Silmäongelmat ovat varjostaneet Wiiman syksyä, silmät vuotavat. Aiemmin täysin oireettomat silmät alkoivat vuotaa joskus alkusyksystä. Ja pikkuhiljaa vuodon jatkuessa kyynelneste alkoi rikkoa silmien sisäkulman ihoa, koska ne olivat koko ajan kosteina. Ensin vuotoa oli vain toisessa, vasemmassa, silmässä, mutta syksyn edetessä alkoivat molemmat silmät vuotaa, joskin oikean silmän oireilu on lievempää kuin vasemman.
Lääkäriin mentiin kun ongelma oli tunnistettu, ekan kerran jo syyskuun lopussa. Tippakuurihan (oftan dexa chlora, kuten ihmisilläkin) sieltä silloin tuli, mutta kun muutaman viikon kuuri ei purrut, niin palasimme pariin otteeseenkin lekurille. Toisella kertaa Wiima rauhoitettin tutkimusta varten, mutta silmässä ei todettu mitään erityistä - tippa jatkui sekä lääkearsenaaliin lisättiin kosteutustippa, ja toisella kertaa saimme vielä tipan lisäksi rasvan.
Allergioiden osuus käytiin tietysti läpi, koska sellainen syy tulee ensimmäisten joukossa mieleen. En kuitenkaan keksi mitään, mikä Wiiman elämässä olisi muuttunut syksyn mittaan. Ruokana Wiima syö Dagsmarkin Hämettä ja Lappia sekaisin ja nappuloiden ohella kanamunaa, erilaisia lihoja tai kalaa, sopivia ruuanjämejä, raejuustoa, luonnonjugurttia ja kasviksia, mutta näin on ollut jo vuosia, ja lääkärin mukaan ainakaan ruoka-allergia ei siis tunnu todennäköiseltä.
Vaiva se vaan jatkui ja aloimme olemaan jo varsin ikävissämme asiasta. Silmät vuotavat edelleen ja silmien sisäkulmassa oli vuorotellen jonkinlainen pikku rupi, rähmä taikka paljas, punoittava ja karvaton alue. Soitin lääkärille konsultoidakseni, että mitä olisi tehtävä, oliko hänellä vielä ajatuksia asiasta. Lääkäri ehdotti, kuten itsekin olin alkanut mielessäni suunnitella, silmäspesialistin vastaanotolle hakeutumista. Vaiva ei selvästikään menisi ihan peruskeinoilla ohi.
Varasin siis ajan erikoissilmälääkärille. Vastaanotolla tutkittiin kuivasilmäisyys (ei ollut), mutta sitten huomattiin kyynelkanavien olevan tukossa.
Niin varattiin uusi aika kyynelkanavien huuhtelulle, koska se vaatii rauhoituksen ja sitä edeltävän paaston. Toimenpide sujui hyvin, kyynelkanavat oli lääkärin mukaan saatu hyvin huuhdottua avoimiksi ja Wiima kotutui toimenpiteestä taas tippa-arsenaalin kera, eli Oftan Dexa Chloraa taas kolme kertaa päivässä sekä lisäksi kosteutustipat.
Nyt olin varovaisen iloinen, että tämäkö sitä ongelmaa oli sitten aiheuttanut. Kun kyynelneste ei pääse valumaan suunniteltuja reittejään, alkaa se valua niitä suunnittelemattomia pitkin, eli silmäkulmasta ja nyt toivottavasti huuhtelun jälkeen ongelma olisi ratkennut.
Mutta ei. Rähmiminen jatkuu...phuuh.
Hakeuduimme taas kerran, edellispäivänä, silmäspesialistin vastaanotolle. Mitä nyt sitten tehtäisiin? Lääkärin päätelmä oli, että jokin koiran taustatekijöissä ylläpitää ärsytystilaa. Olisiko Wiima kenties kehittänyt allergian vaikkapa homeitiöille, joiden määrä lisääntyy syksyn mittaan. Mene ja tiedä. Mutta tämä on nyt tämänhetkinen hoitosuunta.
Wiimasta otettiin verinäyte, josta tutkitaan allergeenit. Wiima sai vastaanotolla myös Cytopoint-pistoksen, joka tehoaa atopian oireisiin ja helpottaa kutinaa, sillä rikkinäiset silmäkulmat ovat myös kutiavaiset, ja silmien raapiminen ei ole hyvästä. Cytopoint-pistos uusitaan kuukauden päästä ja sitten harkitaan annostus, sillä Suomessa käytetään hyvin laimeaa annostusta, eikä se välttämättä heti tehoa (kertoi lääkäri). Esimerkiksi Yhdysvalloissa kerta-annos on kertalaakista tuplat Suomessa käytettävään annokseen verrattuna, niinpä oikeaa annostusta voi varsin turvallisesti etsiä.
Ja tietenkin silmätippaa menee taas, niin Oftan Dexa Chloraa (tulehdusten ja yliherkkyysoireiden hoito) ja Aptus Sentrix (kosteutustippa).
Jos tässä syksyssä jokin asia on ollut hyvä, niin ehkä se, että silmätipparutiinimme ovat kehittyneet (Wiima ei tosin edelleenkään niistä riemastu, mutta alistuu kiltisti <3 ), mutta muuten tilanne ottaa päähän aika rajusti. Toivottavasti saataisiin nyt jotain vastauksia, mikä niitä Wiiman silmiä ärsyttää ja tilanne niiden osalta kuntoon! On todella ikävä katsoa sairastavaa koiraa pystymättä sitä auttamaan. Tulee paha mieli ja itselle syyllinen olo.
*********
Turun jouluvalot
Ei kuitenkaan pelkkää ikävää aihetta vaan myös mukavaa 😊. Nimittäin joulu on oven takana ja kävimme katsomassa Turun jouluvaloja. Päätimme, että Jokaiselle Jotakin on hyvä sääntö, ja niinpä kiersimme ensin Turun Ilpoisten luontopolkuja (Wiiman hauskuus) ja sen jälkeen suuntasimme kaupungin keskustaan ihailemaan valaistua kaupunkia (minun ja mieheni hauskuus, ja uskoakseni myös Wiiman, vaikka keskikaupunki häviääkin luonnossa patikoimiselle sen arvoasteikossa).
Onpa todella ikävä vaiva. :( Ikävimpiä tuollaiset terveysongelmat, joihin ei löydy selkeää syytä. Toivotaan, että Wiiman silmät pian paranevat! <3
VastaaPoistaKiitos! Ja tosiaan harmittavaisinta on, kun syy ei löydy. Toki eipä se sen kivampi olisi, kun syy selviää ja syy olisi ikävänpuoleinen. Mutta selvitykset jatkuu ja toivottavasti niissä jotain käy ilmi. Nyt onneksi tuntuu, että tuo piikki on hillinnyt kutinaa, mikä aiheutuu tuosta rikkinäisestä ihosta. Ihmeellistä että on yhtäkkiä tällainen tilanne, kun aiemmin on ollut ihan terveet silmät.
PoistaJopa on haastava vaiva. Toivottavasti helpottaa pian.
VastaaPoistaOlen kuullut koirista joille tullut silmävuotoja eikä lääkkeet ole parantaneet, mutta kun on vaihtanut kanakuivaruuan toisiin nappuloihin, niin oireet hävinneet.
VastaaPoista