Sananen koiran luopumiskäytöksestä ja juoruiluakin

Sujuva luopumiskäytös koiralla helpottaa arkea hyvin paljon! Luopumiskäytöstä tarvitaan ohitustilanteissa ja vaikka tilanteessa kun koirasi löytää jonkun sen mielestä ihanan herkun, mutta jonka syömisestä itse olet eri mieltä. Miten nämä asiat teillä onnistuu? Mestarin ottein vai pitäisikö vielä vähän harjoitella?

Tässä kirjoituksessa kuvaan meidän tilannettamme luopumistaitojen osalta ja miten olemme taitoja harjoitelleet. Kuvituksena jutussa on pääosin lenkkikuvia lokakuisista maisemista =).

Lokakuisen ulkoilulenkin varrelta.
Kuvituskuva :) tässä kuvassa ei ole luopumisaiheita.

Olen viime aikoina ollut aika iloinen huomattuani, että Wiiman luopumiskäytös toimii varsin hyvin - sitä on testattu, jopa aika haastavissakin tilanteissa. Kuten vaikkapa kissatilanteissa! Asumme omakotitaloalueella, jossa monella naapurilla on ulkona juoksevia kissoja (kissojen kannalta surullista ja koiranomistajan kannalta ärsyttävää, murr). Omalle kotipihalle tai aidan taakse tulevat kissat saavat  Wiimalta kyllä edelleen selkeän mielipiteen. Kun taas kotoa kauempana nähdyistä kissoista Wiima nykyisin omaehtoisesti "luopuu" ja sen sijaan kertoo niistä minulle: "Kato mamma, tuolla on kissa". 

Serkkuni Molla-kissa.
Wiima olisi kauhuissaan, jos kuulisi kirjurin liittävän kissakuvia hänen sivulleen!

Kissoja vielä kovempi testi koettiin kesällä kauriin kanssa. Se tapahtuma oikeastaan vasta sai minut ajattelemaan, että vitsit miten hienoa, että tämä toimii näin hyvin! Tuo tapahtuma ja sen jälkeiset ajatukseni myös saivat minut kirjoittamaan tämän postauksen.
Lähdin nimittäin eräänä kesäiltana mökkisaaressa Wiiman kanssa lyhyelle iltapissilenkille kytkemättä sitä. En myöskään jonkun älyväläyksen tai luultavasti laiskuuteni vuoksi ottanut mukaan hihnaa, enkä muitakaan apuvälineitä kuten edes palkkanameja. Ja ihan hyvinhän se sujuikin, yhteistuumin kuljettiin - Wiima vähän edellä tai takana nuuskimaan jäätyään, mutta mukana kuitenkin.
Matkan varrella aloin kuitenkin vähän harmitella hihnan unohtamista - minulla ei ollut hinkua antaa koiran hävitä saaren metsiin myöhään illalla.

Kauris tuli esiin nuolen osoittamasta paikasta. Minä tietenkin moderniin tapaan ensin näppäsin kännykällä ja vasta sitten aloin kutsua koiraa :D ! Wiima Pörröpöksy jo laukkaamassa kauriin perään.

Kunnes ihan vain pienen matkan päässä edestämme ryntäsi pellolta tiellemme eteen metsäkauris!
Ensin kuului ryskettä ja Wiima pysähtyi hetkeksi äänen kuultuaan (eka kuva yllä) ja lähti sitten laukkaamaan kauriin perään (toka kuva yllä).  Nykyajan tyyliin, eka ajatukseni oli näpätä kuva. Toinen ajatus oli "Perskule, koira lähti!".
Sadattelin mielessäni, enkä uskonut sillä vaikutusta laukkaavaan koiraan olevan, mutta ryhdyin kuitenkin huutelemaan Wiimaa ja "jätä"-käskyä.
Ja mitä tapahtui - Wiima pysähtyi, katsoi kun kauris meni menojaan ja palasi luokseni. Uskomatonta! Minulla ei ollut mitään millä palkata Wiimaa mahtavasta luopumisesta ja luoksetulosta, mutta koitin paikata palkan puutetta käpyjä ja keppejä heittelemällä ja hihkuin ilosta. Luulen, että tein ihan hyvää työtä, niin iloisena se Wiima syöksähteli käpyjen perässä :) !

Vieläkin kukkii päivänkakkarat vaikka ollaan lokakuussa!

No, ei ihan kaikki luopumistilanteet meilläkään aina ihan näin auvoisesti mene, vaikka sellainen käsitys voi tekstistä syntyä😅. Haasteita on edelleen. Mutta useimmissa tilanteissa Wiima toimii luopumisen kannalta nykyisin varsin mallikkaasti. 
Koiraohitukset ovat sellaisia, joissa minun edelleen pitää keskittyä ja käyttää vihjesanaa, jotta homma sujuisi fiksusti. Jos joudumme yllättävään koirakohtaamiseen, niin Wiimalta pääsee satavarmasti äänimerkki - etenkin, jos vastaantuleva koira on keskikokoinen tai isompi. Ei Wiima mitään kauheaa kohtausta järjestä, mutta luopumisen vahvistamisella pyrin siihen, että päästäisiin ohi ilman ääniefektejä ja muutenkin sitä, että Wiiman tarvitsisi koirakohtaamisissa jännittyä. Vireellä on koirakohtaamisissa suuri merkitys - jos vireet on korkealla, niin onnistuminen on vaikeampaa.

Lisäksi ulkona maasta löytyvät herkut antavat haastetta. Wiima kyllä luopuu niistä käskyn kuultuaan, mutta usein liian hitaasti. Tässäkin meillä on siis edelleen harjoiteltavaa. 

Paraisilla on komeat lenkkimaisemat!

Miten ollaan harjoiteltu?

Ollaan harjoiteltu Wiiman kanssa luopumista kahdella tavalla. Toisaalta vihjeen kanssa, ja toisaalta vastaehdollistamalla. Jälkimmäisen menetelmän tällainen ekan koiran omistaja kuin minä tajusin vasta kun Wiima oli aikuisikäinen, luopumisvihje on ollut mukana pidempään. Varsinaisia treenejä en ole näistä järjestänyt pitkään aikaan (luopumisvihjettä olen toki harjoitellut ihan järjestelmällisesti aikanaan kun sitä jollain kurssilla opeteltiin, vastaehdollistamisen olen vain "sulauttanut" arkeen) vaan ne elävät arjessa mukana ja vahvistuvat toivottavasti arjen haasteissa. Varmasti saisi taitoihin vielä lisäpotkua jos minulla olisi ollut viitseliäisyyttä järjestää treenitilanteita. 

Jätä

"Jätä" on meillä luopumisen vihjesana ja sen aikanaan valitsin ehkä tavalliseman "irti"-sanan sijaan, koska Irti! tulee helpommin sanottua negatiivisväritteisesti ja myös kasvojen muoto voi muuttua vähän kiukkuiseksi. 
Koitapa itse ja sano sanat Jätä ja Irti peräkkäin niin ystävällisesti kuin pystyt, niin Jätä-sana kuulostaa aina astetta ystävällisemmältä. Tai näin ainakin minulla. 

Jätä-käskyä voit harjoitella vaikka niin, että aseta herkkupala koiran lähelle ja kytke koira siten, ettei se ihan yllä herkkupalaan - voit vaikka seistä hihnan päällä. Varaa kiitosnami myös käteesi tai treenitaskuun (älä pidä esillä) ja kun koira vähänkin luopuu näkyvillään olevasta herkusta, niin sillä hetkellä sano kehusana ja anna sille palkka omasta kädestäsi. Voit pitää kriteerin ihan alussa väljänä - palkkaa heti kun koira ylipäätään kääntää katseensa pois herkusta, mutta kiristä kriteeriä pian, siihen, että koira katsoo nimenomaan sinua - ottaa kontaktia. Kannattaa myös pitää huoli siitä, että itse tarjoamasi herkku on astetta parempi kuin tarjolla ollut, jolloin oppi on, että sinulta saa parhaat herkut.
Toista tätä muutaman kerran ja lisää sitten mukaan vihjesana "Jätä!" kun koira hoksaa mistä on kyse ja kääntää katseensa sinuun.

Jos et ole luopumista koiran kanssa ollenkaan harjoitellut, niin hyvä ensiharjoitus on myös kontaktiharjoitus, jossa otat namin molempiin käsiisi. Laskeudu polvillesi koiran tasolle. Toinen käsi esiin ja toinen selän taakse piiloon. Koirasi luultavasti kiinnostuu kädessäsi esillä olevasta namista, mutta älä anna koiran syödä sitä vaan sulje käsi nyrkkiin aina kun koiran kuono lähestyy. Pentu voi käyttää vähän hampaitakin, mutta koita kestää 😊 . Kun koira sitten katsahtaakin sinuun niin heti palkkasana sekä anna palkka selkäsi takana olevasta kädestä. 

Ja sitten toista harjoitus. Selän taakse olevaan käteen uusi palkkanami ja taas kun koirasi luopuu esillä olevasta namista ja katsoo sinua, palkka tulee takaa. Kiinnitä huomiota siihen, että kehusana tulee oikea-aikaisesti juuri koiran katsoessa sinua ja toisaalta suositan tässäkin harjoituksessa varaamaan astetta paremmat namit siihen käteen josta syötät koiraa. 

Näin koirasi oppii jättämään houkutuksen vihjeestä, koska sinulta saa paremmat herkut. Tätä on syytä vahvistaa arkisissa tilanteissa koko elämän ajan, jotta asia pysyy muistissa ja koiran motivaatio luopumiseen säilyy - koirahan ei muuten kovin mielellään luovu löytämästään herkusta.

Juoruilu eli skvallerträning

Edellä kerrotun luopumisvihjeen lisäksi olen tullut harrastaneeksi niin sanottua juoruilua. Se lähti liikkeelle yhdeltä Control Unleashed -luennolta, jolle otin osaa. Siinä koin oivalluksen, että koiraa voikin palkita siitä, kun se näkee ärsykkeen (toisen koiran, kissan, peuran, jne) ilman, että se voimistaa vetoa ärsykettä kohti vaan toimii toisinpäin. Lueskelin sitten vielä kirjoituksia netissä ja löysin ruotsalaisilta sivuilta menetelmän nimeltä Skvallerträning eli juoruiluharjoittelu.
Tässä on kyse siitä, että koiran näkemä ärsyke muodostuu vihjeeksi kontaktinottoon: koira "juoruaa" ärsykkeestä ihmiselleen, näin ärsykkeen vetovoima katkeaa ja sen sijaan syntyy kontakti koiran ja ohjaajan välille. Esimerkiksi: koira näkee kissan, mutta kääntyykin pois kissasta kertomaan siitä ihmiselleen ja "juoruaa", että Kato, tuolla on kissa! 

Omaksuin tämän mallin meidän arkeen. En ole järjestänyt mitään treenejä tai sen kummempaa, mutta ihan arkisissa tilanteissa kun Wiima näki ärsykkeen, kuten sen kissan, aloin palkata kissan näkemisestä. Siis en vasta siitä, että Wiima ottaisi kontaktia vaan jo ennen, ärsykkeen näkemisestä. 
Ja tämä on pikkuhiljaa muotoutunut sellaiseksi lähes itsestään, että Wiima kertoo häiriöistä minulle, ennen kuin edes ehdin kehumaan häiriön näkemisestä - se on siis oppinut juoruilemaan :) . Ei haittaa vaikka kontakti olisi nopea ja Wiima jatkaa kissan katsomista, kehun ja palkkaan edelleen, kissan suuntaan jos mahdollista.

Tämä on ollut hyvä tapa ja olen nähnyt selkeän muutoksen Wiimassa tämän myötä. Ulkoilusta on tullut vuorovaikutteista, kun Wiima kertoilee näkemistään asioista. Wiima oli jo aikuinen, siis ehkä 5 tai 6 vuotias, kun omaksuin menetelmän. Ja nyt se on kahdeksanvuotias. Ollaan päästy ihan hyviin tuloksiin, mutta josjakun ikinä perheeseen tulee pentu, niin tämä on malli, jolla aion pennun kanssa kohdata maailman.

Juoruharjoittelu pohjautuu Leslie McDevittin Control Unleashed/LAT-menetelmään (Look at that), mutta en ole siitä riittävästi lukenut, että voisin kommentoida onko juoruharjoittelu (skvallerträning) täysin identtistä vai joltain osin poikkeavaa.

Paraisten koirauimaranta on merkitty punaisin aidoin.

Semmoisia ajatuksia luopumisen tärkeistä taidoista sekä somistuksena lokakuisia maisemakuvia.

Syksy on ollut mahtava - vain muutama sadepäivä ja muuten aurinkoisia ulkoilukelejä! Näin ainakin täällä maan lounaiskolkassa.