perjantai 18. joulukuuta 2015

Mikä koirassasi on parasta - ja muita kysymyksiä

Sain Sulolta ja Lumolta kysymyshaasteen, kiitos. Niitä on tullut joskus ennenkin ja on jäänyt vastaamatta ajanpuutteen vuoksi. Mutta nyt tupsahti sopivaan väliin ja ajankulukseni rustailin vastauksia saamiini 11 kysymykseen. Pelin henkeen kuuluu, että minun pitäisi laittaa kapula eteenpäin, laatia uudet 11 kysymystä ja antaa kysymyshaaste seuraaville vastaanottajille vastattavaksi, mutta luulenpa, että jätän sen tekemättä. Tämä haaste on kiertänyt niin paljon, että kaikki halukkaat ovat sihen varmaan jo vastanneet. 


1. Oliko koirasi pentuna villi vai rauhallinen?
-
Wiima on varmaan aina ollut ”siitä välistä”. Ei mikään hissukka tai nössykkä ja välillä veteli (ja vetää edelleen) hepulikierroksia kun mieli on erityisen iloinen. Mutta Wiima on myös aina ollut aika harkitsevainen koira, miettii ennen kuin tekee. En muista sen edes paljonkaan tuhonneen kotona pentuiässä (paitsi reikä huoneenseinässä ja pari muuta juttua :D )




2. Aiotko/oletko ostanut koirallesi joululahjan? Jos olet, millaisen?
Ostan varmaankin, jonkun herkun. Sitten saapi neitiliini itse nähdä vähän vaivaa ja avata pakettinsa päästäkseen herkuttelemaan :)


3. Minkä rotuinen oli/on ensimmäinen koirasi?
Wiima on eka koirani (perheemme koira). Se että perheeseen tuli juuri suomenlapinkoira ei ollut alusta asti selvää, pieniä terrierejä (border) mietittiin pitkään ihan tosissamme, ja niistä edelleenkin tykkään. Mutta sitten alkoi tuntua siltä, että paimenkoiran luonteinen koira sopisi perheeseemme parhaiten ja aloimme kartoittaa erilaisia paimenkoirarotuja. Suomenlapinkoirassa kiehtoi tietenkin kotimaisuus sekä paimenkoiramaisuuteen liitettynä sen itsenäisyys ja kyky rauhoittua silloin kun mitään ei tapahdu.


4. Mikä koirassasi on parasta?
Koirassa on parasta kaveruus ja sen antama seura. Nykyisin ei tarvitse tehdä iltalenkkejä yksin vaan on aina kiva kaveri mukana. Lisäksi on varmaan klisee, kun sanoo, että on ihanaa palata kotiin jossa koira on aina iloinen tulostani – mutta se pitää paikkansa. Vaikka olisi ollut miten väsyttävä päivä tahansa tai joku asia pännii, niin sehän häviää heti taka-alalle kun Wiima tulee iloisena ja onnellisena tervehtimään. Koiraharrastus on myös tuonut mulle todella paljon samanhenkisiä uusia tuttavuuksia, mikä on hauska juttu. On kummallista, että kun kaksi koiraharrastajaa tapaa, niin vaikka ei oltaisi tuttuja entuudestaan ollenkaan, niin juttu luistaa kuin oltaisi parempiakin tuttuja :) 

5. Mikä huonointa?
En osaa sanoa oikein mitään, mikä koiranpidossa olisi huonoa. No ehkä rahanmeno (ruoka, eläinlääkäri, tms), mutta Wiimaan ei sitä rahaakaan mene mitenkään erityisen paljon – lähinnä ruokintakulut, eläinlääkäriin on onneksi jouduttu turvautumaan varsin harvoin.
Ja toki koira myös sitoo, ei voi yhtäkkiä päättää, että lähtisi reissuun vaan koiran tilanne on pohdittava ensin. Meidän perhe on kuitenkin aika lailla kotona viihtyvää sorttia, joten en oikein tätäkään ongelmana osaa pitää.



6. Miten kiinnostuit koirista?
Olen aina tykännyt koirista, jo pikkutytöstä asti. Pikkutyttönä ulkoilutin kaikkia naapuruston koiria oman koiran kaipuussa, mutta aikuiseksi piti elää, ennen kuin oma karvakorva perheeseen saapui.


7. Käytkö koirasi kanssa näyttelyissä ja ovatko ne mielestäsi kivoja?
En oikeastaan käy. Olen käynyt Wiiman kanssa pari-kolme kertaa, mutta jos ottaa koirakseen tällaisen paimensukuisen lapinkoiran, niin oikeastaan jo siinä vaiheessa tulee tehneeksi päätöksen, ettei näyttelyt kuulu ykkösharrastuksiin. Paimensukuiset eivät oikein menesty näyttelyissä, koska ne ovat usein hieman eri näköisiä kuin rotumääritelmän suomenlapinkoira. Usein ne ovat mm. hieman pitempiselkäisiä ja rakenteeltaan ravaajarakenteisia kun taas suomenlapinkoira on lähempänä laukkatyyppiä. Mutta variaatiota ulkonäössä ja rakenteessa on niin paimensukuisessa kuin valtalinjassakin, ja se on ihana rikkaus tässä rodussa!
Näyttelyistä ylipäätään olen sitä mieltä, että rotukoira olisi hyvä kerran tai kaksi esittää näyttelyssä ihan rakennearvion saamiseksi jalostuspäätöksiä tukemaan, mutta sitten näyttelyissä arvostetaan minusta ihan liikaa ääripään ominaisuuksia, joten jalostuspäätösten ei kuitenkaan pitäisi ensisijaisesti perustua näyttelytuloksiin.



8. Mitä temppuja koirasi osaa?
Koitanpa muistella Wiiman temppuja pieneksi listaksi:
- ympäripyörähdys ja peruuttaminen (rallytokoliikkeitä, lasketaanko niitä tempuiksi?)
- niiaaminen (etujalat maassa, pylly ylhäällä, eli leikkiinkutsuliike)
- pujottelu jalkojen välissä ohjaajan kävellessä
- käsivarsirenkaan läpi hyppääminen
- ”kelliminen”, eli koira laskeutuu kyljelleen
- namikäden näyttäminen, kun vain toisessa (suljetussa) kädessä on nami
- pussaaminen (tökkää kuonollaan ohjaajaa naamaan)
- tunnistaa sormet nimeltä; peukku, keskari ja pikkurilli (tökkää kuonolla mainittua sormea)
- tassujen antaminen tietty
- just nyt ei tuu muuta mieleen..
:)
Matte ei ollut ihan varma, onko tämä ^ temppu vai koiran kidutusta, että laitetaan paistettua kananmunaa
viattoman koiran tassuille ja sitten ei niitä saa ottaa, vaan pitää yrittää nauttia tuoksusta vain..Minusta asiassa ei ole kahta kysymystäkään, tämä on kidutusta kamalimmasta päästä! Auttakaa!!
(No, lopuksi kyllä sain nuolaista herkut pohjattomaan mahaani, mutta taidan jättää sen kertomatta,
niin tulee jännempi tarina :)  )



9. Tykkääkö koirasi talvesta?
-
kyseessä on lapinkoira – lumikasa on Wiiman paratiisi :) ! Keväällä on lähes surkuhupaisaa, kun koiruus yrittää ottaa kaiken irti pienistä sulamista vaille olevista lumikasoista. Alla kuvassa Wiima onkin vähän isomman kasan huipulla :)



10. Onko koirallasi lempilelua? Mikä?
-
varmaan yksi lateksipossu, joka on säilynyt ihmeen kauan ehjänä. Treenatessa mukana on vetoköysi, solmunaru, miksi niitä kutsutaan ja Wiima innostuu vetoleikeistä.

Lenkillä sillä on tapana poimia suuhunsa käpy ja pudottaa sen jalkoihini, jotta heittäisin sen. Ja minähän heitän ja Wiima kipittää hakemaan ja sitten heitetään taas! Niin että kaipa ne kävytkin ja kepit ovat niitä lempileluja.


11. Millainen koirasi on luonteeltaan? 
-
Wiima on iloinen ja ystävällinen koira. Ihmisrakas. Yhteistyöhaluinen, nauttii yhdessä puuhailusta. Uusissa tilanteissa harkitsevainen ja asiasta riippuen voi jännässä tilanteessa ensin olla hieman väistäväkin, mutta sitten neidin suunnaton uteliaisuus joka kerta voittaa ja sillä se pääsee jännien tilanteiden yli.
Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta Wiima on myös varsin itsenäinen koira – eli se on vähän kuin kaksi koiraa yhdessä paketissa – täydellinen rakkauspakkaus <3




maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulumarkkinat, harmaa sunnuntai ja nolon paikan rätsis

Lauantaina oli kaunis auringonpaiste ja piipahdimme Wiiman kanssa täkäläisillä joulumarkkinoilla. Ihmisiä oli liikkeellä sankoin joukoin, mutta tungoksesta huolimatta kaikkialla näkyi iloisia naamoja. Luin myöhemmin tapahtuman nettisivulta, että oli tehty sekä kävijäennätys että myös myyntipöytäennätys. Harmikseni mulla ei ole sieltä muuta kuin pari hassua kuvaa, kun koiran kanssa kuvaaminen siinä tungoksessa ei ollut oikein vaihtoehto.





Minut muuten pysäytettiin pariinkin otteeseen siellä markkinoilla ja kyseltiin, että mikä ihana koira minulla oli hihnani päässä. Minusta on silloin aina tosi kiva kertoa, että kyseessä on ihan oma kotimainen suomenlapinkoiramme, kansallisaarre, eikös vaan :) ?


Tässäpä vielä linkki paikallislehden pikku filminpätkään (Youtube) kyseisiltä markkinoilta. Ihan jo sitä katsomalla voipi päästä joulun tunnelmaan:
Wanhan Malmin Joulumarkkinat (Parainen)

Sen verran tuli markkinoilla paseerattua (turun kieltä, tarkoittaa kuljeskelua) ja tuttujen kanssa höpötettyä, että ehti aurinko laskemaan. Ja pitkästä aikaa olikin taivaalla värejä sen harmauden sijaan, jota nyt on totuttu näkemään:




Mutta ei makeaa mahan täydeltä, eli johan sitä nyt aurinko näyttäytyikin lauantaina, niin sunnuntaina sai taas sataa ja harmaus peitti kaiken alleen. Mutta eipä siinä mitään, kiva reippailu meillä oli siitä huolimatta - lukuunottamatta yhtä kyseenalaista itselleni sattunutta "kohokohtaa", josta myöhempänä...

Minun tulee usein tulee hankkiuduttua vetten äärelle kun ulkoillaan. Niin nytkin kun reippailimme paikallisemme uimarannalle. Siellä oli uimarit tällä kelillä (ja vuodenaikana) niin harvassa, että Wiimallakin oli tilaisuus vetää riemurallia ilman hihnaa vaikka ihan kaupungin keskustassa silti oltiin.


Neiti Tutkimusmatkailija on löytänyt mielenkiintoisen hajun!


Tuulta päin! Mitä uutisia ne tuovatkaan pikkukoiran nenuun, se olisi kiva tietää!

Kelju K Kojoottiko sieltä harppoo nälkäisen näköisenä korvat luimussa, hui! 


 Ei ole niin nokonuukaa sorttia edustavuudestaan tämä tyllerö kun nenänpäätä koristava roskakaan ei menoa haittaa!

Uimarannalla on tällaiset kuluneena kesänä uusitut uimakopit. 
Wiimalla vähän korvat harottaa jännityksestä tässä kuvassa, kun  hetki kuvan ottoa ennen kurkistimme kopin sisäpuolelle. Silloin tuuli-pahus nappasi oveen ja heilautti sen vauhdilla kiinni, niin että Wiimalla tuli kiire loikata kopista ulos. Kuvaa otettaessa koirulia vähän jänskättää, että mahtaako se ovi taas temppuilla. Mutta ei se enää temppuillut kun Matte oli pistänyt haan kiinni.



Ja ainiin. Se nolon paikan Rätsis, joka otsikossakin mainitaan. Minulla oli tällä reissulla jalassani suomalaiseen tyyliin tuulihousuni, jotka olivat jo nähneet ainakin pari kolme aiempaa syksyä. Niissä oli liimatut saumat. Ja minun olisi pitänyt oppia toisen puolen haarovälin repeämisestä viime syksynä ja ommella tuolloin molemmat puolet. Mutta ei, ompelin korjaustöinä laiskuuttani vain rikkinäisen haarovälipuolen. 
Laiskuuteni kostautui ikävällä tavalla: Niin että rannalla kuvaa ottaessani ja alaskyykätessäni jäi housun puntti jotenkin pikku pingotukseen ja kuului mojova Räts, ja niin oli taas haaroväleissä usean kymmenen sentin pituinen repeämä kun vanhat liimasaumat sanoivat yksipuolisesti ja neuvottelematta YYA-sopimuksensa irti.
Niinpä suuntasimme rannalta suoraan kotiin housut lepattaen ja aina kun huomasin jonkun takaa lähestyvän, käskytin Wiiman tienreunaan haistelemaan, jotta itse sain asetella takamukseni niin, ettei nolo tilanteeni kävisi lähestyvälle lenkkeilijälle liian ilmiselväksi :)
Wiiman mielestä meillä oli varmaan kiva kotimatka kun joka tolppaan sai pysähtyä haistelemaan oikein luvan kanssa.
Minun mielestä oli vähemmän kiva kotimatka, mutta tulipahan tehtyä 





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Helga-myrsky on tuivertanut täällä meidän kolkilla. Wiiman kanssa lenkkeiltiin tänään itsenäisyyspäivänä rantaan katsomaan miltä näyttää, kun merenpinta on noussut melkein metrin. Satamassa oli tie melkein veden peitossa, muutama sentti vielä, niin olisimme joutuneet hakemaan toisen reitin. Kaupunkia halkovan kanavan varrella olevien venepaikkojen laiturit olivat kovilla - toistaiseksi kiinni reunamuurissa, mutta niin pahassa asennossa pystyyn nousseina, että saapa nähdä miten ne kestävät jos vesi ei pian laske tai peräti vielä nousee.

Filmattiin Wiiman kanssa vähän näkymiä. Filmi on kännykkälaatua ja minusta tuntuu, että youtube suttasi sitä entisestään, mutta tuommoinen siitä nyt tuli.



Hyvää itsenäisyyspäivää!
Glad självständighetsdag!