Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi Vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi Vuosi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta 2023!

Tänään on tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 2023, ja se on valjennut kauniina ja aurinkoisena. Vuosi vaihtui viime yönä, ja voi sitä raketin räjähtelyä ja tykinjyskettä. Muistelisin, että pari viime vuotta on ollut näillä meidän huudeilla hiljaisempaa, mutta tänä vuonna raketinampujat ottivat ilon irti ja paukkua kuului jo alkuillasta uutena vuotena. Kuulemma jo edeltävinäkin päivinä, mutta minun korviin ei niitä paukkeita kuulunut.

Sen jo tiedän, että Wiima on hötkyilemätön, eikä reagoi ilotulitukseen - ei paukkeisiin, sihinöihin, eikä myöskään valoräiskyntään. Tihku on ollut äänivarma koira, mutta äänipeloille on tyypillistä kehittyä, jos on kehittyäkseen, ajan kanssa pentuiän jo ohittaneelle koiralle. Siksipä Tihkun kannalta en voinut etukäteen olla varma mistään, ja yritimme ottaa kaiken varman päälle.



Aamupäivällä tein pidemmän lenkin täällä kotikaupungissa, ja iltapäivällä keksimme isännän kanssa, että mennään metsään ja lähdimme metsälenkille, ja vielä illemmalla teimme pienen pissilenkin omilla huudeilla. Onneksemme ei sillä reissulla pauketta ollut, kuin jossain kauempana mahdollisesti.

Uusi vuosi sujui kaikin tavoin rauhallisesti, olimme isännän kanssa kahden - monet ystäväperheet olivat valinneet matkustaa ulkomaille vuoden vaihteeksi, joten olin varannut iltaan herkkuja itselleni ja isännälle ja valmistauduimme kivaan filmi-iltaan. Koirille taas löytyi puuhakorista niin putkiluita, maksalaatikkokongia kuin vielä naudan niskajännettäkin. Sen verran väsyneitä kuitenkin olivat koirat päivän puuhista, että putkiluita jaksoivat nakertaa, mutta muut herkut ovat edelleen tallessa!

Iloisena totesin, että ei se Tihku vieläkään paukkeesta säikkynyt. Noteerasi kyllä; alkuvaiheessa alkuillasta kun alkoi lähitaloissa räiskyä, Tihku kyllä nousi pauketta kuultuaan makuulta hämmästelemään asiaa, mutta kun sen kummempia ei tapahtunut ja töllikin säilyi vahingoittumattomana, niin eipä hän sitten vähän ajan päästä enää jaksanut paukkeita laskea, vaan jatkoi putkiluun järsimistä ja myöhemmin illalla veteli vaan hirsiä.



Muistan Wiiman olleen pikkutyttönä samanlainen - kyllä hän nuorena äänet noteerasi ja tarkkaili, alkaako jotain ikävää tapahtua, mutta kun elämä jatkui kuten ennenkin, niin eipä Wiimakaan niistä sitten enää piitannut. Nyt on jo useampi vuosi mennyt niin, ettei Wiima niitä ääniä enää edes noteeraa.


Ilotulitteet pois yksityisiltä

Toivoisin kyllä, että ihmiset alkaisivat laittaa rahansa muualle kuin räjähteinä taivaalle. Useammalla ystävälläni on rakettipelkoinen koira ja se on todella surullista, kun eihän koira voi ymmärtää mitä tapahtuu. Minulla on myös ystävä, jolla on kahden hevosen hevostalli, ja toinen hevosista on hyvin paukkuarka. Tänä vuonna oli kuulemma sujunut paremmin, mutta viime vuonna oli poniparka saanut kovia paniikkikohtauksia tallissaan ja taisi itseään vähän loukatakin. 
Metsän eläimille uuden vuoden yö on varmasti kärsimys, enkä voi olla miettimättä sodan jaloista paenneita ukrainalaisia, joille räiske voi näyttäytyä pelottavana. 
Kannatan lämmöllä sitä suuntausta, ettei ilotulitteita enää yksityisille myytäisi, ja ilotulituslupia olisi vain julkisilla tahoilla, kuten kaupungeilla.


Krooh pyyh..


Rallya ja Hoopersia

Monet kirjoittelevat kaikenlaisia tavoitteita alkaneelle vuodelle. Itse en viitsi sellaisia juuri listata, mutta ehkä kuitenkin koitan ne pari tulosta sieltä Rallyn VOI-luokasta Wiiman kanssa saada, olkoon se tavoitteemme.

Tihkun kanssa aloitamme tammikuun lopussa uuden harrastuksen, Hoopersin, ja toivon, että siitä saamme hauskan lisän puuhailuihimme. Olen aika innostunut siitä, koska siinä Tihku saa päästellä laukka-askelin, josta hän nauttii. Joskaan Hoopersiin ei lajina olla liittämässä aikakriteeriä, vaan se painottuu tekemisen tarkkuuteen, joten vauhti ei ole lajissa se olennainen asia, tiesi eräs kouluttaja kertoa.
Toivon myös, että Hoopersin myötä saamme rakennettua parempaa struktuuria treeniharjoitteluun - eli, että treenihetket ja odottelut olisi koiralle selkeitä kokonaisuuksia, ja ettei treenihetkiin kuuluisi mitään "haahuiluja".
Tihkunkin kanssa myös rally jatkuu, vaikka nyt olemme vähän taukoa pitäneetkin. 


Loppusanat - eli pari vinkkiä:

LEFFAVINKKI
Katsoimme uuden vuoden yönä muun muassa Beck-sarjan leffan "Kuolemanloukku". Suosittelen, taattua Beck-laatua. Tässä leffassa esiteltiin myös "vanhan" Beckin tyttärenpoika Vilhelm, joka aloitti poliisinhommat samalla asemalla kuin isoisänsä.
Erittäin hyvä oli myös 8-osainen sarja Hautalehto, jonka katselimme joulun alla.

RUOKAVINKKI
Ja toinen vinkki on ruokavinkki. Olen ennenkin tehnyt jauhelihapannaria iltaherkuksi, mutta eka kertaa kokeilin tätä reseptiä, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tällä reseptillä ( https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/160355/Jauhelihapannari/ ) tuli erinomaista pannaria!

Herkkua myös patikkakoirille lenkin jälkeen



lauantai 15. tammikuuta 2022

Vuodenvaihtumista ja lapsuusmuistojani

Vuosi vaihtui melko rauhallisissa merkeissä ja päivään sisältyi niin ulkoilua, aktiviteettia kuin nostalgiaakin. 

Tämä oli Tihkun eka uusivuosi ja halusimme sen verran ohjelmaa päivään, että koirat ja eritoten Tihku varmasti olisi illalla väsynyt. Niinpä aloitimme ensin puolilta päivin koirakoulu Pawsiteamillä jonne olin varannut molemmille koirille puuhatunnin. Kyse oli siis nuuskuttelusta ja omatoimisesta naminetsinnästä. Halli oli jaettu puoliksi, niin, että molemmat koirat saivat rauhassa etsiä.

Wiima on järjestelmällinen etsijä :)

Tihku taas on vauhdikkaampi etsijä, mutta saattaa vauhdissa juosta herkkupalan ohikin :)


Aktivointipelin ratkomista.
Kyllä se Tihkukin oivalteli mitä piti tehdä, jotta nameja löytyisi.



Wiima tarkisti telttasängyn tilanteen


Olimme alunperin ajatelleet, että tekisimme metsäretken puuhatunnin päätteeksi, mutta tilanne muuttui vähän edellisenä iltana, uudenvuoden aatonaattona, kun ajoimme peurakolarin (LINK) ja jouduimme suunnittelemaan päivän uusiksi. Niinpä olimme nyt liikkeellä kahdella autolla ja puuhatunnin jälkeen isäntä ajoi vahingoittuneen autonsa hissukseen korjaamolle ja jatkoimme siitä sitten yhteisesti minun autollani. 


LAPSUUSMUISTOJA

Korjaamo Keskusautohalli, jonne automme vietiin korjattavaksi, sijaitsee lähellä Turun Runosmäkeä, jossa lähiössä olen lapsuusvuoteni viettänyt. Sain idean, että mentäisiinkin Runosmäen raiteille kävelemään ja saisin näyttää miehelleni lapsuuspihani, koulureittini ja muut tärkeät paikat.

Ulkoilu muuttui siis aika dramaattisesti metsäretkestä lähiökävelyyn, mutta en ollut vieraillut noilla tutuilla paikoilla varmaan kahteenkymmeneen vuoteen - jos edes tuokaan arvio riittää. 


Tuon vasemmalla näkyvän talon kolmannessa kerroksessa asuin 9-vuotiaasta eteenpäin, kunnes muutimme Runosmäestä. Kouluun oli matkaa 200 metriä!
Jonkun muun nimi oli meidän asuntomme kohdalla porraskäytävän luettelossa. Hassua, että teki mieli mennä pimputtamaan ovea ja kertomaan, että asuin tässä :)

En sitten tiedä, että eikö Runosmäessä asu paljon koirallisia, mutta todella moni, yllättävän moni, halusi jutella kanssamme nähtyään kaksi lapinkoiraa. Erityisesti se ilostutti Wiimaa, koska hän tykkää tervehtiä ohikulkijoita, Tihku ei ollut niin kiinnostunut. 

Yleensä kaupungissa ei juuri ohikulkijoiden kanssa jutella, kun taas täällä "landella" missä nyt asun, ohikulkijoita kyllä tervehditään. Siksi yllätti tuo runosmäkeläisten puheliaisuus, ja sehän oli oikein hauskaa.




Olen asunut Runosmäessä kahdessa eri talossa ja tietenkin esittelin molemmat talot ja pihat miehelleni ja sitten käytiin kurkkimassa kaikki niiden pihojen porraskäytävät, jos tuttuja nimiä vielä näkyisi, mutta eipä näkynyt. Myös kouluja oli kaksi, ensin ykkös- ja kakkosluokka vanhassa Runosmäenkoulussa ja kolmannelle luokalle siirryttiin ihan upouuteen Nunnavuoren kouluun, joka muuten on jo purettu - pitkä ei ollut sen elinkaari.

Sattui niin kivasti niinä vuosina, että asuin ihan naapurissa ja huoneeni ikkunasta näin sekä koulun, että koulun urheilukentän, koulumatkaan ei siis aikaa paljon tuhraantunut. Urheilukenttä jäädytettiin aina talvella ja luistelimme paljon. Ikkunastani näin kun kavereita oli jäällä, sitten luistimet kouraan ja äkkiä mukaan. Talvisin jäällä oltiin varmaan joka ilta, tytöt ja pojat. 

Esittelin miehelleni myös kävelytienpätkän, jonka varrella opin tai opettelin pyöräilemään. En ollut kovin rohkea ja muistan vielä miten isä oli mukanani ja piti pyörää tarakasta pystyssä ja juoksi työntäen pyörää. Minä poljin ja poljin, ja sainkin sitten vähän vauhtia, mutta kun katsoin taakseni ja näin, että isä oli irrottanut ja seisoi kauempana, niin kaaduin. Hieman kivinen alku siis, mutta opin kyllä ja olenkin paljon pyöräillyt, vaikka viime vuodet puuha on ollut tauolla.


Kotipihani 7-vuotiaana.

Lähiöitä aina arvostellaan ja Runosmäkikin lienee nykyisin hieman levottoman alueen maineessa. Minulla on sieltä kuitenkin lämpimät muistot ja parasta oli kun pihalla oli aina kavereita ja kulkeminen oli turvallista, koska autoliikenne kulki lähinnä lähiön ulkorenoilla ja keskellä risteilivät kävelytiet. 

Sellainen tarina lapsuudestani :)


UUDENVUODEN ILTA

Itse aattoilta sujui mukavasti ja rauhallisesti. Tällä kertaa vietimme vuodenvaihdetta kahdestaan ja koirat tietenkin. Usein olemme kutsuneet jonkun ystäväperheen kylään tai olleet itse kutsuttuna, mutta tänä vuonna tuntui mukavalta ottaa rauhallisesti. Illalla ennen kuutta tein vielä koiralenkin lähimaastoissa, ja sitten asetuimme kotipuuhiin katsomaan telkkaria ja sen semmoista. 

Wiima ei räiskeille korvaansa lotkauttanut kuten ei aiempinakaan vuosina. Tihku kävi ekojen pamausten kaikuessa ovella katsomassa, että kuka sieltä tuollaisella mekkalalla tulee. Mutta kun kukaan ei tullut ja sisällä oli rauhallista, niin ei hänkään ääniä sitten enää noteerannut. Mahtavaa, että Tihkukaan ei ääniherkältä vaikuta, vaikka ominaisuus toki saattaa kehittyä vielä vuosienkin päästä.

Tihkun kasvattajan lähettämät niskajänteet pitivät molemmat koirat pitkään herkuttelupuuhissa ja sitten uni jo maistuikin touhukkaan päivän päätteeksi, vaikka raketit lentelivätkin. 




Hyvää jo alkaneen vuoden jatkoa!


maanantai 30. joulukuuta 2019

Testikoira testaa ja ulkoilee

Wiima-rassukka on tänä jouluna joutunut psykologisten käytöstestieni kohteeksi. Kovin tieteellisiä ne eivät ole olleet, mutta sitäkin hauskempia :) . Idean sain erilaisista postauksista, joita FB:ssä pyörii, ja joulun pyhinä innostuin niitä itsekin Wiiman kanssa testaamaan.

Ensiksikin kiinnosti nähdä, miten ahne onkaan meillä asuva lapinkoira. Etukäteen olisin määritellyt, että neiti on aika ahne - ruoka maistuu, mutta ei kylläkään toisaalta mitkä tahansa ruokalajit.

Tarjoilin Wiimalle tällaisen maistelumenun:
Ylärivi: kukkakaali, maksapasteija, mustaherukkahyytelö
Keskirivi: sitruunapesto, makaroni, etikkapunajuuri (hieman huuhdottuna)
Alarivi: leipäjuusto, pakastemustikat, lihapullan puolikas

Wiima puolestaan tarjoili minulle yllätyksen ja söi laudan tyhjäksi. Nimittäin arvelin, että ainakin etikkapunajuuri olisi jäänyt syömättömänä laudalle kököttämään, eipä jäänyt :D. 

Filmin tallennuksessa kävi pieni vahinko ja loppuosa on jäänyt pois siitä. Olen varmaan vahingossa painanut nauhoituksen pois kun seurasin koiran puuhia. Mikä on kylläkin harmi, sillä loppuun sisältyi jonkin verran tuota tuijotusta ja tuumailua :D  Ehkäpä minun pitäisi rakentaa maistelutarjotin uudelleen ja tehdä filmi nro 2, niin mahtuisi koko syöminki filmille.

Sitruunapeston ja mustaviinimarjahyytelön maistuvuudesta en osannut arvella etukäteen suuntaan enkä toiseen, mutta pesto maistui Wiimalle jo puolessa välissä, hyytelö meni juuri ennen mustikoita, jotka mustikat siis jäivät ällöinä viimeisiksi. Hyytelönkin nuolaisu aiheutti ruokailijassa pientä hämmennystä, joka tuijotuksena filmillä näkyy. Mustikoiden ällöys sen sijaan on vähän hassua, kun mulla on ollut tapana tarjota (pakaste- )mustikkaa Wiiman ruuassa aina toisinaan ja Wiima kyllä syö niitä kesällä suoraan pensaastakin. Pakastemustikat on vissiin ihan eri juttu :) . 


Jännä ylläri oli myös, että kukkakaali upposi jo kakkosena, hyvähyvä, kasvikset ovat terveellisiä! Kukkakaali tosin kuuluukin usein menuun nykyisin, koska sterilisaation jälkeen Wiiman ruokahalu hieman kasvoi ja olen ryhtynyt lisäämään enemmän kasviksia sen ruokaan, jotta vatsa saisi täytettä eikä tarvisi nälkää tuntea. 


Toinen hassu testi, jonka tein, koskee herkutteluhammasharjoja, jollaisia ostin pikkupussin jouluksi. Olen joka kerta laittanut tarjolle punaisen ja vihreän harjan, ja näköjään on punainen säännönmukaisempi vihreää houkuttelevampi. Mitään käsitystä ei ole niiden mauista (tietty pitäisi olla kun niitä koiralleni syötän), mutta ei taida olla niin, että punainen on liha ja vihreä on vege, vaikka koiran käytöksestä voisi niin päätellä.





Muita testejä ei Wiimalle sitten olekaan ehditty tekemään, mutta olihan niitänyt jo tässäkin. Nämä ovat siinä mielessä kivoja testejä, että niistä hyötyi myös testattava. Joten arvelen ja toivon, että Wiiman mielestä oli ihan kiva olla laboraatiokoirana :)
(Tarkoitus ei ole tehdä pilaa laboratorioeläinten kustannuksella - se on oikeasti vakava asia ja vastustan koe-eläinten käyttöä pääosin kaikessa testauksessa ja toivon, että kaikessa tutkimuksessa missä mahdollista, siirryttäisiin käyttämään eettisempiä, eläimettömiä tutkimusmenetelmiä)

Laboraatiokoiraa on kuitenkin testien lisäksi kiikutettu myös ulkosalla maastossa, ja alla vielä pari kuvaa sellaisilta lenkeiltä. 



Oli ihan syksyistä, tai ehkä jopa ihan keväistä, koska näin myös pajunkissoja!

Meillä on sadellut niin paljon vettä, että tuo valoilmiö oli tavattoman tervetullut vieras!






Wiiman vuodentakaisen sterilisaation jälkeen huomasin ihan muutamassa kuukaudessa eron villahousujen runsauteen, mutta viime aikoina olen lisäksi pannut merkille tällaisia pitkiä haituvia pään seudulla ja etuosassa, kuten tässä yllä näkyy. Aika hauskat kutrit :) .




Jonkun sortin dialogi kai se tämäkin on 😃? 
Ainakin se edellytys täytyy, että toinen vastaa siihen mitä toinen kysyy - ja lisäksi pääosin tai ylätasolla myös ymmärrämme toisiamme, vaikkei kielemme olekaan sama. 

Laitan vielä yhden videon - tulipas videoita tähän postaukseen - mutta en olekaan pitkään aikaan tullut heittäneeksi kiveä jäälle, nyt tein sen ja miten kiva ääni siitä tulikaan. Ihan kuin avaruudesta :) 



Näiden kumisevien äänisoitantojen myötä, 
toivotamma Hyvää Uutta Vuotta 💟💟💟!











sunnuntai 1. tammikuuta 2017

NW-kokeissa ja tapaninpäivän jännissä tunnelmissa

Wiiman kanssa käytiin 27.12 Nose Work -möllikisoissa Turun Murren tiloissa, Vainuvoima järjestäjänä, tuomarina Elisa Forsman.
Tämä oli eka kisamuotoinen tapahtuma ikinä, johon ollaan Wiiman kanssa otettu osaa. En ole niin kovin kisahaluinen, mutta oli hauska käydä katsomassa millaista se sitten on. No, eihän se oikeastaan paljon eronnut hyvin järjestetystä treenistä, paitsi siten, että koiria oli 20 ja se aiheutti pitkät odottelut.
Nose Work on uusi laji, eikä siinä vielä virallisia kisoja ole ollutkaan, olisi hyvä jos näihin pitkiin odotteluihin saisi vähän muutosta - vaikkapa kahta tuomaria käyttämällä, kuten odotellessamme osallistujaporukassa pohdimme. Tai koiramäärää vähentämällä, mutta se ei taida tulla kysymykseen.
Lisäksi, itse satuin saamaan loppupään numeron, 14, ja sen seurauksena en päässyt juurikaan seuraamaan muiden koirien suorituksia. Se oli vähän harmi, sillä niitä seuraamalla oppii myös paljon. Ehkäpä kisajärjestystä voisi muuttaa osioiden välillä, jolloin mahdollisuus seurata muidenkin suoritusta olisi useammalla. Varmasti järjestelyt vielä kehittyvät, kun näitä ongelmia ja pullonkauloja kisoissa löytyy, ja näissäkin kisoissa kaikki kyllä toimi kuin junan vessa eikä mitään tarvinnut ihmetellä.

Meillä ei mennyt ihan kuten Strömsössä, niin kuin on tapana sanoa. Kisassa oli kolme etsintää - sisätilaetsintä, laatikkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Sisätilaetsintä ja laatikkoetsintä suoritettiin ekana osiona peräkkäin ja sitten ajoneuvoetsintä kakkososiossa.
Etukäteen arvelin, että sisätila- ja autoetsintä menisivät varmaan putkeen, kun taas varsinaista laatikkoetsintää emme oikeastaan ole harjoitelleet.

Sisätilaetsintä oli hallissa kuin hieman sotkuisesti sisustettu huone. Oli tuolia, pöytää, sohvaa ja hyllykköä. Myöhemmin kuulin, että aika moni koira oli ollut kiinnostunut hyllyköstä, varmaan siis jokin mielenkiintoinen haju siinäkin oli, mutta eucalyptuskätkö ei ollut lähelläkään sitä.

Mutta toisin kävi. Ensimmäinen etsintä oli sisätilaetsintä. Kätkö ei  löytynyt, sen sijaan Wiima antoi valeilmaisun haun loppuvaiheessa. Tai itse asiassa se ei ollut edes valeilmaisu, vaan Wiima osoitti toistuvasti kiinnostusta yhteen hyllynpätkään ja merkkasin sen lopulta löydöksi, vaikka ilmaisu ei ollutkaan selkeä. Arvelin nimittäin, että Wiima ei ehkä osaa keskittyä ilmaisuun, koska oltiin vieraassa paikassa ja huoneessa yleisöä - yleensä Wiima tarvii hetken orientoituakseen uuteen tilaan. Mutta pieleen siis meni..
Seuraava piilo haettiin heti edellisen jatkoksi, eli laatikot. Wiima työskenteli hyvin, haisteli laatikoita yksi kerrallaan ja oikean laatikon luokse saavttuaan, istahti ja ilmaisi sen oikein tyylikkäästi.
Sitten olikin taas odottelua vuorossa, ennen kuin pääsimme seuraavaan osioon, eli ajoneuvoetsintään.

Laatikoilla tehtiin oikein hyvää työtä. Tuomari antoi tämän ekan osion jälkeen kehuja hyvästä ohjauksesta, ja siitä olin iloinen.

Toisen osion ajoneuvoetsintä on ollut yleensä Wiiman vahvuuksia, mutta nyt ei kyllä ollut. Piilo ei löytynyt sallitussa ajassa, ei sitten millään. Positiivista oli, että Wiima luovuttamatta haki ja etsi koko sallitun ajan, eli neljä minuuttia. Mutta se ei oikein keskittynyt tekemiseensä ja valitti etsiessään jopa ääneen. Uskon Wiima kärsineen - tai vireensä siis - tuosta odottelusta autossa, vaikka teinkin sen kanssa pienet kävelylenkit välillä.

No, mutta ihan hyvä kokemus oli kuitenkin. Ja opin itsekin - menin kokeeseen vähän tyhjäpäisenä ajatellen, että koira tekee tässä lajissa työt, mutta tajuan nyt, että etenkin ajoneuvohaussa minulla olisi itsellä ollut hyvä olla jonkinlainen strategia. Varmaan mennään joskus toistekin kokeilemaan 😊

**********

Joulu sujui mukavissa merkeissä, ruokapöydän äärellä ja sukulaisia tavatessa. Suklaata mussuttaessa ja kirjaa lukiessa. Tänä jouluna oli myös upeat ulkoiluilmat, siis siitä huolimatta, että lunta ei täällä lounaiskolkalla edelleenkään näy eikä kuulu.

Tapaninpäivänä ajelimme läheiselle hiekkakuopalle ja sen viereisille pelloille ulkoilemaan.


Ei tuntunut kovin joulukuiselta auringon paistaessa vaan lähes kesäiseltä. Neiti Koiranen paineli menemään pää kolmantena jalkana juoksemisen riemusta - vai pitäisikö sanoa, häntä viidentenä jalkana 😄




Postauksen otsikossa mainitsen, että tunnelmat tapaninpäivän lenkillä olivat vähän jännittävät. Ja niin ne olivatkin, sillä pellolla alkoi äkkiä kuulua ammuskelua! Metsästäjäporukka oli varmaankin saapuneet paikalle, vaikka emme heitä nähneetkään. Mutta näimme kyllä ampumakopin pellon laidalla ja kauriiden ruokintapaikan. 



Ensin laukausten kuuluminen tuntui epäuskottavalta ja siksi ehkä vähän hassulta ja jatkoimme vaan pellolla talsimista, mutta kun laukaukset vaan jatkuivat ja jatkuivat, homma alkoi mennä epämiellyttäväksi ja meidän alkoi tehdä mieli poistua paikalta kun vielä pystyimme. Sain myös päähäni, että joku vielä ampuu vapaana juoksevan Wiiman supikoirana, pois kuleksimasta. Hui!

Hämmästelin, että miten ihmeessä metsästäjät ovat joulurauhan aikana liikkeellä ja miten ihmeessä niitä laukauksia voi aina vaan kuulua. Että miten monta hutia on oikein ammuttava, ennen kuin tähtäimessä oleva eläin kaatuu eikä tarvitse enää ampua. Eihän se toki mitään sarjatulta ollut, mutta toistuvia laukauksia kuitenkin.
Vasta poistuttuamme mieleemme tuli, että luultavasti kyse oli harjoituksista ja savikiekkojen ampumisesta. Mutta mene ja tiedä, epämiellyttävää kumminkin.

Suomenlapinkoiralla tulee olla ahmamainen ryhti, 
eli tommonenko  😋⇑


Kullanmuru 💗

Isäntä on mennyt piiloon ja Wiimalla on kiire etsimään!
Tämä on Wiiman mielestä kiva leikki!

Kiva tapaninpäiväreippailu meillä oli joka tapauksessa vaikka saimmekin vähän shokkihoitoa. Kaunis sää piristää ja ylipäätään se, että joulun pyhinä pääsi valoisaan aikaan ulos. Se on ylellisyyttä, josta työssäkäydessä harvemmin pääsee tähän vuoden aikaan nauttimaan - mutta valoa kohti ollaan menossa!

Hyvää vuoden vaihdetta ja onnellista vuotta 2017!

perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui paukkuen eli uudenvuoden toivotuksia ja pari sanaa ääniherkkyydestä

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


Wiima tähyilemässä uuteen vuoteen
(Turku, Katariinanlaakso 2.1.2016)

Tässä kirjoitelmien välissä on ehtinyt joulu tulla ja mennä sekä on ehtinyt myös vuosi vaihtua ja tammikuun pakkaset kiristyä ja nyt vihdoin hieman lauhtua. Itselläni oli joulun ja uudenvuoden välipäivät lomaa, ja pääsin joka päivä ulkoilemaan ihanasti valoisaan aikaan :) !
Kyllä pitäisi ihmisellä ( ja koiralla) olla sellainen perusoikeus, että pääsee päivittäin valoisaan aikaan ulos! Wiimalla se tosin toteutuukin (isäntä fiksaa), mutta itselläni toimistotyöläisenä ei.


 Joulupaketteja availemassa

 Joululahjakirjaa lukemassa


Uusi vuosi vaihtui kotona, paitsi teini huiteli tietysti omissa menoissaan. Iltapäivällä tehtiin Wimpulan kanssa pitkä lenkki, sitten lähdettiin isännän kanssa Turkuun ulos syömään vähän vuoden vaihtumista juhlistaaksemme.  Kotiin palattiin Wiiman luokse vähän ennen iltakymmentä.

Uutena vuotena tulin taas miettineeksi noita paukeasioita. Nimittäin ilotulitteiden räiske on joillekin koirille painajaismaista. Wiimalla ei onneksi ole sellaisia 'oireita' ollut, vaan se on ollut uudenvuodenräiskeessä ihan rauhallinen.

Mietin kuitenkin tuota Wiiman suhtautumista kovin ääniin. Että jos joku kysyisi, niin miten kuvailisin. Kuvailisinko Wiimaa ns. äänivarmaksi. Vai kuvailisinko ääniherkäksi. Vai ääniaraksi. No, ääniarkuus on helppo karsia pois, koska mitään pelkotiloja Wiimalle ei kovistakaan äänistä jää.

Mutta ääniherkkä, mmm...ehkä? Kerronpa pienen tilanteen. Uudenvuoden aattona kun olimme tekemässä päivälenkkiämme, räjähtikin aaton eka pommi. Aikä lähellä - niin, että pamaus oli aika kova. Kun pamahti, niin Wiima hyppäsi ainakin metrin ellei kaksikin sivusuuntaan säpsähdyksestä. Sen jälkeen se kääntyi ympäri, jähmettyi niille sijoilleen ja alkoi tuijottaa äänen suuntaan. Mutta sitten kun ei sen kummempia tapahtunut, niin Wiima ilmeisesti totesi, että vaarattomia nuo paukut ja sitten seuraavien paukkujen kohdalla neiti käyttäytyi viileän rauhallisesti, kuin ei paukkuisi ollenkaan.
Näin on käynyt ennenkin, sekä aiempina uusina vuosina, että muiden kovien ja yllättävien äänien kohdalla - että Wiima säpsähtää ensin, joskus aika merkittävästikin, mutta kun sitten mitään sen henkeä uhkaavaa ei tapahdu, niin saman äänen tai tilanteen jatkuessa Wiima ei enää reagoi tai asiasta riippuen voi pyrkiä uteliaana tutkimaan äänen ( / ärsykkeen) lähdettä.

Illemmalla piipahdimme ulkona pihalla pikapissillä, pamahteli jo aika paljonkin - Wiima ei meteliä (eikä taivaalla vilkkuvia valoja) merkille laittanut, vaan pissi ja haisteli rauhassa. Puolilta öin, kun maailma hetkeksi 'räjähti' , nosti torkkuva neiti päätään ja kuunteli, mutta jatkoi sitten uniaan.

Että kaipa Wiimalla jonkinasteinen ääniherkkyys siis on. Toisaalta sen käytös tuntuu loogiselta ja järkevältä (noo, se väistävä säpsähdyshyppy voisi olla hieman maltillisempi ideaalitapauksessa ... )  eli väistöliike ja sen jälkeen tilanteen tarkkailu. Nimittäin ihminenkin pyrkii väistämään säikähtäessään ja sen jälkeen tarkkailemaan tilannetta, ja sillä käytöksellä sitä voi joskus vaikka henkiriepu säilyä. Niin sanottu äänivarma koira ei ehkä olisi korvaansa lotkauttanut taikka olisi mahdollisesti vilkaissut äänen suuntaan. Jos pitäisi valita vaikkapa opaskoiraa itselleen valita, niin toki valitsisin mieluummin hieman hillitymmin reagoivan kuin säpsähtelevän koiran. Toisaalta paimenkoiran on alkuperäisen ammattinsa vuoksi pitänytkin reagoida ärsykkeisiin nopeasti ja melko vahvasti.

Vaikka äänet eivät varsinaisia pelkotiloja Wiimalle aiheuta, niin pyrin kuitenkin käytettävissä olevin keinoin minimoimaan ne tilanteet, että Wiima joutuisi säikähtämään vaikkapa lähelle osuvaa uudenvuoden rakettia. Sillä tuttavapiirissä on aika monta pelkäämään oppinutta koiraa, ja se oppiminen on usein syntynyt juurikin surullisen lähelle osuneesta jyskystä.

Kannattaa myös miettiä, miten ihmisväki suhtautuu ääniin. Olen pannut merkille, että ihmiset ovat joskus ajattelemattomuuksissaan taipuvaisia lohduttelemaan ja "sössöttämään" lemmikilleen tällaisissa tilanteissa (uudenvuoden raketit, ukkosenilma) ja se voi vaan pahentaa tilannetta. Normaali rauhallinen käytös kertoo koiralle, että mitään pelättävää ei ole. Rauhallinen käytös ei tietenkään välttämättä korjaa jo alkanutta pelkoa, mutta osaltaan estää pelkotilan syntymisen.












sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Neiti Marraskuu tammikuussa

Tammikuussa vaihdettiin taas tietenkin myös seinäkalenteri! Seinälle nousi tänäkin vuonna Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran (linkki seuran sivulle) julkaisema kalenteri. On varmaan helppo arvata, että kuvien aiheena esiintyy näitä ihania lapinkoiria.
Ja tänä vuonna kalenteri on taas kannaltamme ihan erityinen, sillä Wiima-neidon kuvakin pääsi kalenteriin ja hän on Neiti Marraskuu!

Ei ihan ns. "kolmossivun tyttö" mutta 11. sivun tyttönä kuitenkin :)

Kalenterin kansikin lupailee jo kauneutta kalenterin täydeltä :)

*******

Ja tässäpä mallineito vielä vapaalla eli hiekkakuopalla juoksemassa. Piti kuvata neitoa vähän liikkeessäkin mutta kävi niin todella pöljästi, että olin sotkenut vahingossa kameran asetukset ja muita kuvia tältä reissulta minulla ei olekaan.
Tuo Wiiman päällä oleva Hurtan heijastinliivi oli muuten erinomainen hankinta. Pysyy päällä, ei kierry, ei lepata eikä kahise - kunnollinen vetoketjukiinnityskin vielä. Väreinä löytyi ainakin tuo oranssi sekä keltainen.



perjantai 9. tammikuuta 2015

Uusi Vuosi ja karkurin etsimistä

Taas on yksi vuodenvaihde takana. Koiran tultua perheeseen ihmisten vuodenvaihteen juhlintaa tulee seuranneeksi uusin silmin ja ajatuksin. Ajan takaa lähinnä rakettien melskettä. Rakettien ampuminen on kylläkin koko aikuisikäni ollut varsin turhaa rahanhukkaa, siis eritoten yksityisihmisten tekemänä.
Toisaalta esim oman kotikaupunkini vuodenvaihteen ilotulitus on kylläkin näyttävä ja katselen sitä mielelläni, kun mahdollista. Kannatan ajatusta, että ilotulitteiden myyntiä rajoitettaisiin - myynnin yksityishenkilöille voisi lopettaa ja niiden ampuminen olisi sallittua vain isommille toimijoille - kuten kaupungeille, yrityksille tms.

Sitä odotellessa on toiveissa tulevia uusia vuosia silmällä pitäen, että rakettien ammuskelu tapahtuisi vain sallittuna aikana. Kyllä ainakin meillä päin pamauksia kuului jo ennen sallittua aikaa ja etenkin vielä pitkään uuden vuoden päivänä.

Onnekseni Wiima ei ole herkistynyt koville äänille, mutta lukiessani Facebookin eri sivuja, ystävieni päivityksiä ja muita foorumeita, niin todella paljon ihmiset kirjoittivat koiriensa vaikeuksista rakettien paukkeessa. On vaikea olla iloisella mielellä vuodenvaihteen juhlassa, jos koira viettää illan vaikkapa sängyn alla täristen.

Wiimakin kyllä ensimmäisten pamausten aikana katseli ympärilleen äänet noteeraten, mutta kun mitään ääniä kummempaa ei tapahtunut, sekin rentoutui. Siitä huolimatta pyrin erityisesti rauhoittamaan uuden vuoden illan, niin että pidempi lenkki tehdään ennen paukutuksen alkamista ja sitten illemmalla vain pikkuinen pissilenkki.
Lisäksi varasin iltaa varten mm täytetyn kongin, herkkuluun sekä tarjoilin iltaruuankin aktivointilelusta, jotta neiti saisi keskittyä muihin puuhiin kuin äänien kuunteluun. Ja lisäksi syominen tunnetusti rauhoittaa.

Kovien äänien pelko voi nimittäin syntyä yhdestäkin epäonnisesta kerrasta kun räjähde pamahtaakin iltalenkillä ihan vieressä ja äänipelotonkin koira muuttuu araksi äänille.

^ Wiiman Uuden Vuoden puuhailuja

Karkurin tarina

Toisenlaisiakin tarinoita uudenvuodenvietosta on. Esimerkiksi sillä täkäläisellä pienellä chihu-mixillä, joka karkasi omistajaltaan uudenvuoden yönä juurikin raketteja pelästyessään.

Näin ilmoituksia kadonneesta chihusta jo heti päivän pari uuden vuoden jälkeen. Olin tietysti suruissani koiran selviämisestä talviyössä, mutta karkuri-ilmoituksia oli paljon muitakin, niin asia jäi hieman taka-alalle. Yleensähän koiran karkumatkat ovat aika lyhyitä kuitenkin.
Mutta päivää ennen loppiaista bongasin ilmoituksen facebookissa uudelleen ja laskin, että hetkinen - tuo chihu oli viettänyt jo viisi päivää karkuteillä. Ilmoituksen mukaan koira painoi 2,5 kiloa ja pakkanen oli nousemassa - miten se ikinä voisi selvitä?!

Tiedustelin, josko etsintään kaivattaisiin apujoukkoja. Samana iltana olinkin sitten jo keskiyön vuorossa grillaamassa paikalla, jonka etsijäkoira oli merkannut karkurin oleskelupaikaksi. Grillaamisen oli tarkoitus houkutella tuoksullaan nälkäistä koiraa lähemmäs.
Ongelmana oli, että aika moni oli yrittänyt kiinniottaa koiraa ja siitä oli tullut aina vaan arempi ja pelokkaampi, joten ohjeena oli, että jos koira ilmestyisi näkösälle, niin tulisi lasketutua itsekin maan tasolle, heitellä ruokaa ja katsoa koirasta poispäin (rauhoittava ele). Missään nimessä koiraa ei saisi kutsua nimeltä, se saattaisi karkuteillä olevaa koiraa pelottaa vielä enemmän.
Grillausyönä koira ei saapunut ruokavieraaksi, mutta sain siitä näköhavainnon sen laukatessa etäällä. Ainakin se oli siis elossa.
Päätimme, että seuraavana aamuna tapaisimme samalla paikalla ja organisoituisimme uudelleen. Samana yönä yksi etsijöistä kuulutteli asiasta facebookissa ja perusti FB-ryhmän etsintää varten.

Kun seuraavana aamuna sovittuun aikaan saavuin treffipaikalle silmäni levisivät hämmästyksestä. Paikalla oli kymmeniä ja taas kymmeniä vapaaehtoisia etsijöitä. Kaikki vieraita toisilleen, mutta jokaisella hätä pikkukoiran selviämisestä - pakkasta oli lähes 15 astetta tuona aamuna!


TESY:n (Turun Eläinsuojeluyhdistys) asiantuntija oli saapunut paikalle antamaan meille neuvoja etsimiseen ja niin me sitten järjestäydyimme taas, aamuvuoroon ja iltavuoroon. Onneksemme koirasta oli useita näköhavaintoja samalta aamulta lähialueiden taloista, niin tiesimme millä alueella toimia. Osa paineli laittamaan grillin päälle, jotta ruuan tuoksu taas leviäisi ilmaan. Jotkut keskittyivät partioimaan vilkasliikenteisen maantien varrella, jotta koira pysyisi pois liikenteen joukosta ja sitten toiset keskittyivät näyttämään "sunnuntaikävelijöiltä" ja keräämään näköhavaintoja.

Koira saatiin kiinni samana iltana, onneksi se loppujen lopuksi hakeutui eräälle pihalle, ja jäi aidan sisälle mottiin - ja niin saatiin koira kotiin!

Turun poliisikin huomioi twiittailemalla ja instagramissa etsintämme:


 ***

Mutta mitä tästä opimme. Ensiksikin sen, että pidä koira kytkettynä uudenvuoden yönä ja muussakin melskeessä, vaikka se pysyisikin normaalisti pihalla. Säikähtänyt koira ei toimi normaalisti ja saattaa sännätä karkuteille.
Ja toiseksi - oli ihanaa huomata ihmisten hyväsydämisyys ja huoli pikkukoirasta sekä se miten niin moni ihminen oli valmis seisomaan pakkasessa ja antamaan omaa aikaansa karkurin pelastamiseksi.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja pidetäänhän huolta toisistamme!



maanantai 29. joulukuuta 2014

Talvi tuli !

Lounais-Suomeen saatiin talvi vihdoin jouluksi! Erinomainen ajoitus! Marraskuussa meillä oli hetken aikaa lumivaippa, joka kuitenkin sitten aika äkkiä suli ja maa oli taas musta, ja keli sateinen ja tuulinen.

Lumettomuus ei periaatteessa minua häirinnyt, koska minusta keli on aina oikea, vaatetus vaan kohdalleen ;)  Mutta onhan se luminen maisema upea! Lumi satoi maahan kaksi päivää ennen jouluaattoa ja joulupäivänä pakkanenkin jo laski alle kymmenen asteen, aurinko paistoi ja lumi narskui jalkojen alla. Täydellistä!
Ja nyt tuosta lumipeitteestä on saatu nauttia siitä asti, joskaan aurinko ei ole joka päivä näyttäytynyt.
Mukavat kelit yhtä kaikki ja niinpä tuli hieman ulkoilutettua taas kameraakin :



 Puuhun jäätynetä omenoita. Alempi omppu oli musta vähän humoristinen, kun näytti siltä kuin jonkun kankut olisivat jäätyneet puunoksaan =)

Kun minä kuvasin omppuja, niin Wimppu puuhasi tuommoisia ^ . Löysi jäätyneen ompun leikkikaluksi ja jonka lopuksi mutusti =)



Paraisten keskuspuistossa ^ 


Paraisten Keskuspuistossa on kauniita siltoja...

... jotka kaipaisivat vähän uutta maalipintaa, mutta ehkäpä ne keväällä sellaisen saavat.



Tässä kuvassa ei ole muuta järkeä paitsi että ihana oli pitkän pimeän jakson jälkeen nähdä auringonlaskun värejä!

Näkymä Keskuspuistosta Kirkkosalmen yli kaupungin keskustaan.



Paraisten vierasvenesatamassa oli hiljaista

Mukavaa tämän vuoden loppua, uuden vuoden alkua
 ja eritoten Iloista Uuden Vuoden juhlaa
toivottaa Wiima ja emäntänsä sekä näyteikkunan joulumuori =)