Mumman vatsavaivat

Wiima-mumma eleli hankalia hetkiä noin viikon päivät sitten. Nimittäin vatsaa kivisti oikein kunnolla. 

Kaikki alkoi edellisviikon lauantai-illasta. Olin ostanut koirille putkiluut, jollaisia ne saavat harvoin. Viimeksi uutena vuotena, ja sitä ennen en muista milloin. Wiima veteli omaansa antaumuksella, kuten hän vetää kaikkea mahaan laitettavaa. Pari tuntia syömisen jälkeen hän alkoi käyttäytyä vähän oudosti. Kello oli illalla jo paljon, lähes yö, mutta Wiima ei pannut maate, vaan istuskeli siellä täällä ja sitten välillä sai hellyyskohtauksia ja tuli kerjäämään minulta ja isännältä vuorotellen haleja - joita hän tietenkin sai.

Hieman isännän kanssa ihmeteltiin sitä Wiiman istuskelua ja ajattelin, että joku Wiimaa nyt vaivaa, mutta kun mitään muuta näkyvää ei ollut, oksentelua, nieleskelyä tai vastaavaa, sitä istuskelua ja halipuuskia vain, niin menimme nukkumaan.

Nukkumaan menosta parin tunnin päästä se alkoi. Wiima ulisi ja piippasi, oli levoton ja halusi ulos. Mieheni kävi hänen kanssaaan aamuyöllä pihalla ja olivat siellä tovin. Sitten en enää muista, että rauhoittuiko Wiima hetkeksi vai jatkuiko äänehtiminen heti sisääntultua, mutta ainakin se alkoi pian uudelleen ja itse lähdin la-su -välisenä yönä puoli viiden aikaan Wiiman kanssa pihalle. Olin pukeutunut niin, että lähdetiin ihan pihasta pois, ja köpöttelimme ulkona melkein tunnin siinä aamuyöllä.

Ulkona Wiima ei itkenyt, mutta oli koko ajan rauhaton. Koko ajan kuitenkin vähän kuin haki kakkapaikkaa, mutta ei kakkinut. Lopulta tuli pienenpieni kasa - löysähkö, mutta ei ihan velliä. Hetkeksi rauhoittui taas Wiima ja pääsimme sisälle ja minä nukkumaan.

Wiima on niin kaunis <3

Taaskaan ei uni saanut pitkään jatkua, vaan Wiima uikutti taas. Ensin lähti mieheni Wiiman kanssa. Tultuaan sanoi, että mitään ulosteita ei tullut, mutta Wiima oli hermostunut. Sisälle tultuaan Wiimalle tuli aina ihan paniikki ja se uikutti ulos - se halusi vain olla ulkona. Lähdin sitten itse Wiiman kanssa ja halusin nähdä mitä tapahtuu. 

Ja tapahtui kuten isäntä sanoi, kaikki ojienpohjan kakkapaikat taas koluttiin ja ehkä sellaista istumisen aikomustakin oli, mutta ei kuitenkaan ja taas jatkettiin matkaa. Tärkeintä Wiimalle oli pysyä liikkeessä, heti kun pysähdyttiin, alkoi itku. 

Päivystykseen

Minä jo vähän säikähdin. Olisiko siellä nyt jokin tukos niin, että tekisi mieli kakkia, mutta ei voi kun sattuu. Tai jokin putkiluusta irronnut luunsäle.

Tulimme sisään, minä nappasin puhelimen ja soitin päivystykseen. Turun vaikutuspiirissä on vuorokautinen eläinsairaalapäivystys Raision Evidensiassa. Heiltä ohjeistettiin, että voisi kyllä tulla näyttämään, jos koira on selvästi kivulloisen oloinen. 

Pikku potilas päivystyksessä odottamassa vuoroaan. 

Pukeuduin uudelleen ja taisin jotain suuhunikin heittää, ja sitten pakkasin Wiiman autoon ja lähdettiin kohti lääkäriä. Tunnin ehkä odottelimme vuoroamme. Wiimaa itketti ja se oli levoton istuessamme odotushuoneessa. Kunnes tajusin, että sillähän oli parempi olla kun kävelemme, joten kävelimme hissukseen sairaalan käytävää edestakaisin - päivystyspäivänä sunnuntaina ei onneksi niitä vuoronsa odottelijoita käyvävän varrella juurikaan ollut.

Tutkimuksia ja tuloksia

Sitten tuli meidän vuoro. Lääkäri paineli ja tutki ja kyseli. Sitten mentiin röntgeniin. Wiimaa pelotti ja jännitti asia, mutta silti sujui röntgaus ilman mitään rauhoitushumautuksia sekä kyljellään, että jopa selällään kourussa, jossa luulin Wiimalla rajan menevän. Selällään oleminen on Wiimalle todella epämiellyttävää - jotkus koirat nukkuvatkin selälllään, Wiima ei ikinä. Siitäkin selvittiin.
Olin Wiimasta hyvin ylpeä, pikkuinen tyttö, joka aina tekee kuten pyydetään<3.

Taas odoteltiin sitten tuloksia. Nyt saatiin olla kahdestaan lääkärin vastaanottohuoneessa. Ensin koitin istuskella, kun minuakin väsytti, mutta Wiima ei voinut olla paikallaan, joten kävelimme yhdessä huonetta ympäri ja tutkimme paikkoja, jolloin hän oli rauhallisempi.

Niin se sitten oli, ettei mitään tukoksia tai ummetuksia ollut. Vaan vatsalaukku ja paksusuoli olivat täpötäynnä ilmaa! Ja suolen venyminen ilmasta se aiheutti Wiimalle kipua. Olisi melkein hymyilyttänyt, ellei Wiima olisi ollut niin kivulias, se olikin siis isomman luokan paukku, joka oli tulossa! Wiima sai heti kaksi piikkiä pyllyynsä - toinen kipupiikki ja toinen jokin, joka rentouttaisi suolistoa. Lisäksi lääkäri totesi, että joskus ilman kertyminen suolistoon voi viitata ripuliin.

Vihdoinkin rauha

Wiima-rassu joka oli valvonut koko la-su -yön ja vielä su-päivänkin siellä jännittävässä eläinlääkärissä, nukahti heti kun pääsimme kotiin. Lääke vaikutti nopeasti. Ihanaa nähdä Wiima taas levollisena kaiken sen kipuilun jälkeen.
Sunnuntai-iltana meitä ihmisiä vähän jännitti kallistua petiin, kun mietitytti, että josko sama meno jatkuisi taas yöllä kun valmiiksi olimme väsyneitä edellisyön valvomisesta. Mutta ei, saimme kaikki nukkua koko yön rauhassa. Ihanaa.

Maanantain yllätys

Maanantai valkeni ja levänneinä nousimme ylös arjen puuhiin. Minä kiipesin yläkerran konttoriini etäpäivää viettämään ja isännällä oli sattumoisin - ja onneksi - vapaapäivä.

"Onneksi" siksi, että joskus päivän mittaan Wiiman oireilu alkoi taas. Isäntä tais hänen kanssaan ulkona käydä ja vietti Wiima itsenäisestikin aikaansa pihalla. En tarkkaan tiedä, kun tein töitä ja olin kokouksissa. 
Kun tilanne selvisi, niin kaivoin kaapista Carprodyl-tabletin, joita minulla oli tallessa jostain aiemmasta jutusta, Wiiman polvitapaturman huitteilta varmaan. Se helpotti ja Wiima sai taas levättyä. 
Ajattelin kuitenkin, että näin ei voi jatkua ja soitin päivystystykseen kysyäkseni lisäohjeita ja lääkitystä. 
Lääkäri soittikin asiasta kuullessaan meille reseptin lähiapteekkiin lääkkeestä Litalgin, joka on tarkoitettu ruuansulatuskanavan kouristuskipuihin. Se olisi kipulääke, mutta samalla vaivaa hoitava.

Hain lääkkeen heti, mutta koska olin omatoimisesti antanut Carprodylin, niin Litalginia sai antaa aikaisintaan seuraavana aamuna. 

Maanantai-ilta oli taas kaoottinen. Wiima halusi vain ulos. Nyt tuli jo ripuliakin, eli lääkärin loppukommentti siitä, että ilma suolistossa tarkoittaa usein ripulia, piti täydellisesti paikkansa.

Puolen yön koittaessa menimme nukkumaan. Olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet olla Wiiman kanssa ulkona, niin päästimme Wiiman itsekseen olemaan pihalla, mutta sitten piti aina laittaa herätyskello hälyttämään puolen tunnin päähän, että Wiima pääsi taas sisään ja se oli yhtä hullunmyllyä.

Kolmelta yöllä päätimme isännän kanssa, että nyt on Carprodylin antamisesta kulunut niin pitkä aika, että vaikka ei olekaan vielä aamu, niin antaismme Wiimalle nyt tuon suolistolääkkeen. Koska meidän oli saatava nukkua, Wiiman oli saatava nukkua ja maallikonuskolla ajattelimme, että mitään peruuttamattoman ikävää, ei enää voisi sattua.

Niinpä annoimme Wiimalle suolistolääkkeen silloin aamuyöllä. En enää muista, miten pitkään meni, että se auttoi, mutta aika nopeasti kuitenkin. 

Siitä se sitten lähti se paraneminen. Litalginia ja Inupekt Fortea, jonka olin aloittanut jo aiemmin, aamuin ja illoin. Ja ruokana helposti sulavaa, pieniä määriä kerrallaan. 

Keskiviikon torstain huitteissa Wiima oli taas entisensä.  Taas nähtiin miten sekaisin koiran sairastelu saa koko perheen. Tihku-rassu minua säälitti, hän jäi ihan statistin rooliin, sen kanssa ei ehditty lenkeille eikä oikein muutakaan, mutta täysjärkisenä sekin silti pysyi. Mikä parasta - Tihku ei myöskään sairastunut.

En tiedä aiheuttiko tämän kaiken putkiluu vai oliko se jokin pöpö. Putkiluuhun viittaisi se, että Tihku ei sairastunut. Toisaalta olen viime aikoina nähnyt, että lähialueiden koirat ovat paljon olleet vatsataudeissa, joten ehkä yhteys oli vain sattuma. Mene ja tiedä.
Tämä oli kohta 11 vuotta täyttävän Wiiman toinen tai korkeintaan kolmas vatsatauti, ja sellaista rumbaa ovat olleet, että onneksi vatsapöpöjä ei ole meillä usein nähty!