ja liikennevaloissa katselin miten hauskasti valo taittui pisaroista. Ja taisi tuo tihkutus tulla korviini moneen kertaan säätiedotuksessakin. Siinä tuli mieleeni, että voisikohan koiran nimi olla Tihku?
Aloin makustella sanaa nimenä ja se alkoi tuntua mukavalta suussa. Tihkusadekaan ei ole ollenkaan ikävää sadetta, ikävämpiä on ne sateet, joissa pisarat ovat räiskäleen kokoisia. Pidin H-äänteestä nimen keskellä ja plussaa oli, etten ollut kuullut yhdestäkään Tihku-koirasta. Lisäsin sen listalleni töihin päästyäni.

Sama kuvio, kuin Wiiman nimen kanssa, toistui sitten lähempänä pennun saapumista - keräsin taas listaltani kolme mieluisinta nimeä ja kysyin isännältä ja juniorilta, mikä olisi heidän lempparinsa, ja he valitsivat molemmat Tihkun.
Tunnustan, että nimiä makustelleena oli kolmen suosikin joukossa yksi, joka oli loppukirissä kasvanut mielessäni vielä Tihkuakin paremmaksi nimeksi, mutta en ryhtynyt väittelemään, vaan Tihku pennusta oli tulevan.

Myöhemmin olen ajatellut, että kyllä tuli valittua Tihkullekin täydellisesti sopiva nimi. Tihku on Wikipedian kuvauksen mukaan pienten vesipisaroiden muodostamaa sadetta, joka näyttää leijuvan ilmassa. Juuri sellainen on energinen ja aktiivinen Tihkukin, joka välillä tuntuu olevan aivan painotonkin, lentäjä liito-orava, joten tuli Tihkullekin annettua nimi koiran mukaan 🥰.


Miten sinun koirasi sai kutsumanimensä?




sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Note to self - Ruokajuttuja

Olin suunnitellut Tihkun ruuan vaihtamista. Tihku on jo pitempään syönyt Canaganin Country Gamea, joskin siinä rinnalla on mennyt myös hieman vaihdellen Dagsmarkin Sysmä, mutta Canagan kuitenkin pääosassa.
Tihkun ateriat ovat arviolta 70- 80 % nappulaa ja loput koostuu raakalihasta tai jotain muuta kyytipoikaa, kuten raakalihapullia, raejuustoa, erilaisia kaloja tai mitä nyt sattuu milloinkin olemaan.

Nappulanvaihtoajatus on virinnyt, koska Tihkun jätökset ei ole ihan kiinteää kamaa. Ei mitään ripulinlöysääkään, mutta minusta voisi vähän tiiviimpääkin olla. Asia aktivoitui kun kaupassa huomasin, että Canaganin 2 kg:n pussin hinta oli ryhtynyt alkamaan numerolla 3, ja aloin tutkia valikoimia. 

Ostosreissulla Tihkun kanssa


Tihku on aktiivinen ja ruumiinrakenteeltaan kevyt koira, joka liikkuu paljon, joten ruuan pitäisi olla ravitsevaa. Päädyin sitten eläintarvikekaupan myyjän suosituksesta kokeilemaan Brit-sarjan "Fresh Duck&Millet Active Run & Work" -pussia, mikä nimihirviö nimeksi!
Brit Fresh Duckissa raakavalkuainen 32,0 %, rasvapitoisuus 22,0 % (Canaganin Country Gamessa raakavalkuainen 36%, raakarasva 17 %).



Miten tämä kuva liittyy syömiseen? 
No siten, että tässä harrastetaan naminetsintää
:) . Tänään vietimme vallattoman tunnin täkäläisessä yksityisessä koirapuistossa, jota saa vuokrata yksityiskäyttöön.


Entä tämä kuva sitten - miten tämä liittyy syömiseen?
No, ei oikeastaan muuten kuin, että tässä kulutetaan, mitä on syöty :)
Tänään oli harmaa päivä, lunta pyrytti ja aurinko piilotteli.


Siispä  Brit Fresh Duckilla mennään nyt ainakin pussillisen verran. Ostin pussin eilen ja Tihku on jo nyt eilen illalla ja tänä aamuna vetänyt annoksen uutta nappulaa vanhan nappulan seassa. Positiivista, että kuppi on ollut molemmilla kerroilla tyhjä, joten ainakaan mausta nappuloiden jatko-ostot ei jää kiinni. 



Takaa-ajossa Tihku ja


..tuolta hyökkää Wiima.


Itse olin koirapuistokeikalle varautunut termoksella kuumaa glögiä :).
Kiittelin itseäni ideasta tuolla tuulessa ja tuiskussa.


Wiima on jo pitkään syönyt Dagsmarkin Lappia ja Savoa vuoron perään. Aikanaan Hämeellä aloitin, mutta siinä vaihtui nappulakoko hyvin pieneksi jossain vaiheessa, joten hylkäsin sen. Dagsmarkin nappulat on aina maistuneet Wiimalle todella hyvin, paremmin kuin mitkään nappulat sitä ennen, sekä vaikuttavat  sopivan hänelle muutenkin ihan erinomaisesti. Maistuvat Tihkullekin, mutta ovat sille aavistuksen liian kevyitä.






perjantai 6. tammikuuta 2023

Wiima se on fiksu likka!

Koirat ovat älykkäitä eläimiä, mutta silti niiden oivallukset joskus hämmästyttävät! Wiima on aina ollut fiksu ja harkitsevainen likka - kognitiivisesti taitava smartdog-testinkin mukaan, mutta uusia oivalluksia piisaa edelleen, vaikka 11 vuotta lähestyy mittarissa!


Joskus kuluneen syksyn aikana oivalsin Wiiman harrastavan pientä huijaamista ruuan suhteen. Wiimalle nimittäin ruoka maistuu ja sen eteeen kannattaa aivonystyröitä veivata.
Homma menee näin:


Molemmat koirat syövät keittiössä samaan aikaan. Wiima inhaloi oman ruokansa sekunnissa ja Tihkulla kestää vähän pidempään - annos on isompi ja Tihku on myös tarkempi siitä, mitä nielaisee.
Wiimalla on syötyään ollut jo vuosia tapana mennä ulko-oven eteen ja hän pääsee pihalle vähäksi aikaa oleilemaan, ellei ohjelmassa ole muuta.
Tapa on jatkunut Tihkun liityttyä perheeseen, ja he ulkoilevat pihalla yhdessä syömisen päätteeksi. Kuitenkin, kun Tihkun syöminen kestää, Wiima joutuu vähän odottelemaan ulospääsyä siinä ovella (en voi päästää Wiimaa ennen Tihkua, koska Tihku lopettaisi syömisen oven avautumiseen). Kun Tihkukin on syönyt, Tihkukin tulee ovelle ja he pääsevät yhdessä ulos.


Temppu nimeltä Täyskäännös

Viime aikoina syksyn mittaan on alkanut tapahtua sellaista, että kun ovi aukeaa, niin Tihku loikkaa pihalle, mutta Wiima tekeekin samassa sekunnissa täyskäännöksen. Hän kääntyy kohti keittiötä sen sijaan, että olisi mennyt mukana ulos, vaikka oli ensimmäisenä sinne pyytämässä. Hän nimittäin kipittääkin ensin vauhdilla takaisin keittiöön tsekkaamaan jäikö Tihkulta ruokaa! 

Wiimaa on myös usein lykästänyt, sillä Tihkulta jää usein ruokaa, enkä aina ole hoksannut tai muistanut vielä siinä kohtaa nostaa ruokaa pois lattialta, kun olen siirtynyt puuhailemaan muuta koirien ruokailun ajaksi. Sitten yhtäkkiä havahdun jostain kuuluvaan rouskutukseen, josta tajuan, että Wiima se syö keittiössä jo toista annosta! Sen vedettyään hän onkin sitten valmis menemään oikeasti ulos!


Olen miettinyt, että onhan tuo nyt tosi älykästä! Vähän hölmömpi koira jäisi lähistölle kyttäilemään kaverinsa kuppia omat syötyään. Tai, että ne Wiiman aikeet jotenkin näkyisi siinä ulko-ovella, mutta ei - kun ovat syötyään siinä ulko-oven edessä odottamassa, niin Wiimankin liikekieli on ihan samanlaista pihan suuntaan pyrkivää. Kuitenkin kun se ovi avautuu, niin Wiima pyörähtää ympäri ja vain Tihku hyppää ulos.

Olisi kiva ymmärtää tästä enemmän kognitiivisella tasolla. Minulla on se käsitys, että koira on aina rehellinen. Toki tekee niin kuin itselle on kannattavinta, mutta rehellisesti. Niinpä en tiedä osaako tuo Wiima oikeasti huijata, sanan varsinaisessa merkityksessä, joka vaatii etukäteistä suunnitelmallisuuttakin, vai aiheuttaako oven avaaminen kenties jonkin sattuman tuoman muistijäljen, joka saa Wiiman palaamaan kupille? 


Olen yrittänyt ryhdistäytyä asiassa ja pitää tämän Wiiman metkun mielessä siten, että tarkkaan valvon, koska Tihku on syönyt ja käyn ensin nostamassa kupin ylös ja vasta sitten avaan oven.
Joskus kylläkin jätän pari nappulaa Wiiman löydettäväksi, kun tiedän hänen löydöstä ilahtuvan <3 !


Temppu kehittyy

Wiima on joviaali isosisko Tihkulle. Tihku useimmiten nappaa lelut, kepit ja kävyt Wiiman suusta, eikä Wiima viitsi vastustella - se antaa pikkuveikan touhuta.
Tämä voi äkkiseltään kuulostaa surulliselta, ja ehkä vähän onkin, mutta lisään heti perään, että ne asiat, jotka ovat Wiimalle Oikeasti merkityksellisiä, niistä Wiima ei jousta - Tihku ei ikipäivinä koskisi Wiiman ruokaan tai herkkuihin, eikä häiritsisi kolossaan nukkuvaa Wiimaa, sen hän on tuta, ettei kannata. Wiima siis valitsee itse olla välittämättä, puhtia siinä kyllä on sanomiseenkin, jos tarvetta on.

Välillä kuitenkin Wiimaa leikityttää ja se on välillä vähän hankalaa, kun Tihku tulee ja nappaa lelun Wiimalta. Me ihmiset tietenkin järjestämme Wiimallekin ikiomia leikkihetkiä, mutta fiksuna likkana hän järjestää niitä myös itse! Näin se tapahtui - Täyskäännös-temppua jalostaen:

Mieheni soitti minulle töihin tässä yhtenä päivänä uudenvuoden jälkeen ja kertoi, että Wiima oli mennyt ovelle ja pyytänyt ulos. Kun Wiima pyytää ulos, niin Tihku liittyy yleensä seuraksi.
Mieheni oli mennyt avaamaan koirille ovea, sillä seuraksella, että  ulos hyppäsi vain Tihku, mutta Wiima pyörähti ympäri ja tehden täyskäännöksen suoraan olohuoneeseen lattialla lojuneen lelun ääreen ja alkoi leikkiä - ja nyt ihan rauhassa pikkuveljen häiritsemättä!


Ajatuksia koiran käytöksestä

Kun tämän tapahtuman jälkeen mietin tuota samaa kognitiivista toimintaa kuin tuolla edellä, en enää tiedä mitä ajatella. Syömiskäytökseen liittyvän täyskäännöksen voisi vielä selittää jollain opitulla käytöksellä, joka on vahvistunut kun sitä Tihkun ruokaa on kupista löytynyt.
Mutta entäpä tämä leluleikki? En voi välttyä ajattelemasta, että siinä on suunnitelmallisuutta? "Kun johdatan Tihkun ulos, on minulla rauha leikkiä lelulla". 

Kirjoitin tästä pienen tekstin Facebookiin ja sain koirallisten kavereideni vastauksia:

- kiharakarvaiset noutajat Hedda ja Kika söivät eri huoneissa. Toinen oli toista nopeampi ja hitaampi unohtui usein haaveilemaan. Nopeampi kävi välillä syömässä haaveilijan ruuat naapurihuoneessa, ellei ihmisvalvonta toiminut.

- "Ida-mäykky oli viisas koira ja rakasti ruokaa! Kesäisin kun ulko-ovi oli auki, hän usein söi itse sekunissa, lähti sitten vauhdilla ulos ja haukkui niinkuin siellä olisi ollut jotain jännää! Ja koko lauma lähti ulos haukkumaan, jolloin Ida salamannopeasti juoksi sisälle takaisin ja söi heidän ruoat!"

- "Meidän Moby (russeli) teki tuollaista aikanaan. Aiheutti hälytyksen haukkumalla ikkunassa muka jotain ja kun toinen tuli katsomaan niin kävi nappaamassa lelun tai luun."

Viisaita ovat siis nämä nelijalkaiset ystävämme. Sehän ei ole meille koiranomistajille mitään uutta. Silti jotkut havainnot yllättävät taitavuudellaan ja käytöksen vaatiman ajatuksen monimutkaisuudella. Tämä on koiranomistamisessa yksi sen parhaita puolia kaiken muun parhauden lisäksi - päästä näkemään ja havainnoimaan toisen eläinlajin kiinnostavia käytöksiä ja ajatelmia. 

➡ Onko sinulla kokemusta tällaisesta koiran käytöksestä?


Lukuvinkkejä - lue lisää koirien käytöksestä:

Tihkun "kuulokoira"-käytös ("assistentti-käytös")
https://wiimansivu.blogspot.com/2022/12/kaksi-vuotta-yhteiseloa-tihkun-kanssa.html

Wiiman ja Tihkun SmartDog -testikuvaukset:
https://wiimansivu.blogspot.com/search/label/SmartDog

Zenkoira-blogin artikkeli tutkimustuloksista liittyen koirien kognitiivisiin taitoihin ((SmartDog -testiaineisto)
https://hantaheilumaan.wordpress.com/2022/12/31/tutkimustulos-eroja-koirarotujen-kognitiivisissa-ominaisuuksissa/



sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta 2023!

Tänään on tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 2023, ja se on valjennut kauniina ja aurinkoisena. Vuosi vaihtui viime yönä, ja voi sitä raketin räjähtelyä ja tykinjyskettä. Muistelisin, että pari viime vuotta on ollut näillä meidän huudeilla hiljaisempaa, mutta tänä vuonna raketinampujat ottivat ilon irti ja paukkua kuului jo alkuillasta uutena vuotena. Kuulemma jo edeltävinäkin päivinä, mutta minun korviin ei niitä paukkeita kuulunut.

Sen jo tiedän, että Wiima on hötkyilemätön, eikä reagoi ilotulitukseen - ei paukkeisiin, sihinöihin, eikä myöskään valoräiskyntään. Tihku on ollut äänivarma koira, mutta äänipeloille on tyypillistä kehittyä, jos on kehittyäkseen, ajan kanssa pentuiän jo ohittaneelle koiralle. Siksipä Tihkun kannalta en voinut etukäteen olla varma mistään, ja yritimme ottaa kaiken varman päälle.



Aamupäivällä tein pidemmän lenkin täällä kotikaupungissa, ja iltapäivällä keksimme isännän kanssa, että mennään metsään ja lähdimme metsälenkille, ja vielä illemmalla teimme pienen pissilenkin omilla huudeilla. Onneksemme ei sillä reissulla pauketta ollut, kuin jossain kauempana mahdollisesti.

Uusi vuosi sujui kaikin tavoin rauhallisesti, olimme isännän kanssa kahden - monet ystäväperheet olivat valinneet matkustaa ulkomaille vuoden vaihteeksi, joten olin varannut iltaan herkkuja itselleni ja isännälle ja valmistauduimme kivaan filmi-iltaan. Koirille taas löytyi puuhakorista niin putkiluita, maksalaatikkokongia kuin vielä naudan niskajännettäkin. Sen verran väsyneitä kuitenkin olivat koirat päivän puuhista, että putkiluita jaksoivat nakertaa, mutta muut herkut ovat edelleen tallessa!

Iloisena totesin, että ei se Tihku vieläkään paukkeesta säikkynyt. Noteerasi kyllä; alkuvaiheessa alkuillasta kun alkoi lähitaloissa räiskyä, Tihku kyllä nousi pauketta kuultuaan makuulta hämmästelemään asiaa, mutta kun sen kummempia ei tapahtunut ja töllikin säilyi vahingoittumattomana, niin eipä hän sitten vähän ajan päästä enää jaksanut paukkeita laskea, vaan jatkoi putkiluun järsimistä ja myöhemmin illalla veteli vaan hirsiä.



Muistan Wiiman olleen pikkutyttönä samanlainen - kyllä hän nuorena äänet noteerasi ja tarkkaili, alkaako jotain ikävää tapahtua, mutta kun elämä jatkui kuten ennenkin, niin eipä Wiimakaan niistä sitten enää piitannut. Nyt on jo useampi vuosi mennyt niin, ettei Wiima niitä ääniä enää edes noteeraa.


Ilotulitteet pois yksityisiltä

Toivoisin kyllä, että ihmiset alkaisivat laittaa rahansa muualle kuin räjähteinä taivaalle. Useammalla ystävälläni on rakettipelkoinen koira ja se on todella surullista, kun eihän koira voi ymmärtää mitä tapahtuu. Minulla on myös ystävä, jolla on kahden hevosen hevostalli, ja toinen hevosista on hyvin paukkuarka. Tänä vuonna oli kuulemma sujunut paremmin, mutta viime vuonna oli poniparka saanut kovia paniikkikohtauksia tallissaan ja taisi itseään vähän loukatakin. 
Metsän eläimille uuden vuoden yö on varmasti kärsimys, enkä voi olla miettimättä sodan jaloista paenneita ukrainalaisia, joille räiske voi näyttäytyä pelottavana. 
Kannatan lämmöllä sitä suuntausta, ettei ilotulitteita enää yksityisille myytäisi, ja ilotulituslupia olisi vain julkisilla tahoilla, kuten kaupungeilla.


Krooh pyyh..


Rallya ja Hoopersia

Monet kirjoittelevat kaikenlaisia tavoitteita alkaneelle vuodelle. Itse en viitsi sellaisia juuri listata, mutta ehkä kuitenkin koitan ne pari tulosta sieltä Rallyn VOI-luokasta Wiiman kanssa saada, olkoon se tavoitteemme.

Tihkun kanssa aloitamme tammikuun lopussa uuden harrastuksen, Hoopersin, ja toivon, että siitä saamme hauskan lisän puuhailuihimme. Olen aika innostunut siitä, koska siinä Tihku saa päästellä laukka-askelin, josta hän nauttii. Joskaan Hoopersiin ei lajina olla liittämässä aikakriteeriä, vaan se painottuu tekemisen tarkkuuteen, joten vauhti ei ole lajissa se olennainen asia, tiesi eräs kouluttaja kertoa.
Toivon myös, että Hoopersin myötä saamme rakennettua parempaa struktuuria treeniharjoitteluun - eli, että treenihetket ja odottelut olisi koiralle selkeitä kokonaisuuksia, ja ettei treenihetkiin kuuluisi mitään "haahuiluja".
Tihkunkin kanssa myös rally jatkuu, vaikka nyt olemme vähän taukoa pitäneetkin. 


Loppusanat - eli pari vinkkiä:

LEFFAVINKKI
Katsoimme uuden vuoden yönä muun muassa Beck-sarjan leffan "Kuolemanloukku". Suosittelen, taattua Beck-laatua. Tässä leffassa esiteltiin myös "vanhan" Beckin tyttärenpoika Vilhelm, joka aloitti poliisinhommat samalla asemalla kuin isoisänsä.
Erittäin hyvä oli myös 8-osainen sarja Hautalehto, jonka katselimme joulun alla.

RUOKAVINKKI
Ja toinen vinkki on ruokavinkki. Olen ennenkin tehnyt jauhelihapannaria iltaherkuksi, mutta eka kertaa kokeilin tätä reseptiä, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tällä reseptillä ( https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/160355/Jauhelihapannari/ ) tuli erinomaista pannaria!

Herkkua myös patikkakoirille lenkin jälkeen