Wiiman takajalat pettää! - eläinlääkärillä

Viime aikoina olen saanut huomata, ettei tule vanhuus yksin, kun kohta 12-vuotiaan Wiiman kroppa on alkanut vähän reistailla. Olin lenkillä Wiiman ja Tihkun kanssa torstaina 14.9. iltapäivällä. Lenkki taisi olla noin tunnin mittainen, mutta melko leppoisaa vauhtia ja taisin näpsiä kuviakin, eli mitään hirmuvauhdikasta lenkkiä emme tehneet.

Kun lopuksi saavuimme takaisin autolle, niin Tihku loikkasi autoon ja huomautin Wiimalle olevan hänen vuoronsa. Sitten ällistyksekseni näin, että Wiima oli maassa vähän kuin sammakko, takajalat eivät liikkuneet. Siis vaikka juuri olimme tehneet ulkoilulenkin ilman mitään ongelmia.
Wiima ei mitenkään uikuttanut kivusta, eikä itse asiassa sanonut mitään, mutta sen silmät olivat kauhusta selällään, häntä varmasti pelotti, mitä on tapahtumassa.

Nostin Wiiman varovasti autoon, jonne hän jäi juuri siinä asennossa, kuin hänet asetin. Matkalta soittelin isännälle kotiin, että tulisi pihalle vastaan - hätätapaus!

Kotiin päästessämme isäntä nosti Wiiman ulos. Tuli mieleen, että olisi hyvä ymmärtää tilannetta hieman paremmin ja ehdotin, ettei isäntä kuitenkaan kantaisi Wiimaa sisään asti, vaan laskisi pihalla maahan, jotta näemme, pääseekö Wiima ylipäätään liikkeelle. 
Näin tehtiin, ja maahan päästyään Wiima kyllä pääsi liikkeelle, mutta selkä köyryssä ja takajalat kyykyssä, ja oli selvästi hätäinen tilastaan. Koppasimme hänet takaisin syliin ja veimme sisään.

Potilas Wimpelsson, 11 ja puoli vuotta elettyä elämää!

Voi herranjestas sentään! Ihan ensin ajattelin, että kipua on helpotettava! Minulla oli Carprodyliä kaapissa, josta annoin Wiimalle annoksen. Sitten soitin päivystykseen, ja he olivat oireet kuultuaan samaa mieltä, että kannattaisi käydä näyttäytymässä. Niinpä Wiima taas auton kyytiin, ja isännän kanssa molemmat tälläsimme itsemme autoon, minä takapenkille Wiimaa pitelemään, ja menoksi.

Niin hyvin kävi, ja isoksi helpotuksekseni, että päivystykseen päästyämme Wiima käveli taas. Hoitaja tutki hänet - taivutteli jalat ja paineli selän ja nikamat, eikä löytänyt mitään selkeää syytä tapahtuneeseen. Päätin sitten tehdä niin, että lähtisimme päivystysjonosta kotiin, vaikkei lääkäriä vielä oltukaan tavattu ja varasin ortopedin vastaanottoajan seuraavalle viikolle.

Kotiin päästyämme ja seuraavina päivinä Wiima oli taas entisensä. Kiipesi kotona päivittäin yläkerran portaat toimistooni etäpäivänmaskotiksi ja ulkona pihalla haastoi Tihkua leikkiin - takaa-ajoa ja pystypainia, kaikki sujui ongelmitta, sohvalle hyppääminenkin. Vein Wiimaa päivittäin jopa pienille lenkeille.

Melkein meinasin perua ortopedin, mutta sitten yhtenä iltana kun juuri olin iltaruokia tarjoilemassa, tilanne toistui. Taas oli Wiiman takajaloista voima pois. Hän kyllä pääsi liikkumaan, mutta liikkui taas selkä köyryssä ja  jalat koukussa, ja pyrki enimmäkseen eteeni istumaan, lähelle. Tein kuitenkin vielä yhden testin - laitoin Wiiman ruuan esiin tarjolle, jotta näkisin syökö hän vai ei. Jos ei syö, niin sattuu todella. 
Niin meni Wiima syömään ruokansa, kuitenkin takajalat hieman vapisivat toimituksen aikana. 
Tästä kaikesta näkemästäni päättelin, että tilanne ei ilmeisesti ole Wiimalle ainakaan ihan hirveän kivulias, vaikka toki siihen silti voi jonkinlaista kipua liittyä. 

Puuttuvat refleksit

Koitti vastaanottopäivä (21.9. itselle muistiin) ja ajelimme taas eläinlääkärille, ortopedi Mikael Granholmin asiakkaiksi. Wiima nostettiin tutkimuspöydälle. Tutkittiin jalat ja selkä, ei mitään kipukohtia tai muita havaintoja.
Kunnes Granholm haki pienen vasaran ja kopautteli sillä Wiiman polviin. Ei refleksejä! Ei kerta kaikkiaan mitään refleksiä oikeassa jalassa, vasemmassa jalassa hyvin, hyvin pieni.

Tällöin Granholm esitti arvelunaan ongelman syyksi selkäytimessä kulkevan hermon, joka alaselässä jakautuu jalkoihin - kyse olisi luultavasti tuon hermon pinteestä. 

Wiima röntgattiin, selän, lonkkien ja polvien alueelta. Hyviä uutisia saatiin - Granholmin mielestä harvoin näkee noin hyvässä kunnossa olevaa luustoa Wiiman ikäiseltä koiralta, ei kerta kaikkiaan mitään viitettä nivelrikosta tai nivelien löysyyksistä. Sehän oli hieno uutinen!

Alaselästä löytyi kuitenkin pieni madaltuma onkalossa, jossa selkäydin kulkee ja Granholm arveli, että se saattaa aiheuttaa tuon puristustilan.

Tarkempaa tietoa röntgen ai antanut, joten avoimeksi jäi, onko kyse ahtaasta onkalosta. Muita vaihtoehtoja ovat kasvain tai verenkierronhäiriö, jolla olisi paras ennuste, eli tilanne voisi olla ohimenevä. 

Kun Wiima löytää lenkillä vilpoista ruohoa, heittäytyy hän aina selälleen piehtaroimaan..
Onni elää hetkissä.

Nyt elelemme päivä, viikko, kuukausi kerrallaan ja seurailemme tilannetta. Pelottavaa - tämä saa minut ymmärtämään, että emme olekaan yhdessä ikuisesti. Wiima, minun sielunpuolikkaani 🧡.
Mitään leikkauksia Wiimalle ei enää kohta 12-vuotiaana tehdä. Toivon kuitenkin täydestä sydämestäni, että kyseessä on ohimenevä tila, ja saamme jättää nämä ajatukset taaksemme. Tuon ruokailusession, josta edellä kerroin, jälkeen ei tilanne vielä ole toistunut ja Wiima on ollut oma riehakas itsensä, joten olen toiveikas! 

👆Edit 30.9. kohtaukset ei ole uusineet, viimeisin on pvm 18.9. (tai 19.9.), Wiima on liikkunut hyvin, kiivennyt portaita ja leikkinyt pikkuveljenkin kanssa. 

Wiima Wimpsahduksen 11-vee synttärit

Wiima täytti 11 vuotta kuluvan viikon torstaina, 20.4. Tuntuu uskomattomalta, että olemme jo niin pitkään jakaneet arkemme, ja toisaalta tuntuu, että olemme tehneet niin aina.

Wiima 11 vuotta. Sielunpuolikkaani <3

Juhlapäivä alkoi kontrollikäynnillä eläinlääkärissä - synttärilahja, jota hän ei tainnut suuresti arvostaa. Wiima syö säännöllisesti Apoquel-lääkettä silmäoireeseensa (allergiaperäinen autoimmuunitauti, silmät vuotaa ja kutisee ilman lääkitystä, lääkkeellä pysyy hyvin kurissa), ja olen vuosittain käyttänyt siksi verikokeissa ja yleistutkimuksessa, jottei mitään muutoksia pääse salaa kehittymään. Toki tämän ikäinen koira on hyvä tsekata ilman tällaisia erityissyitäkin. 

Eläinlääkärissä ei mitään ikävyyksiä tullut ilmi, kaiki verikoearvot viitearvojen sisällä. Sydän löi kuten ennenkin ja kuten kuuluukin, eikä tunnusteltaessa vatsan alueelta tai muualtakaan löytöjä tehty. 

Sitten köröteltiin takaisin kotiin ja minä jatkoin työntekoa, kunnes työpäivän jälkeen teimme porukalla reippaan lenkin. Sen jälkeen oli sankarin jäätävä yksin kotiin itseään viihdyttämään, sillä Tihkun rallytokotreenit alkoivat, mutta luulen, että mummelille lenkin jälkeiset päiväunet maistui.

Syntymäpäivän lenkille ei valitettavasti ehditty minnekään jännittävämpään paikkaan, vaan ihan omilla hoodeilla kierreltiin. Mutta lupasin Wiimalle, että parempaa on luvassa :) .

Treeneistä palattuamme tein vielä koiran vaihdon ja lähdettiin Wiiman kanssa lähikentälle tekemään vähän omatoimisia rallytoko- ja muita harjoituksia, sekä palloleikkejä. Wiima on vuosistaan huolimatta edelleen pirteä, vauhdikas ja osallistuva. Eikä vissiin 11vuotta lapinkoiralla vielä mikään ikä olekaan.

Pallon heitto, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami. 
Ja taas - pallon heitto toiseen suuntaan, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami.
Pallon heitto, ei kun en heittänytkään, heitänkin toiseen suuntaan, ei kun heitänkin tonne, peräänjuoksu, nouto ja palautus, nami.
Ja niin edelleen :D

Erityisiä synttärikakkuja ei nyt tarjoiltu vaan perussapuskat, sekä kenttähauskanpidossa tietenkin palkkanamit. Nimittäin eläinlääkärillä totesin, että paino oli taas noussut yli 19 kilon, pysähtyen lukemaan 19,2 kg. Viimeksi kun punnitsin joskus talvella lukema alkoi luvulla 18. Wiiman vuosien takaisten polvivaivojen vuoksi haluan pitää painon kurissa, eikä se saisi nousta 19:een kiloon. 

Joskin eläinlääkäri Wiimaa tunnustellessaan, ja painon koneella jo nähtyään sanoi, että "Oho, täällä onkin ihan hoikka koira, turkki valehtelee". Ja niin se onkin, Wiima on roteva, vankkaluinen ja pitkäselkäinen koira ja sen normaalipaino on useimmille lapinkoirille aika paljon. Säkä heiluu 49 sentissä. 

Painon vuoksi kuitenkin hylkäsin ajatuksen kakuista, ja vaikka Wiima syömistä arvostaakin, niin vielä enemmän hän arvostaa yhteisiä puuhia ja tekemisiä, niin arvelen hänen olevan oikein tyytyväinen synttäripäivän kulkuun (poislukien eläinlääkäri :D ).

Paljon onnea raas Wiima <3. Olet todella tärkeä ja toivon sinulle paljon pirteitä vuosia tästä eteenpäinkin. 

Hui, miten liukasta, tuokaa matto!

Wiima täyttää huhtikuussa 11 vuotta. Se on koko ikänsä ollut aivan alustavarma koira, liikkuminen on ollut sujuvaa ja varmaa niin ostoskeskusten kiiltävillä lattioilla, erilaisilla ritiläsilloilla ja -laitureilla, portaikoissa ja tietenkin kaikilla pinnoilla täällä kotona. 

Meillä vaihdettiin lattiamateriaali puulattiasta laminaatiksi noin vuosi sitten ja se on - vaikkakin kauniimpi kuin loppuunkulunut puulattiamme, niin myös hieman liukkaampi. Aluksi se ei ollut Wiimalle ongelma, mutta muutaman kerran on Wiimalla sattunut ikävä vahinko, että jalat onkin vauhdissa liukastelleet, on hänestä tullut varovaisempi kulkija. 

Viime aikoina olen pannut merkille, että on päiviä, joilloin hän on paljaasta lattiasta enemmän hädissään kuin toisinaan, jolloin on ihan rauhallinen. Wiima esimerkiksi viettää päivät kanssani etätoimistoni (kotitalon yläkerrassa) lattialla makoillen. Etätoimistossa on matto, mutta kun toimistohuoneesta siirrytään hallin puolelle, on siinä pieni pätkä, jossa mattoa ei ole. 
Matoton osuus ei ole koskaan ollut Wiimalle ongelma, mutta viime viikolla hän jäi yhtäkkiä maton reunaan hämmästelemään sen loppumista, eikä uskaltanut jatkaa (vaikka edellisenä päivänä oli mennyt siitä ihan reippaasti). En ollut oikein ajatuksineni mukana tilanteessa ja luulin, että hän vaan muuten jäi siihen möllöttämään, niin sanoin hänelle, että "mene vaan", jolloin hän lähti etenemään, mutta samalla hän vähän hermostui ja jotenkin ne jalat sitten heilahtivat hermostuksesta ja hän liukasteli ikävästi siinä matottomassa osuudessa. Voi sentään :( .

No, se kohta on nyt hoidettu - hain heti pienen matonpätkän, ja nyt etätoimistosta pääsee koko matkan mattoa pitkin halliin, jossa onkin toisenlainen lattiapohja.

Wiiman oma pesä keittiössä apupöydän alla

Sama juttu alakerrassa. Wiima jää välillä mielellään matonreunaan etenemättä paljaalle lattialle ja kulkee reittinsä mattoja pitkin. 

Ollaankin nyt sitten kaivettu kaikki räsymatot kellarista - sopivat sisustukseen tai ei - lattioille niin, että mummakoira pääsee kulkemaan tarvitsematta jännittää. 

Mielenkiintoinen havainto on kuitenkin ollut tuo, että vaikuttaa olevan toisaikaista tuo varominen. Välillä hän menee ihan rauhallisesti yli maton reunan sinne matottomalle lattialle, kun toisena päivänä hän voi vähän hätääntyä, jos matto loppuu kesken ja pitäisi ylittää matoton osuus.

Kun hän kulkee rennosti, niin hän selviää ihan hyvin siellä matottomalla lattialla, kuten aina ennenkin koko ikänsä, mutta jos hän alkaa miettiä sitä, että kääk, matto loppui, niin se voi valitettavasti päättyä hermostuneeseen räpiköintiin.
Olen miettinyt, että se on varmaan sitä samaa kuin meillä ihmisillä, että joskus joku tilanne omien ajatusten myötä nousee isommaksi ja pelottavammaksi kuin onkaan, ja sitten sitä hermostuu. Jos tilanteeseen osaisi suhtautua ihan normaalina asiana, niin se olisi sitä. Wiimakin sotkeutuu jalkoihinsa kun hän alkaa oikein ylimitoitetusti varoa, muuten menee hyvin.

Laminaattilattian liukkaus tuli vähän yllätyksenä - se on asia, jota emme hassua kyllä tulleet ajatelleeksi lattiaa valitessamme.
Jalkojen luistaminen aiheuttaa helposti koiran (ja tietty ihmisenkin) lihaksiin venähdyksiä ja kireyksiä, ja jos oikein pahasti käy, niin voi aiheuttaa ikävämpääkin vaivaa. Ja vaikkei aiheuttaisikaan pidempää vaivaa, niin joka tapauksessa se voi sattua koiraan kipeästi, niin vanhempaan kuin nuorempaankin, joten - kuten kerroinkin - talossa on nyt mattoja kulkemisen helpottamiseksi, ettei kenenkään tarvitse jännittää.
Sen verran on matot eri paria, että matto-ostoksille tässä on lähdettävä, kun vaan ehditään. Onneksi on kuitenkin löytynyt räsymattoja kulkureiteille ensihätään :) . Tärkeintä on nyt, ettei mummakoiralla ole hätätilanteita täällä omassa kodissaan <3.

Mumman vatsavaivat

Wiima-mumma eleli hankalia hetkiä noin viikon päivät sitten. Nimittäin vatsaa kivisti oikein kunnolla. 

Kaikki alkoi edellisviikon lauantai-illasta. Olin ostanut koirille putkiluut, jollaisia ne saavat harvoin. Viimeksi uutena vuotena, ja sitä ennen en muista milloin. Wiima veteli omaansa antaumuksella, kuten hän vetää kaikkea mahaan laitettavaa. Pari tuntia syömisen jälkeen hän alkoi käyttäytyä vähän oudosti. Kello oli illalla jo paljon, lähes yö, mutta Wiima ei pannut maate, vaan istuskeli siellä täällä ja sitten välillä sai hellyyskohtauksia ja tuli kerjäämään minulta ja isännältä vuorotellen haleja - joita hän tietenkin sai.

Hieman isännän kanssa ihmeteltiin sitä Wiiman istuskelua ja ajattelin, että joku Wiimaa nyt vaivaa, mutta kun mitään muuta näkyvää ei ollut, oksentelua, nieleskelyä tai vastaavaa, sitä istuskelua ja halipuuskia vain, niin menimme nukkumaan.

Nukkumaan menosta parin tunnin päästä se alkoi. Wiima ulisi ja piippasi, oli levoton ja halusi ulos. Mieheni kävi hänen kanssaaan aamuyöllä pihalla ja olivat siellä tovin. Sitten en enää muista, että rauhoittuiko Wiima hetkeksi vai jatkuiko äänehtiminen heti sisääntultua, mutta ainakin se alkoi pian uudelleen ja itse lähdin la-su -välisenä yönä puoli viiden aikaan Wiiman kanssa pihalle. Olin pukeutunut niin, että lähdetiin ihan pihasta pois, ja köpöttelimme ulkona melkein tunnin siinä aamuyöllä.

Ulkona Wiima ei itkenyt, mutta oli koko ajan rauhaton. Koko ajan kuitenkin vähän kuin haki kakkapaikkaa, mutta ei kakkinut. Lopulta tuli pienenpieni kasa - löysähkö, mutta ei ihan velliä. Hetkeksi rauhoittui taas Wiima ja pääsimme sisälle ja minä nukkumaan.

Wiima on niin kaunis <3

Taaskaan ei uni saanut pitkään jatkua, vaan Wiima uikutti taas. Ensin lähti mieheni Wiiman kanssa. Tultuaan sanoi, että mitään ulosteita ei tullut, mutta Wiima oli hermostunut. Sisälle tultuaan Wiimalle tuli aina ihan paniikki ja se uikutti ulos - se halusi vain olla ulkona. Lähdin sitten itse Wiiman kanssa ja halusin nähdä mitä tapahtuu. 

Ja tapahtui kuten isäntä sanoi, kaikki ojienpohjan kakkapaikat taas koluttiin ja ehkä sellaista istumisen aikomustakin oli, mutta ei kuitenkaan ja taas jatkettiin matkaa. Tärkeintä Wiimalle oli pysyä liikkeessä, heti kun pysähdyttiin, alkoi itku. 

Päivystykseen

Minä jo vähän säikähdin. Olisiko siellä nyt jokin tukos niin, että tekisi mieli kakkia, mutta ei voi kun sattuu. Tai jokin putkiluusta irronnut luunsäle.

Tulimme sisään, minä nappasin puhelimen ja soitin päivystykseen. Turun vaikutuspiirissä on vuorokautinen eläinsairaalapäivystys Raision Evidensiassa. Heiltä ohjeistettiin, että voisi kyllä tulla näyttämään, jos koira on selvästi kivulloisen oloinen. 

Pikku potilas päivystyksessä odottamassa vuoroaan. 

Pukeuduin uudelleen ja taisin jotain suuhunikin heittää, ja sitten pakkasin Wiiman autoon ja lähdettiin kohti lääkäriä. Tunnin ehkä odottelimme vuoroamme. Wiimaa itketti ja se oli levoton istuessamme odotushuoneessa. Kunnes tajusin, että sillähän oli parempi olla kun kävelemme, joten kävelimme hissukseen sairaalan käytävää edestakaisin - päivystyspäivänä sunnuntaina ei onneksi niitä vuoronsa odottelijoita käyvävän varrella juurikaan ollut.

Tutkimuksia ja tuloksia

Sitten tuli meidän vuoro. Lääkäri paineli ja tutki ja kyseli. Sitten mentiin röntgeniin. Wiimaa pelotti ja jännitti asia, mutta silti sujui röntgaus ilman mitään rauhoitushumautuksia sekä kyljellään, että jopa selällään kourussa, jossa luulin Wiimalla rajan menevän. Selällään oleminen on Wiimalle todella epämiellyttävää - jotkus koirat nukkuvatkin selälllään, Wiima ei ikinä. Siitäkin selvittiin.
Olin Wiimasta hyvin ylpeä, pikkuinen tyttö, joka aina tekee kuten pyydetään<3.

Taas odoteltiin sitten tuloksia. Nyt saatiin olla kahdestaan lääkärin vastaanottohuoneessa. Ensin koitin istuskella, kun minuakin väsytti, mutta Wiima ei voinut olla paikallaan, joten kävelimme yhdessä huonetta ympäri ja tutkimme paikkoja, jolloin hän oli rauhallisempi.

Niin se sitten oli, ettei mitään tukoksia tai ummetuksia ollut. Vaan vatsalaukku ja paksusuoli olivat täpötäynnä ilmaa! Ja suolen venyminen ilmasta se aiheutti Wiimalle kipua. Olisi melkein hymyilyttänyt, ellei Wiima olisi ollut niin kivulias, se olikin siis isomman luokan paukku, joka oli tulossa! Wiima sai heti kaksi piikkiä pyllyynsä - toinen kipupiikki ja toinen jokin, joka rentouttaisi suolistoa. Lisäksi lääkäri totesi, että joskus ilman kertyminen suolistoon voi viitata ripuliin.

Vihdoinkin rauha

Wiima-rassu joka oli valvonut koko la-su -yön ja vielä su-päivänkin siellä jännittävässä eläinlääkärissä, nukahti heti kun pääsimme kotiin. Lääke vaikutti nopeasti. Ihanaa nähdä Wiima taas levollisena kaiken sen kipuilun jälkeen.
Sunnuntai-iltana meitä ihmisiä vähän jännitti kallistua petiin, kun mietitytti, että josko sama meno jatkuisi taas yöllä kun valmiiksi olimme väsyneitä edellisyön valvomisesta. Mutta ei, saimme kaikki nukkua koko yön rauhassa. Ihanaa.

Maanantain yllätys

Maanantai valkeni ja levänneinä nousimme ylös arjen puuhiin. Minä kiipesin yläkerran konttoriini etäpäivää viettämään ja isännällä oli sattumoisin - ja onneksi - vapaapäivä.

"Onneksi" siksi, että joskus päivän mittaan Wiiman oireilu alkoi taas. Isäntä tais hänen kanssaan ulkona käydä ja vietti Wiima itsenäisestikin aikaansa pihalla. En tarkkaan tiedä, kun tein töitä ja olin kokouksissa. 
Kun tilanne selvisi, niin kaivoin kaapista Carprodyl-tabletin, joita minulla oli tallessa jostain aiemmasta jutusta, Wiiman polvitapaturman huitteilta varmaan. Se helpotti ja Wiima sai taas levättyä. 
Ajattelin kuitenkin, että näin ei voi jatkua ja soitin päivystystykseen kysyäkseni lisäohjeita ja lääkitystä. 
Lääkäri soittikin asiasta kuullessaan meille reseptin lähiapteekkiin lääkkeestä Litalgin, joka on tarkoitettu ruuansulatuskanavan kouristuskipuihin. Se olisi kipulääke, mutta samalla vaivaa hoitava.

Hain lääkkeen heti, mutta koska olin omatoimisesti antanut Carprodylin, niin Litalginia sai antaa aikaisintaan seuraavana aamuna. 

Maanantai-ilta oli taas kaoottinen. Wiima halusi vain ulos. Nyt tuli jo ripuliakin, eli lääkärin loppukommentti siitä, että ilma suolistossa tarkoittaa usein ripulia, piti täydellisesti paikkansa.

Puolen yön koittaessa menimme nukkumaan. Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet olla Wiiman kanssa ulkona, niin päästimme Wiiman itsekseen olemaan pihalla, mutta sitten piti aina laittaa herätyskello hälyttämään puolen tunnin päähän, että Wiima pääsi taas sisään ja se oli yhtä hullunmyllyä.

Kolmelta yöllä päätimme isännän kanssa, että nyt on Carprodylin antamisesta kulunut niin pitkä aika, että vaikka ei olekaan vielä aamu, niin antaismme Wiimalle nyt tuon suolistolääkkeen. Koska meidän oli saatava nukkua, Wiiman oli saatava nukkua ja maallikonuskolla ajattelimme, että mitään peruuttamattoman ikävää, ei enää voisi sattua.

Niinpä annoimme Wiimalle suolistolääkkeen silloin aamuyöllä. En enää muista, miten pitkään meni, että se auttoi, mutta aika nopeasti kuitenkin. 

Siitä se sitten lähti se paraneminen. Litalginia ja Inupekt Fortea, jonka olin aloittanut jo aiemmin, aamuin ja illoin. Ja ruokana helposti sulavaa, pieniä määriä kerrallaan. 

Keskiviikon torstain huitteissa Wiima oli taas entisensä.  Taas nähtiin miten sekaisin koiran sairastelu saa koko perheen. Tihku-rassu minua säälitti, hän jäi ihan statistin rooliin, sen kanssa ei ehditty lenkeille eikä oikein muutakaan, mutta täysjärkisenä sekin silti pysyi. Mikä parasta - Tihku ei myöskään sairastunut.

En tiedä aiheuttiko tämän kaiken putkiluu vai oliko se jokin pöpö. Putkiluuhun viittaisi se, että Tihku ei sairastunut. Toisaalta olen viime aikoina nähnyt, että lähialueiden koirat ovat paljon olleet vatsataudeissa, joten ehkä yhteys oli vain sattuma. Mene ja tiedä.
Tämä oli kohta 11 vuotta täyttävän Wiiman toinen tai korkeintaan kolmas vatsatauti, ja sellaista rumbaa ovat olleet, että onneksi vatsapöpöjä ei ole meillä usein nähty!

Wiiman terveystarkastus, check!

Tänään ei ollut Wiimalla oikein kiva päivä, vaikka saimmekin hyviä uutisia! Nimittäin Wiima kävi eläinlääkärillä (joka oli se "not kiva" juttu) vuositarkastuksessa ja sai sieltä taas oikein hyvät tulokset, joka sitten taas emäntää ilostutti kovasti. 

Onko tämä Star Warsin Yoda vai sittenkin suomenlapinkoira - 
ei voi olla ihan varma, vai voiko?

Eläinlääkärilläkäynti ei ole ihan aina ollut Wiimasta näin ikävää, mutta pari vuotta sitten Wiimalla alkoi silmäoire, joka lopulta paljastui allergiaksi, mutta ennen sitä silmää tutkittiin usein ja hartaasti, ja sen syksyn aikana Wiimalle vahvistui käsitys, että eläinlääkäriasema on vähän pelottava paikka.

Wiima on kuitenkin niin kiltti, että hän alistuu, ja antaa hoitaa ja tutkia. Tälläkin kertaa lääkäriä vähän nauratti ja liikutti, kun Wiima on niin ilmeikäs ja naamasta näkyi tarkalleen, mitä mieltä hän oli. Tutkimuksiin Wiima pystyi kun hän laittoi päänsä mamman kainaloon piiloon, siellä oli Wiiman turvapaikka <3.

Vaaleanpunaista sydänlaastaria, tottakai!

Tuloksille voi kuitenkin iloisin mielin hurrata. Sydänäänet ja verikokeet, kaikki kunnossa. Hampaisto silmämääräisesti kunnossa, hieman hammaskiveä (keväälle varattava hammaslääkäriaika, note to self). 
Wiima on syönyt Apoquel-lääkettä allergiavaivaansa, säännöllisesti päivittäin, mutta hyvin pienen annoksen ja allergiaoireet ovat siten pysyneet pois eikä lääkärikään muuta asiasta todennut kuin, että hyvältä näyttää, jatketaan samaa rataa. Varasin tämän terveystarkin tarkoituksella allergia- ja ihotautilääkärille, joka oli aiemminkin Wiiman oireita hoitanut, niin saimme sillekin asialle pätevän statuksen.

Verikokeet näyttivät tosiaan hyviä lukemia, paitsi valkosolujen määrä oli hieman ohjearvoja alhaisempi. Tämä löydös voisi periaatteessa viitata johonkin virustautiin tai sitten luuydinongelmiinkin. Valkosolujen arvo on kuitenkin ennenkin ollut alakanttiin, ja toisaalta Wiima on pirteässä kunnossa ja jaksaa hyvin, niin ehkäpä valkosolujen määrä on sitten Wiimalla yksilöllinen ominaisuus. Joka tapauksessa päätimme lääkärin kanssa noteerata löydöksen, mutta ei toimenpiteihin sen suhteen tällä hetkellä.

Ai niin, vähän hajamielinen olin lähtiessä! Unohdin rokotekortin kotiin. Hieman mietin autoon astuessani, että onko nyt tosiaan kaikki kun oli mukana vain koira, autonavaimet ja puhelin ( = maksuväline). En kuitenkaan siinä kohtaa hoksannut, että rokotukset oli tarkoitus myös uusia ja niinpä ne eivät nyt lue Wiiman rokotuskortissa. Sain niistä kuitenkin todistuksen irtopaperille ja voin myös piipahtaa lääkäriasemalla myöhemmin pyytämässä rokotuskortin päivittämistä.

Kohta vietetään Wiiman 10-vuotissynttäreitä, kivaa päästä juhlimaan niitä terveen ja pirteän muorikoiran kanssa! 

Wiima Wimpsahduksen kuulumisia

Wiima on nyt melkein vuoden ehtinyt olla isosisko, se on iso muutos koiralle, joka oli elänyt ainoana koirana ensimmäiset, melkein 9 vuottaan. Kerään tähän postaukseen Wiiman isosiskotunnelmia sekä terveyskatsauksen. Varoitus etukäteen, tästä voi tulla pitkä juttu :) !

Isosiskous on pääosin merkinnyt Wiimalle hyviä asioita. Wiimalla on nyt ystävä, jonka kanssa puhua koirakieltä, jonka kanssa riehua ja rallata. Riehuminen ja rallaaminen on hyvästä ja pitää Wiiman nuorena. Ilman pikkuveljeä hän pihalla ollessaan vain kävelisi pihalla nenä maassa tai makailisi katselemassa ohikulkijoita. Tietenkin normaalit lenkit meillä on, mutta näiden taukojumppien ansiosta hän saa enemmän ja monipuolisempaa liikuntaa päivittäin, kuin mitä itse pystyn tarjoamaan.

Heistä on tullut läheinen parivaljakko, tai niin läheinen kuin mahdollista. Tihkulle Wiima on maailmassa The Ykkönen. Wiima taas on ensisijaisesti ihmisen koira, ja erityisesti vielä minun koirani, mutta Tihkusta on tullut hänelle rakas ystävä. Tihkustakin on iän karttuessa tullut enemmän myös ihmisen koira, mutta Wiima on hänen maapallonsa keskipiste. 

Alta pois, täältä tullaan!

Wiima sietää Tihkulta varsin paljon. Tihku saa viedä lelutkin suusta - ja viekin! Se minua välillä surettaa, kun Wiima ei tässä asiassa pidä puoliaan, vaikka selvästi välillä haluaisi vähän itsekin retuuttaa leluja. Koitan siksi päivittäin järjestää Wiimalle leikkirauhan, että hänkin saa rauhassa kiskoa, retuuttaa ja heitellä, sillä ilman apua se on mahdotonta. Tihku on kuin pikkulapsi - kaikki lelut, jotka on muiden suussa, on aina parempia kuin se, joka on omassa suussa. 

Wiimallakin on kuitenkin rajansa, ja Tihku tietää, että nukkuvaa Wiimaa ei kannata härkkiä, eikä luuta tai muuta herkkua viedä Wiiman suusta. 
Joskus aikanaan Wiiman äitikoira oli kasvattajalla kotilauman vanhin narttu ja sen kuullessani totesin, että Jahas, Dixi onkin sitten perheen pää? Tähän kasvattaja vastasi, että "Ei ole, Dixi ei halua olla laumassa johtosemassa, vaan on mieluummin sivustaseurailija".
Luulen, että Wiima on äitinsä tyttö, hyvin liberaali, joka katsoo teinimukelon touhuja sormiensa läpi. Wiima mieluummin väistyy, kuin rähjää - paitsi niissä parissa itselleen tärkeässä asiassa - eikä niissäkään rähjätä tarvitse vaan auktoriteetti riittää.
Nuorena tyttönä Wiima kyllä oli topakka tyttö, ei haastanut riitaa, mutta ilmoitti kyllä vieraille koirille tarvittaessa, että iholle ei tulla, jos joku sellaista yritti.

Harrastukset

Kirjoitin yllä, että veljen tulo tarkoittaa pääosin mukavia asioita Wiimalle. Yksi ei niin mukava juttu on, että olen joutunut Tihkun myötä karsimaan Wiiman harrastuksia. Wiima kävi viikoittain rally- ja nosetreeneissä, ja nyt ne ovat paussilla. Tajusin jossain kohtaa, että aikani ei vaan kerta kaikkiana riitä, koska nyt on tärkeää saada Tihkulle pohjat tehdyksi ja sitten tarvitsen myös itse lepopäiviä harrastuksista. Miten ihmeessä monen koiran omistajat oikein treenaavat?

Huomasin kuitenkin Wiiman ohjatuissa rallytreeneissä viime aikoina, että Wiima oli tosi innostunut alkutunnin, mutta sitten jo vähän kyllästyi lopputunnista - suoritti kyllä, mutta ei ihan sillä iloisella palolla, mihin olin tottunut hänen kanssaan. Joten ehkä olikin sitten ihan oikea ratkaisu jättää viikkotreenit Wiimalta unholaan.
Tätä viikkotreenien puutetta kompensoin nyt hankkiutumalla aina toisinaan yksittäistunneille ja sitten tietenkin tehdään omatoimijuttuja, joita voi tehdä koska vaan kotona ja lenkillä. Nyt kun treenejä on silloin tällöin, eikä "jatkuvasti", meillä onkin intoa puhkuva leidi :).

Wiima on vähän tosikko ja hyvin kohtelias. Hänellä on heti tarve väistää katseella tai keholla, jos olemme samassa suuntimassa.  
Mutta jos on kyse työtehtävästä tai keskustelusta, Wiiman katse on hyvin kiinteä. 

Puhuttiinko yllä jotain kiinteästä katseesta?

Wiiman terveys

Wiima on nyt tarkkaan ottaen iältään 9 vuotta ja 8 kuukautta. Hän on ollut melko terve koira kaikki "yhdeksän ja risat" -vuottaan, mutta joitakin vaivoja hänelläkin on ollut. Polviepisodi pari vuotta sitten ja viime vuonna puhjennut allergia. Niin ja sterkan jälkeen alkoi painon tarkkailu. 

PAINO

Wiiman kanssa ollaan painoasioita vähän tsempattu. Hänellä on ollut vähän ylimääräistä, mutta nyt aletaan olla jo lähellä maalia. Viime viikon punnituksessa vaaka pysähtyi 18,2 kiloon. Koitetaan nipistää vielä tuo 200 g - ehkä 500 g, niin ollaan erinomaisissa lukemissa. Wiimallahan oli niitä polvivaivoja, jotka eivät onneksi ole enää vaivanneet, mutta koitan olla tarkkana, etteivät alkaisi vaivatakaan, ja siksikin paino on tärkeä juttu.

Välillä minua hirvittää, kun Wiiman annos on pieni kuin kärpäsenkakka Tihkun annoksen vieressä. Wiima saa päivittäin ruuan kaksi kertaa. Hän on siirtynyt dieettiruualle ja lähtöannos on 1 dl nappulaa kerrallaan, josta vähennän, jos annos sisältää jotain lisukkeita. Näitä lisiä voivat olla esim vähärasvainen jauheliha, kananmuna, tonnikalaa vedessä tai ihan kalastettua kalaa jos isäntä on käynyt heittelemässä. 

Painon karsiminen ei ole ollut oikein helppoa tällä kertaa. Jotenkin tuntui, että Wiiman kroppa piti kiinni saavutetuista eduista, enkä tiennyt enää miten tekisin, kun edellä kerrottua pienempiä annoksia en voi syöttää. Palkkanamit on toki huomioitu kokonaisannoksissa. Sitkeys näyttää kuitenkin toimineen ja suunta on oikea.

Kuusivuotias Wiima oli mukavan timmissä kunnossa.
Kaunis koira <3

POLVET

Polvet vaivasivat Wiimaa pari vuotta sitten. Homma sai alkunsa ykskaks talvisena päivänä vuonna 2019. Siitä seurasikin aikamoinen rumba, jossa polvien vaivat eskaloituivat. Polvet saivat tapaturmakeväänä 1/2 tuomion, vaikka 0/0 :ksi oli aikanaan terveystarkeissa todettu.
Leikkaustakin jo pukkasi, mutta lihashuollolla selvittiin.
Niin ja rumban päätteeksi oltin taas tuloksessa 0/0! Niin voi polvitulokset heitellä!

Ja tosiaan, sen koommin eivät ole polvet vaivanneet. Jumppa jäi rutiiniksi ja nyt Tihkun kanssa päivittäiset peuhut aivan varmasti tukevat polvitilannetta, koska peuhuihin kuuluu jos jonkinmoista hyppyä ja pyllynkeikautusta.

Ihanaa, että polvivaivat eivät ole uusutuneet ja kaikkeni teen, ettei uusiudukaan.

Allergia

Wiimalla alkoi allergiaoireilu syksyllä 2020. Ainoana oireena kutiavat ja vuotavat silmät. Pitkän aikaa vaivan syytä selvitetiin, ja arveltiin sitä ja tätä, mutta tammikuussa 2021 otettiin allergiatestit ja sieltä löytyi yliherkkyys varastopunkille. Sen jälkeen onkin ollut taiteilua ruokinnan ja lääkkeen kanssa. Oireilu on onneksi kurissa, mutta Wiimalla on jatkuva lääkitys.

Wiima syö puolikkaan Apoquelia per ruoka-annos eli yhteensä yhden tabletin päivässä. Tällä konstilla silmät pysyy kunnossa, eivätkä kutia - hieman vuotoa voi silti välillä olla, huomaan silmän alusesta, mutta sitä on hyvin vähän.

Olin ajatellut meneväni tällä hoidolla jatkossakin, mutta ihan viime aikoina mielessä on alkanut pyöriä raakaruokintaan siirtyminen. Tai vaikka että päivän toinen annos olisi raakaruokaa. Tämä on ihan ajatusasteella, mutta kirjoittelen lisää, jos ja kun lähden kokeiluihin :).

Onni on kuitenkin, että nyt lääkkeen ansiosta Wiimalla on hyvä tilanne, silmät ei kutia eikä muutenkaan kiusaa ja hän saa elää onnellisen koiran elämää.

Paljon tulee nykyisin kirjoiteltua Tihkusta, kun hänen elämässään tapahtuu paljon uutta. Kun taas Wiiman kanssa asiat sujuvat vanhoja tuttuja latujaan, niin hän ei kovin usein ole kirjoitusteni aiheena tätä nykyä. Wiima on kuitenkin minulle todella rakas, unelmieni koira, sielunpuolikas ja koira, jota minulla ei pitänyt voida olla❤. 

Penturokotuksia, vatsatautia ja painojuttujakin

Blogi on siitä kiva juttu, paljon parempi kuin esimerkiksi insta, että tänne kun kirjoittelee asioita, niin ne säilyy tallella ja on myös helppo myöhemmin löytää luettavaksi, jos alkaa miettiä, että miten asiat menivätkään. Ja tämä blogipostaus on tällä kertaa tällainen Note to self - tyylinen juttu.

Pikku Pöppiäinen rokotuksilla

Tihku sai 16-viikkoisrokotuksensa eilen 3.3., varsinaiset 16 viikkoa tuli täyteen viime perjantaina. Kaikki sujui taas oikein hienosti, Tihku oli oikein reipas poika, joka tervehti lääkäriä iloisesti. Taas tutkittiin sydän, keuhkot, silmät, korvat ja vissiin koko koira, ja lääkärin mukaan kaikki oli edelleen kuten pitää 😊.

• Painokin tuli taas tsekattua ja nyt vaaka pysähtyi 9,6 kg:n kohdalla 
  Tarkistin myös - Wiima oli samanikäisenä 10,1 kg, hän on kuitenkin rotevampirakenteinen kuin sutjakka veljensä, oli jo pentuna

Tässä me ootellaan, että päästään lääkärin vastaanotolle.

En voi sille mitään, mutta kun katson kuvista tämän pikkuveijarin ihanaa nassua, niin mieleen tulee heti Sepe Susi! Tietenkin sellainen hyvin kiltti versio Sepestä, ehkä siis Pikku Hukka 😍😀.
Joskus hän näyttää Sepeltä elävässä elämässäkin, mutta erityisesti kuvissa!

Rokotusten jälkeen päätimme viedä kotiin pizzat ja piipahdimme viereisessä Kotipizza-liikkeessä, jonne koiratkin ovat tervetulleita. Tässä Tihku on juuri tehnyt tilauksen ja sitten me taas ootellaan.

Niskassa oli vähän kutinaa rokotuksen jälkeen, mutta sitten se kyllä pian helpotti.

Vatsavaivavihulainen

Vatsapöpö on ollut kiusanamme tällä viikolla. Se alkoi sillä, että Wiima oli vähän levoton. En heti alkanut asiaa kummastelemaan, vaikka huomasin sen rauhattomuuden. yöllä olo paheni ja Wiima pyyteli ulospääsyä oikeastaan koko yön. Itselläni oli työpäivä seuraavana päivänä, niin isäntä ravasi Wiiman kanssa yöllä pihalla pariinkin otteeseen, mutta mitään ei ollut tullut ja Wiima oli kuulemma vain kierrellyt ympäriinsä. Emme oikein tienneet mikä sitä vaivasi. 

Aamulla herättyämme annoin koirille aamupalat - Wiimallekin annoin ihan koko annoksen enempää ajattelematta, ja sehän ei ollut kovin fiksu temppu. Wiimakin oli edelleen vinkuvainen ja rauhaton. 

Aamulenkillä huomasin, että se haki koko ajan kakkapaikkaa, mutta aina kun piti kyyristyä ponnistamaan, se nousi ylös ja haki toista paikkaa. 

Hätäännyin vähän. Ajattelin, että onko vika selässä, niin ettei se pääse kakka-asentoon vai onko suolessa jokin täyte, joka on niin kivulias, ettei ponnistaminen onnistu. 45 minuutin kävelyn jälkeen paine taisi kasvaa liian isoksi ja Wiima pyöri ja pyöri ja pyöri, ja lopuksi sai puserrettua ojan pientareelle löysän läjän. 

Mietin, että jos tavara on noin löysää, niin sitä ei tarvitse pakertaa noin paljon kuin nyt oli pakerrettu ja ajattelin, että löysempi kama se ehkä sieltä vaan poistui tukoksen ohi. Eli se, että koira lopulta kakki, ei rauhoittanut minua ollenkaan.

Wiimaa itketti oikeastaan koko ajan ja ajattelin, ettei tämä voi nyt yhtään odottaa. Varasin siis eläinlääkärin päivystysajan  ja isäntä lähti sitten Wiiman kanssa matkaan. 

Iloinen uutinen tutkimusten jälkeen kuitenkin oli, että ei ollut selkävaiva eikä ollut suolitukos vaan olikin alkava vatsatauti ja hänellä oli vatsa varmaan kovin kipeä. Eläinlääkärillä oli suoli ja vatsa kuvattu, eikä mitään löydöksiä niissä ollut.

Wiima sai jo paikan päällä pahoinvoinninestopiikin ja sitten kotiohjeet antaa Cerenia-nimistä tablettia, pahoinvoinninestolääkettä kerran vuorokaudessa vielä kolmena päivänä. Tämän piti rauhoittaa vatsaa ja rauhoittaa hieman koiraakin. 

Olo kohenikin ja Wiima piristyi, kunnes itse erehdyin pölhönä lopettamaan vatsatautiajan ruokinnan (keitettyä kanaa ja piimää, raejuustoa, vähän kaurapuuroa - pieniä annoksia) ja täytin kuppiin nappuloita - ja vatsakipu alkoi jälleen. Voi minua typerystä. 

Mutta kaipa se pian ohi menee ja taitaa olla bakteeriperäinen, sillä Tihku on onneksi säilynyt terveenä.

• Wiimankin paino tuli nyt eläinlääkärikäynnin myötä tarkistettua:
  Vaaka oli näyttänyt lukemaa 18,5kg.
  
  

Paino kävi tässä talvella myös 19 kilossa, vaikka Wiimalla ei saisi liikakiloja polvensa vuoksi olla, eikä tietty muutenkaan. Tihkun myötä on myös Wiiman makupalat lisääntyneet, koska rouvan on oltava mukana kaikissa koulutusjutuissa, tietenkin :D ... hoksasin tilanteen jokin aika sitten ja olen jo leikannut Wiiman annoksia. Puolisen kiloa saisi vielä paino laskea, 18 kg on Wiimalle sopiva paino, silloin kylkiluut tuntuvat sopivasti, muttei liikaa. Wiima on aika kookas ja roteva narttu.

Kaunis, kauniimpi Wiima 🧡!

Hammashuoltoa ja polvitarkkeja

Wiima-muori kun täytti kahdeksan vuotta huhtikuussa niin lupasin sille lahjakortin eläinlääkärille hammashoitoon. Ei hän mitenkään innosta hihkunut lahjastaan kuullessaan, mutta tiistaina 19.5.2020 tuli sitten lupaus lunastettavaksi. Nimittäin pidin vapaapäivän ja kiikutin Wiiman Kaarinan Eläinlääkäriasemalle hampaiden kunnon tarkistukseen ja hammaskiven poistoon, sekä kirsikkana kakussa, polvitarkkeihin!

Eihän niiden polvien virallinen tarkastus nyt mikään välttämättömyys ollut, mutta viime vuotisen polvisirkuksen jälkeen ja tilanteen nyt rauhoituttua, minua on askarruttanut, että mihin polven/polvien luksaatioaste olisi nyt asettunut ja halusin sen selvittää.

Tässä odotellaan eläinlääkäriaseman ulkopuolella lupaa saada astua sisään. Näin koronakeväänä piti ilmoittautuminen hoitaa ilman koiraa ja sitten odotella ulkona koiran kanssa kunnes kutsutaan. Saattajia koiralla saisi olla mahdollisuuksien mukaan vain yksi.

Polvien terveystulokset

Ensin tarkistettiin polvet. Ja niin kävi - yllätys ja ihmetys - että polvien luksaatioasteeksi lausuttiin 0/0! Olin tästä vähän ns. äimän käkenä. Olin valmistautunut siihen, että polvet olisivat nyt ykköstä molemmat, mutta niin oli ,ettei lääkäri saanut patelloja mitenkään liikutettua. 
Niinpä Wiiman virallinen polvitulos on edelleen 0/0. 

Joskus kyllä haluaisin käydä koko jutun jonkun ortopedin kanssa läpi, että miten ihmeessä voi nuo tulokset noin paljon heitellä. Toki ymmärrän, että lihaskunto vaikuttaa, ja kun polvivaivojen akuuttivaiheessa polvia arvioitiin (tuolloin epävirallinen 1/2, vasemman eli ykkösen oireillessa), niin oltiin jo oltu viikkoja vähäisellä liikunnalla. Fyssarin mukaan lihaskunto alkaa koiralla laskea jo parissa viikossa. Mutta selittääkö pelkkä lihaskunto siis nämä vaihtelut tuloksissa, en tosiaan tiedä. 

Pientä turvotusta, paksuuntumaa, tuntui vasemmassa polvessa. Lääkäri arveli sen olevan arpikudosta. 

Wiiman kuntohan on siis kuitenkin nyt hyvä eikä polvi oireile yhtään. Hän hyppää, ponnistaa, tekee tiukkoja silmukoita ilman minkäänlaisia ongelmia, joten siinä mielessä tulos vastaa fiilistä.

Edelleen treenaamme useamman kerran viikossa tasapainotyynyllä ja -tyynyillä. Vesiallastreenit on jääneet tuon viheliäisen viruksen vuoksi, kun alkuperäinen ajatus oli ottaa setti allastreenejä tyynyjen rinnalle parin, kolmen kuukauden välein.

Suun terveys

Tämä oli eka kerta ikinä kun Wiima oli hammashoidossa. Sen purukalusto on näyttänyt minusta hyvältä ja kun mitään akuuttia ei ole ollut, niin homma on lykkääntynyt. Nyt ajattelin, että kahdeksan vuotiaan muorin hampaita olisi käytävä näyttämässä, jotta saisin varmuuden tilanteesta.

Wiima odottelee nukutuspiikkiä vastaanotolla onnellisen tietämättömänä, mitä on tulossa.

Niinpä polvitarkin jälkeen Wiimukka sai piikin sievään pyllyynsä ja ryhtyi hissukseen vetämään hirsiä.

Itse lähdin käymään kotona ja sain neuvon palata parin tunnin päästä koiruutta hakemaan, eläinlääkäriasemalta soitettaisiin minulle sitä ennen.

Ja kun palasin, niin minua odotti pöpperöinen, mutta hereillä oleva koiruus heräämistiloissa.

Raporttina suunhoidosta kuulin, että Wiiman hammaskalusto oli hyvässä kunnossa. Hammaskiveä oli ollut (tiesin), mutta kuulemma aika vähän, esimerkiksi ientaskuihin se ei ollut levinnyt lainkaan. 

Eikä muitakaan lisähoitotarpeita oltu todettu, vaan suu oli priimaa. 

Ai niin, Wiima oli saanut myös manikyyrin ollessaan kanttuvei.

Kun se suu kerran on nyt priimassa kunnossa, niin se kai olisi syytä koittaa pitää sellaisena. Niinpä ostin uudet puhdistusvälineet. Tällä kertaa päätin satsata tuollaiseen mikrokuituiseen sormiliinaan, jolla hampaita voisi pyyhkiä. Ajattelin, että harjoitusvaiheessa voisi olla hyötyä siitä, että liinan läpi minulla olisi hyvä kosketustuntuma. Nyt koitetaan luoda hommasta rutiini, kun viimeksi samaa yrittäessäni, luovutin.

Mikrokuituinen sormiliina hammashuoltoon.

Ja kaikki kun on nykyisin digitaalista, niin polvituloskin löytyy jo Koiranetistä :) !

Silmien peilaus on vielä jossain vaiheessa tarkoitus toteuttaa, niin kuulen miten rouvan näkimet pelaavat.

Semmosia tällä kertaa! Hyvien uutisten saaminen on sitten mukavaa!

Terveysuutisia polvirintamalta

Niin, ne polvet. Viimeksi olen kertonut niistä toukokuun lopussa, jolloin olimme menossa vesiterapiaan, eli akvaariossa olevalle kävely- / juoksumatolle. Wiiman polvet oli ortopedin toimesta arvioitu (ei virallisesti, vaan tapaturman hoidon aikana) olevan vas 1/4 ja oik 2/4.
Virallisestihan Wiimalla on 0/0 -polvet, mutta virallinen tutkimus tehtiin kun Wiima oli kahden vuoden ikäinen.

TAUSTAT PÄHKINÄNKUORESSA
Wiimallahan oli viime talvena ikävä polviepisodi, joka yllätti meidät täysin, kun polvien kanssa ei ollut mitään ongelmia aikaisemmin ollut. Tapahtumat menivät pähkinänkuoressa suurinpiirtein niin, että oli helmikuinen viikonloppu, lunta hirmuisesti ja sitä oli myös meidän takapihalla ihan kinoksittain.
Oltiin just palattu Wiiman kanssa lenkiltä kotipihalle ja Wiima istui siellä pihan syvässä hangessa ja minä puuhasin siinä ympärillä. Kun sitten isäntä avasi ulko-oven ja huuteli Wiimaa, koira lähti syöksymään isännän luo ja siinä riuhtaistessaan itsensä kinoksesta liikkeelle, "se" tapahtui, eli hetkeä aikaisemmin terve koira laukkasi kolmella jalalla isännän luo ja huusi kipua koko matkan.
Oltiin tietty ihan kauhuissamme itsekin ja koira myös hädissään. Kun samantyyppiset kohtaukset toistuivat muutaman kerran siinä viikonlopun aikana, niin veimme koiran eläinlääkärille.

Ihan helppoa ei ollut diagnosointikaan. Eka ELL-käynnillä arveltiin vain revähdykseksi. Toisella kertaa oltiin ortopedin vastaanotolla, joka kuvista katsoi patellojen olevan ok (!!), ja epäili ristisidevammaa. Kun sitten varattiin ristisiteeseen leikkuuaika, niin valmistavassa tutkimuksessa ilmoitti ortopedi (toinen), että ei ole ristisidevammaa vaan on löysät polvet. Ja suositti konservatiivista hoitoa alkuun, koska aiempia insidenttejä ei ole ja nivelpinnat kaikki ihan siistit.

Kesällä sitten kävimme yhden muutaman kerran setin vesiterapiassa ja sitten alkoi juhannukset ja kesälomat.

Kesäkuukausien aikana emme tehneet juuri muuta kuin ulkoilimme ja lomailimme, mökkeilimme, kuljimme metsissä ja kahlasimme rantavesissä ja myös reissasimme vähän Suomeakin ristiin rastiin. 

HIEROJAN VASTAANOTOLLA

Alkusyksystä halusin ottaa asiasta taas otteen. Wiiman polvet eivät olleet tehneet kesällä kiusaa, paitsi kahdesti - toisen kerran juhannuksena, kun se rallasi toisen koiran kanssa pitkin metsiä mökillä ja sitten toisen kerran elokuussa noustessaan kahdelle jalalle Nose Workin korkeaa piiloa hakiessaan, jolloin se kahdella jalalle noustessaan vinkaisi ja väisti.

Ennen suunnitelmallisen harjoittelun aloittamista halusin kuulla, missä kunnossa Wiiman kroppa on ja mentiin koirahierojalle. Siellä selvisi, että Wiiman kroppa oli nyt aika hyvässä kunnossa, ei kireyksiä, muutakuin pieniä paikoittaisia (enemmän etuosassa, muttei mitään vakavaa sielläkään), mutta takajalkojen lihakset olivat epäsuhtaiset. Eli niistä päätellen Wiima siis edelleen kompensoi vasemmalla jalallaan oikeaa jalkaansa. 

Tässä me odotellaan vuoroamme päästä tutkittavaksi hierojan vastaanotolle.

Aika nautinnollinen ilme :) , ihan kateeksi kävi!

Hierojan kertoma sopi omaankin käsitykseeni, että Wiima oli olosuhteisiin nähden ihan jees kunnossa ja kuntoutukselle ei ollut mitään sellaisia esteitä, jotka pitäisi hoitaa ensin. Etuosan kireydeyksistä hieroja kertoi käsityksenään, että takaosan ongelmat usein heijastavat etupäähän, ristikkäisen raajan puolelle. Harmittelen, kun vain keskustelimme asioista enkä kirjoittanut mitään ylös, niin en enää tarkemmin muista mikä siellä etuosassa vaati vähän "möyhennystä".

WIIMAN KUNTOTREENIT

Kun kerran kroppa oli iskussa, niin aloitettiin harjoittelut. Ensiksikin se vesimattotreeni, josta kerroinkin edellisessä postauksessa. Nyt se tehtiin ylämäkitreeninä vähemmässä vedessä, jolloin rasitus kohdistui vielä enemmän takaosaan. 

Lisäksi otin kuvioihin tasapainotyynyn. En ole sellaista Wiiman kanssa juurikaan puuhannut, vaikka olen tyynyn joskus hankkinut. Joskus ollaan ihan leikillään sitä käytetty, mutta aina niin, että etuosa treenaa, eli etutassut tyynyllä, mutta nyt "vaihdettiin päätä" ja haettiinkin takajalat tyynylle.

Se ei ollutkaan ihan helppoa. Huomasi, ettei kohdetyöskentelyssä olla juurikaan takapäätä käytetty, koska Wiima tarjosi vain etupäätä tyynylle. Mutta eipä aikaakaan kun neiti sitten jo keksi, että nyt pitikin ne kaksi takana tulevaa vetkutinta saada tyynylle ja sitten alkoi homma sujua.

Kuolavanaa on pikkuhiljaa muodostumassa suupieliin.. =)

Ja nyt olen sitten useamman kerran viikossa tarjonnut Wiiman iltapalan - tai osan siitä - tässä tasapainotyynyllä erilaisten liikkeiden kera. Kiertämisliikkeitä iltapalanappuloiden kanssa, niin että nappula tarjotaan lonkan kohdilta ylempää ja ja matalampaa. Tassun antamista ja kurottelua. Liikkeitä, joissa painopiste vaihtelee, niin että takapää joutuu töihin. 

ORTOPEDIN VASTAANOTOLLA ILOUUTISIA

Lokakuun viimeisellä viikolla sitten taas kiikutin Wiiman ortopedin vastaanotolle keskustellakseni, että mitä asiassa nyt pitäisi tehdä. Olin jo itse ajatellut, että leikkaus olisi syytä tehdä, kun minusta tuntui, että polvet piti aina jotenkin ottaa huomioon, vaikka insidenttejä ei monta ollutkaan (ne kaksi, juhannukselta ja elokuussa). Ja vieläpä ajattelin, että leikkaus olisi tehtävä aika pikaisesti ennen kuin liukkaat alkaa, jolloin toipumisvaiheessa olisi lisää riskejä.

Ortopedin oven takana odottelemassa

Mutta kun ortopedi sitten aloitti tutkimuksen, niin hän huudahti melkein heti, että Vau mitkä lihakset! Minä en oikein ymmärtänyt ja kysyin, että pilaileeko hän, eikö Wiimalla ole ollenkaan lihaksia takapäässä. "Juu, juu, täällä on ihan mahtavat lihakset!" sanoi ortopedi ja kertoi, että polvet ovat nyt todella vankat, eikä hän saa patelloja mitenkään nykytilassa heiluteltua.Ja lisäksi lihaskunto oli nyt tasainen molemmissa jaloissa. Oikea polvi, joka keväällä oli kakkosen polvi, arvioitiinkin nyt ykköseksi, kuten vasenkin. Että niin se voi joskus ne arvosanat sitten pikaisesti muuttuakin!

Ortopedin mukaan tällaista koiraa ei olisi mitään syytä leikata, vaan tilanne näytti nyt erittäin hyvältä.

Tulin ihan hirveän iloiseksi, kun tajusin, että olin itse pystynyt asiaan vaikuttamaan, ja onhan leikkaamaton polvi aina parempi kuin leikattu, niin kauan kuin leikkaamattomalla pärjää.

Kerroin niistä parista insidentistä - juhannuksesta ja elokuisesta. Elokuista tapahtumaa kuvatessani oli ortopedi sitä mieltä, että kyseinen pystyliike ei varsinaisesti kohdistuisi siinä polveen, joten luultavimmin olikin ollut jokin muu vihlaisu, johon Wiima reagoi, mutta itseni tulee nykyisin joka käänteessä epäiltyä polvia. Ehkä vihlaisi vaikka sieltä etupäästä, josta hierojakin löysi työstettävää.  

Mutta niin ei tullut Wiimalle leikkausta vieläkään. Tasapainotyynystä emme nyt luovu ja se kaivetaan jatkossakin iltapalan aikaan esiin. Ja aika ajoin hankitaan setti vesimattotreeniä tukemaan omia harjoituksia. Ehkäpä tässä käykin niin hyvä tuuri, että ahkeralla jumpalla vältetään puukon alle joutuminen kokonaan! Se olisi mahtavaa💓!

Pikkujoulukausi lähestyy - näyteikkunaostoksilla katselemassa päällepantavaa :)