Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttely. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. elokuuta 2023

Tihku Turun Elonäyttelyssä

Ilmoitin Tihkun uteliaisuuttani näyttelyyn. Olin käynyt sen kanssa aiemmin jo pentukehässä kertaalleen, mutta nyt oltaisiin jo lähempänä aikuista (avo) ja olin utelias kuulemaan, mitä tämän näköisestä suomenlapinkoirasta sanotaan. Omasta mielestänihän Tihku on hyvin kaunis, mutta se ei todellakaan näytä tyypilliseltä lapinkoiralta. Tihku on suomenlapinkoiran ns paimensukuislinjaa, jossa jalostuskriteerit eivät pohjaudu suoraan rotumääritelmään, tästä lisätietoa paimensukuisten kasvatuslinjasta (linkki).

Turussa pidettiin Elonäyttelyt pari viikonloppua sitten, ja tuomarina suomenlapinkoirille olisi Pekka Teini, ja hänen edessään me sitten kävimme pyörähtämässä.


Erimoone Läpimurto

Tihku esiintyi oikein hienosti, siitä olin iloinen. Ei hätkähdä tai väistele käsittelyäkään kummemmin, vaikkei siitä mitenkään nauti, ja oli oma iloinen itsensä.

Arvosteluarvosanaksi Tihku sai H:n seuraavalla arvostelulla:
"Rotutyyppi erittäin hyvä. Mittasuhteiltaan oikea. Kapearunkoinen uros. Kapea kallo-osa, hyvä kuono. Tummat silmät. Kapea rintakehä ja hieman jyrkkä lantio. Hyvä raajakorkeus. Pystyasentoinen häntä. Takaliikkeissä hieman ahtautta, etuliikkeissä hieman löysyyttä. Hyvä karvanlaatu."


Tunnistan listalta kapeuden. Tihku on kapea ja kevytrunkoinen. Myös jonkinmoisen takaliikkeiden ahtauden näen. Sen sijaan en ole ihan varma, mikä on etuliikkeiden löysyys, tai mistä se syntyy. Saattaa olla vielä nuoren koiran keskeneräistä liikettä tai sitten jotain opittua, tai Tihkulle ominaista.

Eräs koiraharrastajatuttuni esitti Tihkua näkemättä, arvostelun perusteella, arvion, että Tihkun kapea rintakehä mahdollisesti ei tue etuliikettä. Looginen päätelmä, mutta mene ja tiedä.

Sen tiedän, että olen itsekin ajatellut Wiiman ja Tihkun liikkeen, ravin, olevan erilaista: Wiimalla on jotenkin "juurevampaa" ja vetävämpää, maanläheisempää liikettä ja Tihkulla taas jotenkin ilmavampaa.
Meillä on ollut tapana hassutellakin, että Wiima etenee tasaisesti ja varmasti kuin juna ja Tihku puolestaan on aviaattori, lentäjän poika. Hän on muutenkin aina ilmassa - hyppimällä, laukassa tai kiipeilemällä, ja ravissaankin on ilmavuutta.



Meillä ei ollut telttaa, ja Tihku joutui tyytymään ruohikkoon ja auringonpaisteeseen, joka tuona päivänä ei onneksi ollut liian kuuma ollenkaan, vaan oikein passeli.


tuomari pyytelemässä anteeksi arvosanaa :D

Pekka Teini oli mukava tuomari. Koko kehävierailu meni kivasti ja hän tutki koiran hyvin ystävällisesti. Hänellä tuntui selvästi ikävältä antaa meille tuo arvosana H; ensin hänen kätensä meni kuvassa olevalla tavalla poskilleen ja sitten vielä jotenkin ristiin "rukousasentoon", kun hän tuli pahoittelujen kera kertomaan, että H olisi tulossa - oli kuulemma niin paljon poikkeamia rotumääritelmään.
Hän silmin nähden ilostui, kun sanoin, ettei haittaa, tiedänhän minä, että Tihku on ulkoisesti hieman "tyttöpoika", jos nyt sellaista hassua termiä edes voi näinä aikoina käyttää, mutta Tihkusta se on kuvaava.

Se oli totta, H ei haitannut, ja sitä ennakoinkin, myös T:tä olin ajatellut tietäessäni Tihkun kepeyden ja enintään edes uskalsin haaveilla EH:sta.

Lisäksi, jos minulta kysytään, niin olihan Tihku toki uroskehän kaunein koira! Muut urokset olivat todella muhkeaturkkisia ja melko neliöitä, sekä lisäksi minusta liian massiivisia kuonoja näkyi. Pidän myös elävästä hännästä enemmän kuin selällä koko ajan nököttävästä hännästä.
Nartuissa sen sijaan näin oikein kivannäköisiäkin tyttöjä, maltillisilla turkeilla ja kauniilla kuono- ja kroppamuodoilla. 

Sellainen käynti oli se. Ei ole näyttelyt minua varten, mutta onhan se hyvä saada ihan virallinenkin rakennearvostelu. Tämän jälkeen ei taida meitä näyttelyt kutsua, ennen kuin ehkä taas uteliaisuuttamme joskus kun ollaan kerätty kunnolla ikävuosia alle, ja ollaan ihan oikeasti aikuisia miehiä (hän siis, minä jatkan tässä naispuolisessa porukassa 😊).






torstai 16. syyskuuta 2021

Näytelmiä ja ravintolaillallisia Porvoossa

Kaikkea hassua sitä saakin päähänsä! Kuten minä ilmoittaessani Tihkun näyttelyyn :D.
En varsinaisesti ole näyttelyistä kovin kiinnostunut ja oman rotuni suomenlapinkoiran osalta ajattelen, että näyttelyt ovat ohjanneet sen ulkomuotoa väärään suuntaan, ja se vähentää kiinnostustani vielä lisää.
Palkinnoille nousevat usein varsin pehkoturkkiset, neliömäiset yksilöt - ja kun pitää mielessä, että koiran olisi kuitenkin selvittävä porotokan perässä tuntureiden lumilla, niin en ole varma, miten sellainen koira niistä hommista selviäisi.
Joskus myös kasvonpiirteet voivat näyttelyissä menestyvällä lapinkoiralla olla minusta liian raskaat - otsassa jo liian voimakas stoppi ja raskas kuono. Toisaalta minulla on lukemani perusteella se käsitys, että linja olisi ehkä hieman korjaantumassa, mutta varmuutta minulla ei tästä suuntaan tai toiseen ole.


Tihkukin pääsi mukanamme ravintolaan Porvoossa ja osasi hienosti käyttytyä.


Olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama pyörähdys kehässä on ihan hyväksi virallisen rakennearvion saamiseksi, jotta kuulee rakenteen plussat ja miinukset, ja ne taas ovat hyödyksi rotua kasvatettaessa ja toisaalta myös voivat vaikuttaa harrastuksiinkin, esim vauhdikas agility ja vaikka canicross vaativat kropalta tiettyjä asioita.
Tihkuhan on aika erinäköinen kuin lapinkoirat yleensä, niin kovin korkeita arvosanoja en odota, mutta olen kiinnostunut kuulemaan, miten hyvn Tihku vastaa käyttötarkoitustaan, eli onko turkki oikean laatuinen, sekä rakenteen arvion terveys- ja käyttötarkoitusperusteisesti. Rotumääritelmän ulkonäköä määrittävät lauseet kiinnostavat vain löyhästi - esimerkiksi korvien ja hännän asennolla ei ole väliä.

Eräänä iltana tajusin, että Tihku on nyt juniorikäinen ja vielä se ehkä saisi anteeksi joitakin kehätaitojen puutteita, kun taas isompana edellytetään jo taidokasta olemista, ja siihen meillä on vielä matkaa :). Niinpä ilmoitin Tihkun enempiä ajattelematta viime viikonloppuna pidettyihin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyihin ja varasin meille hotellihuoneen. 

Lauantaina iltapäivällä lähdimme köröttelemään kohti Porvoota. Sitä ennen vein Wiiman ystäväperheelle hoitoon. Ensin mietin, että Wiima tietenkin mukaan, mutta sitten päädyin ajattelemaan, että hän arvostaa enemmän lepolomaa tuttujen luona ja päästessään lenkeille, kuin sitä, että joutuu istumaan tuntikaupalla autossa ja näyttelykentällä. Ja uskon hänen eritoten arvostaneen sitä, että rakas pikkuriesa eli Tihku oli pari päivää pois näkyvistä :D.


ENSIN SYÖMÄÄN! ...

Saavuimme lauantai-illalla Porvooseen ja kävimme heittämässä kamat hotellihuoneeseen. Sitten suuntasimme ensin pienelle verryttelylle ja sen jälkeen oli tarkoitus saada ruokaa!

Olimme etukäteen miettineet, että vaikka oli syyskuun ilta, niin oli poutaa ja melko lämmintä, niin voisimme hyvin syödä terassilla, kun Tihkukin oli mukana. Mutta jos sellaista paikkaa ei löytyisi, niin Tihku voisi ottaa nokoset autossa sillä aikaa.

Kävi kuitenkin onnenpotku osuessamme Rafael's Bistroon, sillä sinne koiratkin olivat tervetulleita!
Tihkun lisäksi paikalla oli kaksi muutakin koiraa, ja kaikki sujui oikein hienosti!
Mahtavaa, että löytyy tällaisia paikkoja, joihin voi mennä koiran kanssa! Uskon vahvasti, että siitä hyötyy koiranomistajan lisäksi myös ravintoloitsija kun koirat tuovat mukanaan kotoisaa tunnelmaa koko ravintolaan - esimerkiksi tälläkin kertaa naapuripöydistäkin luotiin iloisia silmäyksiä Tihkuun. Ymmärrän kyllä allergisten ongelmat, mutta tässäkin ravintolassa oli kaksi siipeä, joista toinen oli koiraystävällinen. Hyvä Porvoo ja hyvä #rafaelsbistro!


Rafaelin Bistro oli Tihkun mielestä mahtava paikka, kun 
siellä sai nakin! Onnenpäivä! En tiedä onko Tihku vielä ikinä elämässään saanut yhdellä kertaa kokonaista nakkia!

Tihku myös käyttäytyi ravintolassa tosi hienosti. Kyllä häntä vähän ehkä jännitti, sillä hieman läähätytti alussa, mutta sitten hänellä mieli rauhoittui ja hän painui makuulle, ja otti nokoset.
Ravintolassa oli aika kova meteli, kun musiikki pauhasi - ei tosin ihmiskorvaan mitenkään erityisen kovasti, mutta sitten paikalla oli yhdessä pöydässä aika kovaääninen juhlaseurue, mutta hienosti Tihku siinäkin sitten rentoutui. Hyvää harjoitusta pennulle!
Ja vaikka kerron kovasta metelistä, niin ihmiskorvaa se ei tosiaan häirinnyt vaan ravintolassa oli iloinen äänimaailma, hyvä palvelu sekä maistuva ruoka!

Nakkiateria loppui kylläkin ihan liian nopeasti, tuumii Tihku

... Sitten näytelmiin!

Seuraavana aamuna starttasimme kohti näyttelypaikkaa, joka oli ulkokenttä. Ja tietenkin - oli alkanut sataa! Onneksi ei ole mitään tupsuteltavaa rotua vaan säänkestävä lappalainen, niin ei sade kovasti haitannut, etenkin kun itsekin olimme sadeasuihin pukeutuneita.

Kahvilateltassa sadetta pitämässä

Alueelle saapumisen jälkeen tehtiin muutamia juoksuharjoituksia näyttelypannassa, joka oli Tihkulle vieras. Näyttelypanta oli Tihkulla vain kertaalleen treenimielessä ennen näyttelyä, kun olin pitkän aikaa ajatuksessa, että esitän Tihkun tavallisessa nahkapannassa, koska se on minusta huomattavasti koiraystävällisempi tällaiselle vilkkaalle pojankoltiaiselle.
Mutta päädyin sitten kuitenkin tuohon ohueen näyttelypantaan, kun ajattelin, että tilanne on nopeasti ohi. Meidän näyttelypannassa on levennetty alakaulaosa, eli se ei tunnu niin ikävältä kuin pelkkä ohut naru.


Kehässä. Ihan hyvin se näyttää tuo juoksemisemme sujuvan :)
Kuvassa näkyy sadeasuinen kehäsihteeri.

Vuoromme koitti varsin nopeasti aamupäivällä, koska penturyhmässä oli vain yksi koira ja seuraavaksi arvosteltiin junnut, joita oli kaksi - me olimme niistä toiset. 
Siihen nähden, että melkein kylmiltään toin Tihkun isoon kaikkien rotujen näyttelyyn, niin kaikki meni varsin hyvin! Liikeosuudet uskoakseni oikeinkin hyvin, Tihku juoksi vieressäni kiskomatta ja kääntyi hienosti vihjeestä Vasen aina kulmissa (olemme harjoitelleet kääntymisiä vihjeestä ihan muissa tarkoituksissa ). 
Mutta seisominen oli vaikeampaa :D . Silloin Tihkun keskittyminen levisi kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja jouduin monta kertaa "keräämään" koiran ja asettamaan uudelleen. Mutta saimme kyllä aikaiseksi ihan hienojakin seisontahetkiä!  (ps. seisontaharjoitukset sujuvat hienosti kotikentällä ja muissa paikoissa, mutta koiranäyttely oli liikaa vasta-alkajalle)

Tihku tuomari Harri Lehkosen arvosteltavana.
Minä sadetakissa ja treenihousuissa, vuoronumero jalan ympäri teipattuna :D,
onneksi ei tarvinnut jakkupukua ylle kiskoa, niinkuin näyttelyissä vissiin on tapana!

Tihku sai tuomari Harri Lehkoselta kivan, aivan itsensä näköisen arvostelun (H) :
"Vielä kesken kehityksen oleva, kevytrunkoinen nuori uros. Pään ja rungon tulee vielä vahvistua ja kallon leventyä. Riittävät kulmaukset, mutta jyrkkyyttä lantiossa. Hieman alaskiinnittynyt häntä ja lyhyt taka-askel. Oikean laatuinen tänään lyhyt turkki. Saisi kantaansa häntäänsä liikkeessä korkealla. Esiintyy iloisesti, tarvitsee kehätottumusta ja aikaa.".

H:sta varmaan harva näyttelykävijä ilostuu, mutta minä ilostuin, kun etukäteen ajattelin, että heitetäänkö meidät ulkonäön vuoksi porokoirakehään ja sitten kun Tihku sopivasti tiputti vielä kaikki alusvillansa ennen näyttelyä. 
Mutta alusvillaton turkki ei saanut moitteita, vaan oikeanlaatuiseksi todettiin, vaikka lyhyeksi, ja sellainen se onkin - myös alusvillaisena. Lisäksi Tihkuhan on kevytrunkoinen - toki vahvistuu kyllä, mutta hitaasti, valmista tulee n. kolmen vuoden iässä, mutta olihan Tihku aivan erinäköinen kuin muut kehässä piipahtaneet lapinkoirat :D. Kulmaukset on tasapainossa, mutta eivät ne tosiaan vielä kovin voimakkaat olekaan, enkä tiedä vaikuttaako rungon kehittyminen niihin. 
Tuo lyhyt taka-askel minua kyllä mietityttää. Ehkä Tihkulla vaan on oikeastikin lyhyt taka-askel, mutta luulen, että vien sen hierojalle tai fyssarille, ettei ainakaan mikään selän tai takapään, lantion kireys siihen myötävaikuta.
Ja häntä - sehän on tuollainen ketunhuiska ja pidän siitä, että se on matala-asentoinen. Kyllä se löyhälle kiepillekin nousee, mutta kuvassa tosiaan näkyy häntä olevan rungon jatkeena ja niin se usein on.


Sellainen Porvoon visiitti se oli. Ihan kiva kokemus ja uskoakseni vielä ainakin kerran käydään näyttelyssä rakennearvostelu hakemassa, mutta se on varmaan sitten joskus täysi-ikäisenä aikaisintaan :).

Ai niin - Tihku sai myös ihailijoita näyttelyissä. Yksi pariskunta tuli varta vasten kysymään, että millaisen arvostelun Tihku sai ja mistä kennelistä koira on. Kun heitäkin kiinnostaisi lapinkoira perheeseen ja heidän mielestään Tihku oli niin nätti, ja allekirjoitan heidän mielipiteensä!





lauantai 22. marraskuuta 2014

Ensilumilla

Tänä vuonna tuli ensilumi tänne Turunmaan saaristoon tässä marraskuun lopussa. Tarkemmin sanoen eilen 21.11., mutta silloin en ehtinyt niistä nauttimaan. Seuraavana päivänä eli tänään sitten nappasin kameran mukaan lenkille. Ja onneksi otin, sillä säätiedotuksessa uhkaillaan lumen sulavan pois jo huomenna...pöh.

Lumi tekee maailman niin kauniiksi, tänäänkin, vaikka olikin muutoin pilvinen päivä.







Mutta tässäpä vielä yksi (kännykkä)kuva aidosti ensilumilta, eli perjantain iltalenkillä. 
Wiima semisti sekosi ilosta nähdessään lunta eka kertaa vuoteen :D




Niin ja vielä yksi juttu. Taisin tänään kärsiä hetkellisestä mielenhäiriöstä. Ilmoitin nimittäin Wiiman tammikuiseen TurkuTopDog2015 -näyttelyyn. Ihan pähkähullua - eihän Wiimukka niissä koskaan menesty ja tungos on valtava! Mutta toisaalta taas vähän erilainen tapa viettää päivä, ja Wiimalle tapakasvatusta ihmis- ja eritoten koiratungoksesta. Ja sillä menestykselläkään ei ole väliä - se asia on ikään kuin ratkottu siinä vaiheessa, kun päättää ottaa paimensukuisen lapinkoiran :)



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Helteisiä näytelmiä

Lauantaina 24.5 käytiin naapurisaarella Kemiössä ryhmänäyttelyssä Wiiman kanssa. Kuten jo aiemmin todettua, Wiima ei ole varsinaisesti mikään 'näyttelykoira', mutta toisaalta näyttelypäivä on parhaimmillaan mukavaa ajanvietettä sekä koirallekin eräänlainen koulutuspenkki, sillä sitä joutuu kestämään muita koiria lähellä sekä vieraiden ihmisten kosketusta, ja näiden 'häiriöiden' ohessa keskittymään oman ihmisen kanssa tekemiseen. Tulipa sitten ilmoitettua Wiima elämänsä toiseen koiranäyttelyyn, kun sellainen kerran sattui olemaan 'naapurisaarella'.

Eilen aamulla sitten köröteltiin Kemiöön koira takapenkillä. Ja vaikka on vasta toukokuu, niin koko maa kylpee helteessä ja niin kylpi helteessä myös tämä maan lounainen nurkka. Mittari näytti varjossa 28 astetta ja mitä se näytti suorassa tuulettomassa auringonpaisteessa en uskalla edes arvailla. Näyttely pidettiin jalkapallokentällä ja kentällä ei suojaa auringolta ollut. Reunoilla sentään oli ja onneksi saatoimme odotella kehien alkamista vähän varjossa. Onnea oli myös, että lapinkoiria oli ilmoitettu kisaan maltillinen määrä, niin odottelu ei käynyt kovin pitkäksi.

Tuomarina oli Riitta Lahtovaara ja arvostelu kuului: "Tyydyttävää tyyppiä oleva kookas, feminiininen, pitkärunkoinen narttu, jolla oikealinjainen pää, vaaleat silmät ja turhan haja-asentoiset korvat. Hyvä ylälinja lantioon asti, pitkähkö hieman luisu lantio ja alaskiinnittynyt häntä joka liikkeessäkään ei nouse kuin hieman. Riittävä rintakehä, riittävästi kulmautuneet raajat, makaava karvapeite ja pitkät tehokkaat sivuliikkeet, luonne ystävällinen.".
Sanallinen arvostelu on aika lailla Wiiman näköinen. Paitsi häntä, joka kyllä nousee liikkeessä kaarelle, silloin kun koira on iloinen ja pirteä. Mutta eilen se ei kyllä noussut, joten tuomari ei päässyt sitä näkemään. Ei ehkä ollut ihan paras hetki viedä Wiimaa nyt näytille, kun typykällä on juoksujen jälkeinen masis menossa eikä helle parantanut asiaa. Mutta mistäpä sen olisi ilmoittautumishetkellä tiennyt. Wiimalla oli vähän "onks pakko" -fiilis, eli teki kaiken mitä pyydettiin, mutta ei varsinaisesti ilolla - ja se fiilis piti sitten Wiiman hännänkin kohti maata.

Iloitsin kommenteista, jotka koskivat luonnetta sekä pitkiä, tehokkaita sivuliikkeitä. Kulmauksissa (taka- ainakin) tiedänkin, että toivomisen varaa hieman olisi ja lantion asento liittyy samaan asiaan, sillä käsittääkseni puute takakulmauksissa johtuu juuri lantion asennosta.
Säkäkorkeudesta, joka Wiimalla nousi 49 senttiin, sanoi tuomari, että nartulla se saisi olla 43 senttiä. Olen kyllä ymmärtänyt, että kokovaihtelu sallitaan, joskin Wiima kyllä on nartuksi kookas. Niin ja onhan Wiimalla vähän Yoda-korvat :D

Arvosanaksi tuli T ja tuomari selitteli sitä minulle erikseen. Hän harmitteli, että hän ei voi valitettavasti antaa korkeampaa laatuarvosanaa, kun hänen mielestään Wiima ei riittävästi näytä siltä kuin suomenlapinkoiran pitäisi näyttää. Suurimmaksi viaksi tai puutteeksi hän nosti rotumääritelmään nähden juuri Wiiman turkin ja turkista nimenomaan sen, että se on laadultaan makaava. Suomenlapinkoiralla pitäisi olla tuuhea ja puuhkea turkki, ja Wiiman makaava turkki, yhdessä pitkän rungon ja alas kiinnitetyn ja alhaalla kannetun hännän kanssa tekee, että Wiima on kuulemma enemmän porokoiratyyppiä. No sellainen näkemys ei ollut yllätys, sillä mainitut ulkonäkötekijät liittyvät vahvasti paimensukuistyyppiin, joskin variaatioitakin löytyy.

Wiiman luimukorvanaamasta näkee että se mussukka olisi mieluummin jossain muualla ..

 Tämä olikin eka virallinen mittaus Wiiman säkäkorkeudesta ja samoihin ollaan kotimittauksissa päästy. Säkäkorkeus on 49 senttiä, eli Wiima on lapinkoiranartuksi korkea - äitinsä tytär siis =)


Arvostelua kuulemassa.


Näyttelypäivä alkoi aikaisin, niin olimme varsin ajoissa taas kotonakin. Koko sakki olimme vähän läkähtyneitä helteestä ja päätimme lähteä merelle vilvoittelemaan ja tehtiinkin parin tunnin vilvoittava veneretki, minun ja Wiiman eka venereissu tänä vuonna. Wiiman mielestä tuuli tuiversi ihanasti turkissa ja sillä oli silmin nähden kivampi olla kuin aamulla kehässä :)

Wiima tykkää yleensä matkustaa veneen kokassa (nokassa), ellei vauhti ole liian kova.
Usein pidämme sillä myös pelastusliivejä, varsinkin jos merenkäyntiä on enemmän taikka itsellämme kovempi vauhti. Nyt lähinnä 'ajelehdimme' ja nautimme olostamme, niin Wiimakin oli ilman liivejä - ja pelkäsin, että jos olisin ne sille pukenut, niin rassukka olisi läkähtynyt kuumuuteen. 


 ^ merimetsoja karilla

^ ja viereisellä karilla isokoskelopariskunta sekä haahkanaaras. Haahka-isäntäkin paikalla oli, mutta ei osunut kuvaan.

Olisipa kiva kellua noilla aalloilla, en kuitenkaan loikanut veteen kelluskelemaan =)


(^ kännykällä)

Semmoinen päivä oli se helteinen toukokuun lauantai =)



sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Wiima Juniorien handlattavana

Silmiini osui Kennelliiton ilmoitus, jossa kerrottiin tarvittavan kotimaisrotuisia koiria Junior Handlereiden valmennusviikonloppuun täällä Turussa. Asia kiinnosti minua, koska tarjolla olisi hyvää häiriötreeniä (olla lähellä muita koiria ja silti keskittyä omaan tekemiseen) ja käsittelyharjoitusta, jotka molemmat taidot ovat hyväksi arjessa. Lisäksi kiinnosti nähdä millaista tuo handleritouhu on, kun en siitä kauheasti tiedä. Varmistin vielä etukäteen, että saanhan seurata Wiiman valmennusta kehän reunalla ja kun sain siihen suostumuksen, niin ilmoitin kuin ilmoitinkin Wiiman mukaan.

Ja niinpä piipahdimme Liedon Koirakeskuksessa tänä sunnuntaina Junior Handler -tapahtumassa.
Sali oli jaettu kahteen osaan ja toisella puolella oli vain näitä kotimaisia rotujamme ja toisella puolella sitten muita, seurakoirarotuja ainakin. Itse tietty istuin kotimaisten rotujen kehän äärellä, ja en voinut kuin ihailla komeita ja kauniita rotujamme, suomenlapinkoira, lapinporokoira, karjalankarhukoira, suomenpystykorva ja suomenajokoira.

Tapahtuma eteni siten, että kaksi handleria harjoitteli samalla koiralla, ensin toinen ja sitten toinen. Wiimaa ohjasi kaksi nuorta tyttöä, jotka molemmat ohjasivat Wiimaa tosi nätisti. Makupaloilla, kehuen, houkutellen ja innostaen. Olin itse pakannut Wiimalle keitettyä kyljystä mukaan, joten makupaloissa sillä ei ainakaan ollut valittamista =)

Tilaisuus meni ihan hyvin, paitsi että ehkä paikalle oli haalittu aavistuksen verran liikaa koiria, taikka sitten osan olisi voinut aina välillä komentaa ulos. Kehässä oli välillä vähän tungosta, mikä vaikeutti erityisesti urosten olemista - joskin sellaista se kai näyttelyissä on.
Myöskin tuomari, joka handlereita ohjasi oli aika suorasukainen ja läksytti jopa minut, kun en heti hoksannut hänen kutsuvan minua! Ensiksikään en oikein kuullut mitä hän puhui ja sitten kun kuulin, niin hän kutsui nimeä Wilma. Kun varovasti kyselin, että ei ole Wilmaa, mutta Wiima olisi, niin hän torui minua, kun oli jo kahteen kertaan joutunut kutsumaan =)

Alla muutama kuva Wiimasta handlerien ohjauksessa.











ja tässäpä alla vielä komea herra Leevi (Ahulin Iki-Jeppe),
joka emäntineen oli reissussa seuranamme:

ja vielä vähän muitakin rotuja, kuten
komea komea lapinporokoira, johon kovasti ihastuin :
kaunis suomenajokoira:


pippuriset suomenpystykorvat:

ja komeat hurjimukset, karhukoirat ,
kuvassa taustalla, en ollutkaan harmikseni tullut kuvanneeksi niitä erityisesti :

Semmoinen päivä tämä sunnuntai. Valmennustapahtuma kesti kolme tuntia, mutta sen verran jännä päivä oli Wiima -tyllerölle, että reissusta tultuamme teimme pienen lenkin, sen jälkeen tyttö ruokittiin, ja sitten Wiima kömpi pöydän alle ja veti siellä pitkät pitkät torkut =)


lauantai 18. tammikuuta 2014

Winter Dog Show, Turku

Wiima piipahti tänään lauantaina 18.1.2014 eka kertaa elämässään näyttelykehässä Turun International Winter Dog Showssa. En varsinaisesti ole kovin innostunut näyttelyistä, mutta pitihän minun mennä koittamaan kun näyttely kerran tuotiin kotiovelle Turkuun. Lisäksi halusin saada Wiimasta rakennearvostelun - minulla oli oma käsitys sen rakenteesta, plussista ja miinuksista, mutta koska olen varsin aloittelija vielä koiran rakenteen arvioinnissa, niin halusin kuulla mitä mieltä olisi näyttelytuomari. Niin, ja olihan minulla kolmaskin syy - näyttelyssä on tuhansia koiria ja tuhansia ihmisiä, joten siellä joukossa oleminen on hyvää tapakasvatusta.

Tuomari Harri Lehkonen antoi Wiimalle arvosanaksi H:n. Olin arvosanaan ihan tyytyväinen, T:tä olin etukäteen arvellut (onhan Wiima paimensukuisena pitkäselkäisenä ja matalahäntäisenä varsin erinäköinen kuin suomenlapinkoiran rotumääritelmä). Wiima sai seuraavan arvion, olin siihenkin tyytyväinen, sillä se on mielestäni kovin totuuden mukainen:
"Hyvänkokoinen, mutta hieman pitkärunkoinen narttu. Feminiininen pää, hieman leveäasentoiset korvat. Hyvä etuosa, hieman liikaa laskeva lantio ja matala hännänkiinnitys. Hieman löysäkaarinen häntä. Taka-askel jää rungon alle. Vielä hieman lyhyt turkki, mikä voisi olla karkeampi. Miellyttävä luonne!"

Wiiman arvostelussa oli siis sekä kehuja että huomautuksia. Huomautuksista pitkärunkoisuus ja hännän kiinnitys sekä 'löysäkaarisuus' ovat paimensukuisen lapinkoiran tyyppipiirteitä, eivät (terveydellisiä, rakenteellisia) vikoja, vaikka eivät täsmääkään rotumääritelmään.
Huomautukset Wiiman turkista, pituudesta ja laadusta, sekä huomautukset lantiosta ja lyhyestä taka-askeleesta taasen ovat vikoja, koska jos niitä peilaa Wiiman rodun käyttötarkotukseen, poropaimennukseen tuntureilla, niin niistä olisi sille haittaa.
Wiiman turkki on lyhyehkö aina, mutta nyt se ei ole syksyn juoksuihin liittyneen 'sulkasadon' jälkeen vielä oikein päässyt lopulliseen muotoonsa. Saattaa liittyä lämpimään syksyynkin.
Ikävin kommentti oli tuo luustoon liittyvä (lantio ja askel), vaikka sitä jo ennakoin, sillä olin arvellutkin että Wiiman takakulmauksissa olisi hieman toivomista.

Joten arvostelu ei yllättänyt, eikä mitään jäänyt hampaankoloon, sillä olen itse kaikesta todetusta samaa mieltä. Vaikka tietenkin arvosanan H olisi voinut muuttaa arvosanaksi MP, eli MaailmanParas, sillä sellainen Wiima on <3



^ arvosteluluokka Nuorten luokka, nartut (me ollaan äärimmäisenä oikealla)

Tuomari piippailee lelulla, niin että siitä kiinnostuu Wiima sekä katsojana sylissä kököttänyt russeli :)

Ei löytynyt Wiiman suusta hammaspeikkoja ja kaikki hampaatkin olivat tallella.




Tuomarilla oli myös vinkulelu mukana ja taas sitä piippailtiin! Sekös ilostutti Wimpsahdusta :)

Tavattiin kehän laidalla myös tutut Eewi eli Nättinuttu emäntineen. Eewi on nätti ja miellyttävän oloinen koira. Joten jäi harmittamaan, että tuomaroinnissa se joutui kärsimään brindlemerkeistä, joita sillä on tassuissa ja nenunpäässä. Suomenlapinkoiran rotumääritelmän tulkintaohjeessa lukee etteivät värit brindle ja mantteli ole toivottavia. Minusta ajatus siitä, että niin mitätön asia kuin väri (tai hännän asento tms ulkonäköseikka) tekisi koirasta virheellisen, on käsittämätön ja tyhmä, enkä ymmärrä moisen rajoituksen perustetta. Ja etenkin kun brindleväri on mielestäni kiva väri ja Eewi-tyttö on kovin nätti koira!

Eewi (Nättinuttu)


Dimolin Xanniina
Kehän laidalla seisessämme ihastuin myös pieneen mustaan kaunokaiseen. Tulin ihastelleeksi neitiä myös hänen omistajalleen ja sain tietää, että kyseessä oli neitokainen nimeltään Dimolin Xanniina.
Se oli sitten nätti ja tuntui palvovan omistajaansa yli kaiken :)

Mutta, sellainen siis oli eka näyttelykäyntimme. Wiima ei ollut kauhean innostunut puuhasta. Se oli selvästi vähän hämmentynyt tungoksesta ja hallin kaikuäänistä. Mutta mitä pitemmälle päivä eteni, sitä coolimpi oli Wiima =)  Kyllä me varmaan joskus vielä näyttelyihinkin eksytään, se oli ihan hauskaa ajanviettoa!  =)

****
Ai niin, uutinen: lupauduin toiseksi vetäjäksi Lounais-Suomen paimensukuisten aluekerholle. Meitä vetäjiä on kaksi, niin saimme vähän jaettua tehtäviä. Vetäjäkaverillani on oma koirakoulu, joten saamme nauttia hänen kursseistaan vastedeskin, kun taas itse vastaan mm kerhon nettisivusta (http://lspaimensukuiset.blogspot.fi/), kerhon yhteyksistä Reviiri-lehteen (paimensukuisen lapinkoiran seuran julkaisu) sekä järjestän tapahtumia vetokaverini kanssa.
Kivaa tiedossa siis!

(edit, lisäsin pari valokuvaa tekstin joukkoon)