torstai 16. syyskuuta 2021

Näytelmiä ja ravintolaillallisia Porvoossa

Kaikkea hassua sitä saakin päähänsä! Kuten minä ilmoittaessani Tihkun näyttelyyn :D.
En varsinaisesti ole näyttelyistä kovin kiinnostunut ja oman rotuni suomenlapinkoiran osalta ajattelen, että näyttelyt ovat ohjanneet sen ulkomuotoa väärään suuntaan, ja se vähentää kiinnostustani vielä lisää.
Palkinnoille nousevat usein varsin pehkoturkkiset, neliömäiset yksilöt - ja kun pitää mielessä, että koiran olisi kuitenkin selvittävä porotokan perässä tuntureiden lumilla, niin en ole varma, miten sellainen koira niistä hommista selviäisi.
Joskus myös kasvonpiirteet voivat näyttelyissä menestyvällä lapinkoiralla olla minusta liian raskaat - otsassa jo liian voimakas stoppi ja raskas kuono. Toisaalta minulla on lukemani perusteella se käsitys, että linja olisi ehkä hieman korjaantumassa, mutta varmuutta minulla ei tästä suuntaan tai toiseen ole.


Tihkukin pääsi mukanamme ravintolaan Porvoossa ja osasi hienosti käyttytyä.


Olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama pyörähdys kehässä on ihan hyväksi virallisen rakennearvion saamiseksi, jotta kuulee rakenteen plussat ja miinukset, ja ne taas ovat hyödyksi rotua kasvatettaessa ja toisaalta myös voivat vaikuttaa harrastuksiinkin, esim vauhdikas agility ja vaikka canicross vaativat kropalta tiettyjä asioita.
Tihkuhan on aika erinäköinen kuin lapinkoirat yleensä, niin kovin korkeita arvosanoja en odota, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, miten hyvn Tihku vastaa käyttötarkoitustaan, eli onko turkki oikean laatuinen, sekä rakenteen arvion terveys- ja käyttötarkoitusperusteisesti. Rotumääritelmän ulkonäköä määrittävät lauseet kiinnostavat vain löyhästi - esimerkiksi korvien ja hännän asennolla ei ole väliä.

Eräänä iltana tajusin, että Tihku on nyt juniorikäinen ja vielä se ehkä saisi anteeksi joitakin kehätaitojen puutteita, kun taas isompana edellytetään jo taidokasta olemista, ja siihen meillä on vielä matkaa :). Niinpä ilmoitin Tihkun enempiä ajattelematta viime viikonloppuna pidettyihin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyihin ja varasin meille hotellihuoneen. 

Lauantaina iltapäivällä lähdimme köröttelemään kohti Porvoota. Sitä ennen vein Wiiman ystäväperheelle hoitoon. Ensin mietin, että Wiima tietenkin mukaan, mutta sitten päädyin ajattelemaan, että hän arvostaa enemmän lepolomaa tuttujen luona ja päästessään lenkeille, kuin sitä, että joutuu istumaan tuntikaupalla autossa ja näyttelykentällä. Ja uskon hänen eritoten arvostaneen sitä, että rakas pikkuriesa eli Tihku oli pari päivää pois näkyvistä :D.


ENSIN SYÖMÄÄN! ...

Saavuimme lauantai-illalla Porvooseen ja kävimme heittämässä kamat hotellihuoneeseen. Sitten suuntasimme ensin pienelle verryttelylle ja sen jälkeen oli tarkoitus saada ruokaa!

Olimme etukäteen miettineet, että vaikka oli syyskuun ilta, niin oli poutaa ja melko lämmintä, niin voisimme hyvin syödä terassilla, kun Tihkukin oli mukana. Mutta jos sellaista paikkaa ei löytyisi, niin Tihku voisi ottaa nokoset autossa sillä aikaa.

Kävi kuitenkin onnenpotku osuessamme Rafael's Bistroon, sillä sinne koiratkin olivat tervetulleita!
Tihkun lisäksi paikalla oli kaksi muutakin koiraa, ja kaikki sujui oikein hienosti!
Mahtavaa, että löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä koiran kanssa! Uskon vahvasti, että siitä hyötyy koiranomistajan lisäksi myös ravintoloitsija kun koirat tuovat mukanaan kotoisaa tunnelmaa koko ravintolaan - esimerkiksi tälläkin kertaa naapuripöydistäkin luotiin iloisia silmäyksiä Tihkuun. Ymmärrän kyllä allergisten ongelmat, mutta tässäkin ravintolassa oli kaksi siipeä, joista toinen oli koiraystävällinen. Hyvä Porvoo ja hyvä #rafaelsbistro!


Rafaelin Bistro oli Tihkun mielestä mahtava paikka, kun 
siellä sai nakin! Onnenpäivä! En tiedä onko Tihku vielä ikinä elämässään saanut yhdellä kertaa kokonaista nakkia!

Tihku myös käyttäytyi ravintolassa tosi hienosti. Kyllä häntä vähän ehkä jännitti, sillä hieman läähätytti alussa, mutta sitten hänellä mieli rauhoittui ja hän painui makuulle, ja otti nokoset.
Ravintolassa oli aika kova meteli, kun musiikki pauhasi - ei tosin ihmiskorvaan mitenkään erityisen kovasti, mutta sitten paikalla oli yhdessä pöydässä aika kovaääninen juhlaseurue, mutta hienosti Tihku siinäkin sitten rentoutui. Hyvää harjoitusta pennulle!
Ja vaikka kerron kovasta metelistä, niin ihmiskorvaa se ei tosiaan häirinnyt vaan ravintolassa oli iloinen äänimaailma, hyvä palvelu sekä maistuva ruoka!

Nakkiateria loppui kylläkin ihan liian nopeasti, tuumii Tihku

... Sitten näytelmiin!

Seuraavana aamuna starttasimme kohti näyttelypaikkaa, joka oli ulkokenttä. Ja tietenkin - oli alkanut sataa! Onneksi ei ole mitään tupsuteltavaa rotua vaan säänkestävä lappalainen, niin ei sade kovasti haitannut, etenkin kun itsekin olimme sadeasuihin pukeutuneita.

Kahvilateltassa sadetta pitämässä

Alueelle saapumisen jälkeen tehtiin muutamia juoksuharjoituksia näyttelypannassa, joka oli Tihkulle vieras. Näyttelypanta oli Tihkulla vain kertaalleen treenimielessä ennen näyttelyä, kun olin pitkän aikaa ajatuksessa, että esitän Tihkun tavallisessa nahkapannassa, koska se on minusta huomattavasti koiraystävällisempi tällaiselle vilkkaalle pojankoltiaiselle.
Mutta päädyin sitten kuitenkin tuohon ohueen näyttelypantaan, kun ajattelin, että tilanne on nopeasti ohi. Meidän näyttelypannassa on levennetty alakaulaosa, eli se ei tunnu niin ikävältä kuin pelkkä ohut naru.


Kehässä. Ihan hyvin se näyttää tuo juoksemisemme sujuvan :)
Kuvassa näkyy sadeasuinen kehäsihteeri.

Vuoromme koitti varsin nopeasti aamupäivällä, koska penturyhmässä oli vain yksi koira ja seuraavaksi arvosteltiin junnut, joita oli kaksi - me olimme niistä toiset. 
Siihen nähden, että melkein kylmiltään toin Tihkun isoon kaikkien rotujen näyttelyyn, niin kaikki meni varsin hyvin! Liikeosuudet uskoakseni oikeinkin hyvin, Tihku juoksi vieressäni kiskomatta ja kääntyi hienosti vihjeestä Vasen aina kulmissa (olemme harjoitelleet kääntymisiä vihjeestä ihan muissa tarkoituksissa ). 
Mutta seisominen oli vaikeampaa :D . Silloin Tihkun keskittyminen levisi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja jouduin monta kertaa "keräämään" koiran ja asettamaan uudelleen. Mutta saimme kyllä aikaiseksi ihan hienojakin seisontahetkiä!  (ps. seisontaharjoitukset sujuvat hienosti kotikentällä ja muissa paikoissa, mutta koiranäyttely oli liikaa vasta-alkajalle)

Tihku tuomari Harri Lehkosen arvosteltavana.
Minä sadetakissa ja treenihousuissa, vuoronumero jalan ympäri teipattuna :D,
onneksi ei tarvinnut jakkupukua ylle kiskoa, niinkuin näyttelyissä vissiin on tapana!

Tihku sai tuomari Harri Lehkoselta kivan, aivan itsensä näköisen arvostelun (H) :
"Vielä kesken kehityksen oleva, kevytrunkoinen nuori uros. Pään ja rungon tulee vielä vahvistua ja kallon leventyä. Riittävät kulmaukset, mutta jyrkkyyttä lantiossa. Hieman alaskiinnittynyt häntä ja lyhyt taka-askel. Oikean laatuinen tänään lyhyt turkki. Saisi kantaansa häntäänsä liikkeessä korkealla. Esiintyy iloisesti, tarvitsee kehätottumusta ja aikaa.".

H:sta varmaan harva näyttelykävijä ilostuu, mutta minä ilostuin, kun etukäteen ajattelin, että heitetäänkö meidät ulkonäön vuoksi porokoirakehään ja sitten kun Tihku sopivasti tiputti vielä kaikki alusvillansa ennen näyttelyä. 
Mutta alusvillaton turkki ei saanut moitteita, vaan oikeanlaatuiseksi todettiin, vaikka lyhyeksi, ja sellainen se onkin - myös alusvillaisena. Lisäksi Tihkuhan on kevytrunkoinen - toki vahvistuu kyllä, mutta hitaasti, valmista tulee n. kolmen vuoden iässä, mutta olihan Tihku aivan erinäköinen kuin muut kehässä piipahtaneet lapinkoirat :D. Kulmaukset on tasapainossa, mutta eivät ne tosiaan vielä kovin voimakkaat olekaan, enkä tiedä vaikuttaako rungon kehittyminen niihin. 
Tuo lyhyt taka-askel minua kyllä mietityttää. Ehkä Tihkulla vaan on oikeastikin lyhyt taka-askel, mutta luulen, että vien sen hierojalle tai fyssarille, ettei ainakaan mikään selän tai takapään, lantion kireys siihen myötävaikuta.
Ja häntä - sehän on tuollainen ketunhuiska ja pidän siitä, että se on matala-asentoinen. Kyllä se löyhälle kiepillekin nousee, mutta kuvassa tosiaan näkyy häntä olevan rungon jatkeena ja niin se usein on.


Sellainen Porvoon visiitti se oli. Ihan kiva kokemus ja uskoakseni vielä ainakin kerran käydään näyttelyssä rakennearvostelu hakemassa, mutta se on varmaan sitten joskus täysi-ikäisenä aikaisintaan :).

Ai niin - Tihku sai myös ihailijoita näyttelyissä. Yksi pariskunta tuli varta vasten kysymään, että millaisen arvostelun Tihku sai ja mistä kennelistä koira on. Kun heitäkin kiinnostaisi lapinkoira perheeseen ja heidän mielestään Tihku oli niin nätti, ja allekirjoitan heidän mielipiteensä!





maanantai 30. elokuuta 2021

Katsooko koirasi televisiota?

Tihku 9 kk katsoo television luonto-ohjelmia 😀. Pari päivää sitten hän seurasi suoraa lähetystä SM-agilitykisoista. Kotona asuu myös Wiima 9 v, joka taas on aina viis veisannut televisiolle, tai on saattanut reagoida ohimenevästi johonkin television ääneen, mutta ei ikinä kuvaan. 

Tihku kiinnostui viime viikolla myös seuraamaan yleisurheilukisojen kuulantyöntöä - sitä vaihetta, kun kuvassa oli selkeästi vain kuulantyöntäjä suorituksessaan eikä muuta - kun kuvakulma laajeni, hävisi myös kiinnostus televisioon. Olen ollut havaitsevinani, että Tihku kiinnostuu televisiokuvasta, jos kuvassa selkeästi näkyy koira tai koirannäköinen eläin, hevonenkin tai vastaava. Ihmiset televisiossa eivät Tihkua kiinnosta, muuta kuin poikkeukellisesti, kuten esimerkiksi tuo kuulantyöntäjä - en tiedä, liittyikö tilanteeseen siinä kohtaa myös jokin ääni.

Aluksi ajattelinkin, että Tihku kiinnostuu vain telkun äänistä, mutta olen saanut kummastellen todeta, että myös kuva sellaisenaan kiinnostaa.

Olen tästä hämmästynyt, koska olen joskus lukenut, etteivät koirat näe television kuvaa - että ne näkevät vain värejä ja liikettä, mutta eivät varsinaisesti itse kuva-aihetta. Tätä ajatustani on tukenut se, ettei Wiima katso televisiota. Mutta nyt en tiedä mitä ajatella, kun meillä asuu koira, joka toden totta katsoo televisiota.




Tihku katsoo agilitykisoja


Katsooko sinun koirasi televisiota? Mitenkähän tavallista tai tavatonta televisiota katsova koira on?
Oletko tehnyt huomioita, että kuva kiinnostaa ilman ääntäkin?

Olen miettinyt myös koirieni eroa 

- miksi Tihku kiinnostuu televisiokuvasta, mutta Wiima ei?

Sopiikohan tähän selitykseksi havaintoni siitä, että Wiima tarkastelee maailmaa ensisijaisesti nenällään ja Tihku silmillään? Kun näiden koirien kanssa ulkoilee, niin niiden olemus on aivan erilainen: telkkarinkatsoja-Tihku kulkee pää pystyssä ja katselee ympärilleen, kun taas Wiima kulkee pää alhaalla, nenä maassa ja haistelee.

Wiimalla on ihan toimiva näkö, mutta hajuaisti on sille tärkein, se siis ensisijaisesti käyttää nenäänsä ja vasta sitten turvautuu silmiinsä, jos haistelu ei johda sitä eteenpäin. Tihku taas silmäilee ja katselee, ja sitten vasta haistelee. Tihkullakin on kyllä oikein toimiva nenä, testattu etsintätreeneissä 😊.

Voikohan tuo, että toinen on ensisijaisesti "nenäkoira" ja toinen "silmäkoira" olla TV:n katselua selittävä tekijä - "hajukoira" ei kiinnostu, kun hajut ei välity? Vai onko tässä kyse kognitiivisista taidoista? Vai mistä tässä on kyse?

Paljon kysymyksiä, hämmästelyjä ja pohdintaa, mutta vähän vastauksia 😊. 

Olisi kiva kuulla miten sinun koirasi suhtautuu telkkarikuvaan ja millaisia havaintoja olet tehnyt?




Wiima ja Tihku katsomassa sitä parasta telkkaria, luonnon omaa lähetystä 🌳


lauantai 28. elokuuta 2021

Lampaita ja yhdistysihmisiä

Lammaspaimennusjuttuja tässä postauksessa. Ollaan käyty muutaman kerran lampaita katsomassa tänä kesänä Tihkun kanssa. Wiimalle en nyt ole aikoja varannut - sen kanssa myös aikanaan käytiin paimennusharjoituksissa, ja eräs kouluttaja arvioi aikanaan (Tuija Wahlroos), ettei Wiimasta varsinaisesti ehkä ihan paimeneksi isolla P:llä olisi, mutta ihan kelvollinen tilan apukoira kylläkin siitä voisi tulla, esimerkiksi lampaiden siirrossa ihmistä auttamaan, mutta olisi vaatinut vielä paljon harjoittelua.
Harjoittelu kuitenkin silloin sitten lopahti, koska harrastus oli aikaavievä, paimennuspaikat kaukana ja ryhdyttiin keskittymään meille tutumpiin lajeihin.


Tihkua olen kuitenkin nyt jo pikkupojasta asti vienyt lampaille, en vieläkään tiedä kehittyykö homma varsinaisesti harrastukseksi asti, mutta ainakin jotain pohjahommia olisi sitten tehty :).


Tihku 3 kk odottelee, että portti avautuu. Tässä lampolassa käytiin "pikkupoikana" joitakin kertoja herkuttelemassa nameilla ja papanoilla :)


Kävin muutaman kerran jo talvella  Tihkun kanssa herkuttelemassa lampolassa, opettelemassa rauhallista oloa lampaiden kanssa. Mutta varsinaisia paimennusoppeja ollaan sitten haettu vasta nyt kesällä. 

Muistiin itseäni varten, että tätä kirjoittaessani ollaan käyty lampailla seuraavasti:

15.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

29.6. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

6.7. Hilskan tila, kouluttaja Hanna Hautamäki (PLS aluekerhotapahtuma)

30.7. Sipilän tila, kouluttaja Kaisla-Maria Hakala

7.8. Woollandia, Tuija Vahlroos

... ja noiden jälkeen vielä pari kertaa Paraisilla paimennusta harrastavan ystäväni luona, heillä on kesälampaita Woollandiasta.


Pitkään oli niin, että Tihku on lampaista kiinnostunut, lähinnä kun ne liikkuu. Kun ne jäivät paikalleen, niin kiinnostuskin lopahti, ja herkkupapanat alkoivat kiinnostaa enemmän. Näin se nuorella koiralla usein onkin, liike sytyttää.
Tihkun touhuissa on myös monasti paljon vauhtia, vaan ei malttia, eli Tihku ryntäili haukkuen päin laumaa. Ei kylläkään koko ajan, välillä näkyi pieniä hyviä pätkiä, välillä pidempiäkin, mutta sitten maltti petti ja sitten piti Tihkun mielestä syöksähtää äänitehosteita käyttäen.

Tätä vauhtia on nyt koulutuksissa koitettu karsia ja kehua tulee rauhallisesta lähestymisestä. Vaikuttaa myös siltä, että Tihkua hieman jännittää lampaiden ollessa lähellä ja etenkin joutuessaan silmäkontaktiin niiden kanssa, joka voikin olla pennulle jännittävä ja vähän uhkaava tilanne.

Syöksähtely ja jännitys johtuu tulkintani mukaan myös ainakin osin siitä, että paimennuksissa on usein paikalla muita koiria ja Tihku kiihtyy muista koirista varsin paljon, ja se näkyy piippauksena ja hermostuneena läähätyksenä. Tämä kiihtyminen on sitten näkynyt siellä aitauksessakin, ja kiihtyneenä on vaikea ajatella.

Yllätyin ollessani mukana yksissä treeneissä, jossa olimme vain me ja toinen koirakko, niin tätä "aitauksenreunakiihtymistä" ei juurikaan näkynyt, eli koiran tunnelmat oli rauhallisemmat kuin aluekerhon paimennuksissa.
Lisäksi toisista koirista kiihtyminen on ylipäätään kesän mittaan hieman rauhoittunut, vielä on matkaa tavoitteeseen, mutta oikealla tiellä ollaan :) .


Hyviä oppeja lähikontaktissa

Joka paikassa olen oppinut uutta, mutta lottovoitto kuitenkin on ollut nämä viimeisimmät Paraisten keikat ystäväni luona. Ystäväni on oikeasti pohtinut mikä olisi juuri Tihkulle oikea tapa lähestyä lampaita ja kun molemmat ajattelimme, että pieni jännitys varmasti vaikuttaa tuohon "pelmautusintoon", niin ollaankin tehty nyt parilla viimeisellä kerralla harjoituksia pienessä aitauksessa, lähikontaktissa niin, että Tihku on myös rauhassa päässyt haistelemaan lampaita ja oikeasti tutustumaan niihin. 


Ja onpa mahtavaa ollut nähdä kun hän siellä pikkuaitauksessa käyttäytyykin toisin, hän on rauhallinen ja kierrättää lampaita ihan kauniisti aitauksen ympäri. Välillä pennulla menee vähän yli, mutta hän tottelee vapaanakin aitauksessa todella hienosti ja keskeyttää puuhat käskystä. 

Tästä on kiva edetä ja on ollut myös hauska huomata, että Tihkun kanssa ei ole missään vaiheessa tarvinnut pelätä, että hän purisi lampaita, hän on hyvin kiltti ja kultainen, ja vähän mammanpoika 😀🧡.


Niin hienosti ja rauhassa hän pikkumiäs hoiti hommat aitauksessa, että lähes liikutuin 😭😍

Nyt meillä on vielä yksi kerta täällä Paraisilla ennen kuin lambit lähtevät takaisin kotiinsa Woollandiaan. Sekä lisäksi olen varannut pari paimennusta vielä Hilskan tilalle tähän syksyyn. Pikkuhiljaa edetään, mutta suunta on ainakin oikea.
Ja vielä ilon aihe - muista koirista aiheutuva kiihtymys on viime aikoina laimentunut, edelleen sitä on, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa! Ai niin, taisin tämä jo edellä mainita, mutta jääköön vielä tähän toistoksi, koska olen näistä onnistumisista niin iloinen!

Paimennus vie mennessään, se on mielenkiintoista, kun siihen liittyy vielä tuo kolmas eläinlaji minun ja Tihkun lisäksi, ja koko homman on toteuduttava niiden kolmansien, eli lampaiden ehdoilla🧡.



Yhdistysihminen on aina yhdistysihminen

No, tosiasissa ei minulla mitään kovin laajaa yhdistystaustaa ole, ja koirayhdistyksiä pelkästään, mutta Wiiman tultua taloon olin vuosia Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran (PLS) Turun aluekerhon vetäjänä sekä niin ikään kotikaupunkini koirayhdistyksen hallituksessa istuin pitkään suunnittelemassa ja järkkääämässä koulutuksia ja päivittelin kotisivuja.
PLS:n aluekerhon vetovastuu siirtyi toisaalle pari vuotta sitten ja täkäläisen koirayhdistyksen hommistakin vetäydyin jokin aika sitten ja tein tilaa muille. 

Kun keväällä ajattelin ryhtyä keräämään paimennuskokemuksia Tihkulle, järjestinkin ne PLS:n aluekerhotapahtumina, eikä vain omina treeneinä. Viisi treenikertaa viidelle koirakolle, joista kolmeen pystyimme itse kesälomailun puitteissa osallistumaan. 

Miestäni nauratti ja hän taisi pitää minua vähän hassuna, että miksi ihmeessä edelleen luon itselleni tällaisia työllistäviä vastuita, kun juuri olin päässyt niistä eroon jättäytymällä pois vetovastuista. En tiedä, jokin valuvika minussa kai on 😄. Jollain tavalla verissäni kai kulkee yhteisen hyvän ajaminen, kun asioita pitää aina alkaa järkätä "isolla kauhalla".

Ja itse asiassa - täkäläisen koirayhdistyksen toimihenkilöiden miehityksessä tapahtui yllättäviä muutoksia ja käsiä väheni, ja pari päivää sitten tarjosin olevani tarvittaessa käytettävissä vaikkapa kotisivujen ja muiden tiedotuskanavien päivittämiseen, mutta tällä kertaa vain aktiivijäsenenä, ei vastuupaikalta sentään.

Semmoisia lammastelujuttuja tällä kertaa :)


Aluekerhon koiria kuvissa





tiistai 24. elokuuta 2021

Speedy Gonzales - eli miten Tihkusta tuli ratajuoksija

Viikonloppuna kokeiltiin taas jotain uutta, nimittäin vinttikoirien ratajuoksua! Olen kyttäillyt Tihkulle mätsäreitä harjoituspaikaksi harjoitella niin rauhoittumista kuin käsittelyäkin. Sitten osui silmiin Suomen Afgaanien järjestämä tapahtumapäivä, joka alkaisi puolilta päivin ratajuoksulla ja iltapäivällä jatkuisi match show -kehillä.


Tihku lentää!
Kuva: Teemu Simula

Laskin päivään mahtuvia tunteja ja alkoi tuntua mahdottomalta viettää kuusi tuntia vinttikoiraradalla, vaikka koiratapahtumissa aina kivaa onkin, joten jouduin valinnan eteen, että osallistuako mätsäreihin vai juoksuihin.

Valinta oli loppujen lopuksi helppo, koska ratajuoksu kiinnosti, saisimmehan siinä ihan tutka-ajan, vaikka harmittikin, että mätsärit jäisivät välistä, mutta tuleehan niitä.

Olimme vähän viime tipassa paikalla, ja kaikkialla oli jo paljon koiria kun saavuimme. Oma saapumisemme ei voinut mennä keltään ohi, koska Tihku järjesti niin mahtavan haukkukonserton, että kaikki muutkin koirat alkoivat haukkua. Aina kiva tehdä näyttävä esiintulo 😁😜!
- Note to self - ole ajoissa paikalla, että koira ehtii tottua tilanteeseen.
- Note to self - taitaa teini-ikä vihdoin puskea päätään, olenkin sitä jo odotellut, ohitukset sujuivat jossain välissä leppoisammin (mutt'eivät leppoisasti 😂).


Valittavissa oli käsiviehe 80 metrin matkalle, sekä lisäksi koneviehe 80 metrin, 280 metrin ja runsaan 400 metrin matkalle. En oikein tiennyt, mikä olisi Tihkulle sopivin, paitsi, että sen melkein puolen kilsan juoksun suljin toki heti kättelyssä pois.

Kun ilmoittautumispisteellä kuultiin, että koira on ensikertalainen ja vielä mukeloikäinen, oli suosituksena käsiviehe 80 metrin matkalla, ja siihen me sitten ilmoittauduimme. Koneviehe pitää kuulemma enemmän ääntä ja kolisee, niin se voisi olla ekakertalaiselle jännä, joskaan en usko, että Tihku olisi sellaisesta juurikaan häiriintynyt, koska äänet eivät sitä ainakaan tavallisesti hätkähdytä. Mutta se on aina hyvä edetä asiassa kuin asiassa asiantuntijoiden suosittamassa järjestyksessä, niin teimme nytkin.

Koska ilmoittauduimme viimeisten joukossa, niin odotusaikaakin oli kosolti. Sen käytimme hyväksi lihasten lämmittelyyn, eli teimme puolessa välissä odottelua pienen lenkin, ja muuten istuksimme rauhassa alueella ja totuttelimme muihin koiriin, ja kyllähän se sitten jo paremmin ja äänettömämmin sujuikin, kun oli hetken aikaa katseltu.



Kuva: Teemu Simula

Varsinaista oikeaa rauhoittumista Tihkussa oli kylläkin nähtävissä vasta juoksun jälkeen, juoksu varmasti pöllytti turhat kierrokset pois, jolloin oli helpompi sitten koirankin rauhoittua. Söimme lopuksi buffasta muurikkalätyt ja hörppäsimme kahvit, ja siinä vaiheessa Tihkua kiinnosti enemmän saada makupaloja lätyistä kuin lähellä olevat koirat.

Miten meni juoksu?

Niin, entäpä sitten itse juoksu? Koiria ei tällaisessa humputtelujuoksussa laitettu lähtöhäkkeihin, joita tottumattomat koirat olisivatkin saattaneet pelästyä. Koirasta sen sijaan pideltiin lähtöalueella itse kiinni niin kauan, että saimme lähtöluvan, ja viehe oli jo koiran edestä singonnut matkaan - ja luvasta koira vapautettiin.

Tihku säntäsi vauhdilla matkaan taakseen katselematta, ja vasta maalissa pysähtyi vähän hölmistyneenä katsomaan missä olin. Kun näki, että sieltä minä löntystin, minkä jaloistani pääsin, hän hetken aikaa raateli viehettä ja sitten vielä pussasi kaikki tutkamiehet ennen kuin sain hänet taas kytkettyä. 


Kuva: Teemu Simula

Niin hienosti juoksi pikkuinen Tihkuinen, että ajaksi 80 metrillä tuli 7,67 sekuntia ja tutkanopeudeksi 42 kilometriä tunnissa! Aikamoinen vilistäjä siis, mutta senhän jo tiesimmekin!

Kiihdytyskisan voittoon aika ei kylläkään riittänyt, vaan joku muu oli nopeampi, mutta sen kuulin, että yksi whippet juoksi suurin piirtein saman ajan, ja yksi afgaani ei yltänyt Tihkun aikaan ollenkaan. 
Nopein, hassuin ja hitain palkittiin, ja me emme olleet millään niistä palkintopalleista, mutta hauskaa kokemusta rikkaampia olimme!



Hauskaa oli myös seurata muiden juoksuja, koska "muun rotuisten" sarjassa rotukirjo oli suurta. "Muun rotuisissa" juoksivat siis muut kuin näöllä metsästävät vinttikoirat ja joukkoon mahtui shiboja, malamuutti, corgi, mäykky, sheltti, havanese, suomenajokoira, jakutianlaikakin, bercamasco, pari kelpietä ja aussikin muutamia mainitakseni. 
Myös tyyleissä oli vaihtelua - yhdet juoksivat kuten Tihku, innolla vieheen perässä, toiset juoksivat mamman kanssa rintarinnan ja kolmannet pysähtelivät aidalle moikkaamaan yleisöä!

---  >>>   Tulipa mieleen, että arjen sujumisen kannalta olisikin parasta juuri sellainen koira, joka haluaisi juosta omistajansa kanssa yhdessä! Lisäksi itsekin toivon, etten tullut liikaa vahvistaneeksi Tihkun saalisviettiä tuomalla sitä viehejuoksuun. Minulla kun on haave, että jossain vaiheessa Tihku olisi koira, joka pystyisi  luopumaan pupusta ja peurasta!
Tihku on kyllä varsin saalisviettinen koira, että siinä voi olla kyllä meikämammalla tekemistä, ennen kuin tuolle luopumisentasolle päästään :D. Mutta ehkäpä tämä yksi viehejuoksu ei nyt pakkaa silti kaatanut!

Sellainen oli se reissu, ja tavoitteet tuli täytetyiksi - eli rauhamielikin lopulta löytyi ja päästiin kokeilemaan viehejuoksua. Taas oli kiva koirailupäivä!




lauantai 21. elokuuta 2021

Ruokajuttuja ja ruoka-aikojen pikkutreenejä

Ruokatietoja on jäänyt päivittämättä, ja niinpä tällainen lyhyt päiväkirjaote niistä, niin voin käydä myöhemminkin lueskelemassa, että miten nämä ruokinta-asiat tässä kohtaa tuli hoidettua.
.. edit (jälkikirjoitus): tätä kirjoittaessani kävikin toisin - ei tullut lyhyttä päiväkirjaotetta vaan tulikin vähän pidempi kirjoitus :D

Tässä postauksessa käyn läpi molempien koirien ruokamerkit ja mitä lisiä minulla on tapana tunkea ruokalistalle. Pyrin myös virikkeistämään ruokahetkiä ja tästä joitakin ajatuksia alempana.


TIHKUN RUOKAJUTTUJA

Tihku kotiutui tapaninpäivänä 2020 mukanaan pussillinen Arden Grange Puppy -nappulaa sekä vielä alennuslipuke toisesta samanlaisesta ruokapussista.


10-viikkoinen Tihku syömässä sonninsutia ostoskeskuksessa ruokaostoksilla :)

Arden Grange on hyvä ja maistuva merkki, mutta Tihkun ruokana sikäli ongelmallinen, että sitä myydään vain Faunattaressa, joka sijaitsee varsin kaukana omista kotikulmistani, ja ruuan hakeminen olisi kallista niin ajallisesti kuin ajomatkana. Joten jo toista ruokapussia hankkiessani ostin samalla vielä toisenkin ruokapussin, mutta toista merkkiä - sellaista, jota myydään lähempänä sijaitsevassa eläintarvikeliikkeessä, jotta voisin turvallisesti toteuttaa penturuuasta siirtymisen toiseen merkkiin.


Pikku-Tihkulle kelpasi kellastuneet heinätkin :)

Tuo toinen merkki oli M&M:n Purenatural Puppy ja LargePuppy kokoisena, koska myyjä suositti tätä kokoa lapinkoiran pennulle: "Raja menee 10 kilossa. Siis, jos aikuisen koiran odotepaino on yli 10 kiloa, niin Large Puppy olisi oikea valinta.", opasti myyjä.

Purenatural Large Puppya yhden pussin syötettyäni tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, enkä ollut ihan vakuuttunut tuosta Large Puppy -perustelusta, joten vaihdoin merkkiä vielä kerran.

Siirryimme Canaganin lohiversioon Scottish Salmon -ruokaan, joka sopii myös pennuille ja tässä ruuassa olemme nyt pysyneet. Canagan Salmon maistuu Tihkulle oikein hyvin - turkki kiiltää ja tuotokset ovat "sopivia".
Wiimaa ruokin aikanaan myös samalla nappulalla pitkän aikaa hyvin kokemuksin, joten luulen, että tässä pysytään pitkään Tihkunkin kanssa. Minulla on lisäksi itsellä sellainen johtotähti näissä nappuloissa ollut, että mielellään tarjoilen kalapohjaista ruokaa. 

Tihkun kerta-annos aamuin illoin on 1½ dl nappulaa, ja jos lisiä (kuten yleensä aina on), niin noin 1,2-1,3 dl per kerta lisien määrästä ja laadusta riippuen. Toistaiseksi ei ole lihomista näillä määrillä aiheutunut, Tihku on hoikka, muttei laiha.


Tässä tarjoilussa näyttäisi kuvasta päätellen olevan nappulaa ja jugurttia ainakin.
Ja luulen, että keskellä pilkottaa raakalihapulla tai kaksi, ellen ihan väärin näe
=)




WIIMAN RUOKAJUTTUJA

Wiima sen sijaan siirtyi Canaganista kotimaseen Dagsmarkiin jo muutama vuosi sitten, kun kalapohjainen Häme oli ollut jonkin aikaa markkinoilla. Häme on selkeästi parhaan makuinen nappula Wiiman mielestä, ja se oli ensimmäinen ruokanappula, jota saatoin käyttää kotitreeneissä palkkanakin. 
Pidän myös ajatuksesta, että koira syö lähellä tuotettua ruokaa kuten itsekin syön.

Sittemmin Wiiman nappularavinto on koostunut vähän vuorotellen Dagsmarkin Hämeestä (kala) ja saman firman Lappi-nappulasta (kana). Molemmat maistuvat Wiimalle hyvin ja vaikuttavat sopivan muutenkin.

Wiiman kerta-annos (2*pvä) on 1 dl ja jos lisiä (kuten yleensä on), niin silloin annos jää vajaasen desilitraan. 

Wiiman nappulat pakastetaan heti kun pussi on avattu, jotta varastopunkki ei pääsisi ruuassa leviämään, koska Wiimalla todettiin varastopunkkiallergia vuosi sitten syksyllä. Pakastaminen on vähentänyt oirehdintaa huomattavasti, toki rinnalla myös kevyt lääkitys. Tässä linkki postaukseen jossa kerron lisää Wiiman allergiaoireista ja niiden hoidosta: 
https://wiimansivu.blogspot.com/2021/07/allergiapaivitys-vinkki-ruuan.html


Wiima ihmettelee kummallista ruokakuppia. 
Joskus voi ruoka saapua nenän eteen myös maitopurkissa.
Jokaisessa meissä asuu pieni lehmä
<3 :)


RUUAN LISÄT

Nappulan rinnalla menee siis molemmille koiruuksille muitakin ruokia. Lisät ovat mitä milloinkin - raakalihapullia, kananmunia, tonnikalaa tai muuta kalaa, raejuustoa, luonnonjugurttia tai piimää/viiliä tai sopivien kotiruokien jämiä. Wiimalle myös keitettyjä vihanneksia, koska hänelle voi välillä jäädä vähän nälkä (sterkan seurauksia), mutta joudun lihomisen vuoksi rajoittamaan varsinaista ruokaa ja keitetyt vihannekset täyttävät mukavasti massua, mutteivat lihota.
Tihkukin saa satunnaisia makupaloja porkkanoista ja parsakaaleista, mutta eri syistä :) .  

Nappularuuan suhde muuhun syötävään lienee n 70%-30% tai siihen suuntaan, mahdollisesti muun ruuan painotus vielä vähän vahvempi treenipalkkojan ansiosta. Molemmat koirat ahmivat ruokansa ruoka-aikaan suurella halulla, nirsoutta ei onneksi ole ollut nähtävissä.


Kananmuna jälkiruuaksi. 
"Mitäköhän tällä hassulla pallolla pitäisi tehdä", miettii Tihku.
Sen hän kyllä nopeasti keksi ja nykyisin vetää vatsaansa sekä sisukset että kuoren,
kun taas Wiima tyytyy sisuksiin.


TARJOILUTAVAT JA RUOKA-AJAN TREENIT

Kun Wiima oli ainoa koira, heittelin nappulat usein pitkin pihaa etsittäväksi tai vaihtoehtoisesti kotona sisällä eri huoneisiin esimerkiksi sadekelillä. Kun on kaksi koiraa, niin homma ei olekaan niin helppo juttu, etenkin kun koirilla on omat nappulansa ja myös koska Wiiman annos on Tihkun annosta pienempi. 


Sokkelokupit pidentävät aterioinnin nautintoa mukavasti :)

Varsinaisia ruokakuppeja käytän kuitenkin harvoin ja koitan keksiä virikkeellisempiä tapoja ruokintaan. Tällaisilla kuvan sokkelokupeilla saan helposti annosteltua molemmille koirille omat ruokansa.
Lisäksi sokkelokuppien sijaan tehtävään sopii esimerkiksi tyhjä munakenno, maitopurkki tai muu pahvipakkaus (jonka saa ihanasti ensin repiä, ja minä sen jälkeen ihanasti siivota :D ) - jokin sellainen astia siis, joka sopii revittäväksi, hieroo aivonystyröitä tai muuten hidastaa syömistä. 

Kun kesähelteet porottivat pahimmillaan käytin aika paljon pakastinta ja jäädytin ruuan maitopurkkiin tai vaikka raejuustorasiaan. Näin sain jäähdytettyä koiria niiden omalla 'jäätelöllä'. Lisäsin tällöin ruokaan myös vettä, niin sain samalla huolehdittua nestetasapainosta, joka oli helteillä erityisen tärkeää. 

Tänä aamuna kuten monasti muulloinkin, tarjoilin ruuan maasta etsittäväksi. Heittelin Wiiman nappulat pihamaalle ja Tihkun ruuan piilottelin sisällä kotona eri huoneisiin ja eri korkeuksille niin lattialle kuin tuoleille ja hyllyille.
Molemmat koirat pääsevät näin käyttämään nenäänsä ruokailun yhteydessä, joka on minusta hyvä juttu! Tällöin tietenkin nappulat ovat sitä etsittävää ruokaa ja mahdolliset lisät tulevat sitten jälkikäteen jostain astiasta, sillä harva sitä haluaa tonnikalaa sohvalleen levitellä :).

Taitoharjoituksia ruokinnan ohessa
Mökillä ruokin koirat päivittäin ulkona maastossa ja siinä samalla tulimme harjoitelleeksi muitakin taitoja. Koirat saivat ohjeen istua, ja ensin heittelin Wiiman ruuat ja vapautin hänet syömään, Tihkun edelleen odottaessa ja sitten siirryin vähän toiseen paikkaan Tihkun ruokia varten, jolloin vapautin hänetkin syömään. Tämä kaikki sujui eka kertojen sähläyksen jälkeen oikein hyvin ja Tihku malttoi hienosti odottaa ruokaansa.
Samaa tyyliä käytän välillä kotosallakin pihamaalla - koirat ovat hyvin oppineet, että ruokaillaan omalla alueella - joskin omien nappuloiden loputtua tarkistetaan kaverinkin alue, ja se sopii molemmille koirille ilman suutahduksia.

Arjessa pyrin muutenkin liittämään ruokintahetkiin pieniä taitoharjoituksia. Ennen ruoka-astialle pääsyä pyydetään tietenkin lupa, ja vasta luvan saatua ryhdytään syömään. Tässä voi myös hyödyntää sanaerotteluharjoituksia.
Sen lisäksi olen kesän mittaan alkanut pyytää Tihkultakin temppuja, kuten rallypyörähdystä, sivulletuloa ja nyt uutena maahanmenoa ennen syömistä. Etenkin pyörähdyksestä on tullut niin vahva käytös, että hän tarjoilee sitä nykyisin vähän muutenkin! Tämä on minusta huippu juttu ja hyödynnän siksi pyörähdyksiä helppona liikkeenä jännissä paikoissa, kuten viime viikolla mätsärien alussa.
Wiimalle tällaiset ruoka-ajan pikkutreenit ovatkin jo tuttua kauraa.

Tietenkin joskus voi käydä niinkin, että koko yksittäinen ruokintakerta tulee nautittua suoraan taskusta, etenkin treenipäivänä. 

Tulipa pitkä kirjoitus, vaikka alun perin piti kirjata ylös vain ruokamerkit. Näinkin voi käydä, kun kynä joskus lähtee lentoon :).



keskiviikko 11. elokuuta 2021

Mätsäreissä rauhoittumassa

Tihku pyörähti mätsäreissä menneellä viikolla. Hänestä ei ole tulossa näyttelykoiraa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka varmasti muutama näyttelykeikkakin tullaan tekemään, mutta mätsärit on hyvä paikka harjoitella monia asioita, sosiaalistaa, ja samalla nähdä, mitä taitoja olisi syytä opetella lisää. 

Tihku on kiihkeä koira, ja rauhoittuminen on hänelle melko vaikeaa. Tihku on pohjattoman kiinnostunut kaikesta ja kotonakin, vaikka olisi heittäytynyt makuulle, niin heti on noustava ja tultava katsomaan, kun jotain pientäkin tapahtuu.
Iltaisin hän saattaa kuljeskella läähättäen huoneesta toiseen, eikä osaa mennä makuulle, silloin oloa helpottaa kun laskeudun itse lattiatasolle, otan hänet 'haltuuni' ja alan silitellä, sekä hoen sellaista rauhoittumismantraa, jonka olen näihin tilanteihin luonut.

Iltaisin lepo on vaikeampaa kuin aamulla ja päivällä. Iltaisin Tihku rauhoittuu varsinaisesti vasta kun talokin hiljenee yöpuulle.
Nämä piirteet saattavat kyllä osin itsestäänkin helpottaa iän karttuessa, Tihkuhan on vasta pieni pentu, 9 kk. Mutta toki niitä on myös harjoiteltava, jotta rauhoittuminen olisi helpompaa.


Tihku seuraa tapahtumia rauhallisena, ja olen taivaissa tästä rauhallisesta katseesta!


Yllä kerrottuun peilaten, tärkein tavoitteemme mätsäreissä oli juuri rauhoittuminen - ja Rauha, se saapui noin puolessa välissä tapahtumaa!
Olimme jo ehtineet tehdä eka esiintymisemme kehässä ja saada sinisen nauhan, ja nyt odottelimme vuoroamme sinisten loppukehään alueen reunalla.
Tulin niin onnelliseksi, kun Tihku yhtäkkiä lötsähti viereeni, kasvot minuun päin ja oli yhtäkkiä täysin  rauhallinen!
Tämä oli se tärkein syy, miksi ylipäätään tulimme, mahtavaa!!

Mätsäripaikka ei ollut helpoimmasta päästä sekään, olimme nimittäin autohallissa ja voitte kuvitella, miten paljon haukkuminen kaikui! Toki esimerkiksi sadekeliä tai helteistä auringonpaahdetta silmällä pitäen paikka oli mainio.
Huomautus muuten - Tihku se ei juuri haukkunut, tai yritti pari kertaa, mutta ehdotuksestani lopetti. Siitä olin iloinen!



Ja miten sujui kehäesiintyminen? 

Olikin vähän hassua, että ne asiat, joiden sujumista olin "jännittänyt", sujuivatkin hyvin, mutta ne asiat, joita en ollut tullut miettineeksi ollenkaan, hmmm - niissä meillä on molemmilla treenaamista!

Niin hienosti tapahtuman puolivälissä rauhoituttiin, että
alaosastoakin tuli luppoaikana hoidettua 
😀.
Kuvassa näyttää takanamme autiolta, mutta koiria oli kyllä runsain mitoin paikalla - penturyhmässä 30 pentua, sekä taisi olla jopa neljä muutakin luokkaa, jotka pyörivät kahdessa rinnakkaisessa kehässä.


Olenkin jo moneen kertaan maininnut, että meillä on kontaktissa harjoittelemista, joten olin ajatellut, että Tihku vetää nelivetoa edessä kolkevan koiran perskarvoissa. Mutta ei! Hän seurasi vieressäni oikein hienosti! Olin hänestä oikein ylpeä ja kehuin häntä kovasti samalla kun kiersimme kehää. Myös seisotus meni oikein hienosti ja herkut maistuivat palkkana. 


Tässä ei olla kehässä, vaan harjoitellaan ja puuhaillaan hieman.
Olemme juuri saapuneet alueelle ja Tihkustakin näkee,
että hän on vähän jännittynyt.

Tuomarin käsittelyosio menikin sitten ihan ranttaliksi. En ollut hoksannut sitä edes ajatella tai harjoitella, kun Tihku tykkää ihmisistä ja olin ajatellut, ettei se haittaa vaikka pentumaisen iloisesti tervehditään... ja ylipäätään en ollut tälle asialle paljon ajatusta suonut.
Mutta oikein mikään ei onnistunut, Tihku vikuroi ja kiemurteli. Lisäksi en itsekään ollut tilanteessa yhtään fiksumpi, seisoin vaan kuin pölvästi ällistellen tilannetta, kun olisin voinut ottaa koiraa pannasta kiinni ja kertoa rauhallisesti, että tässä nyt ollaan ja katsotaan vähän hampeja - ikään kuin ottaa ohjakset käsiin, mutta sitä en tehnyt. 
Joten sininen nauhahan sieltä sitten tupsahti.



Vielä oli tulossa sitten sinisten loppukehä, ja kuten kerroin, niin Tihku oli siihen mennessä hienosti rauhoittunut.
Tunnustan, että olin hieman ehtinyt ajatella, että sinisten loppukehässä saattaisimme jopa sijoittua, koska kehänkierto ja seisotus olivat sujuneet niin hyvin. 

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Mister Murphy astui peliin. Juoksuhommat sujuivat hyvin, mutta kun letka pysähtyi ja alkoi seisotus, niin minä ja Tihku seisoimme jonkun koiran pissiläikän päällä, ja niinhän siinä sitten oltiin Tihkulla nenä maassa, eikä minulla sellaista namia tai lelua ollut, mikä olisi hänen päänsä sieltä ihanasta tuoksusta nostanut 😄.
Joten se niistä sijoittumishaaveista!



Mätsärikäynnin tarkoitus oli kuitenkin sosiaalistaminen ja rauhoittumisen opettelu ja niissä onnistuimme mahtavasti! Lisäksi huomasin, että jo alussa, kun Tihku oli rauhaton ympärillään tapahtuvista asioista, niin se pystyi suorittamaan helppoja juttuja, kuten kuonokosketusta ja ympärimenoa, ja namit maistuivat, ja nämä olivat oikein kivoja huomioita!

Nyt vaan sitten lisää harjoitusta näihin juttuihin meille molemmille, niin ensi kerralla menee ehkä vielä rauhallisemmin. 

Mätsäreiden jälkeen teimme pienen kävelylenkin lähimaastossa ja heittelin taskuun jääneet maksapalat nurmikolle etsittäväksi, niin Tihkuinen sai päätään hieman nollattua. Kotona kundille maistuikin taas nokkaunet!
Kiitos vaan mätsäreiden järjestäjälle (Koirankota, Turku) kun viitsitte järjestää, niin saatiin tulla harjoittelemaan!


Porokoirako?

Ai niin, taas se tapahtui - parkkipaikalla meitä lähestyi nainen, joka tuli kysymään, että anteeksi, onko tuo porokoira. Ja tämä ei todellakaan ollut eka kerta.
Enkä kyllä ihmettele, kun Tihku on tyypiltään tuollainen urheilijavartaloinen, hyvin paimentyyppinen kundi. Mielestäni kovin kaunis ja sulavalinjainen, muttei kyllä tyypillinen suomenlapinkoira.



On mielenkiintoista nähdä millaiseksi hän aikuisena kropan kehityttyä muodostuu.
Olen aikeissa pyöräyttää hänet näyttelyissä, ja on vähän jännittävää, minkä rodun kehään meidän oletetaan menevän, kun näyttelyissä näitä tämän tyypin suomenlapinkoiria harvemmin näkee.
Tihku näyttää oikeastaan juuri siltä, millainen hän onkin - tuulennopea vauhtiviiri, kultainen sellainen 💛, ja jolla alkaa pikkuhiljaa iloisesti löytyä niitä korviakin.



sunnuntai 8. elokuuta 2021

Jo yhdeksän kuukautta!

Kaksi päivää sitten juhlittiin Tihkun 9 kk syntymäpäiviä! Uskomatonta miten äkkiä pentu kasvaa ja miten nopeasti aika menee! Tihkusta on kasvanut kaunis ja komea poika! 
Mahtavaa, kun olemme jo oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, ja sillä tavoin ymmärtämään toistemme kieltä ja viestejä. Tämä hauveli Tihkuinen se on kuvaannollisesti vienyt koko perheen pikkusormet, ja Wiimankin mielestä hän on pääsääntöisesti uskoakseni "ihan kiva" 😊.



Tihkun virallinen ja torellinen 9 kk kuva 😘

Ky-yyllä vähän hymyäkin pilkottaa!

Ja tästä lähdettiin - Tihku tässä 10 viikkoa metsäretkellä.
Jännä nähdä palaako tuo nenun kuvio taas talvipakkasilla :)





On ollut todella hauskaa ja mielenkiintoista seurata koiriemme eroja ja samankaltaisuuksia! Wiimassa ja Tihkussa on esimerkiksi sellainen ero, että Tihku on hauskalla tavalla "röyhkeä"!
Wiima esimerkiksi tarkkaan katsoo, mihin suuntaan ihminen on menossa, ja hän siirtyy edestä vauhdilla, jos käynti on hänen suuntaansa. Jos kuljen Wiiman ohi (tai yli) , niin minun on sanottava Wiimalle, että Ole siinä vaan, koska muuten hän loikkaa ylös ja väistää.
Tihku taas ei tajua tällaisesta väistelystä mitään, hän vaan seisoa jököttää siinä missä seisoo 😂 .
Joskus on kuitenkin kätevää, että koira vähän väistää, ja Tihkulle onkin opettelussa Tööttööt -vihje!

Wiimalle on myös ollut tärkeää olla muutenkin hyvin kohtelias koira, eli hän välttää silmiin katsomista ja katsoo mieluummin ohi kuin kohti - kohtikatsominenhan on koirakielellä hieman uhkaavaa. Hän myös vaihtaa mielellään asentoaan, niin ettei oltaisi rintamasuunnaltamme vastakkain, vaan rauhanomaisesti rinnakkaain ja niin edelleen.
Tarkennan, että työskennellessään ja kysymyksiä esittäessään Wiima kyllä katsoo tiiviisti kontktissa silmiin, mutta jos ei mitään tällaista ole menossa, niin hän katsoo sivuun ja näin viestittää voimakkaasti olevansa ystävällisin aikein liikkeellä.
Tihkulla taas tällaisia käytöksiä on hyvin vähän, hän ei ahdistu vaikka melkein tuijottelemme toisiamme silmiin. Toisaalta hänellä on kyllä erinomainen koirakieli, jota hän puhuu muiden koirien kanssa.
Tästä kohteliaisuus ja nöyryyspiirteestä - tai siis sen puuttumisesta 😀 - olen ajatellut, että se varmaan on sukupuolesta kiinni, lapinkoiranartut ovat varmaankin ihmistä kohtaan nöyrempiä kuin urokset.

Kontaktinpidossa ja sen opettelussa on Tihkun kanssa huomattavasti suurempi urakka kuin Wiiman kanssa oli. Minusta on aika jännä, että kun puhun ihmisille tästä kontaktinopetuksen haasteellisuudesta, niin todella moni vastaa, että "No, sehän on uros"!
Onko siis tyypillistä, että uroksen kanssa kontakti on vaikeampi rakentaa? 
En oikein tiedä, että onko se sitten kuitenkin yksilö- ja luonnejuttu vai tosiaan sukupuolesta kiinni?  Kontaktissa olemme ilokseni kuitenkin viime aikoina edenneet, vaikka vielä on töitä tehtävänä!


Kaivoin mielenkiinnosta pari Wiimankin kuvaa esiin, näissä alla olevissa hän on samanikäinen, myös 9 kk. Wiiman kanssa jouduin olemaan tarkempi irtipidon osalta, sillä vaikka hän ei varsinaisesti karannut, niin hän teki jo pentuna pitkiä kierroksia, eikä säikkynyt vaikkei minua koko ajan näkynyt, vaan jotenkin luotti siihen, että kyllä se mamma sitten löytyy, mutta itse olin muutaman kerran pala kurkussa ja pelkäsin, että Wiima karkasi ja jotain sattuisi. 

Tihku lähtee vapaana ollessaan laukkavauhdilla kuin ammus, mutta pysyttelee lähistöllä ja näköetäisyydellä - paitsi, että on hyvin saalisviettinen, eli en tiedä miten pitkälle mahtaisi vaikka peuran perässä galoppeerata..



Rakas, ensimmäinen koirani, unelmieni täyttymys 💝



Tihku 9 kk, eilen otettu seisotuskuva.
Asento on vähän niin ja näin, eikä ainakaan luonnollinen, mutta kyllä siitä vähän kroppaakin näkee.


Seuraavia syntymäpäiviä odotellessa 😊