Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäljestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäljestys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Tihku-pentunen jäljestää

Mökkilomalla innostuin hellepäivän iltoina tekemään koirille jäljet läheiselle pellolle. Kumpikaan koirista ei ole varsinaisesti harrastanut jäljestystä - Wiima on silloin tällöin ajanut aktivointimielessä verijälkeä sekä peltojälkeä, mutta viimeksi mainittua vain ns. makkarajälkiversiona. Kun taas pennulla, eli Tihkulla, on vain yksi aikaisempi kokemus jäljestyksestä - makkarajälki, jonka vedin alkukesästä takapihalle.

Makkarajäljet vedin siis tälläkin kertaa. Eka iltana jälki oli Tihkulle noin 15 m pitkä, Wiimalle vähän pidempi. Tallasin ensin lähtöruudun ja sen jälkeen kävelin helminauhaa, vähän "ketkutin" kengällä, jotta maa-aines hieman rikkoontuisi ja laitoin pienen nakinpalan jokaiselle askelelle. Jälki oli suora, lukuunottamatta yhtä 90asteen käännöstä ihan lopussa.

Wiima suoriutui hommasta niin kuin oletinkin, vaikka ei ollutkaan nakkeja joka askelmalla :), mutta tässä jutussa kerron seuraavaksi miten Tihkun kävi:



Tihkun makkarajälki, ensimmäinen ilta.
Filmillä vain osittainen pätkä, ei koko jäljestystä.
Filmi ei taida mobiiliversiossa näkyä, vain internetversiossa.
Tästä voit halutessasi klikata itsesi youtubeen: https://youtu.be/XsSrcv6aQ6g


Tihku seurasi jälkeä todella hienosti ja tarkkaan. Lopun kulmassa (suorakulma), hienosti haki itsensä takaisin jäljelle kun jälki ei jatkunutkaan enää suoraan eteenpäin.
Olin tästä suorituksesta varsin vaikuttunut, koska ekalla kerralla kun tällaisen jäljen Tihkulle kotimme takapihalle tein, niin palattiin aika paljon takajäljelle (oli menty ohi nakinpalan), ja jouduin ohjaamaan takajäljeltä eteenpäin. Ikääkin Tihkulla oli silloin kuukausi tai puolitoista vähemmän, ja hänen iässään sillä on merkitystä <3. Nyt ei hosuttu yhtään, vaan edettiin pikkutarkasti. Mainiota!

OMA-ALOITTEISTAKIN JÄLJESTYSTÄ
Lisäksi panin merkille jännittävän asian: pelto on mökkimme lähellä, niin, että kävelin ensin pellolle tekemään jäljen, sen jälkeen kävelin takaisin mökille hakemaan koiran, ja sitten vielä kävelin samaa reittiä edelleen koiran kanssa takaisin pellolle.
Tihku oli vuorossa ekana. Lähdimme Tihkun kanssa kävelemään kohti peltoa, ja jossain vaiheessa matkan varrella tietä kulkiessamme tajusin, että hänhän jäljestää jo! Tihku kulki matkamme pellolle nenä maassa minun jälkiäni pitkin ihan sitä samaa reittiä, jota itse olin kulkenut!
Näin sen käytöksestä jopa sen liikkeeni, kun jouduin yhdessä kohtaa vetäytymään tien reunaan, kun joku mökkiläisistä tuli autolla tietä pitkin - siinä kohtaa meni Tihkunkin nenä tien reunaan. Lisäksi se kaarsi itsenäisesti pellolle juuri siitä kohtaa, mistä itsekin olin mennyt! Tämä siis millään tavoin pyytämättä, vaan aivan itsenäisesti. Mietin, että turhaan taisin tehdä jäljelle lähtöruudun, kun homma alkoi jo mökin portailta 😀!


VAUHDIKKAAMPI TOINEN JÄLKI
Parin päivän päästä kävin taas tekemässä jäljen, pituutta jäljellä oli n 20 metriä. Päätin, että kun edellinen jälki oli sujunut niin hyvin ja huolellisesti, että vaikeutanpa hommaa heti tällä kierroksella. Niinpä tamppasin taas lähtöruudun ja ryhdyin tekemään jälkeä. Muutamalle ekalle askelelle laitoin pienet makkaranpalat jokaiseen, mutta sitten vain joka toiselle, ja jossain kohdalla joka kolmannellekin, ja sitten taas jokaiselle - eli vähän randomisti makkara-askelmia ja tyhjiä askeleita. 

Vahingossa vaikeutin tehtävää entisestään, kun jostain syystä lähdin kiemurtelemaan pellolla. Se ei ollut tarkoitukseni, mutta kun katsoin vaan eteenpäin enkä pitänyt silmällä kuljettua matkaa, niin jäljestä ei tullut alkuunkaan suora. "No", ajattelin, "katsotaan miten käy!" ja hain Tihkun paikalle (taas huomasin sen kulkevan jälkiäni pitkin jo mökiltä asti..).

Tihkun makkarajälki, toinen ilta. Filmillä vain osittainen pätkä, ei koko jäljestystä.
Filmi ei näy mobiiliversiossa, vain internetversiossa,
tästä voit halutessasi klikata itsesi youtubeen:  https://youtu.be/REWPYI_l0KM



Hyvin selvittiin tästäkin jäljestä, mutta selvästi oli enemmän edelliseen iltaan verrattuna nyt sellaista pientä jäljen hukkaamista, kun edellisiltana edettiin hyvin huolellisesti. Mutta tässäkin jäljestyksessä oltiin kyllä sitten taas samantien takaisin jäljellä, ja kiinnostus tai keskittyminen ei lopahtanut ollenkaan.
Vauhti oli nyt myös nopeampi, kun ei ollutkaan makkaroita poimittavana. Tulikohan hommasta näin vähän hutiloivampaa? Vai onko vauhti sallittua? 
Ehkä hylkäsin makkarat liian äkkiä, ja toki tuo, ettei jälki ollut suora oli minulta typerää! Oma vika, senkin sika, sanottiin lorussa jo lapsena, ja pätee hyvin näihin koirajuttuihinkin 😄.



Olin kuitenkin aivan tosi tyytyväinen Tihkun intoon ja keskittymiseen jäljestyspuuhissa! Ja myös vähän yllättynyt senkin havaintoni perusteella, että koiristani Wiima kulkee nenä maassa (elää hajumaailmassa) ja Tihku etenee pää korkealla (seuraa silmillään), mutta nythän se oma-aloitteisesti jäljesti jäljelläni jo ennen kuin edes pyysin :) .

Näitä harjoituksia jatketaan, ja itsekin voisin hakeutua tämän lajin kursseille lisäoppia hakemaan, sillä kaikki yllä kerrottu on vain omatoimipuuhausten osaamistasolla, jälkikurssilla en ole ikinä ollut, enkä syvemmin lajiin tutustunut.
Kivaa kokeilla uusia lajeja ja aktivointimuotonahan tämä jäljenajo on erinomainen, koska haistelu on koiralle luonnollista ja hyvällä tavalla väsyttävää, sekä näitähän on todella helppo tehdä!



torstai 16. lokakuuta 2014

Jäljillä ollaan..

Viime sunnuntaina kokeiltiin Wiiman kanssa jotain sellaista mitä ei ikinä olla ennen kokeiltu. Nimittäin verijälkeä (MEJÄ) . Kyseessä oli PS lapinkoirien täkäläisen aluekerhon kurssi ja mukana oli meidän lisäksemme kolme muuta oppilaskoirakkoa, sekä kouluttajan (Eve Varjo) oma koira.

Jäljestyksen ajatuksena on, että koira seuraisi esimerkiksi liikenteessä haavoittunutta, mutta pakoon juossutta kaurista tai muuta eläintä sen jättämää verijälkeä pitkin ja voisi siten olla avuksi loukkaantuneen eläimen löytämisessä.
Kaikki koirat eivät kuitenkaan joudu tai pääse tositoimiin, ja niihin pääseminen vaatisi myös aika lailla harjoitusta, mutta harrastus- ja viriketarkoituksessakin verijälki tarjoaa koiralle mielekästä ja luontaista tekemistä. Jäljestäessä koira joutuu tekemään vaativaa ja tarkkaa "nenätyötä", joka on yllättävän väsyttävää, joten metsältä palatessa mukana on yleensä väsynyt ja onnellinen koiraeläin.

Yksi juttu vielä, jota kurssipäivän aikana tuli porukallakin mietittyä oli, että muissa harrastuksissa - ainakin meillä Wiiman kanssa, lähinnä rallytoko ja vastaavat puuhat - minä sanelen leikin säännöt ja Wiima tottelee, mutta jäljestyksessä koira saa työskennellä itsenäisesti ja minä seuraan kiltisti perässä. Sekin tuntui mukavalta ajatukselta :)

Kurssipäivämme alkoi lyhyehköllä teoriaosuudella, jonka aikana kuulimme pääpiirteittäin miten verijälki vedetään ja mitä tarvikkeita siihen tarvitaan. Sen jälkeen teimme ensin porukalla kouluttajan kanssa yhden verijäljen yhdessä ja sen jälkeen jokainen itse omalle koiralleen.

Jälki alkaa ns "alkumakauksesta". Makaus esittää haavoittuneen riistan makuupaikkaa: maahan tehdään n 30 * 30 cm leveä alue, josta kaavitaan hieman maapohjaa pois. Varusteisiin kuuluu narun päähän sidottu pesusieni ja se kastellaan mukana olevalla pullotetulla verellä makausruudun sisäpuolella. Meillä oli poron verta. Sientä oli sitten vielä hyvä vähän "hyppyytellä" narun avulla ruudun sisällä niin että veren haju tarttuisi ruutuun kunnolla.

Sen jälkeen lähdettiin sitten kävelemään suoraan eteenpäin, maaston mukaisesti. Verellä kasteltua pesusientä vedettiin narussa perässä ja se sai hypellä miten sattui mättäältä toiselle, piti vaan vältellä ettei se jäänyt kiinni. Maastossa oli nousua, laskeutumista ja risukkoakin.
Kuljettu reitti ja makaukset merkittiin pyykkipojilla ja kreppinauhoilla, jotta itse myöhemminkin jäljestysvaiheessa tietäisin missä jälki kulkee.
En tarkkaan tiedä miten pitkän matkan kuljin, luullakseni noin 50 metriä, ja tein uuden makauksen.
Taas rikoin hieman maan pintaa n 30 * 30 sentin alueelta, kastelin ruudussa pesusientä verellä lisää ja taas hyppyyttelin sientä, jotta ruudussa olisi oikein voimakas tuoksu. Lisäksi heittelin ruutuun vähän nameja, eli paloiteltuja lihapullia, jotta Wiima kunnolla kiinnostuisi makauksesta. Tarkoitus nimittäin olisi, että koira jälkeä seuratessaan kunnolla merkkaisi makauksen.
Makaukselta tein n 90 asteen kulman, maaston vuoksi vähän tiukemmankin, ja etenin taas suhteellisen suoraan eteenpäin, kunnes kuljettuani jälleen ehkä n 50 metriä valitsin loppumakauksen paikan eli ns "kaadon". Tämän paikan merkkasin myös huolellisesti kreppinauhoilla, jotta löytäisin paikan myöhemminkin. Ennen varsinaista jäljestystä tulisin vielä paikalle tuomaan "kaatosaaliin", joka meillä oli ihka oikea poron sorkka .. sekä tietenkin pikku rasia paloiteltuja herkkulihapullia =)

Jälkien piti nyt antaa hieman vanheta (liian tuoreen jäljen hajuvana leijuu ilmassa) ja odottaessamme pidimme kahvitauon, jonka aikana kuulimme kouluttajalta lisää verijälkiharrastuksesta sekä päätimme tehdä myös henkilöjäljestyksen alkeisharjoituksen, ns makkarajäljen, jotta saisimme koiratkin liikkeelle - nehän odottelivat kiltisti autoissa, kun me ohjaajat rämmimme metsässä jälkiä tekemässä.

Makkarajälki on yksinkertaisuudessaan sellainen, että ohjaaja pudottaa herkkupaloja jälkiensä päälle, jotta koira ymmärtää, että ihmisjälkien tekemää hajuvanaa on kannattavaa seurata. Myöhemmässä vaiheessa herkkupaloja voi ja pitääkin sitten vähitellen vähentää.

Kuvassa Wiima on tuotu henkilöjäljen (makkarajäljen) alkuun ja siitä neiti eteni todella pikkutarkasti eikä yksikään herkku jäänyt maastoon :)  (Kuva by M.Leino)

Palailemme hyväntuulisina henkilöjäljeltä. Wiima keskittyi mukavasti ja teki töitä löytääkseen jok'ikisen namipalan.
(Kuva by M.Leino)

Kahvitellen ja makkarajäljellä meillä vierähtikin sellaiset pari tuntia, jonka jälkeen ryhdyimme ajamaan verijälkiä. Parastahan olisi jos ne saisivat vanheta vaikka yön yli, mutta nyt niin emme voineet tehdä.

Jännäsin miten Wiima verijälkeen suhtautuisi. Jotkut koirat pitävät verijälkeä todella jännittävänä, jopa pelottavana. Jäljestys vaatii myös keskittymistä ja etukäteen arvelin, että suurimmat haasteet Wiiman kanssa olisivat ehkä siinä, että neiti mennä viipottaisi jäljellä edestakaisin.

Mutta en olisi voinut olla enempää väärässä:

 Wiima on tuotu alkumakaukselle. Kuvassa typykkä haistelee jälkiä todella tarkkaan. Minä näytän sormella suuntaa vieressä seisoville kurssilaisille, että mihin suuntaan jälki lähtee ja toivon, että Wiima lähtisi samaan suuntaan. (Kuva by M.Leino)

Vietyäni poronsorkan ja lihapullaherkkurasian ensin loppukaadolle toin Wiiman jäljelle. Wiima kiinnostui oitis ja haisteli hyvän tovin alkumakausta. Sitten se lähti liikkeelle kuin hidastetussa filmissä haistaen jokikistä ruohonkortta ja käpyä, joissa tuoksua oli ja seurasi tekemääni verijälkeä piirun tarkasti. Wiima eteni yllätyksekseni kuin juna verijäljellä, rauhallisesti, täysin keskittyneenä tekemäänsä ja yhtään häiriintymättä vieressä kulkevista muista kurssilaisista. 
Kun pääsimme makaukselle, niin tapahtui sielläkin jotain aivan käsittämätöntä. Olin pudotellut sinne herkkulihapullan paloja kiinnostusasteen nostamiseksi, mutta kävikin niin, että neiti nuuhki itse verijälkeä kuin viimeistä päivää eikä edes koskenut eteensä tulleisiin herkkuihin - jäljen seuraaminen (riistavietti) voitti herkuttelun. En muista milloin Wiima olisi viimeksi kieltäytynyt herkuista.

Wiima haisteli tovin tuota välimakausta ja sen jälkeen se taas suurella varmuudella valitsi oikean suunnan ja lähti seuraamaan jälkeä, kuljettaen meidät suoraan ja epäröimättä jälkeä pitkin "kaadolle".



Mitään apuja tai kannustusta ei Wiima tarvinnut, päinvastoin, neiti työskenteli itsenäisesti ja keskittyneesti. Wiima ei toisaalta tarvinnut jarrutteluakaan, pikkutarkka etenemisvauhtimme ei nimittäin päätä huimannut =)

Kaikki mukana olleet koirat toimivat jäljellä, eikä kukaan esimerkiksi pelännyt verenhajua tai kaadolla olevaa sorkkaa, niin kuin myös joskus voi käydä. Oli hauska nähdä miten eritavalla ja yksilöllisesti koirat toteuttivat tehtäväänsä. Joitakin koiria piti jarrutella, niin kovalla vauhdilla ja innolla eteneminen tapahtui, toinen ensikertalaiskoira oli kovin mietteliäs - seurasi jälkeä, pysähtyi paikalleen katselemaan ja miettimään, taas seurasi jälkeä kunnes taas pysähtyi miettimään. Ja tosiaan Wiiman varmasti etenevä "hidas juna"-tyyli.

Mukana menossa myös Vincent (Villi-Joikhu Sähäkkä Suhari), Niki (Unnimus Annikki) ja Koda (Riihisillan Nousukausi) emäntineen :

 

 Verijälki oli tosi kiva juttu! Ulkoilua, metsäilyä ja liikuntaa haastavissakin maastoissa, sillä verijälkeähän ei vedetä polkuja pitkin. Ja toisaalta, olihan se vähän työlästäkin, mutta silti tuntui että vaivan arvoista. Varmasti vedän jäljen Wiimalle joskus jatkossakin.