Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhannus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Juhannuksen viettoa - gepsi on hyvä juttu!

Viime viikonloppuna juhlittiin keskikesän juhlaa. Se tulee joka vuosi yhtä yhtäkkiä - töissä on kiirettä ja muutenkin ajatukset on vielä keväässä, ei kesässä, ja ykskaks kuitenkin ollaan juhannuksessa.

Juhannus sujui tänä vuonna melko lailla kuten aiemmatkin. Meillä on kaksi tuttavapariskuntaa, jotka kutsumme joka juhannus kylään, jo yli parinkymmenen vuoden ajalta, jolloin lapsemme olivat pieniä ja perinne jatkuu edelleen. Nykyisin tosin jo parikymppisillä (ja plus) lapsillamme on useimmiten jo omat menonsa juhannuksena, joten porukkamme on pienentynyt meihin vanhempiin.

Wiima kyttäilee laiturilla ja odottaa vieraita saapuvaksi


Viilettäjä viilettää :)

Tihkulle tämä oli elämänsä toinen juhannus, Wiimalla juhannuksia on takana jo enemmän. Tihkun kannalta vähän jännitin, että mitenkähän se Tihku nyt pysyilee siinä mökkipihan hoodeilla, kun mökillä ei ole tänä kesänä oikein vielä ehditty oleilla. 

Meillä ei myöskään ole mitään aidattua pihaa, vaan piha rajaantuu yhtäältä veteen, mutta muuten metsä reunustaa metsäistä tonttiamme - koiran voi siksi olla vaikea edes hahmottaa, millä alueella tulisi pysytellä. Mökki on kuitenkin saaressa, joten kovin pitkälle hän ei pääsisi, joskin saari on iso ja siellä on useita kymmeniä mökkejä ja asuintalojakin.

Tiesin kuitenkin, että Tihkulla on melko hyvä luoksetulo - hän siis lähtökohtaisesti reagoi aina kutsuun ja tulee luo, joko suoraan tai "kiertotietä", useimmiten kuitenkin suoraan. Olenkin Tihkun luoksetuloon melko luottavainen tilanteissa, joissa ei ole muuta häiriötä - sen tiedän, että esimerkiksi pupulle tai peuralle häviäisin kiinnostavuudessa vielä 100-0. 

Tihkulla on lisäksi itsellään tapana pitää yhteyttä, josta tavasta olen iloinen. Hän hakeutuu luokse tsekkaamaan, että olen paikalla, sitten taas vähän omille tutkimusmatkoilleen, yleensä lähistölle, ja taas tulee luokse. 

Wiima ja Tihku ovat tässä luonteeltaan erilaisia. Wiimakin lähti pikkutyttönä vapaana välillä omille teilleen. Hän ei varsinaisesti "karannut", mutta Wiimaa nenä vei. Lisäksi Wiima on hyvin itsenäinen eikä hätkähdä, vaikken olisi vierellä koko ajan. Häneltä myös puuttuu tuo omatoiminen "ilmoittautuminen", joka Tihkulla on luonteessaan. Wiima kuitenkin eteni nenänsä kanssa tehden pikkutarkkaa työtä, joten hän ei ajautunut reissuillaan kovin pitkälle. 

Tihkun nopeusmittarissa taas ei juurikaan ole sitä rauhallista käyskentelyä, vaan kun hän näkee tai kuulee jotain ja suuren uteliaisuutensa kannustamana lähtee tarkastusreissulle, niin hän on hetkessä jo kaukana. 

Wiiman käytös muuttui noin kolmen vuoden iässä. Silloin hän alkoi pysytellä lähistöllä, kun kaksi eka kesää jouduimme hermoilemaan ja pelkäsimme, että mökille pitäisi pystyttää aidat. Nykyisin hän kyllä tietää miten pitkälle voi lähteä - aamuisin kun lasken hänet mökillä ulos, niin hän käy vähän pitemmällä metsän puolella asioillaan, mutta tulee sieltä pian omin toimin takaisin ilman, että minun pitää yhtään huolestua.
Varmasti ikä vaikuttaa myös Tihkuun, hänhän on vasta 1,5 vuotias "huligaani" :).


GEPSI ON HYVÄ JUTTU!
Edellä kerrotusta johtuen hankin Tihkulle gepsin ja juhannuksena se koeajettiin. Gepsi näytti maastokartasta missä Tihku milloinkin oleili ja lisäksi se laski Tihkun päivän aikana kulkeman matkan, joka oli hauska lisätieto:
Esimerkiksi perjantaina, juhannusaattona, oli hellepäivä ja teimme vain pienen lenkin koirien kanssa aamulla ennen vieraiden tuloa - varsinaisen lenkkimme pituus oli 3,5 kilometriä. 
Kuitenkin kun katson Tihkun liikettä tuona päivänä gepsin nauhoituksen perusteella, niin hän on aktiivisesti taivaltanut yhteensä melkein 11 kilometriä sinä päivänä ja tuo loppu tulee vain omalla tontilla pyörimisestä. 


Kiinnitimme gepsin valjaisiin kun unohdin pannan kotiin. Toimi se näinkin, mutta Tihku joutui olemaan valjaissa koko juhannuksen ulkoillessaan. Ei se tainnut häntä häiritä :)

Gepsi oli todella kätevä! Istuimme ulkona koko päivän ja illankin. Välillä Tihku lähti näköpiiristä ja ilman gepsiä olisin alkanut heti huudella ja hermostua, että nytkö se lähti, mutta gepsistä näin, että edelleen ollaan pihalla tutkimuskierrosta tekemässä, joten minun ei tarvinnut alkaa hätäillä. 
Tihku pysyi hienosti aitaamattomalla pihallamme ja olin siitä todella iloinen. Pari kertaa hän lähti vähän kauemmas kuin halusin, mutta kun kutsuin häntä, niin hän laukkasi paikalle yhtä nopeasti kuin oli lähtenytkin.

Yksi tilanne meillä kyllä oli. Oma vikani, etten tullut ajatelleeksi, että yöllä tapahtuu asioita, joita päivällä ei tapahdu, eli metsän eläimetkin ovat liikkeellä. Ja näin kävi. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä me ihmiset istuimme laiturilla juttelemassa, koirat vapaana. Tihku nousi ylös kuultuaan jotain, näin tämän, mutta jotenkin olin luottavainen, kun hän oli niin hienosti pihalla pysynyt. 

Sitten näin gepsistä, että nyt ollaan vähän kauempana kuin halusin. Lähdin katsomaan, mutta ennen kuin ehdin "kissaa sanoa", oli Tihku jo tiessään ja haukku kuuluikin lähes toiselta puolelta saarta (kapea, mutta pitkä saari). Saaressa on paljon kauriita ja peuroja, joten olen melko varma - vauhdistakin päätellen, että sellainen sekoitti Tihkun pään. 

Gepsi oli kuitenkin tässäkin hyvä juttu, sillä näin mihin suuntaan Tihku eteni, niin osasin heti liikkua oikeaan suuntaan sitä vastaan. Tihkun reissu ei kestänyt kymmentä minuuttia pidempään, jos edes sitäkään, kun hän jo onnellisena, mutta läähättävänä tuli luokseni kun pellon reunassa häntä kutsuin. Taisi olla hyvä reissu.. !







Joten summa summarum, koirien kannalta juhannus meni oikein mukavasti - öistä peurakeikkaa lukuunottamatta ja sekin oli vain lyhyt pyrähdys - ja meidän ihmisten kannalta niin ikään. Kokoonnumme juhannukseen nyyttäriperiaatteella, jolloin kenelläkään, edes minulla emännällä ei ole liikaa puuhaa kutsujen vuoksi.

Rutiinina on, että jokainen tuo omat grillattavansa ja sitten jaamme ostettavaksi perunat, salaattiainekset, kalat ja niin edelleen ja jokainen pari tuo jotain.
Lisäksi meillä oli vähän leipomishommia - yksi pariskunta toi juhannuskakun, toinen pariskunta leipoi saaristolaislimput ja minä väänsin etukäteen suolaisia piirakoita iltapalapöytään - tuli tehtyä poropiirakkaa ja tomaattifetapiirakkaa!

Ohjeet on täältä (poro) ja täältä (tomaatti-feta), poropiirakkaa olen tehnyt usein, tuon tomaati-fetan ohjeen kaivoin nyt juhannusta varten, molempia voin lämpimästi suosittaa!




Isäntä pystytti laiturille tuollaisen katoksen pari vuotta sitten ja se onkin ollut kätevä - ei haittaa sade eikä tuuli, katoksen alla voi aina istuskella. 






Tuulimyllykin on hiljaa


Sellainen oli se juhannus, rento ja helteinen - vähempikin lämpö riittäisi. Onneksi pääsi välillä pulahtamaan, niin ihmiset kuin koiratkin.



Hei hei mökki. See you soon!


Juhannus on tältä erää loppu, ja niin koirat kuin ihmiset kasseinemme ja pusseinemme pakkauduimme taas autoon ja köröttelimme kohti arkea.





lauantai 3. heinäkuuta 2021

Geenitutkimuksista juhannuksen viettoon

Kesäkuussa varasin Tihkulle ajan verikokeeseen ELL-asemalle kun minulla oli muutakin asiaa sinne (Wiiman allergiapillerit olivat lopussa, sekä ostin samalla Bravectot myöhemmin annettaviksi).  
Vielä en tiedä tuleeko Tihkusta sellainen mies, joka isäksi kelpaa, mutta ajattelin selvittää asian geenien kannalta, kun homma sopi tähän kohtaan niin mainiosti.
Iskähommiin Tihku aikanaan lähtee vain siinä tapauksessa, että luonne ja terveystiedot sen sallivat - ja silloinkin valikoidusti. Nuorena miehenä yksi, enintään kaksi pentuetta sopivalle tai sopiville nartuille, jonka jälkeen seuraillaan, mitä tuli - ja jos hyvin kävi, niin myöhemmin sitten ehkä pari pentuetta lisää - tällainen on kaavailuni tällä hetkellä, jos noihin asioihin ylipäätään päästään.

Lapinkoirilla toivotaan tutkittavan ainakin kolme perinnöllistä sairautta:
- Pompen tauti – aineenvaihduntasairaus
- DM eli Degeneratiivinen myelopatia – etenevä selkäydinrappeuma
- prcd-PRA – verkkokalvon asteittainen surkastuma


Vuoroa odottelemassa eläinlääkäriasemalla

Pompen taudin osalta Tihku on polveutumisen myötä terve, mutta nuo kaksi muuta olisi testattava, koska emä on niin DM:n kuin PRA:nkin kantaja.

En ollut geenitestejä ennen teettänyt, joten opiskelin netissä mitä mahdollisuuksia on ja viimeisenä vertailussa oli Laboklin ja MyDogDna. Valitsin kuitenkin Laboklinin, se tuntui yksinkertaisemmalta ja asian ratkaisi vielä lopulta se, että käyttämäni eläinlääkäriasema tekee yhteistyötä Laboklinin kanssa ja meidän osaksi jäi antaa verinäyte, kun he hoitivat loput.

Kesäkuun 16. päivä oltiin verinäytettä antamassa ja kesäkuun viimeisenä päivänä tulivat jo tulokset -
- > Tihku on PRA kantaja, mutta DM:n osalta terveet geenit.
Tulevien mahdollisten morsmaikkujen tulee siis olla PRA:n suhteen terveitä. 
Laskua vielä odottelen, sitä ei ole kirjoitushetkeen mennessä tullut. En tiedä miten laskutus yleensä toimii, mutta ajattelin viikon sisällä alkaa sitä kysellä.
Nonni - nyt tiedetään siis jotain Tihkun geeneistäkin :).


Juhannuksen viettoa

Juhannus tuli ja meni. Sitä vietettiin tänäkin vuonna mökillä ystävien kanssa - toinen ystäväpariskunta saapui laituriin paatillaan ja toiset yöpyivät mökin vierashuoneessa. Lämpöä piisasi, joskin eniten juhannusaattona. Juhannuspäivänä sitä vastoin koettiin niin superhellettä, kuin pieni (hyvin pieni) sadekuurokin sekä myös kovaa tuulta, pääosin kuitenkin aurinkoista ja lämmintä, turhan lämmintä.

Kuka tulee? Vastaanottokomitea on valmiina!


Komea taivas!

Tietenkin juhannuksena myös syötiin hyvin ja ruokaa oli taas ihan liikaa :)

Juhannuslauantain jälkiruokana nautittiin muurikalla paistettuja köyhiä ritareita.
Edellisen kerran olen tehnyt niitä varmaan yli viisi vuotta sitten. Niin hyviä tuli, etten aio odottaa viittä vuotta ennen seuraavia ritareita!

Meidän metsäisellä rantatontilla eivät pionit kasva, mutta nämä tulivat juhannusta kaunistamaan ystäväperheen tuomina

Eräs uimamaisteri nimeltä Tihku.
Hän viihtyy kahlailemassa todella hyvin, mutta varsinaisesti uimisesta ei ole kiinnostunut.


Koirien kannalta juhannus sujui mukavasti, paitsi että sitä lämpöä piisasi. Juhannusaatto kun oli hyvin helteinen emme tehneet lenkkiä ollenkaan - ilma tuntui ihan seisovan. Koirat kuitenkin kulkivat mökkipihalla ja kahlailivat halunsa mukaan. Juhannuspäivänä oli onneksi vähän tuulisempaa, vaikkakin lämmintä, ja teimme sitten pienen lenkin. Vieraammekin olivat varanneet lenkkitossut mukaan, joten kävimme reippailemassa koko porukka, niin sitten tuntui taas sallitulta istua päivällä herkkujen ääreen :).

Wiima puuhaili sitä mitä yleensäkin, eli harhaili pihametsässä, kerjäsi ruokaa, kahlaili, mutta pääasiassa makaili helteessä jossain varjoisassa kolossa, josta oli sopiva näköyhteys kaikkeen mitä pihalla tapahtui. 

Tihku taasen on elohopealle sukua ja hän oli liikkeessä ison osan hellepäivääkin. Hänellä tietenkin myös uusi tilanne, kun ensiksikin oltiin mökillä eikä kotona, joskin mökillä ollaan jo muutaman kerran oltu. Mutta nyt oli vieraita aamusta iltaan ja toiset jopa yötä, ja sellainen on korona-ajan koiralle vähän vierasta. Tihku kuitenkin oli oma vauhdikas itsensä ja luulenpa, että ajoi itsensä vieraidemme sydämiin, siitä huolimatta, että pihisti naispuolisen vieraamme kauniit sukat!

Koirat olivat mökillä ulkoruokinnassa - eli heittelin aamuin illoin niiden nappulat maahan maastoon etsittäväksi. Rutiini näytti toimivan hyvin - ensin pakattiin ruokakipot sisällä koirien tarkassa valvonnassa ja sitten siirryttiin ulos.
Ulkona viittasin Wiiman oikealle ja Tihkun vasemmalle odottamaan. Wiiman ruoka viskottiin syötäväksi tietenkin ensin ja Tihkun toisena, ja eka aamun jälkeen hän osasi hienosti jäädä omalle "puolelleen" odottamaan ruokatarjoilun saapumista. Eli samalla saadaan harjoiteltua vähän muitakin taitoja :).





Tällaisen katoksen isäntä väsäsi laiturille tänä keväänä. Taisi se alkunsa saada jo syksyllä.
Katoksessa on katto sekä seinä vasten pohjoisia tuulia. Siellä sitä sitten on kiva istuksia sateisinakin iltoina sekä syksymmällä tuulilta turvassa.

Auringonlaskut ne ovat merellä kauneinta taidetta!
Tämäkin oli kaunis, mutta ei komeimmasta päästä.



torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannus ja juhannuksen ahnein akka :) !

Juhannus tuli ja meni. Tänä vuonna saatiin nauttia kauniista keleistä, jotka paranivat juhannuksen loppua kohden. Yksi sadekuurokin taisi ropsahtaa, mutta ei sen enempää.

Juhannusaattoiltana nousi komeat sumut. Oli hieman aavemainen tunnelma kun istuksimme laiturilla ja merellä oli tiheä sumuseinämä. Onneksi ei tarvinnut lähteä merelle vaan sai pysytellä maissa.


















Ihmeellistä kyllä, pikkutunneillakaan ei tullut vilu (meillä oli kylläkin kaasulla käyvä terassilämmitin, jolla oli ehkä osuutensa asiaan :) ), ja hyttysiä ei näkynyt koko juhannuksena, mikä oli erittäin bueno.
Kylässä piipahtivat juhannuksen vakiovieraamme, venekansa, sekä kahden naapurimökin väkeä.

















Wiiman juhannuskaverit
Myös Wiimalla oli koiramaista seuraa - voisi siitäkin todeta, että hänelläkin oli vakiovieraansa :) .
Aika vähän tuli koiruuksia kuvattua, mutta jokainen ikuistui sentään ainakin yhteen kuvaan.

Tässä bordercollie Nemo. Mukava koira. Isäntänsä on Nemon maailman napa. Sen jälkeen tulee kepit ja pallot. Sitten me kaikki muut.






























Sitten meillä kävi myös löwchen Bono. Bono alkaa olla jo herrasmiesiässä, 10-vuotta tai ylikin.
Bonon mielestä elämä hymyilee, kunhan se vaan pääsee lämpimään syliin paijattavaksi. Ja naisten syleistä se jostain syystä tykkää enemmän kuin miesten syleistä. Saattaa liittyä joihinkin sen aiempiin kokemuksiin - Bono tuli ystäväperheelleni vasta täysi-ikäisenä, neljän-viiden vuoden iässä.
























Ja sitten meillä tietenkin kävi serkkupoika Fonzie, labrador. Serkkupoika siksi, että se asuu poikani serkkujen perheessä (mieheni sisar). Fonzie on kuuden vuoden iässä, rasavilli, ikuinen pentu -  ja sillä on loputon nälkä! Fonzien ruokahalusta olisi monta tarinaa kerrottavana, ehkäpä joskus :) .














Näiden kaikkien koirien kanssa Wiiman yhteiselo sujuu oikein mukavasti. Joskin viime aikoina Wiiman aikuistuttua olen alkanut huomaamaan, että Fonzien villeyttä Wiima kestää nykyisin vähemmän kuin aikaisemmin. Fonzie haluaisi loputtomasti takaa-ajoleikkejä, ja Wiima ei viitsisi ihan niin paljon. Lisäksi Fonziella on - vaikka se on leikattu - ikävä tapa loikata Wiiman pysähtyessä sen selkään ja jyskyttää menemään äijämäiseen tyyliin. Joten tajuan kyllä, että Wiimaa voi se vähän ärsyttää. Niinpä Wiima näyttää Fonzielle aika paljon rauhoittavia eleitä ja saattaapi nykyisin aikuisena pikkuisen ärähtääkin, ellei Fonzie hoksaa, että Wiima on tosissaan. Siinä kohtaa Fonzie viimeistään perääntyy.

Juhannuksen ahnein akka
Otsikossa luvattiin tarinaa juhannuksen ahneimmasta akasta. Se en ole minä itse, kirjuri, niinkuin voisi luulla, vaan ahnein oli kyllä pikkuinen tyllerökoirani Wiima. Nimittäin sen käytös yllätti minut hieman.
Wiima on ihmiselle hyvin nöyrä ja kuuliainen (siitä huolimatta, että se on aika itsenäinen, kummallista, että nuo ominaisuudet yhdistyvät samassa koirassa :) . Wiima on perheen ainoa koira, joten sen ei ole tarvinnut jakaa resurssejaan muiden koirien kanssa.

Minulla on pari aiempaa muistoa resurssien jakamisesta:
1. Wiimalla oli nuorena koirana luu, Fonzie asteli paikalle ja otti muitta mutkitta Wiimalta luun suusta ja Wiima jäi paikalleen hölmistyneenä istumaan.
2. Toinen muisto on alkukesän (tänä vuonna) yhdeltä hellepäivältä - naapurin hoffipentu oli meillä Wiiman kanssa leikkimässä. Toin niille vesikupin. Hoffipennulla oli jano, mutta Wiima sanoi vaimean mur-äänen ja omistajan elkein asteli vesikupille, joi ensin, ja vasta sen jälkeen oli pennun vuoro. Tapahtuma jäi mieleeni, koska se oli eka kerta kun näin Wiiman ottavan etuoikeuden resurssiin.

Koirat Nemo ja Bono olivat meillä koko juhannuksen ja erilaisia ruokailutilanteita tuli eteen. Muun muassa tapahtui seuraavaa, että yksi vieraista tarjosi grillipihvinsä jämiä vieressään istuvalle Nemo borderille. Ja kun kauempana makoileva Wiima sen huomasi, syöksähti se salamana paikalle, sanoi murmur ja söi grillipihvin jämät Nemon nenän edestä - Nemon kiltisti väistäessä hetkellisesti hurjaksi muuttunutta tyttöystäväänsä.

Samanlaisia tilanteita nähtiin pari kertaa muulloinkin, muuten oltiin kuin parhaat koiraystävykset, mutta kun ruokaa tuli tarjolle, niin Wiima veteli sen kitusiinsa muiden edessä.
Jouduin sitten käskyttämään Wiiman paikalleen, kun Nemo ja Bono saivat päiväruokansa, jotta ne saisivat ruokailla rauhassa ja kielsin vieraita antamasta herkkupaloja koirille, ainakaan niin, että Wimppuli olisi lähellä.

Tämä oli minusta erikoista. Wiima oli minusta yllättävän röyhkeä muille koirille kun oli ruuasta kyse. Kun ruokaa ei ollut tarjolla oli koirilla rauha maassa. Wiima ei kuitenkaan ole kovin dominoiva koira, käyttää rauhoittavia eleitä ja esimerkiksi Nemon suupieliä se toisinaan nuolaisee kertoen olevansa pikkutyttö vaan. Joskin itse osaan kai arvioida Wiiman dominoivuutta lähinnä ihmisnäkökulmasta. Kotioloissa Wiima ei vahdi resurssejaan ollenkaan, siltä voi ottaa herkullisimman luun pois ilman mitään ongelmia. En tosin harrasta sellaista muuta kuin pakon edessä ja olen opettanut sille, että käteni ruokakupin ääressä tarkoittaa yleensä ruokamäärän lisääntymistä.
Wiima täytti juuri neljä vuotta ja siitä on kai nyt tullut sitten aikuinen. Samojen koirien kanssa olemme olleet yhdessä useasti ennenkin ja nyt oli eka kerta, kun Wiiman mielestä kaikki ruoka kuului sille. Mistäköhän tuo kertoo? Siitäkö, että Wiima on nyt aikuinen narttu? Vai siitä, että koiralaumassa yleensäkin nartut päättää? Vai siitä, että Wiima on luonteeltaan kuitenkin dominoiva (koirien suhteen), vaikka itseni on ollut sitä vaikea nähdä? Vai siitä, että nyt oltiin sen kotitontilla? Wiimalla oli myös juoksut toukokuussa, joten valeraskausoireistokin saattaa olla pukkaamassa pintaan.

Koirilla on ollut aika herkullinen juhannus niilläkin, kuten asiaan kuuluu. Perusmömmöt ovat osittain korvautuneet grillilihojen ja makkaroiden jämillä, savulohella ja savukampelalla. Eritoten nuo kalat saivat koirilta kuolan valumaan! Wiimalla on onneksi rautainen vatsa, eikä se reagoi ruokien muutoksiin, joten sitä voi toisinaan vähän hemmotella. Ja ken tietää, mitä muuta se on vatsaansa pistellyt - metsästä ja luonnosta kun voi löytyä mitä vaan. Ainakin kaislikosta se on käynyt noutamassa pari kalan luurankoa, jotka Wiiman ilmeestä päätellen olivat parasta herkkua nekin!

Juhannustunnelmia
Ja vielä pari juhannuksena otettua kuvaa löytyi kamerasta. Kokkoakin polteltiin, mutta kummallista, etten ole siitä tullut ottaneeksi ensimmäistäkään kuvaa. Taisin vain seurustella vieraiden kanssa :) .















Juhannuspöytä on katettu! Tämä kuva taitaa olla lauantailta, koska perjantailta jäljelle jääneet perunat grillattiin. Tarjolla onkin uusia perunoita kolmessa eri muodossa, ihan vaan keitettynä, sitten perunasalaatissa ja sitten kolmantena vielä nuo etualan grillatut perunat.
Silliä tietenkin ja saaristolaislimppua, savukalaa ja grillissä sitten erilaisia lihoja, mitä kukin oli mukanaan tuonut. Nyyttikestiperiaatteella toimittiin, niin ei ollut emännällekään liikaa puuhaa ja stressiä. Ja tällaisista ihan perusaineksista tuli ulkona syödessä oikea juhla-ateria! Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle :) !
















Jälkiruuaksi tein tällaisen Brita-tortun (jota myös Pinokkio-tortuksi kutsutaan). En oikein osaa leipoa enkä varsinkaan tykkää siitä hommasta. Silloin kun joudun leivontahommiin, niin yleensä teen tällaisen Britan, kun se on niitä harvoja juttuja, jotka mulla yleensä onnistuu :) .
Välissä kermavaahtoa kotimaisten mansikoiden ja vadelmien kera (ihmettelin muuten, että kotimaisia vadelmiakin oli jo saatavilla. Kasvatetaanko niitäkin kasvihuoneissa?).

























Wiima ja Wiiman Yoda-korvat (you know, tyyppi Star Warsista..)


















Sumujen hellitettyä tuli taivas esiin ja joka ilta auringonlaskun aikaan esittelyyn tuli luonnon oma taiteellinen mestariteos.
















Peto lähestyy hampaat vilkkuen..

















.. mutta osataan sitä nätistikin poseerata :)


















Semmoinen juhannus se oli. Juhannus meni, mutta kesä jatkuu.
Hyvää kesää itse kullekin :) !



























keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Testiä pukkaa ja juhannuskin meni

Keskikesän juhlaa vietettiin viime viikonloppuna. Kelien puolesta ei tuntunut keskikesältä vaan enemmänkin syystalvelta, kylmän pohjoistuulen puhaltaessa suoraan mökkirantaan eikä sateen ropsauksiltakaan vältytty. Joskin mahtui juhannussäähän myös aurinkoa, ja jos silloin tuli hakeutuneeksi tuulen suojaan, niin tuntui ihan lämpöiseltä =)

Wiima vietti juhannusta perinteisesti mökillä, koirakavereiden borderi Nemon ja löwchen Bonon kanssa. Koirien juhannus koostui veneilystä, rannalla telmimisestä ja kahlailusta, metsälenkeistä, grilliherkuista ja pihamaalla löhöilystä.




Nyt juhannuksen jälkeen päässä pyörii tulevan viikonlopun lauantai, sillä silloin Wiima-hempukka pääsee LUONNETESTIIN!
Tulee olemaan jännä nähdä miten pimu siellä selviää. Wiima on meidän perheen arkeen täydellinen koira, sopeutuvainen, ystävällinen ja hyväkäytöksinen - sen kanssa voi mennä mihin vaan ilman että pitää hävetä tai selitellä. Mutta toisaalta Wiima myös on vähän herkkis sekä käsittääkseni aika pehmeä. Wiima ei ole ääniherkkä (ukkonen tai ilotulitteet eivät hätkäytä), mutta toisaalta se saattaa hieman paineistua halliolosuhteissa, jos niissä on kova haukkumeteli. Esimerkiksi sisätiloissa pidetyt koiranäyttelyt eivät ole Wiiman lempipaikkoja, mekkala ja tungos saavat sen korvat lerpalleen ja ulkonäkö muuttuu "anteeksi että olen olemassa" -tyyppiseksi.
Wiima ei tosin minusta aina ole jännittänyt kaikuvia halliolosuhteita, vaan luulen taustalla olevan erään viime syksyisen treenikerran 'haukkuisassa' rallytokohallissa, jossa kehän reunalla odotteleva hovawart pääsi hyökkäämään rataa suorittavan Wiiman kimppuun. Itse tapahtumassa ei mitään vahinkoa sattunut, paitsi Wiiman korvien väliin - sen jälkeen tyllerö on hieman arastellut vastaavia tiloja. Vaihdoimme koulutuspaikkaa tuon tapahtuman jälkeen ja uudessa hallissa (ja tutumpien koirien kanssa) halliarkuus on kyllä mielestäni helpottanut.

Joten tulee olemaan kiinnostavaa nähdä miten nämä ominaisuudet näkyvät testissä, vai näkyvätkö ollenkaan. Eli paineistuuko Wiima paineistumistaan testiosioiden edetessä vai palautuuko se nopeasti. Arjessa lenkin varrella tapahtuvat "yllätykset" eivät aiheuta ongelmia: esim viimeisin "pressuautokatoksen helman irtoaminen tuulessa juuri kun olimme kohdalla" sai Wiiman kyllä hyppäämään sivuun, mutta sitten se jo uteliaana tarkasteli mikä kumma siellä lepatti ja liihotti.

Kaivoin esiin paimensukuisen lapinkoiran suojeluohjelman LINKKI ja sen sivulla 22 kerrotaan paimensukuisten lapinkoirien saamista testituloksista, sekä testitulosarvoista jotka vähintään olisivat toivottavia. Testin jälkeen on jännä verrata Wiiman tuloksia näihin keskimääräisiin lapinkoirien saamiin tuloksiin.

Olen tullut myös tavanneeksi tätä Jorma Lankisen kirjoittamaa tekstiä 'Luonnetesti- Mitä ja Miksi'. Kirjoitus käsittelee lyhyehkösti luonnestestin taustoja sekä sen eri testiosioita ja niiden tarkoitusta.
Sekä tietenkin olen katsonut juutuubista testausvideoita nähdäkseni miten tuo testaustilanne oikeasti etenee. 
Ohjaajallehan luonnetesti lienee varsin helppo paikka, sillä tehtäväni on ilmeisesti aika passiivinen. Joskin sekin voi olla vaikeaa, koska Wiiman kanssa liikkuessani juttelen sille aika paljon, ihan höpöhöpöä tietenkin, mutta myös että mistä käännytään ja mihin mennään, niin nyt minun pitäisi muka pystyä olemaan ihan hiljaa?? :D

Lauantaina sitten testataan ja palaan asiaan pian sen jälkeen testaustuloskuulumisin.
Hyvää kesän jatkoa siihen asti (ja siitä eteenpäinkin :) )