Tihkun mittarissa 20 viikkoa 😍 ja kiva Turku-reissu!

Tihku täytti edellispäivänä perjantaina 26.3. jo 20 viikkoa! En varsinaisesti laske viikkoja enää, vaan kuukausia (4,5 kk), mutta Tihkun veljen instapäivitys herätti minut tasalukuun.

Tihkusta 20-viikkoispäivänä perjantaina otettu valokuva

20 viikkoa ollaan siis ehditty toisiimme tutustua ja Tihku on osoittautunut oikein kivaksi veijariksi. Ja aivan erilaiseksi kuin Wiima :).

Wiima on introvertti, joka on aina lähistöllä, mutta ei ikinä pyri syliin eikä ja rapsutuksiakin sietää vain rajaansa asti. Tervehtii vieraat iloisesti, mutta sitten vetäytyy lähistölle tarkkailuasemiin.  Treenikentillä taputtelemaan ryhtyminen on lähes rangaistus.  

Tihku taas on extrovertin perikuva! Hän rakastaa kaikkia, pussailee ja tunkee syliin. On jännää seurata, mitä ikä ja kehitys tekee extroverttiydelle - säilyykö se vai väheneekö. Kun istun koneella, haluaa Tihkunen olla lähellä ja voi nukahtaa jalalleni. Massurapsutukset on parasta. Hänellä ei ole väliä missä asennossa hän on, selällään, vatsallaan tai vaikka ylösalaisin, kun taas Wiiman nukkuma-asento on massu- tai kylkiasento, tai hurjimmillaan kieppi.

Wiiman ja Tihkun suhteessa introverttiys ja extroverttiys tarkoittaa sitä, että Tihku tunkee Wiiman lähelle, jolloin Wiiman pitää vähän kääntyä, ettei kakru ole ihan iholla :D

Wiimasta ja Tihkusta ei oikein toistaiseksi saa rinta rinnan -kuvia, koska vaikka ohjaan heidät rinnakkain istumaan, on Wiiman aina hieman siirryttävä, niin että näkisi mitä se pikkuveli keksii.
Se varmasti muuttuu kun Tihkukin kasvaa ja tulee Wiiman mielestä ennustettavammaksi.
Tässä kohtaa on pääasia, että kaikilla on hyvä olla ❤.

20-viikkoisena Tihku

- on sylikoira

- on aamuntorkku, jos vaan pääsee aamutuimaan pissille, niin uni jatkuu

- on kantajakoira, noutajan sukua

- on vieteri, joka lentää ja loikkii ajatustakin nopeammin ja korkeammalle

- akrobaatti, joka taiteilee kaikilla keikkuvilla ja rämisevilläkin alustoilla

- aina liikkeessä, valpas ja rauhoittuminen voi välillä olla vaikeaa

- ei pane pahakseen suihkussakäyntiä

-  on 11,1 kg painoinen sutjakka kaveri, paino tuli mitattua "juhlapäivää" edellisenä päivänä eläintarvikeliikkeen vaa'assa

- sporttiturkki on alkanut tuuheutua

- nosti jalkaa pissiessään eka kertaa! Juuri 20-viikkoispäivänään perjantaina!

Mutta luulen sen olleen vahinko, sillä sen yhden kerran jälkeen en ole taas moista nähnyt. Olisihan se vähän aikaista?

Emännän etäpäivän lounashetkeen kuuluu useimmiten pikku lenkki koirojen kanssa. Etätyön parhaita puolia!

Kivaa koirille, mutta hyväksi myös itselle!

Turku-reissu

Torstai-iltana oli isännällä puuhaa ja toisaalta Tihkun sapuska oli loppumassa, ja sitä piti saada lisää. Mietin ja fundeerasin miten hoitaisin iltaulkoilut ja kekkasin sitten pakata molemmat koirot autoon ja lähdettiin huristamaan kohti Turkua. Olin vähän jännittynyt, miten selviämme, kun vaikka olen kulkenut koirien kanssa yhteislenkeillä, niin vilkas kaupunkimiljöö olisi uusi kokemus. 

Ensin poikettiin hakemaan Tihkun ruoka (myös punnitsin Tihkun) ja sitten ajettiin auto Turun Virastotalon parkkipaikalle, ja lähdettiin kävelylle. Kiersimme kivan lenkin joenrantaa pitkin, kaupunkilautta Förillä ajelimme Aurajoen toiselle puolelle. Jatkoimme matkaa alajuoksulle päin, kunnes teimme kurvin ja kiersimme toista reittiä takaisin Förille päästäksemme taas joen yli ja sitten keksimmekin vielä kiertää Turun Urheilupuiston reittien kautta takaisin autolle. 

Aurajoen rannalla

Jokilautta Förin kyydissä, Tihkun eka risteily.

Ilmeestään huolimatta hän ei jännitänyt kolinaa tai keinumista, vaan ilme kertoo innosta olla valokuvattavana 😀

Tällä retkellä taas tajuntaani tunkeutui luottokoira Wiiman osaaminen. Kyllähän minä tiedän, että hän on fiksu, mutta nyt oli kuin hän olisi ymmärtänyt, että emännällä on vähän kädet täynnä pennun kanssa. Wiiman hihna ei luultavasti kiristynyt kertaakaan koko matkan aikana, ja hän käveli vieressäni kuin olisi liimattu siihen. En joutunut hänen kanssaan neuvottelemaan edes kohdatessamme toisia koiria, jotka hän sentään yleensä huomaa, vaikka pääseekin niistä pääsääntöisesti ihan sujuvasti ohi (paitsi omissa kortteleissa kotimme lähellä 😏😇).
Olin Wiimasta ihan mahdottoman ylpeä ja onnellinen, koska jos vanhempikin koira olisi samanlainen ohjus kuin pentu on, niin olisi vaikea lähteä sellaisen parivaljakon kanssa ihmisten ilmoille. Niin ja Tihkunkin osalta on vielä todettava, että hänelläkin on hienosti taidot kehittyneet, joskin yhteislenkit on edelleen aina vähän touhukkaampia. Tihku oli muutenkin oikein pätevä pentunen reissussa, odotti kun piti odotella, oli paikallaan kun piti olla paikallaan ja muutenkin oikein mussukka <3.
Eikä 4 kuukauden ikäiseltä pennulta enempää osaamista voi odottaakaan 😊.

Ihmiset ovat hauskoja - suomalaiset ovat vaiteliasta kansaa, mutta kun liikkuu koiran kanssa, ottavat ihmiset spontaanisti yhteyttä. Joku tuli luoksemme kauempaa ja sanoi, että "piti tulla katsomaan kun oli niin kauniita koiria, ja että olisiko ehkä lapinkoiria". Toinen kyseli koirien nimiä ja esitti arvelunsa, että kolmas koirani olisi ehkä Usva :D. Kolmas kertoi nähneensä jo kaukaa, että Tihku oli pentu ja joku halusi kertoa, että heilläkin on lapinkoira tai, että mummillakin oli. Se on oikeastaan hauskaa, että tulee sellaista sananpartta vieraidenkin ihmisten kanssa.  Eritoten näin korona-aikana kun sosiaaliset kontaktit ovat nollassa.

Sellainen reissu se oli, oikein kiva reissu.