tiistai 11. tammikuuta 2022

Nenä vie rallyssa, toisinaan taas ei

Tämä tarina kertoo teinikoira Tihkun nenästä ja rallytokosta. Mitä yhteistä niillä on? Harmillisesti aika paljonkin 😃, sillä jostain syystä Tihkun nenä menee välillä pitkin treenihallin mattoja, vaikka meidän pitäisi harjoitella rallya. Mutta otetaanpa alusta:

Tihku siis aloitti rallytreenit viime vuonna alkusyksystä, niin että oli noin 9 kuukauden ikäinen ekalla tunnillaan. Aluksi treenattiin ulkona paikallisen koirakentän kentällä. Tihkun mielestä yhdessä tekeminen on kivaa, mutta keskittyminen on Tihkulle vähän vaikeaa, sillä kun tulee muuta näköpiiriin, niin tekeminen helposti keskeytyy. 

Keskittyminen kuitenkin kehittyi ja osaaminenkin, ja ennen kuin ulkotreenit päättyivät, kahdeksan ohjattua kertaa, sujui moni yksittäinen liike jo varsin kivasti. 

Ulkotreenien päätyttyä ilmoitin meidät vakiotreeneihin sisätiloihin, treenihalliin. Halli oli Tihkulle uusi, ja hallitreenit ylipäätään uusi juttu, pentukurssia lukuunottamatta silloin ihan ekoina kuukausina.  Rallytreeneissä on 6 koiraa samanaikaisesti (max), ja lisäksi siellä useimmiten on kouluttajan omat koirat aidan takana. Eli aika haastava tilanne pikkupojalle. Ennen joulua ehdimme käydä viisissä treeneissä marras-joulukuun aikana.


Eka hallitreeni marraskuussa - mitenkähän sitä kuvaisi?  Nimittäin ei minuuteissa vaan ihan sekunneissa saatoin laskea sen kerran onnistumiset. Treenihallin maton hajut veivät pikkuista teiniä ja yhteistyöstä ei tullut mitään. Lisäksi odotushetket olivat pelkkää piippiä ja ulinaa. Muutamia onnistumisia kuitenkin saatiin, kun treenattiin ihan siinä kohdassa, missä odottelimme vuoroammekin - siitä kohtaa oli jo lattia haisteltu. 
Mutta jos lähdimme vähänkään eteenpäin omasta ruudustamme, niin pikkupoika uppoutui hajujen maailmaan. 
Sellainen oli eka kerta, mutta emme lannistuneet, vaan kipitimme paikalle viikon ja seuraavankin päästä uudelleen.





Jo toinen rallytreenikerta oli Tihkulle helpompi kuin eka. En väitä, etteikö nenä ja hallin hajut olisi olleet isossa roolissa silloinkin, mutta saimme työskenneltyä myös yhdessäkin. Ja ennen kuin treenit ennen joulua loppuivat, saimme tehtyä ihan kivojakin pätkiä yhdessä. 

Minulla on kyllä muistikuva siitä, että Wiiman kanssa olisi ollut helpompaa. Wiimaa ei (muistaakseni) hajut niin paljon vieneet ja ainakin se pystyi paremmin olemaan välittämättä muista koirista hallissa. 
Urosten kanssa on vissiin enemmän näitä haisteluhaasteita, ja on se varmasti uroksillakin yksilöllistä - minulla kun on kokemusta vasta yhdestä, eikä siitäkään vielä kovin pitkää aikaa :). Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että kunhan jaksetaan tankata näitä asioita, niin valo alkaa pilkottaa.

Siitä innostuneena, että nuo loppuvuoden -21 viimeiset kerrat menivätkin jo suhteellisen kivasti, varasin yhden treenikerran toiseen halliin irtotunnille. Ajattelin - ja ajattelen - että on hyvä esitellä koiralle useita ympäristöjä ja totuttaa koira siihen, että ympäristöt vaihtuu, vaikka tekemiset pysyy samana.


Mussukka poseeraa siinä niin kauniisti <3

No, irtotunti vieraassa hallissa ei ollut menestys :D . Kyseessä oli ratatreenit, eli jokainen neljästä koirakosta treenasi vuorollaan täyspitkän radan. Sehän on teinikoiralle aika vaikeaa, ja olin ajatellutkin, että en käytä omaa aikaamme varsinaiseen ratatreenin, vaan teetän ihan helppoja juttuja ja yksittäisiä kylttejä vain, niin että varmasti saisimme onnistumisia.

Kävi kuitenkin niin, että nenä vei ja emme tainneet - jos oikein muistan - juurikaan kylttejä onnistua tekemään, vaan treeni muodostui "nosta nenä lattiasta niin saat palkan" -harjoitukseksi. 
Lelut (pallo) onneksi veivät haistelusta voiton, niin omalla vuorollamme keskityimme vaan leikkimään ja pitämään hauskaa, jotta Tihkulle jäisi fiilis, että mamman kanssa oli kuitenkin kivampaa kuin haistelu.


Tauot ja odottelu ovat Tihkulle vaikeita ja ääntä pakkaa tulemaan, niin piippiä kuin lauluakin. Sitä koitan hillitä erilaisilla syötävillä ja rutiineilla.


HOMMAT ETENEE JA KEHITYSTÄ NÄKYY

"Omalla" hallilla on kuitenkin tekeminen alkanut sujua aika kivasti! Hurraa! Huomioiden, että teinikoiran keskittyminen on kiven alla ja hajut kiinnostaa, niin kuitenkin näistä huolimatta saadaan nykyisin tehtyä ihan kivoja settejä, joissa keskittyminenkin on kasassa ja meillä on molemmilla kivaa. Tästä olen hyvin iloinen!




Seuraava haaste meille tuli tämän vuoden ekoissa treeneissä viime viikolla. Oli nimittäin niin, että Tihkun paras leikkikaveri Naava oli tulossa samoihin treeneihin. Etukäteen mietin, että sen treenikerran teemana ei varmaan tule olemaan rally vaan teemalla "mamman kanssa puuhailu on kivampaa kuin best friendin kanssa". 

Ennen tunnin alkua tapasimme hallin edessä ja molemmat koirat, niin Tihku kuin Naavakin alkoivat "laulaa" tunnistaessaan toisensa. Naavan emännän kanssa kuitenkin pidimme koirat erossa toisistaan, sillä nyt ei ollut aika leikkiä.

Tunnin alku oli aikamoista sähellystä, eritoten Tihkulla ja hän esittelikin hienoja ooppera-aarioita harmitellessaan, kun ei pääse Naavan kanssa riekkumaan. Mutta kun oli selvillä, mitä tunnilla aletaan tekemään ja ryhdyttiin puuhiin, niin ihme ja kumma - kaikki sujuikin aivan loistavasti. Tihku pystyi hyvin keskittymään tekemiseen eikä haikaillut Naavan luokse. Olin aivan superiloinen ja onnellinen sen nähdessäni!

Meillä oli kuitenkin sikäli onnea, että sillä kertaa treenivuoroon ei ollut ilmoittautunut muita, eli paikalla olimme vain minä Tihkun ja kanssa sekä Naava ja hänen emäntänsä. Voi olla, että jos hallissa olisi ollut enemmän koiria ja ryhmä täynnä, niin tilanne olisi ollut levottomampi ja vaikeampi.



Tällaiset onnistumiset ne kuitenkin saavat valettua uskoa siihen, että kyllä tämä homma jossain kohtaa alkaa pelittämään, vaikka välillä ollaankin oltu epätoivossa. Tämmöstä sen varmaan kuuluukin olla, kun treenikaverina on kultainen, vilkas teinipoika 😍🧡.






5 kommenttia:

  1. Mäyräkoiran kanssa rallytokossa haisteleminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. :D Lelupalkka auttoi Ronin kanssa siihen asti, kunnes lelusta tuli niin kiva, että vire meni överiksi ja nyt tekeminen on joko haistelemista tai lelun perään hihkumista. Ihmisen motivaatiopulan vuoksi ollaan oltu nyt vähän treenitauolla, kun ei tunnu tapahtuvan enää edistymistä vaan pelkkää jyrkkää takapakkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, niinkö :D ? Olisin mieluummin kuullut, että kahden vuoden ikään mennessä haisteluongelmat ovat tipotiessään :D.
      Joo, lelulla minäkin onnistun nostamaan Tihkun nenä lattiasta, silloinkin, kun se ei oikeastaan näe eikä kuule mitään, jota siis tapahtuu nykyisin kaikilla vierailla halleilla. Tuolla kotihallilla "hajuhaitta" on nykyisin ajoittaista. Kahtotaan mihin tästä edetään, ojaan vai allikkoon :D.

      Poista
    2. No lohdutukseksi voin kertoa, että nämä lainakoiralappalaiset eivät haistele mennessään! :D Ninni-lapinkoira on jopa ollut niin pätevä, että on kisannut 13 kertaa ja saanut aina hyväksytyn tuloksen, että ainakin rotuvalintasi lupaa parempaa menestystä kuin mäyräkoirakisailijalla... ;)

      Poista
    3. Joo, Wiimakaan ei haistele - tai siis haistelee kyllä ja elää hajumaailmassa - mutta kun tehdään niin sitten tehdään :).
      Tihkun kanssa toivon pääseväni sinne, mutta aika näyttää miten käy :)

      Poista
  2. Tämän tekstin myötä muistui elävästi mieleen millaista on treenata nuoren lapinkoirauroksen kanssa :) Ei aina kovinkaan auvoista. Välillä hyvinkin raivostuttavaa ;) Meillä haisteltiin tai piipattiin tai haisteltiin ja piipattiin. Mutta kun sitkeästi jaksoi käydä treeneissä niin käytös vuosien mittaan väheni ja lopulta loppui. Tsemppiä ja pitkää pinnaa!

    VastaaPoista

Kivaa, kun kävit lukemassa kirjoituksiamme :)
Superkivaa, jos myös jätät kommenttikenttään meille terkut.
Terv Wiima ja Tihku