sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Vaarniemen polkuja tallaamassa

Vaarniemen polut (Rauvolanlahti) ovat osa Pyhän Katariinan ulkoilureitistöä Turun ja naapurikaupunki Kaarinan alueella. Katariinan alueella on tullut useinkin käveltyä, kun taas Vaarniemen puolella ihan sattumasta johtuneista syistä ei, mutta viime viikonloppuna oli oleva ensimmäinen kerta. Ei tosin viimeinen, sillä päätimme mieheni kanssa, että sinne on tehtävä pisto toisenkin kerran - nyt emme aikataulusyistä ehtineet kiertää polkuja ihan siihen tapaan kuin olisimme halunneet, mutta ihan kiva pikku metsälenkki reitistämme koostui - ja plussana kunnon kohotuksen kannalta täältä löytyy myös kuntoportaat, jotka jatkuivat, jatkuivat ja jatkuivat.

Mutta aloitetaanpa alusta. Jos saavut alueelle autolla, kannattaa se jättää Rauvolantien varrelle parkkipaikalle - parkkipaikka näkyy hyvin kartasta. 

Lampaita sadetta pitämässä. Idyllinen näky.

Parkkipaikalta jatka kävellen tietä eteenpäin, jolloin kuljet pientä hiekkatietä ihanien tammien ja vaahteroiden kehystämällä kujalla. Reitin varrella on myös arvellusti Turun seudun vanhimpia tammivanhuksia ja lisäksi hauska tammenkolo, jonka sisälle mahtuisi helposti ihminenkin seisomaan, mutta meidän reissulla siellä kävi kurkistelemassa vain Wiima. 



Wiima tammenkolossa

Tammivanhuksia elämänsä loppupuolella ja osa jo siirtyneinä täältä ikuisuuteen. 
Tai "nextille levelille", kuten nykyisin asia ilmaistaan :) .

Matkaa taittaessa kuljetaan Vaarniemen rälssitilan ohitse - nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1828 ja uhkasi kuulemma pitkään autiona olleena rapistua kokonaan, kunnes yksityinen perhe osti tilan ja kunnosti siitä itselleen kodin. Ihanaa, että historia säilyy. Ensimmäinen kirjallinen tieto Vaarniemen maatilasta on vuodelta 1451, jolloin se kuului Turun tuomiokirkolle. Pitkän historiansa aikana tilaa on hallinnut niin hengellinen kuin maallinen rälssi (Turun Sanomat 10.5.2014).





Rälssitilan vierellä oli lammasaitaus, jossa muut lampaat pitelivät sadetta, mutta musta, iso lammas oli uteliaampi ja tuli tekemään tuttavuutta.





Vaarniemen kuntoportaat löytyvät kohdasta, jossa hiekkatie muuttuu poluksi ja päästään metsään. Olin niistä aikaisemmin lukenut eri FB-palstoilla, mutta en muistanut, joten ne olivat iloinen yllätys pilkottaessaan mäkeä vasten. 

Niin lähdettiin kiipeämään eikä yläpäätä näy.
Portaat on hyvää harjoitusta myös Wiimalle, joka on viime vuodesta lähtien taistellut polvivaivojen kanssa, joskaan ei onneksi akuutisti, mutta hyvä, polvea tukeva lihasvoima on nyt erityisen tärkeää!

Kuntoportaiden yläpäässä avautui näkymä merenlahdelle.




Ylhäällä kalliolla löytyy myös näköalatorni ja laavu, sekä myös pöytäryhmä ruokailua varten. Joten voit mainiosti varata kahvitermarin reppuun ja juoda kaffet istuen maisemia ihaillen. Jostain ihme aivosumusta johtuen en näpännyt ainoatakaan kuvaa mainituista kohteista.  



Koitin kuvata polkua. Wiima huomasi aikeeni ja kääntyi hymyilemään kameralle (puhelimelle).
Hän hyvin tietää, että posehommista saa hyvin usein pikku palkan :) .


Metsä tuoksuu sateella ihanalta. Ja poutasäällä myös, mutta sateella erityisesti.

Polku kulkee pellon viertä. 



Sinisiä merkkejä seuraamalla ei eksy. Vaikea olisi luultavasti muutenkaan suuremmin eksyä.

Kuvaamisen kuvaamista.


Loppupätkä muutama kymmenmetriä on asfalttitietä. Tässä vaiheessa satoi jo kuin saavista kaataen - myös se Esteriin liittyvä vertaus olisi tähän kohtaan erittäin sopiva! Onneksi olimme sadevarusteissa ja Wiimahan ei sadetta säikähdäkään.




Vaarniemen polut kuuluvat St Olavin Vesireittiin. St. Olav's Waterway on hanke, joka perustettiin muutamia vuosia sitten - pyhiinvaellusreitti Turusta Norjan Trondheimiin, kyltin mukaan n 1200 km. 
Nimensä reitti on saanut keskiajalla eläneeltä Norjan kuninkaalta Olav Haraldssonilta, josta kuolemansa jälkeen tuli Pohjoismaiden tärkein pyhimys, kerrotaan kyltissä.
Ihan Trondheimiin asti emme siis tuona sateisena sunnuntaina vaeltaneet, mutta pikkupätkän kävimme pyhiinvaeltamassa :) .




Oikein kiva reitti siis, SportTrackerin näyttämä matka kartalla ja aikaa meillä meni noin tunti kaikkine valokuvaus- ja näköalojen ihailutaukoineen. 
Monta mielenkiintoista polkua jouduttiin harmillisesti aikasyistä hylkäämään ja tuoltahan pääsee, kuten alussa taisin mainita, lisäksi pitkospuita pitkin Katariinanlaakson poluille - sen aion lähiaikoina käydä testaamassa.  Vaarniemen poluilla pääsee siis tekemään pidempää ja lyhempää lenkkiä, tilanteen - ja sään - mukaan! 

#vaarniemi #rauvolanlahti


sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Muuttohommia ja Turun kansallismaisemia - nenätöitä unohtamatta!

Perheen juniori muutti omaan kotiinsa syyskuun alusta ja se on tarkoittanut meille vanhemmille touhukkaita viikonloppuja. Olen esimerkiksi joutunut käymään Ikeassa jo kolmena peräkkäisenä viikonloppuna (phuuh) ja päätin, etten avaa Ikean ovea enää koko syksynä - se on melkoinen aikarosvo!

Niinpä Wiimallakin on ollut saman tyyppistä ohjelmaa, kaupungissa juniorin kämpässä hengailua kun niitä Ikean kalustuksia on sitten koottu, tai muita kalustuksia haettu muualta tai sitten tehty siivousta tai porattu reikiä seinään. 

Wiima työnjohtajan tärkeissä tehtävissä.

Ilolla olen seurannut sitä, miten oma itsenäinen elämä on lähtenyt käyntiin. Nuori mies hoitaa omia asioitaan itsenäisesti, pitää kämppänsä järjestyksessä ja kertoo iloisesti uusista opinnoistaan. Niinhän sen pitääkin mennä. 
... Ehkä vähän huolehtivaisen (liian 😄?) äidin tyyliin olen kuitenkin näinä muutamana viikkona osallistunut ruokahuoltoon siten, että kun juniori viikonloppuna poikkeaa kotona pyykkäämässä, niin olen lykännyt mukaan ruokavuuan, josta ajattelen, että hänelle riittäisi pari kolme päivää syötävää. Jos sitten loppuviikolla tuleekin vedettyä jotain "opiskelijaruokaa", niin ainakin osan viikkoa olisi aina kunnon sapuskat. Vielä ei nimittäin varsinainen ruuanlaittokärpänen ole junioria puraissut - sellaista odotellessa. Ja kiitosta on annettava myös opinahjon ruuille, niistä juniorimme puhuu ylistävästi.

Jänniä aikoja niin juniorille itselleen, kuin meille vanhemmille. Vähän haikeaa, mutta kuitenkin onnellista asioiden sujuessa hyvin.


Ilon asia on sekin, että juniorin kämppä on Turun Aurajoen lähistöllä ja olemme Wiiman kanssa pitäneet käppäilytaukoja jokivarren kansallismaisemissa. Turun joenrantaa kulkee kävelybulevardi koko matkaltaan suistosta pitkälle yläjuoksulle asti. Reitti on keskustassa vilkas urbaani päällystetty kävelykatu, mutta poispäin keskustasta muuttuu ensin laiturimaiseksi puupäällysteiseksi käytäväksi ja sen jälkeen hiekkapäällysteiseksi reitiksi jokivartta seuraten. Reitti on kaupunkilaisten suosima ulkoilureitti - on koiria, juoksijoita ja pyöräilijöitä - joka lähtöön.

Turun Tuomiokirkko Aurajoen rannalla. 


Aurajoen jokivarren kävelyreitti


Näillä kerroilla emme ole ajan puutteessa kiertäneet koko reittiä, mutta pientä pätkää - koiran kannalta on kiva päästä suoraan vehreisiin maisemiin, vaikka ollaan keskellä kaupunkia.


Wiima Wimpelsson poseeraa jokivarsireitillä. 

************

Vielä pari kuvaa viime viikon Nose Work treeneistä, jossa treenin aiheena oli lähtörutiini. Eli useita hakualueita sisällä ja ulkona ja erityisesti piti kiinnittää huomiota siihen, että hakemaan lähettäminen toistuisi samanlaisena. Tämä auttaa koiraa tietämään, mitä sen pitäisi hakiessaan tehdä, ja siis mitä etsiä, koska mitään lähtöhajua ei ole (tai siis emme käytä, voisihan sellaista halutessaan käyttää).

Treenipaikka oli Vanton tila Raisiossa. Takana näkyy tilan omenatarha. 


Wiiman lähtörutiini lähtee innostuslauseella "Mennään hommiin!" jolloin koiron ilme kirkastuu ja olemukseen tulee ryhtiä. Koira viereen oikealle puolelle ja sitten ruotsiksi "Söka!" - ja vielä kädenheilautus etsintäalueen suuntaan. 


Varsinaisista etsinnöistä ei tullut kuvia, vaan sitten näitä poseerauskuvia etsintöjen välillä 


Vantolla on myös tällainen antiikkiliike, tai vanhain tavarain liike, ja viimeinen etsintäalueemme oli siellä. Voi sentään kun oli ihanaa tavaraa ja olisi tehnyt mieli ostaa kauppa tyhjäksi, mutta pidin pintani!

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kaksikielinen snapsilaulu Wiiman tyyliin

 Kerrottakoon heti, ettei Wiima kyllä snapseja harrasta ja emäntänsäkin joskus vain seuran vuoksi (tunnustus: pidän snapsien lauluosuudesta, en mausta).. Mutta olin tänä kesänä kutsuttuna kivoihin laiturijuhliin, jossa nautimme hyvästä ruuasta ja mahtavasta seurasta, ja snapseja kohotettiin sitten illan mittaan yhdelle jos toisellekin asialle. 

Yksi lauluista oli minulle tuntematon, mutta sen haluan ehdottomasti jatkossa muistaa, ja kirjaankin siksi tänne muistiin. Toivottavasti sanoista on iloa muillekin skåålailijoille, säveltä en valitettavasti osaa kirjata esiin, mutta voit käyttää omavalinnaista 😃.

Wiiman snapsilaulu:

Vad blåser det för vind idag?
Brännviiiind.
Mi tuuli tänään puhaltaa?
Wiiiima.

💗




Kesäjuhlat on kivoja!