Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ääniherkkyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ääniherkkyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta 2023!

Tänään on tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 2023, ja se on valjennut kauniina ja aurinkoisena. Vuosi vaihtui viime yönä, ja voi sitä raketin räjähtelyä ja tykinjyskettä. Muistelisin, että pari viime vuotta on ollut näillä meidän huudeilla hiljaisempaa, mutta tänä vuonna raketinampujat ottivat ilon irti ja paukkua kuului jo alkuillasta uutena vuotena. Kuulemma jo edeltävinäkin päivinä, mutta minun korviin ei niitä paukkeita kuulunut.

Sen jo tiedän, että Wiima on hötkyilemätön, eikä reagoi ilotulitukseen - ei paukkeisiin, sihinöihin, eikä myöskään valoräiskyntään. Tihku on ollut äänivarma koira, mutta äänipeloille on tyypillistä kehittyä, jos on kehittyäkseen, ajan kanssa pentuiän jo ohittaneelle koiralle. Siksipä Tihkun kannalta en voinut etukäteen olla varma mistään, ja yritimme ottaa kaiken varman päälle.



Aamupäivällä tein pidemmän lenkin täällä kotikaupungissa, ja iltapäivällä keksimme isännän kanssa, että mennään metsään ja lähdimme metsälenkille, ja vielä illemmalla teimme pienen pissilenkin omilla huudeilla. Onneksemme ei sillä reissulla pauketta ollut, kuin jossain kauempana mahdollisesti.

Uusi vuosi sujui kaikin tavoin rauhallisesti, olimme isännän kanssa kahden - monet ystäväperheet olivat valinneet matkustaa ulkomaille vuoden vaihteeksi, joten olin varannut iltaan herkkuja itselleni ja isännälle ja valmistauduimme kivaan filmi-iltaan. Koirille taas löytyi puuhakorista niin putkiluita, maksalaatikkokongia kuin vielä naudan niskajännettäkin. Sen verran väsyneitä kuitenkin olivat koirat päivän puuhista, että putkiluita jaksoivat nakertaa, mutta muut herkut ovat edelleen tallessa!

Iloisena totesin, että ei se Tihku vieläkään paukkeesta säikkynyt. Noteerasi kyllä; alkuvaiheessa alkuillasta kun alkoi lähitaloissa räiskyä, Tihku kyllä nousi pauketta kuultuaan makuulta hämmästelemään asiaa, mutta kun sen kummempia ei tapahtunut ja töllikin säilyi vahingoittumattomana, niin eipä hän sitten vähän ajan päästä enää jaksanut paukkeita laskea, vaan jatkoi putkiluun järsimistä ja myöhemmin illalla veteli vaan hirsiä.



Muistan Wiiman olleen pikkutyttönä samanlainen - kyllä hän nuorena äänet noteerasi ja tarkkaili, alkaako jotain ikävää tapahtua, mutta kun elämä jatkui kuten ennenkin, niin eipä Wiimakaan niistä sitten enää piitannut. Nyt on jo useampi vuosi mennyt niin, ettei Wiima niitä ääniä enää edes noteeraa.


Ilotulitteet pois yksityisiltä

Toivoisin kyllä, että ihmiset alkaisivat laittaa rahansa muualle kuin räjähteinä taivaalle. Useammalla ystävälläni on rakettipelkoinen koira ja se on todella surullista, kun eihän koira voi ymmärtää mitä tapahtuu. Minulla on myös ystävä, jolla on kahden hevosen hevostalli, ja toinen hevosista on hyvin paukkuarka. Tänä vuonna oli kuulemma sujunut paremmin, mutta viime vuonna oli poniparka saanut kovia paniikkikohtauksia tallissaan ja taisi itseään vähän loukatakin. 
Metsän eläimille uuden vuoden yö on varmasti kärsimys, enkä voi olla miettimättä sodan jaloista paenneita ukrainalaisia, joille räiske voi näyttäytyä pelottavana. 
Kannatan lämmöllä sitä suuntausta, ettei ilotulitteita enää yksityisille myytäisi, ja ilotulituslupia olisi vain julkisilla tahoilla, kuten kaupungeilla.


Krooh pyyh..


Rallya ja Hoopersia

Monet kirjoittelevat kaikenlaisia tavoitteita alkaneelle vuodelle. Itse en viitsi sellaisia juuri listata, mutta ehkä kuitenkin koitan ne pari tulosta sieltä Rallyn VOI-luokasta Wiiman kanssa saada, olkoon se tavoitteemme.

Tihkun kanssa aloitamme tammikuun lopussa uuden harrastuksen, Hoopersin, ja toivon, että siitä saamme hauskan lisän puuhailuihimme. Olen aika innostunut siitä, koska siinä Tihku saa päästellä laukka-askelin, josta hän nauttii. Joskaan Hoopersiin ei lajina olla liittämässä aikakriteeriä, vaan se painottuu tekemisen tarkkuuteen, joten vauhti ei ole lajissa se olennainen asia, tiesi eräs kouluttaja kertoa.
Toivon myös, että Hoopersin myötä saamme rakennettua parempaa struktuuria treeniharjoitteluun - eli, että treenihetket ja odottelut olisi koiralle selkeitä kokonaisuuksia, ja ettei treenihetkiin kuuluisi mitään "haahuiluja".
Tihkunkin kanssa myös rally jatkuu, vaikka nyt olemme vähän taukoa pitäneetkin. 


Loppusanat - eli pari vinkkiä:

LEFFAVINKKI
Katsoimme uuden vuoden yönä muun muassa Beck-sarjan leffan "Kuolemanloukku". Suosittelen, taattua Beck-laatua. Tässä leffassa esiteltiin myös "vanhan" Beckin tyttärenpoika Vilhelm, joka aloitti poliisinhommat samalla asemalla kuin isoisänsä.
Erittäin hyvä oli myös 8-osainen sarja Hautalehto, jonka katselimme joulun alla.

RUOKAVINKKI
Ja toinen vinkki on ruokavinkki. Olen ennenkin tehnyt jauhelihapannaria iltaherkuksi, mutta eka kertaa kokeilin tätä reseptiä, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tällä reseptillä ( https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/160355/Jauhelihapannari/ ) tuli erinomaista pannaria!

Herkkua myös patikkakoirille lenkin jälkeen



perjantai 24. tammikuuta 2020

Millainen persoona se Wiima sitten onkaan?

FB:ssä paimensukuisen lapinkoiran keskustelupalstalla oli mielenkiintoinen avaus lapinkoirien luonteista. Oman Wiimanikin kuvauksen sinne tulin kirjanneeksi ja kun kerran ajatukset oli nyt tekstiksi tiivistettynä, niin kirjaanpa (kopioinpa) muistiin myös tänne.
Aikamoisen romaanin kirjoitin, ollakseen FB-kommentti, mutta ei se omassa joukossaan liian pitkältä tuntunut 😀, ja blogissahan pituus ei haittaakaan :




🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄

"7-vee Wiima on eka koirani, enkä siksi oikein pysty vertaamaan luonnetta ja käytöstä muihin lapinkoiriin, mutta moni muun rotuisen koiran omistaja on Wiimasta kommentoinut, että 'onpa se rauhallinen!'. Ja niin Wiima onkin, se on hötkyilemätön ja rauhallinen koira, mutta silti valpas ja 'kaiken näkevä'. Smartdog-testin palautteessakin sanottiin: "Koira on koko ajan hyvin rauhallinen, mutta seuraa tehtäviä kiinnostuneesti ja hyvin keskittyneenä."

Ihmissosiaalisuus
Wiima on ihmisille ystävällinen ja tervehtii vieraitakin ihmisiä mielellään. Ei kuitenkaan jaksa kauhean kauan olla pallutettavana vaan lähtee etäämmälle tarkkailuasemiin tai nuuskimaan omiaan. Kotona Wiima asemoi itsensä siihen huoneeseen missä ihmisetkin, mutta ei tunge syliin. Välillä sille kumminkn tulee läheisyystarve ja silloin koiruus tulee puskemaan kuin kissa ja sitten peruuttaa itsensä ihmisen eteen istumaan rapsuttelua varten, kunnes taas vetäytyy omilleen.

Koirasosiaalisuus
Koirien ohitukset sujuvat varsin hyvin, useimmiten ääneti, Wiima kuitenkin aina vähän jännittyy, ja mikäli ohitus tapahtuu lähellä kotia tai vastaantuleva koira alkaa huudella, niin Wiimakin kyllä saattaa äyskähyää - vähän riippuu myös toisen koiran ulkoisesta habituksesta.
Jostain syystä vieraiden koirien edellä kulkeminen on Wiimalle vaikeinta, paljon vaikeampaa kuin ohittaminen. Silloin pitää koko ajan varmistella, ettei takana tuleva koira pääse perskarvoihin, vaikka etäisyyttä olisi reilustikin. Tämä korostuu täällä pienessä kotitaajamassa, jossa muita ulkoilijoita on vähemmän, kaupunkilenkeillä häiriöiden keskellä tätä ongelmaa ei ole. Joskus kun on vietetty pitkä kesäloma mökillä, niin kaupunkiin palatessa Wiimaa joutuu vähän muistuttelemaan, että miten niitä ohituksia tehtiinkään.
Edellä kerrotusta huolimatta Wiima puhuu selkeää koirakieltä ja osaa taitavasti käyttää rauhoittavia signaaleja. Mutta ne ilmestyvät repertuaariin kun Wiima on vapaana ilman hihnojen rajoituksia. Silloin kyllä onnistuu vieraiden koirien, narttujenkin, lähellä oleminen jos myös toiselta osapuolelta löytyy käytöstavat.

Itsenäisyys
Wiima on jännä paketti itsenäisyyttä ja yhteistyöhalua. Se on varmaan lappalaisille tyypillistäkin, mutta kun omassa tuttavapiirissä on muun rotuisia koiria, niin se on vähän erikoista - yleensä tuntuu, että koirat on jokotai (vai onko?). Wiima on todella mielellään mukana kaikessa mitä tehdään, pitää ja hakee kontaktia, oppii nopeasti ja keskittyy, ja tekee aina parhaansa. Mutta toisaalta Wiima on myös itsenäinen, omia ratkaisuja tekevä koira, eikä hermostu vaikken ole koko ajan näköpiirissä.

Aktiivisuus
Vaikka Wiima on perusluonteltaan rauhallinen (lappalaistenkin keskitasoa rauhallisempi SmartDogin mukaan!) niin Wiimasta huomaa, että tekemistä pitää olla. Jos on useampi päivä mennyt vain peruslenkkejä tehden, on Wiima kotona levottomampi. Jos hihnalenkki on pelkkää omiin ajatuksiin uppoutunutta kävelyä, alkaa Wiimaa talsiminen kyllästyttää ja se alkaa tökkiä jalkojani, tuoda käpyjä ja keppejä jalkoihini heitettäväksi ja noudettavaksi leikkiä varten. Eli aktiviteettia pitää Wiiman päivissä olla, jotta se voi hyvin.

Ääniherkkyys (mm.)
Ilotulitukset ja ukkosilmat eivät Wiimaa hätkähdytä - edes jos sattuisimme olemaan ulkona tämmöisen tapahtuessa. Wiima on kuitenkin vähän sillä lailla dramaqueen, että jotain säikähtäessään tekee minusta vähän ylimitoitetunkin :) väistöliikkeen, mutta sitten ensi reaktion jälkeen palaa heti tutkimaan, että mikä se oli, eli palautuu nopeasti, joka on hyvä juttu. Tämä ominaisuus näkyi hyvin aikanaan myös luonnetestissä, jossa testi tuomarin loppuraportin mukaan melkein keskeytettiin kelkkaosuudessa, kun Wiima sitä niin kovin pelkäsi, mutta kun kelkka pysähtyi, oli Wiima sitä heti tutkimassa.
Tämä 'dramaqueen-homma' näkyy myös mm. kivussa - kerran luulin, että jotain todella ikävää sattui Wiiman jalalle, ehdin jo pelästyä, mutta perskarvoista löytyikin pieni nipistävä takiainen.

Tästä jutusta tuli tosi pitkä, kun innostuin 😊, mutta sen vielä kerron, että ehkä tuon rauhallisen luonteensa ja sopeutuvuutensa myötä, Wiiman kanssa on myös helppo reissata eri paikoissa. Se tekee olonsa kotoisaksi ja "huomaamattomaksi" hotellihuoneissa, ravintoloiden terasseilla jne.
Luonnetestivideo: https://www.youtube.com/watch?v=V--yGV4Y4DM "

🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄


Jäin noista asioista sitten vielä erikseen miettimään mm. tuota äänivarmuutta tai -herkkyyttä. Wiima ei tosiaan ole milläänsäkään ilotulitusräiskeestä eikä ukkosista. Mutta sitten kyllä jokin äkillinen ääni saa sen reagoimaan. Sellaisia tilanteita on ehkä harvemmin, mutta juuri viime viikolla oli yksi:

Oltiin pimeässä iltalenkillä ja kuljettiin tunnelissa vilkkaasti liikennöidyn tien alla. Tunneli on lyhyt ja liikenteen äänet kuuluvat hyvin. Oltiin jo melkein ulkona tunnelista, kun yhtäkkiä Wiima (liinassa) sai jalat alleen ja loikkasi karkuun joltain uhalta.
Ihmettelin mikä olisi kyseessä kun en itse ollut huomannut mitään säikähdyksen aihetta. Mutta sitten tajusin, että tunnelin päälle oli juuri ajanut, ei henkilöauto kuten yleensä, vaan pitkä painava tukkirekka ja vaikka en itse ollut siihen reagoinut, niin Wiima oli äänen muutoksen kuullut ja hyppäsi  yhtäkkiä alkanutta jyrinää turvaan. Sitten se pysähtyi katselemaan ja huomasi, ettei mikään uhkaakaan ja matka jatkui.
Samanlainen tilanne voi olla vaikkapa (kerran tapahtui) jos kävelemme pressusta tehdyn autotallin/varaston ohi ja juuri ohittaessamme pressu alkaa jotenkin tuulessa paukkua. Silloin Wiima reagoi selkärangastaan ja ottaa kaniininloikan selviytyäkseen hengissä, mutta etäämmällä ryhtyy heti tilannetta selvittämään ja huomattuaan, ettei vaaraa olekaan, niin tilanne palautuu.

Onko tällainen koira siis äänivarma vai ei? Reagoiko äänivarmakin koira  ääneen, reagoiko säikähdyksellä vai miten, eli miten toimii ns äänivarma koira kun vieressä pamahtaa? 
Itselleni on tärkeää, että palautuminen on nopeaa, eikä Wiima jää säikähdystään märehtimään, mutta en tiedä mitä vastaisin, jos kysyttäisiin, että onko Wiima äänivarma koira. Luonnetestin kuormituksessa se sai "arvosanaksi" Laukauskokematon, koska Wiima jäi ääniä hieman kuuntelemaan, joskaan ei niistäkään kuitenkaan mitenkään hermostunut.



Toinen asia, jonka olen Wiimassa todennut, on, ettei se tosiaan ole ihan hirveän ihmissosiaalinen. Vaikka moni sen tavatessaan on varmaan toista mieltä - ja itsekin olin aluksi sitä mieltä, ennen kuin aloin ymmärtää sen käytöstä paremmin.  
Wiima tosiaan tervehtii vieraita ihmisiä hyvin mielellään, joskus jopa oma-aloitteisesti :) ellen pidä varaani, mikäli vastaantulija ottaa siihen silmäkontaktin ja näyttää ystävällistä ilmettä. Wiiman häntä alkaa heilua, se menee ihan ihmisen luo ja voi antaa pusunkin, jos vaan onnistuu, mutta sitten pallutus ja silittäminen hyvin nopeasti kyllästyttää tai muuttuu jotenkin epämukavaksi, ja Wiima vetäytyy kauemmas.
Treeneissä Wiima motivoituu ruuasta ja leluista, myös kehut iloisella äänellä kantaa palkkana suorituksen aikana. Mutta jos ryhdyn Wiimaa taputtelemaan ja silittelemään palkaksi, se joko väistää tai sietää, ja vaan odottaa, että tekeminen jatkuisi. 
Tähän liittyy tuo jo edellä kerrottu, ettei Wiima pyri syliin tai polvelle, eikä muutenkaan kosketuksiin, kuten vaikka sänkyymme nukkumaan, mutta lähistöllä se kyllä koko ajan on (poislukien tietenkin kotiväen tervehdykset, jolloin pusketaan ja hinkataan, ja tarjotaan itseä pallutettavaksi, myös aina jotain kantaen, ja sitten sellaiset muut yllättävät läheisyyskohtaukset, joita kyllä tulee useampi päivässä).
En tätä ominaisuutta ole nähnyt tai ymmärtänyt Wiimassa kovin pitkään - ajattelin aina, että Wiima on hyvin ihmissosiaalinen, kun se on niin ystävällinen ja tervehtii iloisesti, mutta se ei olekaan koko totuus.

Tämmöisin aatoksin tällä kertaa :) ihanaa, kun on perjantai, ja vapaa viikonloppu edessä!



perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui paukkuen eli uudenvuoden toivotuksia ja pari sanaa ääniherkkyydestä

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


Wiima tähyilemässä uuteen vuoteen
(Turku, Katariinanlaakso 2.1.2016)

Tässä kirjoitelmien välissä on ehtinyt joulu tulla ja mennä sekä on ehtinyt myös vuosi vaihtua ja tammikuun pakkaset kiristyä ja nyt vihdoin hieman lauhtua. Itselläni oli joulun ja uudenvuoden välipäivät lomaa, ja pääsin joka päivä ulkoilemaan ihanasti valoisaan aikaan :) !
Kyllä pitäisi ihmisellä ( ja koiralla) olla sellainen perusoikeus, että pääsee päivittäin valoisaan aikaan ulos! Wiimalla se tosin toteutuukin (isäntä fiksaa), mutta itselläni toimistotyöläisenä ei.


 Joulupaketteja availemassa

 Joululahjakirjaa lukemassa


Uusi vuosi vaihtui kotona, paitsi teini huiteli tietysti omissa menoissaan. Iltapäivällä tehtiin Wimpulan kanssa pitkä lenkki, sitten lähdettiin isännän kanssa Turkuun ulos syömään vähän vuoden vaihtumista juhlistaaksemme.  Kotiin palattiin Wiiman luokse vähän ennen iltakymmentä.

Uutena vuotena tulin taas miettineeksi noita paukeasioita. Nimittäin ilotulitteiden räiske on joillekin koirille painajaismaista. Wiimalla ei onneksi ole sellaisia 'oireita' ollut, vaan se on ollut uudenvuodenräiskeessä ihan rauhallinen.

Mietin kuitenkin tuota Wiiman suhtautumista kovin ääniin. Että jos joku kysyisi, niin miten kuvailisin. Kuvailisinko Wiimaa ns. äänivarmaksi. Vai kuvailisinko ääniherkäksi. Vai ääniaraksi. No, ääniarkuus on helppo karsia pois, koska mitään pelkotiloja Wiimalle ei kovistakaan äänistä jää.

Mutta ääniherkkä, mmm...ehkä? Kerronpa pienen tilanteen. Uudenvuoden aattona kun olimme tekemässä päivälenkkiämme, räjähtikin aaton eka pommi. Aikä lähellä - niin, että pamaus oli aika kova. Kun pamahti, niin Wiima hyppäsi ainakin metrin ellei kaksikin sivusuuntaan säpsähdyksestä. Sen jälkeen se kääntyi ympäri, jähmettyi niille sijoilleen ja alkoi tuijottaa äänen suuntaan. Mutta sitten kun ei sen kummempia tapahtunut, niin Wiima ilmeisesti totesi, että vaarattomia nuo paukut ja sitten seuraavien paukkujen kohdalla neiti käyttäytyi viileän rauhallisesti, kuin ei paukkuisi ollenkaan.
Näin on käynyt ennenkin, sekä aiempina uusina vuosina, että muiden kovien ja yllättävien äänien kohdalla - että Wiima säpsähtää ensin, joskus aika merkittävästikin, mutta kun sitten mitään sen henkeä uhkaavaa ei tapahdu, niin saman äänen tai tilanteen jatkuessa Wiima ei enää reagoi tai asiasta riippuen voi pyrkiä uteliaana tutkimaan äänen ( / ärsykkeen) lähdettä.

Illemmalla piipahdimme ulkona pihalla pikapissillä, pamahteli jo aika paljonkin - Wiima ei meteliä (eikä taivaalla vilkkuvia valoja) merkille laittanut, vaan pissi ja haisteli rauhassa. Puolilta öin, kun maailma hetkeksi 'räjähti' , nosti torkkuva neiti päätään ja kuunteli, mutta jatkoi sitten uniaan.

Että kaipa Wiimalla jonkinasteinen ääniherkkyys siis on. Toisaalta sen käytös tuntuu loogiselta ja järkevältä (noo, se väistävä säpsähdyshyppy voisi olla hieman maltillisempi ideaalitapauksessa ... )  eli väistöliike ja sen jälkeen tilanteen tarkkailu. Nimittäin ihminenkin pyrkii väistämään säikähtäessään ja sen jälkeen tarkkailemaan tilannetta, ja sillä käytöksellä sitä voi joskus vaikka henkiriepu säilyä. Niin sanottu äänivarma koira ei ehkä olisi korvaansa lotkauttanut taikka olisi mahdollisesti vilkaissut äänen suuntaan. Jos pitäisi valita vaikkapa opaskoiraa itselleen valita, niin toki valitsisin mieluummin hieman hillitymmin reagoivan kuin säpsähtelevän koiran. Toisaalta paimenkoiran on alkuperäisen ammattinsa vuoksi pitänytkin reagoida ärsykkeisiin nopeasti ja melko vahvasti.

Vaikka äänet eivät varsinaisia pelkotiloja Wiimalle aiheuta, niin pyrin kuitenkin käytettävissä olevin keinoin minimoimaan ne tilanteet, että Wiima joutuisi säikähtämään vaikkapa lähelle osuvaa uudenvuoden rakettia. Sillä tuttavapiirissä on aika monta pelkäämään oppinutta koiraa, ja se oppiminen on usein syntynyt juurikin surullisen lähelle osuneesta jyskystä.

Kannattaa myös miettiä, miten ihmisväki suhtautuu ääniin. Olen pannut merkille, että ihmiset ovat joskus ajattelemattomuuksissaan taipuvaisia lohduttelemaan ja "sössöttämään" lemmikilleen tällaisissa tilanteissa (uudenvuoden raketit, ukkosenilma) ja se voi vaan pahentaa tilannetta. Normaali rauhallinen käytös kertoo koiralle, että mitään pelättävää ei ole. Rauhallinen käytös ei tietenkään välttämättä korjaa jo alkanutta pelkoa, mutta osaltaan estää pelkotilan syntymisen.