keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Tihku on tullut kotiin!


Saanko esitellä: Tihku 💗

Odotettu perheenlisäyksemme nimeltään Tihku saapui tapaninpäivänä. Tai ei varsinaisesti "saapunut" vaan noudimme Seinäjoelta. Olimme kasvattajan kanssa sopineet, että tupsahdamme hänen ovelleen kymmeneltä aamulla. Aika oli mitä mainioin, sillä siten saisimme pennun kanssa ajaa valoisaan aikaan kotiinpäin. Mutta toki se tarkoitti, että lähtö oli aikainen - startti jo puoli kuudelta!

Pikkumies matkusti kotimatkan takapenkillä vuorotellen sylissäni ja kevythäkissä. Alkumatkasta itketti ja ulvotutti, mutta kun oli sammunut ekoihin nokosiin, niin siitä herättyään, matka jatkui rauhallisemmissa merkeissä ja pikkukaveri tuntui jopa viihtyvän sylissäni.



Kotona odotti Wiima ja poikamme. Wiimalle tilanne oli jonkinmoinen järkytys - ensimmäisenä iltana Wiima ei aluksi edes nähnyt pentua vaan katsoi aina pennusta poispäin. Kun osuivat vastakkain, niin Wiima väisti pentua.
Tätä totuudelta silmien sulkemista ei kestänyt pitkään kun Wiima alkoikin jo vahtia - ihan kaikkea! Kaikki mikä oli lattialla, oli Wiiman. Jopa joulusta jäänyt pahvinen pakkauspaketti, jolla muori itse ei ollut koskaan vaivautunut leikkimään, olikin nyt niin tärkeä, ettei pentukaan saisi siihen koskea.
Wiima murisi niin ikävästi, että pidimme koirat entistä tarkemmassa valvonnassa ja Wiimalle tehtiin paikka, jonne se sai halutessaan vetäytyä rauhaan. 

Wiima-muru 💗

Tilanne onneksi alkoi muuttua, kun asiat saivat Wiiman päässä kypsyä. Ensin alkoi ulkona näkyä pientä leikinyritystä, jo Tihkun tulosta seuraavana iltana, mutta sisällä oli vielä vähän vaikeaa. Ja nyt kun kirjoittelen tätä 30.12. niin leikit ovat vapautuneemmat ja mieheni oli nähnyt Wiiman jopa tuovan keppiä Tihkun eteen ja ottavan pari peruutusaskelta kuin kertoen, että tää on sinulle. Ja juuri tällä hetkellä ne vetävät nokosia rinnakkain 💗.

Wiima ja Tihku odottelevat aamiaistarjoilua 


En vielä jätä Wiimaa ja Tihkua olemaan yhdessä valvomatta, joskus sitten keväämmällä katsotaan millainen suhde niille on kehittynyt ja Tihkukin on sitten saanut enemmän kokoa. Mutta olen nyt hyvillä mielin, että kyllä niistä parivaljakko tulee, kunhan aika kuluu, vaikka alku olikin jännittävä.
Ja Wiimahan kyllä toipui järkytyksestään varsin nopeasti, parissa päivässä! 



Meillä on Tihkun kanssa vasta lyhyen matkaa yhteistä taivalta, mutta joitakin huomioita olen sen luonteesta jo ehtinyt tehdä:

Tihku on rohkea ja tasainen koira. Vielä ei ole tullut eteen mitään, jota se olisi säikähtänyt. Eteen on kuitenkin ehtinyt tulla kovaäänistä hiustenkuivainta, imuria ja rämiseviä uunipeltejä.
Uunipeltien kanssa tulinkin rämistelleeksi oikein kunnolla, kun pudotin pellin toisten peltien päälle ja pellit rämisivät kuin tuomiopäivänä! Tihku istui vieressäni rauhallisena, eikä äänestä hätääntynyt. Katseli vaan rauhassa tuhtaamistani peltien kanssa. Melkein luulisin, että se on kuuro, ellen olisi huomannut, että kiinnostavat äänet pentunen kyllä kuulee 😀.

Tihku vaikuttaa myös varsin ihmissosiaaliselta. Hän ottaa kontaktia ihan omaehtoisesti, ja tutustuu mielellään vieraisiinkin ihmisiin yhtään jännittämättä. Hän viihtyy oikein hyvin myös sylissä, mikä ei ole ollenkaan Wiiman juttu.



Tihku heräilee yöuniltaan makkarin nurkassa.

Yöt on loppujen lopuksi varmaan sujuneet niin hyvin kuin ne ylipäätään tässä tilanteessa voivat sujua .😅. Ekana yönä Tihkua itketti. Kyllä hän nukkuikin, mutta pääosin itki ja vaelteli pitkin lattioita.
Mutta nyt Tihku on nukkunut kotona jo ("jo" 😀) neljä yötä ja pari viimeistä on mennyt mielestäni jo oikein hyvin:
Tihku rauhoittuu yölle heti kun valot sammutetaan ja nukahtaa. Hän edelleen heräilee useamman kertaa yössä ja tulee tarkistamaan ollaanko vielä sängyssä. Mutta kun ojennan käteni sängystä ja sanon, että "Mammi mammi Tihku", niin pikkumies tepsuttaa takaisin petiinsä (useimmiten 😁). 
Fiksu poika 😍. 



Tihku se on myös löytänyt ihan omat petinsä, vaikka ihan oikeastikin koirille tarkoitettuja alustoja olisi tarjolla. Yläkuvassa vanha laukkuni, joka ei ollut nukkuma-alustaksi tarkoitettu, mutta sellainen siitä nyt tuli ja sitä saa myös luvalla vähän järsiä.
Alakuvassa puolestaan pariton tyynyliina, jonka heppu sai käsiinsä, ja nythän se sitten on hänen.
Kaipa se on uskottava, että koiruus tietää paremmin ja nämä toimivat paremmin kuin eläintarvikekaupan alustat :D.




Tihku pähkinänkuoressa: rohkea, utelias, avoin ja fiksu poika. Hoksottimet kohdillaan, eli oppii nopeasti. Toivottavasti osataan kasvattaa hänestä hieno mies, sillä potentiaalia on 💗


lauantai 19. joulukuuta 2020

Silmäharmeja sekä Turun kauniita jouluvaloja

Silmäongelmat ovat varjostaneet Wiiman syksyä, silmät vuotavat. Aiemmin täysin oireettomat silmät alkoivat vuotaa joskus alkusyksystä. Ja pikkuhiljaa vuodon jatkuessa kyynelneste alkoi rikkoa silmien sisäkulman ihoa, koska ne olivat koko ajan kosteina. Ensin vuotoa oli vain toisessa, vasemmassa, silmässä, mutta syksyn edetessä alkoivat molemmat silmät vuotaa, joskin oikean silmän oireilu on lievempää kuin vasemman. 


Lääkäriin mentiin kun ongelma oli tunnistettu, ekan kerran jo syyskuun lopussa. Tippakuurihan (oftan dexa chlora, kuten ihmisilläkin) sieltä silloin tuli, mutta kun muutaman viikon kuuri ei purrut, niin palasimme pariin otteeseenkin lekurille. Toisella kertaa Wiima rauhoitettin tutkimusta varten, mutta silmässä ei todettu mitään erityistä - tippa jatkui sekä lääkearsenaaliin lisättiin kosteutustippa, ja toisella kertaa saimme vielä tipan lisäksi rasvan.

Allergioiden osuus käytiin tietysti läpi, koska sellainen syy tulee ensimmäisten joukossa mieleen. En kuitenkaan keksi mitään, mikä Wiiman elämässä olisi muuttunut syksyn mittaan. Ruokana Wiima syö Dagsmarkin Hämettä ja Lappia sekaisin ja nappuloiden ohella kanamunaa, erilaisia lihoja tai kalaa, sopivia ruuanjämejä, raejuustoa, luonnonjugurttia ja kasviksia, mutta näin on ollut jo vuosia, ja lääkärin mukaan ainakaan ruoka-allergia ei siis tunnu todennäköiseltä.

Vaiva se vaan jatkui ja aloimme olemaan jo varsin ikävissämme asiasta. Silmät vuotavat edelleen ja silmien sisäkulmassa oli vuorotellen jonkinlainen pikku rupi, rähmä taikka paljas, punoittava ja karvaton alue. Soitin lääkärille konsultoidakseni, että mitä olisi tehtävä, oliko hänellä vielä ajatuksia asiasta. Lääkäri ehdotti, kuten itsekin olin alkanut mielessäni suunnitella, silmäspesialistin vastaanotolle hakeutumista. Vaiva ei selvästikään menisi ihan peruskeinoilla ohi.


Wiima vastaanotolla 

Varasin siis ajan erikoissilmälääkärille. Vastaanotolla tutkittiin kuivasilmäisyys (ei ollut), mutta sitten huomattiin kyynelkanavien olevan tukossa.
Niin varattiin uusi aika kyynelkanavien huuhtelulle, koska se vaatii rauhoituksen ja sitä edeltävän paaston. Toimenpide sujui hyvin, kyynelkanavat oli lääkärin mukaan saatu hyvin huuhdottua avoimiksi ja Wiima kotutui toimenpiteestä taas tippa-arsenaalin kera, eli Oftan Dexa Chloraa taas kolme kertaa päivässä sekä lisäksi kosteutustipat.

Nyt olin varovaisen iloinen, että tämäkö sitä ongelmaa oli sitten aiheuttanut. Kun kyynelneste ei pääse valumaan suunniteltuja reittejään, alkaa se valua niitä suunnittelemattomia pitkin, eli silmäkulmasta ja nyt toivottavasti huuhtelun jälkeen ongelma olisi ratkennut. 

Mutta ei. Rähmiminen jatkuu...phuuh.
Hakeuduimme taas kerran, edellispäivänä, silmäspesialistin vastaanotolle. Mitä nyt sitten tehtäisiin? Lääkärin päätelmä oli, että jokin koiran taustatekijöissä ylläpitää ärsytystilaa. Olisiko Wiima kenties kehittänyt allergian vaikkapa homeitiöille, joiden määrä lisääntyy syksyn mittaan. Mene ja tiedä. Mutta tämä on nyt tämänhetkinen hoitosuunta. 

Wiimasta otettiin verinäyte, josta tutkitaan allergeenit. Wiima sai vastaanotolla myös Cytopoint-pistoksen, joka tehoaa atopian oireisiin ja helpottaa kutinaa, sillä rikkinäiset silmäkulmat ovat myös kutiavaiset, ja silmien raapiminen ei ole hyvästä. Cytopoint-pistos uusitaan kuukauden päästä ja sitten harkitaan annostus, sillä Suomessa käytetään hyvin laimeaa annostusta, eikä se välttämättä heti tehoa (kertoi lääkäri). Esimerkiksi Yhdysvalloissa kerta-annos on kertalaakista tuplat Suomessa käytettävään annokseen verrattuna, niinpä oikeaa annostusta voi varsin turvallisesti etsiä.
Ja tietenkin silmätippaa menee taas, niin Oftan Dexa Chloraa (tulehdusten ja yliherkkyysoireiden hoito) ja Aptus Sentrix (kosteutustippa). 

Jos tässä syksyssä jokin asia on ollut hyvä, niin ehkä se, että silmätipparutiinimme ovat kehittyneet (Wiima ei tosin edelleenkään niistä riemastu, mutta alistuu kiltisti <3 ), mutta muuten tilanne ottaa päähän aika rajusti. Toivottavasti saataisiin nyt jotain vastauksia, mikä niitä Wiiman silmiä ärsyttää ja tilanne niiden osalta kuntoon! On todella ikävä katsoa sairastavaa koiraa pystymättä sitä auttamaan. Tulee paha mieli ja itselle syyllinen olo. 

*********

Turun jouluvalot

Ei kuitenkaan pelkkää ikävää aihetta vaan myös mukavaa 😊. Nimittäin joulu on oven takana ja kävimme katsomassa Turun jouluvaloja. Päätimme, että Jokaiselle Jotakin on hyvä sääntö, ja niinpä kiersimme ensin Turun Ilpoisten luontopolkuja (Wiiman hauskuus) ja sen jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan ihailemaan valaistua kaupunkia (minun ja mieheni hauskuus, ja uskoakseni myös Wiiman, vaikka keskikaupunki häviääkin luonnossa patikoimiselle sen arvoasteikossa). 

Muru 💗

Ilpoisten kukkulan laelle on joku rakentanut jatulintarhan.

Ja sitten oli vuorossa Turun keskusta. Turku on lempikaupunkini, kotikaupunkini, ja kaunis kesällä ja talvella ja aina:


















🐕🐕🐕🐕🐕


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Pentuja katsomassa - odottavan aika on pitkä!

Viikonloppuna käytiin katsomassa tulevaa perheenjäsentämme Seinäjoella. Ihania terävähampaisia lyllertäjiä koko joukko💗! Harmittelin pusakkani liian pieniä taskuja, kun olisin halunnut tunkea koko 4-viikkoisen joukkueen taskunpohjalle kotiintuomisiksi 💝! 


Hei google, voitko kertoa mikä petoeläin tässä kuvassa on?
Onko supikoira, ahma, susihukkanen vai kenties lapinkoiranpentu?
Hampaat ainakin kuin naskalit!

Meille on siis tulossa maailman paras joululahja: koiranpentu! Pentunen tulee Seinäjoelta kennelnimellä Erimoone paimensukuisia lapinkoiria kasvattavalta kasvattajalta. 
Tätä pentua on odotettu jo noin vuoden päivät, joskaan emme ole tienneet odottavamme juuri tätä pentulia, mutta ainakin vuoden olemme kotosalla jutelleet, että voisi olla oikea aika pennulle. Olemme kuitenkin lykänneet asiaa eteenpäin, mutta tänä syksynä aktivoiduin, kun luin pentueesta, josta yhtäkkiä tiesin, että pentu olisi saatava!

Ensiksikin kasvattimamma Erimoonen Minna tekee kasvatustyötä suurella sydämellä, rodun terveys- ja luonneasioiden ollessa tärkeyslistan kärjessä. Minna pohtii yhdistelmät tarkkaan ja haluaa kasvattaa tervepäisiä koiria, jotka sopivat niin perheeseen kuin harrastuskentille. Nämä ajatukset koiran jalostuksesta vastaa niitä, joita itsellänikin on. 
Todettakoon, ettei jää tai synny mitään vääriä käsityksiä, niin myös Wiiman kasvattajakennel Villi-Joikhu panostaa terveystutkimuksiin ja tekee muutenkin oikein hyvää työtä rodun hyväksi.

Hupsis, pentuevierailun jälkeen olen yhtä ukkovarvasta köyhempi 😃

Puppyhali 💓

Intooni pentuasiassa vaikutti kuitenkin erityisesti nimenomainen syntymässä oleva pentue! Ilmoitellessaan pentueesta Minna (kasvattaja) kertoi pentueen emän luonteenpiirteistä, ja oli todella outoa, kun tuntui kuin olisin lukenut kuvausta omasta Wiimastani. Ajattelin heti, että juuri tuollaisen koiran kanssa olen tottunut elämään!
Pentueen äiti Erimoone Taivaanlahja "Riemu" on myös "Varman" eli virallisesti Nereaneidon Taikausvan tytär, joka on mielestäni yksi kauneimmista lapinkoirista ja, jonka myös tiedän viihtyneen ja pärjänneen harrastekentillä hyvin. 

Kuvalähde: Kennel Erimoone
http://erimoone.com


Eikä minua innostuttanut vain pentueen emä, vaan myös pentueen isä. Isipappana on nimittäin "Tessu" (vir. Tessu), 10-vuotias poikamies Lapista. Minusta on kauhean hauskaa, että näitä vanhempia herroja käytetään jalostuksessa, sillä siinä se terveys punnitaan, että säilyy terveenä ja hyväkuntoisena kymmenen vuotiaaksi asti. Sitä paitsi Tessu on ihan valtavan suloinen ja komea poika! Tämä pentue on Tessun kolmas pentue ja enempää ei ole tulossa. 

Pentueessa oli kolme tyttöä ja kolme poikaa. Olin aluksi ajatellut, että tietenkin narttu, kun sellaisen kanssa tässä on nyt opeteltu olemaan, mutta jostain olkapäältä alkoi kuiskia ääni, että mitä jos kuitenkin uros. Vähän jännitti lausua tätä ajatuksien muutosta ääneen, kun silloin se muuttuisi todeksi, mutta asia ratkesikin itsestään, kun kuulin, että narttupennuista yksi oli jäämässä kotiin ja kaksi olivat varattuja, joten urokset jäivät jäljelle - ja sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin!

Niinpä pitäisi jaksaa odotella joulun tienoille, jolloin saamme hakea tekonimeltään Toivo-pojan kotiin! Nimi saa varmaankin päivitystä täällä kotona, päätöksenteko on vielä vaiheessa.

Täältä sateiselta Turun seudulta lähdettiin ja päädyttiin Seinäjoelle winter wonderlandiin. Lunta oli 5-10 senttiä, ja lisää tuli. Sääli, että meillä oli niin pikainen piipahdus, ettemme ehtineet Seinäjokeen enempää tutustua. Sen kuitenkin päätimme, että kesälomareissu Pohjanmaalle pitäisi toteuttaa, kun nyt ollaan pari-kolme kesää reissattu itäisessä Suomessa.
Yö vietettiin Seinäjoella hotellissa, mutta koronameiningillä, eli iltaruoka take awayna huoneeseen ja aamulla jätettiin buffa väliin ja syötiin minun tekemiäni eväitä. 
Tylsää, mutta minkäs teet. Kyllä se tämä koronakin jossain vaiheessa taas helpottaa, nyt on tsempattava!

Hotellivieras. Itsemme lisäksi näimme neljä muuta vierasta.

Ihana lumisade. Wiima otti siitä kaiken irti ja alkoi harrastella lumisukeltelua,
kuten alla filmillä näkyy!



Jännä reissu! Ja joulua jo odotellen 😊 !




keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Päivät ei oo veljiä keskenään

"Päivät ei oo veljiä keskenään", sanoi Wiima viime viikonlopun jälkeen, kun oli ensin lauantaina kärsinyt melkein myrskylukemissa puhaltaneesta tuulesta ja sateesta, ja sitten sunnuntaina paistoi lähes keväinen aurinko.

Litimärkä Wiima. 

Tulihan ne korvat sentään sieltä esiin :D

Lauantaina (21.11.) tosiaan satoi, tuuli ja vihmoi täällä maan lounaiskolkalla niin, että jopa Wiima the Jokasäänkoira näytti vähän kärsivältä! Vilu sille ei varmaankaan tullut ja mahtoiko turkkikaan alusvilloja myöten kastua, mutta luulen kiusallisinta olleen kun tuuli puhalsi niin kovin, että sadepisaratkin lensivät vaakasuorassa ja suoraan silmiin, eli vastatuuleen kulkiessa oli siristeltävä koko ajan. Sama tilanne tosin minulla hihnanjatkeella 😀💦.

Tunnelmat ei näytä oikein nautinnollisilta...


Tuulee niin että pyllykin tuulettuu.
Ajattelin, että tämä tuntuisi varmaan aika kivalta, mutta pidin silti omat
housuni jalassa
😅

Tästä usein köpöttelemme niemenrantaan katsomaan merenkäyntiä, mutta nyt siihen olisi tarvinnut sukelluspuvun. Meillä ei ollut, niin käännyimme takaisin.





Ei se loppujen lopuksi niin haittaa vaikka sataa ja tuulee. Itsellänikään ei ollut ihan sateenkestävää takkia, se alkoi päästää läpi jossain vaiheessa ja piponi imi kaiken veden, mutta lenkillä kun liikkuu, niin silti pysyi lämpimänä. Ja sitä ihanampaa on sitten saapua kotiin, vaihtaa kuivat päälle ja juoda kuppi kuumaa.

Ja sunnuntainahan olikin sitten ihan toisenlainen meininki🌞. Ei oikein voinut uskoa, että samaa viikonloppua elellään kuin edellisenä päivänä.

Finby Klintin näköaloja merelle päin

Keli oli kirkas ja aurinkoinen, tuuli kyllä puhalsi, muttei enää myrskylukemissa. Sen verran kuitenkin, että ajattelin sen kuivattaneen sadevedet kallioilta, ja lähdimme kiipeämään täkäläiselle näköalakalliolle, Finby Klintille. 
Klintin huipulla sijaitsee tähystystorni (alakuvassa), jossa sota-aikana tähystettiin taivahalle ja sotien jälkeen tornissa on ollut, on ehkä edelleenkin, radioamatööritoimintaa.



Tätä ja yläkuvaa kun vertaa, niin huomaa, että aurinko oli välillä esillä ja välillä pilven takana.

Tähystystornista alaspäin maaston seuraavalla tasolla on jonkinlaiset rakennuksen perustukset. En valitettavasti tiedä mikä rakennus siinä on ollut, mutta poseerauspaikaksi se sopi hyvin.

 


Kotiinpäin kiersimme sitten paikallisen golfkentän kautta ja vaikka suomme golffaajille heidän golffausilonsa, niin silti emme Wiiman kanssa osanneet olla riemuitsematta siitä, että golfkausi on ohi ja nyt sen sijaan pienet koiraeläimet voivat rauhassa spurttailla greeneillä ihan sielunsa halusta!
Kiva kun on kaupungissakin tällaisia paikkoja, joissa koiraa voi pitää vapaana kun muita ihmisiä saatika muita koiria ei näy mailla halmeilla.


Vauhtinappi kaakossa!


Jolkottelija 

Wiima Wimpelsson 8,5 vuotta 💖

Sellaiset oli ne marraskuun viikonlopun kelit. Hellettä ei ollut eikä salamointia, mutta kaikki muut säätyypit nähtiin. Waihtelevaa marraskuuta, sanoi Wiima.