Peurakolari - hui kauhistus!

Uudenvuoden aatonaattona tapahtui valitettavasti se, joka on monta kertaa melkein "meinannut" tapahtua. Asumme Turun saaristossa Paraisten alueella ja saaristossa vilisee kauriita ja peuroja niin, että niitä näkee lähes jokaisella autoreissulla ja ne vierailevat jopa täällä taajaman omakotitaloalueiden pihoilla. 

Pari kertaa - ilta-aikaan - meillä on ollut peuroja koira-aitauksessakin. Olivat siis loikanneet aidan yli herkuttelemaan omenapuiden tuotannolla, ja kun olen avannut oven Wiimalle (tapahtunut ennen Tihkun tuloa perheeseen) myöhäisillan pissiä varten, niin jokainen voi kuvitella, että rumba oli molemmilla kerroilla aikamoinen kun Wiima laukkasi pihalla ja "paimensi", ja peuroille tuli kiire loikkia pois aitauksesta.
Naapurit, joilla ei ole koiria, valittavat, että peurat käyvät herkuttelemassa kaikilla pihan istutuksilla ja syövät pihan kukkaset - jopa kesäaikaan, jolloin ruokaa olisi metsässäkin tarjolla. Kun Paraisten keskusta-alueelta ajaa edemmäs saaristoon, kohti Nauvon ja Korppoon alueita, voi automatkan aikana loikata peura eteen useamman kertaa - kuten itselläni oli 'läheltäpiti' -tilanne eräällä yksittäisellä ajomatkalla jopa kolme kertaa!
Toki täällä sentään onnistuu tekemään myös sellaisia autoreissuja, ettei ihan joka kerta näe tietä ylittävää peuraa, mutta usein sitä tapahtuu.

Uudenvuoden aatonaattona ajelimme kotiin kymmenen aikaan illalla. Oli pimeää ja taivaalta tuli vettä ja räntää. Isäntä ajoi ja itse istuin vieressä etupenkillä. Molemmat koirat takapenkillä, turvavöissä. Ajelimme jo iltaan hiljennyttä Saaristotietä n 70 km/h:n tuntivauhtia, rajoitusten mukaan.

Yhdellä suoralla se sitten tapahtui. Kerta kaikkiaan, peura ryntäsi metsästä suoraan puskuriimme. Ensin sitä ei näkynyt, ja sitten se oli jo puskurissa! Valitettavasti se sai puskuristamme kovan tällin ja lensi pitkälle eteenpäin - onneksi pientareelle, jolloin muu liikenne ei ollut vaarassa. Isäntä sai auton pysäytettyä melkein paikalleen ja ryhdyimme ensin katsomaan toisiamme, että ollaanko molemmat kunnossa, oltiin, ja sitten katsottiin koirien tilannetta takapenkillä - kunnossa hekin. 

Auto viettää nyt kuulemma ainakin kuukauden korjaamolla.
Opettelemme pärjäämistä yhdellä autolla...
Ajovalot onneksi säilyivät, mutta konepellin alla meni "asioita" ruttuun ja koko peltikin.
Lisävalot ja rekisterikilpi poimittiin tieltä, sinne tänne lentäneinä.

Isäntä hyppäsi ulos katsomaan vahinkoja ja peuraa, ja minä tartuin pikaisesti puhelimeen ja soitin hätäkeskukseen. Olin vähän epävarma, mihin minun peuravahinkoasiassa pitäisi soittaa, mutta kun puhelun aluksi tätä kysyin, niin oikeassa paikassa olin. Kerroin peurasta, joka pökertyneenä makasi pientareella ja arvelin sen olevan loukkaantunut. Puhelun aikana peura ryhtyi ponnistamaan ylös ja lähti kulkemaan tai pikemminkin raahautumaan pois tieltä, kohti metsää. 
Siinä kohdin näin, että takajalka oli aivan viraton ja se raahautui perässä! Hirveää!

Hätäkeskuksesta kyseltiin paikkatietomme ja kertoivat sitten, että pyytävät heti puhelumme jälkeen poliisia soittamaan meille ja poliisi sitten hankkii paikalle metsästäjän.

Näin kävi, että poliisi soitti puhelimeeni ihan parin minuutin sisällä hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Olikin mukava ja empaattinen poliisi langalla, joka selvitti miten voimme ja sitten kirjasi auton tiedot, koska sehän oli nyt etupää ihan mäsänä, ja kysyi sitten, voiko antaa numeroni metsästäjälle, jonka tietenkin lupasin.

Asia eteni vauhdilla, sillä ei tainnut mennä kymmentä minuuttia kun minulla jo olikin metsästäjän puhelu puhelimessani. Hän kyseli tarkkaan tapahtumapaikan ja kertoi lähtevänsä heti tilannetta tarkistamaan ja päästämään vahingoittuneen peuran kärsimyksistään. Koiraihmisenä minua kiinnosti, millainen koira hänen matkaansa lähtisi - mäyräkoira olisi kuulemma ollut, mutta nyt jäisi koira kotiin, koska metsästäjä arveli voivansa seurata peuran jälkiä lumessa saatuaan hyvät paikkatiedot.

Saimme kuin saimmekin sitten ajettua auton hissukseen kotiin, matkaa ei ollut kovin paljon - onneksi ajovalot säilyivät, vaikka mm lisävalot irtosivat kokonaan. Ilman ajovalojahan siitä olisi tullut hinauskeikka.

Ehdimme kotiin ja puolen tunnin sisällä metsästäjän kanssa käydystä puhelusta, sain tekstiviestin metsästäjältä, että peura oli löytynyt sadan metrin päästä tiestä ja oli jo löydettäessä kuollut. 

Voi sentään. Tulipa siitä surullinen alakulo, kun peuralle tällaisen tilanteen järjestimme, vaikka oikeasti tilanteessa ei ollut mitään tehtävissä.
Toisaalta oli hyvä mieli siitä - niin hyvä kun nyt tuollaisessa tilanteessa voi olla - miten sujuvaa viranomaisten toiminta oli ja miten nopeasti kaikki eteni hätäkeskuspuhelusta siihen, että metsästäjä oli hakemassa loukkaantunutta peuraa, ja että vielä sain kuulla, että se oli löytynyt, vaikkakin sitten jo kuolleena - ehkä myös onneksi, sille..

Varoitus! 
Tässä videossa näkyy peurakolari, joka voi järkyttää.
Ihmisvahinkoja ei tapahtunut.

Isännän autossa on ajokamera joka tallentaa näkymää ajaessa. Peurakolari tallentui kameralle ja pitkään mietin, että laitanko sen tähän esiin, koska se voi järkyttää. Kolarissa ei kuitenkaan ihmisvahinkoja tullut ja voi olla hyvä tietää, miten nopea tilanne voi oikeasti olla, niin liitän videon tähän varoitustekstein. 

Tein onnettomuuden jälkeen pienen päivityksen Facebookiin ja siellä eräs tuttuni, joka mökkeilee saaristossa kertoi myös törmänneensä peuran kanssa muutamaa viikkoa aiemmin. Ja sitten hän jatkoi: "Sitä ennen jo kaksi peurakolaria ja kerran hirvikolarikin, mutta itselle ei ole vaurioita tullut. Hirveä onnistuin väistämään niin että vain hirven takajalka kopsahti oikeaan lampunkulmaan. Meillähän on peuraennätys mökkitiellä n 10km, 52 peuraa ja 5 hirveä matkan varrella."

Lisäksi hän kertoi, että "Nyt viimeksi peuraa hakemaan lähtenyt metsästäjä kertoi että kyseessä hänellä jo 148 tapaus tänä vuonna. Nuorempia metsästäjiä ei oikein saada kuulemma noihin kolarin jäkeisiin hakuihin. Sanoi että Saaristotie on kaikkein pahin.".  Ajatelkaa, joku yksittäinen metsästäjä on viime vuoden aikana joutunut 148 kertaa jäljittämään autokolarin aiheuttanutta sarvipäätä!

Kyllä pitäisi kantaa saada harvennettua oikein reilusti. Niin kauniita kuin peurat, kauriit ja hirvet ovatkin, ne ovat myös liikenteessä hyvin vaarallisia ja aiheuttavat kolareita! Ja vielä, liikennevahinkojen lisäksi, ovathan ne myös pahimpia punkkien levittäjiä, joka on toinen syy, miksi kantaa pitäisi vähentää. Hirviä näillä seuduin kyllä näkeekin nyt vähemmän kuin vaikka kymmenen vuotta sitten, onkohan lisääntynyt peura- ja kauriskanta sitten tällaisen muutoksen aiheuttanut, en tiedä.

Tämä oli nyt tällainen juttu, jossa oli hyvin vähän koiraa ja enemmän sorkkaeläintä, vaikka koirablogi onkin, mutta halusin kertoa tarinan varoitukseksi muille. Omat koiramme selvisivät onnettomuudesta ilman fyysisiä ja henkisiä traumoja, eikä autoon hyppäämisessä tai automatkustamisessa ole ollut mitään ongelmia kolarin jälkeen, onneksi!

Turvallisia ajokilometrejä sinulle!