Eturauhasia ja virtsakiteitä - eläinlääkärillä

Tihkukin piipahti eläinlääkärillä. Tihkulla on nimittäin ollut jonkinlaista yritystä kirputella alaselkäänsä ja viime aikoina olen muutaman kerran huomannut, että hän välillä hieman kavahtaa alaselkään koskemista. Kuitenkin kun havainnosta kiinnostuneena olen alkanut Tihkua tutkia, niin ei olekaan tullut mitään väistöliikettä tai muuta reaktiota, joten en ole ollut varma, että kuvittelenko vain. Oireet olivat siis vähän häilyviä, mutta toisiinsa yhdistettynä hieman vaivasivat ajatuksiani ja ajattelin, että tilanne olisi hyvä tarkistaa.
Olen myös aikeissa varata hörökorville hierontaa ja vesijuoksua, ja halusin siksikin selvittää tilanteen ensin.

Potilas Tiihonen

Olipas hyvä, että mentiin. Löydöksenä oli suurentunut 1. eturauhanen. Lisäksi otettiin pissinäyte, josta löytyi kaupan päälle vielä 2. tulehdusmuutoksia sekä 3. virtsakiviä! Huhhuh. Siinäpä sitä kerrakseen riittävästi vaivoja. Oikein sääliksi käy Tihkua! Kyllähän tuon on täytynyt jo vähän särkeäkin!

Virtsakivissä on usein oireena tihentynyt pissiminen ja voi olla vertakin virtsassa, mutta tällaisia merkkejä ei ole ollut ollenkaan. Välillä olen huomannut, että Tihkun yksittäinen pissi voi olla pitkä. En kuitenkaan tuolloin tajunnut sen olevan merkki mistään, kunhan vain panin merkille. Nyt tiedän paremmin, pitkä pissi voi myös viitata virtsakiviin/-kiteisiin.
Lisäksi ne edellä kertomani havainnot arasta alaselästä ovat todennäköisesti liittyneet eturauhaseen, vaikka en sitten olekaan ryhtyessäni painelemaan enää saanutkaan reaktiota.
Voi, osaisipa koirat kertoa vaivoistaan!

Lääkäri sanoi, ettei pysty varmuudella sanomaan, että onko virtsakivet itsenäinen oire vai onko eturauhasen liikakasvu ja tulehdusarvot muuttaneet virtsan PH:ta niin, että virtsakivillä on ollut mahdollista muodostua.
Virtsakiviä on eri laatuisia, Tihkulla kyse on struviittikiteistä, joiden muodostumiseen yleensä liittyy tulehdus (tulehdus altistaa niille), joten toivon, että näillä on kytky, eikä mitään virtsakivitaipumusta olisi.

Note to self - hoito-ohjelma:

Käynti eläinlääkärillä 26.9.2023
- lääke Ypozane 7,5 mg / 1 tabl päivässä viikon ajan. Hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoitoon. 
- lääke Xeden Vet 50 mg / 2 tabl päivässä, 10 päivää. Antibiootti tulehdukseen.

ja vielä ruoka: 
Eläinlääkäri suositti virtsakiviä sulattavaa ruokaa parin kuukauden ajaksi, ja vieläpä mahdollisuuksien mukaan vain siinä ruuassa pitäytymistä.
Kääntäen - ei muita makupaloja - vielä kääntäen; ei siis treenipalkkojakaan herkkujen muodossa! Hmmm - tässäpä minulle päänvaivaa! Haluan kuitenkin toimia kuten lääkäri suosittaa, ja pysytellä määrätyssä ruokavaliossa niin, että pikkumies saadaan kuntoon <3.

Aloitin lääkityksen heti samana iltana. Pillereiden kyytipojaksi kyllä annoin miniannokset leikkelettä, jota kaapissa sattui olemaan.
Ruokakuppiin holahti uusi ruoka Royal Canin Urinary S/O. Jännäsin vähän, miten mahtaa syömisen kanssa käydä, kun Tihku ei ole kaikkein ahnein koira, mutta - yllätys, yllätys - koko annos upposi poitsuun. Olipa iloinen yllätys!
Tuon kerran jälkeen on välillä pitänyt vähän suostutellakin, mutta ihmeellisen hyvin Tihku on tuota uutta ruokaansa vetänyt - onni onnettomuudessa.

Kontrollikäynti on parin kuukauden päästä. Silloin pissinäytekin uudelleen, ja saan tietää, että ollaanko voiton puolella. 

Hei hei setelit, hurraa vakuutus ja koko perhe kremppaa

Miten voikin sattua, että molemmat koirat sairastavat samaan aikaan (ks edellinen postaus Wiiman tilanteesta). Setelit ne iloisesti lentelelevät ulos ovista ja ikkunoista. Eipä ole halpaa lystiä. Vakuutukset koirilla onneksi on ja niistä sentään sain osan takaisin. 

Taitaa olla vähän epäonninen syyskuu meillä: Wiimalla hermopinne (luultavimmin), Tihkulla eturauhasongelmia - sen lisäksi itselläni jo toista viikkoa kestävä flunssa, ja kirsikkana kakkuun isäntä nitkautti selkänsä kaksi päivää sitten ja sai välilevyn pullistuman!

Semmoinen syksy. Mutta kyllä täältä pohjalta vielä noustaan 😊!

Wiiman takajalat pettää! - eläinlääkärillä

Viime aikoina olen saanut huomata, ettei tule vanhuus yksin, kun kohta 12-vuotiaan Wiiman kroppa on alkanut vähän reistailla. Olin lenkillä Wiiman ja Tihkun kanssa torstaina 14.9. iltapäivällä. Lenkki taisi olla noin tunnin mittainen, mutta melko leppoisaa vauhtia ja taisin näpsiä kuviakin, eli mitään hirmuvauhdikasta lenkkiä emme tehneet.

Kun lopuksi saavuimme takaisin autolle, niin Tihku loikkasi autoon ja huomautin Wiimalle olevan hänen vuoronsa. Sitten ällistyksekseni näin, että Wiima oli maassa vähän kuin sammakko, takajalat eivät liikkuneet. Siis vaikka juuri olimme tehneet ulkoilulenkin ilman mitään ongelmia.
Wiima ei mitenkään uikuttanut kivusta, eikä itse asiassa sanonut mitään, mutta sen silmät olivat kauhusta selällään, häntä varmasti pelotti, mitä on tapahtumassa.

Nostin Wiiman varovasti autoon, jonne hän jäi juuri siinä asennossa, kuin hänet asetin. Matkalta soittelin isännälle kotiin, että tulisi pihalle vastaan - hätätapaus!

Kotiin päästessämme isäntä nosti Wiiman ulos. Tuli mieleen, että olisi hyvä ymmärtää tilannetta hieman paremmin ja ehdotin, ettei isäntä kuitenkaan kantaisi Wiimaa sisään asti, vaan laskisi pihalla maahan, jotta näemme, pääseekö Wiima ylipäätään liikkeelle. 
Näin tehtiin, ja maahan päästyään Wiima kyllä pääsi liikkeelle, mutta selkä köyryssä ja takajalat kyykyssä, ja oli selvästi hätäinen tilastaan. Koppasimme hänet takaisin syliin ja veimme sisään.

Potilas Wimpelsson, 11 ja puoli vuotta elettyä elämää!

Voi herranjestas sentään! Ihan ensin ajattelin, että kipua on helpotettava! Minulla oli Carprodyliä kaapissa, josta annoin Wiimalle annoksen. Sitten soitin päivystykseen, ja he olivat oireet kuultuaan samaa mieltä, että kannattaisi käydä näyttäytymässä. Niinpä Wiima taas auton kyytiin, ja isännän kanssa molemmat tälläsimme itsemme autoon, minä takapenkille Wiimaa pitelemään, ja menoksi.

Niin hyvin kävi, ja isoksi helpotuksekseni, että päivystykseen päästyämme Wiima käveli taas. Hoitaja tutki hänet - taivutteli jalat ja paineli selän ja nikamat, eikä löytänyt mitään selkeää syytä tapahtuneeseen. Päätin sitten tehdä niin, että lähtisimme päivystysjonosta kotiin, vaikkei lääkäriä vielä oltukaan tavattu ja varasin ortopedin vastaanottoajan seuraavalle viikolle.

Kotiin päästyämme ja seuraavina päivinä Wiima oli taas entisensä. Kiipesi kotona päivittäin yläkerran portaat toimistooni etäpäivänmaskotiksi ja ulkona pihalla haastoi Tihkua leikkiin - takaa-ajoa ja pystypainia, kaikki sujui ongelmitta, sohvalle hyppääminenkin. Vein Wiimaa päivittäin jopa pienille lenkeille.

Melkein meinasin perua ortopedin, mutta sitten yhtenä iltana kun juuri olin iltaruokia tarjoilemassa, tilanne toistui. Taas oli Wiiman takajaloista voima pois. Hän kyllä pääsi liikkumaan, mutta liikkui taas selkä köyryssä ja  jalat koukussa, ja pyrki enimmäkseen eteeni istumaan, lähelle. Tein kuitenkin vielä yhden testin - laitoin Wiiman ruuan esiin tarjolle, jotta näkisin syökö hän vai ei. Jos ei syö, niin sattuu todella. 
Niin meni Wiima syömään ruokansa, kuitenkin takajalat hieman vapisivat toimituksen aikana. 
Tästä kaikesta näkemästäni päättelin, että tilanne ei ilmeisesti ole Wiimalle ainakaan ihan hirveän kivulias, vaikka toki siihen silti voi jonkinlaista kipua liittyä. 

Puuttuvat refleksit

Koitti vastaanottopäivä (21.9. itselle muistiin) ja ajelimme taas eläinlääkärille, ortopedi Mikael Granholmin asiakkaiksi. Wiima nostettiin tutkimuspöydälle. Tutkittiin jalat ja selkä, ei mitään kipukohtia tai muita havaintoja.
Kunnes Granholm haki pienen vasaran ja kopautteli sillä Wiiman polviin. Ei refleksejä! Ei kerta kaikkiaan mitään refleksiä oikeassa jalassa, vasemmassa jalassa hyvin, hyvin pieni.

Tällöin Granholm esitti arvelunaan ongelman syyksi selkäytimessä kulkevan hermon, joka alaselässä jakautuu jalkoihin - kyse olisi luultavasti tuon hermon pinteestä. 

Wiima röntgattiin, selän, lonkkien ja polvien alueelta. Hyviä uutisia saatiin - Granholmin mielestä harvoin näkee noin hyvässä kunnossa olevaa luustoa Wiiman ikäiseltä koiralta, ei kerta kaikkiaan mitään viitettä nivelrikosta tai nivelien löysyyksistä. Sehän oli hieno uutinen!

Alaselästä löytyi kuitenkin pieni madaltuma onkalossa, jossa selkäydin kulkee ja Granholm arveli, että se saattaa aiheuttaa tuon puristustilan.

Tarkempaa tietoa röntgen ai antanut, joten avoimeksi jäi, onko kyse ahtaasta onkalosta. Muita vaihtoehtoja ovat kasvain tai verenkierronhäiriö, jolla olisi paras ennuste, eli tilanne voisi olla ohimenevä. 

Kun Wiima löytää lenkillä vilpoista ruohoa, heittäytyy hän aina selälleen piehtaroimaan..
Onni elää hetkissä.

Nyt elelemme päivä, viikko, kuukausi kerrallaan ja seurailemme tilannetta. Pelottavaa - tämä saa minut ymmärtämään, että emme olekaan yhdessä ikuisesti. Wiima, minun sielunpuolikkaani 🧡.
Mitään leikkauksia Wiimalle ei enää kohta 12-vuotiaana tehdä. Toivon kuitenkin täydestä sydämestäni, että kyseessä on ohimenevä tila, ja saamme jättää nämä ajatukset taaksemme. Tuon ruokailusession, josta edellä kerroin, jälkeen ei tilanne vielä ole toistunut ja Wiima on ollut oma riehakas itsensä, joten olen toiveikas! 

👆Edit 30.9. kohtaukset ei ole uusineet, viimeisin on pvm 18.9. (tai 19.9.), Wiima on liikkunut hyvin, kiivennyt portaita ja leikkinyt pikkuveljenkin kanssa.