Näytetään tekstit, joissa on tunniste haukku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haukku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Puuhapäivä ja Onko lapinkoira räksyttäjä, mukamas?

Tihkunen täytti 11 viikkoa 22.11. ja sai itselleen synttärilahjaksi puuhapäivän. Ilmoitin nimittäin Tihkun koirakoulun järjestämään Puuhamaahan, jota mainostettiin seuraavasti:
"Puuhamaa -tunnilla halli muuntautuu nimensä mukaisesti puuhamaaksi! Koirille on tarjolla paljon erilaisia virikkeitä, joiden maailmaan ne pääsevät tutustumaan. Puuhamaan jälkeen koira on varmasti väsynyt ja onnellinen. Puuhamaa sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta, puuhamaa on myös oiva tapa tulla tutustumaan halliin!"

Käytännössä halli oli jaettu kahteen osaan ja molemmilla puolilla oli erilaisia ruuanetsintäpelejä - kohteita joihin oli piilotettu ruokaa ja koira sai kulkea kohteissa itsenäisesti ja hakea namipaloja. Toisella puolella oli enemmän älliä ja miettimistä korostavia tehtäviä ja toisella puolella erilaisia alustoja - nenän käyttöä tarvittiin molemmilla puolilla :).

Tihku oli oikein reipas ja haki nameja häntä heiluen. Niin reipas, että ohjaajakin totesi, että tällä pennulla ei näytä olevan minkäänlaisia alustapelkoja. Erikoisin alusta oli potkulautatyyppinen teline, joka lähti liikkeelle, kun Tihkun etutassut olivat telineellä ja takatassut lattialla. Eipä hän ollut moksiskaan, kulki vaan takajaloillaan perässä ja sitten kiipesi kyytiin. Aika rohkeaa!


Pikku filmi puuhahommista.
(filmi ei välttämättä aukea/näy mobiilissa)



Tihku innostui rullalautailemaan, mutta kuvassa oleva ruokalabyrintti ei vielä sopinut Tihkulle - kieli ei yllä pohjaan asti. Sellainen on meillä kotonakin, mutta Tihkulaisen osalta se vielä odottelee pikkuvesselin kasvamista.


Kuono syvällä purkissa, onneksi lähti irti :) !


Haukkuuko lapinkoirat koko ajan?

Ohjaaja, joka veti tunnin, oli itselleni ennestään tuntematon. Hän ryhtyi viriketunnin edetessä pohtimaan Tihkuun liittyen, että onpas se ollut hiljaa - "Osaako se ollenkaan haukkua, kun ei ole vielä kuulunut mitään?" 

Vastasin, että kaipa se osaa jo haukkua, mutta, ettei se sitä "taitoaan" juurikaan vielä käytä, vaan on aika hiljainen pentu. Ohjaaja vastasi siihen, että outoa, kun hän vetää pentukursseja ja siellä on ollut lapinkoiria ja ne ovat haukkuneet tunneilla jo pentuikäisinä, niin, että tuli kiinnittäneeksi huomiota, miten hiljainen Tihku oli.
Ohjaaja siis käytännössä yritti kertoa, minulle, että kokemuksensa lapinkoirista, siis pennuistakin, on sellainen, että ne haukkua räköttävät koko ajan, mutta hän ei diplomaattisesti muotoillut asiaa ihan näin.

Kerroin, että tämä on haukullaan paimentava poropaimen, ja työssään niiden kuuluukin käyttää haukkua. Mutta lapinkoiran ei kuulu olla tyhjän räksyttäjä, vaan haukahdella silloin kun on asiaa.
Kerroin vielä, että minulla on kotona aikuinen lapinkoira, joka on samanlainen - ei sekään tyhjää räksytä; pihaansa vahtii ja häätää ohikulkevat kissat ja koirat, leikkiessään käyttää haukkua ja saattaa jotain asiaa viestiessään haukahtaa asiasta, mutta haukku ei jää mitenkään päälle. En esimerkiksi joudu pelkäämään, että Wiima alkaisi ylenpalttisesti haukkua kun olemme sen kanssa jossain yleisillä paikoilla tai vaikka treeneissä. Tai koiraohituksissa se saattaa haukahtaa (joo, riippuu ohitettavasta koirasta ja tahtoisin senkin haukun pois, mutten ole ihan onnistunut), mutta haukku ei jää päälle.
- Ohjaaja vaikutti selvästi yllättyneeltä näistä "hiljaisista" lapinkoiristani.


Osaa se Wiimakin haukkua 😁 ....

Onko siis niin, että valtaosa suomenlapinkoirista on niin haukkuvaisia, että pentukurssillakin erottuvat haukkunsa vuoksi? Minäkin muistan joskus lenkeillä kohdanneeni sellaisia lappalaisia, jotka haukkuvat ihan tauotta kohtaamisen ajan, mutta lapinkoirat, jotka itse tunnen - ja tunnen aika monta, eivät ole sellaisia yksikään. 

Mistä se jatkuva haukku sitten kertoo? En tiedä, mutta veikkaan, että huonot hermot liittyvät asiaan. Jalostusvalinnoissa on paljon mietittävää, enkä ollenkaan edes esitä, että ymmärtäisin siitä paljonkaan, mutta tulee mieleen, että itse jättäisin jatkuvasti räksyttävän koiran jalostusvalintojeni ulkopuolelle. Pennun ostajana kannattaa katsoa vanhempien ominaisuuksia ja itse jättäisin tällaisten vanhempien pennun ostamatta.

... ,mutta yleensä hän kylläkin tyytyy hymyilemään <3

Tulipa ikävä fiilis siitä, että lapinkoirasta tulee ihmisille mieleen sietämätön räksyttäjä. Ikävä fiilis ei siis tullut ohjaajan kommentista, vaan siitä, miten lapinkoira hänen mielessään profiloituu.
Toivon, että kaikki kasvattajat tuntisivat vastuunsa, mutta kun on kyseessä Suomen neljänneksi suosituin rotu niin kaikenlaista kasvattajaa mahtuu mukaan - kaikilla ei laatu mene määrän edelle, valitettavasti.

Miten sinä koet asian - tunnetko sinä räksyttäviä lapinkoiria vai oletko tavannut enemmän sellaisia, joiden äänenkäyttö on hallittavissa? 


maanantai 10. joulukuuta 2012

"Mitäs nyt", ihmetteli Wiima

Pidin tänään vapaapäivän ja se olikin ihan parhautta ehtiä tekemään parintunnin lenkki Wiiman kanssa keskellä kirkasta arkipäivää. No, ei nyt niin kirkasta ollut, mutta ihan mukiinmenevä keli. Parasta mielen ja kehon huoltoa!

Lenkin varrella törmäsin uuteen puoleen Wiimasta. Nimittäin Wiima edelleen 7 kk:n ikäisenä rakastaa kaikkia ihmisiä, ei se hihnassa ollessaan syöksyile ohikulkijoita tervehtimään enää, mutta jos joku alkaa sille puhua tai leperrellä, niin takuulla on pimu salamana paijausta vastaanottamassa - olipa sitten kyseessä nuori tai vanha, mies tai nainen, tumma, vaalea, Wiimalle kaikki käy :)

Tänään Wiima tapasi eka kertaa ihmisen jota sen ei tehnytkään mieli tervehtiä. Törmäsimme reitillämme kaupunkimme keskustassa ns laitapuolen kulkijaan, joka lemusi viinalta ja poltteli tupakkaa meitä vastaan tullessaan. Kulkija huomasi Wiiman meidän seisoessamme näyteikkunaostoksilla ja alkoi puhutella sitä. "Haluatkos koira tupakkaa, maistuisikos tupakka", laitapuolen kulkija alkoi kysellä, varsin matalalla ja möreällä äänellä muuten, yhtään mitenkään lepertelemättä pentukoiralle - päinvastoin varsin ilmeettömänä ja tiukin leukaperin. Pysytteli kuitenkin parin askelen päässä mitenkään edes yrittämättä kumartua Wiiman puoleen.

Wiima ei reagoinut kuten kaikkina siihen astisen elämänsä aiempina kertoina, eli ei tällä kertaa hyppelehtinyt puhuttelijansa luokse - ei, nyt se istui paikallaan hievahtamatta. Se katsoi minuun ja se katsoi mieheen ja sitten taas minuun ja sitten mieheen ja sitten se mieheen katsoen sanoi kerran , että "vuh". Se näytti tajuavan että tässä miehessä ei kaikki ollut ihan sillä lailla kunnossa kuin se oli tottunut, vaikka tilanne ei ollutkaan mitenkään erityisen uhkaava, niin kuin minä sen koin - tosin mies oli koko ajan tiukassa silmäkontaktissa Wiimaan, joten se saattoi kokea tilanteen siksi uhkaavampana kuin se olikaan.

Minulla ei ollut syytä tai haluja jäädä miehen kanssa juttelemaan aiheesta haluaisiko koirani mahdollisesti tupakkaa vai ei, kunhan vain totesin arvelevani, ettei se todennäköisesti haluaisi ja niin me jatkoimme matkaa.

Mutta jäin miettimään Wiiman käytöstä jälkikäteen. En ole kokemattomuuttani mikään suuri koirakäytöksen asiantuntuja, mutta pidin kovasti siitä mitä Wiiman käytöksestä näin.
Ensiksikin oli tosi hienoa, että se otti uudessa tilanteessa kontaktia minuun, ikään kuin kysyen, että mitäs mamma nyt pitäisi tehdä ja onko tuo vaarallinen. Eikä se myöskään vilahtanut peloissaan jalkojeni väliin piiloon niin kuin pelkäävä koira kai olisi tehnyt, vaikka se ihan ilmiselvästi koki tilanteen epämiellyttäväksi vaan tosiaan istua kökötti paikallaan odottaen viestiäni minua vilkuilemalla siitä, miten tilanne hoidellaan. Olen vain hyvin harvoin kuullut Wiiman vahtihaukun (taikka itse asiassa haukahduksen, sillä se lausuu vahtihaukahduksen vain kertaalleen), onhan se vielä vasta pentukin, mutta tuo haukahdus ei ollut ihan niin syvällä rintaäänellä kuin siltä tähän mennessä kuulemani vahtihaukahdukset, vaan pikemminkin vähän kysyvän sävyinen haukku.

Olisi kauhean hauska tietää mitä tuo Wiiman käytös tilanteessa merkitsisi kokeneemmalle koirien tarkkailijalle, voiko siitä päätellä jotain sen hermorakenteesta, toimintakyvystä - tai sen puutteesta mahdollisesti?! En tiedä. Mutta toivon sen tietysti ennakoivan, että pimulle on kasvamassa hyvät hermot ja ettei se isona plikkana pienestä hätkähtelisi - nähtäväksi jää :)


Tuo mainitsemani vahtihaukku muuten, se kuultiin viimeksi joitakin viikkoja sitten sellaisessa vähän koomisessa tilanteessa, kun isäntä oli jättänyt märät saappaansa toiletin lattialle kuivumaan ja toiletin oven vähän auki. Wiima kulki raollaan olevan vessan oven ohi ja jähmettyi kiveksi. Se tuijotti ovenraosta vessaan ja sitten kuului yksi erittäin matalaääninen 'Vuh'. Isäntä oli seurannut tilannetta 'livenä' lähistöllä, ihmetteli että mitä siellä vessassa saattoi olla ja meni Wiiman kanssa katsomaan. Ennen kuin vessan ovi oli ehditty kokonaan saada auki, niin isännällä leikkasi - hänen jättämänsä saappaat olivat pimeässä toiletin murkassa juuri sopivasti siten, että niiden kantapään kohdalle teipatut heijasteet kiiluivat valon sopivasti osuessa kuin kaksi silmää pimeässä vessassa. Emme tiedä tulkitsiko Wiima ne kiiluviksi silmiksi vai olivatko ne vaan uusi merkillinen elementti, mutta joka tapauksessa Wiiman mielestä niille piti kertoa ettei meille ole tulemista kuin hyvin aikein ja lausui 'silmäparille' syvä-äänisen vahtihaukahduksen rintaäänellään.
Wiima on aika hiljainen lapinkoira, ääniä sillä kyllä on, mutta ne ovat voimakkuudeltaan aika hiljaisia - haukkuääntä se käyttää varsin harvoin.

Tällaisissa maisemissa vapaapäivän lenkkimme muun muassa kulki, eli kaupunkia halkovan kirkkosalmen varrelta:


Ja tässä alla vielä isännän ottama kuva Wiimasta vartiopaikallaan - tätä aitaa vasten se usein nousee katselemaan, kun joku kiinnostava kulkee kauempana olevan varsinaisen piha-aitamme ohi. Tässä se onnistui tupsauttamaan lumipesut alla seisovan isännän naamaan nostaessaan tassunsa lumiselle kaiteelle :)