Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sade. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. lokakuuta 2020

Venereissu eli ruskaretki Airistolle

 


Viime viikonloppuna teimme pienen venereissun merelle katsomaan saariston ruskaa. Tarkoituksena oli myös tutkia, olisiko meduusat nousseet sisäsaaristoon, kuten ne usein syksyllä tekevät vesien viilennyttyä. Meduusoja ei ollut, ilmeisesti niiden nousu on ollut jo aiemmin, ja ne eivät ole joka vuosi yhtä runsaslukuisia. Mieheni oli nähnyt joitakin jo syyskuussa, ehkäpä niiden "kulta-aika" oli tänä vuonna jo silloin.

Meduusa paattimme vierellä "jonain vuonna"

Niinä vuosina kun meduusoja on paljon, näyttää meri ihan epätodelliselta ja niitä on jännä katsella. Jotkut ovat ihan uskomattoman isojakin, melkein ruokalautasen kokoisia, mutta pääosinhan ne ovat pieniä tai sellaisia kämmenen kokoisia. 

No, meduusoja ei siis ollut, but no worries, katselimme sitten rantojen keltaisia puita ja nautimme raikkaasta syyskelistä. Kunnes nautinto loppui ja niskaan tuli jäinen vesikuuro. Mutta se kesti vain muutaman minuutin ja taas paistoi aurinko. Sellainen keli oli koko päivän - hyvin vaihtelevaksi kuvailisin 😊. Varusteet oli kuitenkin kelin mukaan harkittu, joten selvisimme naurussa suin vesikuuroistakin.




Rakkahista rakkahin tuulitukka, hörökorva 💗




Syksyisellä merellä tuntuu kummalliselta kun kaikkialla on niin hiljaista. Mökkirannat ovat hiljentyneet ja veneliikennettäkään ei ole. Kesällä veneitä kulkee ristiin rastiin ja rannoilla puuhastellaan, elämää on joka paikassa. Lintuja nytkin sentään bongailimme, mutta aika vähän ja kaukaa, ettei kameran putki yltänyt.




..ja se epävirallisempi passikuva

Laivatytön virallisempi passikuva



Yllemme alkoi kerääntyä tummia pilviä, jotka kuvissa näyttävät kyllä vielä tummemmille kun olivatkaan, koska kuvat on otettu vastavaloon. Ajattelimme, että taivas näyttää siltä kuin tuomiopäivä olisi tulossa ja päätettiin, että olisi syytä hakeutua takaisin maihin.



Mutta eikä mittään. Ei tullut tuomiopäivän myrskyä eikä mitään muutakaan, vaan taas paistoi kaunis syysaurinko kun pääsimme laituriin. Eipä haitannut - kivan retken kuitenkin ehdimme tehdä😊.








tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kesäkelejä pidellyt ...

Kuvakavalkadi - eli tuokiotallennuksia säätiloista ja vähän muustakin kesän 2015 aikana. Joissakin kuvissa on koira, joissakin taas ei.
On ollut kummallinen kesä tämä kuluva kesä. Jossain puolella Eurooppaa kärvistellään hurjassa helteessä ja Suomessa vedetään villasukkia jalkaan, että tarkenisi.
En ole varsinainen hellepäivien ystävä - en siis jaksa kuumuutta pitkiä aikoja, mutta pari hellepäivää olisi lomajaksolle ollut oikein tervetulleita, että olisi voinut edes hieman rantaelämää harrastaa.
Niiden parin hellepäivän lisäksi olisin sitten tilannut poutasäitä, sellaisia +20 ja risat auringonpaisteella ja leppeällä merituulella.
Tilaukseni ei tainnut saavuttaa oikeaa vastaanottajaa, koska tuon sijaan on tosiaan ollut sitä villasukkakeliä sekä sadetta, sadetta ja sadetta.


Jääkiekkokielellä (joka muuten on mulle vierasta) voisi todeta, että
"Taivas varjele mitä sieltä tulee??" .






Sadehan noista tuon näköisistä pilvistä sitten lopuksi tulee...tilitilitom...

..tämä ei ollut sitten enää mitään "tilitilitomia" vaan suunnaton rankkasade, ihan sieltä sen kuuluisan Esterin takapuolelta! Joku kiirehtii venheellään suojaan.

Vettä tuli välillä niin paljon, että luulin vedenpaisumuksen tulevan
kuten kävi silloin joskus 2000 vuotta sitten.

Sateisina päivinä kirjat ja lautapelit pelastavat mökkeilypäivän. Tässä on meneillään Quarto-matsi. Poikani tarjosi minulle sellaisen vastuksen, että olin ihan helisemässä.
Kirkonkylästä teimme uuden pelihankinnan, Rappakalja, jolla ei ole kaljan kanssa mitään tekemistä, vaan siinä pitää osata huijata. Se on vielä muoveissa, sitä kokeillaan varmaan tänä iltana :)

Mutta, tokihan se aurinkokin välillä on näyttäytynyt, vaikka vähemmän kuin olisin toivonut:

Laiturivahdin tervetuliaispartio...

... tulija todettiin ystävällismieliseksi ja tilanne päättyi näin lämpimiin tunnelmiin, pusi pusi :

Itse en ole edes uimaan tänä kesänä vielä ehtinyt, mutta neiti karvajalka on kyllä - joskin hänkin tyytyy kahlailuun.

"Sanoitko jotain?"

Hyväntuulinen Wiima kutsuu leikkiin!
Ja kyllähän näin iloinen pyyntö piti palkita pienellä kepinheittelyllä :)



Wiiman mielestä vilpoinen kesä on varmaan ollut täydellinen. Kun jos kantaa villahousuja ympärivuotisesti kuten kyseinen neiti, niin ei totisesti helteitä odottele.

Lenkin varrella törmäsimme tällaiseen. Mielikuvitus lähti laukkaamaan, mikä merihirviö olisi kyseessä?! Mutta myöhemmin sain asiallisempaa infoa ja kuulemma kyseessä on kauriin lantioluu. Ihmettelen missä tai kenen pedon luolassa loput luurangosta piileskelee?

Kaksi jälkeä kuin kaksi sydäntä :)
Nämä kauriin jäljet löytyivät luurangon lähettyviltä. Kaverit varmaan käyvät jättämässä hyvästejä poismenneelle.

Neitikoira alkoi hieman 'touhottaa' jäljistä ja tuoksuista, ja katsoin parhaaksi laittaa sen liinaan. Liinassa Wiimaa aika usein ulkoilutankin - luotto ei ole ihan riittävä täyteen vapauteen (paikasta riippuen), liinan kanssa tilanne on win-win, eli molemmat voittavat; Wiima saa vapautensa ja minulla on tunne, että voin silti kontrolloida koiraa.
Joskin Wiiman lähelläolo ja luoksetulo on vuoden mittaan tehtyjen luoksetuloharjoitusten myötä huomattavasti parantunut.


Niin, että on niitä ollut niitä aurinkoisiakin päiviä. Tuo josta oli nuo lenkkikuvat sekä muutama muukin. 
Eräänä aurinkoisena päivänä lähdimme merelle. Hyppäsimme veneen kyytiin ja piipahdimme ulkona syömässä merenrantaravintolassa ja kaupassa (Nauvo, Kirjais Bystrand, suosittelen!) . 


Tiira yrittää meille naamasta päätellen jotain huudella, mutta en kuullut mitä sillä oli sanottavana. Luulen näin jälkikäteen, että se yritti varoitella meitä nousevasta ukkosesta!

Pilviä alkaa muodostua taivaan rantaan..

Pilviä, jo vähän tummempaakin, mutta sen lisäksi merimetsoja karilla.
(kuvan horisontti on jäänyt vinoon, pahoitteluni, jos vinous ottaa silmään)

 Merimetsot eivät ole suosittuja Turunmaan saaristossa, tai saaristoalueilla ylipäätään. Ne sotkevat ulosteillaan paikat, joissa majailevat niin, että kasvillisuus hiljalleen tukahtuu. Kalastajat sanovat niiden vievän kalat. Merimetso on kyllä ylväs lintu ja jotenkin jännittävän alkukantaisen näköinen, kuin jonkinsortin dinosaurus, mutta niitä on aivan liikaa. Ihmettelen, miksi niiden pitää olla rauhotettuja, kun aika harva muukaan merilintu on. 
Viime aikoina olen tosin kuullut, että pientä kannan vähenemistä on havaittu, merkikotkakannan puolestaan elvyttyä. Merikotkat ilmeisesti aterioivat merimetsojen mukeloilla. Hyvä merikotkat ja kiitos!

Tällainen pilvirintama lähestyi meitä. Merellä ei ole hyvä olla ukkosella. Tuolla tummansinisellä alueella näkyi tiheää salamointia. 
Suunnittelimme jo, että olisiko sitä rantauduttava johonkin välisatamaan ja odotettava ukkosilman loppumista.Mutta tätä kuvaa ottaessani olimme jo melkein kotirannassa ja selvisimme kuin selvisimmekin perille asti. 
Ja niin hassusti kävi, että tällä kertaa ukkonen muutti kurssia viime hetkellä, eikä edes tullut päällemme, vaikka siltä oli koko ajan näyttänyt.


Semmoisia kelejä on pidellyt tänä tähän asti kuluneena kesänä. Tänään paistaa aurinko ja luulenkin, että nyt lähden tekemään Wiiman kanssa saarikierroksen ja sitten asetun terassille lukemaan kirjaa!

Aurinkoista (-sempaa) kesää!





maanantai 30. joulukuuta 2013

Eläinlääkärillä ja sorsia Uittamolla

Perjantaina 27.12 kiikutin Wiiman eläinlääkärille. Se oli päätös, jota edelsi pitkähkö harkinta ja koiran tarkkailu. Nimittäin Wiima ei minusta tunnu juuri nyt olevan ihan itsensä, vaikka vieraammalta voisi jäädä huomaamatta.

Ensiksikin kotona Wiima makailee ja nukkuu nyt paljon enemmän kuin aiemmin. Se on kyllä aina ollut rauhallinen kotona, mutta nyt vielä enemmän. Luulen kylläkin, että se liittyy typykän aikuistumiseen sekä juoksujen vaiheeseen, eli juoksuista on nyt sellaiset 1½ kk (alk 5.11).Joten tämä asia ei minua varsinaisesti huoleta, muuta kuin vain että olen pannut tällaisen muutoksen merkille.

Wiima ei myöskään nyt viihdy ulkona itsekseen samalla tavalla kuin vielä viime talvena ja kesällä, jolloin se saattoi pyytää pihalle, touhuta siellä ja ottaa vieläpä nokosetkin itsekseen. Nykyisin Wiima ei  viihdy ulkona pihalla juurikaan itsekseen, se voi pyytää ulos toisinaan, mutta ihan hetken päästä kinuaa takaisin sisään ja lötkähtää päiväunille mieluummin seurassamme kuin yksin ulkona. Asia voi tietenkin johtua näistä märistä syyskeleistä (taikka taas tuosta juoksurytmistä), tai mistä lie, mutta tällainenkin muutos suhteessa aikaisempaan on merkillepantu, vaikka tässä asiassahan ei varsinaisesti ole tietty mitään ongelmaa.

Mutta se miksi huolestuin, oli että, Wiima ei tuntunut oikein jaksavan lenkeillä. Tai en itse asiassa ollut siitäkään varma, merkit olivat hyvin heppoiset, mutta sanotaan vaikkapa tunnin reippaasta hihnakävelylenkistä ensimmäinen puolikas sujui niin, että Wiima havainnoi tarkkana ympäristöä ja kulki reippaasti pääosin edelläni, kun taas toinen puolikas sujui niin, että Wiima alkoi jättäytyä ja sain kiskoa sitä perässäni. Se alkoi välillä myös koputella kuonollaan reiteeni huomiota pyytäen, tuolloin yleensä pysähdyimme ja pidimme pienet halihetket kesken lenkin. Mitään vinkumista ei kuitenkaan kuulunut, Wiima ei kieltäytynyt kulkemasta ja sen liike ravissa oli niin kaunista katsottavaa kuin se aina on - eli se ei vaikuttanut aristelevan mitään liikeratoja.

Eli en osannut sormella osoittaa, että tuossa on ongelma, vaan Wiima tuntui vaan jotenkin yleisesti väsyneemmältä kuin yleensä. Ja niinpä kipitimme kuulemaan lääkärin mielipidettä ekana arkipäivänä Tapanin jälkeen.

Lääkäri tutki liikeradat ja luuston (painellen ja tunnustellen, vääntäen), tunnusteli myös kohdun alueen (ok) kuunteli sydämen (ok) ja tyhjensipä myös Wiiman anaalit, jotka olivat täynnä, mutta neste kirkasta ja juoksevaa (Wiimalla tuntuu täyttyvän anaalit helposti, mutta eivät tyhjene yhtä helposti, tulehduksia ei kuitenkaan ole ollut).
Lääkäri ei löytänyt Wiimasta löytynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Ja koska kerroin, että se on muuten kovin iloinen ja sillä on ruokahalukin erinomaisesti tallella, niin lääkäri katsoi, että voisimme jatkaa tarkkailulinjalla ja niin päätimme tehdä.

Lääkärinlausunnossa: "Wiima tuotiin klinikalle juoksusta jatkuneen väsähtämisen takia. Se oli ollut myös kotona normaalia enemmän nukkuvaisempi.  Yleistutkimuksessa ei todettu mitään erityistä. Myöskään jaloissa, selässä tai niskassa ei todettu aristuksia. Käytös voisi johtua esim valeraskaudesta tai  'aikuistumisesta', mutta myöskään kivun mahdollisuutta ei voida poissulkea". Kohtutulehduksen lääkäri sulki tässä vaiheessa pois tunnustelun ja koiran yleisen olemuksen (iloisuus ja ruokahalu) perusteella, mutta koska ajankohta siihenkin sopisi, niin koiran kuntoa tulee nyt erityisesti tarkkailla (tietty).
Lääkäri kirjoitti Wiimalle myös kipulääkettä, jota voisi kokeilla ja jos koiruus siitä huomattavasti piristyisi, niin sillä olisi todennäköisesti kipua jossakin päin. Toisaalta jos kipulääke ei auttaisi, niin olisi todennäköisempää, että tila liittyisi valeraskauteen. Eli katsotaan ja seuraillaan typykän vointia ja kokeillaan kipulääkkeen vaikutusta muutaman päivän ajan.


Minulla oli lomapäivä tuo arkiperjantai ja lähdimme lääkärikäynnin jälkeen hakemaan vaihtelua lenkkimaastoon Turun Uittamon suunnasta, jossa on laajat, kallioiset metsäalueet. Parkkeerasimme auton Uittamon rannan tuntumaan ja kiipesimme metsäkallioille. Sataa tihutti, välillä ihan kaatamallakin, mutta ei se meitä haitannut, suuremmin ainakaan.

 Kuvassa näkyy Pitkäsalmi ja Uittamon uimarannan 'aallonmurtaja'.

 Rannassa oli paljon sorsia. Tässä kuvassa näkyy niistä noin kolmasosa.
Tehtiin pientä malttiharjoitusta typykän kanssa; istuttiin ja katseltiin vain. Sitten rauhassa sivulla muutama askel lähemmäs tipusia ja taas istuttiin katsomaan. Ja taas uudelleen, pari askelta lähemmäs ja jäätiin katsomaan. Wiimalla oli selvästi aluksi vähän hinkua tehdä syöksy ja lennättää koko parvi lentoon, mutta pimu hoksasi nopeasti leikin hengen ja tyytyi vain katselemaan niitä. Ja itse asiassa varsin läheltäkin ja silti typykän maltti riitti, nimittäin sorsat olivat urbanisoituneen rohkeita ja tallustelivat välillä käsittämättömän lähellä meitä. Silloin Wiima vähän vilkuili minua, että mitä tehdä, mutta kökötti paikallaan kuitenkin.
Ja oli hieno juttu, että sen maltti riitti, sillä lintusia ei nimittäin pidä lennättää, niiden touhuja on paljon kivampi seurailla sopivan etäisyyden päästä :)

Pahoittelut kuvituksen laadusta, pahaisia kännykkäkuvia sadekelillä vain.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Joululomalla harmaita lenkkeilykelejä..

Joulu 2013 tuli ja meni. Parasta Joulussa on tietenkin perheen kanssa yhdessäolo, jouluherkut ja tunnelma, mutta Joulu tarkoittaa myös vapaapäiviä ja sellaisissa on ihan parasta kun pääsee Wimpulan kanssa päivittäin pitkille lenkeille - ja vieläpä valoisaan aikaan, mikä on tähän vuodenaikaan luksusta.

Tosin täällä maan lounaiskulmalla ei lunta ole edelleenkään näkynyt, vaan vetta sateleepi sen sijaan.
Niinpä tuntuu välillä että päivät ovat niin harmaita, etteivät ne valkene ollenkaan. Mutta me emme ole sokerista tehtyjä, etenkään Wiima, joten ulos on mentävä, satoi tai paistoi :)

Joulupäivä 25.12.13 oli erityisen sateinen ja tuulenvihmoma päivä. Lenkillä ei tullut juurikaan vastaantulijoita, edes koiranulkoiluttajia. Näppäsin muistoksi muutaman kuvan reitin varrelta, Paraisten keskustassa, vanhassa kaupungissa ja satamassa.

 Paraisten Joulukatu ^  kiiltelee mustana ja märkänä.


Paraisten Vanhassa Kaupungissa oli omenapuut saaneet kivat koristeet huopapalloista :)

Paraisten venesatamassa (Snäckviken) ^ tuivertaa tuuli ja aallot lyövät rantaan.

***

Tapaninpäivä 26.12 valkeni pilvisenä, mutta ah, poutaisena! Teimme geokätköilylenkin metsään ja lenkki "huipentui" hiekkakuopalle, joka olikin Wiiman mielestä täydellinen paikka päästellä höyryjä :)
Tässäpä vielä kuvareportaasi tuolta Tapaninpäivänlenkiltä:

Talvehtimaan jääneitä nuoria joutsenia äitinsä tai iskän kanssa.






 Minä heitin Wiimalle kepin ja onneton heitin niin että se plumpsahti tietenkin mereen. Yläkuvassa neiti yrittää urheasti keppiä noutaa, mutta kuten alakuvasta näkyy, isännän apua vähän tarvittiin.



Ja sitten sitä merestä poimittua aarretta piti näin antaumuksella mutustaa.

Hmm..kuvaa katsomalla on vaikea päätellä elettävän joulukuun loppua? 






Ja lopuksi päädyttiin metsän halki hiekkakuopalle ja siellä piti (Wiiman) vähän kokeilla että miten lujaa neljällä jalalla pääsikään :)

Ja sitten kun oikein kovaa päästellään menemään, niin lopuksi täytyy pysähtyä vähän huilimaan.



Sellainen päivä oli tapaninpäivä 26.12.
Tätä kirjoittaessani on 27.12 ja tänään on taas lenkkeilty kunnon vesisateessa.
Mutta siitä lisää ensi kerralla, sillä siitä reissusta on enemmänkin kerrottavaa.
Siihen asti, moi!