Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pentu tulee kotiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pentu tulee kotiin. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. tammikuuta 2023

Miksi Wiima on Wiima ja miksi Tihku on Tihku?

Tarinoita koirannimistä

Instagramin puolella nostettiin esiin koirien nimenantoon liittyviä tarinoita. Tilillä @aussierevo kerrottiin heidän omien koiriensa nimien taustoja ja kyseltiin muiden Instagramin käyttäjien koirien nimien tarinoita. 

Minusta aihe oli kiva, ja vaikka vastailinkin omien hörökorvieni nimistä jo Instassa, niin halusin kirjata tarinat muistiin vielä täällä Blogilandiassa, ja tosi mielellään myös lukisin aiheeseen liittyviä blogipostauksia!

Monasti koirien nimen takana onkin monenlaista pohdintaa, ja jos on useampi koira, niin nimiteema jatkuu perheen seuraavassa koirassa - vaikkapa lapsuuden kirjasankarien tai saman alkukirjaimen mukaisilla teemoilla.

On minulla kyllä yksi ystävä, joka pari vuosikymmentä sitten otti koiran ja antoi sille nimeksi Koiruli, kun ei kuulemma muuta keksinyt. Minusta se oli silloin vähän ikävää (vaikka nyt ajattelen, että nimi se Koirulikin olisi ja, ettei kaimoja varmasti olisi vastaan tullut) ja ryhdyttiin yhdessä keksimään nimeä. Silloin päädyttiin suklaapatukkateemaan ja koirasta tuli Susu 😊. Sittemmin on hänelläkin ollut koiria, joilla on mielikuvituksellisemmat nimet kuin tuo Koiruli! 





Miksi Wiima on Wiima?

Olin tehnyt nimilistaa jo pitkään, odotimmehan Wiimaa yli puoli vuotta siitä kun olin ollut kasvattajaan yhteydessä (ensimmäinen yhteydenotto 08/2011 ja Wiima syntyi 04/2012). Koiran tulo perheeseen merkitsi minulle lenkkikaveria metsissä ja toisaalta lapinkoiran kotimaisuus ja alkukantaisuus vei ajatukset luontoon. Niinpä minulle oli alusta asti selvää, että nimi tulisi olla luontoaiheinen.

Keräsin pitkää nimilistaa ruutupaperille. Aina kun mieleeni tuli jokin erityinen suomenkielinen luontosana, kirjasin sen ylös. Listalla oli mm. erilaisia synonyymejä kylmälle, pakkaselle ja tuulelle sekä myös mereen ja saaristoon liittyvät sanat taisivat kotiseutumme vuoksi olla listalla "yliedustettuina".   

Kun pennun tulo alkoi olla lähellä, paneuduin tutkimaan listaa ja keräsin siitä kolme suosikkiani. Sitten pyysin miestäni ja poikaani valitsemaan niistä kolmesta mielestään parhaimman. Valitsivat nimen Viima. Meistä tuntui, että siinä nimessä vihmoivat niin tunturi- kuin merituuletkin juuri niin kuin halusimme. Sitten tarvittiin vielä pieni säätö; kun kerran koiratyyppi on ikiwanha, niin nimen toki piti sitäkin kuvata, ja niin hioimme nimen vielä etukirjaimen vaihdolla, muutimme Viiman Wiimaksi..
Pentua noutaessamme vielä tarkistimme, että näyttääkö pentu Wiimalta, ja kyllähän se näytti. Niin tuli Wiima❤️.

Nimi on sopinut Wiimalle oikein hyvin. Wiima ei ole se tuulennopein koira, mutta viima tarkoittaa vankkaa ja voimakasta, tasaisesti puhaltavaa tuulta. Ja sellainen Wiima on - tasainen, vankka, hötkyilemätön ja ”kun tehdään, niin tehdään”. Lisäksi nimi on helppo lausua ja todistetusti taipuu myös lähes rajattomasti monenkirjaviin rakkaudellisiin lempinimiin.



Miksi Tihku on Tihku?

Sitten ryhdyttiin miettimään toista koiraa ja nimiasia tuli taas ajankohtaiseksi. Olen kylläkin sellainen omatoiminen kieliharrastelija, että kuuntelen aina suomenkieltä tarkalla korvalla, ja jään kiinni kuulemiini kauniisiin sanoihin ja sanontoihin - joten olin jo ennen päätöstä toisesta koirasta laitellut taas mahdollisia nimiä muistiin - en enää ruutupaperille, vaan nyt ajan hengessä kännykän muistiinpanoihin. 

Selvää oli, että suomenkielisillä luontoaiheilla ja mahdollisesti vielä sääilmiöilläkin jatketaan, vaikka kyllä löytyi listalta muitakin suomenkielisiä suussa kivasti sointuvia nimiä, kuten Kehrä, josta todella pidin, mutta joka tipahti sitten loppukahinoista pois kun ajattelin sen voivan olla arjessa vaikea. 



Kerran ajelin kohti töitä aikaisin pimeänä syysaamuna. Alkoi tihkuttaa vettä ja liikennevaloissa katselin miten hauskasti valo taittui pisaroista. Ja taisi tuo tihkutus tulla korviini moneen kertaan säätiedotuksessakin. Siinä tuli mieleeni, että voisikohan koiran nimi olla Tihku?
Aloin makustella sanaa nimenä ja se alkoi tuntua mukavalta suussa. Tihkusadekaan ei ole ollenkaan ikävää sadetta, ikävämpiä on ne sateet, joissa pisarat ovat räiskäleen kokoisia. Pidin H-äänteestä nimen keskellä ja plussaa oli, etten ollut kuullut yhdestäkään Tihku-koirasta. Lisäsin sen listalleni töihin päästyäni.

Sama kuvio, kuin Wiiman nimen kanssa, toistui sitten lähempänä pennun saapumista - keräsin taas listaltani kolme mieluisinta nimeä ja kysyin isännältä ja juniorilta, mikä olisi heidän lempparinsa, ja he valitsivat molemmat Tihkun.
Tunnustan, että nimiä makustelleena oli kolmen suosikin joukossa yksi, joka oli loppukirissä kasvanut mielessäni vielä Tihkuakin paremmaksi nimeksi, mutta en ryhtynyt väittelemään, vaan Tihku pennusta oli tulevan.

Myöhemmin olen ajatellut, että kyllä tuli valittua Tihkullekin täydellisesti sopiva nimi. Tihku on Wikipedian kuvauksen mukaan pienten vesipisaroiden muodostamaa sadetta, joka näyttää leijuvan ilmassa. Juuri sellainen on energinen ja aktiivinen Tihkukin, joka välillä tuntuu olevan aivan painotonkin, lentäjä liito-orava, joten tuli Tihkullekin annettua nimi koiran mukaan 🥰.


Miten sinun koirasi sai kutsumanimensä?




tiistai 27. joulukuuta 2022

Kaksi vuotta yhteiseloa Tihkun kanssa

Kaksi vuotta sitten tapaninpäivänä starttasimme jo ennen aamukuutta kaaran kohti Seinäjokea.  Suuntana meillä mieheni kanssa oli Erimoone-kennelin Minnan kotipaikka ja sieltä kävimme noutamassa perheeseen uuden perheenjäsenen, tuolloin syntymäkodissaan vielä Toivo-nimisen pennun. Kotiuduimme vielä samana iltana ja niin oli kotiinsa saapunut Tihku, jonka nimen hänelle annoimme.

Tämä kuva on otettu ensimmäisenä iltana kotona. 
Etualan harmaa pyyhe jätettiin kasvattajalle jo kun kävimme Tihkua katsomassa muutama viikko noutoa aiemmin, joten siinä on ihanasti tuttuja tuoksuja. 
Miten ihana pieni pallero hän olikaan <3 !

Vielä toinenkin kuva Tihku-vauvasta.
Kuvassa Tihku on vielä Toivo, ikää 7 vkoa, juuri ennen luovutusta.
Kauniin kuvan on ottanut Erimoone-kasvattaja Minna Rinne
.

Tihku on täydentänyt perhettä hienosti. Hän on aktiivinen ja utelias, "don't worry, be happy" -koira ja aina siellä missä tapahtuu. Päivittäin hänen touhunsa saavat hymyn huulille. Hän on vauhdikas ja ketterä, kutsummekin häntä monien muiden lempinimien ohella "Aviaattoriksi" eli lentäjäksi, hän kun tuntuu lentävän paikasta toiseen - esimerkiksi niin, että tarvitaan vain yksi loikka olohuoneen ovelta toisessa päädyssä olevalle sohvalle =)

Tihkulla on myös hauska luontainen tapa toimia assistenttinahän viestittää ja aktivoituu erikoisista äänistä ja tilanteista, kuten vaikkapa;
kun uunikello piippaa, hän etsii minut käsiinsä ja vie keittiöön.
Kun Wiima tahtoo ulos, Tihku johdattaa minut ovelle.
Eilen illalla sai Wiima luun väärään kurkkuun ja alkoi kakoa, niin Tihkupa ei aikaillut yhtään, vaan salamana ryntäsi luokseni tökkimään ja kertomaan, että Wiimalla on hätä. Oikein yllätyin hänen nopeasta neuvokkuudestaan ja tilannetajustaan. Ja onneksi Wiimankin kurkku selvisi parin kakomisen jälkeen, eikä hän varmaan edes huomannut millainen pelastuspartio kakomisestaan käynnistyi. 
Kovasti kehun ja kiittelen tätä pientä viestintuojaa ja siten pyrin vahvistelemaan tuota käytöstä sen säilyttämiseksi.

Miten tavallista tai harvinaista tällainen "assistentti-käytös" mahtaa olla? Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta käytöksestä Wiiman tai jonkun tuttavan koiran tekemänä. Kasvattaja Minna toisaalta kertoo Tihkun sisaren Pulman esimerkiksi ilmoittavan emännälleen, jos joku kotona asuvan lauman koirista innostuu luvatta piipahtamaan pihamaansa ulkopuolelle. Siinä on varmaan kyse samasta asiasta - ympäristön ja tapahtumien aktiivisesta seuraamisesta ja niihin reagoimisesta.
Tekeekö sinun koirasi vastaavaa tai oletko kuullut samoin toimivasta naapurin koirasta? Olisi kiva kuulla.

Pelkkää auvoa ei yhteiselomme silti ole ollut. Luulin jo Wiiman jälkeen tietäväni koiran kouluttamisesta paljonkin ja minulla oli selvät sävelet, miten lähden Tihkua kasvattamaan kohti aikuista, fiksua koiraa. Olen kuitenkin monta kertaa joutunut tarkistelemaan metodejani ja opettelemaan uutta, koska Tihku ei oppinutkaan ollenkaan samalla tyylillä kuin Wiima ja haasteetkin olivat ihan eri asioissa. Sain pikaoppitunnin siitä, ettei koirat olekaan samanlaisia :).

Tihku on esimerkiksi salamannopea ja hyvin kiinnostunut ympäristöstään, ja minun on pitänyt vaivata päätäni melko lailla, että olen saanut poimittua kiinnostuksen ympäristöstä itseeni. Eikä kaikki aina vieläkään täydellisesti toimi (toimiiko koskaan täydellisesti ja aina, kenelläkään?) - riippuu tilanteesta, mutta olen levollinen, etenemme oikeaan suuntaan. Hän on hyvin nopea oppija ja pitää kyllä yhdessä tekemisestä, kunhan homma on riittävän kiinnostavaa. 
Yksi monista oivalluksistani on ollut, että Tihkun kanssa tekemiseen tulee mieluiten jollakin tavalla aina sisältyä liikettä - minun liikettä, lelun liikettä tai Tihkun liikettä, silloin pysyy keskittyminen paremmin koossa ja Tihku palkkautuu jo liikkeestä.

Välillä olen polskinut vähän syvemmissäkin vesissä, kun en ole onnistunut luomaan sitä yhteyttä jossain treenissä, kuin olin ajatellut, mutta moni asia on rakennut uudella lähestymistavalla tai ajan kuluessa ja Tihkun kypsyessä. Ja jotkut asiat odottavat vielä ratkeamistaan. Uusi koira perheessä on oppimatka, ei vain pennulle vaan myös pennun ihmisille. Sen(kin) on Tihku opettanut❤.

Kaksivuotispäivät marraskuussa

Olen syksyllä pitänyt vähän blogitaukoa. Siis en suunnitelmallisesti, vaan jotenkin en vain saanut itseäni tähän koneen ääreen. Tihkun synttäreitä kuitenkin juhlittiin vauhdikkaasti marraskuun kuudentena, vaikkei juhlista mitään tekstiä syntynytkään.

Marraskuussa ei ollut vielä lunta maisemissa ja olinkin sopinut ystäväni kanssa Hoopers-treenit kentälle. Meillä oli molemmilla pari Hoopers-kurssikertaa plakkarissa viime kesältä, joten tiesimme suurin piirtein mistä on kyse. Treeneissä poimimme esiin tynnyrin ja muutaman hoopin, ja teimme helppoja tynnyrinkiertoja ja hooppien läpiajoja. 

Hoopers on siis esteratalaji, jossa koira suorittaa rataa tietyssä järjestyksessä, mutta siinä ei ole hyppyjä kuten agilityssä. Toinen suuri ero on siinä, ettei ohjaaja juokse koiran mukana, vaan ohjaaja on suurin piirtein paikallaan ja huutelee koiralle kaukokäskyjä. Rata koostuu erilaisista kiertämisistä, putkista ja vanne-esteistä.


Synttärisankari rallattelee

Illemmalla kotosalla oli sitten lahjojen aika. Niinkuin nykyisin lasten juhlissa on tapana, myös vieraat saavat oman lahjansa ja niin myös tietenkin Wiima =) .


Tihkun paketista paljastui possu! Ja vähän herkkuja, tietenkin.
Tuota possua luulin kestävämmäksi. Tihku suolistaa kaiken minkä pystyy, ja ongelma syntyy kun hän myös syö ja nielee niitä lelujen kuituja ja vaahtomuoveja. Eli lelujen kanssa pitää olla vähän tarkkana.

Alla vielä pari poikani ottamaa kuvaräpsyä kun piipahdimme koko poppoo, eli mieheni ja koirat, hänen kämpillään synttäreitä edeltävänä päivänä. Kuvia katsomalla voi todeta, ettei se Tihku ole enää ihan pikkupoika, vaikka oma silmäni "IRL":ssä on jatkuvasti edelleen näkevinään pienen pennun, tai korkeintaan teinipojan.
Täytyy varmaan pikkuhiljaa alkaa täsmentää itselleni, että Tihku alkaa olla teinipojan sijaan jo ihan oikea nuori uros, vaikka vielä onkin matkaa siihen niin sanottuun aikuisuuteen :). 




Paljon onnea Tihkulle vielä takautuvasti ja tuntuu uskomattomalta miten nopeasti aika kuluu, näistä tapaninpäivistä se on helppo laskea. Ollaan koko perhe, Wiimaa myöden, ihan superonnellisia, että muutit meille <3. Wiimallakin on nyt menoa ja meininkiä päivissään. Ihan jo pihaulkoilussakin on eroa - enää ei pihalla niin paljon istuskella ja makoilla, vaan enemmän on leikkiä, takaa-ajoa ja painia, ja se tekee hyvää Wiimankin nivelille <3.


Ja tänä vuonna Hymypoika-patsaan voittaa...:



sunnuntai 8. elokuuta 2021

Jo yhdeksän kuukautta!

Kaksi päivää sitten juhlittiin Tihkun 9 kk syntymäpäiviä! Uskomatonta miten äkkiä pentu kasvaa ja miten nopeasti aika menee! Tihkusta on kasvanut kaunis ja komea poika! 
Mahtavaa, kun olemme jo oppineet tuntemaan toisiamme paremmin, ja sillä tavoin ymmärtämään toistemme kieltä ja viestejä. Tämä hauveli Tihkuinen se on kuvaannollisesti vienyt koko perheen pikkusormet, ja Wiimankin mielestä hän on pääsääntöisesti uskoakseni "ihan kiva" 😊.



Tihkun virallinen ja torellinen 9 kk kuva 😘

Ky-yyllä vähän hymyäkin pilkottaa!

Ja tästä lähdettiin - Tihku tässä 10 viikkoa metsäretkellä.
Jännä nähdä palaako tuo nenun kuvio taas talvipakkasilla :)





On ollut todella hauskaa ja mielenkiintoista seurata koiriemme eroja ja samankaltaisuuksia! Wiimassa ja Tihkussa on esimerkiksi sellainen ero, että Tihku on hauskalla tavalla "röyhkeä"!
Wiima esimerkiksi tarkkaan katsoo, mihin suuntaan ihminen on menossa, ja hän siirtyy edestä vauhdilla, jos käynti on hänen suuntaansa. Jos kuljen Wiiman ohi (tai yli) , niin minun on sanottava Wiimalle, että Ole siinä vaan, koska muuten hän loikkaa ylös ja väistää.
Tihku taas ei tajua tällaisesta väistelystä mitään, hän vaan seisoa jököttää siinä missä seisoo 😂 .
Joskus on kuitenkin kätevää, että koira vähän väistää, ja Tihkulle onkin opettelussa Tööttööt -vihje!

Wiimalle on myös ollut tärkeää olla muutenkin hyvin kohtelias koira, eli hän välttää silmiin katsomista ja katsoo mieluummin ohi kuin kohti - kohtikatsominenhan on koirakielellä hieman uhkaavaa. Hän myös vaihtaa mielellään asentoaan, niin ettei oltaisi rintamasuunnaltamme vastakkain, vaan rauhanomaisesti rinnakkaain ja niin edelleen.
Tarkennan, että työskennellessään ja kysymyksiä esittäessään Wiima kyllä katsoo tiiviisti kontktissa silmiin, mutta jos ei mitään tällaista ole menossa, niin hän katsoo sivuun ja näin viestittää voimakkaasti olevansa ystävällisin aikein liikkeellä.
Tihkulla taas tällaisia käytöksiä on hyvin vähän, hän ei ahdistu vaikka melkein tuijottelemme toisiamme silmiin. Toisaalta hänellä on kyllä erinomainen koirakieli, jota hän puhuu muiden koirien kanssa.
Tästä kohteliaisuus ja nöyryyspiirteestä - tai siis sen puuttumisesta 😀 - olen ajatellut, että se varmaan on sukupuolesta kiinni, lapinkoiranartut ovat varmaankin ihmistä kohtaan nöyrempiä kuin urokset.

Kontaktinpidossa ja sen opettelussa on Tihkun kanssa huomattavasti suurempi urakka kuin Wiiman kanssa oli. Minusta on aika jännä, että kun puhun ihmisille tästä kontaktinopetuksen haasteellisuudesta, niin todella moni vastaa, että "No, sehän on uros"!
Onko siis tyypillistä, että uroksen kanssa kontakti on vaikeampi rakentaa? 
En oikein tiedä, että onko se sitten kuitenkin yksilö- ja luonnejuttu vai tosiaan sukupuolesta kiinni?  Kontaktissa olemme ilokseni kuitenkin viime aikoina edenneet, vaikka vielä on töitä tehtävänä!


Kaivoin mielenkiinnosta pari Wiimankin kuvaa esiin, näissä alla olevissa hän on samanikäinen, myös 9 kk. Wiiman kanssa jouduin olemaan tarkempi irtipidon osalta, sillä vaikka hän ei varsinaisesti karannut, niin hän teki jo pentuna pitkiä kierroksia, eikä säikkynyt vaikkei minua koko ajan näkynyt, vaan jotenkin luotti siihen, että kyllä se mamma sitten löytyy, mutta itse olin muutaman kerran pala kurkussa ja pelkäsin, että Wiima karkasi ja jotain sattuisi. 

Tihku lähtee vapaana ollessaan laukkavauhdilla kuin ammus, mutta pysyttelee lähistöllä ja näköetäisyydellä - paitsi, että on hyvin saalisviettinen, eli en tiedä miten pitkälle mahtaisi vaikka peuran perässä galoppeerata..



Rakas, ensimmäinen koirani, unelmieni täyttymys 💝



Tihku 9 kk, eilen otettu seisotuskuva.
Asento on vähän niin ja näin, eikä ainakaan luonnollinen, mutta kyllä siitä vähän kroppaakin näkee.


Seuraavia syntymäpäiviä odotellessa 😊





perjantai 2. heinäkuuta 2021

Maalaiskoira kaupungissa ja pentuasemassa muutoksia

Yhden Turussa pidetyn kurssi-iltamme päätteeksi päätin viedä Tihkun Turun keskustaan. Siellä aina silloin tällöin koitan pennun kanssa käydä, jotta maalaiskoira saisi kokemuksia myös kaupungin vilskeestä.


Ja olinpa iloinen, että tulin menneeksi, sillä koronarajoituksia oli juuri purettu ja Turun Aurajokirannassa oli paljon kesäillasta nauttivia ihmisiä - fiksusti ryhmittäin, etäisyyksiä noudattaen, kuten tämä uusi normaali nykyisin on.

Musiikki kuului jo muutaman korttelin päähän, ja paikalle päästyäni, näin, että joessa seilasi konserttilautta edestakaisin. Toisaalta en tiedä voiko sitä musiikiksi sanoa, kun ei ollut ihan minun tyylilajia, mutta tuossa kesäillassa se ei haitannut. Kaikenlainen musiikki ja ihmisten näkeminen on juhlaa, kun sellaisesta on voinut niin vähän nauttia viime aikoina. 

Nautimme siis Tihkun kanssa kaupungin vilskeestä, kesäillasta ja iloisista, hyväntuulisista ihmisistä, niin ja siitä musiikistakin. Näin sattumoisin yhden tuttunikin!
Kävelimme ja istuimme puiston penkillä katsomassa tapahtumia ja samalla harjoiteltiin näitä koirajuttuja. Tihku osasi oikein kivasti istuskella paikallaan - ei nyt varsinaisesti rauhoittunut esimerkiksi nokosille, mutta se olisikin varmaan liikaa vaadittu tällaiselta vauvatyypiltä :). 

Jos muuten kaipaat ideaa kotimaan kesälomareissua varten, niin lämmin suositus Turulle ja sen rannoilla olevalle Turun saaristolle, esimerkiksi Paraisten saarille, tsekkaa lomavinkkinä esim Saariston Rengastie.


Ihana, kaunis, rakkain Turku <3

Taaimmaisena rokkilautta, vasemmalla tavallinen paatti ja keskellä edessä Aurajoen Låna-vene, jollaisia siis kuka tahansa voi vuokrata ja lähteä joelle risteilemään :)


Turku-visiitti oli monella tapaa onnistunut. Ensiksikin tuo tunnelma, josta nautin itsekin, mutta iloitsin kovasti myös hyväkäytöksisestä Tihkusta!
Tihkun kanssa meillä on edelleen haasteena tuo yksituumaisuus, kun Tihku helposti keskittyy ympäristöönsä enemmän kuin hihnanjatkeeseen. Välillä onnistun kutsumaan hänet omaan kuplaani, mutta sitten taas en. 
Tällä kaupunkireissulla olimme kuitenkin yhtäkkiä kuin siamilaiset kaksoset - no, vähän liioittelen :D, mutta Tihku piti tosi kivasti kontaktia, kulki lähellä hihna löysänä ja jopa haki katsekontaktia aikaajoin.
Onneksi meillä on välillä näitä onnistumisia, joita voi muistella sitten kun hommat ei suju ihan kuten toivoisin :). 


Turun linnan aukiolla iso, useamman ravintolan ulkoterassialue.


PENTUSTATUS ALKAA KARISTA
Olin Tihkun kanssa kotona muutaman päivän kahdestaan, kun isäntä ja Wiima olivat mökillä. Kun koirat sitten pienen tauon jälkeen tapasivat, oli niiden suhteelle tapahtunut jotain. Ennen eroa Wiima ei ollut juuri Tihkua komennellut, ehkä hieman yritti, mutta se ei oikein toiminut. Olin jo ehtinyt hämmästellä asiaa, kun yleensä on niin, että muorit päättää ja pojat kuuntelee.

Muutaman eropäivän jälkeen oli Tihkun (nyt 7 kk) vauvastatus muuttunut. Edelleen niiden leikki oli samannäköistä ja Tihku saa viedä lelun Wiiman suusta (ja myös vie!), mutta kaikissa Wiiman mielestä oikeasti tärkeissä asioissa hän sanoo nyt eri tavalla ja näimme jopa sellaisen ihmeellisyyden, ettei Tihku oikein kunnioituksestaan meinannut uskaltaa ohittaa edessään makaavaa Wiimaa, ja piti ihan ohjata hänet sieltä toiselta puolelta pois. Mitään tappelua niillä ei siis ole ollut, mutta Wiimaan on yhtäkkiä tullut auktoriteettia, jonka Tihku noteeraa.
Niitä Wiimalle tärkeitä asioita on esimerkiksi ollut se, ettei häntä saa nukkumasta häiritä. Jos Wiima on unilla ja Tihku erehtyy leikkimään liian lähellä, niin muori antaa selkeän huomautuksen. Ja vaikka Tihku saa viedä lelun Wiiman suusta viedä, niin luun kanssa sama ei onnistu, se on nyt nähty, ja Tihku kunnioittaa Wiiman mielipidettä. 


Alkaa siis oikea järjestys olla tässä meidän minikoiralaumassa. Mutta toisaalta he ovat kivasti laumautuneet, joskin Wiima on tietenkin enemmän "yksinäinen susi", kun on tottunut ainoana koirana olemaan - luulen, että Wiiman fiilikset Tihkun suhteen kulkee janalla siedettävä - ihan kiva. Kun taas Tihku melkein jumaloi Wiimaa, ja on paitsi minun ja mieheni koira, myös vähän Wiiman koira 💛😊.




lauantai 19. kesäkuuta 2021

Tihku 7 kk eka kertaa laivakoirana ja mökkielämää

Tihku, 7 kk, on osoittautunut olevan aika huimapää pennuksi 😊. Olemmehan sen jo aiemmin huomanneet. ettei Tihkulla juuri ole alustapelkoja ollut ja se on kotonaan niin liukkailla kuin kiikkerilläkin alustoilla. Nyt on kuitenkin myös takana pari mökkireissua ja venereissua niin ikään, ja Tihku se on varmaan edellisessä elämässään on ollut laivakoira, koska niin luontevasti se matkasi moottoriveneenkin kyydissä.

Tämä oli se asia, jota olin pohtinut, että kun pentu tulee talvella, että miten mahtaa sitten veneily sujua kun sitä ei pikkupennusta asti pääse harjoittelemaan, mutta ei haitannut.


Tihkulle puettiin tietty pelastusliivit päälle ja pidin sen myös hihnassa, koska kuten kuvasta näkyy, niin ei riittänyt, että olisi penkillä istuttu, vaan piti kiipeillä ja tunkea kuonoa tuuleen😀. En uskonut, että se varsinaisesti olisi loikannut veteen, mutta putoaminen tällä kiipeilytyylillä oli kuitenkin mahdollista. Pääasiassa kyllä pidin Tihkun vieressäni istumassa, mutta nämä kiipeilykuvat oli niin hauskoja, että piti näpätä kuva, ennen kuin kutsuin Tihkun tuolta reunalta pois. Miten iloinen olenkaan siitä, että veneily sujuu näin kivasti!

Wiima on tottunut veneilijä, mutta se tykkää eniten rauhallisesta vauhdista, jolloin hän haluaa istua veneen kokassa ja katsella maisemia. Mutta kun veneellä ajetaan kovemmin, ns plaanissa, niin Wiima hakeutuu veneen pohjalle jalkoihin odottamaan, että oltaisi perillä - ei pelkää, muttei varsinaisesti nautikaan. Tihkua taas vauhti ei näyttänyt haittaavan pätkääkään.


Kesällä mulla on ajatuksissa tehdä pieni kesälomareissu täällä Suomessa ja tämä mökkeily antoi viitettä siitä, miten Tihku asettuu kodiksi uuteen tuntemattomaan paikkaan. Keväällähän emme mökillä koirien kanssa käyneet, vaan nyt kesällä vasta, joten mökki oli tosiaan Tihkulle uusi paikka. 

Ja hienostihan se sujui. Tihku pysyi hyvin pihamaalla, mistä olin tosi iloinen, ettei minun tarvinnut sitä kytkeä - paitsi loppuillasta, kun pikkumies sai hepulikohtauksen ja laukkasi täyttä höökää pitkin rantaa ja laitureita, että pelkäsin jo sen loukkaavan, ja  tajusin, että nyt olisi pikkukaveria autettava rauhoittumaan, sille itselleen se oli nyt liian vaikeaa.





Tuo rauhoittuminen meillä onkin edelleen opeteltavien asioiden listalla. Hepulikohtaukset on toki ihan jees, Wiimakin nitä edelleen saa ja olen niistä iloinen joka ikisestä, koska ne kertovat sisällä kuplivasta ilosta. 

Mutta Tihkulla tosiaan on rauhoittumisen kanssa sellaista ongelmaa, että kuin pikkulapsi hän taistelee rauhoittumista vastaan ja viimeisillä voimillaan hakee vielä uuden lelun, ellei hommaa pysäytetä. 
Uskon kuitenkin, että ikä jo itsessään tuo tähän helpotusta ja koitan tätä rauhoittumisen taitoa hänelle myös opettaa, sekä aina kehua maatemenosta.



Tässä näkyy, mikä minusta on mökkeilyn parhaita puolia: pitkät aamukahvit aurinkoisella terassilla hyvän kirjan kanssa! Tämä Ylösnousemus ei ole Remeksen uusimpia, mutta oli jäänyt jostain syystä välistä lukematta. Kyllä oli taas menoa ja meininkiä niin, että piisasi!



Isäntä lähti Wiiman kanssa tuttavansa luo hoitamaan jotain asiaa, niin minä ja Tihku teimmekin sitten päivälenkkimme kahdestaan. Täällä luonnon keskellä Tihkendaali sai mennä aika paljon vapaana liina perässään, ja ihan nautittiin olostamme vaan.



Kyllä päivässä pitää vähintään kymmenen painiottelua olla, jos Tihkulta kysytään. Wiimalle riittäisi vähän vähempikin, mutta välillä hänkin innostuu 😊

TIHKUN kriittiset mitat 7 kk ikäisenä: 49 senttiä ja 14,1 kg - ehkä vähän hoikahko kyllä.


torstai 6. toukokuuta 2021

Kuusi kuukautta ja rintsikkaostoksilla

Pikkumies Tihku Pöppiäinen täyttää tänään 6.5. jo kuusi kuukautta! Aika vierii hurjaa vauhtia! Paljon onnea iloinen, kaikesta onnellinen, vauhdikas, rakas ilopillerimme 💛!


Väri on koko ajan ollut musta tai mustanpuhuva. Vauvakuva on kuvattu sisällä ja se vaikuttaa väreihin. Tihkun turkki on kyllä nyt kasvettuaan vielä aiempaakin mustempi.

Tihkusta on kasvanut kiva pentu ja sen kanssa on helppo liikkua ihmisten ilmoilla. Hänestä on muun muassa kasvanut minulle uusi shoppailukaveri 😀! 

SOVITUSKOPPISEURALAINEN
Eilen lähdin ostoskeskukseen hakemaan Tihkun ruokaa, joka oli loppumaisillaan ja nappasin Tihkun mukaan ostoksille. Ajellessamme ostoskeskukseen muistin, että minulla olikin ollut tarkoitus hakea itselleni myös uudet rintaliivit ja nyt minulla oli sitten pentu mukana, mitä tehdä?!
Päätin rohkeasti koittaa onneani jos pääsisinkin Tihkun kanssa kauppaan. 

Marssin sisään Kappahl-kauppaan katsottuani, että kieltomerkkiä ei ollut. Parin hyllyn takana bongasin myyjän ja vielä varmistin, että saadaanko tulla. Myyjä esitti vaikean kysymyksen, "Osaahan se käyttäytyä?" Taisin sekunnin empiä, mutta sitten vastasin, että "juu, osaa kyllä ja mitä ei osaa, niin opetellaan". Taisi olla myyjä koiraihmisiä, koska sanoi, että juu, se opetteleminenkin on kyllä tärkeää ja viittasi kädellä meidät sisään.



Tihkun kanssa marssittiin suoraan kaupan perälle, josta olin jo bongannut rintsikkahyllyt. Tihkun pyysin istumaan ja namitarjoilulla pylly pysyikin varsin hyvin maassa. Löydettyäni muutaman vaihtoehdon sopivia rintsikoita, siirryimme sovituskoppiin ja siellä sitten sama juttu, pentu pysyi  tyytyväisenä, kun juttelin rauhallisesti ja sujautin tuon tuosta herkun hänen suuhunsa.
Tihku pisti jopa makuulle odottamaan, kun emäntä kekkuloi yläosa kelteisillään. Ajatteli varmaan, että hulluja nuo kaksjalkaiset ja sai mielestään hyvää viihdettä puuskutuksestani.



Kaikki sujui todella kivasti ja kassalla Tihku saikin sitten suuret kehut ja rapsutukset reippaudestaan ja sai kuulla, että "Tosi hienosti käyttäydyit!".

Tämä ei ollut eka kerta kun Tihkendaali oli mukana ostoksilla. Ekan kerran olin Raision Myllyssä joitakin viikkoja sitten ja näin siellä Haltin outletin. Huutelin ovelta, että saako tulla koiran kanssa ja kassan takan oleva mies viittoi meidät sisään, "Tietysti!". 
Tein kierroksen ja näin vaatteita, joita olisin halunnut kokeilla ja ostaa. Ajattelin, että onpa vähän harmi, että on koira just nyt mukana kun en voikaan hankkia mitään - erityisesti himoitsin ulkoiluhousuja, joiden tarpeessa kovasti olin. Mutta sitten mietin, että miksi en voisi ja otin hommaan uuden asenteen. 
Mentiin housuhyllylle, josta poimin parit pöksyt ja sitten kipitettiin sovituskoppiin. Niin kiltisti se Tihkunen sillä reissulla käyttäytyi, että siitä rohkaistuneena päätin tuota rintaliivikeikkaakin sitten kokeilla. 
Ja hankin muuten nuo kuvassa näkyvät Haltin lilanpunaiset housut, ovat olleet todella hyvät.



Minulle koiranpidon yksi supertärkeistä jutuista on, että koira käyttäytyy niin, että sen kanssa voi mennä mihin vaan, ilman, että joutuu miettimään, että osaako koira käyttäytyä. Siksi koitan Tihkuakin viedä kaikenlaisiin kummallisiin tilanteisiin, että se tuntisi olonsa kotoisaksi kaikkialla. 
Vaikuttaa siltä, että tähän asti ollaan hyvällä tiellä tässä asiassa, Tihku on tosi luonteva tällaisissa tilanteissa ja kuuntelee, mitä sille sanotaan 💛. Toivottavasti onnistumme taitojen opettelussa samoja latuja jatkossakin. 

Lisäksi haettiin vielä ostoskeskuksen "kanabaarista" tortillat isäntäväelle iltapalaksi.



Onnea rakas Pöppiäinen!




sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Tihkun mittarissa 20 viikkoa 😍 ja kiva Turku-reissu!

Tihku täytti edellispäivänä perjantaina 26.3. jo 20 viikkoa! En varsinaisesti laske viikkoja enää, vaan kuukausia (4,5 kk), mutta Tihkun veljen instapäivitys herätti minut tasalukuun.

Tihkusta 20-viikkoispäivänä perjantaina otettu valokuva

20 viikkoa ollaan siis ehditty toisiimme tutustua ja Tihku on osoittautunut oikein kivaksi veijariksi. Ja aivan erilaiseksi kuin Wiima :).

Wiima on introvertti, joka on aina lähistöllä, mutta ei ikinä pyri syliin eikä ja rapsutuksiakin sietää vain rajaansa asti. Tervehtii vieraat iloisesti, mutta sitten vetäytyy lähistölle tarkkailuasemiin.  Treenikentillä taputtelemaan ryhtyminen on lähes rangaistus.  

Tihku taas on extrovertin perikuva! Hän rakastaa kaikkia, pussailee ja tunkee syliin. On jännää seurata, mitä ikä ja kehitys tekee extroverttiydelle - säilyykö se vai väheneekö. Kun istun koneella, haluaa Tihkunen olla lähellä ja voi nukahtaa jalalleni. Massurapsutukset on parasta. Hänellä ei ole väliä missä asennossa hän on, selällään, vatsallaan tai vaikka ylösalaisin, kun taas Wiiman nukkuma-asento on massu- tai kylkiasento, tai hurjimmillaan kieppi.

Wiiman ja Tihkun suhteessa introverttiys ja extroverttiys tarkoittaa sitä, että Tihku tunkee Wiiman lähelle, jolloin Wiiman pitää vähän kääntyä, ettei kakru ole ihan iholla :D

Wiimasta ja Tihkusta ei oikein toistaiseksi saa rinta rinnan -kuvia, koska vaikka ohjaan heidät rinnakkain istumaan, on Wiiman aina hieman siirryttävä, niin että näkisi mitä se pikkuveli keksii.
Se varmasti muuttuu kun Tihkukin kasvaa ja tulee Wiiman mielestä ennustettavammaksi.
Tässä kohtaa on pääasia, että kaikilla on hyvä olla ❤.


20-viikkoisena Tihku
- on sylikoira
- on aamuntorkku, jos vaan pääsee aamutuimaan pissille, niin uni jatkuu
- on kantajakoira, noutajan sukua
- on vieteri, joka lentää ja loikkii ajatustakin nopeammin ja korkeammalle
- akrobaatti, joka taiteilee kaikilla keikkuvilla ja rämisevilläkin alustoilla
- aina liikkeessä, valpas ja rauhoittuminen voi välillä olla vaikeaa
- ei pane pahakseen suihkussakäyntiä
 on 11,1 kg painoinen sutjakka kaveri, paino tuli mitattua "juhlapäivää" edellisenä päivänä eläintarvikeliikkeen vaa'assa
- sporttiturkki on alkanut tuuheutua
- nosti jalkaa pissiessään eka kertaa! Juuri 20-viikkoispäivänään perjantaina!
Mutta luulen sen olleen vahinko, sillä sen yhden kerran jälkeen en ole taas moista nähnyt. Olisihan se vähän aikaista?


Emännän etäpäivän lounashetkeen kuuluu useimmiten pikku lenkki koirojen kanssa. Etätyön parhaita puolia!
Kivaa koirille, mutta hyväksi myös itselle!


Turku-reissu


Torstai-iltana oli isännällä puuhaa ja toisaalta Tihkun sapuska oli loppumassa, ja sitä piti saada lisää. Mietin ja fundeerasin miten hoitaisin iltaulkoilut ja kekkasin sitten pakata molemmat koirot autoon ja lähdettiin huristamaan kohti Turkua. Olin vähän jännittynyt, miten selviämme, kun vaikka olen kulkenut koirien kanssa yhteislenkeillä, niin vilkas kaupunkimiljöö olisi uusi kokemus. 

Ensin poikettiin hakemaan Tihkun ruoka (myös punnitsin Tihkun) ja sitten ajettiin auto Turun Virastotalon parkkipaikalle, ja lähdettiin kävelylle. Kiersimme kivan lenkin joenrantaa pitkin, kaupunkilautta Förillä ajelimme Aurajoen toiselle puolelle. Jatkoimme matkaa alajuoksulle päin, kunnes teimme kurvin ja kiersimme toista reittiä takaisin Förille päästäksemme taas joen yli ja sitten keksimmekin vielä kiertää Turun Urheilupuiston reittien kautta takaisin autolle. 

Aurajoen rannalla

Jokilautta Förin kyydissä, Tihkun eka risteily.
Ilmeestään huolimatta hän ei jännitänyt kolinaa tai keinumista, vaan ilme kertoo innosta olla valokuvattavana 😀

Tällä retkellä taas tajuntaani tunkeutui luottokoira Wiiman osaaminen. Kyllähän minä tiedän, että hän on fiksu, mutta nyt oli kuin hän olisi ymmärtänyt, että emännällä on vähän kädet täynnä pennun kanssa. Wiiman hihna ei luultavasti kiristynyt kertaakaan koko matkan aikana, ja hän käveli vieressäni kuin olisi liimattu siihen. En joutunut hänen kanssaan neuvottelemaan edes kohdatessamme toisia koiria, jotka hän sentään yleensä huomaa, vaikka pääseekin niistä pääsääntöisesti ihan sujuvasti ohi (paitsi omissa kortteleissa kotimme lähellä 😏😇).
Olin Wiimasta ihan mahdottoman ylpeä ja onnellinen, koska jos vanhempikin koira olisi samanlainen ohjus kuin pentu on, niin olisi vaikea lähteä sellaisen parivaljakon kanssa ihmisten ilmoille. Niin ja Tihkunkin osalta on vielä todettava, että hänelläkin on hienosti taidot kehittyneet, joskin yhteislenkit on edelleen aina vähän touhukkaampia. Tihku oli muutenkin oikein pätevä pentunen reissussa, odotti kun piti odotella, oli paikallaan kun piti olla paikallaan ja muutenkin oikein mussukka <3.
Eikä 4 kuukauden ikäiseltä pennulta enempää osaamista voi odottaakaan 😊.


Ihmiset ovat hauskoja - suomalaiset ovat vaiteliasta kansaa, mutta kun liikkuu koiran kanssa, ottavat ihmiset spontaanisti yhteyttä. Joku tuli luoksemme kauempaa ja sanoi, että "piti tulla katsomaan kun oli niin kauniita koiria, ja että olisiko ehkä lapinkoiria". Toinen kyseli koirien nimiä ja esitti arvelunsa, että kolmas koirani olisi ehkä Usva :D. Kolmas kertoi nähneensä jo kaukaa, että Tihku oli pentu ja joku halusi kertoa, että heilläkin on lapinkoira tai, että mummillakin oli. Se on oikeastaan hauskaa, että tulee sellaista sananpartta vieraidenkin ihmisten kanssa.  Eritoten näin korona-aikana kun sosiaaliset kontaktit ovat nollassa.

Sellainen reissu se oli, oikein kiva reissu.