maanantai 16. tammikuuta 2023

Miksi Wiima on Wiima ja miksi Tihku on Tihku?

Tarinoita koirannimistä

Instagramin puolella nostettiin esiin koirien nimenantoon liittyviä tarinoita. Tilillä @aussierevo kerrottiin heidän omien koiriensa nimien taustoja ja kyseltiin muiden Instagramin käyttäjien koirien nimien tarinoita. 

Minusta aihe oli kiva, ja vaikka vastailinkin omien hörökorvieni nimistä jo Instassa, niin halusin kirjata tarinat muistiin vielä täällä Blogilandiassa, ja tosi mielellään myös lukisin aiheeseen liittyviä blogipostauksia!

Monasti koirien nimen takana onkin monenlaista pohdintaa, ja jos on useampi koira, niin nimiteema jatkuu perheen seuraavassa koirassa - vaikkapa lapsuuden kirjasankarien tai saman alkukirjaimen mukaisilla teemoilla.

On minulla kyllä yksi ystävä, joka pari vuosikymmentä sitten otti koiran ja antoi sille nimeksi Koiruli, kun ei kuulemma muuta keksinyt. Minusta se oli silloin vähän ikävää (vaikka nyt ajattelen, että nimi se Koirulikin olisi ja, ettei kaimoja varmasti olisi vastaan tullut) ja ryhdyttiin yhdessä keksimään nimeä. Silloin päädyttiin suklaapatukkateemaan ja koirasta tuli Susu 😊. Sittemmin on hänelläkin ollut koiria, joilla on mielikuvituksellisemmat nimet kuin tuo Koiruli! 





Miksi Wiima on Wiima?

Olin tehnyt nimilistaa jo pitkään, odotimmehan Wiimaa yli puoli vuotta siitä kun olin ollut kasvattajaan yhteydessä (ensimmäinen yhteydenotto 08/2011 ja Wiima syntyi 04/2022). Koiran tulo perheeseen merkitsi minulle lenkkikaveria metsissä ja toisaalta lapinkoiran kotimaisuus ja alkukantaisuus vei ajatukset luontoon. Niinpä minulle oli alusta asti selvää, että nimi tulisi olla luontoaiheinen.

Keräsin pitkää nimilistaa ruutupaperille. Aina kun mieleeni tuli jokin erityinen suomenkielinen luontosana, kirjasin sen ylös. Listalla oli mm. erilaisia synonyymejä kylmälle, pakkaselle ja tuulelle sekä myös mereen ja saaristoon liittyvät sanat taisivat kotiseutumme vuoksi olla listalla "yliedustettuina".   

Kun pennun tulo alkoi olla lähellä, paneuduin tutkimaan listaa ja keräsin siitä kolme suosikkiani. Sitten pyysin miestäni ja poikaani valitsemaan niistä kolmesta mielestään parhaimman. Valitsivat nimen Viima. Meistä tuntui, että siinä nimessä vihmoivat niin tunturi- kuin merituuletkin juuri niin kuin halusimme. Sitten tarvittiin vielä pieni säätö; kun kerran koiratyyppi on ikiwanha, niin nimen toki piti sitäkin kuvata, ja niin hioimme nimen vielä etukirjaimen vaihdolla, muutimme Viiman Wiimaksi..
Pentua noutaessamme vielä tarkistimme, että näyttääkö pentu Wiimalta, ja kyllähän se näytti. Niin tuli Wiima❤️.

Nimi on sopinut Wiimalle oikein hyvin. Wiima ei ole se tuulennopein koira, mutta viima tarkoittaa vankkaa ja voimakasta, tasaisesti puhaltavaa tuulta. Ja sellainen Wiima on - tasainen, vankka, hötkyilemätön ja ”kun tehdään, niin tehdään”. Lisäksi nimi on helppo lausua ja todistetusti taipuu myös lähes rajattomasti monenkirjaviin rakkaudellisiin lempinimiin.



Miksi Tihku on Tihku?

Sitten ryhdyttiin miettimään toista koiraa ja nimiasia tuli taas ajankohtaiseksi. Olen kylläkin sellainen omatoiminen kieliharrastelija, että kuuntelen aina suomenkieltä tarkalla korvalla, ja jään kiinni kuulemiini kauniisiin sanoihin ja sanontoihin - joten olin jo ennen päätöstä toisesta koirasta laitellut taas mahdollisia nimiä muistiin - en enää ruutupaperille, vaan nyt ajan hengessä kännykän muistiinpanoihin. 

Selvää oli, että suomenkielisillä luontoaiheilla ja mahdollisesti vielä sääilmiöilläkin jatketaan, vaikka kyllä löytyi listalta muitakin suomenkielisiä suussa kivasti sointuvia nimiä, kuten Kehrä, josta todella pidin, mutta joka tipahti sitten loppukahinoista pois kun ajattelin sen voivan olla arjessa vaikea. 



Kerran ajelin kohti töitä aikaisin pimeänä syysaamuna. Alkoi tihkuttaa vettä ja liikennevaloissa katselin miten hauskasti valo taittui pisaroista. Ja taisi tuo tihkutus tulla korviini moneen kertaan säätiedotuksessakin. Siinä tuli mieleeni, että voisikohan koiran nimi olla Tihku?
Aloin makustella sanaa nimenä ja se alkoi tuntua mukavalta suussa. Tihkusadekaan ei ole ollenkaan ikävää sadetta, ikävämpiä on ne sateet, joissa pisarat ovat räiskäleen kokoisia. Pidin H-äänteestä nimen keskellä ja plussaa oli, etten ollut kuullut yhdestäkään Tihku-koirasta. Lisäsin sen listalleni töihin päästyäni.

Sama kuvio, kuin Wiiman nimen kanssa, toistui sitten lähempänä pennun saapumista - keräsin taas listaltani kolme mieluisinta nimeä ja kysyin isännältä ja juniorilta, mikä olisi heidän lempparinsa, ja he valitsivat molemmat Tihkun.
Tunnustan, että nimiä makustelleena oli kolmen suosikin joukossa yksi, joka oli loppukirissä kasvanut mielessäni vielä Tihkuakin paremmaksi nimeksi, mutta en ryhtynyt väittelemään, vaan Tihku pennusta oli tulevan.

Myöhemmin olen ajatellut, että kyllä tuli valittua Tihkullekin täydellisesti sopiva nimi. Tihku on Wikipedian kuvauksen mukaan pienten vesipisaroiden muodostamaa sadetta, joka näyttää leijuvan ilmassa. Juuri sellainen on energinen ja aktiivinen Tihkukin, joka välillä tuntuu olevan aivan painotonkin, lentäjä liito-orava, joten tuli Tihkullekin annettua nimi koiran mukaan 🥰.


Miten sinun koirasi sai kutsumanimensä?




sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Note to self - Ruokajuttuja

Olin suunnitellut Tihkun ruuan vaihtamista. Tihku on jo pitempään syönyt Canaganin Country Gamea, joskin siinä rinnalla on mennyt myös hieman vaihdellen Dagsmarkin Sysmä, mutta Canagan kuitenkin pääosassa.
Tihkun ateriat ovat arviolta 70- 80 % nappulaa ja loput koostuu raakalihasta tai jotain muuta kyytipoikaa, kuten raakalihapullia, raejuustoa, erilaisia kaloja tai mitä nyt sattuu milloinkin olemaan.

Nappulanvaihtoajatus on virinnyt, koska Tihkun jätökset ei ole ihan kiinteää kamaa. Ei mitään ripulinlöysääkään, mutta minusta voisi vähän tiiviimpääkin olla. Asia aktivoitui kun kaupassa huomasin, että Canaganin 2 kg:n pussin hinta oli ryhtynyt alkamaan numerolla 3, ja aloin tutkia valikoimia. 

Ostosreissulla Tihkun kanssa


Tihku on aktiivinen ja ruumiinrakenteeltaan kevyt koira, joka liikkuu paljon, joten ruuan pitäisi olla ravitsevaa. Päädyin sitten eläintarvikekaupan myyjän suosituksesta kokeilemaan Brit-sarjan "Fresh Duck&Millet Active Run & Work" -pussia, mikä nimihirviö nimeksi!
Brit Fresh Duckissa raakavalkuainen 32,0 %, rasvapitoisuus 22,0 % (Canaganin Country Gamessa raakavalkuainen 36%, raakarasva 17 %).



Miten tämä kuva liittyy syömiseen? 
No siten, että tässä harrastetaan naminetsintää
:) . Tänään vietimme vallattoman tunnin täkäläisessä yksityisessä koirapuistossa, jota saa vuokrata yksityiskäyttöön.


Entä tämä kuva sitten - miten tämä liittyy syömiseen?
No, ei oikeastaan muuten kuin, että tässä kulutetaan, mitä on syöty :)
Tänään oli harmaa päivä, lunta pyrytti ja aurinko piilotteli.


Siispä  Brit Fresh Duckilla mennään nyt ainakin pussillisen verran. Ostin pussin eilen ja Tihku on jo nyt eilen illalla ja tänä aamuna vetänyt annoksen uutta nappulaa vanhan nappulan seassa. Positiivista, että kuppi on ollut molemmilla kerroilla tyhjä, joten ainakaan mausta nappuloiden jatko-ostot ei jää kiinni. 



Takaa-ajossa Tihku ja


..tuolta hyökkää Wiima.


Itse olin koirapuistokeikalle varautunut termoksella kuumaa glögiä :).
Kiittelin itseäni ideasta tuolla tuulessa ja tuiskussa.


Wiima on jo pitkään syönyt Dagsmarkin Lappia ja Savoa vuoron perään. Aikanaan Hämeellä aloitin, mutta siinä vaihtui nappulakoko hyvin pieneksi jossain vaiheessa, joten hylkäsin sen. Dagsmarkin nappulat on aina maistuneet Wiimalle todella hyvin, paremmin kuin mitkään nappulat sitä ennen, sekä vaikuttavat  sopivan hänelle muutenkin ihan erinomaisesti. Maistuvat Tihkullekin, mutta ovat sille aavistuksen liian kevyitä.






perjantai 6. tammikuuta 2023

Wiima se on fiksu likka!

Koirat ovat älykkäitä eläimiä, mutta silti niiden oivallukset joskus hämmästyttävät! Wiima on aina ollut fiksu ja harkitsevainen likka - kognitiivisesti taitava smartdog-testinkin mukaan, mutta uusia oivalluksia piisaa edelleen, vaikka 11 vuotta lähestyy mittarissa!


Joskus kuluneen syksyn aikana oivalsin Wiiman harrastavan pientä huijaamista ruuan suhteen. Wiimalle nimittäin ruoka maistuu ja sen eteeen kannattaa aivonystyröitä veivata.
Homma menee näin:


Molemmat koirat syövät keittiössä samaan aikaan. Wiima inhaloi oman ruokansa sekunnissa ja Tihkulla kestää vähän pidempään - annos on isompi ja Tihku on myös tarkempi siitä, mitä nielaisee.
Wiimalla on syötyään ollut jo vuosia tapana mennä ulko-oven eteen ja hän pääsee pihalle vähäksi aikaa oleilemaan, ellei ohjelmassa ole muuta.
Tapa on jatkunut Tihkun liityttyä perheeseen, ja he ulkoilevat pihalla yhdessä syömisen päätteeksi. Kuitenkin, kun Tihkun syöminen kestää, Wiima joutuu vähän odottelemaan ulospääsyä siinä ovella (en voi päästää Wiimaa ennen Tihkua, koska Tihku lopettaisi syömisen oven avautumiseen). Kun Tihkukin on syönyt, Tihkukin tulee ovelle ja he pääsevät yhdessä ulos.


Temppu nimeltä Täyskäännös

Viime aikoina syksyn mittaan on alkanut tapahtua sellaista, että kun ovi aukeaa, niin Tihku loikkaa pihalle, mutta Wiima tekeekin samassa sekunnissa täyskäännöksen. Hän kääntyy kohti keittiötä sen sijaan, että olisi mennyt mukana ulos, vaikka oli ensimmäisenä sinne pyytämässä. Hän nimittäin kipittääkin ensin vauhdilla takaisin keittiöön tsekkaamaan jäikö Tihkulta ruokaa! 

Wiimaa on myös usein lykästänyt, sillä Tihkulta jää usein ruokaa, enkä aina ole hoksannut tai muistanut vielä siinä kohtaa nostaa ruokaa pois lattialta, kun olen siirtynyt puuhailemaan muuta koirien ruokailun ajaksi. Sitten yhtäkkiä havahdun jostain kuuluvaan rouskutukseen, josta tajuan, että Wiima se syö keittiössä jo toista annosta! Sen vedettyään hän onkin sitten valmis menemään oikeasti ulos!


Olen miettinyt, että onhan tuo nyt tosi älykästä! Vähän hölmömpi koira jäisi lähistölle kyttäilemään kaverinsa kuppia omat syötyään. Tai, että ne Wiiman aikeet jotenkin näkyisi siinä ulko-ovella, mutta ei - kun ovat syötyään siinä ulko-oven edessä odottamassa, niin Wiimankin liikekieli on ihan samanlaista pihan suuntaan pyrkivää. Kuitenkin kun se ovi avautuu, niin Wiima pyörähtää ympäri ja vain Tihku hyppää ulos.

Olisi kiva ymmärtää tästä enemmän kognitiivisella tasolla. Minulla on se käsitys, että koira on aina rehellinen. Toki tekee niin kuin itselle on kannattavinta, mutta rehellisesti. Niinpä en tiedä osaako tuo Wiima oikeasti huijata, sanan varsinaisessa merkityksessä, joka vaatii etukäteistä suunnitelmallisuuttakin, vai aiheuttaako oven avaaminen kenties jonkin sattuman tuoman muistijäljen, joka saa Wiiman palaamaan kupille? 


Olen yrittänyt ryhdistäytyä asiassa ja pitää tämän Wiiman metkun mielessä siten, että tarkkaan valvon, koska Tihku on syönyt ja käyn ensin nostamassa kupin ylös ja vasta sitten avaan oven.
Joskus kylläkin jätän pari nappulaa Wiiman löydettäväksi, kun tiedän hänen löydöstä ilahtuvan <3 !


Temppu kehittyy

Wiima on joviaali isosisko Tihkulle. Tihku useimmiten nappaa lelut, kepit ja kävyt Wiiman suusta, eikä Wiima viitsi vastustella - se antaa pikkuveikan touhuta.
Tämä voi äkkiseltään kuulostaa surulliselta, ja ehkä vähän onkin, mutta lisään heti perään, että ne asiat, jotka ovat Wiimalle Oikeasti merkityksellisiä, niistä Wiima ei jousta - Tihku ei ikipäivinä koskisi Wiiman ruokaan tai herkkuihin, eikä häiritsisi kolossaan nukkuvaa Wiimaa, sen hän on tuta, ettei kannata. Wiima siis valitsee itse olla välittämättä, puhtia siinä kyllä on sanomiseenkin, jos tarvetta on.

Välillä kuitenkin Wiimaa leikityttää ja se on välillä vähän hankalaa, kun Tihku tulee ja nappaa lelun Wiimalta. Me ihmiset tietenkin järjestämme Wiimallekin ikiomia leikkihetkiä, mutta fiksuna likkana hän järjestää niitä myös itse! Näin se tapahtui - Täyskäännös-temppua jalostaen:

Mieheni soitti minulle töihin tässä yhtenä päivänä uudenvuoden jälkeen ja kertoi, että Wiima oli mennyt ovelle ja pyytänyt ulos. Kun Wiima pyytää ulos, niin Tihku liittyy yleensä seuraksi.
Mieheni oli mennyt avaamaan koirille ovea, sillä seuraksella, että  ulos hyppäsi vain Tihku, mutta Wiima pyörähti ympäri ja tehden täyskäännöksen suoraan olohuoneeseen lattialla lojuneen lelun ääreen ja alkoi leikkiä - ja nyt ihan rauhassa pikkuveljen häiritsemättä!


Ajatuksia koiran käytöksestä

Kun tämän tapahtuman jälkeen mietin tuota samaa kognitiivista toimintaa kuin tuolla edellä, en enää tiedä mitä ajatella. Syömiskäytökseen liittyvän täyskäännöksen voisi vielä selittää jollain opitulla käytöksellä, joka on vahvistunut kun sitä Tihkun ruokaa on kupista löytynyt.
Mutta entäpä tämä leluleikki? En voi välttyä ajattelemasta, että siinä on suunnitelmallisuutta? "Kun johdatan Tihkun ulos, on minulla rauha leikkiä lelulla". 

Kirjoitin tästä pienen tekstin Facebookiin ja sain koirallisten kavereideni vastauksia:

- kiharakarvaiset noutajat Hedda ja Kika söivät eri huoneissa. Toinen oli toista nopeampi ja hitaampi unohtui usein haaveilemaan. Nopeampi kävi välillä syömässä haaveilijan ruuat naapurihuoneessa, ellei ihmisvalvonta toiminut.

- "Ida-mäykky oli viisas koira ja rakasti ruokaa! Kesäisin kun ulko-ovi oli auki, hän usein söi itse sekunissa, lähti sitten vauhdilla ulos ja haukkui niinkuin siellä olisi ollut jotain jännää! Ja koko lauma lähti ulos haukkumaan, jolloin Ida salamannopeasti juoksi sisälle takaisin ja söi heidän ruoat!"

- "Meidän Moby (russeli) teki tuollaista aikanaan. Aiheutti hälytyksen haukkumalla ikkunassa muka jotain ja kun toinen tuli katsomaan niin kävi nappaamassa lelun tai luun."

Viisaita ovat siis nämä nelijalkaiset ystävämme. Sehän ei ole meille koiranomistajille mitään uutta. Silti jotkut havainnot yllättävät taitavuudellaan ja käytöksen vaatiman ajatuksen monimutkaisuudella. Tämä on koiranomistamisessa yksi sen parhaita puolia kaiken muun parhauden lisäksi - päästä näkemään ja havainnoimaan toisen eläinlajin kiinnostavia käytöksiä ja ajatelmia. 

➡ Onko sinulla kokemusta tällaisesta koiran käytöksestä?


Lukuvinkkejä - lue lisää koirien käytöksestä:

Tihkun "kuulokoira"-käytös ("assistentti-käytös")
https://wiimansivu.blogspot.com/2022/12/kaksi-vuotta-yhteiseloa-tihkun-kanssa.html

Wiiman ja Tihkun SmartDog -testikuvaukset:
https://wiimansivu.blogspot.com/search/label/SmartDog

Zenkoira-blogin artikkeli tutkimustuloksista liittyen koirien kognitiivisiin taitoihin ((SmartDog -testiaineisto)
https://hantaheilumaan.wordpress.com/2022/12/31/tutkimustulos-eroja-koirarotujen-kognitiivisissa-ominaisuuksissa/



sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta 2023!

Tänään on tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 2023, ja se on valjennut kauniina ja aurinkoisena. Vuosi vaihtui viime yönä, ja voi sitä raketin räjähtelyä ja tykinjyskettä. Muistelisin, että pari viime vuotta on ollut näillä meidän huudeilla hiljaisempaa, mutta tänä vuonna raketinampujat ottivat ilon irti ja paukkua kuului jo alkuillasta uutena vuotena. Kuulemma jo edeltävinäkin päivinä, mutta minun korviin ei niitä paukkeita kuulunut.

Sen jo tiedän, että Wiima on hötkyilemätön, eikä reagoi ilotulitukseen - ei paukkeisiin, sihinöihin, eikä myöskään valoräiskyntään. Tihku on ollut äänivarma koira, mutta äänipeloille on tyypillistä kehittyä, jos on kehittyäkseen, ajan kanssa pentuiän jo ohittaneelle koiralle. Siksipä Tihkun kannalta en voinut etukäteen olla varma mistään, ja yritimme ottaa kaiken varman päälle.



Aamupäivällä tein pidemmän lenkin täällä kotikaupungissa, ja iltapäivällä keksimme isännän kanssa, että mennään metsään ja lähdimme metsälenkille, ja vielä illemmalla teimme pienen pissilenkin omilla huudeilla. Onneksemme ei sillä reissulla pauketta ollut, kuin jossain kauempana mahdollisesti.

Uusi vuosi sujui kaikin tavoin rauhallisesti, olimme isännän kanssa kahden - monet ystäväperheet olivat valinneet matkustaa ulkomaille vuoden vaihteeksi, joten olin varannut iltaan herkkuja itselleni ja isännälle ja valmistauduimme kivaan filmi-iltaan. Koirille taas löytyi puuhakorista niin putkiluita, maksalaatikkokongia kuin vielä naudan niskajännettäkin. Sen verran väsyneitä kuitenkin olivat koirat päivän puuhista, että putkiluita jaksoivat nakertaa, mutta muut herkut ovat edelleen tallessa!

Iloisena totesin, että ei se Tihku vieläkään paukkeesta säikkynyt. Noteerasi kyllä; alkuvaiheessa alkuillasta kun alkoi lähitaloissa räiskyä, Tihku kyllä nousi pauketta kuultuaan makuulta hämmästelemään asiaa, mutta kun sen kummempia ei tapahtunut ja töllikin säilyi vahingoittumattomana, niin eipä hän sitten vähän ajan päästä enää jaksanut paukkeita laskea, vaan jatkoi putkiluun järsimistä ja myöhemmin illalla veteli vaan hirsiä.



Muistan Wiiman olleen pikkutyttönä samanlainen - kyllä hän nuorena äänet noteerasi ja tarkkaili, alkaako jotain ikävää tapahtua, mutta kun elämä jatkui kuten ennenkin, niin eipä Wiimakaan niistä sitten enää piitannut. Nyt on jo useampi vuosi mennyt niin, ettei Wiima niitä ääniä enää edes noteeraa.


Ilotulitteet pois yksityisiltä

Toivoisin kyllä, että ihmiset alkaisivat laittaa rahansa muualle kuin räjähteinä taivaalle. Useammalla ystävälläni on rakettipelkoinen koira ja se on todella surullista, kun eihän koira voi ymmärtää mitä tapahtuu. Minulla on myös ystävä, jolla on kahden hevosen hevostalli, ja toinen hevosista on hyvin paukkuarka. Tänä vuonna oli kuulemma sujunut paremmin, mutta viime vuonna oli poniparka saanut kovia paniikkikohtauksia tallissaan ja taisi itseään vähän loukatakin. 
Metsän eläimille uuden vuoden yö on varmasti kärsimys, enkä voi olla miettimättä sodan jaloista paenneita ukrainalaisia, joille räiske voi näyttäytyä pelottavana. 
Kannatan lämmöllä sitä suuntausta, ettei ilotulitteita enää yksityisille myytäisi, ja ilotulituslupia olisi vain julkisilla tahoilla, kuten kaupungeilla.


Krooh pyyh..


Rallya ja Hoopersia

Monet kirjoittelevat kaikenlaisia tavoitteita alkaneelle vuodelle. Itse en viitsi sellaisia juuri listata, mutta ehkä kuitenkin koitan ne pari tulosta sieltä Rallyn VOI-luokasta Wiiman kanssa saada, olkoon se tavoitteemme.

Tihkun kanssa aloitamme tammikuun lopussa uuden harrastuksen, Hoopersin, ja toivon, että siitä saamme hauskan lisän puuhailuihimme. Olen aika innostunut siitä, koska siinä Tihku saa päästellä laukka-askelin, josta hän nauttii. Joskaan Hoopersiin ei lajina olla liittämässä aikakriteeriä, vaan se painottuu tekemisen tarkkuuteen, joten vauhti ei ole lajissa se olennainen asia, tiesi eräs kouluttaja kertoa.
Toivon myös, että Hoopersin myötä saamme rakennettua parempaa struktuuria treeniharjoitteluun - eli, että treenihetket ja odottelut olisi koiralle selkeitä kokonaisuuksia, ja ettei treenihetkiin kuuluisi mitään "haahuiluja".
Tihkunkin kanssa myös rally jatkuu, vaikka nyt olemme vähän taukoa pitäneetkin. 


Loppusanat - eli pari vinkkiä:

LEFFAVINKKI
Katsoimme uuden vuoden yönä muun muassa Beck-sarjan leffan "Kuolemanloukku". Suosittelen, taattua Beck-laatua. Tässä leffassa esiteltiin myös "vanhan" Beckin tyttärenpoika Vilhelm, joka aloitti poliisinhommat samalla asemalla kuin isoisänsä.
Erittäin hyvä oli myös 8-osainen sarja Hautalehto, jonka katselimme joulun alla.

RUOKAVINKKI
Ja toinen vinkki on ruokavinkki. Olen ennenkin tehnyt jauhelihapannaria iltaherkuksi, mutta eka kertaa kokeilin tätä reseptiä, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tällä reseptillä ( https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/160355/Jauhelihapannari/ ) tuli erinomaista pannaria!

Herkkua myös patikkakoirille lenkin jälkeen



tiistai 27. joulukuuta 2022

Kaksi vuotta yhteiseloa Tihkun kanssa

Kaksi vuotta sitten tapaninpäivänä starttasimme jo ennen aamukuutta kaaran kohti Seinäjokea.  Suuntana meillä mieheni kanssa oli Erimoone-kennelin Minnan kotipaikka ja sieltä kävimme noutamassa perheeseen uuden perheenjäsenen, tuolloin syntymäkodissaan vielä Toivo-nimisen pennun. Kotiuduimme vielä samana iltana ja niin oli kotiinsa saapunut Tihku, jonka nimen hänelle annoimme.

Tämä kuva on otettu ensimmäisenä iltana kotona. 
Etualan harmaa pyyhe jätettiin kasvattajalle jo kun kävimme Tihkua katsomassa muutama viikko noutoa aiemmin, joten siinä on ihanasti tuttuja tuoksuja. 
Miten ihana pieni pallero hän olikaan <3 !

Vielä toinenkin kuva Tihku-vauvasta.
Kuvassa Tihku on vielä Toivo, ikää 7 vkoa, juuri ennen luovutusta.
Kauniin kuvan on ottanut Erimoone-kasvattaja Minna Rinne
.

Tihku on täydentänyt perhettä hienosti. Hän on aktiivinen ja utelias, "don't worry, be happy" -koira ja aina siellä missä tapahtuu. Päivittäin hänen touhunsa saavat hymyn huulille. Hän on vauhdikas ja ketterä, kutsummekin häntä monien muiden lempinimien ohella "Aviaattoriksi" eli lentäjäksi, hän kun tuntuu lentävän paikasta toiseen - esimerkiksi niin, että tarvitaan vain yksi loikka olohuoneen ovelta toisessa päädyssä olevalle sohvalle =)

Tihkulla on myös hauska luontainen tapa toimia assistenttinahän viestittää ja aktivoituu erikoisista äänistä ja tilanteista, kuten vaikkapa;
kun uunikello piippaa, hän etsii minut käsiinsä ja vie keittiöön.
Kun Wiima tahtoo ulos, Tihku johdattaa minut ovelle.
Eilen illalla sai Wiima luun väärään kurkkuun ja alkoi kakoa, niin Tihkupa ei aikaillut yhtään, vaan salamana ryntäsi luokseni tökkimään ja kertomaan, että Wiimalla on hätä. Oikein yllätyin hänen nopeasta neuvokkuudestaan ja tilannetajustaan. Ja onneksi Wiimankin kurkku selvisi parin kakomisen jälkeen, eikä hän varmaan edes huomannut millainen pelastuspartio kakomisestaan käynnistyi. 
Kovasti kehun ja kiittelen tätä pientä viestintuojaa ja siten pyrin vahvistelemaan tuota käytöstä sen säilyttämiseksi.

Miten tavallista tai harvinaista tällainen "assistentti-käytös" mahtaa olla? Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta käytöksestä Wiiman tai jonkun tuttavan koiran tekemänä. Kasvattaja Minna toisaalta kertoo Tihkun sisaren Pulman esimerkiksi ilmoittavan emännälleen, jos joku kotona asuvan lauman koirista innostuu luvatta piipahtamaan pihamaansa ulkopuolelle. Siinä on varmaan kyse samasta asiasta - ympäristön ja tapahtumien aktiivisesta seuraamisesta ja niihin reagoimisesta.
Tekeekö sinun koirasi vastaavaa tai oletko kuullut samoin toimivasta naapurin koirasta? Olisi kiva kuulla.

Pelkkää auvoa ei yhteiselomme silti ole ollut. Luulin jo Wiiman jälkeen tietäväni koiran kouluttamisesta paljonkin ja minulla oli selvät sävelet, miten lähden Tihkua kasvattamaan kohti aikuista, fiksua koiraa. Olen kuitenkin monta kertaa joutunut tarkistelemaan metodejani ja opettelemaan uutta, koska Tihku ei oppinutkaan ollenkaan samalla tyylillä kuin Wiima ja haasteetkin olivat ihan eri asioissa. Sain pikaoppitunnin siitä, ettei koirat olekaan samanlaisia :).

Tihku on esimerkiksi salamannopea ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja minun on pitänyt vaivata päätäni melko lailla, että olen saanut poimittua kiinnostuksen ympäristöstä itseeni. Eikä kaikki aina vieläkään täydellisesti toimi (toimiiko koskaan täydellisesti ja aina, kenelläkään?) - riippuu tilanteesta, mutta olen levollinen, etenemme oikeaan suuntaan. Hän on hyvin nopea oppija ja pitää kyllä yhdessä tekemisestä, kunhan homma on riittävän kiinnostavaa. 
Yksi monista oivalluksistani on ollut, että Tihkun kanssa tekemiseen tulee mieluiten jollakin tavalla aina sisältyä liikettä - minun liikettä, lelun liikettä tai Tihkun liikettä, silloin pysyy keskittyminen paremmin koossa ja Tihku palkkautuu jo liikkeestä.

Välillä olen polskinut vähän syvemmissäkin vesissä, kun en ole onnistunut luomaan sitä yhteyttä jossain treenissä, kuin olin ajatellut, mutta moni asia on rakennut uudella lähestymistavalla tai ajan kuluessa ja Tihkun kypsyessä. Ja jotkut asiat odottavat vielä ratkeamistaan. Uusi koira perheessä on oppimatka, ei vain pennulle vaan myös pennun ihmisille. Sen(kin) on Tihku opettanut❤.

Kaksivuotispäivät marraskuussa

Olen syksyllä pitänyt vähän blogitaukoa. Siis en suunnitelmallisesti, vaan jotenkin en vain saanut itseäni tähän koneen ääreen. Tihkun synttäreitä kuitenkin juhlittiin vauhdikkaasti marraskuun kuudentena, vaikkei juhlista mitään tekstiä syntynytkään.

Marraskuussa ei ollut vielä lunta maisemissa ja olinkin sopinut ystäväni kanssa Hoopers-treenit kentälle. Meillä oli molemmilla pari Hoopers-kurssikertaa plakkarissa viime kesältä, joten tiesimme suurin piirtein mistä on kyse. Treeneissä poimimme esiin tynnyrin ja muutaman hoopin, ja teimme helppoja tynnyrinkiertoja ja hooppien läpiajoja. 

Hoopers on siis esteratalaji, jossa koira suorittaa rataa tietyssä järjestyksessä, mutta siinä ei ole hyppyjä kuten agilityssä. Toinen suuri ero on siinä, ettei ohjaaja juokse koiran mukana, vaan ohjaaja on suurin piirtein paikallaan ja huutelee koiralle kaukokäskyjä. Rata koostuu erilaisista kiertämisistä, putkista ja vanne-esteistä.


Synttärisankari rallattelee

Illemmalla kotosalla oli sitten lahjojen aika. Niinkuin nykyisin lasten juhlissa on tapana, myös vieraat saavat oman lahjansa ja niin myös tietenkin Wiima =) .


Tihkun paketista paljastui possu! Ja vähän herkkuja, tietenkin.
Tuota possua luulin kestävämmäksi. Tihku suolistaa kaiken minkä pystyy, ja ongelma syntyy kun hän myös syö ja nielee niitä lelujen kuituja ja vaahtomuoveja. Eli lelujen kanssa pitää olla vähän tarkkana.

Alla vielä pari poikani ottamaa kuvaräpsyä kun piipahdimme koko poppoo, eli mieheni ja koirat, hänen kämpillään synttäreitä edeltävänä päivänä. Kuvia katsomalla voi todeta, ettei se Tihku ole enää ihan pikkupoika, vaikka oma silmäni "IRL":ssä on jatkuvasti edelleen näkevinään pienen pennun, tai korkeintaan teinipojan.
Täytyy varmaan pikkuhiljaa alkaa täsmentää itselleni, että Tihku alkaa olla teinipojan sijaan jo ihan oikea nuori uros, vaikka vielä onkin matkaa siihen niin sanottuun aikuisuuteen :). 




Paljon onnea Tihkulle vielä takautuvasti ja tuntuu uskomattomalta miten nopeasti aika kuluu, näistä tapaninpäivistä se on helppo laskea. Ollaan koko perhe, Wiimaa myöden, ihan superonnellisia, että muutit meille <3. Wiimallakin on nyt menoa ja meininkiä päivissään. Ihan jo pihaulkoilussakin on eroa - enää ei pihalla niin paljon istuskella ja makoilla, vaan enemmän on leikkiä, takaa-ajoa ja painia, ja se tekee hyvää Wiimankin nivelille <3.


Ja tänä vuonna Hymypoika-patsaan voittaa...:



lauantai 24. joulukuuta 2022

Hyvää joulua toivotellen!

 Lämmin joulunjatkon toivotus kaikkiin koteihin!


Eilen aatonaattona elettiin jännittäviä hetkiä, sillä aamusta alkaen satoi vettä kuin sieltä eräänkin Esterin pyhimmästä ja ulkona näytti ihan syksyltä. Kuitenkin pakkanen lopuksi otti pienen yliotteen ja jo eilen aatonaaton iltana oli vesi löytänyt kiinteämmän muodon ja valkoinen alkoi peittää maata. 
Jouluaattoaamuna tänään saimmekin herätä ihanaan aurinkoiseen ja valkeaan talvipäivään!


Aamulenkki aatonaattoaamuna.
Vettä satoi ja luulin, että joulu näyttäisi tältä. 
Mutta eipä näyttänytkään.
 

Jouluaatto on sujunut perinteisesti vanhan kaavan mukaan. Ehdin nukkua hieman pidempään, ja aamupalan jälkeen lähdin koirien kanssa tunnin lenkille reippailemaan. Kovin montaa ihmistä emme aamupäivän lenkillä nähneet, niin oli varmasti touhua ja tohinaa taloissa. Itse nautin ihanasta säästä ja kauniista maisemista, kun iltapäivällä en enää ehtisi ulos. Ulkoilumme ajoitin niin, että ehtisimme kotiin katsomaan joulurauhan julistusta Suomen Turusta. 

Varsinaista rauhaa ei kuitenkaan siinä kohtaa vielä tullut, vaan joulurauhan julistuksen jälkeen meillä alkoi pieni huiske ja vilinä kun valmistelimme joulupöydän tarjoiluja vieraita varten. Äitini ja hänen miehensä, sekä isäni käyvät meillä jouluaattoisin päivällisellä ja iltaa viettämässä. Myös poikamme tietenkin saapuu kaupungista tänne lapsuuden kotiin joulunviettoon. Ihminen haluaa monessa asiassa kokea vähän vaihtelua, mutta jouluna tuntuu siltä, että juuri minkään ei toivoisi muuttuvan, vaan samat tavat ja traditiot toistuvat vuodesta vuoteen. Niin on hyvä.








keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Wiima korkkasi rallyn voittajaluokan

Wiima ehti syksyllä osallistua kolmiin rallykisoihin, ensimmäisiinsä VOITTAJAluokassa. Voittajaan ilmoittautumisessa oli minulle pieni henkinen kynnys - olin etukäteen ajatellut, kun kuluvan vuoden tammikuussa aloitin tämän kisoissa käymisen, että ALO ja AVOkin ehkä vielä klaarataan, mutten uskaltanut edes ajatella pidemmälle voittajaluokkaan, saati sitä edemmäs. 


EKAT VOI-KISAT

RTK2:n Wiima sai heinäkuun helteissä - ja elokuussa olimme jo ekoissa voittajaluokan kisoissamme Liedossa! Pisteillä ei kuitenkaan varsinaisesti juhlittu, saatika tuloksella, sillä saaliina oli nollatulos. Harmillisesti en tullut tuolloin kirjoitelleeksi muistiinpanoja ja tapahtumasta on kulunut aikaa, mutta muistan ainakin, että tehtävässä "askel oikealle, istu" unohdin koko istumisen. Lisäksi Wiima oli viime aikoina treenannut vain toisinaan ja sillä olikin vähän unohtunut voittajaluokassa vaadittu oikean puolen seuruu, veto vasemmalle oli voimakas. Niinpä hän tupsahteli radalla oikealta vasemmalle paikoissa missä ei pitänyt - pujottelussa ainakin muistan näin käyneen. En ollut tähän valmistautunut, enkä siksi riittävän huolellisesti ohjannut Wiimaa pysymään oikealla, vaan oletin liikaa.

Silti oli kiva keikka ja muistutus siitä, että kannattaisi vähän treenailla ennen kisapäivää :) .
Saimme kuitenkin TP tuomaripalkinnon kivannäköisestä yhteistyöstä, olimme varmaan tuomari Hannele Pirttimaan mielestä niin liikuttavia yrittäessämme 😃.


Wiimaakin hymyilyttää kisan jälkeen nappaamassa virallistakin virallisemmassa kisaposekuvassa!



TOKAT KISAT MENI PUTKEEN

Lokakuun lopussa oli seuraavat kisat, ne pidettiin Salossa ja tuomarina Jaana Karppinen. Tämä kisa meni omalla mittapuullani lähes täydellisesti, en voinut uskoa, miten hienosti onnistuimme!
Pisteitä tuli 89/100, jolla sijoituimme kolmanneksi. 
Pisteistä yksi virhepiste vähennettiin Wiiman vinosta istumisesta ja kymmenen pistettä lähti kun itse sättäsin peruutusaskeleiden määrässä. Niin vaan saimme tuloksen voittajaluokasta, hurraa! Eihän se mahdotonta ollutkaan :) !
Tuota oikealla seuruuta olimme vähän mieleen muistutelleet edellisistä kisoista oppineena, eikä siinä ollut nyt mitään proplematiikkaa!


Voittajan on helppo hymyillä... not 😃 .. ilmeestä päätellen
Wiimakin on ihmeissään, että mitä just tapahtui!


Kolmannet kisat... ööö...

Vielä osallistuimme marraskuun alussa yksiin, nekin pidettiin Salossa ja tuomarina taas Jaana Karppinen. Näistä kisoista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa ja se kuuluisa strömsö oli kaukana. Ihan itse sähläsin radalla - tein täyskäännöksen tulppaanina ja tein virheuusintoja, ja kaikkea pölhöä mitä radalla nyt voi tehdä! Eli suomeksi sanottuna; nollatulos!

Oikeastaan kisan jälkeen ajattelin, ettei olisi pitänyt mennä ollenkaan - minulla oli ollut tuolloin vähän kummallista "flunssantuloa" ja päänsärkyä ja jonkinlaista puolikuntoisuutta, mutta kun en kuitenkaan ollut mitenkään sairas (eikä koronaakaan), niin päätin mennä. Luulen kuitenkin sen vaikuttaneen keskittymiskykyyni, niin moni meille helppokin asia meni pieleen. Rata taisi kyllä olla melko vaikeakin, kisoista tuli paljon hylkyjä ja nollatuloksia. 


Wiimukka se oli kyllä oikein pätevä likka.
Teki mitä pyydettiin, mutta emäntä se pyyteli mitä sattuu!


Ei haittaa kuitenkaan, tai toki vähän harmitti, kun Saloon asti oltiin vaivauduttu, mutta kiva reissu ja tapasin tuttujakin. Lisäksi Wiimahan se teki tälläkin kertaa oikein hyvää työtä, minä vaan ohjasin miten sattuu. 

Tuon viimeisen kerran jälkeen en ole enää kisoihin ilmoittautunut. Olin marraskuussa jotenkin tosi väsynyt ja huomasin, että pitää vähän himmailla menojen kanssa - käyttää vapaa-aika lepoon ja ulkoiluun, ja niin minä olen sitten loppusyksyn ja alkutalven tehnytkin.
Sen verran kuitenkin kolottelee tuo voittajaluokka, että ne kaksi tulosta tekisi mieli käydä hakemassa, tai paremminkin on sanottava, että yrittämässä sitä hakemista :) .


Treenipohdintaa

Ollaan Wiiman kanssa harrastettu rallytokoa jo ihan Wiiman 8 kk:n iästä asti. Ei toki säännöllisesti, mutta kuitenkin erilaisia kursseja ja vakiovuoroja ihan vuosittain. Olen aina harrastanut rallya tavoitteellisesti. Siis ei pelkästään aktivoimismielessä, vaan olen halunnut kehittyä koirakkona, vaikka kisaaminen ei olekaan kiinnostanut ollenkaan.

Rallytreeneissä


Olen nyt kisoissa käymisen päähänpistosta aloittaneena tullut huomanneeksi, että harjoittelumme myötä olemme Wiiman kanssa kehittyneet aika taitaviksi, vaikka itse sanonkin, mutta yksi osa-alue on jäänyt kokonaan huomiotta, enkä ollut sen olemassa oloa edes tajunnut:

Eli rallyn säännöt. Osaamme kyllä suorittaa kyltit oikeaoppisesti niiden oikeilla paikoilla, mutta minulla itselläni on ollut paljon oppimista ratarutiineissa. Ekoissa kisoissa en ollut riittävän tarkka ja palkkasin Wiimaa rata-alueella (mm. maalikyltin jälkeen). Minulla on myös edelleen radalla vaikeuksia päättää siinä "ratakiireessä", että kannattaako pistemenetyksen kannalta pieleen mennyt tehtävä uusia vai jättää sellaiseksi kuin se onnistui. 

Kouluttajat on kyllä vuosien mittaan eri treeneissä kertoneet, että "kisatilanteessa sitä ja tätä", mutta en ole ollut kiinnostunut, minusta se on ollut "höpönlöpöä" kun eihän se ole liittynyt minun ja koiran yhteistyöhön tai kylttien suorittamisen taituruuteen.

Olen vasta nyt oppinut miettimään lajia tältä kannalta, oppinutkin jo paljon, mutta edelleen minulla on epävarmuuksia radalla sattuvissa tilanteissa. Ehkä pitäisi se sääntökirja jouluvapailla vihdoin lukea ja ulkoa opetella :D