lauantai 29. toukokuuta 2021

Kesäkampaus ja Viheriäisten lenkki

Wiima sai taas kesätukkansa viikko sitten. Lapinkoiraahan ei varsinaisesti kuulu trimmata, mutta sen jälkeen kun Wiima steriloitiin, on turkki muuttunut runsaammaksi eikä vaihdu ihan niin hyvin kuin ennen. Ei se ole mahdoton vieläkään ja näen toisinaan lapinkoiria, joilla on luonnostaan samanlainen turkki (tai paksumpi) kuin Wiimalla nyt. 

Viime kesänä kuitenkin huomasin, että turkki vaikutti Wiiman jaksamiseen lämpiminä päivinä ja silloin kiikutinkin sen eka kertaa parturoitavaksi. Siitä jäi niin hyvä kokemus, että päätin tehdä saman joka kesä, ja nyt se hetki sitten koitti. (Linkki viime vuoden postaukseen, jossa pohdin lapinkoiran turkkia enemmälti)


Tuuli tuivertaa uudessa kevyessä turkissa ja nyt se pääsee kutittelemaan ihan iholle asti :)

Kauneushoitolan ohjeet oli suorittaa pohjavillapesu ja sitten turkki on saksittu lyhyeksi, ei ajeltu. Turkkiin jäi vatsaa myöten sen verran pituutta, ettei hyönteiset kiusaa. 

Korona-aikana en päässyt mukaan trimmaajan kotona tapahtuvaan trimmaushetkeen (koiran yksin jättämistä hoitoon pohdin viime vuoden kirjoituksessa, linkki), mutta oli hauska huomata, miten Wiima ilostui trimmaajan nähdessään ja kun jäin parkkipaikalle katsomaan heidän poistumistaan, niin näin, että Wiima oikein veti trimmaajaa hihnan perässä ja ihan oikealle ovelle, vaikka edellisestä kerrasta oli kulunut vuosi!
Wiimahan ei siis yleensä vedä hihnassa ja jos se joskus sen tekee, niin pieni huomautus riittää ja taas mennään nätisti. Mutta trimmaajan ovelle mentiin niin että trimmaajakin joutui juoksemaan😄. Se oli kiva nähdä, viime kokemus vuoden takaa ei voinut olla kovin ikävä :). Trimmaajalle kerroin Wiimaa noutaessani, että Wiiman kanssa ei tarvitse juosta vaan voi pyytää kävelyvauhtia, mutta hän kertoi olevan kivaa, kun asiakas on innoissaan!

Turkki pari päivää ennen kauneussalonkikäyntiä

Alla vielä pari kuvaa lenkin varrelta. Wiiman nosetreenit olivat viimeksi Raision Viheriäisissä ja treenien päätteeksi tein lenkin Viheriäisten kauniissa maisemissa, jotka totta tosiaan ovat vihreitä ja vehreitä. Reittimme kulki pitkälti pitkin Raision ulkoilureittiä Timalipolkua, joka kulkee rantaa pitkin, mutta emme kulkeneet sitä loppuun asti vaan kurvasimme sitten omille teillemme.


PARI SANAA NOSESTA TÄHÄN VÄLIIN
Nose-treenien teema oli maastoetsintä, eli hajujemmat olivat metsäisessä maastossa. Se on Wiimalle haasteellista, kun metsän muutkin hajut on siitä aina niin kiinnostavia. Ja lisäksi olimme kuudesta koirasta viidentenä vuorossa, eli paikalla oli jo paljon koirankin hajuja. Mutta ihmeen hyvin hän etsinnästä suoriutui, vain yksi jemma haetutti itseään eikä Wiima meinannut saada sitä ihan kohdistettua. Jemma sijaitsi isossa risukasassa, jonne ei ihan lähelle päässytkään, mutta koiran pitäisi kertoa, missä haju on voimakkaimmillaan.  Siitäkin kyllä sitten lopulta suoriuduimme.

Teimme kaksi etsintäkierrosta, ja yllä kuvasin toisen kierroksen. Eka kierros oli hauska motivaation nostatusetsintä. Ja se tapahtui niin, että kouluttaja sekä minä ja Wiima seisoimme keskellä metsää. Kouluttaja poimi Wiiman huomion kutsumalla sitä ja sitten heitti hajujemman (metallirasian) eteenpäin noin viiden metrin päähän. Sitten me lähdimme etsimään, mutta ei suoraan, jotta koira ei voisi edetä sinne mihin näki purkin laskeutuvan, vaan joutuisi etsimään. Niin kiersimme pikkulenkin ja lähestyimme putoamispaikkaa eri suunnasta, ja nenän avulla haimme purkin. Tämä oli Wiimasta ihan sairaan kivaa, kuten on tapana sanoa 😃 , ja muori oli aivan liekeissä, joka fiilis jatkui koko treenien ajan vielä seuraavaankin etsintään!


Raision Viheriäinen on nimensä mukainen.



Muori lentää =)



Sen pituinen se.

 

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

SmartDog Pentutesti oli mielenkiintoinen kokemus!

Tihku kävi perjantai-iltana SmartDog Puppy -testissä. Wiimahan on testattu laajalla kognitiotestillä ja myös oppimistestillä, ja tulokset olivat minusta mielenkiintoisia. Minusta maallikkopsykologista 😀 on ylipäätään kiinnostavaa, että koiran kognitiivisia ominaisuuksia, kuten itsehillintä, oppimiskyky, keskittymiskyky, eleiden lukutaito sekä ongelmanratkaisukyky, tutkitaan ja arvioidaan tieteellisin menetelmin standardoidusti.
(HUOM! Tämä postaus sisältää alunperin omat huomioni. Testiraportin tiedot on lisätty tekstiin jälkikäteen ja erottuu kursiivina)


Tihku SmartDog PUPPY -testissä

Koiran kognitiiviset ominaisuudet

Aluetta ei ole tutkittu vielä kovin paljon, mutta seuraavassa joitakin poimintoja kognitiivisten ominaisuuksien ja taitojen merkityksestä:

Opaskoirille tehtyjen kognitiivisten testien perusteella tiedetään, että kognitiiviset ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi opaskoiran valmistumiseen työhönsä. Ongelmanratkaisukyky on mainituista ominaisuuksista erityisen merkittävässä roolissa, ja huonot pisteet ongelmanratkaisutehtävissä ennustavat koiran putoamista kurssilta. 

Itsehillintä on työ- ja harrastuskoiralla tärkeä ominaisuus. Tiedetään esimerkiksi, että jos nostetaan sellaisen koiran virettä, jolla on hyvä itsehillintä, niin koiran suoritus paranee. Mutta jos nostetaan sellaisen koiran virettä, jolla on huonompi itsehillintä, suoritus huononee.

Tiedetään myös, että kognitiiviset taidot periytyvät. Nykykäsityksen mukaan kognitiivisten kykyjen korkeimmat periytyvyysasteet löytyvät itsehillinnästä, ongelmanratkaisukyvystä ja ihmiseen katsomisesta (mahdoton tehtävä -testiosio/yhteistyöhalukkuus). 

Yllä olevat tiedot ovat omista muistiinpanoistani Katriina Tiiran (SmartDog) luennolta Koiran kognitiotutkimuksen hyödyntäminen. Mahdolliset virheet tekstissä johtuvat pelkästään virheistä omissa muistiinpanoissani. 

Koiran kognitiiviset ominaisuudet ovat siis hyvin mielenkiintoinen aihealue ja niillä on vaikutusta siihen, millainen työ- tai harrastuskaveri koira on. Oman koiran kognitiivisten ominaisuuksien tiedostaminen auttaa suunnittelemaan koiran koulutusta ja myös ymmärtämään koulutuksessa törmättäviin haasteisiin, antaen myös työkaluja niiden ratkomiseen. Ominaisuudet voi olla hyvä tiedostaa myös kasvatustoiminnassa, koska ne nykykäsityksen mukaan ainakin osittain periytyvät.

Instagram -kuvakaappaus - Tihku hymyilemässä testaajalle :)

Oli alusta asti selvää, että Tihkukin pääsee testiin, vaikkakin olin ajatellut, että vasta aikuisiällä. Tihkun niin toisenlainen persoona kuin Wiimalla sai minut kuitenkin uteliaaksi selvittämään, että kuka siellä Tihkun nahoissa oikein asuu.
Ajattelin, että hyötyisin tiedoista Tihkua kouluttaessani. Olihan minulla omiakin ajatuksia Tihkun persoonasta arjessa syntynyt, mutta testin kautta arvioiminen tapahtuu huomattavasti luotettavammin ja objektiivisesti. Sekä esiin voi tulla asioita, joita en arjessa edes pysty tai osaa arvioida.   

Tihku pentutestissä

Testi alkoi yleisellä huomioinnilla - Tihku päästettiin testitilassa irti ja testaaja seurasi sen käytöstä. Tarkkaan en vielä tiedä mitä havaintoja hän teki, näen sen sitten testiraportissa, jonka saan parin viikon sisällä testitapahtumasta.
Oman näkemykseni mukaan Tihku tervehti testaajaa iloisesti, sekä tutki testaustilaa aktiivisesti ja itsenäisesti. Rohkeasti myös kiipeili ylös telineille ja tutkia nuuskutteli kaikkea mitä eteen sattui ja tästä testaaja totesi nauraen, että tällaista käytöstä näkee kylläkin yleensä esimerkiksi labbiksilla enemmän kuin vaikkapa juuri lapinkoirilla.

Testiraportti:
Tihku suhtautuu testin alussa vieraaseen ihmiseen ystävällisesti ja avoimesti – koira on avoin ja sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan.
Tihku on aktiivinen testin alussa, ja irti päästessään tutustuu koko huoneeseen pääasiassa kävellen. Aktiivisuusmittarissa olleen häiriön vuoksi Fitbark-aktiivisuutta ei saatu rekisteröityä testin aikana. Koiran käyttäytyminen vastasi keskimääräisen pennun aktiivisuutta testissä.

Ihmisen eleiden tulkinta
Ensimmäisessä testiosuudessa selvitettiin Tihkun taitoja tulkita ihmisen eleitä. Eleiden lukukyky vaihtelee koirilla hyvin paljon ja tällä hetkellä yleinen käsitys on, ettei eleiden lukukykyyn voi koulutuksellisesti juuri vaikuttaa, myöskään koiran iällä ei ole todettu juuri olevan vaikutusta. Ihmisen kanssa työskentelemään jalostettujen rotujen on testeissä todettu olevan keskimääräistä parempia eleiden lukijoita, mutta asian tutkiminen on toki vasta alkutekijöissään.

Eleiden tulkintakyky testi alkoi opettamalla pennulle, että tietystä kukkaruukun näköisestä purkista löytyy aina namipala. Sen jälkeen testaaja otti kaksi samannäköistä purkkia, laittoi namipalan toiseen ja toinen purkki jäi aina tyhjäksi. Hän pyöräytti purkit ja asetti ne eteensä etuoikealle ja etuvasemmalle. Sitten hän eleellä kertoi koiralle, missä purkissa herkku milloinkin on. Sen jälkeen pentu päästettiin noutamaan herkkua ja seurattiin, noudattiko pentu eleen vihjettä vai tutkiko se purkit oman järjestyksensä mukaan. Koiralla voi olla veto hakea nami esimerkiksi aina siitä purkista, josta nami viimeksi löytyi tai lähestyä purkkeja aina samassa järjestyksessä. Käytettyjä eleitä pentutestissä olivat kädellä osoittaminen, ristikkäisellä kädellä osoittaminen sekä katseella osoittaminen (laajassa aikuisiän kognitiotestissä eleitä on pari lisää). 

Tihku luki eleitä erinomaisesti! Se teki käsittääkseni lähes virheettömän suorituksen ja tunnisti kaikki sille näytetyt eleet kerta toisensa jälkeen (kirjoittelen tätä muististani, sillä testiraporttia en ole vielä saanut. Täydennän tekstin raportin tiedoilla kunhan raportti kopsahtaa postiluukkuun).
Tämä testiosuus oli aika pitkä, ja loppua kohden koiralle aavistuksen tylsä. Eleiden lukutaidon lisäksi testiosuus siis kertoi myös koiran keskittymiskyvystä suorittaa tehtävää. Tihku suoritti tehtävän hienosti loppuun asti, vaikka loppua kohden huomasin siinä pieniä kyllästymisen merkkejä. 


Testiraportti (eleiden lukutaito) :
Tihku lukee ihmisen kommunikointia erinomaisesti! Hyvin harva pentu yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa, ja Tihkukin tekee yhden virheen. Testi vaatii myös hyvää keskittymiskykyä, ja koirallasi on myös tämä ominaisuus vahvana.

Itsehillintä/impulsiivisuus
Toisessa testiosiossa tutkittin pennun impulsiivisuutta ja itsehillintää - eli, että kumpaako löytyisi enemmän. Tutkiminen tapahtui niin, että testitilaan asetettiin molemmista päistään auki oleva muovinen lieriö. Pennulle opetettiin, että nami löytyy aina lieriön keskeltä, ja koiran piti poimia nami lieriön sivuaukosta. 
Sen jälkeen lieriötä peittänyt värikalvo poistettiin ja pentu saattoi nähdä lieriöön asetetun namin lieriön läpi. Koira osoittaa itsehillintää jos se edelleen käy poimimassa namin lieriön sivuaukosta juuri oppimallaan tavalla. Jos taas koira alkaa nyt tökkimään läpinäkyvää muovia, jonka takana se näkee namin, on kyseessä impulsiivinen käytös. Tällöin koiralla on vaikea liikkua namista poispäin lieriön sivulle namin saadakseen, näkyvissä olevan namin häiritessä sen ajatuksia.  



Tihku osoitti tässä tehtävässä todella hienoa itsehillintää, josta olin itse asiassa hieman yllättynyt ja hyvin iloinen. Tihku on vauhdikas kaveri, joka näkee ja kuulee kaiken, ja tämä itsehillintä/impulsiivisuus oli yksi asiosta, jota en osannut ollenkaan etukäteen veikata, että millaiset olisivat Tihkun ominaisuudet. 
Olin iloinen nähdessäni, että Tihku pystyi edelleen sujuvasti ajattelemaan, vaikka herkku näkyi sen edessä ja hän kävi poimimassa sen lieriön sivusta. 

Testiraportti:
Tihkulla on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii suurelta osin siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa ensimmäisen yrityksen jälkeen.
Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79 % ja susilla 77 % - Tihkulla tämä oli 70 %.



Itsehillintä/ongelmanratkaisu
Toinen impulsiivisuutta/itsehillintää ja myös ongelmanratkaisukykyä mittaava testi oli V-aitaustesti.
Huoneeseen pystytettiin V-asentoon laitettu kehikko. Nami oli laitettu V-muodon etureunaan ja koira katseli herkkua aidan toiselta puolelta. Tässä seurattiin, että miten nopeasti koira löytää tiensä herkun luokse. Testissa tarkkailtiin nopeuden lisäksi ongelmanratkaisutapaa, koira voi keskittyä ratkomaan tilannetta itsenäisesti tai se voi pyytää ohjaajan apua, tai tietenkin myös vetäytyä tehtävän ääreltä mm turhautumisen seurauksena.
Haastetta tehtävään tuo se, että saadakseen herkun koiran on poistuttava sen luota seinäkkeen kiertämisen ajaksi, tämä vaatii koiralta itsehillintää.


Tihku V-aidalla


Tihkulle ei tässä tehtävässä ollut haastetta vaan homma oli selvää pässinlihaa! Mahtoikohan siltä kulua aikaa noin neljä-viisi sekuntia ehtiä herkulle, kun keskimääräinen aika, joka koirilla tähän kuluu on suurinpiirtein 20-40 sekuntia. 
Käytännössä Tihku lähti samantien kiertämään V-aitausta enempää hämmästelemättä ja meni suoraan herkulle. Sillä oli siis itsehillintää ja ongelmanratkaisukykyä eli hahmotti esteen todella nopeasti. Homman se hoiti taas itsenäisesti apuja kysymättä, mutta eipä siihen apuja tarvittukaan, kun homma oli sille alusta asti täysin selkeä!

Testiraportti:
Tihku ratkaisee tehtävän huippunopeassa ajassa 5 sekunnissa. Koiraa ei häiritse näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärtää nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä.  Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa.



Mahdoton tehtävä havainnollistaa sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutapaa
Tämä tehtäväosio on koiran käytännössä mahdotonta ratkaista ja sen tarkoitus on havainnollistaa koiran ongelmanratkaisutapaa - keskittyykö se työskentelemään itsenäisesti vai pyytääkö se ihmiseltään apua. Apua pyytävä koira ei tarkoita luovuttavaa koiraa, vaan kertoo yhteistyöhon ihmisen kanssa hakeutuvasta koirasta. Molemmat tavat ratkoa ongelma ovat yhtä oikeita, riippuu koiran käyttötarkoituksesta, kumpi tapa on arvostettavampi. Koira voi myös luopua tehtävästä kokonaan ja siirtyä puuhaamaan omiaan.

Tehtävässä laitettiin herkut kippoon ja kansi kiinni niin, ettei koiralla ollut käytännössä mahdollisuutta saada purkkia auki. Tätä ennen oli kuitenkin tehty muutamia kertoja niin, että namit oli purkissa ja opetettu koiralle, että kantta tökkäämällä se pääsee helposti nameihin käsiksi. Sitten laatikko lukittiin ja koiralla on 2 minuutin työskentelyaika, jolloin testaaja ja omistaja ovat passiivisena ja seurataan vain mitä koira valitsee tehdä - yrittääkö se avata laatikkoa, pyytääkö se apua vai luovuttaako se. 



Tihku työskentelee täyttä höökää ja tässä ollaan jo lähellä testin loppumista, eli lähes
2 minuuttia on laatikon kanssa jo aherrettu.


Yhteistyö
Tihku työskenteli tässä tehtävässä täysin itsenäisesti. Se vilkaisi minua ehkä puolen sekunnin ajan, mutta silloinkin taisin liikahtaa paikallani, niin että se ennemmin reagoi hetkeksi häiriöön kuin pyysi apuani - tai niin tulkitsin. Toivottavinta toki olisi, että koiralla olisi halua myös yhteistyöhön ihmisensä kanssa, mutta itsenäinen työskentelytapa on usein pennuilla siten looginen, että historia ihmisen kanssa työskentelyyn on vielä varsin lyhyt.

Tihkulle yhteistyöhalu ei ole siis synnynnäistä, vaan se toivottavasti ja myös uskoakseni oppii yhteistyön edut kunhan ehdimme pidempään yhdessä puuhailla. Uskon, että tämä on lapinkoirille varsin tyypillistä, koska ne keskimäärin ovat itsenäisiä koiria. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, jos ja kun testaan Tihkun vielä aikuisiällä uudelleen, että miten tämä ongelmanratkaisutaktiikka on kehittynyt.

Sinnikkyys
Olin vaikuttunut siitä, että Tihku, 6 kk pikku pentu, työskenteli todella sinnikkäästi ja pontevasti koko kaksiminuuttisen ajan! Se raapi ja puri laatikkoa, tökki sitä edessään niin, että laatikko lähti liikkeelle ja testaajan piti tarkistaa otettaan purkista, jotta testipaikka pysyisi paikallaan. Tihku siis jaksaa sinnikkäästi keskittyä tehtävään, eikä jätä töitä kesken, kunhan tehtävä vaan on sille mielenkiintoinen ja palkitseva. Tämä on erinomainen tieto! 

Testaaja kertoi, ja olin tästä jo aiemminkin kuullut, että  Smart-testien perusteella lapinkoirat ovat muita testattuja rotuja useammin jättäneet tehtävän kesken. Näitä keskeyttäjiä on toki muissakin roduissa, mutta testiin tuoduilla lapinkoirilla siis hieman keskimäärää enemmän.

Koitin tästä luovuttamisasiasta kerran keskustella lapinkoirien FB-palstalla, mutta keskustelu kääntyi enemmän siihen, että lapinkoira on niin fiksu, ettei aherra turhaan, jos se ei tuota tulosta. Minusta tällä mielipiteellä lakaistaan asia vähän maton alle. Itse uskon, että sinnikkyys on etenkin harrastus- ja työkoiralla hyvä ominaisuus ja jo alkuperäisessä työssään lapinkoiran on ollut oltava sinnikäs, joka säässä kuin säässä paimensi porot kotia kohti, oli tilanne mikä hyvänsä. Sinnikkyys on siis hyvä ominaisuus eikä se ole ällin vastakohta, näin ajattelen.

Testiraportti:
Tihku pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän lähes yksinomaan itsenäisesti – pienen hetken koira pyytää apua ihmisiltä (2 % ajasta). Tihku on sinnikäs eikä missään vaiheessa hylkää tehtävää.
Pennuilla on yleensä vähäisempi sinnikkyys työskennellä rasian kimpussa, ja usein pennut lähtevät muualle ennen 2 min ajanjakson päättymistä. Pennut ovat yleensä myös pääosin itsenäisiä työskentelijöitä ja ihmisen kautta työskentely kehittyy iän myötä, mutta ei aina – toiset ovat itsenäisiä myös aikuisena.


Mallioppiminen
Viimenen tehtävä liittyi mallioppimiseen. Testaaja asetti lattialle laitteen, jonka nappulaa painamalla kone sylkäisi herkkuja tarjottimelle.  Pennulle näytettiin muutaman toiston kautta, että mitä nappulaa painamalla namit saa esille ja sen jälkeen kone jätettiin pennun tutkittavaksi. Testissä seurattiin, oliko pentu katsomalla omaksunut, miten herkkuja saadaan koneesta esiin.

Tämä kognitiivinen alue ei ollut Tihkun vahvuuksia. Hän kiersi konetta ja oli siitä hyvin kiinnostunut. Käytti myös tassuaan juuri oikealla tavalla, ja jopa onnistui kerran haromaan tassullaan ihan oikeastakin kohtaa ja namit tippuivat tarjottimelle. Mutta asiat eivät yhdistyneet Tihkun päässä ja tilanne ei toistunut. 

Tihku oli tämän, viimeisen, testiosion kohdalla jo hieman väsynyt, sekin saattoi asiaan vaikuttaa, tai sitten vaan sen kyvyt ovat muissa asioissa :), jää nähtäväksi.

Testiraportti:
Tihku koskettaa namikoneen oikeaa nappulaa - se saattoi ottaa mallia esimerkistä, tai sitten nenä osui oikeaan paikkaan vahingossa. Selkeää mallioppimista ei nähty.

Leluleikki ja aktiivisuus
Testiosio päättyi lelulla leikkimiseen ja hauskanpitoon. En tiedä mitä huomioita testaaja siinä teki, mutta näen sen varmasti testiraportista. Leikkiosiota ei ole kuulunut aikuisen koiran testipakettiin.
Omien havaintojeni mukaan Tihku syttyi oitis leluleikkiin, pontevasti veti ja riuhtoi lelua testaajan kanssa. Saatuaan lelun leikin tuoksinassa itselleen, Tihku vetäytyi lelun kanssa etäämmälle leikkimään, mutta kun testaaja iloisesti kutsui, niin Tihku loikkelehti paikalle yhtä iloisesti lelu suussaan leikkiä jatkamaan.

Testiraportti:
Tihku innostuu heti leikistä ja se leikkii hyvin aktiivisesti. Koira ei halua lopettaa leikkiä, ja se leikkii mielellään sekä yksin että ihmisen kanssa. Leikkiä voi hyvin käyttää Tihkun palkkiona koulutuksessa.

Tihkulla oli aktiivisuusmittari kytkettynä valjaisiin koko testin ajan ja se mittasi Tihkun testin aikana ottamia askelia ja liikettä. Minulla ei ole aavistustakaan mitä mittari näytti testin päätteeksi, sen näen raportista. Sen tiedän, että ennen testiä luulin, että aktiivisuusmittari olisi fyysisen ja vauhdikkaan Tihkun selässä poksahtanut, mutta Tihku keskittyi niin erinomaisesti - näin totesi myös testaaja - että sitä liikettä oli kuin olikin vähemmän kuin olin etukäteen ajatellut.

Testiraportti:
Tihku on aktiivinen testin alussa, ja irti päästessään tutustuu koko huoneeseen pääasiassa kävellen. Aktiivisuusmittarissa olleen häiriön vuoksi Fitbark-aktiivisuutta ei saatu rekisteröityä testin aikana. Koiran käyttäytyminen vastasi keskimääräisen pennun aktiivisuutta testissä.

Summa summarum
Tänään julkaistut tekstit perustuvat omiin havaintoihini testitilanteessa ja tietenkin myös keskusteluihin testaajan kanssa. Tihku osoittautui päteväksi pojaksi testitulosten valossa, kuten olin arvellutkin. Silti oli yllätyksiäkin - Tihkulla keskittyinen harhailee jonkin verran ympäriston ärsykkeissä ja se on varmaan luonnetestitermillä Vilkas (jää nähtäväksi), joten olin tosi iloinen nähdessäni miten hyvin se pystyi testissä keskittymään. Uskon myös, että testissä nähdystä sinnikkyydestä on hyötyä erilaisissa nenänkäyttöharrastuksissa, jos itse osaan kanavoida tekemiset oikein. 
Liitän tähän postaukseen testiraportin kunhan se tulee!

Testiraportti, KOKONAISARVIO:
Tihku on avoin ja ystävällinen koira, joka tutustuu rauhallisesti uuteen tilaan. Koira on testissä hyvin motivoitunut ruuasta, ja se keskittyy tehtäviin hienosti koko testin ajan. Sylinteritestissä Tihku osoittaa kohtuullisen hyvää itsehillintää, ja muissakin tehtävissä se pohtii tehtävien ratkaisuja ennen toimintaa.

Tihku lukee ihmisen eleitä erinomaisesti, ja myös tilaan liittyvä ongelmanratkaisu-tehtävä, V-aita, oli Tihkulle helppo. Tihku on mahdottomassa tehtävässä ehdottomasti enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija, ja koira on myös työssään hyvin sinnikäs!
Tihku painaa namikonetta sosiaalisen oppimisen tehtävässä, mutta osuu nappiin vahingossa eikä myöskään opi tehtävää.

Tihku on innokas leikkijä, ja se leikkii aktiivisesti sekä yksin että ihmisen kanssa. Koira vaihtaa mielellään lelu- ja ruokapalkkioiden välillä, ja niitä kumpaakin kannattaa koulutuksessa hyödyntää. Itsenäisyydestään huolimatta Tihku on hyvin kiinnostunut ihmisen kanssa toimimisesta, ja koiran parhaat vahvuudet testissä ovat eleidenlukukyky ja tilaan liittyvä ongelmanratkaisu.


Sen verran intensiivinen "runsastuntinen" oli tuo testitilanne, että sen jälkeen lähdettiin nollaamaan päätä Turun Aurajoen rannoille Koroisten maisemiin. Sillä reissulla Tihkun tuli myös uitua Aurajoessa, mutta se on taas toinen tarina se :)



lauantai 8. toukokuuta 2021

Onnistunut hajuetsintä ja koirajuoruilua

Tihku-pentu osallistui hajuetsintäkurssille. Kurssilla opeteltiin tunnistamaan koiralle alunperin merkityksetön haju, kongi. Kurssin (Pentujen hajukoulu, Vainuvoima) alkukerrat esitellään tässä aiemmassa (link) postauksessa ja tässä jutussa kerrotaan mitä tapahtui viimeisellä kerralla, viime torstaina.  



Viimeisellä kurssikerralla tehtiin ensin pari ihan nopeaa ja helppoa purkkihaistelua, jotta haju olisi tuoreena nenässä. Tämän jälkeen purkki asetettiin purkkiradalle, jossa "haisevan" purkin lisäksi oli häiriöpurkki, ja taas pari kierrosta tällä tyylillä.

Purkkien jälkeen siirryttiin eteenpäin ja konginpala suljettiin rei'itettyyn metallirasiaan ja taas tehtiin pari tosi helppoa haistelua niin, että metallirasia yksin oli koiran edessä ja koira palkittiin sen haistelusta. 
Tämä oli eka kerta kun konginhajua haisteltiin metallirasiasta, kaikki aiemmat treenit - kotitreenit mukaan lukien - olivat olleet purkkitreenejä. Viimeisen kerran tarkoitus oli kuitenkin suorittaa hajuetsintä, joten kätkemisen kannalta pieni metallirasia oli kätevämpi.

ETSINTÄ
Lopuksi lattialle kasattiin kuvassa näkyvää kamaa ja tötteröiden alle ja laatikkojen joukkoon oli piilotettu kaksi metallirasiaa, joissa oli konginhaju sisällä. Ehdimme tekemään kaksi etsintää, ja Tihkun nenä kävi todella hyvin. Erehdyin kuitenkin itse hieman liikaa ensin ohjaamaan Tihkua oikeaan suuntaan, jotta se saisi nopeasti ensimmäisen onnistumisensa, niin Tihkulta vähän katosi fokus ja hän alkoi odottaa minulta vihjeitä mistä hakea. 
Kouluttaja oli kuitenkin hyvin tilanteen tasalla ja ehdotti, että itse vetäydyn passiiviseksi (kehua sain etsimisestä, mutta en ohjaisi ollenkaan) ja kouluttaja hoitaisi tilanteen, jos Tihku eksyisi etsintäalueelta pois.
Ja niin kävi, että Tihku hienosti nuuskutteli alueen ja löysi molemmat jemmat. Pikkumiehen ekat etsinnät 🥰! Mahtavaa, tästä se lähtee!


Tauolla, odotellaan kun kaveri on radalla.
Hyvää treeniä tämäkin.

Kaikki harjoitukset tauotettiin tarkasti ja etsintää tehtiin hyvin lyhyissä sessioissa kerrallaan. Kurssilla oli kaksi pentua, ja olimme vuorotellen hommissa ja vuorotellen tauolla. 

Taukopaikkana olen käyttänyt häkkiä, mutta tällä kertaa sitä ei ollut meillä mukana, joten rauhoituttiin odottelemaan ihan lattialla näköesteen takana. Rauhoittuminen odotustilanteisiin sujuu nykyisin pennun ikä huomioiden aika hyvin, kun vaan noudatan luomiani rutiineja: Tihku saa nameja kiitokseksi rauhallisesta olosta sekä vihjeenä on rauhallisesti ja venyttäen sanottu "Tässä ollaan".

Vihje "Tässä ollaan" on syntynyt itsestään Wiiman kanssa odotellessa. Aluksi se ei ollut edes mikään vihje, vaan tulin vain sanoneeksi sen, kun jäimme paikallemme. Jossain vaiheessa tajusin, että siitä oli tullut toimiva vihje, joka kertoi Wiimalle, että piti rauhoittua paikalleen, ja otin vihjeen tietoiseen käyttöön. Nyt jatkan samaa "temppua" Tihkulle. 

Kurssin päätteeksi tietenkin taas vähän pentupainia - pojista tuli kurssin myötä varsin hyvät ystävykset  😊.


Kurssi kesti neljä kertaa ja oli hyvin suunniteltu. Asiassa edettiin sopivalla vauhdilla ja minusta oli hyvä ajatus, että itse etsimistäkin oli hyvä ihan ajatuksella harjoitella, se tehtiin namietsinnän avulla. Olin toki namietsintöjä Tihkulle itsekin järjestänyt, esimerkiksi heittämällä nappulat pihamaalle nurmikkoon, mutta en varsinaisesti ollut tullut luoneeksi olosuhteita, jossa sen piti kaivaa tai olla muuten vähän röyhkeä ja tunkea kuonoaan koloihin. Tämä näkyikin ekalla tunnilla, ja seuraavan viikon tarjoilin päivttäin Tihkun yhden aterian pyyhkeen sisältä tai muista röykkiöistä. Ja seuraavan viikon tunnilla olikin eri meno koirassa :).

Olen jo yhden koiran opettanut nenätöihin, Wiiman kanssa aloiteltiin vuonna 2016 (muistaakseni) , kun NW oli vielä aika uutta. Mutta Wiima oli tuolloin aikuinen koira, joka jo tekee tilanteesta erilaisen, enkä muutenkaan ihan muistanut, miten haju tuolloin opetettiin, joten oli tosi hyödyllistä käydä asia uudelleen läpi. Lisäksi laji ja osaaminen on vuosien aikana ehtinyt kehittyä, joten halusin tietenkin kuulla uusimmat teoriat hajujen opettamisesta. 

Wiiman kanssa oli opetteluvaiheessa vähän haasteita myös, se mm. kadotti alkuvaiheessa vähäksi aikaa kokonaan kiinnostuksensa opetettujen hajujen etsintään, kunnes löysi innon uudelleen ja nykyisin rakastaa etsintäpuuhia. Mutta olen ymmärtänyt, että jokin koulutuksessa meni tuolloin pieleen, koska koirahan tekee sitä, mihin se on motivoitunut, ja motivaatio katosi. Tällaisia takapakkeja haluan nyt välttää.


JUORUILUA LENKKIPOLULLA
Kurssitunnin jälkeen ajattelin, että olisi kiva vielä nollata pää ihan vaan kävelemällä ja haistelemalla ojanvieruksia. Suuntasin Aurajoen rannalle ja teimme sen vartta pitkin pienen lenkin. 

Aurajoki ylitetään tällaista junasiltaa pitkin, jossa on kapea väylä jalankulkijoille.
Lautojen välistä näkyy joki ja ristikon takana näkyy pudotus alas. 
Vähän jännäsin, mitä Tihku meinaa tällaisesta paikasta, mutta hän oli muina miehinä.



Reittivalinta olikin ihan super onnistunut, sillä reitin varrella tuli vastaan todella paljon koirakohtaamisia!  Tätä oltiin kaivattu, kun Tihku pakkaa kiihtymään yllättäin näkyviin tulevista koirista. Yleensä hän onnistuu sentään olemaan hiljaa, jos toinenkin koira on hiljaa, mutta annas olla jos vastaantuleva koira haukkuu, niin aukeaa Tihkunkin urut. Haluaisin näitä ohituksia hieman rauhoittaa ja hiljentää ja siihen kaipaan tällaisia spontaanejakin harjoitustilanteita.



Niin mukavasti kävi, että kaikki koirakohtaamiset menivät nyt todella superhienosti! Olin onneni kukkuloilla, että saimme niin paljon onnistumisia "pankkitilille". 
Käytän LAT-systeemiä (juoruilua, linkki) , käytännössä siis kehun jo häiriön näkemisestä. Kun toinen koira tulee näkökenttään, sanon heti palkkasanan ja aloitan herkkutarjoilun, kehun ja juttelen rauhallisesti. Tihku saa siis katsoa toista koiraa ja nauttia herkuista, en vaadi kontaktia. Nyt jo huomaan sellaista edistystä, että Tihku kyllä on oppinut, että koirien näkemisestä seuraa herkkuja. Vielä ei kontakti siirry minuun, vaan hän tuijottaa koiraa, mutta kuono hakeutuu sivulle hakemaan tarjolla olevan herkun, kun alkuvaiheessa herkut piti tarjoilla häiriökoiran suunnasta.
Pikkuhiljaa tämän mentelmän pitäisi rauhoittaa mieltä ja koira alkaa "kertoilla eli juoruilla"näkemistään muista koirista tai häiriöistä. Tämä on toiminut Wiimalla, joten toivon, että toimii myös Tihkulla. Vielä meillä on kuitenkin pitkä matka taivallettavana, mutta tällaisiin kokemuksiin tähtään, kuin tuolla kävelyllä!


Tihku on apinoille sukua ja kova kiipeilemään. Hän halusi mennä haistelemaan kävelyreitin vieressä olevaa pöytäryhmää, ja ennen kuin ehdin edes Kissaa sanoa, niin hän oli jo pöydällä.  Sieltä oli varmaan hyvät näköalat 😀!


Pitihän se hölmöläinen sieltä pöydältä tietysti alas saada, mutta en voinut vastustaa kiusausta näpätä ensin pari kuvaa. Täynnä yllätyksiä tämä höpsönen! 

Tihkua taitaa naurattaa pöydällä seisominen itseäänkin!

Turun Aurajoki.
Jokea kiertää kiva ulkoilureitti!

 

torstai 6. toukokuuta 2021

Kuusi kuukautta ja rintsikkaostoksilla

Pikkumies Tihku Pöppiäinen täyttää tänään 6.5. jo kuusi kuukautta! Aika vierii hurjaa vauhtia! Paljon onnea iloinen, kaikesta onnellinen, vauhdikas, rakas ilopillerimme 💛!


Väri on koko ajan ollut musta tai mustanpuhuva. Vauvakuva on kuvattu sisällä ja se vaikuttaa väreihin. Tihkun turkki on kyllä nyt kasvettuaan vielä aiempaakin mustempi.

Tihkusta on kasvanut kiva pentu ja sen kanssa on helppo liikkua ihmisten ilmoilla. Hänestä on muun muassa kasvanut minulle uusi shoppailukaveri 😀! 

SOVITUSKOPPISEURALAINEN
Eilen lähdin ostoskeskukseen hakemaan Tihkun ruokaa, joka oli loppumaisillaan ja nappasin Tihkun mukaan ostoksille. Ajellessamme ostoskeskukseen muistin, että minulla olikin ollut tarkoitus hakea itselleni myös uudet rintaliivit ja nyt minulla oli sitten pentu mukana, mitä tehdä?!
Päätin rohkeasti koittaa onneani jos pääsisinkin Tihkun kanssa kauppaan. 

Marssin sisään Kappahl-kauppaan katsottuani, että kieltomerkkiä ei ollut. Parin hyllyn takana bongasin myyjän ja vielä varmistin, että saadaanko tulla. Myyjä esitti vaikean kysymyksen, "Osaahan se käyttäytyä?" Taisin sekunnin empiä, mutta sitten vastasin, että "juu, osaa kyllä ja mitä ei osaa, niin opetellaan". Taisi olla myyjä koiraihmisiä, koska sanoi, että juu, se opetteleminenkin on kyllä tärkeää ja viittasi kädellä meidät sisään.



Tihkun kanssa marssittiin suoraan kaupan perälle, josta olin jo bongannut rintsikkahyllyt. Tihkun pyysin istumaan ja namitarjoilulla pylly pysyikin varsin hyvin maassa. Löydettyäni muutaman vaihtoehdon sopivia rintsikoita, siirryimme sovituskoppiin ja siellä sitten sama juttu, pentu pysyi  tyytyväisenä, kun juttelin rauhallisesti ja sujautin tuon tuosta herkun hänen suuhunsa.
Tihku pisti jopa makuulle odottamaan, kun emäntä kekkuloi yläosa kelteisillään. Ajatteli varmaan, että hulluja nuo kaksjalkaiset ja sai mielestään hyvää viihdettä puuskutuksestani.



Kaikki sujui todella kivasti ja kassalla Tihku saikin sitten suuret kehut ja rapsutukset reippaudestaan ja sai kuulla, että "Tosi hienosti käyttäydyit!".

Tämä ei ollut eka kerta kun Tihkendaali oli mukana ostoksilla. Ekan kerran olin Raision Myllyssä joitakin viikkoja sitten ja näin siellä Haltin outletin. Huutelin ovelta, että saako tulla koiran kanssa ja kassan takan oleva mies viittoi meidät sisään, "Tietysti!". 
Tein kierroksen ja näin vaatteita, joita olisin halunnut kokeilla ja ostaa. Ajattelin, että onpa vähän harmi, että on koira just nyt mukana kun en voikaan hankkia mitään - erityisesti himoitsin ulkoiluhousuja, joiden tarpeessa kovasti olin. Mutta sitten mietin, että miksi en voisi ja otin hommaan uuden asenteen. 
Mentiin housuhyllylle, josta poimin parit pöksyt ja sitten kipitettiin sovituskoppiin. Niin kiltisti se Tihkunen sillä reissulla käyttäytyi, että siitä rohkaistuneena päätin tuota rintaliivikeikkaakin sitten kokeilla. 
Ja hankin muuten nuo kuvassa näkyvät Haltin lilanpunaiset housut, ovat olleet todella hyvät.



Minulle koiranpidon yksi supertärkeistä jutuista on, että koira käyttäytyy niin, että sen kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että joutuu miettimään, että osaako koira käyttäytyä. Siksi koitan Tihkuakin viedä kaikenlaisiin kummallisiin tilanteisiin, että se tuntisi olonsa kotoisaksi kaikkialla. 
Vaikuttaa siltä, että tähän asti ollaan hyvällä tiellä tässä asiassa, Tihku on tosi luonteva tällaisissa tilanteissa ja kuuntelee, mitä sille sanotaan 💛. Toivottavasti onnistumme taitojen opettelussa samoja latuja jatkossakin. 

Lisäksi haettiin vielä ostoskeskuksen "kanabaarista" tortillat isäntäväelle iltapalaksi.



Onnea rakas Pöppiäinen!




sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kolikkoetsintää ja hajuntunnistamista - videopostaus

Nenätöitä 🐽 koskee tämäkin postaus. Wiima on harrastanut etsintää jo pitkään ja Tihkua koitan saada samoille poluille. 

Wiiman kanssa harrastetaan noseworkia, etsittävinä hajuina eucalyptus, laakeri ja laventeli - käydään säännöllisesti ohjatuissa treeneissä ja sen lisäksi välillä kaveritreenejä ja sitten tällaisia hömpöttelyjä, kuten tässä jutussa kerrottu kolikkohaku tai joku muu kohde.
Hajuharrastus sai uusia tuulia kun tajusin, että koira yleistää hajuetsinnänkin helposti muihinkin hajuihin. Kun haetutan Wiimalla muita kuin NW-hajuja, annan sille aina lähtöhajun ja sitten vasta piilotan. Lisäksi en pidä kiinni lähetysrutiineista vaan "vain"lähetän Wiiman matkaan. Näin koitan varmistella, että Wiima tietää, mitä pitää etsiä kun ollaan oikealla NW-radalla.

Tihku taas aloittelee nenänkäyttöä opettelemalla tunnistamaan konginhajun. Liikkeelle päästiin pentujen hajukoulussa ja nyt tämä juttu koskee kotona tekemiämme harjoituksia. 

Tämä on siis tällainen videopostaus. Moviiliversiolla tätä blogia katsottaessa filmit eivät valitettavasti  taida näkyä, mutta internetversiossa kylläkin. Filmit ovat youtube-alustalla.


Wiima ja kahden euron kolikko, jota oli määrä etsiä. 
Etsintäalueena oli läheisen koulun sadekatos.



Filmillä on kaksi etsintää.
Toinen varsin nopea ja
toinen melko pitkä, kun Wiima ei oikein saa paikannettua hajulähdettä.
Wiimalle siinä propsit sinnikkyydestä, ei luovuttanut, vaikka oli vähän hankaluuksia.



Tihku harjoittelee tunnistamaan kongin hajun.
Hajukoulun tyylillä lähdin kotonakin opettelemaan purkkisysteemillä:
Pala kongia lasipurkkiin ja kun nenä osuu purkkiin, niin palkataan.
Filmillä edistytäänkin jo hieman, eli otan mukaan toisen purkin ja toiseen purkkiin lopulta myös häiriöesineen, pullonkorkin.

Tihku valitsee kongipurkin häiriöpurkista huolimatta, eli toistaiseksi oikeilla jälillä ollaan :) ! Jee!