Näytetään tekstit, joissa on tunniste sanaerottelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sanaerottelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Sanaerottelu opettaa koiran kuuntelemaan

Sanaerottelu on hyvä tapa opettaa koiraa kuuntelemaan mitä todella sanot. Koira nimittäin lukee helposti elekieltäsi ja lisäksi voi myös aiemmin oppimansa perusteella tyytyä päättelemään mitä haluat, ja siten se mitä oikeasti Sanot koiralle ja miten oikeasti haluaisit koiran toimivan, saattaakin kaikua kuuroille korville.  


Wiima ja Tihku taideteoksen sisälllä Korppoon Paljasjalkapolulla, joka on metsän keskellä kulkeva taidepolku


Olen itse aina välillä sille päälle sattuessani harrastanut sanaerottelua molempien koirieni kanssa.
Tihku on nuori kohta 9 kk:n ikäinen koira ja sen kanssa aloitin sanaerottelun vastikään. Koska se vasta opettelee asioita, niin olen soveltanut sanaerottelua tähän mennessä vain vapautusvihjeeseen.
Muihin "taitovihjeisiin" kuten esimerkiksi Istu tai Seiso, en ole sanaerottelua vielä sotkenut, koska haluan, että Tihku ensin oppii taidot, eikä ryhdy vahingossa sekoittamaan sanoja tai mene muuten pääpyörälle siitä, mitä häneltä halutaan.

Vapautuskäsky on hyvä sanaerottelutilanne, koska siihen ei liity mitää temppua, vain malttaminen, itsehillintä (vai onko malttaminenkin koiran kannalta temppu? No, ymmärrät mitä tarkoitan 😊).
Teen siis esimerkiksi niin, että kun saavumme autolla määränpäähän ja on aika Tihkun hypätä autosta ulos, niin sanon ensin muita sanoja, kuten Kakku! Taivas! Hedelmä! ja sitten vasta Ole Hyvä, joka on varsinainen vapautusvihje.
Koiran tulee siis kuunnella mitä sanon, ja vasta oikean vihjeen kuultuaan hypätä ulos autosta. 

Kun koira on jo osaavampi, niin vaihtoehtoisten sanojen joukossa voi sanoa varsinaista vihjesanaa muistuttavia sanoja, esimerkiksi Oloneuvos ja Olio, jos Ole Hyvä on se oikea vihje. Tällöin kasvoissa suun alue menee samaan asentoon kuin oikeaa vihjettä lausuessa, eikä koira tällöin onnistu tehtävässä ilmettäsi katsomalla, vaan se tarvitsee korvat ja aktiivisen, päällekytketyn kuunteluvaihteen. 

Toinen tilanne, jossa sanaerottelu on oikein käyttökelpoinen, on ruokailu. Taas ennen varsinaista vapautusvihjettä sanotaan merkityksettömiä sanoja, ja koira saa mennä ruualle vasta kun oikea vihje sanotaan. Tässä harjoittelussa on kylläkin vaarana pitkät kuolavanat lattiassa :D



Aamulenkillä.
Reitin on varrella iso, mahtava, oksiaan melkein maahan asti ulotteleva lehmus.

Wiiman, eli vanhemman koirani kanssa olen soveltanut sanaerottelua muihinkin tilanteisiin kuin pelkkään vapautukseen. Harjoittelimme esimerkiksi Seiso -vihjettä niin, että kävelin peruuttaen Wiiman edessä ja Wiima tuli perässäni (tai siis edessäni, kun itse peruutin).
Seiso-vihjeestä Wiiman tuli pysähtyä ja siitä seurasi palkka, mutta peruuttaessani sanoin muitakin sanoja ja jos Wiima seisahti niitä kuullessaan, niin palkka jäi saamatta.
Näin pystyin varmistumaan siitä, että Wiima todella osasi vihjeen eikä toiminut pelkästään käsivihjeeni perusteella. Tässä vielä taustajuttuna se, että sanallinen vihje oli tässä seisomisvihjeessä vähän työn ja tuskan takana :) , Wiima noteerasi pitkän aikaa vain käsimerkin. Sanaerottelu korjasi tilannetta.


Sanaerottelu siis opettaa koiraa keskittymään, sekä oikeasti kuuntelemaan sanoja, joita sanomme. Esimerkiksi tottelevaisuusharrastuksissa on tärkeää, että koira myös kuuntelee eikä pelkästään katso elekieltämme ja näin on varmasti monessa muussakin harrastuksessa ja arkisissakin tilanteissa - seuraako koirasi liikettäsi vai kertooko sille käsky, mitä pitäisi tehdä?
Lisäksi vapautusvihjeen avulla sanaerottelua harjoitellessa tullaan harjoiteelleeksi myös sitä itsehillintää, kun oikeaa vihjesanaa joutuu vähän odottamaan. 


Syksyisen näköistä jo, kuivan kesän tekosia, että lehdet kellastuvat ennen aikojaan

TIHKUN MALTTI JA "KUULO" TESTISSÄ

Tihkun kanssa testasin yhtenä iltana, että miten pitkälle pikkumiehen maltti kantaa. En ollut varma lopputuloksesta hänen nuoren ikänsä ja vauhdikkaan luonteensa vuoksi, mutta pyrin hoitamaan homman niin, että hän voisi onnistua.
Koirat saivat sinä iltana nappulansa siroteltuna - Wiimalle sirottelin tuolloin pihamaalle etsittäväksi ja Tihkun nappulat sisälle sinnetänne parin huoneen alueelle.

Aloitin ohjaamalla Tihkun paikkaistuntaan ja sitten ryhdyin sirottelemaan nappuloita sinne tänne huoneeseen. Ihan alussa paikkaistunsa petti ja Tihku lähti syömään, mutta homma keskeytettiin ja paikkavihje toistettiin, sanan lisäksi myös elekielellä, joka on vahvempi.

Kun nappulat oli siroteltu ja Tihku edelleen istunnassa (!!) oli tilanne se, että osa nappuloista oli varsin lähelläkin pentua ja pikkumiehen kuolavanat vaan venyivät venymistään. Jo tämä oli oikein hieno saavutus ja olin hänestä todella ylpeä!
Tässä kohtaa tuhmasti venytin Tihkun malttia vielä vähän lisää ja lausuin vapautusvihjeen sijasta pari muuta sanaa, ja kuulkaa, kyllä oli pennulla korvat tallella, sillä vasta Ole Hyvästä nousi Tihkuisen takamus ja syöksyttiin vauhdilla syömään!

Näyttää siltä, että paikallaolovihje on muodostunut varsin vahvaksi, mikä on todella mainio juttu! Tietenkään tällä tyylillä ei voi ruokailuja - varsinkaan pentukoiran - jatkuvasti hoitaa, mutta välillä on hauska katsoa, toimiiko korvat, toimiiko paikallaolo ja miten pitkä se maltti oikein onkaan😊. 

Kyllä on korvat paikallaan ja ne toimii 😀!

Jos olet käyttänyt sanaerottelua koirasi koulutuksessa, niin olisi kiva kommenttikentästä lukea, että miten, ja saada lisäideoita siten itsekin idealaariin!