Näytetään tekstit, joissa on tunniste Match_Show. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Match_Show. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. elokuuta 2022

Tihku mätsäreissä

Syyskuussa kun koittaa lapinkoirien katselmus (link), niin pitäähän sitä junnukoiran kanssa hieman harjoitella. Ja mikä olisi parempi paikka siihen kuin mätsärit. Niinpä täräytimme itsemme Paimioon mätsäreihin jokin aika sitten. 

Tihku osaa nykyisin rauhoittua mukavasti myös reissun päällä. Sen kanssa voi siis helposti asioida ostoskeskuksissa tai "turuilla ja toreilla". Edelleen on kuitenkin haasteita rauhoittumisessa kun paikalla on muita koiria, vaikka olen asiaan varsin paljon panostanut ja tukitaitoja harjoiteltu. 

Jostain syystä Tihku siis yhä vain kiihtyy muista koirista. Kiihtymyksen taso sitten vaihtelee - nykyisin useimmiten hän pystyy kuitenkin työskentelemään, mutta joskus voi olla jopa vähän vaikea keskittyä. Nykyisin on kuitenkin useimmiten niin, että kun tehdään, hän pystyy unohtamaan koirat, mutta kun odotellaan, eikä tapahdu mitään, niin silloin alkaa piippivuoto ja läähätys. Tässäkin on sikäli edistystä, että jos treenit kestää esimerkiksi tunnin, niin toisen puoliajan tauotkin on helpompia. 


Mätsäripäivä oli hellepäivä, kuten viime aikoina kaikki päivät (puuh, tulispa jo viileämpää!), mutta tilaisuus oli onneksi illansuussa, joten tilanne ei ollut niin hankala. Kävimme ilmoittautumassa, ja sitten etsimme varjoisan paikan odotella ja vähän "herättelin" Tihkua. Kehän alkaessa siirryimme sitten kentän reunalle.



Isännän ottama kuva kaukaa kehän laidalta. 
Tihku on jotenkin hassussa asennossa myös, ihan kuin hän olisi vähän lihava. Mutta totuus on, että hän on hoikka, niin hoikka, että vähän lisää massaa saisi tulla, mutta onhan hän vielä myös nuori :)


Kehä meni niin, että aluksi olimme kaikki kehässä yhtaikaa, joskin ryhmä puoliksi jaettuna kun koiria oli niin paljon. Tuomari teki yleissilmäyksen ja juoksutti meitä kerran kehän ympäri. Sen jälkeen siirryttiin yksilöarvosteluihin ja kehäsihteeri kutsui kehään aina kaksi koiraa kerrallaan. Olimme loppupäässä, joten saimme tovin katsella muita koiria ennen vuoroamme. 

Sitten tuli meidän vuoromme. Kanssamme yhtaikaa kehässä oli sharpei-rotuinen koira. Meidän numeromme oli pienempi, joten me asetuimme eteen ja sharpei taaksemme. Seisotin Tihkua ja hän seisoi oikein hienosti - tai siis ainakin seisoi melkeinpä kontaktissa, asentoa en tullut mitenkään asetelleeksi.

Sitten tuli tuomari tekemään tutkimuksia. Mätsäreitä mainostettiinkin "harjoituksina", ja niinpä tuomarikin lähestyi hienosti edestä päin, meni meni kyykkyyn ja jutteli rauhoittavasti Tihkua tutkiessaan. Käsittely meni ihan hyvin, vaikka ei Tihku ihan asennossa pysynyt, vaan tervehti tuomaria ja taisi hieman pyörähtääkin. Tihku ei onneksi vierasta tai välttele ihmisiä, vaikkei vieraista sitten tervehdittyään enää kiinnostunut olekaan.

Tuomari kyseli Tihkun ikää ja taustatietoja, ja lopuksi sanoi, että onpa siinä kivan ja sutjakkaan näköinen lapinkoira, enkä olisi voinut olla toista mieltä!

Käsittelyn jälkeen saimme tehtäväksi juosta kahdestaan ensin edes takaisin pois paikaltamme ja sitten takaisin, ja sitten vielä kehän ympäri. Tihku juoksi hienosti vierellä, eikä edes juurikaan haistellut maata, jota olin ennakkoon ajatellut tapahtuvan, ja jos haisteli, niin kuunteli kun pyysin jättämään puuhan (hurraa!).

Kuitenkin kun olimme päättämässä juoksukierrostamme, niin siinä hetkessä kun ohitimme sharpein, se hengitti raskaasti ja kuului röhinä, jolloin Tihku luopui paikastaan vieressäni ja hyppäsi päin sharpeita.
Minulla oli kuitenkin hyvä ote hihnasta, niin ettei Tihku päässyt sharpein luo, vaan juoksumme jatkui, mutta minua vähän harmitti, kun juoksumme päättyi säheltämiseen - vaikka ymmärsin kyllä reaktion, eihän Tihku tiennyt, että örähdys tuli hengityksestä (rassukka) eikä ollut mikään ärähdys. 

Juoksimme sitten vielä molemmat kehän ympäri, mutta Tihku kiusaantui takana tulevasta sharpeistä ja juostessaan piti sitä silmällä. Sharpei tuli minusta vähän turhan lähellä, mutta niin kai se näyttelyissä voi olla.

Saimme sinisen nauhan.


Vuoron odottelua :)

Kun kaikki koirakot oli yksilöarvosteltu, niin tuli vielä punaisten kehä ja sitten vielä sinistenkin kehä, jossa me esiinnyimme. Koiria oli aika paljon. Sinisten kehässä oli muutama muukin nuori uros vähän machoiluiässä, mm yksi sakemanni, jota omistaja piti tiukassa hihnassa ja pyysi tilaa, sakemannin roikkuessa kahdella jalalla kiskoen. 

Me annoimme sakemannille tilaa mielihyvin ja toivoin hiljaa, että meillekin annetaan tilaa. Tihku oli vähän stressaantunut sinisten yhteiskehässä. Varmaan, koska oli jo vähän stressaantunut omalla yksilövuorollaan ja nyt sinistenkin yhteiskehässä oli pari pullistelevaa koiraa.

Siihen nähden Tihku suoriutui yhteiskehästäkin oikein hienosti, juoksumme oli pääasiassa oikein onnistunutta, paitsi kun takana tuleva tuli liian lähelle, niin Tihkun piti katsoa taakse päin.

Lopussa oli seisotus ja siinä meillä oli jo ongelmia, Tihkun piti nähdä takana oleva koira, koska etäisyydet olivat niin lyhyet, mutta silti saatiin myös oikein hyviäkin seisontapätkiä. 



Nämä olivat kivat mätsärit, koska saimme oikein kirjallisen arvion. Sen mukaan kaikki muu (luoksepäästävyys, turkki, hampaat, esittäminen) oli Erinomaista, paitsi esiintyminen oli Hyvää. 
Minusta ihan oikeanlainen "tuomio", ettei tuota esiintymistä vielä ihan erinomaiseksi voi sanoa😊. Sitä kohti kuitenkin toivottavasti mennään!

Hyvä käynti! Pitäisi vielä yksiin mätsäreihin ainakin päästä, jotta saataisiin vielä harjoitella tuota esiintymistä ennen katselmusta! Tihkusta olin myös oikein ylpeä ja tyytyväinen, hän teki parhaansa, mutta oli myös vähän jännittävää.


Tässäkään ei ole mitenkään mairitteleva asento.
Ehkä minun pitäisi oppia vielä asentoakin katsomaan, mutta keskittyminen menee kaikkeen muuhun, enkä ole tottunut "näytteilleasettaja" (kamala sana, kun on elävistä eläimistä kyse).

********


Sitten vielä jotain ihan muuta - myöhäisiltalenkin tunnelmia :)



keskiviikko 11. elokuuta 2021

Mätsäreissä rauhoittumassa

Tihku pyörähti mätsäreissä menneellä viikolla. Hänestä ei ole tulossa näyttelykoiraa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka varmasti muutama näyttelykeikkakin tullaan tekemään, mutta mätsärit on hyvä paikka harjoitella monia asioita, sosiaalistaa, ja samalla nähdä, mitä taitoja olisi syytä opetella lisää. 

Tihku on kiihkeä koira, ja rauhoittuminen on hänelle melko vaikeaa. Tihku on pohjattoman kiinnostunut kaikesta ja kotonakin, vaikka olisi heittäytynyt makuulle, niin heti on noustava ja tultava katsomaan, kun jotain pientäkin tapahtuu.
Iltaisin hän saattaa kuljeskella läähättäen huoneesta toiseen, eikä osaa mennä makuulle, silloin oloa helpottaa kun laskeudun itse lattiatasolle, otan hänet 'haltuuni' ja alan silitellä, sekä hoen sellaista rauhoittumismantraa, jonka olen näihin tilanteihin luonut.

Iltaisin lepo on vaikeampaa kuin aamulla ja päivällä. Iltaisin Tihku rauhoittuu varsinaisesti vasta kun talokin hiljenee yöpuulle.
Nämä piirteet saattavat kyllä osin itsestäänkin helpottaa iän karttuessa, Tihkuhan on vasta pieni pentu, 9 kk. Mutta toki niitä on myös harjoiteltava, jotta rauhoittuminen olisi helpompaa.


Tihku seuraa tapahtumia rauhallisena, ja olen taivaissa tästä rauhallisesta katseesta!


Yllä kerrottuun peilaten, tärkein tavoitteemme mätsäreissä oli juuri rauhoittuminen - ja Rauha, se saapui noin puolessa välissä tapahtumaa!
Olimme jo ehtineet tehdä eka esiintymisemme kehässä ja saada sinisen nauhan, ja nyt odottelimme vuoroamme sinisten loppukehään alueen reunalla.
Tulin niin onnelliseksi, kun Tihku yhtäkkiä lötsähti viereeni, kasvot minuun päin ja oli yhtäkkiä täysin  rauhallinen!
Tämä oli se tärkein syy, miksi ylipäätään tulimme, mahtavaa!!

Mätsäripaikka ei ollut helpoimmasta päästä sekään, olimme nimittäin autohallissa ja voitte kuvitella, miten paljon haukkuminen kaikui! Toki esimerkiksi sadekeliä tai helteistä auringonpaahdetta silmällä pitäen paikka oli mainio.
Huomautus muuten - Tihku se ei juuri haukkunut, tai yritti pari kertaa, mutta ehdotuksestani lopetti. Siitä olin iloinen!



Ja miten sujui kehäesiintyminen? 

Olikin vähän hassua, että ne asiat, joiden sujumista olin "jännittänyt", sujuivatkin hyvin, mutta ne asiat, joita en ollut tullut miettineeksi ollenkaan, hmmm - niissä meillä on molemmilla treenaamista!

Niin hienosti tapahtuman puolivälissä rauhoituttiin, että
alaosastoakin tuli luppoaikana hoidettua 
😀.
Kuvassa näyttää takanamme autiolta, mutta koiria oli kyllä runsain mitoin paikalla - penturyhmässä 30 pentua, sekä taisi olla jopa neljä muutakin luokkaa, jotka pyörivät kahdessa rinnakkaisessa kehässä.


Olenkin jo moneen kertaan maininnut, että meillä on kontaktissa harjoittelemista, joten olin ajatellut, että Tihku vetää nelivetoa edessä kolkevan koiran perskarvoissa. Mutta ei! Hän seurasi vieressäni oikein hienosti! Olin hänestä oikein ylpeä ja kehuin häntä kovasti samalla kun kiersimme kehää. Myös seisotus meni oikein hienosti ja herkut maistuivat palkkana. 


Tässä ei olla kehässä, vaan harjoitellaan ja puuhaillaan hieman.
Olemme juuri saapuneet alueelle ja Tihkustakin näkee,
että hän on vähän jännittynyt.

Tuomarin käsittelyosio menikin sitten ihan ranttaliksi. En ollut hoksannut sitä edes ajatella tai harjoitella, kun Tihku tykkää ihmisistä ja olin ajatellut, ettei se haittaa vaikka pentumaisen iloisesti tervehditään... ja ylipäätään en ollut tälle asialle paljon ajatusta suonut.
Mutta oikein mikään ei onnistunut, Tihku vikuroi ja kiemurteli. Lisäksi en itsekään ollut tilanteessa yhtään fiksumpi, seisoin vaan kuin pölvästi ällistellen tilannetta, kun olisin voinut ottaa koiraa pannasta kiinni ja kertoa rauhallisesti, että tässä nyt ollaan ja katsotaan vähän hampeja - ikään kuin ottaa ohjakset käsiin, mutta sitä en tehnyt. 
Joten sininen nauhahan sieltä sitten tupsahti.



Vielä oli tulossa sitten sinisten loppukehä, ja kuten kerroin, niin Tihku oli siihen mennessä hienosti rauhoittunut.
Tunnustan, että olin hieman ehtinyt ajatella, että sinisten loppukehässä saattaisimme jopa sijoittua, koska kehänkierto ja seisotus olivat sujuneet niin hyvin. 

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Mister Murphy astui peliin. Juoksuhommat sujuivat hyvin, mutta kun letka pysähtyi ja alkoi seisotus, niin minä ja Tihku seisoimme jonkun koiran pissiläikän päällä, ja niinhän siinä sitten oltiin Tihkulla nenä maassa, eikä minulla sellaista namia tai lelua ollut, mikä olisi hänen päänsä sieltä ihanasta tuoksusta nostanut 😄.
Joten se niistä sijoittumishaaveista!



Mätsärikäynnin tarkoitus oli kuitenkin sosiaalistaminen ja rauhoittumisen opettelu ja niissä onnistuimme mahtavasti! Lisäksi huomasin, että jo alussa, kun Tihku oli rauhaton ympärillään tapahtuvista asioista, niin se pystyi suorittamaan helppoja juttuja, kuten kuonokosketusta ja ympärimenoa, ja namit maistuivat, ja nämä olivat oikein kivoja huomioita!

Nyt vaan sitten lisää harjoitusta näihin juttuihin meille molemmille, niin ensi kerralla menee ehkä vielä rauhallisemmin. 

Mätsäreiden jälkeen teimme pienen kävelylenkin lähimaastossa ja heittelin taskuun jääneet maksapalat nurmikolle etsittäväksi, niin Tihkuinen sai päätään hieman nollattua. Kotona kundille maistuikin taas nokkaunet!
Kiitos vaan mätsäreiden järjestäjälle (Koirankota, Turku) kun viitsitte järjestää, niin saatiin tulla harjoittelemaan!


Porokoirako?

Ai niin, taas se tapahtui - parkkipaikalla meitä lähestyi nainen, joka tuli kysymään, että anteeksi, onko tuo porokoira. Ja tämä ei todellakaan ollut eka kerta.
Enkä kyllä ihmettele, kun Tihku on tyypiltään tuollainen urheilijavartaloinen, hyvin paimentyyppinen kundi. Mielestäni kovin kaunis ja sulavalinjainen, muttei kyllä tyypillinen suomenlapinkoira.



On mielenkiintoista nähdä millaiseksi hän aikuisena kropan kehityttyä muodostuu.
Olen aikeissa pyöräyttää hänet näyttelyissä, ja on vähän jännittävää, minkä rodun kehään meidän oletetaan menevän, kun näyttelyissä näitä tämän tyypin suomenlapinkoiria harvemmin näkee.
Tihku näyttää oikeastaan juuri siltä, millainen hän onkin - tuulennopea vauhtiviiri, kultainen sellainen 💛, ja jolla alkaa pikkuhiljaa iloisesti löytyä niitä korviakin.



torstai 23. toukokuuta 2013

Pieni iloinen Match Show- uutinen :)

Tänään kotikylän koirayhdistys järjesti mätsärit ja tietenkin olimme Wiiman kanssa paikalla.
Wiima osallistui nyt eka kertaa Isojen Koirien kehään, joukossa oli siis vuoden täyttäneet ja siitä vanhemmat, urokset ja nartut - niin ja fyysinen kokokin piti olla iso, eli suurempi kuin pöydällä esiteltävä, kuulemma :)

Wiima esiintyi kehässä oikein mallikkaasti. Välillä meinasi nenä viedä jännittäville tuoksuille, mutta varsin pian typykkä teki korjausliikkeen ja oli taas kuulolla.

Niin kivasti kävi että saatiin ensin punainen nauha ja sitten punaisten kehässä sijoituimme neljänneksi! :)
Olin tuosta neljännestä sijasta oikein iloinen, kun kehässä kuitenkin oli aika paljon koiria.
Vaikka toisaalta - pääasiassa osallistumme tällaisiin tilaisuuksiin käytöstapoja oppiaksemme, koiratapahtuma on erinomainen paikka harjoitella malttia, rauhoittumista ja keskittymistä.




^ Wimpsahdus ja punainen nauhansa :)

^ ja yllä ollaan sitten sijoituttu (PUN4)  :) Kivaa oli että palkintona oli ruokakupin ja namipussin 
lisäksi kylmälaukku!


Otin muuten vähän enemmänkin kuvia siinä sivussa, 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Mätsäreissä

Silmiini osui nettiä selatessani pari iltaa sitten että tänä lauantaina olisi lähiseudulla mätsärit (match show).
Yksiin osallistuimme viime kesänä Wiiman ollessa 4 kuukauden (linkki), mutta sen jälkeen ei ole tullut mentyä. Innostuin asiasta ja ilmoitin Wiima Wimpulan mukaan. Mätsärit on hyviä kokemuksen hankkimispaikkoja - vilinää ja vilskettä, tapahtumia sekä paljon vieraita koiria ympärillä, ja siinä sitten pitäisi teini-ikäisen lappalaisprinsessan osata käyttäytyä coolisti.
Tässä nimenomaisessa mätsärissä kiinnosti myös se, että tuomarit (tuomarikokelaat) antaisivat kirjallisen lausunnon havainnoistaan. En tiedä miten tavallista se mätsäreissä on, mutta olen ymmärtänyt ettei kovin tavallista. Edellisissä mätsäreissä joihin osallistuimme tuli tuomarin mielipide selväksi vain sinisen nauhan muodossa.

Wiima osallistui tänään kilpailuluokkaan Isot (yli 40 cm) Narttupennut (< 1 v). Muita luokkia oli Nuoret, Aikuiset ja Veteraanit - urokset ja nartut erikseen. Myös Junior handler ja Seropit. Wiiman kilpailuluokassa oli yhdeksän koiraa, lappalaisia ei ollut muita - vesikoiria oli, bullmastiffeja ja samojedi ainakin.
Luokkien paras jatkaisi kisamatkaansa ja tapaisi muiden luokkien voittajat, päättyen BIS -rinkiin. Muut kuin voittajat tipahtaisivat kisasta, mutta jokaisen luokan neljä parasta asetettaisiin järjestykseen.

Kehän laidalla Wiima käyttäytyi fiksusti, ei mekkaloinut ollenkaan eikä suuremmin tempoillutkaan - välillä  nuuskutteli ohikulkevia koiria, mutta pääasiassa makoili ja katseli kiinnostuneena ympärilleen, olin typykän rauhallisuudesta tosi iloinen.

Wiima käyttäytyi myös kehässä oikein nätisti, piti kontaktia ja teki kuten toivoin. Talven mittaan tehdyistä tottelevaisuustreeneistä on selvästi ollut hyötyä :) Seisomista pitäisi ehkä vielä kehittää siten että seisomisaikaa pikkuhiljaa pidennettäisiin. Seisominen on Wiimalle suhteellisen uusi käsky, aktiivikäytössä vasta tänä talvena Rally-toko -harkkojen myötä. Ja seisomisajat ovat siinä varsin lyhyitä. Niinpä pimun pemppuli alkoi painua kohti lattiaa kun se oli vähän aikaa seisoa könöttänyt, sillä istuminen on sille "tutumpaa", pyydänhän sitä yleensä paikalla ollessamme istumaan.
Mutta ei tuo seisomisasia kehässä oikeastaan haitannut, pentukehässä etenkään - ja kun pylly alkoi lähestyä lattianpintaa, niin pimu oikaisi nätisti, kun uudelleen pyysin seisomaan.

Ja niin kivasti kävi että sijoituimme narttupennuissa Kakkossijalle! Jee, hyvä Wiima!! Sanallinen arvio jonka saimme on niin hieno että arvelen sen olevan tarkoitetetun jollekin toiselle :) mutta näin se siis kuuluu:
"Erittäin ystävällinen avoin ja rohkea narttumainen pitkä kokonaisuus. Kaunis ilme, hieno pää. Erittäin tahdikas ja hieno liikunta. Esiintyy ja esitetään hienosti".
Että semmoisen arvostelun sai Wiima, hieno juttu!

Ja tulin myös iloiseksi tuosta itseeni liittyvästä kommentista, koiran hyvästä esityksestä - joskin se on vähän hämmentävää, kun en kokenut tekeväni kehässä paljoakaan. Seisottaessanikaan Wiimaa en mitenkään korjaillut sen asentoa ja jalkoja, niinkuin näin joidenkin tekevän, minä keskityin vaan pitämään koiran seisomassa ja sen kylkisuuntaa kohti tuomaria.
Luulenkin että itseäni ja esittämistäni koskeva kommentti on Wiiman ansiota sekin - se napotti minua silmiin koko esityksen ajan ja oli iloisen touhukas toimimaan kanssani ja uskonkin että näin toimimalla se sai näyttämään minutkin jollakin lailla taitavalta, vaikka taitavuus oli kyllä typykässä itsessään :)

Lausunto oli noin hieno vaikka seisomisasian lisäksi jännäsin myös vähän sitä tervehtimistä ja tuomarin tutkimista. Ei niin, että asia mitenkään Wiimaa hermostuttaisi, päinvastoin, se on niin iloinen ja innokas tervehtimään että saisikin olla hieman enemmän ladylike :) Mutta tuomari ei ollut milläänsäkään vaikka Wiima kiehasi hänen jaloissaan eikä ollut ollenkaan ladylike, sanoi vaan että "taidatkin ottaa tämän seurustelun kannalta".

Että semmoinen keikka tänään, kivaa oli ja täytyypä mennä taas toisekin :)
Alla pari kuvatallennetta, ei kaikkein laadukkaimpia, sillä show käytiin pimeähkössä hallissa. Mukana olleen kameran valkotasapaino oli huitsin nevadassa ja liian hidas tallentamaan liikkeestä. Mutta muutama kuvamuisto kuitenkin jäi :)

Wiima kehänlaidalla. Kehässä alle vuosikkaat urospennut jotka oli vuorossa ennen narttuja.
(kylläpä näyttää Wiiman silmät hassuilta pyöreiltä palloilta pimeässä otetussa kuvassa..)
"Komeita poikia", miettii Wiima


Isot jössikät peuhasivat vieressä, mutta Wimpsahdus se vain köllötteli.


Niin rentona se kölli (ed.. kuva)  että minun piti sitä vähän herätellä, kun pelkäsin että se olisi ihan Veltto Virtaska kehässä kun meidän vuoro tulisi.
Tässä tehdään vähän seisomis- ja seuraamisharjoituksia. 
Pelko VelttoVirtaskasta oli kyllä aiheeton, Wiima reipastui heti kun alkoi tapahtua :)

Tässä tuomari kurkistaa Wiiman suuhun että onko hampaat harjattu :)

Yllä ja alempana isossa kuvassa tiedetään jo sijoituksemme toisena narttupentuna ja hymy on herkässä.
Olipa hauska kokemus ja sydäntä lämmittävä lausuntokin vielä!



EDIT 25.3.2013: Nyt oli näköjään tulleet tulokset kuvien kera järjestäjän Lounais-Suomen Dogien sivulle ja tässä vielä virallinen kisakuva isojen narttupentujen palkintopallilta numero 2:
Jos olisin ollut kokenut näyttelyissä kävijä, olisin kai huolehtinut siitä että Wiiman katse olisi hyvää sivuprofiilia varten ollut suoraan eteenpäin, mutta se vain napottaa minua (eikä siis tässä näköjään edes makupalaa) - 
ja se on mielestäni ihan hyvä juttu :)



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Match Show - eka kerta !!

Heippa! Nyt ette kyllä arvaa missä olen ollut! Paitsi nokkelimmat lukijani saattavat jo otsikon luettuaan aavistella :)

Eli meikäläinen osallistui 'match show'- kilpailuihin. Kisan järjestäjänä SLEK Ry eli Suomen Löytöeläinten Kummit ry ja tapahtuman tuotto meni hyväntekeväisyytenä Suomen kodittomille eläimille, löytöeläinkodeille.

Match show on oikeastaan leikkimielinen näyttely, siinä ei pääsääntöisesti arvostella koiraa sen rotumääritelmää vasten vaan arvioidaan koiran kuntoa, sen esiintymista sekä koirakon - koiran ja ohjaajan - välistä yhteistyötä. Kehässä on kaksi koiraa yhtaikaa ja paremmin suoriutunut saapi punaisen nauhan ja toinen koira sinisen.

Minä osallistuin luokkaan "isot pennut". Iso ei tässä kohtaa tarkoita ikää vaan sitä että olen hujahtanut korkeutta vähän enemmälti kuin vaikka chihuahua. Pentuluokassa kisasivat kaikki alle vuoden ikäiset pennut, itse taisin olla kisojen nuorimmasta päästä.

No, sininen nauhahan siitä sitten tuli, mutta sininen on kaunis väri :) Meidän piti juosta ohjaajaa kauniisti seuraten kehää ympäri, seistä paikallamme sekä antaa tuomarin tutkia hampaita ja kehoa. Minä onnistuin oikein hienosti noissa liikunnallisissa osuuksissa - seurasin Mattea nätisti - mutta sitten tuo paikallaan seisominen ei oikein onnistunut. Sitä emme ole koskaan edes harjoitelleet, mutta istu-käskyä olemme - ja niinpä heti kun pysähdyimme, niin minä iskin pemppulini maahan. Enkä ollenkaan ymmärtänyt että olisi pitänyt kauniissa asennossa - tai ylipäätään - seistä. Niin ja tuo tuomarin tervehtiminen, se oli ehkä aavistuksen liian riemukasta suhteessa siihen mitä odotettiin :D

Mutta Matte sanoo, että 'ei se mitään', sillä ei me siellä maineen ja kunnian vuoksi käytykään vaan kuulemma siksi, että minä saisin lisää kokemuksia ihmis- ja koirapaljoudesta ympärilläni. Ja sitä minä kyllä sain :)

Ja ehkä kaikkein kivointa minun mielestäni oli kuitenkin se kun tapasin toisen samanikäisen lapinkoiratyttösen, Eewi- nimeltään (Nättinuttu), ja väliajalla saimme hieman telmiä.

Alla muutama kuva tilaisuudesta minun ja isännän ottamina, olkaapa hyvät: (muistat kai että kuvan saat isommaksi sitä klikkaamalla..)
















Niin, ja nytpä tässä onkin selvinnyt, että Eevi olikin Eewi =) 








Sen pituinen se. Mennään toistekin! :)